Thursday, December 23, 2010

Matthew Stover: Blade of Tyshalle

Cainen (tai ehkä oikeammin Harin) seikkailuja tuli sitten jatkettua toisenkin kirjan verran.

Blade of Tyshalle sijoittuu 7 vuotta Heros die -kirjan jälkeen. Harin elämä on muuttunut monella tavalla, mutta niin on monen muunkin. Hari ei todellakaan ole enää sama mies, joka Overworldissa Cainena taisteli. Hänelle kuitenkin selviää kammottava salaliitto Overworldia vastaan, ja tietenkin asialle pitää tehdä jotain, etenkin kun siitä tulee hyvin nopeasti Henkilökohtaista.

Blade of Tyshalle oli monin paikoin parempi kuin Heros die. Hahmot olivat jotenkin vielä hioutuneempia, ja Stover käytti vähemmän aikaa maailmalla kikkailuun, ymmärrettävästi, onhan maailma nyt lukijoille jo tuttu. Scifi-elementti on tässä korostuneempi, mutta toisaalta niin on magiakin. Stover sortuu hieman kuitenkin siihen, että Haria potkitaan päähän ihan joka suunnalta, ja "otetaan pois IHAN kaikki" -mentaliteetti käy hieman vanhaksi nopeasti. Lopun suuret yhteentotot ovat myös hieman liian äärimmäisiksi vietyjä ja ajoittain hieman sekavia. Tästä huolimatta Blade of Tyshalle oli oikein viihdyttävä kirja (joka olisi hyötynyt noin 200 sivun editoinnista, pituutta oli liikaa) ja sarjan kolmannenkin osan voisi ehkä joskus lukea.

Friday, December 10, 2010

Laurell K. Hamilton: Nightseer

Ennen siirtymistään urbaanin fantasian (ja erotican) pariin, Laurell K. Hamilton kirjoitti perinteisempää fantasiaa. Ainakin hänen esikoisensa, Nightseer on ihan "tavallista", toiseen maailmaan sijoittuvaa fantasiaa eikä urbaania kamaa.

Puolhaltia Keelios on poikkeuksellisen kyvykäs nainen: siinä missä useimmat muut hänen maailmassaan hallitsevat maksimissaan kahden eri magian lajin käytön, Keelios osaa peräti kolme. Kolmas magia putkahti Keeliokselle hieman yllättäen ja niinpä hänen onkin pitänyt palata koulun penkille. Keelioksen vanha vihollinen (joka mm. tappoi Keelioksen äidin) tekee kuitenkin näyttävän paluun ja sitten pitää taistella pahaa vastaan. Keelios itsekään ei tunnu olevan aivan täysin puhtoinen, hän kun on demonin merkitsemä (ja siten pystyy kontrolloimaan niin valkeaa kuin mustaakin magiaa).

Huh mitä roskaa... Kovasti tätä on monessa paikassa kehuttu, mutta Keeliosta pahempaa Mary Sue -hahmoa ei ole hetkeen tullut vastaan (hän osaa aivan kaiken, on kovasti rakastettu ja demonisesta ongelmastaan huolimatta täydellinen). Kirjan rakenne on aivan pielessä: paikasta toiseen siirrytään liian usein ja nopeasti, ja etenkin loppupuolella esitellään tärkeitä hahmoja täysin tyhjästä (ja vastaavasti aiemmin mukana olleet hahmot vain unohdetaan). Tuntuu siltä, kuin Nightseer olisi esim. trilogian toinen osa. Päähenkilöstä romanttisesti kiinnostunut Lothar (Lothin palvoja, Lolthista, LOL!) on kyllä Paha (näin kerrotaan), mutta käytös ei kyllä tue tätä Pahuutta lainkaan. Seksiä tai väkivaltaa ei tässä juurikaan ole, eli Hamilton on sittemmin muuttanut tyyliään rajusti. Todennäköisesti hyvä niin. Nightseer ei ole hänen uransa huippuhetkiä. Parhaimmillaan viihdyttävä, mutta suurimman osan ajasta ei edes oikein sitä.

