Lisää "vanhanaikaista" "kauhua". Amanda Grange on kirjoittanut aiemminkin Jane Austenin maailmasta (Mr Darcy's Diary kertoo Ylpeyden ja ennakkoluulon tapahtumat "toisesta" näkökulmasta), ja Mr Darcy, Vampyre, onkin suoraa jatkoa Ylpeydelle ja ennakkoluulolle. No, melkein suoraa...
Darcy ja Elizabeth menevät naimisiin ja lähtevät häämatkalleen Eurooppaan, Darcyn sukulaisia tapaamaan. Jokin tuntuu kuitenkin painavan tuoreen aviomiehen mieltä, ja vaimokin tietysti huolestuu.
Lukijalle kirjassa ei ole ainuttakaan yllätystä (ainakaan jos sattuu muistamaan kirjan nimen vielä lukiessakin), eli ainoa, joka yllättyy on Elizabeth. Tätä yllätystä sitten pedataan lähes koko kirja, ja paikoitellen hyvinkin puuduttavasti, tarinasta puuttuu jännitys aivan kokonaan. Darcyn vampyyri-piirteet ovat melko epätyypillisiä (aurinko ei aiheuta ongelmia, vertakaan ei tarvitse juoda, tosin hukkua kyllä voi?), ja vampyyrimytologiaan olennaisesti kuuluva vaara ja petomaisuus puuttuvat kokonaan. Grange vie kyllä "erään toisen vampyyreistä kirjoittavan kirjailijan" ajatukset seksistä ennen avioliittoa vieläkin pidemmälle: papin aamenkaan ei riitä tässä kirjassa! Elizabeth on hahmona ihan hyvä, Darcy jää etäiseksi, mikä lienee tarkoituskin. Viimeiset noin 4 lukua ovat aivan kammottavaa roskaa, loppuratkaisu on todella hirvittävä (eikä siis hyvällä, kauhukirjallisuudelle ominaisella tavalla hirvittävä).
Tyyli on toki varsin austenmaista, mikä on hyvä. Itse asiassa tarinasta olisi voinut saada vetävämmän, jos perinteisen proosan sijaan Granger olisi kirjoittanut kirjeromaanin. Elizabeth kirjoittelee kirjeitä koko ajan Janelle, ja jos koko tarina olisi kerrottu niiden avulla, olisi siinä ollut edes jotain itua. Tällaisenaan tätä ei voi oikein suositella Jane Austenin kirjojen ystäville eikä - varsinkaan - vampyyrikirjallisuuden harrastajille.
Sunday, November 29, 2009
Saturday, November 28, 2009
Pat Cadigan: Mindplayers
Tämänvuotisesta Finncon-kunniavieraiden kirjojen lukemattomuudesta viisastuneena piti aloittaa ajoissa vuoden 2010 Finnconia varten. Pat Cadiganin kirjoja tuntuu olevan todella hankala löytää, mutta esikoisromaani Mindplayers osui divarista mukaan.
Allien mielikokeilu menee pahasti pieleen, kun tahallisesti aiheutettu psykoosi ei menekään ohi. Koska psykoosi on hankittu laittomin keinoin, Allie huomaakin olevansa sekä hullu että rikollinen. Hänelle annetaan kuitenkin vaihtoehto vankilan sijaan: mindplayeriksi ryhtyminen, eli muiden ihmisten pääkopan tonkiminen ja näiden parantaminen. Kaikesta mielen puhdistamisesta huolimatta Allie ei ole aivan varma ovatko hänen ongelmansa sittenkään aivan ohi.
Sinänsä jännittävästi Mindplayerisissa oli samantyyppisiä elementtejä kuin Mappa Mundissa, lähinnä siis ihmisten päähän meneminen. Ne oli toki hoidettu aivan eri tavalla kummassakin kirjassa, ja monella tavalla Mindplayers oli psykedeelisempi kokemus. Allien kohtaamat kummalliset ihmiset, ja näiden vieläkin omituisemmat mielet muistuttivat Liisaa ihmemaassa (mikä ei varsinainen ihme olekaan, jopa hahmojen nimien samankaltaisuus on selvä). Jonkin verran Cadigan sortuu "ennakoimaan" tapahtumia, tyyliin "What the hell was I here for anyway? I didn't get an answer for a long time." Tämä ärsyttää hieman, ajoittain. Mutta kokonaisuus on todella hyvä, ja Cadiganin hahmot tukevat scifististä maailmaa loistavasti. Ehdottomasti pitää yrittää hankkia lisää Cadiganin kirjoja ennen ensi kesää!
