Yksi maailman parhaista kirjailjoista, China Miéville, kirjoitti scifi-romaanin. Ja Embassytown on ihan "selvää" scifiä, toisin kuin Miévillen aiempi tuotanto jonka genrelajittelusta voisi keskustella pitkäänkin.
Kaukana tulevaisuudessa ihmiset asuttavat planeettaa, jolla elää myös planeetan alkuperäisrotu, "Isännät." Elo on sinänsä aivan rauhaisaa, siitäkin huolimatta että Isäntien kanssa keskustelu ei ole aivan helppoa, vaan siihen kykenevät ainostaan Suurlähettiläät. Päähenkilö Benner Cho pääsee näkemään eturivistä mitä tapahtuu kun paikalle saapuu uusi Suurlähetteliäs.
Embassytown on mahtava kirja! Siinä on yhdessä kirjassa enemmän mielenkiintoisia ideoita kuin monessa heikomassa yhteensä. Miéville kirjoittaa tietenkin edelleen omalla, kauniin mutkikkaalla kielellään.Vanhalle lingvistille kirja, jossa (yhdessä) pääosassa on kieli, tulkkaus ja kulttuuri oli miellyttävä kokemus. Ehkä juuri tuo kielen merkitys ja kielen muodostuminen jäivät mieleen kaikkein mielenkiintoisimpana aspektina.
Vaikka The City & The City olikin loistava romaani, on Embassytown vielä loistavampi. Tämä piti - kliseisesti sanottuna - otteessaan alusta loppuun ja yllätti joka metrillä! Lisää!
Monday, September 26, 2011
Tuesday, September 20, 2011
Holly Black & Ellen Kushner: Welcome to Bordertown
7 arvostelukirjaa myöhemmin, lisää novelleja. Tällä kertaa aidosti urbaania fantasiaa edustava novellikokoelma, eli klassiseen Bordertowniin sijoittuva (duh) Welcome to Bordertown.
Bordertownin rajat ovat olleet kiinni kolmetoista päivää. Täällä meillä 13 vuotta on kuitenkin ehtinyt vierähtää ennen kuin portit taas aukesivat. Nyt kaikenlaiset väliinputoajat löytävät taas tiensä Bordertowniin, meidän maailmamme ja Keijumaan rajamaastoon, missä kaikki on toisin. Osa heistä palaa etsimään kadotettuja rakkaitaan, osalla on muut motiivit.
Jälleen kerran, osa novelleista oli todella loistavia, ja osa jäi hieman puolitiehen. Osa kirjoittajista on pitkäaikaisia bordertownilaisia, osa ensimmäistä kertaa mukana. Novellien lisäksi mukana on myös runoja, ja ne olivat ehkä kirjan mielenkiintoisin osuus (etenkin Jane Yolenin runot olivat hyviä ja niistä Soulja Grrrl loistava!). A Tangle of Green Men (Charles deLint) oli kaunis, ja niminovelli (Kushner & Terri Windling) erittäin hyvä. Toisaalta taas Tim Prattin Our Stars, Our Selves taas jäi ohueksi (ja siinä oli yksi perustavaa laatua oleva virhekin).
Vaikka Bordertown on periaatteessa nuortenkirjallisuutta (ja hyvin ymmärrettävästi onkin: kukapa nuori ei haluaisi päästä jonnekin muualle, jonnekin minne varmasti kuuluu - tosin onko Bordertown sitten se paikka onkin ihan toinen asia), on Welcome to Bordertown oikein hyvin luettavissa vanhempanakin. Tämä toimi jotenkin jopa paremmin kuin Emma Bullin Finder, mikä johtui ehkä siitä, että Welcome to Bordertown -kirjan lukijoilta ei selvästi odotettu aiempaa maailman tuntemusta (vaikka siitä varmasti apua olikin, ts. novelleissa oli paljon viittauksia vanhempiin kirjoihin). Tähän maailmaan olisi kiva tutustua tarkemmin, mutta vanhojen kirjojen saatavuus on.. heikko. Harmi: tällaista urbaani fantasia parhaimmillaan on!
Bordertownin rajat ovat olleet kiinni kolmetoista päivää. Täällä meillä 13 vuotta on kuitenkin ehtinyt vierähtää ennen kuin portit taas aukesivat. Nyt kaikenlaiset väliinputoajat löytävät taas tiensä Bordertowniin, meidän maailmamme ja Keijumaan rajamaastoon, missä kaikki on toisin. Osa heistä palaa etsimään kadotettuja rakkaitaan, osalla on muut motiivit.