Monday, December 6, 2010

Gwyneth Jones: Bold as Love

Gwyneth Jonesin rockahtava scifi/fantasiasarja istui hyllyssä aika pitkään, kunnes kaveri halusi lainata ne. No, niiden poissaollessa iski tietenkin vastustamaton halu lukea ne, joten kun ne palasivat, piti ekan osan kimppuun käydä heti. Sarjan ensimmäinen osa on siis Bold as Love.

Tulevaisuuden Britanniassa hommat alkavat hajota käsiin, ja niinpä hallitus suuressa viisaudessaan nimittää indie-rokkareista koostuvan "Vastakulttuuriajatushautomon." Idea on hyvä, käytännön toteutus saa ikävän käänteen kun punkkari Pigsty murhaa pääministerin ja ottaa vallan... Päähenkilöillä onkin tämän jälkeen kädet täynnä työtä, etenkin kun teknologia alkaa pistää sekin hanttiin ja mystisyys/magia nousta taas pinnalle. Ja kaiken keskellä kuitenkin tärkeintä on musiikki ja rakkaus.

Kaikkein hienointa Bold as Lovessa ovat juuri päähenkilöt. Hyvin raflaavan alun kirjassa saava Fiorinda-tyttö, indierock-kitaristi Ax ja konemusiikin puolelta mystinen Axomoxoa taistelevat tiensä läpi murentuvan yhteiskunnan. Hahmot on kuvattu poikkeuksellisen hienosti ja vaikka yksikään hahmoista ei välttämättä ole perinteisesti "pidettävä", kiinnostaa silti ihan hirvittävästi mitä heille tapahtuu. Jonesin tavassa kirjoittaa on selvää 60-lukuista rock-idealismia yhdistettynä scifi (ja osin fantasia) elementteihin. Ehdottomasti pitää lukea sarjan kolme muutakin osaa (kunhan taas ensin saisi luettua arvostelukirjoja).

Sunday, November 21, 2010

Robert Charles Wilson: Julian Comstock: A Story of 22nd-Century America

Robert Charles Wilsonin Julian Comstock: A Story of 22nd-Century America ei voittanut Hugoa, mutta oli ehdolla. Kun tuli mahdollisuus lukea se, pitihän se käyttää.

Tarina kertoo siis Julian Comstockista, tosin parhaan ystävän Adamin näkökulmasta kerrottuna. Julianin setä, USA:n presidentti, murhauttaa Julianin isän pelätessään tämän havittelevan valtaa itselleen. Julianiin ei tietenkään myöskään suhtauduta erityisen hyvin. Tarinan alussa Julian ja Adam ovat vielä nuoria, ja kertomus seuraakin heitä läpi sodan ja vallankumouksen.

Kirjan alku oli tosi lupaava, ja Wilsonin dystopia-viktoriaaninen tulevaisuus oli oikein mielenkiintoisen oloinen. Sota Labradorilla kiinnosti sekin (tosin Euroopan tilanteesta olisi voinut kertoa vielä enemmänkin). Mutta loppua kohti kiinnostus hiipui. Tarina on aivan liian pitkä, ja Adamin naiviuus alkaa käydä nopeasti hermoille (naivin ja tyhmän välillä on ero, ja Adam liukastelee aina sille väärälle puolelle). Julianin intohimo, Charles Darwin, vaikuttaa sekin päälleliimatulta ja etenkin hänen suunnittelemansa elokuva jää aivan irralliseksi. Ei siis ihme, ettei Hugoa tällä irronnut, kokonaisuus on loppujen lopuksi varsin keskinkertainen. Alku lupasi parempaa.

Sunday, November 7, 2010

Lois McMaster Bujold: Horizon

Lois McMaster Bujoldin Sharing Knife -sarjan 3.osa jäi jotenkin väliin (ja ostamatta), joten seurasi loikka suoraan 4.osaan. Melko paljon sarjasta kertoo se, että 3.osan väliinjättäminen ei haitannut tarinan seuraamista mitenkään.

Horizonissa Dag on päättänyt ryhtyä parantajaksi ja etsii opettajaa. Fawn tukee miestään opinnoissaan, ja yhdessä matkataan taas aika paljon. Matkalla vastaan tulee niin vanhoja tuttuja, uusia kavereita kuin öttiäisiäkin ("blight"). Osan kanssa tapellaan, osan ei.

