Kirjallista (ja metakirjallista) huumoria, eli Jasper Fforden viimeisin Nursery Crime -kirja. Ei viimeinen, lisää on tulossa (ja tällaiset ei-jatkuvajuoniset-sarjat ovatkin ihan OK.)
The Fourth Bear'issa Jack Spratt jatkaa lastenloruihin liittyviä tutkimuksiaan. Karhut diilaavat laittomasti puuroryynejä, Kultakutri on kadonnut ja kurkkujen kasvattaminen onkin yllättävän vaarallista. Periaatteessa tämä on "dekkari" (=selvitetään kuka on tehnyt rikoksen), mutta kirjan oikea lumo on mm. siinä, että osa hahmoista on lastenkirja/loruhahmoja ja osa "oikeita" ihmisiä. Ja koko ajan viitataan kirjallisuuteen ja runoihin ja siihen, että hahmot ovat kuitenkin pohjimmiltaan kaikki fiktiivisiä kirjahenkilöitä.
Tämä vaatii siis melko tarkkaa lukemista, ja lastenlorut pitää tuntea aika hyvin (englanniksi). Lastenlorut ovat tunnetusti melko väkivaltaista kamaa, eli niistä saa hienosti materiaalia kaikenlaisiin "hauskoihin" rikoksiin. Jack Spratt -kirjat eivät ole aivan yhtä viihdyttäviä kuin Thursday Next -sarja, mutta oikein mielellään näitäkin lukee ja odotan seuraavaa pokkaria innokkaasti! Ja seuraava Thursday Next -pokkarihan on juuri tuloillaan/tullut!
Monday, July 21, 2008
Tuesday, July 15, 2008
M. John Harrison: Nova Swing
M.John Harrison, Finncon08 jne. You know the drill.
Eli uusin suomennos, Nova Swing. Jatkoa, tavallaan, Valolle, mutta kuitenkin - onneksi - ihan itsenäinen teos (muistikuvat Valosta ovat parhaimmillaankin hämäriä). Nova Swing on monella tavalla "pienempi" romaani kuin Valo: tapahtumapaikat ovat vähemmän eeppisiä, hahmot vielä epätäydellisempiä ja ongelmat lähinnä ihmisten omia. Nova Swing selvästi ammentaa samasta lähteestä kuin Huviretki tienpientareelle: "Tapahtumapaikka" on mystinen alue, joka ei noudata mitään normaaleja lainalaisuuksiamme. Sinne katoaa ihmisiä, mutta entä kun sieltä alkaa myös tulla porukkaa...?
Nova Swing on jotenkin haikean surumielinen romaani. Hahmojen valinnat eivät tunnu oikeilta vaikka he tekisivät mitä. Jokaisella hahmolla on menneisyys, jonka pakeneminen on mahdotonta (vrt. Eilisen mystinen sydän). Ja kuitenkaan Nova Swing ei ole ahdistava. Se on tavallaan film noir -dekkarigenreä, tavallaan scifiä, tavallaan vielä jotain ihan muuta. Tangoa, ja muutenkin musiikkia, kirjassa esiintyy myös paljon.
Tämä pitää ehdottomasti lukea uudestaan Finnconin jälkeen ja odotan innolla mitä kirjailija kertoo kirjastaan! Tästä aukeaa todennäköisesti toisella lukukirjalla paljon uusia ulottuvuuksia!
Eli uusin suomennos, Nova Swing. Jatkoa, tavallaan, Valolle, mutta kuitenkin - onneksi - ihan itsenäinen teos (muistikuvat Valosta ovat parhaimmillaankin hämäriä). Nova Swing on monella tavalla "pienempi" romaani kuin Valo: tapahtumapaikat ovat vähemmän eeppisiä, hahmot vielä epätäydellisempiä ja ongelmat lähinnä ihmisten omia. Nova Swing selvästi ammentaa samasta lähteestä kuin Huviretki tienpientareelle: "Tapahtumapaikka" on mystinen alue, joka ei noudata mitään normaaleja lainalaisuuksiamme. Sinne katoaa ihmisiä, mutta entä kun sieltä alkaa myös tulla porukkaa...?
