Lois McMaster Bujold: Cryoburn

Melkoisesti odotukset pettäneiden Sharing Knife -kirjojen jälkeen kynnys tarttua uuteen Miles Vorkosigan -kirjaan oli yllättävän korkea. Mutta koska kyseessä oli kuitenkin Miles (ja kun kaveritkin olivat kehuneet) niin pitihän Cryoburn sitten kuitenkin lukea.

Miles joutuu vaihteeksi ongelmiin kaukana kotoa. Kibou-dainin planeetalla tapahtuu jotain kummallista, ja kaikki tuntuu liittyvän planeetalla käytössä olevaan kryo-jäädytys-systeemiin. Miles joutuu eroon seurueestaan ja jälleen kerran saa pärjätä omillaan, tai ei aivan omillaan: 11-vuotias Jin-poika osoittautuu yllättävän suureksi avuksi. Koska Miles-kirjat yleensä ovat mielenkiintoisia juuri Milesin seikkailuiden takia, on Cryoburnkin itse asiassa menevämpi ja mukaansatempaavampi kuin edellinen osa, Diplomatic Immunity. Cryoburn onkin oikeastaan lähinnä seikkailutarina, eikä ehkä aivan niin paljon Milesin kasvutarina kuin vaikkapa Memory.

Kibou-dani oli planeettana mielenkiintoinen yhdistelmä kaukoitää ja muinaista Egyptiä. Kloonaamalla ja geenimuuntelulla saadaan aikaan vaikka mitä, jopa lemmikkisfinksejä! Tarina kerrottiin tällä kertaa kolmen eri hahmon näkökulmasta, eli Milesin lisäksi ääneen pääsivät aiemmistakin osista tuttu Roic ja Jin. Roicin näkökulma oli näistä mielenkiintoisempi, sillä hän tietenkin näki Milesin varsin eri silmin kuin Jin (tai Miles itse: on aina jännittävää nähdä miten muut hahmot päähenkilön kokevat). Cryoburn ei ole sarjan paras osa, missään tapauksessa, muttei kyllä huonoinkaan. Oli todella kiva havaita kuinka voimakas "Miles-tunnelma" siinä oli. Isoin ero Miles-sarjan ja Sharing Knife -kirjojen välillä lienee se, että jälkimmäisissä ei ole oikeastaan ollenkaan huumoria. Bujold kuitenkaan ei ole, harha-askelistaan huolimatta, kadottanut taitoaan kirjoittaa menevää ja tunteisiin vetoavaa tarinaa jossa on hyvät hahmot! Seuraavasta osasta voinee tulla hyvin, hyvin mielenkiintoinen (jos seuraavaa osaa enää tulee, ainakaan mistään ei löytynyt tietoa sellaisesta).

Cryoburn oli myös ensimmäinen kokeilu e-kirjojen parissa. Väliaikaisesti yksikätiselle e-kirja-lukija oli loistava vaihtoehto, sillä sitä saattoi pidellä yhdellä kädellä ja kääntää sivujakin samalla kädellä. Jostain syystä kirjan muotoilussa oli pientä häikkää, sillä kaikki kohdat missä olisi pitänyt olla kolme pistettä (...) olivat muodossa (.?.?.?). No, pikkujuttuhan tuo oli, muuten kyllä hyvin sujui lukeminen näinkin!

Jim Butcher: Changes

Dresden files -sarjan viimeisin osa piti sitten lukea, vaikka monet kaverit sanoivat ettei siihen kannata koskea ennen kuin seuraava osa on ilmestynyt, lopussa kun on hieman cliff-hangerin vikaa. Ehkei olisikaan pitänyt lukea vielä...

Harryn elämässä tapahtuu isoja muutoksia. Hänen vanha tyttöystävänsä Susan (se, josta tehtiin puolivampyyri jossain sarjan alkupuolella) palaa kuvioihin, ja Susanilla onkin paljon kerrottavaa. Harryn apua tarvitaan taas, ja nyt pelataan niin isoilla panoksilla, että Harrynkin on hankittava apua, mm. kummitädiltään Leanansidheltä (joka, kuten arvata saattaa, on voimakas keiju). Mustan Neuvoston salaisuutta pohditaan yhä, ja nopeasti Harry huomaakin, että hänen elämänsä on aikamoisessa syöksykierteessä. Eikä siinä vielä kaikki...

Butcher vetää siis oikein kunnolla maton päähenkilönsä jalkojen alta, ja hyvä niin. Sarjassa oli hieman toistoa, mutta Changes'in jälkeen mikään ei ole enää ennallaan ja on hyvin mielenkiintoista nähdä mihin suuntaan Butcher lähtee hahmojaan kuljettamaan. Changes'issa riitti dramatiikkaa lähes useampaankin kirjaan, mutta onneksi Butcherin huumori on myös edelleen mukana. Eli seuraava tulee nyt sitten varmaan taas luettua, ei tätä tähän voi jättää!

