Matkalukemiseksi oli hyvä ottaa novelleja ja mielellään vielä e-kirjamuodossa. Tällä kertaa Sherlock Holmes -tarinoita eri näkökulmasta: A Study in Lavender'in alaotsikko onkin "Queering Sherlock Holmes."
Ja varsin mielenkiintoisia, eri näkökulman novelleja kokoelmassa olikin. Esipuheessa viitataan Doylen omiin viittauksiin Holmesin (ja Watsonin!) mahdollisista seksuaalisista suuntautumisista, ja hyvin novelistit ovatkin saaneet tarinat vaikuttamaan aidoilta. Tyylillisesti novellit noudattelevat myös mukavasti Doylen tyyliä, ja vaikka tarinoissa onkin selkeä eroottinen teema, ei graafisiin kuvauksiin missään vaiheessa mennä (paitsi tietenkin murhien kohdalla). Erityisesti mieleen jäi Vincent Kovar'in "The Bride and the Bachelors", jossa käsitellään myös naisten asemaa viktoriaanisessa maailmassa ja joka - toisin kuin alkuperäiset Doylen tarinat - on kerrottu Holmesin, ei Watsonin näkökulmasta.
Varsin mukava kokoelma, siis, ja tosiaan oikein näppärästi e-kirjana ostettavissa mm: Wizard's Tower Press'istä.
Thursday, November 3, 2011
Friday, October 21, 2011
Martin Millar: Lonely Werewolf Girl
Vakavammasta kirjallisuudesta takaisin urbaanin fantasian pariin. Tosin kovin, kovin vakavia ollaan myös Martin Millarin kirjassa Lonely Werewolf Girl, etenkin nimihenkilö.
Yksinäinen teini-ihmissusityttö Kalix pakenee Lontooseen yritettyään tappaa isänsä, ihmissusiklaanin johtajan (thane?). Kohta ihmissusilla onkin käsissään uuden johtajan valinta, ja Kalixin teot nivoutuvat olennaisesti siihen, mitä itse kukin klaanilainen äänestää. Selviääkö häädetty Kalix edes hengissä johtajan vaihdoksesta? Muissa (monissa muissa!) juonissa seurataan mm. ihmissusi-vaatesuunnittelijan epätoivoista kanssakäymistä tulielementaalin kanssa, kahden rapajuopon ihmissuden bändiambitioita sekä Kalixin ihmisystävien ihmissuhdesotkuja.
Tarinaa ja hahmoja siis riittää. Suurin osa hahmoista on varsin hauskoja (Kalix on tässä poikkeus: hän on vain angstinen ja rasittava), mutta juonet junnaavat paikallaan. Samankaltaisia tapahtumia piisaa ja Millar toistaa itseään aivan liian paljon. Hahmogalleriasta on myös ajoittain hieman hankala pitää lukua. Lonely Werewolf Girl on kuitenkin varsin hupaisa kirja, ja sen käsittelemä yliluonnollisten Skotlanti ja Lontoi ovat ihan kiintoisia paikkoja. Jos tästä olisi leikannut pois n. 150 sivua, olisi tarina ollut sujuvampi. Editointi olisi tehnyt kirjalle hyvää.
(Niin, tämä on siis sama kirjailija, jonka Martin Scott -nimellä kirjoittama Thraxas voitti World Fantasy Awardin... Lonely Werewolf Girl on, hyvässä ja pahassa, varsin erilainen!)
Yksinäinen teini-ihmissusityttö Kalix pakenee Lontooseen yritettyään tappaa isänsä, ihmissusiklaanin johtajan (thane?). Kohta ihmissusilla onkin käsissään uuden johtajan valinta, ja Kalixin teot nivoutuvat olennaisesti siihen, mitä itse kukin klaanilainen äänestää. Selviääkö häädetty Kalix edes hengissä johtajan vaihdoksesta? Muissa (monissa muissa!) juonissa seurataan mm. ihmissusi-vaatesuunnittelijan epätoivoista kanssakäymistä tulielementaalin kanssa, kahden rapajuopon ihmissuden bändiambitioita sekä Kalixin ihmisystävien ihmissuhdesotkuja.
