Sunday, May 29, 2011

Cory Doctorow: For the Win

Minne meni toukokuu?! Cory Doctorowin For the Win tuli luettua jo huhtikuun puolella, e-kirjana tämäkin (mikä Doctorowin kohdalla onkin ihan hyvä vaihtoehto: hänen kirjojaan saa helposti ja laillisesti maksuttomina e-kirjoina. Eipä sillä, on niistö ihan fyysisiäkin kappaleita tullut osteltua).

For the Win seuraa tavallaan muutaman vuoden takaisen Little Brotherin jalanjälkiä. Tämäkin on nuortenkirjaksi tarkoitettu ja käsittelee ajankohtaista aihetta melkeinpä opettavaisella tavalla. Tällä kertaa aiheena on mm.ammattimainen nettipelaaminen, siihen liittyvät ihmisoikeusrikokset ja liittotoiminta. Tarinassa seurataan useamman ammattimaiseen nettipelaamiseen liittyvän henkilön tarinaa ja melkoisiin sfääreihin tälläkin kerralla päästään.

For the Win on monella tavalla raskaampi kuin Little Brother, mikä on sinänsä jännittävää, olihan Little Brotherin aiheena terrorismi ja ihmisoikeudet. For the Win on kuitenkin aiheeltaan monimutkaisempi ja siihen liittyvät esim. liiketaloudelliset teoriat hankalampia. Monipäähenkilöinen rakenne tekee siitä myös ajoittain raskaan seurata, vaikka hyvin action-painotteisesta seikkailutarinasta onkin kyse. Tästä huolimatta, Doctorow on jälleen kerran mielenkiintoinen ja ajan hermolla, ja tulee kyllä ajateltua niitä asioita, mihin Doctorow huomion kiinnittää. Kevyestä nuorten hötöstä ei siis ole kyse, vaan vakavalla asialla ollaan (eikä luennointi missään vaiheessa onneksi leviä käsistä). For the Win kannattaa lukea, helpoiten kirjaan pääsee käsiksi sen omilta kotisivuilta.

Back-logi alkaa nyt olla sen verran pitkä, että pitää tiivistää päivitystahtia täällä ennen kesän varsinaisen lukemisen alkamista. Eli yritetään nyt sitten purkaa back-logia parin päivän välein.

Monday, May 2, 2011

Paolo Bacigalupi: The Windup Girl

Viime vuonna Hugo-palkinto jaettiin kahden romaanin kesken. Toinen tuli luettua jo aika päivää sitten (City and the City), toinen nyt hieman myöhemmin. Kyseessä siis Paolo Bacigalupin The Windup Girl.

Tulevaisuuden Thaimaata hallitsee lapsihallitsija. Luonnonmullistukset ja kulkutaudit ovat muuttaneet maailmaa ja kaloreita kontrolloivilla megakorporaatioilla on valtaa. Thaimaassa omia polkujaan - niin poliittisia kuin kaupallisiakin - kulkevat kirjan päähenkilöt, joista yksi on nimessäkin mainittu "Windup Girl", Emiko. Emiko on aiemman omistajansa hylkäämä prostituoiduksi ajautunut kellopelinainen (paremman termin puutteessa). Tunnelma on synkkä eikä kukaan hahmoista, ehkä juuri Emikoa lukuunottamatta, vaikuta erityisen pidettäviltä. Etenkin Anderson ja Kanya jäävät tarkoituksellakin etäiseksi.

Windup Girl seuraa siis monen hahmon tarinoita, mutta jotenkin niihin oli vaikea tarttua. Bacigalupin maailma on monimutkainen ja monitasoinen, ja itse kirjaan sisäänpääsyssä meni useita satoja sivuja. Vaikka kertomus kyllä käynnistyy nopeasti ja etenee verrattain vauhdikkaasti. Ehkä hahmoja on kuitenkin hieman liikaa, ja - ennen kaikkea - Bacigalupin maailma on aidosti outo ja vieras ja vaatisi enemmän keskittymistä kuin mihin nyt oli mahdollisuus. (Tai sitten en vain tajunnut, mikä on varsin todennäköistä sekin.)