Ei voi uskoa, että sama kirjailija on kirjoittanut viihdyttävät ja ajatuksiakin herättäneet Miles Vorkosigan-romaanit. Horizon junnasi paikallaan, koko edeltävä sarja ehdittiin kerrata kirjan aikana, eivätkä päähenkilöt vieläkään oikein vakuuta. Ihan hyvä, että tuli luettua, mutta ei tästä oikein mihinkään ole. Ensimmäisten osien romanttinen fantasia -aspektikin on aika hyvin tässä vaiheessa jo ohitettu. Blääh. Viidenteen osaan (jos sellainen tulee; tähänkin tarinan voisi lopettaa) tuskin tulee enää tartuttua.

Friday, October 22, 2010

Jim Butcher: Small Favor

Iski sitten aikamoinen arvostelukirjasuma, siksi on ollut täällä hieman taukoa. Mutta Jim Butcherilla jatketaan taas, peräti 10. Harry Dresden -kirja Small Favor.

Chicagossa on kylmä. Poikkeuksellisen kylmä. Pakkasen takana on Talven Kuningatar Mab, joka haluaa Harryn tekevän hänelle pienen palveluksen. Koska Harry on pari palvelusta velkaa, ei siitä oikein voi kieltäytyäkään. Ja niin ollaan taas pian sotkeuduttu varsin syvälle demonien ja keijujen maailmaan.

Vauhtia piisaa tässä osassa, ja - tässäkin - aiemmista osista tuttuja hahmoja palaa takaisin pelikentälle. Pieni kertaaminen olisi voinut tehdä ihan terää. Onneksi Harry kertoilee lukijalle muistinvirkistysyksityiskohtia, mikä voi olla hyvin ärsyttävää, jos ne kaikki aiemmista osista muistaa. Tällä kertaa tehdään taas muutamia isompia päätöksiä, jotka epäilemättä vaikuttavat taas jatko-osissa. Vaikka kaikki meneekin perinteiseen tapaan varsin pitkälti päin mäntyä, on lopussa kuitenkin ehkä jopa jotain poikkeuksellisen positiivista. Ehkä. Small Favorisissa esiintyivät muuten varsin loistavat otukset, eli ne kolme kiliä, jotka ylittivät peikkosillan (Billy Goats Gruff). Eivät tosiaan olleet mitään tavallisia kilejä! Myös pääpahis on varsin onnistunut ja mieleenpainuva, eikä Harry taaskaan tietenkään helpolla pääse.

Omaperäistä? Ei enää tässä vaiheessa. Viihdyttävää? Edelleen. Jatkoa? Eiköhän.

Sunday, September 26, 2010

Jim Butcher: White Night

Pitkän tauon jälkeen palaaminen Dresden files -sarjan pariin. Pieni kertaaminen olisi voinut tehdä terää, muutamat sivuhenkilöt olivat ehtineet jo unohtua.

Chicagossa on taas ongelmia, kuinka ollakaan. Joku tappaa noitia, ts. "vähäisempiä" magian harjoittajia, ja haluaa selvästi Harry Dresdenin tutkivan asiaa. Ikävästi näyttää siltä, että Harryn oma velipuoli olisi sotkeentunut asiaan, ja niinpä veljen nimeä pitää lähteä puhdistamaan. Vampyyrien valtataistelu pörrää taustalla ja edellisen osan Langennut yrittää sekin nostaa rumaa päätään. Kaiken muun hyvän lisäksi Harrylla on nyt oppilas, josta myös pitää pitää huolta.

Paljon tapahtuu, ja kerronta on todella tiivistä. Harrylle ei juuri jää aikaa hengittää ja taas pitää tehdä ikäviä päätöksiä. Tällä kertaa mukana on myös hieman flashbackeja Harryn menneisyyteen, sillä mukana on muutama aiemmista kirjoista tuttu sivuhahmo (joiden muistaminen tässä vaiheessa alkoi olla hankalaa). Harrylla ei ole näköjään mennyt kovin hyvin aiemminkaan. Koska edellisestä Dresden files -kirjasta oli jo pitkä aika, tuntuivat Harryn seikkailut ja jopa Butcherin huumori taas aika raikkailta, ja heti teki mieli lukea lisää. Mutta ensin pitää lukea arvostelu- ja Kuvastaja-kirjoja.