Tarinaa ja hahmoja siis riittää. Suurin osa hahmoista on varsin hauskoja (Kalix on tässä poikkeus: hän on vain angstinen ja rasittava), mutta juonet junnaavat paikallaan. Samankaltaisia tapahtumia piisaa ja Millar toistaa itseään aivan liian paljon. Hahmogalleriasta on myös ajoittain hieman hankala pitää lukua. Lonely Werewolf Girl on kuitenkin varsin hupaisa kirja, ja sen käsittelemä yliluonnollisten Skotlanti ja Lontoi ovat ihan kiintoisia paikkoja. Jos tästä olisi leikannut pois n. 150 sivua, olisi tarina ollut sujuvampi. Editointi olisi tehnyt kirjalle hyvää.
(Niin, tämä on siis sama kirjailija, jonka Martin Scott -nimellä kirjoittama Thraxas voitti World Fantasy Awardin... Lonely Werewolf Girl on, hyvässä ja pahassa, varsin erilainen!)
Wednesday, October 12, 2011
Margo Lanagan: Tender Morsels
Margo Lanagan on aiemmin tullut tutuksi lähinnä novelleistaan, mutta Tender Morsels voitti World Fantasy Awardin (ja tuli vastaan kesällä sattumalta).
Kamalien tapahtumien jälkeen Liga pakenee kahden lapsensa kanssa mielikuvitusmaailmaan tajuamatta, että tyttärien eristäminen maailmasta ei sekään ole hyvä vaihtoehto. Ligan maailma alkaakin murentua, kun tyttäret itsenäistyvät.
Tender Morsels on todella raskas kirja. Vaikka kyse on nuortenkirjasta ja vieläpä hyvin sadunomaisesta, Lanagan käsittelee todella raskaita teemoja. Etenkin aivan ensimmäiset luvut ovat varsin rajua tavaraa, ja vaikka hieman "kevyemmäksi" tarina muuttuu, on se kuitenkin hyvin raskas alusta loppuun. Lanaganin rikas ja monipuolinen kieli ei kevennä sisältöjä lainkaan, vaan vetää entistä syvemmälle mukaansa hyvin rakennettuun maailmaan. Tarina on kyllä varsin feministinen ja ajoittain miehet vaikuttivat liiankin petomaisilta, mutta toisaalta se tämäntyyppiseen "satuun" sopikin.
Tender Morsels on erittäin hyvä kirja, jota ei ihan heti tee mieli lukea uudestaan. Kovin nuorille lukijoille sitä ei uskalla suositella, sen verran rajua sisältöä tässä on. Aikuisille se kyllä sopii hyvin, paitsi että samat sisällöt ovat kyllä raskaita...!
Kamalien tapahtumien jälkeen Liga pakenee kahden lapsensa kanssa mielikuvitusmaailmaan tajuamatta, että tyttärien eristäminen maailmasta ei sekään ole hyvä vaihtoehto. Ligan maailma alkaakin murentua, kun tyttäret itsenäistyvät.
Tender Morsels on todella raskas kirja. Vaikka kyse on nuortenkirjasta ja vieläpä hyvin sadunomaisesta, Lanagan käsittelee todella raskaita teemoja. Etenkin aivan ensimmäiset luvut ovat varsin rajua tavaraa, ja vaikka hieman "kevyemmäksi" tarina muuttuu, on se kuitenkin hyvin raskas alusta loppuun. Lanaganin rikas ja monipuolinen kieli ei kevennä sisältöjä lainkaan, vaan vetää entistä syvemmälle mukaansa hyvin rakennettuun maailmaan. Tarina on kyllä varsin feministinen ja ajoittain miehet vaikuttivat liiankin petomaisilta, mutta toisaalta se tämäntyyppiseen "satuun" sopikin.
