Tuesday, July 28, 2009

George R.R.Martin: Korppien kestit

Pitihän se viimeisinkin osa sitten lukea. George R.R.Martinin Tulen ja jään laulu on nyt tältä erää ohi, ja nyt alkaa odotus.

Korppien kestit oli hieman erilainen aikaisempiin kirjoihin verrattuna, eikä välttämättä pelkästään hyvällä tavalla. Aiemmista kirjoista tuttujen näkökulmahahmojen lisäksi mukaan oli tuotu uusia, "vähäisempiä" hahmoja, joihin tottumiseen meni aikansa. Heistä osalla oli vain luku tai pari, ja aina piti miettiä kenestä taas olikaan kyse eivätkä Greyjoyt oikein jaksaneet nyt kiinnostaa muutenkaan. Korppien kesteissä ei myöskään tapahtunut aivan niin paljoa kuin Miekkamyrskyssä, mikä oikeastaan olikin odotettavissa edellisen kirjan tapahtumapaljouden jälkeen, mutta mikä ei välttämättä ollut kauhean kivaa. Martin oli myös - tarkoituksella - kertonut tarinan tämän osan vain tiettyjen hahmojen näkökulmista, mikä jätti taas toisia (hyvinkin mielenkiintoisia!) hahmoja kokonaan ulkopuolelle. Muutama hahmo kehittyi mielenkiintoisempaan suuntaan, etenkin Alayne. Ja muutaman hahmon kohtalo jäi ihanasti (tai kamalasti...) auki. Uskonnolla oli Korppien kesteissä isompi osa kuin aiemmissa kirjoissa, ja uskonnolliset aspektit olivatkin hyvin mielenkiintoisia.

Mutta aika paljon jäi kertomatta, joten kyllä, nyt odotetaan jatkoa. Olisi muuten tosi kiva, jos kirjoissa olisi "koko maailman" kartta, ts. tietäisi kuinka kaukana Westeros on sitä meren takaa uhkaavista vaaroista. Kuinka pitkään meren ylittämiseen menisi? Ehkä seuraavissa kirjoissa?

Sunday, July 26, 2009

Emily Gee: The Laurentine Spy

Arvostelukirjoja on tullut luettua taas liiankin kanssa, mutta välillä jotain muuta. Emily Geen uusin, The Laurentine Spy, kuuluu romanttisen fantasian genreen, jota yleensä ei tule kauheasti harrastettua. Hänen edellinen romaaninsa, The Thief With No Shadow, oli kuitenkin sen verran hyvä, että pakkohan tähänkin oli tarttua. Se tuntui hyvältä lukemiselta mökkireissulle.

Ja toisaalta olikin, toisaalta ei. The Laurentine Spy kertoo kahdesta vakoojasta Corhonan hovissa. Vakoojien ongelmaksi muodostuu hoviin kutsuttu Vakoojannappaaja (Spycatcher). Kaiken lisäksi Saliella, naispuolisella vakoojalla, on tiettyjä yliluonnollisia kykyjä, joista Corhonassa palkka on kuolema. Vakoojat tapaavat toisiaan naamioituneina, joten he eivät tiedä toistensa identiteettiä. Lukijalle asia paljastetaan hyvin aikaisessa vaiheessa, ja muutenkin lukija on koko ajan hahmojen edellä. Tämä ei häiritse, päin vastoin herättää paljon "mitenkähän tuo tämänkin asian saa selville?" -tyyppistä spekulaatiota. Corhonan hovi on ihastuttava yhdistelmä viktoriaanista siveyttä ja roomalaisia orgioita. Miesten ja naisten asemat ovat varsin selvät, naisen paikka on miehensä luona ja aviomiehen asema on tärkeä, mikä ei tarkoita etteikö naisilla olisi vaikutusvaltaa...!