Jälleen kerran, osa novelleista oli todella loistavia, ja osa jäi hieman puolitiehen. Osa kirjoittajista on pitkäaikaisia bordertownilaisia, osa ensimmäistä kertaa mukana. Novellien lisäksi mukana on myös runoja, ja ne olivat ehkä kirjan mielenkiintoisin osuus (etenkin Jane Yolenin runot olivat hyviä ja niistä Soulja Grrrl loistava!). A Tangle of Green Men (Charles deLint) oli kaunis, ja niminovelli (Kushner & Terri Windling) erittäin hyvä. Toisaalta taas Tim Prattin Our Stars, Our Selves taas jäi ohueksi (ja siinä oli yksi perustavaa laatua oleva virhekin).
Vaikka Bordertown on periaatteessa nuortenkirjallisuutta (ja hyvin ymmärrettävästi onkin: kukapa nuori ei haluaisi päästä jonnekin muualle, jonnekin minne varmasti kuuluu - tosin onko Bordertown sitten se paikka onkin ihan toinen asia), on Welcome to Bordertown oikein hyvin luettavissa vanhempanakin. Tämä toimi jotenkin jopa paremmin kuin Emma Bullin Finder, mikä johtui ehkä siitä, että Welcome to Bordertown -kirjan lukijoilta ei selvästi odotettu aiempaa maailman tuntemusta (vaikka siitä varmasti apua olikin, ts. novelleissa oli paljon viittauksia vanhempiin kirjoihin). Tähän maailmaan olisi kiva tutustua tarkemmin, mutta vanhojen kirjojen saatavuus on.. heikko. Harmi: tällaista urbaani fantasia parhaimmillaan on!
Tuesday, September 13, 2011
Ellen Datlow & Terri Windling: Teeth
Vampyyrit eivät ole enää ihan niin uusi musta kuin aiemmin, mutta vieläkin tarinoita riittää. Ellen Datlown ja Terri Windlingin nuorisolle suunnattu vampyyriantologia Teeth on onneksi paremmasta päästä.
Teeth sisältää nipun vampyyriaiheisia novelleja, enemmän (Neil Gaiman, Ellen Kushner, Holly Black, Garth Nix) tai vähemmän (Catherynne M. Valente, Kathe Koja, Kaaron Warren) tunnetuilta kirjailijoilta. Kuten arvata saattaa, osa novelleista (no, muutamat ovat runojakin) on parempia kuin toiset. Muutama todella siirappinen teos mahtui mukaan, mutta onneksi pääasiassa lukijaa ei aliarvioitu eikä liialliseen vampyyriromantiikkaan sorruttu. Delia Shermanin "Flying" oli varsin itse asiassa kaunis, ja Jeffrey Fordin "Sit the Dead" viihdyttävä. Gaimanilta oli ihan nätti runo, ei kuitenkaan mitään erityisen spesiaalia. Kathe Kojan "Doll" oli taas loistavan karmiva, eikä ollenkaan siirappinen, toisin kuin taas Cecil Castelluccin "Best Friends Forever", mikä ei vedonnut lainkaan. Mutta tämä on tilanne aina novelliantologioiden kanssa: osasta tykkää, osasta ei.
Yritin kesällä lukea toistakin vampyyriantologiaa, "Love Bites 2", minkä piti olla nimenomaan vampyyriromantiikkaa (ja vieläpä "synkkää ja hieman erilaista!"), mutta se oli vain kauheaa itseään toistavaa roskaa. Teeth on, vaikka sinänsä nuortenkirja onkin, merkittävästi parempi eivätkä vampyyrit ole kaikissa tarinoissa samanlaisia. Kyllä tätä suosittelee vampyyrifiktion ystäville, ikään katsomatta.