Allien mielikokeilu menee pahasti pieleen, kun tahallisesti aiheutettu psykoosi ei menekään ohi. Koska psykoosi on hankittu laittomin keinoin, Allie huomaakin olevansa sekä hullu että rikollinen. Hänelle annetaan kuitenkin vaihtoehto vankilan sijaan: mindplayeriksi ryhtyminen, eli muiden ihmisten pääkopan tonkiminen ja näiden parantaminen. Kaikesta mielen puhdistamisesta huolimatta Allie ei ole aivan varma ovatko hänen ongelmansa sittenkään aivan ohi.
Sinänsä jännittävästi Mindplayerisissa oli samantyyppisiä elementtejä kuin Mappa Mundissa, lähinnä siis ihmisten päähän meneminen. Ne oli toki hoidettu aivan eri tavalla kummassakin kirjassa, ja monella tavalla Mindplayers oli psykedeelisempi kokemus. Allien kohtaamat kummalliset ihmiset, ja näiden vieläkin omituisemmat mielet muistuttivat Liisaa ihmemaassa (mikä ei varsinainen ihme olekaan, jopa hahmojen nimien samankaltaisuus on selvä). Jonkin verran Cadigan sortuu "ennakoimaan" tapahtumia, tyyliin "What the hell was I here for anyway? I didn't get an answer for a long time." Tämä ärsyttää hieman, ajoittain. Mutta kokonaisuus on todella hyvä, ja Cadiganin hahmot tukevat scifististä maailmaa loistavasti. Ehdottomasti pitää yrittää hankkia lisää Cadiganin kirjoja ennen ensi kesää!
Tuesday, November 24, 2009
A.E. Moorat: Queen Victoria: Demon Hunter
Joskus kirjan ostaa puhtaasti kansikuvan ja nimen perusteella. A.E. Mooratin Queen Victoria: Demon Hunter on tietenkin juuri näitä kirjoja. Valitettavasti kansikuvan Victoria ei ollut romaanin Victoria.
Victoriasta on juuri tullut kuningatar, mutta valtakunnassa ei ole kaikki hyvin. Niinpä Victorialle kerrotaan "suuri salaisuus" (=valtakunnassa ei ole kaikki hyvin). Toisaalla ruoditaan nuoren Victorian suhdetta tuoreeseen prinssipuolisoonsa Albertiin.
Eipä tämä kyllä kovin kaksinen ollut. Zombie-kohtaukset olivat itse asiassa aika mainiota splatteria (paikoitellen hyvinkin graafista!), mutta muuten jäätiin pinnalliselle tasolle. Kauhuelementit olivat lähinnä koomisia, mikä oli ehkä ihan hyväkin asia. Hahmot olivat täysin mitäänsanomattomia, ehkä nimihahmoa lukuunottamatta, ja juonesta olisi saanut paljon enemmän irti. Esimerkiksi Victorian konfliktista monarkkina ja valtakunnan suojelijana olisi voitu ottaa enemmän iloa irti, ja hänen suhteensa Albertiin jäi myös aivan liian ohueksi. Hyvän elokuvan tästä kyllä saisi, ja varmaan vielä tuleekin. Takakansitekstillä oli hyvin vähän tekemistä itse kirjan kanssa, ja oikeastaan juuri takakansitekstin kirjan olisin halunnut lukea! Mutta toisaalta, eipä tässä mitään suurta kirjallisuutta oikein odottanutkaan. Kitinästä huolimatta ihan viihdyttävä kertakäyttöromaani. Ja tietenkin loistava nimi!
Victoriasta on juuri tullut kuningatar, mutta valtakunnassa ei ole kaikki hyvin. Niinpä Victorialle kerrotaan "suuri salaisuus" (=valtakunnassa ei ole kaikki hyvin). Toisaalla ruoditaan nuoren Victorian suhdetta tuoreeseen prinssipuolisoonsa Albertiin.