Nova Swing on jotenkin haikean surumielinen romaani. Hahmojen valinnat eivät tunnu oikeilta vaikka he tekisivät mitä. Jokaisella hahmolla on menneisyys, jonka pakeneminen on mahdotonta (vrt. Eilisen mystinen sydän). Ja kuitenkaan Nova Swing ei ole ahdistava. Se on tavallaan film noir -dekkarigenreä, tavallaan scifiä, tavallaan vielä jotain ihan muuta. Tangoa, ja muutenkin musiikkia, kirjassa esiintyy myös paljon.
Tämä pitää ehdottomasti lukea uudestaan Finnconin jälkeen ja odotan innolla mitä kirjailija kertoo kirjastaan! Tästä aukeaa todennäköisesti toisella lukukirjalla paljon uusia ulottuvuuksia!
Sunday, July 13, 2008
Lackey, Flint & Freer: Shadow of the Lion
Ruotsintuliaisia, tai jotakin. Väitin siellä, etten ollut koskaan oikein pitänyt Mercedes Lackey'n kirjoista ja niinpä sain co-panelistiltani lahjaksi Lackeyn, Eric Flintin ja Dave Freer'in yhteiskirjan Shadow of the Lion. Tämä olikin hieman erilainen kuin aiemmat Lackey-kokemukseni, mutta ei vielä käännyttänyt minua faniksi, lähinnä valtaisan pituutensa takia.
Shadow of the Lion sijoittuu vaihtoehtoiseen 1500-luvun Venetsiaan. Rakkautta, petosta, uskontoa, murhia, magiaa, demoneita. Päähenkilöitä on useampia, lähes kaikkien tarinat nivoutuvat toisiinsa (tosin lukija on aina askeleen edellä päähenkilöiden tietoja) ja pääasiallisesti ihan mielenkiintoista "hovijuonittelua." Osa hahmoista on oikein onnistuneita, osa hieman yksiulotteisia. Maailma oli itse asiassa ihan onnistunut: kristinusko yhdistyi hienosti "pakanallisiin" taikuuksiin. Venetsia on tietysti hieno tausta melkein mille tahansa, melkein missä ajassa tahansa.
Ihan hauskaa kesälukemista, muttei ihan 900 sivun arvoista. Ja, kuinka ollakaan, tämä on vasta trilogian 1.osa! (Mikä tosin selittää osittain hieman kökköä loppua.) Tuskin tartun jatko-osiin, tosin tämä on nopealukuista viihdekirjallisuutta, jolle sillekin on paikkansa. Ehkä jos tulee halvalla vastaan jossain... Kirjassa oli myös oikein tarpeellinen nimiluettelo, melko turha "termiluettelo" (hyvin epätäydellinen) ja aivan täysin turha Venetsian kartta.
Shadow of the Lion sijoittuu vaihtoehtoiseen 1500-luvun Venetsiaan. Rakkautta, petosta, uskontoa, murhia, magiaa, demoneita. Päähenkilöitä on useampia, lähes kaikkien tarinat nivoutuvat toisiinsa (tosin lukija on aina askeleen edellä päähenkilöiden tietoja) ja pääasiallisesti ihan mielenkiintoista "hovijuonittelua." Osa hahmoista on oikein onnistuneita, osa hieman yksiulotteisia. Maailma oli itse asiassa ihan onnistunut: kristinusko yhdistyi hienosti "pakanallisiin" taikuuksiin. Venetsia on tietysti hieno tausta melkein mille tahansa, melkein missä ajassa tahansa.
Ihan hauskaa kesälukemista, muttei ihan 900 sivun arvoista. Ja, kuinka ollakaan, tämä on vasta trilogian 1.osa! (Mikä tosin selittää osittain hieman kökköä loppua.) Tuskin tartun jatko-osiin, tosin tämä on nopealukuista viihdekirjallisuutta, jolle sillekin on paikkansa. Ehkä jos tulee halvalla vastaan jossain... Kirjassa oli myös oikein tarpeellinen nimiluettelo, melko turha "termiluettelo" (hyvin epätäydellinen) ja aivan täysin turha Venetsian kartta.
Tuesday, July 1, 2008
M.John Harrison: Pastellikaupunki
Siltä varalta, että vielä on epäselvää, M. John Harrison on Finncon08-tapahtuman kunniavieraana. Sen takia pitää yrittää lukea hänen kirjojaan, tällä kertaan vanhempi (muttei lainkaan huonompi!) Pastellikaupunki.
