Con-vieras tämäkin, Liz Williams on tämän vuoden Sweconin kunniavieras. Tämän lukemisella ei ehkä olisi ollut niin kiire, Swecon on vasta lokakuussa...
The Demon and the City jatkaa etsivä Chenin seikkailuita, vaikka hän itse mukana kuvioissa kirjan alussa ei olekaan. Ei, Chen on lomalla ja demoni Zhu Irzh päätyy selvittelemään kummallisia murhia ja erikoisia tietellisiä kokeita Singapore 3:ssa. Zhu Irzhillä on - luonnollisesti - omiakin ongelmia jotka nopeasti sotkeutuvat murhatutkimuksiin. Ja kohta ollaankin jo aikamoisissa sfääreissä.
Niin hyvin kuin Williams kirjoittaakin ja niin mielenkiintoisia kuin hahmot ovatkin, ei The Demon and the City napannut mukaansa yhtä voimakkaasti kuin Snake Agent. On vaikea sanoa miksi (Zhu Irzh ei ole yhtään vähemmän mielenkiintoinen kuin Chen eikä Williams vielä tässä ainakaan kovasti itseään toista). Olisiko Singapore 3 vähemmän mielenkiintoinen kuin Helvetti? The Demon and the Cityssä tosin kuolemanjälkeistä elämää pohditaan enemmän kuin ensimmäisessä kirjassa, ja se oli kyllä varsin mielenkiintoista luettavaa, samoin kuin Taivas-spekulaatiot.
Vaikka ihan Snake Agentin tasolle ei The Demon and the City kivunnut, niin jatko-osiin on kyllä toki tarkoitus tutustua! Oikein suositeltavaa edelleen!
Tuesday, May 12, 2009
Wednesday, May 6, 2009
Michael Shea: Nifft the Lean
Välipalana World Fantasy Award -voittaja vuodelta 1982, eli Michael Shean Nifft the Lean.
Nifft the Lean kertoo neljä lyhyempää kertomusta kirjan alussa jo edesmenneestä mestarivarkaasta Nifftistä. Nifft menee sinne minne muut eivät uskalla, näissä tarinoissa neljään erilaiseen demonivaltakuntaan. Vaikka Nifft on ihan sympaattinen hahmo, valvoo hän kuitenkin tehokkaasti aina omia etujaan. Tarinat on pääosin kuvattu jonkun muun kuin Nifftin kertomina, joten totuushan saattaa olla vielä jotain ihan muuta...
Ihan veikeitä tarinoita, ja mielenkiintoisesti ja monipuolisesti Shea kuvailee demoneita ja niiden valtakuntia. Veri lentää, miekat ja magiat ottavat yhteen, ja Shea kyllä hyvin genreä hyödyntää. Helmenkalastus jäi erityisesti mieleen. Aavistuksen verran puuduttavaksi meno loppupuolella yltyi, mutta onneksi kirja oli suhteellisen lyhyt. Tällaista ei-Tolkienilaista fantasiaa on kiva lukea aina silloin tällöin (muunkinlaista ei-Tolkienilaista fantasiaa on toki kiva lukea!), mutta ei välttämättä kovin suurina erinä kerrallaan. No, lyhyinä tarinoina se Conankin toimi, joten...
Nifft the Lean kertoo neljä lyhyempää kertomusta kirjan alussa jo edesmenneestä mestarivarkaasta Nifftistä. Nifft menee sinne minne muut eivät uskalla, näissä tarinoissa neljään erilaiseen demonivaltakuntaan. Vaikka Nifft on ihan sympaattinen hahmo, valvoo hän kuitenkin tehokkaasti aina omia etujaan. Tarinat on pääosin kuvattu jonkun muun kuin Nifftin kertomina, joten totuushan saattaa olla vielä jotain ihan muuta...
