Ei, en ole lopettanut kirjojen lukemista. Nyt taas on ollut työn alla useampi arvostelukirja ja - säälittävää sinänsä - muutama "vapaaehtoinen", joita en vaan ole saanut luettua loppuun asti. Sääli sinänsä: hyviä kirjoja, mutta ei vaan energia riitä.
Mutta luin Alan Mooren Promethea-sarjakuvan loppun ja oli kyllä sellaista ajatusten ja visuaalisuuden tykitystä että oksat pois! Tarina alkoi melko "normaalisti": päähenkilö Sophie saa tietää olevansa Promethea-nimisen metafiktio-hahmon uusin reinkarnaatio. Sophie tutkii asiaa tarkemmin ja tajuaa Promethean olevan osa ikuista kertomusta, joka nivoutuu mystisyyteen, tarottiin ja vaikka mihin. Mukana Sophien matkalla immateriaan ja maailman alkuun/loppuun ovat myös aikaisemmat Promethea-inkarnaatiot.
Visuaalisesti todella hienoa kamaa! J.H.Williams ei tyydy todellakaan vain yhteen tyyliin sarjan aikana ja sivujen lay-outiin ja yksityiskohtiin pitää todella kiinnittää huomiota. Teemallisesti Promethea ei ole mitenkään kevyt ja taitaa olla parasta lukea koko tarina uudestaan, nyt kun se kokonaisuudessaan on ilmestynyt (nyt luin vain osat 4 ja 5).
Suosittelen aikuisen, ajatuksia herättävän sarjakuvan ystäville! Ja heille, ja kaikille muillekin, oikein leppoisaa ja kirjojen täyttämää vuodenvaihdetta!
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
2 comments:
Luin ensimmäisen osan, enkä ollut mitenkään vaikuttunut, mutta ilmeisesti kannattaisi siis yrittää uudelleen ja jaksaa vähän pidemmälle?
Ehdottomasti! Moorella tuntuu olevan kokonaisuus suunnitteilla alusta asti (tai ainakin hämää hyvin) ja Promethea lähtee ihan omiin suuntiinsa 2.-3. alppareissa.
Post a Comment