Windup Girl oli Bacigalupin esikoisromaani, ja varmasti tulee luettua häneltä jotain muuta myöhemmin.

Wednesday, April 6, 2011

Lois McMaster Bujold: Cryoburn

Melkoisesti odotukset pettäneiden Sharing Knife -kirjojen jälkeen kynnys tarttua uuteen Miles Vorkosigan -kirjaan oli yllättävän korkea. Mutta koska kyseessä oli kuitenkin Miles (ja kun kaveritkin olivat kehuneet) niin pitihän Cryoburn sitten kuitenkin lukea.

Miles joutuu vaihteeksi ongelmiin kaukana kotoa. Kibou-dainin planeetalla tapahtuu jotain kummallista, ja kaikki tuntuu liittyvän planeetalla käytössä olevaan kryo-jäädytys-systeemiin. Miles joutuu eroon seurueestaan ja jälleen kerran saa pärjätä omillaan, tai ei aivan omillaan: 11-vuotias Jin-poika osoittautuu yllättävän suureksi avuksi. Koska Miles-kirjat yleensä ovat mielenkiintoisia juuri Milesin seikkailuiden takia, on Cryoburnkin itse asiassa menevämpi ja mukaansatempaavampi kuin edellinen osa, Diplomatic Immunity. Cryoburn onkin oikeastaan lähinnä seikkailutarina, eikä ehkä aivan niin paljon Milesin kasvutarina kuin vaikkapa Memory.

Kibou-dani oli planeettana mielenkiintoinen yhdistelmä kaukoitää ja muinaista Egyptiä. Kloonaamalla ja geenimuuntelulla saadaan aikaan vaikka mitä, jopa lemmikkisfinksejä! Tarina kerrottiin tällä kertaa kolmen eri hahmon näkökulmasta, eli Milesin lisäksi ääneen pääsivät aiemmistakin osista tuttu Roic ja Jin. Roicin näkökulma oli näistä mielenkiintoisempi, sillä hän tietenkin näki Milesin varsin eri silmin kuin Jin (tai Miles itse: on aina jännittävää nähdä miten muut hahmot päähenkilön kokevat). Cryoburn ei ole sarjan paras osa, missään tapauksessa, muttei kyllä huonoinkaan. Oli todella kiva havaita kuinka voimakas "Miles-tunnelma" siinä oli. Isoin ero Miles-sarjan ja Sharing Knife -kirjojen välillä lienee se, että jälkimmäisissä ei ole oikeastaan ollenkaan huumoria. Bujold kuitenkaan ei ole, harha-askelistaan huolimatta, kadottanut taitoaan kirjoittaa menevää ja tunteisiin vetoavaa tarinaa jossa on hyvät hahmot! Seuraavasta osasta voinee tulla hyvin, hyvin mielenkiintoinen (jos seuraavaa osaa enää tulee, ainakaan mistään ei löytynyt tietoa sellaisesta).

Cryoburn oli myös ensimmäinen kokeilu e-kirjojen parissa. Väliaikaisesti yksikätiselle e-kirja-lukija oli loistava vaihtoehto, sillä sitä saattoi pidellä yhdellä kädellä ja kääntää sivujakin samalla kädellä. Jostain syystä kirjan muotoilussa oli pientä häikkää, sillä kaikki kohdat missä olisi pitänyt olla kolme pistettä (...) olivat muodossa (.?.?.?). No, pikkujuttuhan tuo oli, muuten kyllä hyvin sujui lukeminen näinkin!

Monday, April 4, 2011

Jim Butcher: Changes

Dresden files -sarjan viimeisin osa piti sitten lukea, vaikka monet kaverit sanoivat ettei siihen kannata koskea ennen kuin seuraava osa on ilmestynyt, lopussa kun on hieman cliff-hangerin vikaa. Ehkei olisikaan pitänyt lukea vielä...