Ihan veikeitä tarinoita, ja mielenkiintoisesti ja monipuolisesti Shea kuvailee demoneita ja niiden valtakuntia. Veri lentää, miekat ja magiat ottavat yhteen, ja Shea kyllä hyvin genreä hyödyntää. Helmenkalastus jäi erityisesti mieleen. Aavistuksen verran puuduttavaksi meno loppupuolella yltyi, mutta onneksi kirja oli suhteellisen lyhyt. Tällaista ei-Tolkienilaista fantasiaa on kiva lukea aina silloin tällöin (muunkinlaista ei-Tolkienilaista fantasiaa on toki kiva lukea!), mutta ei välttämättä kovin suurina erinä kerrallaan. No, lyhyinä tarinoina se Conankin toimi, joten...
Saturday, April 25, 2009
George R.R. Martin: Valtaistuinpeli
Pitihän sitä aloittaa Finncon 2009:n kunniavieraiden kirjojen lukeminen, niissä kun on "vähän" tekemistä (sekä George R.R.Martin että Alastair Reynolds ovat suht tunnettuja valtavan kokoisista teoksistaan). Eli Martinia, ja kun kotoa hänen tuotantoaan löytyi suomeksi, niin sitten luetaan suomeksi.
Ja kyllähän ainakin Tulen ja jään laulun ensimmäinen osa, Valtaistuinpeli, vakuutti. Monesta eri näkökulmasta kerrottua eeppistä fantasiaa (1.osan fantasiaelementit olivat vielä melko hillittyjä, mutta selkeästi niitäkin oli). Muutama juonenkäänne oli ennalta-arvattava (ts. "näiden asioiden on pakko tapahtua jotta tarina pääsee kunnolla käyntiin"), mutta kiinnostus jatkoa kohti heräsi kyllä. Hahmoja on valtaisa lauma, heidän muistamisensa saattaa käydä vaikeaksi jatkossa, mutta onneksi kirjassa oli hyvä ja laaja henkilöhakemisto. Ymmärrän miksi Tad Williamsin Varjojen marssi -sarjaa on verrattu tähän: Williams pyrkii samanlaiseen monen näkökulman kerrontaan. Iso ero Martinin ja Williamsin välillä vain on se, että Williamsilla on huomattavasti ohuemmat ja epäkiinnostavammat hahmot. Tietenkään Martinin hahmoista kaikki eivät ole yhtä kiinnostavia, mutta Williamsilla etenkin ns. keskushahmot ovat todella tylsiä ja kuivia. Martinin "hyviksetkin" ovat sentään persoonallisia (ja hyvä ja paha ovat toki varsin joustavia käsitteitä Martinin kirjassa, niin kuin olla pitääkin).
Tästä on hyvä jatkaa, paljon on vielä luettavaa ennen heinäkuun puoliväliä!
Ja kyllähän ainakin Tulen ja jään laulun ensimmäinen osa, Valtaistuinpeli, vakuutti. Monesta eri näkökulmasta kerrottua eeppistä fantasiaa (1.osan fantasiaelementit olivat vielä melko hillittyjä, mutta selkeästi niitäkin oli). Muutama juonenkäänne oli ennalta-arvattava (ts. "näiden asioiden on pakko tapahtua jotta tarina pääsee kunnolla käyntiin"), mutta kiinnostus jatkoa kohti heräsi kyllä. Hahmoja on valtaisa lauma, heidän muistamisensa saattaa käydä vaikeaksi jatkossa, mutta onneksi kirjassa oli hyvä ja laaja henkilöhakemisto. Ymmärrän miksi Tad Williamsin Varjojen marssi -sarjaa on verrattu tähän: Williams pyrkii samanlaiseen monen näkökulman kerrontaan. Iso ero Martinin ja Williamsin välillä vain on se, että Williamsilla on huomattavasti ohuemmat ja epäkiinnostavammat hahmot. Tietenkään Martinin hahmoista kaikki eivät ole yhtä kiinnostavia, mutta Williamsilla etenkin ns. keskushahmot ovat todella tylsiä ja kuivia. Martinin "hyviksetkin" ovat sentään persoonallisia (ja hyvä ja paha ovat toki varsin joustavia käsitteitä Martinin kirjassa, niin kuin olla pitääkin).