Sen verran jäi kaivelemaan yhden hahmon kohtalo hampaankoloon, että oli pakko tehdä pikaista nettitutkimusta ja selvittää jääkö hahmo eloon vai ei....

Nalo Hopkinson: Brown Girl in the Ring

Mitä tapahtui helmi- ja maaliskuulle? Katkennut kyynärvarsi esti sekä aluksi kirjojen lukemisen että vielä paljon pidempään kirjoittamisen. Jos nyt saisi kirjoiteltua enemmän...

Finncon-Animecon 2011 -kunniavieras Nalo Hopkinsonin esikoiskirja Brown Girl in the Ring poikaystävänsä jättäneestä Ti-Annesta, joka on palannut takaisin isoäitinsä hoiviin. Isoäiti hallitsee kansanparannukset ja taiat, mistä onkin hyötyä; narkkaripoikaystävä kun tekee paluun ja muitankin isompia ongelmia ilmenee. Ti-Anne ei itsekään ole aivan osaton taikuudesta, ja vaikka hän kuinka siltä yrittää mielensä sulkea, vastustaminen on vaikeaa.

Vaikka Brown Girl in the Ring sijoittuu Toronton lähitulevaisuuteen (lähes post-apokalyptiseen), on se kuitenkin enemmän fantasiaa kuin science fictionia. Taikuudella ja ihmeillä on suurempi osa kuin tieteellä, vaikka erilaiset elinsiirrot ovatkin juonessa tärkeässä asemassa. Alkuun Brown Girl in the Ring ei ollut aivan kaikkein helpoin ja nopealukuisin kirja, ainakaan englantia ei-äidinkielenään lukevalle. Jamaikalais-kanadalaisen kirjailijan ilmaisu on hyvin paksusti erilaisten slangi- ja murretermien kyllästämää, ja vaikka kaikki onkin ymmärrettävissä, ei lukeminen ole nopeaa. Kieliopillisesti "oikeaa" englantia olisi ehkä jopa helpompi lukea, puhekielisyys on yllättävän raskasta. Onneksi siihen tottuu nopeasti, ja tietenkin autenttinen kieli hahmojen puhumana luo paljon uskottavamman kuvan kuin mihin kirjakieli pystyisi.

Ehdottomasti pitää lukea Hopkinsonilta vielä jotain muuta ennen kesää!

Jim Butcher: Turn Coat

Aina voi lukea lisää Jim Butcheria... Dresden files -sarja on ainoa urbaanifantasiasarja joka on pitänyt otteessaan oikeasti pitkään; kaikki muut ovat jääneet kesken viimeistään noin 4-5 osan kohdalla. Mutta Dresden tekee tässä poikkeuksen, hänen seikkailunsa kiinnostavat jatkuvasti.

Turn Coatin alussa Dresdenin vanha verivihollinen, Vartija Morgan, pölähtää vakavasti haavoittuneena Harryn ovesta sisään ja kertoo olevansa pakomatkalla murhasta syytettynä. Dresden hyvin tietää millaista on olla syyttömänä syytetty (ks. kohta "vanha verivihollinen"), ja niinpä hän alkaa selvittää kuka murhaaja oikeasti on. Matka vie pitkälle Velhojen salaisuuksiin, vampyyrien koteihin ja puolijumaluuksiin.

Turn Coatissa Butcher selvästi maalaa tilannetta tulevaisuutta varten jo aika isolla siveltimellä. Monia asioita muuttuu ja aiempien kirjojen hieman ajoittain tylsäkin status quo horjuu vakavasti. Dresden saa, jälleen kerran, huomata kuinka kaikella on hintansa, ja nyt alkaa tuntua jo siltä, että jotkut menetykset ovat liian arvokkaita. Onhan tässäkin toki aiemmista osista tuttua toistoa, ja etenkin tässä osassa tiettyjä asioita kuvattiin selvästi samoin sanoin useampiin otteisiin (mm. Harryn tapaa sytyttää kynttilät kammiossaan sekä hänen kissansa painavuutta...), mikä hieman häiritsi ja mikä herättää kysymyksiä kustannustoimittajan tehokkuudesta (vai onko Butcher jo niin kuuluisa, ettei häntä saa enää toimittaa...?) Kaikesta huolimatta, Turn Coat oli oikein viihdyttävä ja pakkohan Dresden-files -sarjan lukemista on tästäkin jatkaa.

Richard Morgan: Muuntohiili

Oikeasti viime vuoden viimeinen kirja oli joululahjaksi saatu Richard Morganin Muuntohiili. Richard Morgan on tietenkin ajankohtainen vuonna 2011, onhan hän Finncon 2011:n kunniavieras!

Muuntohiili on noir-cyberpunk-dekkari. Päähenkilö Kovacs palkataan tutkimaan Laurens Bankcroftin näennäistä itsemurhaa. Hommassa tuntuu olevan jotain mätää: uuteen ruumiiseen ("sukkaan") kuolemansa jälkeen ladattu Bankcroft on vakuuttunut siitä, ettei hän olisi missään tapauksessa tappanut itseään. Kovacs tutkii asiaa paikallisen poliisin sukassa, mikä aiheuttaa omat ongelmansa sekin.

