Kannattaa antaa joululahjaksi kirjoja, jotka itsekin voisi kuvitella lukevansa. Pitkiin joulunpyhiin löytyy jotain lisäluettavaa, jos mukana tuotu kirja loppuu kesken.
Eli Seppo Jokisen esikoisromaani, Koskinen ja siimamies. Perinteinen rikosromaani, toki. Ylikonstaapeli Koskinen tutkii Hervannassa tapahtunutta nuoren tytön murhaa. Tytön isä haluaisi ottaa oikeuden omiin käsiinsä, joten Koskisen on toimittava nopeasti.
Jokinen on malliesimerkki kehittyneestä kirjailijasta. Uudempi teos (Kuka semmoista tekisi) oli sekä juonellisesti että kielellisesti parempi. Mutta Siimamies esittelee monta tärkeää hahmoa, ja tavallaan myös Jokisen "Tampereen." Hervanta vaikuttaa hyvin vaaralliselta paikalta! Erityisen kivan Koskinen-kirjoista (no, lukemistani ainakin) tekee se, että Koskinen ei ole mikään superpoliisi, eikä tapahtumien jännitys tule ammuskelusta tai takaa-ajoista. Koskisella ei mene aina kaikki ihan putkeen, mutta kenelläpä menisi? Hyvin "realistista" poliisitoimintaa, siis. Näitä jaksaa lukea useammankin, onneksi.
Tuesday, December 29, 2009
Monday, December 28, 2009
Ian R.MacLeod: The House of Storms
Puolivahingossa tuli törmättyä Ian R. MacLeodin kirjaan The House of Storms. Hän piti yhteisen kaffe-klatchin Justina Robsonin kanssa Novaconissa, ja kun tilaa sattui olemaan, pitihän sitä mennä juttelemaan. Samalla MacLeod kertoi The Light Ages -kirjastaan, jota tosin ei mistään kirjakaupasta/divarista löytynyt. Jatko-osa The House of Storms sen sijaan löytyi.
The House of Storms on kirja kunnianhimosta ja rakkaudesta, sekä hylkäämisestä ja perheistä. Alice Meynell tuo vakavasti sairaan poikansa Ralphin Invercombeen paraneemaan, ja sortuu äärimmäiseen vaihtokauppaan poikansa hengen pelastamiseksi. Ralph paraneekin ja kasvaa, vaan ei aivan sellaiseksi kuin äiti toivoi. Ralphin rakkaus palvelijatyttöön sotkee Alicen suunnitelmat, ainakin joksikin aikaa, mutta mitäpä ei äiti poikansa vuoksi tekisi?
Erityisen hienoa tässä on maailma. MacLeodin maailma on hieman viktoriaaninen, hieman steam-punkahtava maailma, jossa kuitenkin taikuudellakin on paikkansa. Ja taikuuttakin on monenlaista, voimakastakin. Ilmeisesti tarkemmat kuvaukset maailmasta löytyivät Light Ages -romaanista, mutta sen tunteminen ei onneksi ole tarpeen The House of Stormista nauttimisen. Tarina jakautuu kahteen osaan, joista jälkimmäinen kertoo Britannian sisällissodasta ja on selvästi alkuosaa heikompi. Aivan loppu pelastaa jonkin veran, mutta alkupuolen vauhtiin ja mielenkiintoisuuteen ei enää päästä. Pitäisi kuitenkin lukea myös The Light Ages, sillä sen verran mukaansatempaavan kokonaisuuden on MacLeod saanut aikaan. Tarinan opetus: kannattaa aina mennä kaffe-klatcheihin coneissa jos vain on mahdollista (vaikka ei olisikaan lukenut klatchaavilta kirjailijoilta vielä mitään)!
The House of Storms on kirja kunnianhimosta ja rakkaudesta, sekä hylkäämisestä ja perheistä. Alice Meynell tuo vakavasti sairaan poikansa Ralphin Invercombeen paraneemaan, ja sortuu äärimmäiseen vaihtokauppaan poikansa hengen pelastamiseksi. Ralph paraneekin ja kasvaa, vaan ei aivan sellaiseksi kuin äiti toivoi. Ralphin rakkaus palvelijatyttöön sotkee Alicen suunnitelmat, ainakin joksikin aikaa, mutta mitäpä ei äiti poikansa vuoksi tekisi?
