Glen Duncan: Minä, Lucifer

Halloweenin "kunniaksi" tuli luettua sitten Luciferin omaelämäkerta, Minä, Lucifer (jonka on tosin kirjoittanut Glen Duncan).

Luciferille annetaan siis mahdollisuus elää kuukausi ihmisenä (surkean kirjailijan, Declan Gunn'in ruumiissa) ja sen jälkeen mahdollisuus jopa - gasp! - palata takaisin Taivaaseen. Kunhan vaan elää kunniallisesti eikä ainakaan tee Gunnille mitään peruuttamatonta. No, Lucifer ottaa tietenkin kaiken ilon irti ihmisyydestä ja manipuloi maailmaa "tavalliseen tapaansa." Samalla hän tietenkin kertoo, miten raamatullinen historia oikeasti menikään.

Ajatuksena tosi hauska ja kirjassa on hetkensä. Luciferin into maanpäälliseen elämään on melko ennalta-arvattavaa (huumeita, viinaa, seksiä), ja satiiriset kommentit eivät aivan pure. Erittäin hyviä pointtejakin on (kuten se, että Luciferille Jeesuksen kuolemasta ei ollut mitään hyötyä, päinvastoin, ja natsi-kohtaus on myös ihan vaikuttava), mutta kokonaisuus jää latteaksi ja varsinkin loppu on varsin tökkö. Erityisen ärsyttävää on myös Luciferin tapa vaellella aiheesta toiseen ja sitten valittaa siitä: hän ilmeisesti kuitenkin kirjoittaa tietokoneella, jolla tunnetusti editoiminen on mahdollista...!

Ei hyvä, ei erityisen huonokaan. Harmillisesti ihan hyvä lähtökohta. Parempiakin Lucifereja on kirjallisuudessa nähty (Gaimanin, esimerkiksi).

Neil Gaiman: The Graveyard Book / Odd and the Frost Giant

Viimeisin Amazon-tilaushetki karkasi käsistä pahan kerran, mutta Neil Gaimanin uusi romaani The Graveyard Book oli kyllä sillä alkuperäiselläkin tilauslistalla (The Dangerous Alphabet ei ollut eikä varsinkaan Neverwhere DVD...)

The Graveyard Book on taas hieman nuoremmille lukijoille (ei pienille lapsille, mutta Coraline-ikäisille?) suunnattu kauhutarina. Nobodyn perhe murhataan raa'asti, mutta Nobodyn ("Bod") adoptoivat läheisen hautausmaan asukit, joista suurin osa on tietenkin luonnollisesti kuolleita. Taustalla tapahtuu kaikenlaista, mutta pääasiassa keskitytään tietenkin Bodin elämään: kuinka hankalaa on kasvaa elävänä kuolleiden joukossa? Bodin ainoan eläväksi laskettavan kumppanin elävyys on sekin hieman kyseenalaista... Oikein kaunis kasvutarina.

Hyvin tyypillistä Gaimania, hyvässä ja pahassa. Erikoinen ympäristö, sympaattiset hahmot, toimivaa jännitystä, aidosti pelottava ja silleen. Toisaalta ei ehkä mitään kovin uutta...? Mutta ei siis missään tapauksessa huono tarina, hyvin kerrottu ja Dave McKeanin kuvat tukivat tarinaa kauniisti. Tästäkin tulisi oikein hieno animaatio (etenkin stop-motion-sellainen).

Samalla tuli tilattua Gaimanin Odd and the Frost Giants, mikä oli varsin mukava pieni tarina ja tavallaan toi mukaan aiemmista Gaimanin tarinoista tuttuja hahmoja (ihan eri ympäristössä ja tavallaan erilaisina, mutta kuitenkin...). Odd ja Bod ovat itse asiassa hyvin samanlaisia hahmoja: molemmat nuoria poikia, jotka joutuvat pärjäämään aivojensa avulla. Kiva kirja, toivottavasti julkaistaan kuvitettuna jossain novellikokoelmassa, sen verran lyhyestä tarinasta on kyse.

Paolo Coelho: Portobellon noita

Paolo Coelho on sillä ikuisella "kirjailijoita, joihin pitäisi tutustua" -listalla, joten työpaikan kirjapiirin (eri asia kuin työpaikan kirjakerho, hm, kummallista) kirjaksi valittu Portobellon noita sopi hyvin. Oikeastaan mitään en kirjasta/kirjailijasta tiennyt etukäteen kuin että kiinnostavalta vaikutti.