Tästä on hyvä jatkaa, paljon on vielä luettavaa ennen heinäkuun puoliväliä!
Wednesday, April 22, 2009
Alexander McCall Smith: The No.1 Ladies' Detective Agency
Oikeanlaisten työkavereiden kanssa työmatkoilla käymisissä on se hyvä puoli, että kun oma kirja loppuu, voi heiltä lainata lisää luettavaa. Nyt tuli taas luettua pitkään "pitäisi tutustua" -listalla ollutta sarjaa, eli Alexander McCall Smithin The No.1 Ladies' Detective Agency.
Ja varsin mukava tämä Precious Ramotswen ensimmäinen "seikkailu" olikin. Rauhallinen, mutta kuitenkin suhteellisen paljon tapahtui. Kovin suurta actionia kirjassa ei ehkä ollut, mutta ei se olisi sopinutkaan. Mma Ramotswen tapa tarkkailla maailmaansa ja ennen kaikkea ihmisiä vetosi kovasti ja Smithin tapa kuvailla Botswanaa tuntui lämpimältä ja luontevalta. Kaikki oli kovin maanläheistä ja rauhallista ja Smithin Botswanassa tuntui olevan paljon hyvää ja kaunista. Tekisi mieli matkustaa sinne...
Näitä voisi hyvinkin lukea lisää, leppoisaa dekkaria välillä kaiken con-lukemisen lomassa (sillä sitä riittää...).
Ja varsin mukava tämä Precious Ramotswen ensimmäinen "seikkailu" olikin. Rauhallinen, mutta kuitenkin suhteellisen paljon tapahtui. Kovin suurta actionia kirjassa ei ehkä ollut, mutta ei se olisi sopinutkaan. Mma Ramotswen tapa tarkkailla maailmaansa ja ennen kaikkea ihmisiä vetosi kovasti ja Smithin tapa kuvailla Botswanaa tuntui lämpimältä ja luontevalta. Kaikki oli kovin maanläheistä ja rauhallista ja Smithin Botswanassa tuntui olevan paljon hyvää ja kaunista. Tekisi mieli matkustaa sinne...
Näitä voisi hyvinkin lukea lisää, leppoisaa dekkaria välillä kaiken con-lukemisen lomassa (sillä sitä riittää...).
Friday, April 10, 2009
Steph Swainston: The Modern World
Toistaiseksi viimeinen (seuraava toivottavasti tulee tämän vuoden puolella) Fourlands-kirja Åconin kunniavieraalta Steph Swainstonilta.
Fourlandissa ajat muuttuvat, mutta muuttuvatko kuolemattomat niiden mukana, vai jumahtavatko omiin "syntymäaikoihinsa?" Tämä siis teemana The Modern Worldissa, jossa Hyönteiset ovat ehkä aiempaakin isommassa roolissa. Mukaan tuodaan muutamia "uusia" kuolemattomia, mutta vanhat tututkin ovat toki mukana ja Jant jatkaa kertojaroolissaan. Tämä tarina on toki Jantin kertomus, mutta pääpaino on tällä kertaa muissa hahmoissa. Jousimies Lightningilla on ongelmia kuolevaisen tyttärensä kanssa (kiittämättömyys todellakin on maailman palkka) ja arkkitehti Frost on elämänsä isoimman haasteen edessä.
Tykkäsin kyllä ja Jant on edelleen hahmona ihastuttava, vaikka hieman erilainen edellisiin kirjoihin verrattuna. Onneksi vain hieman... Ehkä tuota maailman muuttumisen aspektia olisi voinut tarinassa korostaa entistä enemmän? Loppuratkaisu oli toisaalta ennalta-arvattava mutta toisaalta hahmojen historian ja persoonan tuntien (ja 3 kirjan jälkeen ne jo tuntee, hahmot on kuitenkin erittäin hyvin kirjoitettuja) ratkaisu oli perusteltu ja oikeastaan väistämätön. Saapa nähdä mitä seuraavaksi tapahtuu!
