Stella Gibbons: Cold Comfort Farm

Kirjallisuusparodiaa tällä kertaa, Stella Gibbonsin Cold Comfort Farm. Varsin viihdyttävää.

Flora Poste on aikaansaava nuori nainen, joka lähtee maaseudulle kummallisten sukulaistensa luo tarkoituksenaan selvittää kaikki heidän ongelmansa ja tuoda sukulaiset ns. nykypäivään. Sukulaisissa riittää hommaa, mutta Flora ei helposti lannistu!

Ihastuttavaa kieltä, paljon omituisia (mutta ymmärrettäviä) termejä, jotka luovat ihanaa "maalaiskuvaa". Vinkeitä hahmoja, toinen toistaan oudompia ongelmia. Ja tietenkin pirteä (Flora on suorastaan pirteä!) päähenkilö, joka täysin muiden elämästä piittaamatta parantaa kaiken.

Ehdottoman viihdyttävä, mutta vaatii hieman brittiläisen kirjallisuuden tuntemusta: suurin osa riemusta tulee Gibbonsin tavasta parodioida mm. D.H.Lawrencea. Tämän tyyppisiä vakavia kirjoja on kuitenkin kirjoitettu paljonkin tuossa 1900-luvun alkupuolella... Pitäisi varmaan hankkia kirjan jatko-osakin, vaikka eiväthän ne yleensä ole niin hyviä... Myös leffaan tekisi mieli tutustua!

Joanne Harris: Pieni suklaapuoti

Kyllä sitä kirjojakin tulee luettua, viimeisin ei-arvostelukirja oli yllättävästi Joanne Harrisin Pieni suklaapuoti. Leffa on tullut katsottua jo vuosia sitten, kirja oli jäänyt lukematta. No, kun Sadetin sen lainasi ja tenttivalvontaan tarvitsi jotain lukemista, niin...

Ja olihan se kiva kirja. Vianne saapuu pieneen ranskalaiseen kaupunkiin, pistää pystyyn suklaapuodin (pienen!) ja aiheuttaa pahennusta paikallisessa papissa. Kirja onkin nimenomaan Viannen ja papin ristiriitaa, tosin pappi-parka ei tunnu tajuavan että hänen (ja Viannen!) ongelmat ovat paljon syvemmällä kuin vain yhdessä suklaakaupassa. Tietynlainen fantastinen elementtikin on mukana, vaikka suht realistisesta kirjasta on kyse. Tosin fantsu-elementti tuntuu sopivan mukaan, ei vaikuta lainkaan päälleliimatulta. Mikä on hyvä asia.

Temanttisesti puhutaan paljon kuolemasta ja luopumisesta yleensä, elämisestä ja uskonnosta ja siitä, kuinka paljon yksi ainoa ihminen voi vaikuttaa muiden elämään. Myös historia on tärkeää: juutummeko menneisyyden ongelmiin, pakenemmeko niitä vai kohtaammeko ne? Tämä puoli jäi elokuvassa vajaaksi, kirja korosti sitä hienosti. Elokuva ei myöskään onnistunut kuvaamaan suklaata ja ranskalaisia ruokia aivan samalla intensiteetillä kuin kirja, minkä seurauksena Pieni suklaapuoti oli todella huono valinta tenttivalvontaan: nälkä tulee kuin Viisikoita lukiessa ja suklaata on aivan pakko saada! Harris kuvaa hyvin tarkasti suklaan makua, tuoksua, tuntua jne... Ja tämäkin siis on hyvä asia! Kyllä tätä voi suositella, eikä tämä ole ollenkaan niin paha chick lit'in kuin voisi kuvitella.

Douglas Rushkoff: Testament

Arvostelukirjat vievät taas paljon aikaa, sarjakuvat samoin. Douglas Rushkoffin hienon Testament-saagan päätösosan ilmestyminen sai aikaan innon lukea koko sarjan kerralla.

Testamen on siis lähitulevaisuus-scifiä, johon nivoutuu Vanha testamentti ja sen tarinat. Maailman kulisseissa jumalat taistelevat olemassaolostaan ja vallastaan käyttäen ihmisiä pelinappuloinaan. Mutta ihmiset eivät aina käyttäydy niin kuin tarinaan kuuluu ja tarinoita pitääkin usein hieman uudelleenkirjoittaa. Historia toistaa itseään, paitsi silloin kun ei toista...