Tender Morsels on erittäin hyvä kirja, jota ei ihan heti tee mieli lukea uudestaan. Kovin nuorille lukijoille sitä ei uskalla suositella, sen verran rajua sisältöä tässä on. Aikuisille se kyllä sopii hyvin, paitsi että samat sisällöt ovat kyllä raskaita...!
Friday, October 7, 2011
Guy Gavriel Kay: Under Heaven
Todella typerä idea oli lukea kirja, josta oli suuria odotuksia, heti sellaisen kirjan perään, joka oli ollut loistava. Näin kuitenkin kävi, kun Embassytownista siirryttiin suoraan "Kiinaan" Guy Gavriel Kayn Under Heaven'in mukana.
Shen Tai, kuuluisan (edesmenneen) kenraalin poika, saa ruhtinaallisen lahjan: 250 erityisen hienoa hevosta. Hevosten avulla Shen Tai saa yllättävää valtaa, ja hän joutuukin mukaan poliittiseen valtataisteluun keisarin seuraajasta. Toisaalla Shen Tain sisko, Li-Mei, matkustaa pohjoiseen tullakseen naitetuksi barbaariheimon johtajalle. Mukana kuvioissa on vielä sisarusten vanhempi veli, joka on kunnianhimoinen ja valmis tekemään mitä tahansa oman asemansa pönkittämiseksi. Poliittisiin kuvioihin liittyy toki myös naisia, etenkin keisarilinen puoliso (no, jalkavaimo) sekä pääministerin jalkavaimo, joka sattuu olemaan Shen Tain rakastettu...
Kayta lukee aina mielikseen eikä Under Heaven ole poikkeus. Päinvastoin; menetyksen, kunnian ja kaipuun tunteet nousevat voimakkaasti esiin ja - kuten usein Kaylla - hahmoihin kiintyy. Under Heavenissa Kay onnistuu kirjoittamaan mielenkiintoisesti myös naisista "vallan" takana: sekä keisarin että pääministern jalkavaimoilla on yllättävän paljon valtaa siihen, mitä tapahtuu. Ei tietenkään suoraan, vaan kulissien takana. Kayn "Kiina" on hyvin uskottavan oloinen ja kaunis paikka. Under Heaven oli huomattavasti mielenkiintoisempi ja ehjempi kokonaisuus kuin esimerkiksi Sarantine Mosaic tai Last Light of the Sun.
Miksi sitten ei olisi pitänyt lukea tätä ja Embassytownia peräkkäin? Liikaa hyvää kerralla, ja melkoinen sense-of-wonder-overload. Näiden tasolle ei ihan hetkeen mikään nousekaan!
Shen Tai, kuuluisan (edesmenneen) kenraalin poika, saa ruhtinaallisen lahjan: 250 erityisen hienoa hevosta. Hevosten avulla Shen Tai saa yllättävää valtaa, ja hän joutuukin mukaan poliittiseen valtataisteluun keisarin seuraajasta. Toisaalla Shen Tain sisko, Li-Mei, matkustaa pohjoiseen tullakseen naitetuksi barbaariheimon johtajalle. Mukana kuvioissa on vielä sisarusten vanhempi veli, joka on kunnianhimoinen ja valmis tekemään mitä tahansa oman asemansa pönkittämiseksi. Poliittisiin kuvioihin liittyy toki myös naisia, etenkin keisarilinen puoliso (no, jalkavaimo) sekä pääministerin jalkavaimo, joka sattuu olemaan Shen Tain rakastettu...
Kayta lukee aina mielikseen eikä Under Heaven ole poikkeus. Päinvastoin; menetyksen, kunnian ja kaipuun tunteet nousevat voimakkaasti esiin ja - kuten usein Kaylla - hahmoihin kiintyy. Under Heavenissa Kay onnistuu kirjoittamaan mielenkiintoisesti myös naisista "vallan" takana: sekä keisarin että pääministern jalkavaimoilla on yllättävän paljon valtaa siihen, mitä tapahtuu. Ei tietenkään suoraan, vaan kulissien takana. Kayn "Kiina" on hyvin uskottavan oloinen ja kaunis paikka. Under Heaven oli huomattavasti mielenkiintoisempi ja ehjempi kokonaisuus kuin esimerkiksi Sarantine Mosaic tai Last Light of the Sun.