Teeth sisältää nipun vampyyriaiheisia novelleja, enemmän (Neil Gaiman, Ellen Kushner, Holly Black, Garth Nix) tai vähemmän (Catherynne M. Valente, Kathe Koja, Kaaron Warren) tunnetuilta kirjailijoilta. Kuten arvata saattaa, osa novelleista (no, muutamat ovat runojakin) on parempia kuin toiset. Muutama todella siirappinen teos mahtui mukaan, mutta onneksi pääasiassa lukijaa ei aliarvioitu eikä liialliseen vampyyriromantiikkaan sorruttu. Delia Shermanin "Flying" oli varsin itse asiassa kaunis, ja Jeffrey Fordin "Sit the Dead" viihdyttävä. Gaimanilta oli ihan nätti runo, ei kuitenkaan mitään erityisen spesiaalia. Kathe Kojan "Doll" oli taas loistavan karmiva, eikä ollenkaan siirappinen, toisin kuin taas Cecil Castelluccin "Best Friends Forever", mikä ei vedonnut lainkaan. Mutta tämä on tilanne aina novelliantologioiden kanssa: osasta tykkää, osasta ei.
Yritin kesällä lukea toistakin vampyyriantologiaa, "Love Bites 2", minkä piti olla nimenomaan vampyyriromantiikkaa (ja vieläpä "synkkää ja hieman erilaista!"), mutta se oli vain kauheaa itseään toistavaa roskaa. Teeth on, vaikka sinänsä nuortenkirja onkin, merkittävästi parempi eivätkä vampyyrit ole kaikissa tarinoissa samanlaisia. Kyllä tätä suosittelee vampyyrifiktion ystäville, ikään katsomatta.
Sunday, September 11, 2011
Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa
Viimeinen Tähtifantasia-ehdokas oli Mari Strachanin Hiljaisuus soi h-mollissa. Kirja edusti fantasiaa vähemmän "äärimmäisenä", eli kallistui enemmän maagisen realismin suuntaan (ja aika pitkälti ihan puhtaan realismin suuntaan: maagisuus jäi aika taka-alalle).
12-vuotias Gwenni on erilainen lapsi: hän näkee ja kuulee asioita mitä muut eivät, ja lentääkin unissaan. Gwenni kasvaa walesilaisessa pikkukylässä, missä kaikilla on omat salaisuutensa joista ei saa puhua, ja jossa kukaan ei Gwenniä ymmärrä. Eräs kylän miehistä löytyy hukkuneena ja jotenkin Gwennin on saatava selville mitä on tapahtunut ja ymmärrettävä kaikkea. Oman perheenkin kulissit alkavat murtua tapahtumien liikkuessa.
Kovin fantasinen tämä ei siis ollut. Gwenni näkee kyllä asioita ja kokee etiäisiä, mutta onko kyse varsinaisesti magiasta? Strachanin kuvaus Walesista ja pikkukylästä on kaunista ja Gwennin tarina on aika satuttavakin, mutta Tähtifantasia-listalle tämä oli hieman erikoinen. "Mainstream"-kirjana tätä lukee kyllä oikein hyvin, ja juuri sellainen "jos asioista ei puhuta, on kaikki kunnossa" -asenne onnistui mainiosti (ja tämä oli selvästi sieltä realismin päästä!). Strachanilta tuskin tulee jatkossa muuta luettua, ellei sitten sattumalta vastaan kävele.
12-vuotias Gwenni on erilainen lapsi: hän näkee ja kuulee asioita mitä muut eivät, ja lentääkin unissaan. Gwenni kasvaa walesilaisessa pikkukylässä, missä kaikilla on omat salaisuutensa joista ei saa puhua, ja jossa kukaan ei Gwenniä ymmärrä. Eräs kylän miehistä löytyy hukkuneena ja jotenkin Gwennin on saatava selville mitä on tapahtunut ja ymmärrettävä kaikkea. Oman perheenkin kulissit alkavat murtua tapahtumien liikkuessa.
Kovin fantasinen tämä ei siis ollut. Gwenni näkee kyllä asioita ja kokee etiäisiä, mutta onko kyse varsinaisesti magiasta? Strachanin kuvaus Walesista ja pikkukylästä on kaunista ja Gwennin tarina on aika satuttavakin, mutta Tähtifantasia-listalle tämä oli hieman erikoinen. "Mainstream"-kirjana tätä lukee kyllä oikein hyvin, ja juuri sellainen "jos asioista ei puhuta, on kaikki kunnossa" -asenne onnistui mainiosti (ja tämä oli selvästi sieltä realismin päästä!). Strachanilta tuskin tulee jatkossa muuta luettua, ellei sitten sattumalta vastaan kävele.
Subscribe to:
Posts (Atom)