Erityisen hienoa tässä on maailma. MacLeodin maailma on hieman viktoriaaninen, hieman steam-punkahtava maailma, jossa kuitenkin taikuudellakin on paikkansa. Ja taikuuttakin on monenlaista, voimakastakin. Ilmeisesti tarkemmat kuvaukset maailmasta löytyivät Light Ages -romaanista, mutta sen tunteminen ei onneksi ole tarpeen The House of Stormista nauttimisen. Tarina jakautuu kahteen osaan, joista jälkimmäinen kertoo Britannian sisällissodasta ja on selvästi alkuosaa heikompi. Aivan loppu pelastaa jonkin veran, mutta alkupuolen vauhtiin ja mielenkiintoisuuteen ei enää päästä. Pitäisi kuitenkin lukea myös The Light Ages, sillä sen verran mukaansatempaavan kokonaisuuden on MacLeod saanut aikaan. Tarinan opetus: kannattaa aina mennä kaffe-klatcheihin coneissa jos vain on mahdollista (vaikka ei olisikaan lukenut klatchaavilta kirjailijoilta vielä mitään)!
Saturday, December 12, 2009
Liz Williams: The Empire of Bones
Liz Williamsin vanhempaa tuotantoa tuli hankittua Sweconissa. No, uudempaa myös, mutta ensin tuli luettua Intiaan sijoittuva The Empire of Bones, joka on Williamsin toinen romaani.
Jaya, kastiton vapaustaistelija kärsii nopeasti vanhentavasta sairaudesta. Kuullessaan verivihollisensa saapumisesta sairaalaan, Jaya karkaa, ja joutuu avaruusolentojen nappaamaksi. Käy ilmi, että maapallo on oikeasti avaruusolentojen kolonisaation tulosta, ja nyt he ovat tulossa takaisin. Onko kehitys maapallolla mennyt toivottuun suuntaan vai pitäisikö koe lopettaa pysyvästi? Jayan on tarkoitus toimia "vastaanottajana", mutta vaikka muukalaiset vaikuttavat ensin ystävällisiltä, onko heillä kuitenkin muita tarkoitusperiä?
Eli oikeastaan ihan samaa juonta, kuin muissakin Williamsin kirjoissa: kaksi eri kulttuuria kohtaa. Toisaalta, The Empire of Bonesissa on hyvin voimakas poliittinen painotus, jossa tasa-arvoa haetaan tavalla jos toisellakin. Muukalaisten ongelmat ovat ajoittain hyvinkin lähellä meidän omiamme, ja heidän kastijärjestelmänsä ja siihen liittyvät tunteita ja ajatuksia vaimentavat aineet on hyvin mielenkiintoinen. Ajoittain muukalaisten "toiseus" nousee hyvin esiin, ehkä eniten Sirrun hahmossa. Williamsilla on todella paljon "scifi-ideoita" The Empire of Bonesissa; ehkä enemmän kuin missään muussa hänen kirjoistaan.
Ei noussut aivan omaksi Williams-suosikikseni, mutta ehdottomasti lukemisen arvoinen!
Jaya, kastiton vapaustaistelija kärsii nopeasti vanhentavasta sairaudesta. Kuullessaan verivihollisensa saapumisesta sairaalaan, Jaya karkaa, ja joutuu avaruusolentojen nappaamaksi. Käy ilmi, että maapallo on oikeasti avaruusolentojen kolonisaation tulosta, ja nyt he ovat tulossa takaisin. Onko kehitys maapallolla mennyt toivottuun suuntaan vai pitäisikö koe lopettaa pysyvästi? Jayan on tarkoitus toimia "vastaanottajana", mutta vaikka muukalaiset vaikuttavat ensin ystävällisiltä, onko heillä kuitenkin muita tarkoitusperiä?