Miksi sitten ei olisi pitänyt lukea tätä ja Embassytownia peräkkäin? Liikaa hyvää kerralla, ja melkoinen sense-of-wonder-overload. Näiden tasolle ei ihan hetkeen mikään nousekaan!
Monday, September 26, 2011
China Miéville: Embassytown
Yksi maailman parhaista kirjailjoista, China Miéville, kirjoitti scifi-romaanin. Ja Embassytown on ihan "selvää" scifiä, toisin kuin Miévillen aiempi tuotanto jonka genrelajittelusta voisi keskustella pitkäänkin.
Kaukana tulevaisuudessa ihmiset asuttavat planeettaa, jolla elää myös planeetan alkuperäisrotu, "Isännät." Elo on sinänsä aivan rauhaisaa, siitäkin huolimatta että Isäntien kanssa keskustelu ei ole aivan helppoa, vaan siihen kykenevät ainostaan Suurlähettiläät. Päähenkilö Benner Cho pääsee näkemään eturivistä mitä tapahtuu kun paikalle saapuu uusi Suurlähetteliäs.
Embassytown on mahtava kirja! Siinä on yhdessä kirjassa enemmän mielenkiintoisia ideoita kuin monessa heikomassa yhteensä. Miéville kirjoittaa tietenkin edelleen omalla, kauniin mutkikkaalla kielellään.Vanhalle lingvistille kirja, jossa (yhdessä) pääosassa on kieli, tulkkaus ja kulttuuri oli miellyttävä kokemus. Ehkä juuri tuo kielen merkitys ja kielen muodostuminen jäivät mieleen kaikkein mielenkiintoisimpana aspektina.
Vaikka The City & The City olikin loistava romaani, on Embassytown vielä loistavampi. Tämä piti - kliseisesti sanottuna - otteessaan alusta loppuun ja yllätti joka metrillä! Lisää!
Kaukana tulevaisuudessa ihmiset asuttavat planeettaa, jolla elää myös planeetan alkuperäisrotu, "Isännät." Elo on sinänsä aivan rauhaisaa, siitäkin huolimatta että Isäntien kanssa keskustelu ei ole aivan helppoa, vaan siihen kykenevät ainostaan Suurlähettiläät. Päähenkilö Benner Cho pääsee näkemään eturivistä mitä tapahtuu kun paikalle saapuu uusi Suurlähetteliäs.
Embassytown on mahtava kirja! Siinä on yhdessä kirjassa enemmän mielenkiintoisia ideoita kuin monessa heikomassa yhteensä. Miéville kirjoittaa tietenkin edelleen omalla, kauniin mutkikkaalla kielellään.Vanhalle lingvistille kirja, jossa (yhdessä) pääosassa on kieli, tulkkaus ja kulttuuri oli miellyttävä kokemus. Ehkä juuri tuo kielen merkitys ja kielen muodostuminen jäivät mieleen kaikkein mielenkiintoisimpana aspektina.
Vaikka The City & The City olikin loistava romaani, on Embassytown vielä loistavampi. Tämä piti - kliseisesti sanottuna - otteessaan alusta loppuun ja yllätti joka metrillä! Lisää!
Tuesday, September 20, 2011
Holly Black & Ellen Kushner: Welcome to Bordertown
7 arvostelukirjaa myöhemmin, lisää novelleja. Tällä kertaa aidosti urbaania fantasiaa edustava novellikokoelma, eli klassiseen Bordertowniin sijoittuva (duh) Welcome to Bordertown.