Eipä tämä kyllä kovin kaksinen ollut. Zombie-kohtaukset olivat itse asiassa aika mainiota splatteria (paikoitellen hyvinkin graafista!), mutta muuten jäätiin pinnalliselle tasolle. Kauhuelementit olivat lähinnä koomisia, mikä oli ehkä ihan hyväkin asia. Hahmot olivat täysin mitäänsanomattomia, ehkä nimihahmoa lukuunottamatta, ja juonesta olisi saanut paljon enemmän irti. Esimerkiksi Victorian konfliktista monarkkina ja valtakunnan suojelijana olisi voitu ottaa enemmän iloa irti, ja hänen suhteensa Albertiin jäi myös aivan liian ohueksi. Hyvän elokuvan tästä kyllä saisi, ja varmaan vielä tuleekin. Takakansitekstillä oli hyvin vähän tekemistä itse kirjan kanssa, ja oikeastaan juuri takakansitekstin kirjan olisin halunnut lukea! Mutta toisaalta, eipä tässä mitään suurta kirjallisuutta oikein odottanutkaan. Kitinästä huolimatta ihan viihdyttävä kertakäyttöromaani. Ja tietenkin loistava nimi!
Sunday, November 8, 2009
Justina Robson: Mappa Mundi
Jotenkin luulin päässeni pienelle tauolle con-kunniavieraiden kirjoista, mutta ei: Novaconin tämän vuoden kunniavieras on Justina Robson, ja hänen koko tuotantoa ei ollut vielä(kään) tullut luettua. Kirjahyllyssä oli Mappa Mundi, joten sen kimppuun siis.
Mappa Mundi on monen eri toimijan näkökulmasta kerrottu tarina ihmismielen "kartoittamisesta", tai oikeastaan siihen liittyvistä eettisistä ja moraalisista ongelmista. Scifi-juonen ohella tarinassa on voimakas poliittinen trilleri-fiilis, ja etenkin loppua kohti tämä juonikuvio tiivistyy mukavasti.
Hieman jäi mitetityttämään tarvittiinko tarinassa tosiaan niin montaa kertojanäkökulmaa, mutta toisaalta saman asian useampi puoli tuli tietenkin käsiteltyä ja lukija tiesi koko ajan enemmän kuin hahmot, mikä oli toisaalta ihan hyvä. Hahmot esiteltiin myös varsin kivasti: aivan alkuun kerrottiin jokaisesta hahmosta joko yksi "merkittävä" tapahtuma tai - kun tilanteeseen sopi - laajemmin hahmon historiaa. Etenkin Natalien ja Danin taustat avaavat hahmojen myöhempiä toimia.
Robsonilta on juuri ilmestynyt neljäs kirja Lila Black-sarjaan, joten se tulee toivottavasti myös luettua ennen pitkää. Lila Black (äh, Quantum Gravity-sarja) -kirjat ovat huomattavasti kevyempiä ja - voiko näin sanoa? - viihdyttävämpiä kuin Robsonin vanhemmat teokset, mutta kyllä näitä vanhempiakin kannattaa lukea. Mappa Mundi on hyvin ajatuksia herättävää scifiä, ja oikein suositeltava!
Mappa Mundi on monen eri toimijan näkökulmasta kerrottu tarina ihmismielen "kartoittamisesta", tai oikeastaan siihen liittyvistä eettisistä ja moraalisista ongelmista. Scifi-juonen ohella tarinassa on voimakas poliittinen trilleri-fiilis, ja etenkin loppua kohti tämä juonikuvio tiivistyy mukavasti.
Hieman jäi mitetityttämään tarvittiinko tarinassa tosiaan niin montaa kertojanäkökulmaa, mutta toisaalta saman asian useampi puoli tuli tietenkin käsiteltyä ja lukija tiesi koko ajan enemmän kuin hahmot, mikä oli toisaalta ihan hyvä. Hahmot esiteltiin myös varsin kivasti: aivan alkuun kerrottiin jokaisesta hahmosta joko yksi "merkittävä" tapahtuma tai - kun tilanteeseen sopi - laajemmin hahmon historiaa. Etenkin Natalien ja Danin taustat avaavat hahmojen myöhempiä toimia.
Robsonilta on juuri ilmestynyt neljäs kirja Lila Black-sarjaan, joten se tulee toivottavasti myös luettua ennen pitkää. Lila Black (äh, Quantum Gravity-sarja) -kirjat ovat huomattavasti kevyempiä ja - voiko näin sanoa? - viihdyttävämpiä kuin Robsonin vanhemmat teokset, mutta kyllä näitä vanhempiakin kannattaa lukea. Mappa Mundi on hyvin ajatuksia herättävää scifiä, ja oikein suositeltava!