Fourlandissa ajat muuttuvat, mutta muuttuvatko kuolemattomat niiden mukana, vai jumahtavatko omiin "syntymäaikoihinsa?" Tämä siis teemana The Modern Worldissa, jossa Hyönteiset ovat ehkä aiempaakin isommassa roolissa. Mukaan tuodaan muutamia "uusia" kuolemattomia, mutta vanhat tututkin ovat toki mukana ja Jant jatkaa kertojaroolissaan. Tämä tarina on toki Jantin kertomus, mutta pääpaino on tällä kertaa muissa hahmoissa. Jousimies Lightningilla on ongelmia kuolevaisen tyttärensä kanssa (kiittämättömyys todellakin on maailman palkka) ja arkkitehti Frost on elämänsä isoimman haasteen edessä.
Tykkäsin kyllä ja Jant on edelleen hahmona ihastuttava, vaikka hieman erilainen edellisiin kirjoihin verrattuna. Onneksi vain hieman... Ehkä tuota maailman muuttumisen aspektia olisi voinut tarinassa korostaa entistä enemmän? Loppuratkaisu oli toisaalta ennalta-arvattava mutta toisaalta hahmojen historian ja persoonan tuntien (ja 3 kirjan jälkeen ne jo tuntee, hahmot on kuitenkin erittäin hyvin kirjoitettuja) ratkaisu oli perusteltu ja oikeastaan väistämätön. Saapa nähdä mitä seuraavaksi tapahtuu!
Tuesday, April 7, 2009
Carrie Vaughn: Kitty and the Midnight Hour
Luulisi että näihin urbaaneihin fantasiasarjoihin kyllästyisi, mutta aina pitää kokeilla uutta. Carrie Vaughnin Kitty-sarjaa oli kehuttu, joten parempi aloittaa ekasta osasta, Kitty and the Midnight Hour.
Kitty on myöhäsillan radio-DJ, joka ajautuu vetämään keskusteluohjelmaa yliluonnollisista jutuista. Tämä on tietysti ihan luontevaa, onhan Kitty ihmissusi. Tässä maailmassa tosin yliluonnollisen olemassaolo ei ole vielä ihan "julkista kamaa" ja ongelmiahan siitä seuraa, niin ihmissusien kuin muidenkin öttiäisten kanssa. Toisaalla Kitty auttaa poliiseja tutkimaan raatelumurhaa, joka vaikuttaa ihan ihmissusien hampaiden tekemältä.
Tämä oli taas vaihteeksi ihan mielenkiintoinen kirja. Vaughn kuvaa hyvin Kittyn ihmis/susipersoonien eroja ja - toisin kuin Briggsin Mercy - Kitty todellakin tuntuu olevan osa susilaumaa, hyvässä ja pahassa (Mercy tietenkään ei ollut ihmissusi, mikä selittää eron, mutta tämä toimi paremmin). Susivaisto vs. ihmismieli toimi hyvin, etenkin kun susipersoonassa oli muutakin kuin vain väkivaltaa (lauman johtajan miellyttäminen kuvattiin hyvin). Kitty on ihan vinkeä muutenkin hahmonakin (ja nimestä on pakko tykätä!), joten varmaan näitä tulee luettua toinenkin, jos jostain lainaksi saa. Urbaanifantsusarjoja ei jaksa ostaa, kirjahyllyt notkuvat jo entisestäänkin, mutta onneksi kaverit ostaa...
Kitty on myöhäsillan radio-DJ, joka ajautuu vetämään keskusteluohjelmaa yliluonnollisista jutuista. Tämä on tietysti ihan luontevaa, onhan Kitty ihmissusi. Tässä maailmassa tosin yliluonnollisen olemassaolo ei ole vielä ihan "julkista kamaa" ja ongelmiahan siitä seuraa, niin ihmissusien kuin muidenkin öttiäisten kanssa. Toisaalla Kitty auttaa poliiseja tutkimaan raatelumurhaa, joka vaikuttaa ihan ihmissusien hampaiden tekemältä.