Bordertownin rajat ovat olleet kiinni kolmetoista päivää. Täällä meillä 13 vuotta on kuitenkin ehtinyt vierähtää ennen kuin portit taas aukesivat. Nyt kaikenlaiset väliinputoajat löytävät taas tiensä Bordertowniin, meidän maailmamme ja Keijumaan rajamaastoon, missä kaikki on toisin. Osa heistä palaa etsimään kadotettuja rakkaitaan, osalla on muut motiivit.
Jälleen kerran, osa novelleista oli todella loistavia, ja osa jäi hieman puolitiehen. Osa kirjoittajista on pitkäaikaisia bordertownilaisia, osa ensimmäistä kertaa mukana. Novellien lisäksi mukana on myös runoja, ja ne olivat ehkä kirjan mielenkiintoisin osuus (etenkin Jane Yolenin runot olivat hyviä ja niistä Soulja Grrrl loistava!). A Tangle of Green Men (Charles deLint) oli kaunis, ja niminovelli (Kushner & Terri Windling) erittäin hyvä. Toisaalta taas Tim Prattin Our Stars, Our Selves taas jäi ohueksi (ja siinä oli yksi perustavaa laatua oleva virhekin).
Vaikka Bordertown on periaatteessa nuortenkirjallisuutta (ja hyvin ymmärrettävästi onkin: kukapa nuori ei haluaisi päästä jonnekin muualle, jonnekin minne varmasti kuuluu - tosin onko Bordertown sitten se paikka onkin ihan toinen asia), on Welcome to Bordertown oikein hyvin luettavissa vanhempanakin. Tämä toimi jotenkin jopa paremmin kuin Emma Bullin Finder, mikä johtui ehkä siitä, että Welcome to Bordertown -kirjan lukijoilta ei selvästi odotettu aiempaa maailman tuntemusta (vaikka siitä varmasti apua olikin, ts. novelleissa oli paljon viittauksia vanhempiin kirjoihin). Tähän maailmaan olisi kiva tutustua tarkemmin, mutta vanhojen kirjojen saatavuus on.. heikko. Harmi: tällaista urbaani fantasia parhaimmillaan on!
Bordertownin rajat ovat olleet kiinni kolmetoista päivää. Täällä meillä 13 vuotta on kuitenkin ehtinyt vierähtää ennen kuin portit taas aukesivat. Nyt kaikenlaiset väliinputoajat löytävät taas tiensä Bordertowniin, meidän maailmamme ja Keijumaan rajamaastoon, missä kaikki on toisin. Osa heistä palaa etsimään kadotettuja rakkaitaan, osalla on muut motiivit.
Jälleen kerran, osa novelleista oli todella loistavia, ja osa jäi hieman puolitiehen. Osa kirjoittajista on pitkäaikaisia bordertownilaisia, osa ensimmäistä kertaa mukana. Novellien lisäksi mukana on myös runoja, ja ne olivat ehkä kirjan mielenkiintoisin osuus (etenkin Jane Yolenin runot olivat hyviä ja niistä Soulja Grrrl loistava!). A Tangle of Green Men (Charles deLint) oli kaunis, ja niminovelli (Kushner & Terri Windling) erittäin hyvä. Toisaalta taas Tim Prattin Our Stars, Our Selves taas jäi ohueksi (ja siinä oli yksi perustavaa laatua oleva virhekin).
Vaikka Bordertown on periaatteessa nuortenkirjallisuutta (ja hyvin ymmärrettävästi onkin: kukapa nuori ei haluaisi päästä jonnekin muualle, jonnekin minne varmasti kuuluu - tosin onko Bordertown sitten se paikka onkin ihan toinen asia), on Welcome to Bordertown oikein hyvin luettavissa vanhempanakin. Tämä toimi jotenkin jopa paremmin kuin Emma Bullin Finder, mikä johtui ehkä siitä, että Welcome to Bordertown -kirjan lukijoilta ei selvästi odotettu aiempaa maailman tuntemusta (vaikka siitä varmasti apua olikin, ts. novelleissa oli paljon viittauksia vanhempiin kirjoihin). Tähän maailmaan olisi kiva tutustua tarkemmin, mutta vanhojen kirjojen saatavuus on.. heikko. Harmi: tällaista urbaani fantasia parhaimmillaan on!
