Patricia Briggs: Blood Bound

Ja samaa sarjaa heti perään... tosin ei enää montaa tämän jälkeen, melko nopeaa lässähdystä havaittavissa. Briggs toistaa itseään ja kuvailee tosi tarkkaan 1.kirjassa jo selitettyjä asioita, mikä häiritsee melkoisesti jos/kun 1.osan on juuri lukenut.

Mercy Thompsonilla on taas ongelma, tällä kertaa vampyyrien suunnalta (vihje vampyyreihin jo kirjan nimessä). Kaupungissa on jotain, jolle vampyyritkään eivät tunnu pärjäävän ja Mercyn apua kaivataan. Kyseessä on tietenkin jotain todella suurta ja ihmeellistä... mutta miten ihmeessä Mercystä voisi olla apua?

Toisessa osassa Briggs pääseekin sitten jo enemmän sen paranormaalin romanssin pariin, ja sehän ärsyttää. Mitään Hamilton-tyyppistä teksti ei vieläkään ole, mutta Mercyn ympärillä pyörivät miehet alkavat käydä hermoille. Valinnan vaikeus on niin suuri... Vampyyri Stefan on myös jotenkin hahmona lälly, mikä ei tietenkään sinänsä ihmetytä: nämähän ovat pääasiallisesti ihmissusikirjoja. Ihmissusien sun muiden julkisuuteen tulemisesta olisi ollut kiva lukea enemmänkin, nyt se kuitataan aika nopeasti.

Kitinästä huolimatta: ihan sujuvaa, huonompaakin on (ja 3.osankin aion lukea, kun se hyllyssä on).

Alice Seblod: The Lovely Bones

Joskus pitää (ehkä) lukea myös ei-genreromaaneja, vaikka olihan Alice Seboldin The Lovely Bones -teoksessa myös ehkä hieman genre-elementtejä.

Sinänsä idea on hyvä, 14-vuotias tyttö kertoo omasta murhastaan, ns. taivasnäkökulmasta. Lukija tietää koko ajan kuka murhaaja on, vaikka muut hahmot eivät tietenkään. Koko pointti onkin siinä, miten päähenkilö Susie eli, ja - ennen kaikkea - miten hänen läheisensä elivät hänen kuolemansa jälkeen. Kuinka paljon se vaikutti, keneen eniten ja kuinka pitkään. Paljon kerrotaan takaumien kautta ja kuolleena Susie pääsee tietenkin katsomaan kaikkien elämää. Erityisesti vaikutuksen tekivät Susien pikkusiskon kokemukset: millaista on tulla jatkuvasti verratuksi kuolleeseen siskoon? Loppua kohti tarina hieman lässähtää, mutta ei onneksi kovin häiritsevästi.

Itse asiassa ihan OK kirja. Ei mitään elämää suurempaa, mutta ihan sujuvasti kirjoitettua. Leffakin tästä on tällä hetkellä tekeillä, Peter Jackson siirtyy "realistisempien" aiheiden pariin. Itse asiassa, Jacksonin Heavenly Creatures oli sen verran hyvä, että tämäkin saattaa häneltä onnistua. Seboldin muut teokset pyörivät - aina luotettavan Wikipedian mukaan - saman väkivalta-teeman ympärillä, joten tuskin tulee häneltä enempää luettua.

Patricia Briggs: Moon Called

Takaisin urbaanin fantasian pariin. Tällä kertaa Patricia Briggs'in urbaanifantasiasarjan ensimmäinen osa, Moon Called. Ihmissusia vampyyrien sijaan. Tosin toki verenimijöitäkin tavataan.

Moon Called -kirjan kertojaminä Mercedes "Mercy" Thompson on autonkorjaaja ja "kulkija" (walker). Hän osaa muuttua ihmisestä kojootiksi ja päinvastoin ja muutakin magiaa hieman tuntuu veressä olevan. Mercyn naapuri on ihmissusi ja sitä(kin) kautta Mercy päätyy mukaan ihmissusien välienselvittelyyn. Tai ainakin johonkin...

OK, onhan tämä sitä samaa urbaania fantasiaa, mutta ei paranormaalia romanssia. Ja se oli hyvä asia. Hieman romantiikkaa toki mukana on (tosi vähän!), mutta esim. Hamiltonin tyyliä odottavat pettyvät pahasti. Väkivaltakin on suht hillittyä (ihmissusien kanssa siltä ei voi kokonaan välttyä). Ei tosiaan mitään maailmanhistorian suurta kirjallisuutta, mutta keskivertoa viihdyttävämpää, hahmot oikeastaan aika mielenkiintoiset ja juonikin ihan mukiinmenevä. Lisääkin voisi lukea... ja hyllyssä onneksi lisää onkin.

C.J.Cherryh: Downbelow Station

Hugo-voittaja tämäkin, eli C.J. Cherryhin Downbelow Station. Sijoittuu Alliance-Union -universumiin (joka oli ihan vieras ennen tätä kirjaa).

Monen kertojan näkökulmasta kerrottu sotakirja, avaruusasemalle sijoittuva (nimestä voinee arvata jotain). Mukana tarinassa tärkeässä osassa myös avaruusaseman vieressä oleva planeetta Pell, jolla asuu rauhanomainen rotu, hisa. Sota koskettaa toki myös heitä ja he eivät ole siihen lainkaan varautuneet. Aseman väki joutuu nopeasti sotivien osapuolten "puun ja kuoren" väliin ja joutuu tekemään tulevaisuuttaan koskevia, hankaliakin ratkaisuja.

OK, monen kertojan tarinassa oli ehdottomasti se hyvä puoli, että sodan eri osapuolet saivat - ainakin osittain - äänensä kuuluviin. Ongelmaksi (minulle) muodostui se, että mieleenpainuvia ja koskettavia hahmoja oli melko vähän. Muutama (Talley, Satin) hahmo nousi onneksi ylitse muiden ja etenkin hisa oli varsin mielenkiintoinen rotu (ja hyvä esimerkki ihmisten ahneudesta ja sortovallasta...). Mutta verrattuna niihin kahteen muuhun Cherryhin kirjaan, jotka olen aiemmin lukenut, ei Downbelow Station ollut mitenkään erityisen hyvä. 200 sivua käytettiin juonen alustamiseen ja vasta sen jälkeen alkoi tapahtua. Osa alustuksesta oli toki tärkeää ja hahmoja tosiaan oli paljon, mutta hieman nopeammin olisi voinut asia edetä. Onnistuneita kohtia oli (ja muutama oikein koskettavakin kuvaus), mutta ne jäivät ikävästi vähemmistöön.

Paladin ja Foreigner olivat hahmoiltaan parempia, mutta kaipa Cyteen (joka näytti pelottavan paksulta... ja on siis tämän jatko-osa) pitää lukea, sekin kun voitti Hugon.