Eli oikeastaan ihan samaa juonta, kuin muissakin Williamsin kirjoissa: kaksi eri kulttuuria kohtaa. Toisaalta, The Empire of Bonesissa on hyvin voimakas poliittinen painotus, jossa tasa-arvoa haetaan tavalla jos toisellakin. Muukalaisten ongelmat ovat ajoittain hyvinkin lähellä meidän omiamme, ja heidän kastijärjestelmänsä ja siihen liittyvät tunteita ja ajatuksia vaimentavat aineet on hyvin mielenkiintoinen. Ajoittain muukalaisten "toiseus" nousee hyvin esiin, ehkä eniten Sirrun hahmossa. Williamsilla on todella paljon "scifi-ideoita" The Empire of Bonesissa; ehkä enemmän kuin missään muussa hänen kirjoistaan.
Ei noussut aivan omaksi Williams-suosikikseni, mutta ehdottomasti lukemisen arvoinen!
Sunday, November 29, 2009
Amanda Grange: Mr Darcy, Vampyre
Lisää "vanhanaikaista" "kauhua". Amanda Grange on kirjoittanut aiemminkin Jane Austenin maailmasta (Mr Darcy's Diary kertoo Ylpeyden ja ennakkoluulon tapahtumat "toisesta" näkökulmasta), ja Mr Darcy, Vampyre, onkin suoraa jatkoa Ylpeydelle ja ennakkoluulolle. No, melkein suoraa...
Darcy ja Elizabeth menevät naimisiin ja lähtevät häämatkalleen Eurooppaan, Darcyn sukulaisia tapaamaan. Jokin tuntuu kuitenkin painavan tuoreen aviomiehen mieltä, ja vaimokin tietysti huolestuu.
Lukijalle kirjassa ei ole ainuttakaan yllätystä (ainakaan jos sattuu muistamaan kirjan nimen vielä lukiessakin), eli ainoa, joka yllättyy on Elizabeth. Tätä yllätystä sitten pedataan lähes koko kirja, ja paikoitellen hyvinkin puuduttavasti, tarinasta puuttuu jännitys aivan kokonaan. Darcyn vampyyri-piirteet ovat melko epätyypillisiä (aurinko ei aiheuta ongelmia, vertakaan ei tarvitse juoda, tosin hukkua kyllä voi?), ja vampyyrimytologiaan olennaisesti kuuluva vaara ja petomaisuus puuttuvat kokonaan. Grange vie kyllä "erään toisen vampyyreistä kirjoittavan kirjailijan" ajatukset seksistä ennen avioliittoa vieläkin pidemmälle: papin aamenkaan ei riitä tässä kirjassa! Elizabeth on hahmona ihan hyvä, Darcy jää etäiseksi, mikä lienee tarkoituskin. Viimeiset noin 4 lukua ovat aivan kammottavaa roskaa, loppuratkaisu on todella hirvittävä (eikä siis hyvällä, kauhukirjallisuudelle ominaisella tavalla hirvittävä).
Tyyli on toki varsin austenmaista, mikä on hyvä. Itse asiassa tarinasta olisi voinut saada vetävämmän, jos perinteisen proosan sijaan Granger olisi kirjoittanut kirjeromaanin. Elizabeth kirjoittelee kirjeitä koko ajan Janelle, ja jos koko tarina olisi kerrottu niiden avulla, olisi siinä ollut edes jotain itua. Tällaisenaan tätä ei voi oikein suositella Jane Austenin kirjojen ystäville eikä - varsinkaan - vampyyrikirjallisuuden harrastajille.
Darcy ja Elizabeth menevät naimisiin ja lähtevät häämatkalleen Eurooppaan, Darcyn sukulaisia tapaamaan. Jokin tuntuu kuitenkin painavan tuoreen aviomiehen mieltä, ja vaimokin tietysti huolestuu.