Tuesday, September 13, 2011
Ellen Datlow & Terri Windling: Teeth
Vampyyrit eivät ole enää ihan niin uusi musta kuin aiemmin, mutta vieläkin tarinoita riittää. Ellen Datlown ja Terri Windlingin nuorisolle suunnattu vampyyriantologia Teeth on onneksi paremmasta päästä.
Teeth sisältää nipun vampyyriaiheisia novelleja, enemmän (Neil Gaiman, Ellen Kushner, Holly Black, Garth Nix) tai vähemmän (Catherynne M. Valente, Kathe Koja, Kaaron Warren) tunnetuilta kirjailijoilta. Kuten arvata saattaa, osa novelleista (no, muutamat ovat runojakin) on parempia kuin toiset. Muutama todella siirappinen teos mahtui mukaan, mutta onneksi pääasiassa lukijaa ei aliarvioitu eikä liialliseen vampyyriromantiikkaan sorruttu. Delia Shermanin "Flying" oli varsin itse asiassa kaunis, ja Jeffrey Fordin "Sit the Dead" viihdyttävä. Gaimanilta oli ihan nätti runo, ei kuitenkaan mitään erityisen spesiaalia. Kathe Kojan "Doll" oli taas loistavan karmiva, eikä ollenkaan siirappinen, toisin kuin taas Cecil Castelluccin "Best Friends Forever", mikä ei vedonnut lainkaan. Mutta tämä on tilanne aina novelliantologioiden kanssa: osasta tykkää, osasta ei.
Yritin kesällä lukea toistakin vampyyriantologiaa, "Love Bites 2", minkä piti olla nimenomaan vampyyriromantiikkaa (ja vieläpä "synkkää ja hieman erilaista!"), mutta se oli vain kauheaa itseään toistavaa roskaa. Teeth on, vaikka sinänsä nuortenkirja onkin, merkittävästi parempi eivätkä vampyyrit ole kaikissa tarinoissa samanlaisia. Kyllä tätä suosittelee vampyyrifiktion ystäville, ikään katsomatta.
Teeth sisältää nipun vampyyriaiheisia novelleja, enemmän (Neil Gaiman, Ellen Kushner, Holly Black, Garth Nix) tai vähemmän (Catherynne M. Valente, Kathe Koja, Kaaron Warren) tunnetuilta kirjailijoilta. Kuten arvata saattaa, osa novelleista (no, muutamat ovat runojakin) on parempia kuin toiset. Muutama todella siirappinen teos mahtui mukaan, mutta onneksi pääasiassa lukijaa ei aliarvioitu eikä liialliseen vampyyriromantiikkaan sorruttu. Delia Shermanin "Flying" oli varsin itse asiassa kaunis, ja Jeffrey Fordin "Sit the Dead" viihdyttävä. Gaimanilta oli ihan nätti runo, ei kuitenkaan mitään erityisen spesiaalia. Kathe Kojan "Doll" oli taas loistavan karmiva, eikä ollenkaan siirappinen, toisin kuin taas Cecil Castelluccin "Best Friends Forever", mikä ei vedonnut lainkaan. Mutta tämä on tilanne aina novelliantologioiden kanssa: osasta tykkää, osasta ei.
Yritin kesällä lukea toistakin vampyyriantologiaa, "Love Bites 2", minkä piti olla nimenomaan vampyyriromantiikkaa (ja vieläpä "synkkää ja hieman erilaista!"), mutta se oli vain kauheaa itseään toistavaa roskaa. Teeth on, vaikka sinänsä nuortenkirja onkin, merkittävästi parempi eivätkä vampyyrit ole kaikissa tarinoissa samanlaisia. Kyllä tätä suosittelee vampyyrifiktion ystäville, ikään katsomatta.
Subscribe to:
Posts (Atom)