J.R.R. Tolkien: Maamies ja lohikäärme / Seppä ja Satumaa

Jälleen kerran Morelin Teetä ja Tolkienia -satoa (asiaan vihkiytymättömille: Teetä ja Tolkienia on lukupiiri, jossa luetaan pääasiassa Tolkienia (duh), vaikka myös muuta fantasiaa on lueskeltu. Tapaamme n. 2 viikon välein ja keskustelu polveilee hyvin laidasta laitaan. Joskus jutellaan ihan fiksuja, melko usein hieman... sekavampia).

Mutta nyt oli siis Tolkienia, ensin Maamies ja lohikäärme ja sitten Seppä ja Satumaa, molemmat Tolkienin "lastenkirjamaisempaa" tuotantoa. Maamies ja lohikäärme on itse asiassa ihan herttainen pikku satu, sijoituu jopa ihan oikeaan Englantiin ja Walesiin. Toisin kuin Tolkienin monet muut tarinat, Maamies ja lohikäärme on varsin hauska. Siinä on paljon huumoria ja se on varsin kevyt palanen (ja siinä on hieno lohikäärmekin!). Siihen verrattuna Seppä ja Satumaa onkin jo huomattavan synkempi ja allegorisempi: luopumisen tuska ja elämän rajallisuus (mielikuvituksen kuolema, ehkä myöskin?) nousevat ainakin näin "aikuisnäkökulmasta" (hah!) voimakkaasti esille. Vaikka Seppä ja Satumaa on kaunis, ei se kuitenkaan vedonnut yhtä paljon kuin Tolkienin muut "syvällisemmät" tarinat.

Molemmat kirjat on kuvitettu hienosti. Itse en välttämättä olisi kumpaankaan tosin kansikuvan perustella kirjastossa tarttunut, en lapsena enkä vieläkään (olettaen siis että kirjailijan nimi on vieras). Kyllä nämä kannattaa lukea, jos Tolkienista/fantasiasta/saduista pitää. Ei tosiaan Tolkienia parhaimmillaan, Tolkien parhaimmillaan on kuitenkin jotain ihan muuta. (Ja joo, olin tietysti nämä lukenut aikaisemminkin).