Jasper Fforde: The Fourth Bear

Kirjallista (ja metakirjallista) huumoria, eli Jasper Fforden viimeisin Nursery Crime -kirja. Ei viimeinen, lisää on tulossa (ja tällaiset ei-jatkuvajuoniset-sarjat ovatkin ihan OK.)

The Fourth Bear'issa Jack Spratt jatkaa lastenloruihin liittyviä tutkimuksiaan. Karhut diilaavat laittomasti puuroryynejä, Kultakutri on kadonnut ja kurkkujen kasvattaminen onkin yllättävän vaarallista. Periaatteessa tämä on "dekkari" (=selvitetään kuka on tehnyt rikoksen), mutta kirjan oikea lumo on mm. siinä, että osa hahmoista on lastenkirja/loruhahmoja ja osa "oikeita" ihmisiä. Ja koko ajan viitataan kirjallisuuteen ja runoihin ja siihen, että hahmot ovat kuitenkin pohjimmiltaan kaikki fiktiivisiä kirjahenkilöitä.

Tämä vaatii siis melko tarkkaa lukemista, ja lastenlorut pitää tuntea aika hyvin (englanniksi). Lastenlorut ovat tunnetusti melko väkivaltaista kamaa, eli niistä saa hienosti materiaalia kaikenlaisiin "hauskoihin" rikoksiin. Jack Spratt -kirjat eivät ole aivan yhtä viihdyttäviä kuin Thursday Next -sarja, mutta oikein mielellään näitäkin lukee ja odotan seuraavaa pokkaria innokkaasti! Ja seuraava Thursday Next -pokkarihan on juuri tuloillaan/tullut!

M. John Harrison: Nova Swing

M.John Harrison, Finncon08 jne. You know the drill.

Eli uusin suomennos, Nova Swing. Jatkoa, tavallaan, Valolle, mutta kuitenkin - onneksi - ihan itsenäinen teos (muistikuvat Valosta ovat parhaimmillaankin hämäriä). Nova Swing on monella tavalla "pienempi" romaani kuin Valo: tapahtumapaikat ovat vähemmän eeppisiä, hahmot vielä epätäydellisempiä ja ongelmat lähinnä ihmisten omia. Nova Swing selvästi ammentaa samasta lähteestä kuin Huviretki tienpientareelle: "Tapahtumapaikka" on mystinen alue, joka ei noudata mitään normaaleja lainalaisuuksiamme. Sinne katoaa ihmisiä, mutta entä kun sieltä alkaa myös tulla porukkaa...?

Nova Swing on jotenkin haikean surumielinen romaani. Hahmojen valinnat eivät tunnu oikeilta vaikka he tekisivät mitä. Jokaisella hahmolla on menneisyys, jonka pakeneminen on mahdotonta (vrt. Eilisen mystinen sydän). Ja kuitenkaan Nova Swing ei ole ahdistava. Se on tavallaan film noir -dekkarigenreä, tavallaan scifiä, tavallaan vielä jotain ihan muuta. Tangoa, ja muutenkin musiikkia, kirjassa esiintyy myös paljon.

Tämä pitää ehdottomasti lukea uudestaan Finnconin jälkeen ja odotan innolla mitä kirjailija kertoo kirjastaan! Tästä aukeaa todennäköisesti toisella lukukirjalla paljon uusia ulottuvuuksia!

Lackey, Flint & Freer: Shadow of the Lion

Ruotsintuliaisia, tai jotakin. Väitin siellä, etten ollut koskaan oikein pitänyt Mercedes Lackey'n kirjoista ja niinpä sain co-panelistiltani lahjaksi Lackeyn, Eric Flintin ja Dave Freer'in yhteiskirjan Shadow of the Lion. Tämä olikin hieman erilainen kuin aiemmat Lackey-kokemukseni, mutta ei vielä käännyttänyt minua faniksi, lähinnä valtaisan pituutensa takia.

Shadow of the Lion sijoittuu vaihtoehtoiseen 1500-luvun Venetsiaan. Rakkautta, petosta, uskontoa, murhia, magiaa, demoneita. Päähenkilöitä on useampia, lähes kaikkien tarinat nivoutuvat toisiinsa (tosin lukija on aina askeleen edellä päähenkilöiden tietoja) ja pääasiallisesti ihan mielenkiintoista "hovijuonittelua." Osa hahmoista on oikein onnistuneita, osa hieman yksiulotteisia. Maailma oli itse asiassa ihan onnistunut: kristinusko yhdistyi hienosti "pakanallisiin" taikuuksiin. Venetsia on tietysti hieno tausta melkein mille tahansa, melkein missä ajassa tahansa.

Ihan hauskaa kesälukemista, muttei ihan 900 sivun arvoista. Ja, kuinka ollakaan, tämä on vasta trilogian 1.osa! (Mikä tosin selittää osittain hieman kökköä loppua.) Tuskin tartun jatko-osiin, tosin tämä on nopealukuista viihdekirjallisuutta, jolle sillekin on paikkansa. Ehkä jos tulee halvalla vastaan jossain... Kirjassa oli myös oikein tarpeellinen nimiluettelo, melko turha "termiluettelo" (hyvin epätäydellinen) ja aivan täysin turha Venetsian kartta.

M.John Harrison: Pastellikaupunki

Siltä varalta, että vielä on epäselvää, M. John Harrison on Finncon08-tapahtuman kunniavieraana. Sen takia pitää yrittää lukea hänen kirjojaan, tällä kertaan vanhempi (muttei lainkaan huonompi!) Pastellikaupunki.

Pastellikaupunki on kertomus kuolevasta tai jo kuolleesta kulttuurista, jonka raunioilla pieni joukkio "sankareita" yrittää puolustaa inhimillisyyden rippeitä. Päähenkilö Lordi Cromis on - omien sanojensa mukaan - ennemminkin runoilija kuin miekkamies. Koko kertomuksen ajan tunnelma on voimakkaan sodan vastainen, taistellaan vain koska on vain pakko ja lopputulos on koko ajan selvillä. Viivytystaistelua väistämätöntä vastaan. Ja tämähän tietenkin tekee Pastellikaupungista niin hienon. Vertajanoavien "sankareiden" sijaan Harrisonin hahmot toimivat lähinnä pakon edessä, lojaalisuudesta toisiaan kohtaan. Heidän hienoimmat hetkensä ovat jo menneisyydessä (kuten kuvatun kulttuurinkin) ja menneisyys toimii sekä voimavarana (sen jo kadotettu teknologia auttaa monessa kohdassa) että painolastina.

Kaunista kuvausta, toisenlaista kuin yleinen fantasia. Vai olisiko tämä scifiä? Magiaa ei varsinaisesti ole, kadotettua teknologiaa senkin edestä? Loppu kuitenkin yllättää ja haluaisinkin lukea Viriconium-sarjasta muutkin osat (joita valitettavasti ei ole suomennettu). Ehkä jonain päivänä, jollain muulla kääntäjällä (Pastellikaupungin hienosta käännöksestä vastasi Leena Peltonen). Harrisonin myöhempään tuotantoon verrattuna Pastellikaupunki on varsin erilainen, monin tavoin selkeämpi, mutta myös hyvin suositeltava (ja kannattaa verrata sitä uudempaan tuotantoon)!