World Fantasy Award ja Hugo -projekti jatkuu, tällä kertaa vuoden 1992 WFA voittajalla Boy's life'llä. Robert McCammonin tuotanto oli myös aiemmin aivan tuntematonta.
Boy's life kertoo vuodesta 11-12 vuotiaan pojan elämässä amerikkalaisessa pikkukaupungissa vuonna 1964. Cory ja hänen isänsä näkevät kuinka autoon sidottu mies uppoaa järven syvyyksiin. Coryn isä yrittää pelastaa miehen, mutta tämä on murhattu jo ennen autoon laittamista. Mies ei kuitenkaan jätä Corya eikä tämän isää rauhaan, vaan pysyy heidän mielissään koko pitkän kesän ja syksynkin. Cory yrittää selvittää kotikaupungistaan löytyviä hyvän ja pahan voimia, mutta oikeastaan kyse on siitä maagisesta kesästä lapsuuden ja nuoruuden välimaastossa, jolloin kaikkialla on seikkailuita ja maailman ikävä todellisuus ei ole vielä tunkeutunut pysyvästi mielikuvitukseen.
Ei kuulosta kovin originaalilta, mutta McCammonin tapa kertoa Coryn kasvusta ja muutoksesta tuon yhden vuoden aikana on ihan uskomaton! Cory kertoo tarinaa aikuisen itsensä silmin, ja peilaa ajoittain kokemuksiaan aikuisen kokemuksiin. Cory haaveilee kirjailijan urasta, mutta McCammon väittää ettei tarina ole aivan kokonaan elämäkerrallinen. McCammon kuvailee myös hienosti vuotta 1964, jolloin Amerikassa tapahtui paljon merkittäviä asioita, etenkin rotukysymyksiin liittyen. Tämä onkin yksi hienoista asioista kirjassa: vaikka selkeästi asiat eivät aina ole 100% "realistisia" (vai ovatko? kirjan fantastiset elementit voi tulkita monella tavalla!), McCammonin Zephyr vaikuttaa todelliselta paikalta todellisine "arkipäiväisine" ongelmineen. Rotuasioista puhutaan paljon, ja McCammon tuntuu korostavan sitä, että kaikkia asioita ei saisi unohtaa. Niin kuin ei lapsuuden taikuuttakaan.
Hieno kirja! Jonkin verran kauhuelementtejäkin mukana oli, pari melkein liiankin tehokasta. McCammon kirjoittaa hyvin tunteisiin vetoavaa tekstiä, eli parissa kohdassa nenäliinatkin olivat tarpeen... Ehdottoman suositeltava kirja kaikille, jotka ovat joskus olleet lapsia!
Monday, August 11, 2008
Thursday, August 7, 2008
Liz Williams: Snake Agent
Lukemattomien kirjojen pino kasvaa, kun uudet kirjat kirivät jonon edelle. Liz Williamsin kirja Snake Agent (etsivä Chen-romaani) tuli luettua jo ostopäivänä...
Snake Agentissä etsivä Chen selvittää mystisesti kuolleen rikkaan perheen tytön murhaa. Ja ennen kaikkea sitä, miksi tyttö ei kuolemansa jälkeen päässytkään heti Taivaallisille niityille vaan juuttui Helvettiin. Samaa asiaa, mutta hyvin eri näkökulmasta, tutkii myös demoni Zhu Irzh. Chenillä ei mene privaattielämässäänkään ihan hyvin... Eli urbaanifantasiaa, dekkari ja hieman scifi-elementtejäkin, tulevaisuudessa kun seikkaillaan eikä magia selitä aivan kaikkea.
Ihan uskomattoman viihdyttävää! Liz Williams on hyvä kirjailija, tässä ei ollut mitään uutta, mutta Chen-tarina oli juuri sellaista hyvin kirjoitettua viihdettä mitä ajoittain kaipaa. Tarpeeksi hauskaa, tarpeeksi vakavaa, mielenkiintoinen maailma (etenkin - luonnollisesti - Helvetti) ja hahmot. Nyt pitää vaan alkaa haalia lisää Williamsin kirjoja, mikä tarkoittanee shoppailureissua nettiin... Williamsin novelli "Seikkailuja aavekaupan parissa" (Tähtivaeltaja 3/2006) on muuten lähtökohdiltaan sama kuin Snake Agent, mutta novellin lukeneillekin voi romaania suositella: tarinat lähtevät hyvin eri suuntiin noin kahden luvun jälkeen.