Lukijalle kirjassa ei ole ainuttakaan yllätystä (ainakaan jos sattuu muistamaan kirjan nimen vielä lukiessakin), eli ainoa, joka yllättyy on Elizabeth. Tätä yllätystä sitten pedataan lähes koko kirja, ja paikoitellen hyvinkin puuduttavasti, tarinasta puuttuu jännitys aivan kokonaan. Darcyn vampyyri-piirteet ovat melko epätyypillisiä (aurinko ei aiheuta ongelmia, vertakaan ei tarvitse juoda, tosin hukkua kyllä voi?), ja vampyyrimytologiaan olennaisesti kuuluva vaara ja petomaisuus puuttuvat kokonaan. Grange vie kyllä "erään toisen vampyyreistä kirjoittavan kirjailijan" ajatukset seksistä ennen avioliittoa vieläkin pidemmälle: papin aamenkaan ei riitä tässä kirjassa! Elizabeth on hahmona ihan hyvä, Darcy jää etäiseksi, mikä lienee tarkoituskin. Viimeiset noin 4 lukua ovat aivan kammottavaa roskaa, loppuratkaisu on todella hirvittävä (eikä siis hyvällä, kauhukirjallisuudelle ominaisella tavalla hirvittävä).
Tyyli on toki varsin austenmaista, mikä on hyvä. Itse asiassa tarinasta olisi voinut saada vetävämmän, jos perinteisen proosan sijaan Granger olisi kirjoittanut kirjeromaanin. Elizabeth kirjoittelee kirjeitä koko ajan Janelle, ja jos koko tarina olisi kerrottu niiden avulla, olisi siinä ollut edes jotain itua. Tällaisenaan tätä ei voi oikein suositella Jane Austenin kirjojen ystäville eikä - varsinkaan - vampyyrikirjallisuuden harrastajille.
Saturday, November 28, 2009
Pat Cadigan: Mindplayers
Tämänvuotisesta Finncon-kunniavieraiden kirjojen lukemattomuudesta viisastuneena piti aloittaa ajoissa vuoden 2010 Finnconia varten. Pat Cadiganin kirjoja tuntuu olevan todella hankala löytää, mutta esikoisromaani Mindplayers osui divarista mukaan.
Allien mielikokeilu menee pahasti pieleen, kun tahallisesti aiheutettu psykoosi ei menekään ohi. Koska psykoosi on hankittu laittomin keinoin, Allie huomaakin olevansa sekä hullu että rikollinen. Hänelle annetaan kuitenkin vaihtoehto vankilan sijaan: mindplayeriksi ryhtyminen, eli muiden ihmisten pääkopan tonkiminen ja näiden parantaminen. Kaikesta mielen puhdistamisesta huolimatta Allie ei ole aivan varma ovatko hänen ongelmansa sittenkään aivan ohi.
Sinänsä jännittävästi Mindplayerisissa oli samantyyppisiä elementtejä kuin Mappa Mundissa, lähinnä siis ihmisten päähän meneminen. Ne oli toki hoidettu aivan eri tavalla kummassakin kirjassa, ja monella tavalla Mindplayers oli psykedeelisempi kokemus. Allien kohtaamat kummalliset ihmiset, ja näiden vieläkin omituisemmat mielet muistuttivat Liisaa ihmemaassa (mikä ei varsinainen ihme olekaan, jopa hahmojen nimien samankaltaisuus on selvä). Jonkin verran Cadigan sortuu "ennakoimaan" tapahtumia, tyyliin "What the hell was I here for anyway? I didn't get an answer for a long time." Tämä ärsyttää hieman, ajoittain. Mutta kokonaisuus on todella hyvä, ja Cadiganin hahmot tukevat scifististä maailmaa loistavasti. Ehdottomasti pitää yrittää hankkia lisää Cadiganin kirjoja ennen ensi kesää!
Allien mielikokeilu menee pahasti pieleen, kun tahallisesti aiheutettu psykoosi ei menekään ohi. Koska psykoosi on hankittu laittomin keinoin, Allie huomaakin olevansa sekä hullu että rikollinen. Hänelle annetaan kuitenkin vaihtoehto vankilan sijaan: mindplayeriksi ryhtyminen, eli muiden ihmisten pääkopan tonkiminen ja näiden parantaminen. Kaikesta mielen puhdistamisesta huolimatta Allie ei ole aivan varma ovatko hänen ongelmansa sittenkään aivan ohi.