Pastellikaupunki on kertomus kuolevasta tai jo kuolleesta kulttuurista, jonka raunioilla pieni joukkio "sankareita" yrittää puolustaa inhimillisyyden rippeitä. Päähenkilö Lordi Cromis on - omien sanojensa mukaan - ennemminkin runoilija kuin miekkamies. Koko kertomuksen ajan tunnelma on voimakkaan sodan vastainen, taistellaan vain koska on vain pakko ja lopputulos on koko ajan selvillä. Viivytystaistelua väistämätöntä vastaan. Ja tämähän tietenkin tekee Pastellikaupungista niin hienon. Vertajanoavien "sankareiden" sijaan Harrisonin hahmot toimivat lähinnä pakon edessä, lojaalisuudesta toisiaan kohtaan. Heidän hienoimmat hetkensä ovat jo menneisyydessä (kuten kuvatun kulttuurinkin) ja menneisyys toimii sekä voimavarana (sen jo kadotettu teknologia auttaa monessa kohdassa) että painolastina.
Kaunista kuvausta, toisenlaista kuin yleinen fantasia. Vai olisiko tämä scifiä? Magiaa ei varsinaisesti ole, kadotettua teknologiaa senkin edestä? Loppu kuitenkin yllättää ja haluaisinkin lukea Viriconium-sarjasta muutkin osat (joita valitettavasti ei ole suomennettu). Ehkä jonain päivänä, jollain muulla kääntäjällä (Pastellikaupungin hienosta käännöksestä vastasi Leena Peltonen). Harrisonin myöhempään tuotantoon verrattuna Pastellikaupunki on varsin erilainen, monin tavoin selkeämpi, mutta myös hyvin suositeltava (ja kannattaa verrata sitä uudempaan tuotantoon)!
Pastellikaupunki on kertomus kuolevasta tai jo kuolleesta kulttuurista, jonka raunioilla pieni joukkio "sankareita" yrittää puolustaa inhimillisyyden rippeitä. Päähenkilö Lordi Cromis on - omien sanojensa mukaan - ennemminkin runoilija kuin miekkamies. Koko kertomuksen ajan tunnelma on voimakkaan sodan vastainen, taistellaan vain koska on vain pakko ja lopputulos on koko ajan selvillä. Viivytystaistelua väistämätöntä vastaan. Ja tämähän tietenkin tekee Pastellikaupungista niin hienon. Vertajanoavien "sankareiden" sijaan Harrisonin hahmot toimivat lähinnä pakon edessä, lojaalisuudesta toisiaan kohtaan. Heidän hienoimmat hetkensä ovat jo menneisyydessä (kuten kuvatun kulttuurinkin) ja menneisyys toimii sekä voimavarana (sen jo kadotettu teknologia auttaa monessa kohdassa) että painolastina.
Kaunista kuvausta, toisenlaista kuin yleinen fantasia. Vai olisiko tämä scifiä? Magiaa ei varsinaisesti ole, kadotettua teknologiaa senkin edestä? Loppu kuitenkin yllättää ja haluaisinkin lukea Viriconium-sarjasta muutkin osat (joita valitettavasti ei ole suomennettu). Ehkä jonain päivänä, jollain muulla kääntäjällä (Pastellikaupungin hienosta käännöksestä vastasi Leena Peltonen). Harrisonin myöhempään tuotantoon verrattuna Pastellikaupunki on varsin erilainen, monin tavoin selkeämpi, mutta myös hyvin suositeltava (ja kannattaa verrata sitä uudempaan tuotantoon)!
Monday, June 30, 2008
Robert A. Heinlein: Have Space Suit - Will Travel
Nopeasti luettu kirja on... nopeasti luettu. Robert A. Heinleinin Have Space Suit - Will Travel on nuorten scifikirjallisuuden klassikko ja kun se tuli Sweconista halvalla vastaan, niin pitihän se hankkia.