Snake Agentissä etsivä Chen selvittää mystisesti kuolleen rikkaan perheen tytön murhaa. Ja ennen kaikkea sitä, miksi tyttö ei kuolemansa jälkeen päässytkään heti Taivaallisille niityille vaan juuttui Helvettiin. Samaa asiaa, mutta hyvin eri näkökulmasta, tutkii myös demoni Zhu Irzh. Chenillä ei mene privaattielämässäänkään ihan hyvin... Eli urbaanifantasiaa, dekkari ja hieman scifi-elementtejäkin, tulevaisuudessa kun seikkaillaan eikä magia selitä aivan kaikkea.
Ihan uskomattoman viihdyttävää! Liz Williams on hyvä kirjailija, tässä ei ollut mitään uutta, mutta Chen-tarina oli juuri sellaista hyvin kirjoitettua viihdettä mitä ajoittain kaipaa. Tarpeeksi hauskaa, tarpeeksi vakavaa, mielenkiintoinen maailma (etenkin - luonnollisesti - Helvetti) ja hahmot. Nyt pitää vaan alkaa haalia lisää Williamsin kirjoja, mikä tarkoittanee shoppailureissua nettiin... Williamsin novelli "Seikkailuja aavekaupan parissa" (Tähtivaeltaja 3/2006) on muuten lähtökohdiltaan sama kuin Snake Agent, mutta novellin lukeneillekin voi romaania suositella: tarinat lähtevät hyvin eri suuntiin noin kahden luvun jälkeen.
Wednesday, August 6, 2008
Iain Banks: The Business
Vielä yksi con-kirja, tällä kertaa Oslo Science Fiction Festival'in kunniavieraan Iain Banksin The Business. Huonona scifi-fanina pitää myöntää, että Iain Banksin kirjat ovat mielenkiintoisempia kuin Iain M. Banksin...
The Business on tarina valinnoista ja valintojen seurauksista. Päähenkilölle tehdään melkein tarjous, josta hän ei voi kieltäytyä, mutta vastaavasti hänen on pohdittava tekonsa seurauksia. Toisaalla Firmassa ("The Business") on käynnissä jotakin kummallista, jota päähenkilö tietenkin päätyy tutkimaan.
Ei aivan yhtä hyvä kuin Crow Road, ei aivan yhtä realistinenkaan. The Business tapahtuu kyllä melkein "tuntemassamme maailmassa", muttei aivan kuitenkaan, mikä tekee siitä erittäin mielenkiintoisen. Etenkin Thulahn on paikkana kiehtova: se voisi olla olemassa muttei kuitenkaan taida olla. Banks tiputtelee sujuvasti paikkoja ja merkkituotteita ja tarina pysyy hyvin koossa ja oikean oloisena. Monella tavalla kirja viittaa myös kirjoitusaikaansa (1999), eli osa teknologiasta on hyvin pian vanhentunutta, mutta se ei onneksi haittaa, se ei ole tarinan pääpointti. Oikein suositeltava, ei tosin ainakaan vielä suomennettu.
The Business on tarina valinnoista ja valintojen seurauksista. Päähenkilölle tehdään melkein tarjous, josta hän ei voi kieltäytyä, mutta vastaavasti hänen on pohdittava tekonsa seurauksia. Toisaalla Firmassa ("The Business") on käynnissä jotakin kummallista, jota päähenkilö tietenkin päätyy tutkimaan.
Ei aivan yhtä hyvä kuin Crow Road, ei aivan yhtä realistinenkaan. The Business tapahtuu kyllä melkein "tuntemassamme maailmassa", muttei aivan kuitenkaan, mikä tekee siitä erittäin mielenkiintoisen. Etenkin Thulahn on paikkana kiehtova: se voisi olla olemassa muttei kuitenkaan taida olla. Banks tiputtelee sujuvasti paikkoja ja merkkituotteita ja tarina pysyy hyvin koossa ja oikean oloisena. Monella tavalla kirja viittaa myös kirjoitusaikaansa (1999), eli osa teknologiasta on hyvin pian vanhentunutta, mutta se ei onneksi haittaa, se ei ole tarinan pääpointti. Oikein suositeltava, ei tosin ainakaan vielä suomennettu.
Monday, July 21, 2008
Jasper Fforde: The Fourth Bear
Kirjallista (ja metakirjallista) huumoria, eli Jasper Fforden viimeisin Nursery Crime -kirja. Ei viimeinen, lisää on tulossa (ja tällaiset ei-jatkuvajuoniset-sarjat ovatkin ihan OK.)