Tuesday, October 27, 2009
Graham Joyce: The Facts of Life
Vielä yksi Swecon-kunniavieraan Graham Joycen kirja, eli se ehkäpä kaikkein kuuluisin: World Fantasy Awardinkin voittanut The Facts of Life.
Coventryyn 2.maailmansodan aikaan ja -jälkeen sijoittuva romaani kertoo Frank-nimisestä pojasta, joka kasvaa äitinsä Cassien ja Cassien sisarusten keskellä. Cassiella on omat ongelmansa, joten Frank siirtyy perheessä siskolta toiselle, oppien heiltä ja opettaen heille. Sisarukset ovat kaikki keskenään hyvin erilaisia... Joycelle ominaisesti yliluonnollinen elementti on tietenkin mukana, mutta Facts of Life on ennen kaikkea tarina perheestä, sodasta ja sodan aiheuttamista seurauksista.
Joycen tyyli on ehkä (näistä lukemistani kirjoista) tässä kaikkein lempein ja hahmokuvaus on hillityintä, mutta hyvin realistista. Frank esiintyy ikäänkuin ulkopuolisena omassa elämässään, mutta kuitenkin yhtäaikaa keskipisteessä. Hahmoja kuvataan sekä hänen kauttaan että perheen isoäidin, Marthan näkökulmasta (toki muistakin, mutta nämä "suodattimet" ovat usein esillä). Mieshahmot jäävät (tarkoituksella) taka-alalle. Kuten Smoking Poppykin (ja tavallaan myös Do the Creepy Thing), Facts of Life kertoo isän kaipuusta ja isän etsimisestä, mutta myös voimakkaasta äidinrakkaudesta.
Sweconissa oli jännä kuunnella kun Joyce kertoi kirjoistaan. Hän on itse kotoisin juuri Coventrysta, ja halusi kertoa 2.maailmansodassa maantasalle pommitetun kaupungin tarinan. Monet Facts of Lifen tapahtumista (yliluonnollisistakin!) ovat kuulemma Joycen sukulaisille tapahtuneita! Kaunis tarina yhdistää huumoria ja surullisia tapahtumia kauniiksi kokonaisuudeksi. Ihana kirja!!
Coventryyn 2.maailmansodan aikaan ja -jälkeen sijoittuva romaani kertoo Frank-nimisestä pojasta, joka kasvaa äitinsä Cassien ja Cassien sisarusten keskellä. Cassiella on omat ongelmansa, joten Frank siirtyy perheessä siskolta toiselle, oppien heiltä ja opettaen heille. Sisarukset ovat kaikki keskenään hyvin erilaisia... Joycelle ominaisesti yliluonnollinen elementti on tietenkin mukana, mutta Facts of Life on ennen kaikkea tarina perheestä, sodasta ja sodan aiheuttamista seurauksista.
Joycen tyyli on ehkä (näistä lukemistani kirjoista) tässä kaikkein lempein ja hahmokuvaus on hillityintä, mutta hyvin realistista. Frank esiintyy ikäänkuin ulkopuolisena omassa elämässään, mutta kuitenkin yhtäaikaa keskipisteessä. Hahmoja kuvataan sekä hänen kauttaan että perheen isoäidin, Marthan näkökulmasta (toki muistakin, mutta nämä "suodattimet" ovat usein esillä). Mieshahmot jäävät (tarkoituksella) taka-alalle. Kuten Smoking Poppykin (ja tavallaan myös Do the Creepy Thing), Facts of Life kertoo isän kaipuusta ja isän etsimisestä, mutta myös voimakkaasta äidinrakkaudesta.
Sweconissa oli jännä kuunnella kun Joyce kertoi kirjoistaan. Hän on itse kotoisin juuri Coventrysta, ja halusi kertoa 2.maailmansodassa maantasalle pommitetun kaupungin tarinan. Monet Facts of Lifen tapahtumista (yliluonnollisistakin!) ovat kuulemma Joycen sukulaisille tapahtuneita! Kaunis tarina yhdistää huumoria ja surullisia tapahtumia kauniiksi kokonaisuudeksi. Ihana kirja!!
Wednesday, October 14, 2009
Graham Joyce: Do the Creepy Thing
Graham Joycen kirjoja on jostain syystä hankala löytää Suomesta, mutta islantilaisessa kirjakaupassa oli hänen nuortenkirjansa, Do the Creepy Thing. Koska matkalukeminen alkoi loppua, piti ostaa lisää luettavaa.