Tarinoiden ja uskomisen voima, tätä on nähty muuallakin (Terry Pratchett käsittelee samaa asiaa monessakin kirjassaan). Rushkoffin tulevaisuusnäkymät ovat melko synkät ja Raamatun tarinoiden mukaan ottaminen (uudelleen kertominen) toimii hyvin. Vaikka sarja koostuu vain neljästä albumista, on siinä kuitenkin selkeä loppu (Vanha testamentti jää kyllä pahasti kesken, sieltä jäi vielä monta mielenkiintoista tarinaa kertomatta). Olisi ollut kiva lukea enemmänkin, mutta toisaalta sarja pitää otteessaan alusta loppuun (ja liian pitkiksi venyvät sarjat välttämättä eivät, vrt. Preacher).

Seppo Jokinen: Kuka sellaista tekisi

Työpaikan lukupiirissä oli tällä kertaa kotimainen dekkari, eli Seppo Jokisen uusin Kuka sellaista tekisi.

Tampereella, Hervannan kaupunginosassa, kuolee pari laitapuolen kulkijaa. Sinänsä asiassa ei ole mitään kovin kummallista, mutta kuolemat vaikuttavat häiritsevän samanlaisilta, eivätkä varsinaisilta viinakuolemilta. Komissario Koskinen ei malta edes kesälomailla, vaan alkaa selvitellä kuolemantapauksia. Koskisen kykyä (tai sen puutetta) yhdistää työ ja vapaa-aikaruoditaan kirjassa enemmänkin.

Tosi "todenmukaiselta" Jokisen teksti vaikuttaa. Koskinen on ihan oikean tuntuinen hahmo (naisia tosin pörrää ympärillä aika paljon), ja vaikka kertomus ei ole erityisen action-painotteinen eikä edes jännittävä, on se kiinnostava. Jokisella on paljon sanottavaa Hervannasta ja Hervannan oloista, mutta onneksi pahempaan saarnaamiseen hän ei ryhdy. Oli muuten harvinaisen kummallista lukea kirjaa, jossa tapahtumapaikkoja ei voi kuvitella, vaan oikeasti tietää ihan tarkalleen miltä kaikki paikat näyttävät! Tarkkaan Jokinen paikkoja kuvaileekin, niin Hervannassa kuin keskustassakin.

Vaikka yleensä en murhaajaa dekkareista arvaa, niin tällä kertaa arvasin. Hm.

Justina Robson: Selling out

Hämmentävää tehokkuutta: Quantum Gravity -sarjan 2.osa tuli luettua melkein heti 1.osan perään! Kyseessä siis Justina Robsonin scifi/fantasiasarja.

Lila Black menee tällä kertaa Helvettiin tai ainakin demoneita moikkaamaan. Kuinka ollakaan, asiat eivät mene ihan putkeen (tai ainakin Lilalle tulee kaikenlaisia normaaleja demonisia ongelmia, kuten salamurhayrityksiä, kaksintaisteluhaasteita ja kosintoja). Toisaalla sekä Zal että Malachi selvittävät maailmankaikkeuden olemusta ja yrittävät pysyä hengissä.

Teemana tällä kertaa identiteetin lisäksi on valta. Kenellä on valtaa, miten sen voi menettää ja miten sitä voisi saada lisää? Tästä saadaan paljon tosi mielenkiintoista pohdintaa, etenkin tarinan loppupuolella. Selling out ei ole ehkä aivan yhtä kevyt kirja kuin Keeping it real, mutta varsin jouhevasti tämäkin etenee. Tarina jää huomattavasti selkeämmin auki kuin 1.osassa, ja 3.osaa jää suorastaan kaipaamaan. Haluan tietää mitä tapahtuu seuraavaksi! Toki Selling out toimii ihan yksittäisenäkin kirjana (tosin Keeping it real on syytä lukea ensin eikä olekaan mitään syytä olla lukematta sitä).