Sinänsä jännittävästi Mindplayerisissa oli samantyyppisiä elementtejä kuin Mappa Mundissa, lähinnä siis ihmisten päähän meneminen. Ne oli toki hoidettu aivan eri tavalla kummassakin kirjassa, ja monella tavalla Mindplayers oli psykedeelisempi kokemus. Allien kohtaamat kummalliset ihmiset, ja näiden vieläkin omituisemmat mielet muistuttivat Liisaa ihmemaassa (mikä ei varsinainen ihme olekaan, jopa hahmojen nimien samankaltaisuus on selvä). Jonkin verran Cadigan sortuu "ennakoimaan" tapahtumia, tyyliin "What the hell was I here for anyway? I didn't get an answer for a long time." Tämä ärsyttää hieman, ajoittain. Mutta kokonaisuus on todella hyvä, ja Cadiganin hahmot tukevat scifististä maailmaa loistavasti. Ehdottomasti pitää yrittää hankkia lisää Cadiganin kirjoja ennen ensi kesää!
Tuesday, November 24, 2009
A.E. Moorat: Queen Victoria: Demon Hunter
Joskus kirjan ostaa puhtaasti kansikuvan ja nimen perusteella. A.E. Mooratin Queen Victoria: Demon Hunter on tietenkin juuri näitä kirjoja. Valitettavasti kansikuvan Victoria ei ollut romaanin Victoria.
Victoriasta on juuri tullut kuningatar, mutta valtakunnassa ei ole kaikki hyvin. Niinpä Victorialle kerrotaan "suuri salaisuus" (=valtakunnassa ei ole kaikki hyvin). Toisaalla ruoditaan nuoren Victorian suhdetta tuoreeseen prinssipuolisoonsa Albertiin.
Eipä tämä kyllä kovin kaksinen ollut. Zombie-kohtaukset olivat itse asiassa aika mainiota splatteria (paikoitellen hyvinkin graafista!), mutta muuten jäätiin pinnalliselle tasolle. Kauhuelementit olivat lähinnä koomisia, mikä oli ehkä ihan hyväkin asia. Hahmot olivat täysin mitäänsanomattomia, ehkä nimihahmoa lukuunottamatta, ja juonesta olisi saanut paljon enemmän irti. Esimerkiksi Victorian konfliktista monarkkina ja valtakunnan suojelijana olisi voitu ottaa enemmän iloa irti, ja hänen suhteensa Albertiin jäi myös aivan liian ohueksi. Hyvän elokuvan tästä kyllä saisi, ja varmaan vielä tuleekin. Takakansitekstillä oli hyvin vähän tekemistä itse kirjan kanssa, ja oikeastaan juuri takakansitekstin kirjan olisin halunnut lukea! Mutta toisaalta, eipä tässä mitään suurta kirjallisuutta oikein odottanutkaan. Kitinästä huolimatta ihan viihdyttävä kertakäyttöromaani. Ja tietenkin loistava nimi!
Victoriasta on juuri tullut kuningatar, mutta valtakunnassa ei ole kaikki hyvin. Niinpä Victorialle kerrotaan "suuri salaisuus" (=valtakunnassa ei ole kaikki hyvin). Toisaalla ruoditaan nuoren Victorian suhdetta tuoreeseen prinssipuolisoonsa Albertiin.
Eipä tämä kyllä kovin kaksinen ollut. Zombie-kohtaukset olivat itse asiassa aika mainiota splatteria (paikoitellen hyvinkin graafista!), mutta muuten jäätiin pinnalliselle tasolle. Kauhuelementit olivat lähinnä koomisia, mikä oli ehkä ihan hyväkin asia. Hahmot olivat täysin mitäänsanomattomia, ehkä nimihahmoa lukuunottamatta, ja juonesta olisi saanut paljon enemmän irti. Esimerkiksi Victorian konfliktista monarkkina ja valtakunnan suojelijana olisi voitu ottaa enemmän iloa irti, ja hänen suhteensa Albertiin jäi myös aivan liian ohueksi. Hyvän elokuvan tästä kyllä saisi, ja varmaan vielä tuleekin. Takakansitekstillä oli hyvin vähän tekemistä itse kirjan kanssa, ja oikeastaan juuri takakansitekstin kirjan olisin halunnut lukea! Mutta toisaalta, eipä tässä mitään suurta kirjallisuutta oikein odottanutkaan. Kitinästä huolimatta ihan viihdyttävä kertakäyttöromaani. Ja tietenkin loistava nimi!