Harryn elämässä tapahtuu isoja muutoksia. Hänen vanha tyttöystävänsä Susan (se, josta tehtiin puolivampyyri jossain sarjan alkupuolella) palaa kuvioihin, ja Susanilla onkin paljon kerrottavaa. Harryn apua tarvitaan taas, ja nyt pelataan niin isoilla panoksilla, että Harrynkin on hankittava apua, mm. kummitädiltään Leanansidheltä (joka, kuten arvata saattaa, on voimakas keiju). Mustan Neuvoston salaisuutta pohditaan yhä, ja nopeasti Harry huomaakin, että hänen elämänsä on aikamoisessa syöksykierteessä. Eikä siinä vielä kaikki...

Butcher vetää siis oikein kunnolla maton päähenkilönsä jalkojen alta, ja hyvä niin. Sarjassa oli hieman toistoa, mutta Changes'in jälkeen mikään ei ole enää ennallaan ja on hyvin mielenkiintoista nähdä mihin suuntaan Butcher lähtee hahmojaan kuljettamaan. Changes'issa riitti dramatiikkaa lähes useampaankin kirjaan, mutta onneksi Butcherin huumori on myös edelleen mukana. Eli seuraava tulee nyt sitten varmaan taas luettua, ei tätä tähän voi jättää!

Sen verran jäi kaivelemaan yhden hahmon kohtalo hampaankoloon, että oli pakko tehdä pikaista nettitutkimusta ja selvittää jääkö hahmo eloon vai ei....

Wednesday, March 30, 2011

Nalo Hopkinson: Brown Girl in the Ring

Mitä tapahtui helmi- ja maaliskuulle? Katkennut kyynärvarsi esti sekä aluksi kirjojen lukemisen että vielä paljon pidempään kirjoittamisen. Jos nyt saisi kirjoiteltua enemmän...

Finncon-Animecon 2011 -kunniavieras Nalo Hopkinsonin esikoiskirja Brown Girl in the Ring poikaystävänsä jättäneestä Ti-Annesta, joka on palannut takaisin isoäitinsä hoiviin. Isoäiti hallitsee kansanparannukset ja taiat, mistä onkin hyötyä; narkkaripoikaystävä kun tekee paluun ja muitankin isompia ongelmia ilmenee. Ti-Anne ei itsekään ole aivan osaton taikuudesta, ja vaikka hän kuinka siltä yrittää mielensä sulkea, vastustaminen on vaikeaa.

Vaikka Brown Girl in the Ring sijoittuu Toronton lähitulevaisuuteen (lähes post-apokalyptiseen), on se kuitenkin enemmän fantasiaa kuin science fictionia. Taikuudella ja ihmeillä on suurempi osa kuin tieteellä, vaikka erilaiset elinsiirrot ovatkin juonessa tärkeässä asemassa. Alkuun Brown Girl in the Ring ei ollut aivan kaikkein helpoin ja nopealukuisin kirja, ainakaan englantia ei-äidinkielenään lukevalle. Jamaikalais-kanadalaisen kirjailijan ilmaisu on hyvin paksusti erilaisten slangi- ja murretermien kyllästämää, ja vaikka kaikki onkin ymmärrettävissä, ei lukeminen ole nopeaa. Kieliopillisesti "oikeaa" englantia olisi ehkä jopa helpompi lukea, puhekielisyys on yllättävän raskasta. Onneksi siihen tottuu nopeasti, ja tietenkin autenttinen kieli hahmojen puhumana luo paljon uskottavamman kuvan kuin mihin kirjakieli pystyisi.

Ehdottomasti pitää lukea Hopkinsonilta vielä jotain muuta ennen kesää!

Sunday, February 6, 2011

Jim Butcher: Turn Coat

Aina voi lukea lisää Jim Butcheria... Dresden files -sarja on ainoa urbaanifantasiasarja joka on pitänyt otteessaan oikeasti pitkään; kaikki muut ovat jääneet kesken viimeistään noin 4-5 osan kohdalla. Mutta Dresden tekee tässä poikkeuksen, hänen seikkailunsa kiinnostavat jatkuvasti.