Seuraavaksi lukupiirikirja ja sitten - vaihteeksi - arvostelukirjoja.

Guy Gavriel Kay: Ysabel

Joskus ajoitus osuu nappiin. Guy Gavriel Kay'n Ysabel oli istunut hyllyssä jo pari kuukautta, mutta sain luettua sen samana päivänä kun se voitti World Fantasy Award'in! Eli sekin projekti edistyi hieman.

Ysabel - toisin kuin Kayn aiemmat teokset - sijoittuu kokonaan "oikeaan maailmaan," Provenceen tarkkaanottaen. Päähenkilö Ned on työmatkalla olevan isänsä mukana Ranskassa ja sotkeentuu ikiaikaiseen ja toistuvaan rakkaustarinaan. Ned joutuu samalla selvittelemään myös omaa elämäänsä ja etenkin hänen ympärillään olevien ihmisten historiaa. Kay yhdistelee roomalaisia ja kelttimyyttejä hienosti ja "vieras"-konseptia käsitellään paljon.

OK, ensimmäinen ajatus Ysabelista oli "15-vuotias päähenkilö, voi ei!", mutta sen verran kehutusta kirjasta kuitenkin oli kyse, että oli pakko jatkaa. Eikä Ned huono päähenkilö olekaan, Kay osaa tunnetusti kirjoittaa hyviä hahmoja. Tarinassa oli tiettyjä yhtymäkohtia Fionovar-sarjaan, mutta ei mitenkään huonolla tavalla (lähinnä tiettyjä samoja teemoja). Vaikka Ned on tarinan päähenkilö, useissa kohdissa käy hyvin selväksi että hän ei oikeastaan tiedä asioista kovin paljoa, eikä hän ratkaise kaikkia ongelmia (onneksi!). Hänen ympärillään olevilla aikuisilla on omakin elämänsä, josta Ned ei ole tietoinen. Kirjasta puuttuu myös useille fantasiakirjoille ominainen mustavalkoisuus, mikä on aina ollutkin Kayn vahvuus.

Onko tämä Kayn paras kirja, ja se, josta WFA olisi pitänyt antaa? Ehkei, mutta ei tämä missään tapauksessa ole huonoinkaan hänen kirjoistaan (eikä lainkaan huono muutekaan). Seuraavaa Kayn kirjaa odotttelen jo...

Glen Duncan: Minä, Lucifer

Halloweenin "kunniaksi" tuli luettua sitten Luciferin omaelämäkerta, Minä, Lucifer (jonka on tosin kirjoittanut Glen Duncan).

Luciferille annetaan siis mahdollisuus elää kuukausi ihmisenä (surkean kirjailijan, Declan Gunn'in ruumiissa) ja sen jälkeen mahdollisuus jopa - gasp! - palata takaisin Taivaaseen. Kunhan vaan elää kunniallisesti eikä ainakaan tee Gunnille mitään peruuttamatonta. No, Lucifer ottaa tietenkin kaiken ilon irti ihmisyydestä ja manipuloi maailmaa "tavalliseen tapaansa." Samalla hän tietenkin kertoo, miten raamatullinen historia oikeasti menikään.

Ajatuksena tosi hauska ja kirjassa on hetkensä. Luciferin into maanpäälliseen elämään on melko ennalta-arvattavaa (huumeita, viinaa, seksiä), ja satiiriset kommentit eivät aivan pure. Erittäin hyviä pointtejakin on (kuten se, että Luciferille Jeesuksen kuolemasta ei ollut mitään hyötyä, päinvastoin, ja natsi-kohtaus on myös ihan vaikuttava), mutta kokonaisuus jää latteaksi ja varsinkin loppu on varsin tökkö. Erityisen ärsyttävää on myös Luciferin tapa vaellella aiheesta toiseen ja sitten valittaa siitä: hän ilmeisesti kuitenkin kirjoittaa tietokoneella, jolla tunnetusti editoiminen on mahdollista...!

Ei hyvä, ei erityisen huonokaan. Harmillisesti ihan hyvä lähtökohta. Parempiakin Lucifereja on kirjallisuudessa nähty (Gaimanin, esimerkiksi).