Jos tämän kirjan olisi lukenut 12-vuotiaana, niin on hyvin mahdollista että scifi olisi iskenyt ns. kertaheitolla. Have Space Suit - Will Travel on viihdyttävä seikkailukirja Kip-nimisen teinin matkasta ensin kuuhun, sitten Plutoon ja vieläkin kauemmaksi. Kip joutuu seikkailuunsa melko yllättäen, mutta onneksi hän on varautunut. Kip kasvaa aikuisemmaksi tarinan aikana (tämä on selvä kasvukertomus), vaikka melko varhaiskypsältä hän paikoitellen muutenkin vaikuttaa... samoin kuin toinen päähenkilö, Peewee. Mutta eipä sekään oikeastaan haittaa.
Seikkailujen lisäksi Have Space Suit - Will Travel ottaa kantaa ihmisyyteen ja ihmisenä olemiseen, sekä ns. hyvään ja pahaan, muttei kuitenkaan liian "silmiinpistävästi." Oikein kiva "välipalakirja", nyt voi lukea taas jotain vakavampaa. Jännittävästi sinänsä tätä ei ole suomennettu ollenkaan...
Jos tämän kirjan olisi lukenut 12-vuotiaana, niin on hyvin mahdollista että scifi olisi iskenyt ns. kertaheitolla. Have Space Suit - Will Travel on viihdyttävä seikkailukirja Kip-nimisen teinin matkasta ensin kuuhun, sitten Plutoon ja vieläkin kauemmaksi. Kip joutuu seikkailuunsa melko yllättäen, mutta onneksi hän on varautunut. Kip kasvaa aikuisemmaksi tarinan aikana (tämä on selvä kasvukertomus), vaikka melko varhaiskypsältä hän paikoitellen muutenkin vaikuttaa... samoin kuin toinen päähenkilö, Peewee. Mutta eipä sekään oikeastaan haittaa.
Seikkailujen lisäksi Have Space Suit - Will Travel ottaa kantaa ihmisyyteen ja ihmisenä olemiseen, sekä ns. hyvään ja pahaan, muttei kuitenkaan liian "silmiinpistävästi." Oikein kiva "välipalakirja", nyt voi lukea taas jotain vakavampaa. Jännittävästi sinänsä tätä ei ole suomennettu ollenkaan...
Saturday, June 28, 2008
Terry Pratchett: Making Money
Joskus pitää lukea jotain muutakin kuin con-vieraiden kirjoja. Ja uusi Prathett-pokkari menee aina kaikkien muiden lukulistojen ohi...
Making Money on siis viimeisin Discworld-pokkari ja kertoo, kuinka ollakaan, pankkielämästä Ankh-Morporkissa. Pääosassa on Going Postal -kirjasta tuttu Moist von Lipwig, joka onkin ihan hauska hahmo (vaikka tietyt piirteet ovatkin hyvin samat kuin Vimesillä, ei se haittaa, koska Vimes on myös Pratchettin hahmojen paremmasta päästä). Moistille tehdään tarjous, josta hänen on hyvin vaikea kieltäytyä, eli hänet "valitaan" pankin johtoon (oikeasti pankin omistaa Mr Fuzzpot, koira). Pankin johtaminen ei ole ihan helppoa, tietenkään, ja niin pankin entisen omistajan sukulaiset kuin Lordi Vetinarikin tuntuvat heittävän kapuloita rattaisiin jatkuvasti. Moist haluaisi myös vaihtaa Ankh-Morporkin rahakannan kultakolikoista seteleihin ja siinäkin on omat ongelmansa.
Ei Making Money Pratchettin parhaita kirjoja ole, mutta muutama ihan vinkeä ajatus tässäkin on. Vetinari on ihastuttava vastustaja ja Moist tosiaan ihan viihdyttävä hahmo. Takakansiteksti on muuten taas näitä tapauksia, joissa kirjoittaja on lukenut palan sieltä, toisen täältä: sillä on hyvin vähän tekemistä kirjan itsensä kanssa! Kyllä kannatti kuitenkin lukea, leppoisaa välipalalukemista.