The Fourth Bear'issa Jack Spratt jatkaa lastenloruihin liittyviä tutkimuksiaan. Karhut diilaavat laittomasti puuroryynejä, Kultakutri on kadonnut ja kurkkujen kasvattaminen onkin yllättävän vaarallista. Periaatteessa tämä on "dekkari" (=selvitetään kuka on tehnyt rikoksen), mutta kirjan oikea lumo on mm. siinä, että osa hahmoista on lastenkirja/loruhahmoja ja osa "oikeita" ihmisiä. Ja koko ajan viitataan kirjallisuuteen ja runoihin ja siihen, että hahmot ovat kuitenkin pohjimmiltaan kaikki fiktiivisiä kirjahenkilöitä.
Tämä vaatii siis melko tarkkaa lukemista, ja lastenlorut pitää tuntea aika hyvin (englanniksi). Lastenlorut ovat tunnetusti melko väkivaltaista kamaa, eli niistä saa hienosti materiaalia kaikenlaisiin "hauskoihin" rikoksiin. Jack Spratt -kirjat eivät ole aivan yhtä viihdyttäviä kuin Thursday Next -sarja, mutta oikein mielellään näitäkin lukee ja odotan seuraavaa pokkaria innokkaasti! Ja seuraava Thursday Next -pokkarihan on juuri tuloillaan/tullut!
The Fourth Bear'issa Jack Spratt jatkaa lastenloruihin liittyviä tutkimuksiaan. Karhut diilaavat laittomasti puuroryynejä, Kultakutri on kadonnut ja kurkkujen kasvattaminen onkin yllättävän vaarallista. Periaatteessa tämä on "dekkari" (=selvitetään kuka on tehnyt rikoksen), mutta kirjan oikea lumo on mm. siinä, että osa hahmoista on lastenkirja/loruhahmoja ja osa "oikeita" ihmisiä. Ja koko ajan viitataan kirjallisuuteen ja runoihin ja siihen, että hahmot ovat kuitenkin pohjimmiltaan kaikki fiktiivisiä kirjahenkilöitä.
Tämä vaatii siis melko tarkkaa lukemista, ja lastenlorut pitää tuntea aika hyvin (englanniksi). Lastenlorut ovat tunnetusti melko väkivaltaista kamaa, eli niistä saa hienosti materiaalia kaikenlaisiin "hauskoihin" rikoksiin. Jack Spratt -kirjat eivät ole aivan yhtä viihdyttäviä kuin Thursday Next -sarja, mutta oikein mielellään näitäkin lukee ja odotan seuraavaa pokkaria innokkaasti! Ja seuraava Thursday Next -pokkarihan on juuri tuloillaan/tullut!
Tuesday, July 15, 2008
M. John Harrison: Nova Swing
M.John Harrison, Finncon08 jne. You know the drill.
Eli uusin suomennos, Nova Swing. Jatkoa, tavallaan, Valolle, mutta kuitenkin - onneksi - ihan itsenäinen teos (muistikuvat Valosta ovat parhaimmillaankin hämäriä). Nova Swing on monella tavalla "pienempi" romaani kuin Valo: tapahtumapaikat ovat vähemmän eeppisiä, hahmot vielä epätäydellisempiä ja ongelmat lähinnä ihmisten omia. Nova Swing selvästi ammentaa samasta lähteestä kuin Huviretki tienpientareelle: "Tapahtumapaikka" on mystinen alue, joka ei noudata mitään normaaleja lainalaisuuksiamme. Sinne katoaa ihmisiä, mutta entä kun sieltä alkaa myös tulla porukkaa...?
Nova Swing on jotenkin haikean surumielinen romaani. Hahmojen valinnat eivät tunnu oikeilta vaikka he tekisivät mitä. Jokaisella hahmolla on menneisyys, jonka pakeneminen on mahdotonta (vrt. Eilisen mystinen sydän). Ja kuitenkaan Nova Swing ei ole ahdistava. Se on tavallaan film noir -dekkarigenreä, tavallaan scifiä, tavallaan vielä jotain ihan muuta. Tangoa, ja muutenkin musiikkia, kirjassa esiintyy myös paljon.
Tämä pitää ehdottomasti lukea uudestaan Finnconin jälkeen ja odotan innolla mitä kirjailija kertoo kirjastaan! Tästä aukeaa todennäköisesti toisella lukukirjalla paljon uusia ulottuvuuksia!
