Friday, December 10, 2010

Laurell K. Hamilton: Nightseer

Ennen siirtymistään urbaanin fantasian (ja erotican) pariin, Laurell K. Hamilton kirjoitti perinteisempää fantasiaa. Ainakin hänen esikoisensa, Nightseer on ihan "tavallista", toiseen maailmaan sijoittuvaa fantasiaa eikä urbaania kamaa.

Puolhaltia Keelios on poikkeuksellisen kyvykäs nainen: siinä missä useimmat muut hänen maailmassaan hallitsevat maksimissaan kahden eri magian lajin käytön, Keelios osaa peräti kolme. Kolmas magia putkahti Keeliokselle hieman yllättäen ja niinpä hänen onkin pitänyt palata koulun penkille. Keelioksen vanha vihollinen (joka mm. tappoi Keelioksen äidin) tekee kuitenkin näyttävän paluun ja sitten pitää taistella pahaa vastaan. Keelios itsekään ei tunnu olevan aivan täysin puhtoinen, hän kun on demonin merkitsemä (ja siten pystyy kontrolloimaan niin valkeaa kuin mustaakin magiaa).

Huh mitä roskaa... Kovasti tätä on monessa paikassa kehuttu, mutta Keeliosta pahempaa Mary Sue -hahmoa ei ole hetkeen tullut vastaan (hän osaa aivan kaiken, on kovasti rakastettu ja demonisesta ongelmastaan huolimatta täydellinen). Kirjan rakenne on aivan pielessä: paikasta toiseen siirrytään liian usein ja nopeasti, ja etenkin loppupuolella esitellään tärkeitä hahmoja täysin tyhjästä (ja vastaavasti aiemmin mukana olleet hahmot vain unohdetaan). Tuntuu siltä, kuin Nightseer olisi esim. trilogian toinen osa. Päähenkilöstä romanttisesti kiinnostunut Lothar (Lothin palvoja, Lolthista, LOL!) on kyllä Paha (näin kerrotaan), mutta käytös ei kyllä tue tätä Pahuutta lainkaan. Seksiä tai väkivaltaa ei tässä juurikaan ole, eli Hamilton on sittemmin muuttanut tyyliään rajusti. Todennäköisesti hyvä niin. Nightseer ei ole hänen uransa huippuhetkiä. Parhaimmillaan viihdyttävä, mutta suurimman osan ajasta ei edes oikein sitä.

2 comments:

jukkahoo said...

Jaahas. Tämä on ainoa Hamilonin kirja, jonka omista ja sekin johtuu lähinnä siitä systä, että sen halvalla jostain sain ja olin anatanut itselleni kertoa, että se olisi "ihan kelpo kirja".

Hopeinen pilvenreunus tässä on kuitenkin siinä, että ainakin säästyy taas tämäkin aika jonkin muun luennan puiteisiin!

Kisu said...

Amazonilla tätä kovasti kehuttiin, mutta ei... En muita Hamiltonin kirjoja itsekään omista, mutta tämä tuli halvalla vastaan jostain Sweconista, ja tarvitsin hetki sitten kirjaa, johon ei tarvitse keskittyä ja jota lukiessa ei tarvitse ajatella (mihin tarkoitukseen tämä kyllä sopi).

Kannattaa lukea jotain muuta!