Geen hahmot ovat The Laurentine Spyssä paremmat kuin esikoisteoksessa. Molemmilla hahmoilla on enemmän motivaatioita ja he ovat vähemmän toistensa kopioita. Tarina on hyvin kirjoitettu, kevyttä ja sujuvaa ja fantasiaelementit hyvin hillitysti mukana. Myös juoni oikeastaan kiinnostaa, etenkin Salielin selviäminen Vakoojannapaajan kynsistä. Ja tässä tulikin sitten se ongelma. Sosiaalisella mökkimatkalla pitäisi ehkä tehdä muutakin kuin vain lukea, mutta The Laurentine Spytä oli hyvin vaika jättää kesken! Luvut ovat lyhyitä ja kiusaus "yksi vielä" nousee korkeaksi. Mökkiseurueeseen kuului neljä henkilöä, joista kaksi ehti lukea 2,5 vuorokauden aikana kirjan kokonaan ja kolmaskin puoleenväliin. Kaiken saunomisen ja lautapelaamisen ohella, siis. Tämä voitaneen laskea kehuksi The Laurentine Spylle, ja nyt pitääkin pitää silmät auki Emily Geen seuraavaa kirjaa varten.

Tuesday, July 21, 2009

George R.R.Martin: Miekkamyrsky

George R.R. Martinin Tulen ja jään laulun 3.osa, Miekkamyrsky, julkaistiin Suomessa kahdessa osassa, mutta oikeasti kyseessä on siis vain yksi romaani.

Miekkamyrskyssä tarina eteneekin harppauksin, ja vaikka sivuja kyllä riittää, paikalleen ei jäädä junnaamaan. Sisällissota jatkuu, eikä valtakunta ole lainkaan varautumassa Muurin pohjoispuolen / Daeneryksen tuleviin uhkiin, mistä varmaan seuraa ongelmia jatko-osissa. Martin on taitavasti levittänyt näkökulmahahmonsa ympäri valtakuntaa siten, että suurin osa tärkeistä paikoista on edustettuna. Ainoastaan Talvivaarassa ei ole tässä kirjassa ketään, mikä omalla tavallaan lisää paikan mystisyyttä ja sen tulevaisuuden epävarmuutta. Kuninkaansatamassa on useampikin hahmo, mutta he käsittelevät paikan tapahtumia hyvin eri näkökulmista. Ja näppärästi Martin kirjan loppupuolella saa Kuninkaansatamaan uuden näkökulmahahmon vanhojen sieltä lähtiessä. Miekkamyrskyssä muutama "vanha tuttu hahmo" nostetaankin näkökulmahahmoiksi, mikä on ihan mielenkiintoista. Toivottavasti Martin saisi kuitenkin edes muutamia hahmoja seuraavassa osassa yhteen, uutisten vaihto tulee olemaan mielenkiintoista!

Martinilla ei onneksi ole niin monille fantasiakirjailijalle ominaista ongelmaa, eli hahmojen liiallista hengissäpitämistä. Tuntuu että kuka tahansa on vapaata riistaa, milloin tahansa, ja se lisää tarinaan todella tärkeän jännityselementin (mikä monilta heikommilta kirjailijoilta puuttuu tyystin). Toki tästäkin tarinasta henkiin jäädään, mutta yhdenkään hahmon tulevaisuus ei vaikuta täysin turvatulta.

Ongelma on nyt se, että sarjaa on enää jäljellä yksi osa, ja sitten pitääkin odottaa seuraavaa. Odottavan aika on tunnetusti pitkä...

Tuesday, July 14, 2009

Liz Williams: Banner of Souls

Viikonloppuna oli tietenkin Finncon09 (ja millainen Finncon se olikaan!! Parasta ikinä! Ja Finnconit ovat olleet aika uskomattoman mahtavia aikasemminkin!!), mutta valmistautuminen Sweconiin jatkuu Liz Williamsin Banner of Soulsin merkeissä.

Tällä kertaa ollaan tulevaisuuden Maassa ja Marsissa. Päähenkilöitä ja näkökulmia on useita: on marsilainen soturinainen Dreams-of-war, nuori Lunae-tyttö, jolla on "kohtalo", Lunaen perään lähtetty murhaaja ja niin edelleen. Tarinassa liikutaan paljon ajassa ja paikassa, mutta mukana on silti helppo pysyä. Williamsin Mars on erityisen onnistunut: ei maailman viihtyisin paikka, mutta asutettu kuitenkin.