Eli uusin suomennos, Nova Swing. Jatkoa, tavallaan, Valolle, mutta kuitenkin - onneksi - ihan itsenäinen teos (muistikuvat Valosta ovat parhaimmillaankin hämäriä). Nova Swing on monella tavalla "pienempi" romaani kuin Valo: tapahtumapaikat ovat vähemmän eeppisiä, hahmot vielä epätäydellisempiä ja ongelmat lähinnä ihmisten omia. Nova Swing selvästi ammentaa samasta lähteestä kuin Huviretki tienpientareelle: "Tapahtumapaikka" on mystinen alue, joka ei noudata mitään normaaleja lainalaisuuksiamme. Sinne katoaa ihmisiä, mutta entä kun sieltä alkaa myös tulla porukkaa...?
Nova Swing on jotenkin haikean surumielinen romaani. Hahmojen valinnat eivät tunnu oikeilta vaikka he tekisivät mitä. Jokaisella hahmolla on menneisyys, jonka pakeneminen on mahdotonta (vrt. Eilisen mystinen sydän). Ja kuitenkaan Nova Swing ei ole ahdistava. Se on tavallaan film noir -dekkarigenreä, tavallaan scifiä, tavallaan vielä jotain ihan muuta. Tangoa, ja muutenkin musiikkia, kirjassa esiintyy myös paljon.
Tämä pitää ehdottomasti lukea uudestaan Finnconin jälkeen ja odotan innolla mitä kirjailija kertoo kirjastaan! Tästä aukeaa todennäköisesti toisella lukukirjalla paljon uusia ulottuvuuksia!
Sunday, July 13, 2008
Lackey, Flint & Freer: Shadow of the Lion
Ruotsintuliaisia, tai jotakin. Väitin siellä, etten ollut koskaan oikein pitänyt Mercedes Lackey'n kirjoista ja niinpä sain co-panelistiltani lahjaksi Lackeyn, Eric Flintin ja Dave Freer'in yhteiskirjan Shadow of the Lion. Tämä olikin hieman erilainen kuin aiemmat Lackey-kokemukseni, mutta ei vielä käännyttänyt minua faniksi, lähinnä valtaisan pituutensa takia.
Shadow of the Lion sijoittuu vaihtoehtoiseen 1500-luvun Venetsiaan. Rakkautta, petosta, uskontoa, murhia, magiaa, demoneita. Päähenkilöitä on useampia, lähes kaikkien tarinat nivoutuvat toisiinsa (tosin lukija on aina askeleen edellä päähenkilöiden tietoja) ja pääasiallisesti ihan mielenkiintoista "hovijuonittelua." Osa hahmoista on oikein onnistuneita, osa hieman yksiulotteisia. Maailma oli itse asiassa ihan onnistunut: kristinusko yhdistyi hienosti "pakanallisiin" taikuuksiin. Venetsia on tietysti hieno tausta melkein mille tahansa, melkein missä ajassa tahansa.
Ihan hauskaa kesälukemista, muttei ihan 900 sivun arvoista. Ja, kuinka ollakaan, tämä on vasta trilogian 1.osa! (Mikä tosin selittää osittain hieman kökköä loppua.) Tuskin tartun jatko-osiin, tosin tämä on nopealukuista viihdekirjallisuutta, jolle sillekin on paikkansa. Ehkä jos tulee halvalla vastaan jossain... Kirjassa oli myös oikein tarpeellinen nimiluettelo, melko turha "termiluettelo" (hyvin epätäydellinen) ja aivan täysin turha Venetsian kartta.
Shadow of the Lion sijoittuu vaihtoehtoiseen 1500-luvun Venetsiaan. Rakkautta, petosta, uskontoa, murhia, magiaa, demoneita. Päähenkilöitä on useampia, lähes kaikkien tarinat nivoutuvat toisiinsa (tosin lukija on aina askeleen edellä päähenkilöiden tietoja) ja pääasiallisesti ihan mielenkiintoista "hovijuonittelua." Osa hahmoista on oikein onnistuneita, osa hieman yksiulotteisia. Maailma oli itse asiassa ihan onnistunut: kristinusko yhdistyi hienosti "pakanallisiin" taikuuksiin. Venetsia on tietysti hieno tausta melkein mille tahansa, melkein missä ajassa tahansa.