Do the Creepy Thing kertoo 14-vuotiaasta Cazista, joka parhaan ystävänsä Lucyn kanssa murtautuu ihmisten taloihin näiden nukkuessa, vain tuijottaakseen heitä lähietäisyydeltä (=the creepy thing). Eräänä yönä nukkuja kuitenkin herää ja Cazin elämä ei enää koskaan palaa ennalleen, häneen kun lyödään eräänlainen leima tai kirous, jonka mukana tulee muitakin omituisuuksia. Cazin elämää ei helpota sekään, että äidillä on uusi miesystävä...!
Hyvin tyypillinen nuortenkirja, monellakin tavalla. Caz on ihan sympaattinen ja realistinenkin hahmo, jonka suhtautuminen elämään ja koulunkäyntiin on varsin normaalia. Hän ei varsinaisesti ole "ongelmatapaus", ja monet pikkujutut vaikuttavat elämää suuremmilta ongelmilta, niin kuin 14-vuotiaana helposti vaikuttavatkin. Joyce kirjoittaa suhteellisen lyhyitä virkkeitä, huomattavasti "kömpelömmin" kuin Smoking Poppy-kirjassa, mikä kyllä toimii kirjan ympäristössä ja hahmoissa. Koska (?) kyseessä on nuortenkirja, on Do the Creepy Thingissä selkeä "opetus", mutta onneksi se ei ole hirvittävän ärsyttävästi korostettu. Joycen kunniaksi pitää mainita se, että hänen aikuisensa eivät ole kaikki vihollisia. Liian monissa nuortenkirjoissa kaikki aikuiset (ja etenkin opettajat!) kuvataan todella negatiivisessa valossa, ja teinihahmot osaavat ja ratkaisevat kaiken itse, tyhmien aikuisten toimiessa lähinnä hidasteina ja esteinä. Vaikka Cazin suhtautuminen muutamiin aikuisiin ympärillään on aluksi melko nihkeää, on sekin luettavissa teini-iän piikkiin, ja - ennen kaikkea - tapahtumien edetessä ja Cazin tajutessa mistä on kyse, hän oppii myös näkemään aikuiset liittolaisina ja ehkä jopa ystävinä. Tietenkään kaikki aikuiset eivät ole hyviä, mutta mustavalkoista "nuoret hyviä, aikuiset pahoja" -asettelua ei Joyce myöskään ehdota.
Ei tämä niin syvällinen ja monikerroksinen ollut kuin Smoking Poppy, mutta ehdottomasti viihdyttävä!
Do the Creepy Thing kertoo 14-vuotiaasta Cazista, joka parhaan ystävänsä Lucyn kanssa murtautuu ihmisten taloihin näiden nukkuessa, vain tuijottaakseen heitä lähietäisyydeltä (=the creepy thing). Eräänä yönä nukkuja kuitenkin herää ja Cazin elämä ei enää koskaan palaa ennalleen, häneen kun lyödään eräänlainen leima tai kirous, jonka mukana tulee muitakin omituisuuksia. Cazin elämää ei helpota sekään, että äidillä on uusi miesystävä...!
Hyvin tyypillinen nuortenkirja, monellakin tavalla. Caz on ihan sympaattinen ja realistinenkin hahmo, jonka suhtautuminen elämään ja koulunkäyntiin on varsin normaalia. Hän ei varsinaisesti ole "ongelmatapaus", ja monet pikkujutut vaikuttavat elämää suuremmilta ongelmilta, niin kuin 14-vuotiaana helposti vaikuttavatkin. Joyce kirjoittaa suhteellisen lyhyitä virkkeitä, huomattavasti "kömpelömmin" kuin Smoking Poppy-kirjassa, mikä kyllä toimii kirjan ympäristössä ja hahmoissa. Koska (?) kyseessä on nuortenkirja, on Do the Creepy Thingissä selkeä "opetus", mutta onneksi se ei ole hirvittävän ärsyttävästi korostettu. Joycen kunniaksi pitää mainita se, että hänen aikuisensa eivät ole kaikki vihollisia. Liian monissa nuortenkirjoissa kaikki aikuiset (ja etenkin opettajat!) kuvataan todella negatiivisessa valossa, ja teinihahmot osaavat ja ratkaisevat kaiken itse, tyhmien aikuisten toimiessa lähinnä hidasteina ja esteinä. Vaikka Cazin suhtautuminen muutamiin aikuisiin ympärillään on aluksi melko nihkeää, on sekin luettavissa teini-iän piikkiin, ja - ennen kaikkea - tapahtumien edetessä ja Cazin tajutessa mistä on kyse, hän oppii myös näkemään aikuiset liittolaisina ja ehkä jopa ystävinä. Tietenkään kaikki aikuiset eivät ole hyviä, mutta mustavalkoista "nuoret hyviä, aikuiset pahoja" -asettelua ei Joyce myöskään ehdota.