Banner of Souls on hyvin taattua Williamsia. Voimakkaita naishahmoja (mieshahmoja ei juurikaan mukaan mahtunut), ja kahden täysin erilaisen kulttuurin kohtaaminen. Tämä teema toistuu itse asiassa aivan kaikissa hänen kirjoissaan (yleensä kyseessä on kaksi täysin eri maailmaa), mutta onneksi Williams ei vielä ole alkanut toistaa itseään. Hänelle toiseuden käsite on selvästi tärkeä ja sitä hän käsittelee mielenkiintoisesti eri näkökulmista. Jopa kevyemmissä Inspector Chen -kirjoissa tämä aspekti on selvästi esillä (Maa-Helvetti-Taivas -linjalla).

Vielä muutama Williamsin kirja lukematta ennen Sweconia! Nyt pitäisi tutustua myös toisen kunniavieraan, Graham Joycen, kirjoihin...

Thursday, July 9, 2009

Sue Townsend: Number 10

Jotain ihan muuta vaihteeksi. Sue Townsendin hieman vanhempi teos Number 10, poliittista satiiria (ja "satiiria").

Britannian pääministeri Edward Clare tajuaa ettei ymmärrä enää lainkaan tavallisia kansalaisia, ja niinpä hän lähtee henkivartijansa Jack Sprattin kanssa "lomalle" normaalien ihmisten pariin selvittääkseen mitä hänestä ja hallinnosta oikeasti puhutaan. Pääministeri on toki tunnettu hahmo, joten naamiointi tulee tarpeeseen... onneksi pääministeri viihtyy vaimonsa vaatteissa!

Ihan kivasti Townsend taas kuvailee brittien ongelmia, esimerkiksi terveydenhuoltoon ja sosiaaliavustuksiin liittyen. Edward Clare on varsin onnistunut pökkelö, jonka kosketus tosielämään on melko ohut. Sivuhahmot ovat varsin karrikoituja, mikä tietenkin tällaiseen sopiikin. Toisin kuin The Queen and I:ssä ja Queen Camillassa, Number 10:n päähenkilö ei ole suoraan kukaan brittipoliitikko (vaikka yhteys Tony Blairiin onkin ihan selkeä).

Kevyttä kesälukemista, ei niin hyvä kuin The Queen and I, parempi kuin Queen Camilla.

Tuesday, July 7, 2009

John Scalzi: Zoe's Tale

Viimeinen Hugo-romaaniehdokas on John Scalzin Zoe's Tale. Jälleen kerran entuudestaan tuntematon kirjailija, ja itse asiassa Old Man's War -sarjan 4.osa.

Zoe's Tale kertoo (yllättävää...) Zoë-nimisestä teinistä, joka ottovanhempiensa lähtee asuttamaan kaukaista planeettaa. Melko pian käy ilmi, että planeetan asuttaminen ei menekään ihan suunnitelmien mukaan. Zoë kuitenkin haluaa elää normaalia teini-ikäisen elämää kavereineen ja poikaystävineen, siitäkin huolimatta että hän on - normaalielämänsä ohella - ihmisten ja Obin-alieneiden rauhanehto ja käytänössä Obinien puolijumalatar...

Tämä kirja liittyy Scalzin kolmanteen romaaniin, The Last Colony, ja itse asiassa kertookin saman tarinan eri näkökulmasta. The Last Colonyn lukeminen ei ole välttämätöntä Zoe's Tale'n ymmärtämiseksi, mutta kyllä se olisi helpottanut paljon. Monessa kohdassa tuli selkeä "tämä juttu on varmaan kerrottu jossain muualla" -fiilis, mikä ei varsinaisesti kirjaa parantanut. Zoë on hahmona onneksi ihan OK, eikä juonellisestikaan mitään suurta vikaa ole (tapaaminen "ihmissusien" kanssa tosin tökkäsi, se ei ollut luotenva), mutta ohueksi kirja yksinään jää. Koska Zoe's Tale oli kuitenkin varsin hyvä, niin pitää ehkä yrittää lukea sarjan alkupääkin.