Morgan pelaa pitkälle ajatuksella siitä, että muistomme voidaan tallettaa ja siirtää toiseen ruumiiseen. Rikkailla on varaa kasvattaa itselleen uusia kehoja jatkuvasti ja säilyä ikuisesti nuorina, kun taas köyhemmät siirtyvät ruumiista toiseen vasta käytettyään ensimmäisen kehonsa "loppuun." Tietoisuuden jakamista useampaan kehoon yhtäaikaa paheksutaan. Katoliset pitävät tietoisuuden siirtoa vääränä (sielu päätyy taivaaseen), ja niinpä katolisia (tai ainakin katolisksi väitettyjä) murhataan paljon; he kun eivät voi tulla takaisin kielimään. Tätä mielenkiintoista lähtökohtaa Morgan käsittelee monesta eri näkökulmasta. Tavallaan "kropasta toiseen" siirtymä on hyvin samankaltaista kuin Dollhouse-sarjassa (etenkin 2.kaudella), vaikka Morgan toki käsitteli asiaa jo jonkin verran aikaisemmin! Kirjoitustyylinä noir-dekkari sopii näin kovaksikeitettyyn scifiin varsin mainiosti (cyberpunkiin erityisesti), ja Kovacs on kuitenkin pohjimmiltaan kiinnostava hahmo, vaikka toki hieman jähmeä. Paikoitellen Morgan kuvailee asioita hyvinkin graafisesti (ei heikkohermoisille!) ja aivan kirjan keskivaiheilla on hieman tyhjäkäyntiäkin, mutta positiivinen kokemus Muuntohiili kuitenkin oli. Seuraavaa suomennosta odotellessa: Musta mies ilmestynee tämän kevään aikana.

Seppo Jokinen: Räätälöity ratkaisu

Taas Komissario Koskista joululomalla. "Kummasti" aina juuri joulunpyhinä tulee luettua näitä.

Räätälöidyssä ratkaisussa Koskisella on isoja henkilökohtaisia murheita, mutta samalla pitäisi tutkia ratapihalta löytyneen teinipojan murhaa. Toisin kuin edellinen kirja, tällä kertaa liikutaan enemmän Tampereen keskustassa ja vähemmän muualla.

Ihan leppoisaahan nämä Koskiset ovat. Hyvin realistisen oloista sinänsä, että mitään suuria takaa-ajoja tai tulitaisteluita ei mukaan mahdu. Ja kaupunkikuvaus on hyvin tarkkaa: Koskisen jalanjälkiä on helppo seurata ja vaikka baareja ei nimeltä mainitakaan, niin tietää kyllä mihin milloinkin eksytään. Koskinen on ihan sympaattinen hahmo, sivuhahmot jäävät taas hieman ohuemmiksi (auttaisi ehkä, jos olisi lukenut kaikki sarjan aiemmat osat). Varmaan tulee taas ensi jouluna luettua seuraava osa.

Patric Rotfhuss: Tuulen nimi

Joskus pitää ostaa kirja siksi, että kansi on kaunis. Patric Rothfussin Tuulen nimi -kirjan suomennoksen kansi oli nätti ja oli kirjaakin toki kehuttu...

Majataloon tulee Kronikoitsija kuulemaan majatalon pitäjän tarinaa. Se onkin hyvin perinteinen tarina: nuori, maagisesti (ja muutenkin) lahjakas poika opiskelee magiaa ja oppii paljon muutakin. Maailmaa piinaa ns. suuri paha ja sitä vastaan pitäisi taistella. Mutta ensin pitää oppia elämästä!

Juoni ei siis ole erityisen omaperäinen, mutta tarina pitää silti mukanaan. Osittain se johtuu päähenkilöstä: Kvothe on yhtä aikaa ärsyttävä, pikkuvanha, mielenkiintoinen ja uskottava. Osittain se johtuu maailmasta: Rothfuss on miettinyt maailmansa ja magiansa tarkkaan kuosiin ja turhia asioita ei kuitenkaan kerrota. Hieman tarina junnaa paikoitellen (Kvothen köyhyyteen kiinnitetään huomiota moneen otteeseen; vähempikin olisi riittänyt), ja enemmän olisi ehkä voinut tapahtua. Rotfhussin kieli on rikasta ja kaunista ja sitä todella lukee mielellään. Kuvaukset magian opettelusta ovat myös ihania. Musiikki on olennaisessa roolissa kirjassa ja Rothfuss kuvaa sitä herkullisesti.

Harvoin tulee luettua ihan näin perinteistä fantasiaa, mutta Tuulen nimi on sitä parhaimmillaan! Sen, minkä se omaperäisyydessä häviää, voittaa se kielessä ja maailmassa.