Portobellon noita olikin ihan jees kirja, ja pidin tavasta jolla päähenkilö kuvailtiin muiden ihmisten kokemusten kautta. Athena muodostui tavallaan muiden kertomuksista ja ennen kaikkea niiden väliin jäävästä tilasta. Oikeastaan toivoin, että kertojia olisi ollut enemmänkin, etenkin loppupuolella meni hieman toistoksi. Tavallaan tämä muistutti Dinan tarinaa, tai siis Dinan tarina olisi ehkä hyötynyt kokonaan Dinan ulkopuolella olevasta kerronnasta.

Hegellisyydestä... no, hm. Odotin jotenkin enemmän romaania ja vähemmän uskonnollista kirjaa. Ei siinä mitään, uskonnollisuudessa ja siitä kirjoittamisessa ei ole mitään vikaa, ja onneksi Coelho ei sorru saarnaamiseen. Sen verran voimakkalta mielipiteet kuitenkin vaikuttivat, että olisi kiva tietää ovatko hänen kaikki kirjansa samanlaisia vai toimivatko muut vähemmän uskonnollisilla tasoilla (Athenan elämä muuttui kirjan loppupuolella hyvin... pääsiäismäiseksi, mikä hieman häiritsi. Tämä oli ihan varmasti tarkoituksellista, mutta jotenkin se tökki. Ehkä en taas vaan tajunnut.) Pääteemat muilta oppimisesta ja oman polun löytämisestä olivat toki hienoja!

Nyt voisi lukea lisää sarjakuvia, DMZ ja Transmetropolitan ovat hyvää erilaisuutta tähän... vaikka Transmetropolitanissakin uskontoa kovasti käsitellään!

Justina Robson: Keeping it Real

Kirja, joka on pitänyt lukea vuodesta 2006 saakka... no, parempi myöhään jne. Eli Justina Robsonin Keeping it Real, joka aloittaa Quantum Gravity -sarjan.

Lila Black, salainen agentti, jolla on monimutkainen menneisyys (ja puolet kropasta kyborgia...) päätyy henkivartijaksi. Vartioinnin kohteena on rock-laulaja Zal, joka sattuu olemaan haltia (ja bändistäkin puolet on keijuja). Ja sitten mennään! Maailman tulevaisuus on tavallaan vaakalaudalla, mutta Lila-parka joutuu kohtaamaan ihan omiakin demoneitaan (monellakin tasolla, ja tämän kirjan maailmasa myös kirjaimellisesti).

Oliko tämä yhtä syvällistä kuin vaikkapa Natural History? Ei. Oliko tämä viihdyttävää, hyvin kirjoitettua ja innostiko lukemaan jatko-osia? Ehdottomasti! Vaikka Keeping it real'issa oli ns. vakavat hetkensä (ja osa teemoista, etenkin Lilan identiteettiin ja sen määrittelyyn liittyen, ovatkin varsin vakavia), pääasiassa kyseessä oli kuitenkin erittäin viihdyttävä ja hauska (kulttuuriviitteet!!) seikkailukertomus. Erinomaista lukemista, siis! Nyt pitääkin hankkia jatko-osa jostakin...

Martha Wells: City of Bones

Kyllä minä kirjojakin edelleen luen, mutta arvostelukirjoja on taas kertynyt. Välissä kuitenkin one-shot-fantasiaromaani, eli Martha Wellsin City of Bones.

Takakansitekstin (jota ei olisi kannattanut lukea) perusteella odotin hieman romanttisempaa fantasiaa, mutta se jäi aika ohueksi. Antiikkivaras palkkautuu väärän tyypin palvelukseen ja kohta - vaihteeksi - on maailman kohtalo vaakalaudalla. Ei mitään uutta siinä, mutta ihan hyvin kirjoitettua prosaa nyt kuitenkin.

Charisatin kaupunki vaikutti todella mielenkiintoiselta (kaupunki-pohjaiset fantasiakirjat ovat usein huomattavasti kiinnostavampia kuin maaseudulla vaeltelut), ja ongelmaksi muodostuikin se, että kaupungista olisi lukenut mielellään enemmän kuin hieman ohuiksi jääneistä hahmoista. City of Bones ei oikein missään vaiheessa napannutkaan mukaansa, vaikkei siinä mitään vikaa sinänsä ollutkaan (hahmot OK, juoni OK, kieli OK). Plussaa siitä, että kyseessä ei ole sarja. Varmasti luen Wellsiltä vielä jotain muutakin, mutta ensin taas arvostelukirjoja...