Making Money on siis viimeisin Discworld-pokkari ja kertoo, kuinka ollakaan, pankkielämästä Ankh-Morporkissa. Pääosassa on Going Postal -kirjasta tuttu Moist von Lipwig, joka onkin ihan hauska hahmo (vaikka tietyt piirteet ovatkin hyvin samat kuin Vimesillä, ei se haittaa, koska Vimes on myös Pratchettin hahmojen paremmasta päästä). Moistille tehdään tarjous, josta hänen on hyvin vaikea kieltäytyä, eli hänet "valitaan" pankin johtoon (oikeasti pankin omistaa Mr Fuzzpot, koira). Pankin johtaminen ei ole ihan helppoa, tietenkään, ja niin pankin entisen omistajan sukulaiset kuin Lordi Vetinarikin tuntuvat heittävän kapuloita rattaisiin jatkuvasti. Moist haluaisi myös vaihtaa Ankh-Morporkin rahakannan kultakolikoista seteleihin ja siinäkin on omat ongelmansa.
Ei Making Money Pratchettin parhaita kirjoja ole, mutta muutama ihan vinkeä ajatus tässäkin on. Vetinari on ihastuttava vastustaja ja Moist tosiaan ihan viihdyttävä hahmo. Takakansiteksti on muuten taas näitä tapauksia, joissa kirjoittaja on lukenut palan sieltä, toisen täältä: sillä on hyvin vähän tekemistä kirjan itsensä kanssa! Kyllä kannatti kuitenkin lukea, leppoisaa välipalalukemista.
Tuesday, June 24, 2008
M.John Harrison: Eilisen mystinen sydän
M. John Harrison (joka on tietenkin Finncon08:n kunniavieraana) ei varsinaisesti ole tunnettu helpoista kirjoistaan. Eilisen mystinen sydän ei ole mikään poikkeus.
Mielenkiintoisesti 1.persoonasta kerrotun tarinan päähenkilö ei ole kertoja vaan hänen ystävänsä, joiden kanssa kertoja on ottanut osaa "johonkin" menneisyydessä. Se jokin on jäänyt vaivaamaan hahmoja eivätkä he pääse siitä yli. Menneisyys ottaa vallan hahmoista ja sen selvittäminen muuttuu heidän elämäntehtäväkseen. Hahmot ovat hyvin riippuvaisia toisistaan, hyvässä ja pahassa. Toisiaan täydentävät ja toisensa rikki repäivät parit ovat tarinan keskiössä: teema toistuu niin pää- kuin sivuhenkilöidenkin kohdalla.
Eilisen mystisestä sydämestä on todella vaikea sanoa yhtään mitään. Juoni tuntuu olevan toisarvoinen tunnelman rinnalla. Harrison "maalaa" kauniin ja haikean kuvan Englannistaan. Koko tarina vaikuttaa vanhalta, kellastuneelta valokuvalta, josta yritetään saada vielä selkoa. Kuulostipa tuo kummalta ja teennäiseltä... Joka tapauksessa, Valoon verrattuna Eilisen mystinen sydän on ehkä marginaalisesti helpompi kirja, mutta missään tapauksessa se ei lukijaansa helpolla päästä! Tästä voisi yrittää keksiä jotain järkevää kysymistäkin ennen conia... ehkä.
Mielenkiintoisesti 1.persoonasta kerrotun tarinan päähenkilö ei ole kertoja vaan hänen ystävänsä, joiden kanssa kertoja on ottanut osaa "johonkin" menneisyydessä. Se jokin on jäänyt vaivaamaan hahmoja eivätkä he pääse siitä yli. Menneisyys ottaa vallan hahmoista ja sen selvittäminen muuttuu heidän elämäntehtäväkseen. Hahmot ovat hyvin riippuvaisia toisistaan, hyvässä ja pahassa. Toisiaan täydentävät ja toisensa rikki repäivät parit ovat tarinan keskiössä: teema toistuu niin pää- kuin sivuhenkilöidenkin kohdalla.
Eilisen mystisestä sydämestä on todella vaikea sanoa yhtään mitään. Juoni tuntuu olevan toisarvoinen tunnelman rinnalla. Harrison "maalaa" kauniin ja haikean kuvan Englannistaan. Koko tarina vaikuttaa vanhalta, kellastuneelta valokuvalta, josta yritetään saada vielä selkoa. Kuulostipa tuo kummalta ja teennäiseltä... Joka tapauksessa, Valoon verrattuna Eilisen mystinen sydän on ehkä marginaalisesti helpompi kirja, mutta missään tapauksessa se ei lukijaansa helpolla päästä! Tästä voisi yrittää keksiä jotain järkevää kysymistäkin ennen conia... ehkä.
Subscribe to:
Posts (Atom)