Sunday, November 8, 2009
Justina Robson: Mappa Mundi
Jotenkin luulin päässeni pienelle tauolle con-kunniavieraiden kirjoista, mutta ei: Novaconin tämän vuoden kunniavieras on Justina Robson, ja hänen koko tuotantoa ei ollut vielä(kään) tullut luettua. Kirjahyllyssä oli Mappa Mundi, joten sen kimppuun siis.
Mappa Mundi on monen eri toimijan näkökulmasta kerrottu tarina ihmismielen "kartoittamisesta", tai oikeastaan siihen liittyvistä eettisistä ja moraalisista ongelmista. Scifi-juonen ohella tarinassa on voimakas poliittinen trilleri-fiilis, ja etenkin loppua kohti tämä juonikuvio tiivistyy mukavasti.
Hieman jäi mitetityttämään tarvittiinko tarinassa tosiaan niin montaa kertojanäkökulmaa, mutta toisaalta saman asian useampi puoli tuli tietenkin käsiteltyä ja lukija tiesi koko ajan enemmän kuin hahmot, mikä oli toisaalta ihan hyvä. Hahmot esiteltiin myös varsin kivasti: aivan alkuun kerrottiin jokaisesta hahmosta joko yksi "merkittävä" tapahtuma tai - kun tilanteeseen sopi - laajemmin hahmon historiaa. Etenkin Natalien ja Danin taustat avaavat hahmojen myöhempiä toimia.
Robsonilta on juuri ilmestynyt neljäs kirja Lila Black-sarjaan, joten se tulee toivottavasti myös luettua ennen pitkää. Lila Black (äh, Quantum Gravity-sarja) -kirjat ovat huomattavasti kevyempiä ja - voiko näin sanoa? - viihdyttävämpiä kuin Robsonin vanhemmat teokset, mutta kyllä näitä vanhempiakin kannattaa lukea. Mappa Mundi on hyvin ajatuksia herättävää scifiä, ja oikein suositeltava!
Mappa Mundi on monen eri toimijan näkökulmasta kerrottu tarina ihmismielen "kartoittamisesta", tai oikeastaan siihen liittyvistä eettisistä ja moraalisista ongelmista. Scifi-juonen ohella tarinassa on voimakas poliittinen trilleri-fiilis, ja etenkin loppua kohti tämä juonikuvio tiivistyy mukavasti.
Hieman jäi mitetityttämään tarvittiinko tarinassa tosiaan niin montaa kertojanäkökulmaa, mutta toisaalta saman asian useampi puoli tuli tietenkin käsiteltyä ja lukija tiesi koko ajan enemmän kuin hahmot, mikä oli toisaalta ihan hyvä. Hahmot esiteltiin myös varsin kivasti: aivan alkuun kerrottiin jokaisesta hahmosta joko yksi "merkittävä" tapahtuma tai - kun tilanteeseen sopi - laajemmin hahmon historiaa. Etenkin Natalien ja Danin taustat avaavat hahmojen myöhempiä toimia.
Robsonilta on juuri ilmestynyt neljäs kirja Lila Black-sarjaan, joten se tulee toivottavasti myös luettua ennen pitkää. Lila Black (äh, Quantum Gravity-sarja) -kirjat ovat huomattavasti kevyempiä ja - voiko näin sanoa? - viihdyttävämpiä kuin Robsonin vanhemmat teokset, mutta kyllä näitä vanhempiakin kannattaa lukea. Mappa Mundi on hyvin ajatuksia herättävää scifiä, ja oikein suositeltava!
Subscribe to:
Posts (Atom)