Bryan Talbot: The Adventures of Luther Arkwright / Tuhman rotan tarina

Viime aikoina on taas tullut luettua Kuvastaja-ehdokkaita ja arvostelukirjoja (sekä Teetä ja Tolkienia -kirjoja, joista ehkä lisää myöhemmin), mutta väliin onneksi mahtui jotain muutakin. Eli pitkäaikainen "pitäisi lukea": The Adventures of Luther Arkwright, Bryan Talbotin eeppinen saaga sekä saman taiteilijan Tuhman rotan tarina, nyt ties kuinka monetta kertaa.

Ensin Lutherista... Monella eri tasolla (kirjaimellisesti!) toimiva tarina ei ole ihan nopein mahdollinen lukea. Luther Arkwright seikkailee useassa eri maailmassa ja yrittää pelastaa maailmankaikkeuden, samalla kun selvittää kuka oikeastaan itse onkaan... Pikkujuttuja, siis. Tarinassa on hyvin voimakasta politiikan ja uskonnonkin kritiikkiä, mikä tietenkin tekee tarinasta entistä mielenkiintoisemman. Scifi-elementti on luonnollisesti voimakas, mutta - niin kuin usein on - tarinan vahvuus on muualla.

Hankala tästä on sanoa... Vaikka Talbotin piirustustyylistä pidänkin, oli TAoLAssa muutamia liiankin tummia ja raskassävyisiä sivuja. Tekstiä on paljon, kuvissa on paljon yksityiskohtia ja tarina piti lukea useammssa lyhyemmässä pätkässä. Ei siinä mitään pahaa, tietenkään. Kyllä tämä ehdottomasti pitää lukea uudestaan!

Siinä missä Luther Arkwright on juonellisesti monimutkainen, on Tuhman rotan tarina näennäisesti yksinkertaisempi, mutta tunnetasolla vielä voimakkaampi (eikä lainkaan scifiä tai fantasiaa). Tuhman rotan tarina on kertomus kotoaan karanneesta tytöstä, karkauksen syistä ja lopulta voitosta (niinkin voi ehkä sanoa). Tämä on taas niitä sarjakuvia, jotka luettuaan ei voi parhaalla tahdollakaan väittää että sarjakuvat olisivat vain lasten juttu tai että niillä ei voitaisi kertoa "oikeista" ongelmista. Talbot kuitenkin välttää liiallisen raskauden tässä, ja vakavasta aiheestaan huolimatta (tai siitä johtuen) Tuhman rotan tarinasta jää erittäin positiivinen fiilis. Tekisi mieli vaan lähteä Englannin järviseudulle... Tuhman rotan tarina on yksi kauneimmista ja voimakkaimmista sarjakuvista ikinä ja sitä voi suositella melkein kaikille, myös ehdottomasti niille, jotka sarjakuvia eivät juuri lue.

Ellen Kushner: The Priviledge of the Sword

Kuten todettua, pakko saada lisää Kushneria! The Priviledge of the Sword oli luonteva jatko Swordspointille (kronologisesti maailman sisällä, siis).

Ja alussa Swordspointia kaipasikin. Pääh, tyhmä Katherine, haluan lukea lisää Richardista (ja nuoresta Alecista). Mutta sitten... mielenkiintoinen maailma kerrottuna tällä kertaa ihan eri näkökulmasta. Miten nuori nainen, joka on "opetettu" pelaamaan maailman säännöillä ("naisen asema määräytyy hänen miehensä aseman mukaan") sopeutuukin täysin uudenlaiseen tilanteeseen, jossa valta onkin hänellä itsellään? Tärkeän aviomiehen löytämisen sijaan onkin yhtäkkiä muita vaihtoehtoja. Ja mitä oikein on tapahtunut niiden vajaan 20 vuoden aikana mitä kirjojen välissä on ollut? Paikallinen maailma on muuttunut radikaalisti, mikä on tietenkin varsin realistista.

The Priviledge of the Swordissa oli monta sellaista asiaa, mihin ei usein fantasiakirjallisuudessa törmää (ja joihin ei kaikissa kirjoissa haluakaan törmätä), kuitekin hyvin ja tilanteeseen sopivasti kirjoitettuna. Olipa nyt kierrellen sanottua, mutta spoilerit eivät ole kiva asia.

Sitten vielä The Fall of the Kings (jonka posti toi viime viikolla Amazonilta...)!