Turn Coatin alussa Dresdenin vanha verivihollinen, Vartija Morgan, pölähtää vakavasti haavoittuneena Harryn ovesta sisään ja kertoo olevansa pakomatkalla murhasta syytettynä. Dresden hyvin tietää millaista on olla syyttömänä syytetty (ks. kohta "vanha verivihollinen"), ja niinpä hän alkaa selvittää kuka murhaaja oikeasti on. Matka vie pitkälle Velhojen salaisuuksiin, vampyyrien koteihin ja puolijumaluuksiin.

Turn Coatissa Butcher selvästi maalaa tilannetta tulevaisuutta varten jo aika isolla siveltimellä. Monia asioita muuttuu ja aiempien kirjojen hieman ajoittain tylsäkin status quo horjuu vakavasti. Dresden saa, jälleen kerran, huomata kuinka kaikella on hintansa, ja nyt alkaa tuntua jo siltä, että jotkut menetykset ovat liian arvokkaita. Onhan tässäkin toki aiemmista osista tuttua toistoa, ja etenkin tässä osassa tiettyjä asioita kuvattiin selvästi samoin sanoin useampiin otteisiin (mm. Harryn tapaa sytyttää kynttilät kammiossaan sekä hänen kissansa painavuutta...), mikä hieman häiritsi ja mikä herättää kysymyksiä kustannustoimittajan tehokkuudesta (vai onko Butcher jo niin kuuluisa, ettei häntä saa enää toimittaa...?) Kaikesta huolimatta, Turn Coat oli oikein viihdyttävä ja pakkohan Dresden-files -sarjan lukemista on tästäkin jatkaa.

Wednesday, February 2, 2011

Richard Morgan: Muuntohiili

Oikeasti viime vuoden viimeinen kirja oli joululahjaksi saatu Richard Morganin Muuntohiili. Richard Morgan on tietenkin ajankohtainen vuonna 2011, onhan hän Finncon 2011:n kunniavieras!

Muuntohiili on noir-cyberpunk-dekkari. Päähenkilö Kovacs palkataan tutkimaan Laurens Bankcroftin näennäistä itsemurhaa. Hommassa tuntuu olevan jotain mätää: uuteen ruumiiseen ("sukkaan") kuolemansa jälkeen ladattu Bankcroft on vakuuttunut siitä, ettei hän olisi missään tapauksessa tappanut itseään. Kovacs tutkii asiaa paikallisen poliisin sukassa, mikä aiheuttaa omat ongelmansa sekin.

Morgan pelaa pitkälle ajatuksella siitä, että muistomme voidaan tallettaa ja siirtää toiseen ruumiiseen. Rikkailla on varaa kasvattaa itselleen uusia kehoja jatkuvasti ja säilyä ikuisesti nuorina, kun taas köyhemmät siirtyvät ruumiista toiseen vasta käytettyään ensimmäisen kehonsa "loppuun." Tietoisuuden jakamista useampaan kehoon yhtäaikaa paheksutaan. Katoliset pitävät tietoisuuden siirtoa vääränä (sielu päätyy taivaaseen), ja niinpä katolisia (tai ainakin katolisksi väitettyjä) murhataan paljon; he kun eivät voi tulla takaisin kielimään. Tätä mielenkiintoista lähtökohtaa Morgan käsittelee monesta eri näkökulmasta. Tavallaan "kropasta toiseen" siirtymä on hyvin samankaltaista kuin Dollhouse-sarjassa (etenkin 2.kaudella), vaikka Morgan toki käsitteli asiaa jo jonkin verran aikaisemmin! Kirjoitustyylinä noir-dekkari sopii näin kovaksikeitettyyn scifiin varsin mainiosti (cyberpunkiin erityisesti), ja Kovacs on kuitenkin pohjimmiltaan kiinnostava hahmo, vaikka toki hieman jähmeä. Paikoitellen Morgan kuvailee asioita hyvinkin graafisesti (ei heikkohermoisille!) ja aivan kirjan keskivaiheilla on hieman tyhjäkäyntiäkin, mutta positiivinen kokemus Muuntohiili kuitenkin oli. Seuraavaa suomennosta odotellessa: Musta mies ilmestynee tämän kevään aikana.