Ihan hauskaa kesälukemista, muttei ihan 900 sivun arvoista. Ja, kuinka ollakaan, tämä on vasta trilogian 1.osa! (Mikä tosin selittää osittain hieman kökköä loppua.) Tuskin tartun jatko-osiin, tosin tämä on nopealukuista viihdekirjallisuutta, jolle sillekin on paikkansa. Ehkä jos tulee halvalla vastaan jossain... Kirjassa oli myös oikein tarpeellinen nimiluettelo, melko turha "termiluettelo" (hyvin epätäydellinen) ja aivan täysin turha Venetsian kartta.
Tuesday, July 1, 2008
M.John Harrison: Pastellikaupunki
Siltä varalta, että vielä on epäselvää, M. John Harrison on Finncon08-tapahtuman kunniavieraana. Sen takia pitää yrittää lukea hänen kirjojaan, tällä kertaan vanhempi (muttei lainkaan huonompi!) Pastellikaupunki.
Pastellikaupunki on kertomus kuolevasta tai jo kuolleesta kulttuurista, jonka raunioilla pieni joukkio "sankareita" yrittää puolustaa inhimillisyyden rippeitä. Päähenkilö Lordi Cromis on - omien sanojensa mukaan - ennemminkin runoilija kuin miekkamies. Koko kertomuksen ajan tunnelma on voimakkaan sodan vastainen, taistellaan vain koska on vain pakko ja lopputulos on koko ajan selvillä. Viivytystaistelua väistämätöntä vastaan. Ja tämähän tietenkin tekee Pastellikaupungista niin hienon. Vertajanoavien "sankareiden" sijaan Harrisonin hahmot toimivat lähinnä pakon edessä, lojaalisuudesta toisiaan kohtaan. Heidän hienoimmat hetkensä ovat jo menneisyydessä (kuten kuvatun kulttuurinkin) ja menneisyys toimii sekä voimavarana (sen jo kadotettu teknologia auttaa monessa kohdassa) että painolastina.
Kaunista kuvausta, toisenlaista kuin yleinen fantasia. Vai olisiko tämä scifiä? Magiaa ei varsinaisesti ole, kadotettua teknologiaa senkin edestä? Loppu kuitenkin yllättää ja haluaisinkin lukea Viriconium-sarjasta muutkin osat (joita valitettavasti ei ole suomennettu). Ehkä jonain päivänä, jollain muulla kääntäjällä (Pastellikaupungin hienosta käännöksestä vastasi Leena Peltonen). Harrisonin myöhempään tuotantoon verrattuna Pastellikaupunki on varsin erilainen, monin tavoin selkeämpi, mutta myös hyvin suositeltava (ja kannattaa verrata sitä uudempaan tuotantoon)!
Pastellikaupunki on kertomus kuolevasta tai jo kuolleesta kulttuurista, jonka raunioilla pieni joukkio "sankareita" yrittää puolustaa inhimillisyyden rippeitä. Päähenkilö Lordi Cromis on - omien sanojensa mukaan - ennemminkin runoilija kuin miekkamies. Koko kertomuksen ajan tunnelma on voimakkaan sodan vastainen, taistellaan vain koska on vain pakko ja lopputulos on koko ajan selvillä. Viivytystaistelua väistämätöntä vastaan. Ja tämähän tietenkin tekee Pastellikaupungista niin hienon. Vertajanoavien "sankareiden" sijaan Harrisonin hahmot toimivat lähinnä pakon edessä, lojaalisuudesta toisiaan kohtaan. Heidän hienoimmat hetkensä ovat jo menneisyydessä (kuten kuvatun kulttuurinkin) ja menneisyys toimii sekä voimavarana (sen jo kadotettu teknologia auttaa monessa kohdassa) että painolastina.
Kaunista kuvausta, toisenlaista kuin yleinen fantasia. Vai olisiko tämä scifiä? Magiaa ei varsinaisesti ole, kadotettua teknologiaa senkin edestä? Loppu kuitenkin yllättää ja haluaisinkin lukea Viriconium-sarjasta muutkin osat (joita valitettavasti ei ole suomennettu). Ehkä jonain päivänä, jollain muulla kääntäjällä (Pastellikaupungin hienosta käännöksestä vastasi Leena Peltonen). Harrisonin myöhempään tuotantoon verrattuna Pastellikaupunki on varsin erilainen, monin tavoin selkeämpi, mutta myös hyvin suositeltava (ja kannattaa verrata sitä uudempaan tuotantoon)!
Subscribe to:
Posts (Atom)