Tämä oli taas vaihteeksi ihan mielenkiintoinen kirja. Vaughn kuvaa hyvin Kittyn ihmis/susipersoonien eroja ja - toisin kuin Briggsin Mercy - Kitty todellakin tuntuu olevan osa susilaumaa, hyvässä ja pahassa (Mercy tietenkään ei ollut ihmissusi, mikä selittää eron, mutta tämä toimi paremmin). Susivaisto vs. ihmismieli toimi hyvin, etenkin kun susipersoonassa oli muutakin kuin vain väkivaltaa (lauman johtajan miellyttäminen kuvattiin hyvin). Kitty on ihan vinkeä muutenkin hahmonakin (ja nimestä on pakko tykätä!), joten varmaan näitä tulee luettua toinenkin, jos jostain lainaksi saa. Urbaanifantsusarjoja ei jaksa ostaa, kirjahyllyt notkuvat jo entisestäänkin, mutta onneksi kaverit ostaa...
Sunday, April 5, 2009
Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa
Tyäpaikan lukupiiri jälleen kerran: edellisenä kirjana oli Bryan Talbotin Tuhman rotan tarina (ei varmaankaan tarvitse kauheasti arvailla kuka ehdotti lukupiiriin sarjakuvaa...), nyt Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa. Ihan erilaista, ja kuitenkin monissa kohdin samanlaistakin, ihmisistä ja heidän väärinkohtelustaan on kyse kuitenkin pohjimmiltaan molemmissa.
Tuhat loistavaa aurinkoa on kahden afganistanilaisen naisen, Mariamin ja Lailan tarina. Mariam naitetaan itseään huomattavasti vanhemmalle miehelle, ja lapsettomuus muodostuu ylitsepääsemättömäksi ongelmaksi. Mies ottaa toisen vaimon, Lailan, ja naisten välinen ystävyys kehittyy voimaksi väkivaltaista ja hallitsevaa aviomiestä vastaan. Afganistanin historia ja nykyisyys toimivat hyvin kulisseina tarinalle.
Kirja on tärkeä: on totta kai hirvittävän tärkeää, että naisten asemasta maailmassa puhutaan. Ja kauheita asioita kirjassa tapahtuukin, epäilemättä hyvin realistisia ja totuudenmukaisia. Tämä ei kuitenkaan valitettavasti muuta sitä seikkaa, että hahmot ovat hieman yksiulotteisia (ehkä Lailaa ja osittain Mariamia lukuunottamatta), tarina on ennalta-arvattava ja etenkin miehet kuvataan hyvin mustavalkoisesti (loppuratkaisu on hieman töksähtävä sekin). Eli asia on hyvä ja tärkeä, mutta kerrontatapa ei aivan tehokkain mahdollinen. Leijapoika on kuulemma parempi, pitänee lukea sekin.
Tuhat loistavaa aurinkoa on kahden afganistanilaisen naisen, Mariamin ja Lailan tarina. Mariam naitetaan itseään huomattavasti vanhemmalle miehelle, ja lapsettomuus muodostuu ylitsepääsemättömäksi ongelmaksi. Mies ottaa toisen vaimon, Lailan, ja naisten välinen ystävyys kehittyy voimaksi väkivaltaista ja hallitsevaa aviomiestä vastaan. Afganistanin historia ja nykyisyys toimivat hyvin kulisseina tarinalle.
Kirja on tärkeä: on totta kai hirvittävän tärkeää, että naisten asemasta maailmassa puhutaan. Ja kauheita asioita kirjassa tapahtuukin, epäilemättä hyvin realistisia ja totuudenmukaisia. Tämä ei kuitenkaan valitettavasti muuta sitä seikkaa, että hahmot ovat hieman yksiulotteisia (ehkä Lailaa ja osittain Mariamia lukuunottamatta), tarina on ennalta-arvattava ja etenkin miehet kuvataan hyvin mustavalkoisesti (loppuratkaisu on hieman töksähtävä sekin). Eli asia on hyvä ja tärkeä, mutta kerrontatapa ei aivan tehokkain mahdollinen. Leijapoika on kuulemma parempi, pitänee lukea sekin.
Subscribe to:
Posts (Atom)