Monday, July 6, 2009

George R.R. Martin: Kuninkaiden koitos

George R.R. Martin on, kuten kaikki varmaan tietävät, Finncon09:n kunniavieras. Ja Tulen ja jään laulu on onneksi toistaiseksi mielenkiintoinen sarja...

Toisessa osassa, Kuninkaiden koitoksessa, tarina itse asiassa etenee melko reippain harppauksin. Juonellisesti on vaikea sanoa mitään spoilaamatta täysin 1.osaa (tämä on kuitenkin sille ihan suoraa jatkoa). Muutamia uusia henkilöitä esitellään, muutama vanhoista ei ole enää mukana, ja sivuhenkilöitä vilisee! Kirjassa oleva henkilöluettelo on onneksi kattava, joten sieltä voi hieman lunttailla. Miksiköhän muuten kirjan nimessä ollut "clash" on käännetty "koitos" eikä "kamppailu"? Sillä ei onneksi ole juuri merkitystä: toisin kuin monet muut fantasiakirjat, Tulen ja jään laulu on käännetty erittäin hyvin.

Mutta juu, kovasti taistellaan ja kinataan kuninkuudesta. Ehtisiköhän sitä lukea 3.osan vielä ennen viikonloppua?

Friday, July 3, 2009

Liz Williams: The Ghost Sister

Loma alkoi ja sen myötä lukeminen lisääntyi. Nyt on ehtinyt tulla jo hieman backlogiakin, mutta puretaanpa sitä aikajärjestyksessä, eli ensimmäisenä Liz Williamsin The Ghost Sister.

The Ghost Sisterin maailmassa ihmiset elävät luonnon (ja etenkin vuorovetten) kanssa yhteydessä. Maailma voimistaa ihmisten viettejä, etenkin metsästykseen (The Hunt) ja lisääntymiseen (The Masque) liittyen, lähes eläimelliselle asteelle. Eräs päähenkilöistä, Mevennen , ei kuitenkaan tunne yhteyttä vaan on heikko ja usein vaarassa jopa omilta sukulaisiltaan. Hän on "kummitus". Hän kuitenkin on aluksi ainoa, joka voi kommunikoida muiden "kummitusten", toisesta maailmasta saapuneiden ihmisten kanssa. Heidän tarkoituksensa kun on pelastaa nämä viettien varassa elävät "villit"...

The Ghost Sistersissä on samankaltaisia elementtejä kuin Williamsin myöhemmissäkin teoksissa (tämä on hänen ensimmäinen romaaninsa), eli kahden maailman kohtaaminen. Tämä sama teema on itse asiassa toistunut toistaiseksi ihan kaikissa Williamsin kirjoissa, onneksi aina hieman eri näkökulmista. Tässäkin "avaruusolennot" ja planeetan ihmiset kohtaavat, eivätkä tietenkään aivan ongelmattomasti.

Mielenkiintoista kirjassa oli sen hahmojen seksuaalisuus sekä - tavallaan siihen liittyen - tapa jolla lapsia kasvatetaan. Sukupuolilla ei ollut juuri merkitystä seksuaalisuuden kannalta (ainakin yhdellä päähenkilöllä oli sekä rakastajia että rakastajattaria, eikä asiasta tehty suurta numeroa), ja syntyneiden lasten vanhemmilla ei ollut juurikaan merkitystä. Edes äideillä! The Ghost Sister -kirjan maailmassa lapset lähetetään pois sivistyksen keskeltä selviytymään itse metsissä heti kun he ovat oppineet kävelemään. Luonnonvalintaa raadollisimmillaan! Noin kymmenen vuoden iässä lapset palaavat kotiin (vrt. muuttolinnut), jolloin heidät vasta otetaan osaksi yhteiskuntaa, ja he ovat saavuttaneet "tietoisuuden". Silloin äidit tulevat palaavia lapsiaan vastaan, mutta tämäkin side katkeaa pian sen jälkeen. Jännittävä ja pelottavakin konsepti.

The Ghost Sister oli hyvä kirja, ja ehdottomasti - toistuvista teemoista huolimatta - Williamsilta pitää lukea lisääkin kirjoja.