Ei tämä niin syvällinen ja monikerroksinen ollut kuin Smoking Poppy, mutta ehdottomasti viihdyttävä!
Sunday, October 11, 2009
Graham Joyce: Smoking Poppy
Arvostelukirjat ja työt vievät kallisarvoista lukuaikaa, mutta työmatkalla oli onneksi muutama rauhallinen hetki lukea (=lentokoneessa). Tällä kertaa lukulistalla Imagicon 2:n toisen kunniavieraan, Graham Joycen kirja Smoking Poppy.
Smoking Poppy on melko realistinen tarina isästä, jonka vieraantunut tytär Charlie joutuu vankilaan huumeiden salakuljetuksesta Thaimaassa. Danny lähtee pelastamaan tytärtään yhdessä biljardikaverinsa Mickin ja uskonnollisen herätyksen kokeneen poikansa Philin kanssa. Dannyn joutuu kulkemaan pitkän matkan Thaimaan viidakoissa löytääkseen sen, mitä hän oikeastaan lähti etsimään.
Fantasiaelementtejä tarinassa on, mutta ne on helppo selittää muillakin ratkaisuilla. Eikä tätä kannatakaan lukea fantasiakirjana, vaan tarinan vanhemmuudesta ja uhrauksien tekemisestä. Lapsista ja vanhemmista, menetyksestä ja ehkä jopa - paikoitellen - toivosta. Joyce kirjoittaa kauniisti ja realistisen oloisesti Thaimaan synkemmistäkin puolista, ja hahmot ovat kaikki uskottavan oloisia, ehdottoman epätäydellisiä. Hahmoissa tapahtuva muutos kirjan aikana on sekin onnistuneesti kerrottu: yhtäaikaa selkeää ja toisaalta hienovaraista. Tarina kerrotaan Dannyn näkökulmasta, mikä luo oman suodattimensa tapahtumille ja ajoittain lukija tuntuukin tajuavan asioita joita Danny ei (vielä) aivan itse näe. Smoking Poppy oli hyvä johdanto Joycen tuotantoon, ja nyt pitää lukea kyllä lisää. Juuri tällaisia hahmovetoisia kirjoja on mielenkiintoista lukea, etenkin kun niihin yhdistyy kiinnostava juoni.
Smoking Poppy on melko realistinen tarina isästä, jonka vieraantunut tytär Charlie joutuu vankilaan huumeiden salakuljetuksesta Thaimaassa. Danny lähtee pelastamaan tytärtään yhdessä biljardikaverinsa Mickin ja uskonnollisen herätyksen kokeneen poikansa Philin kanssa. Dannyn joutuu kulkemaan pitkän matkan Thaimaan viidakoissa löytääkseen sen, mitä hän oikeastaan lähti etsimään.
Fantasiaelementtejä tarinassa on, mutta ne on helppo selittää muillakin ratkaisuilla. Eikä tätä kannatakaan lukea fantasiakirjana, vaan tarinan vanhemmuudesta ja uhrauksien tekemisestä. Lapsista ja vanhemmista, menetyksestä ja ehkä jopa - paikoitellen - toivosta. Joyce kirjoittaa kauniisti ja realistisen oloisesti Thaimaan synkemmistäkin puolista, ja hahmot ovat kaikki uskottavan oloisia, ehdottoman epätäydellisiä. Hahmoissa tapahtuva muutos kirjan aikana on sekin onnistuneesti kerrottu: yhtäaikaa selkeää ja toisaalta hienovaraista. Tarina kerrotaan Dannyn näkökulmasta, mikä luo oman suodattimensa tapahtumille ja ajoittain lukija tuntuukin tajuavan asioita joita Danny ei (vielä) aivan itse näe. Smoking Poppy oli hyvä johdanto Joycen tuotantoon, ja nyt pitää lukea kyllä lisää. Juuri tällaisia hahmovetoisia kirjoja on mielenkiintoista lukea, etenkin kun niihin yhdistyy kiinnostava juoni.
Subscribe to:
Posts (Atom)