Monday, December 29, 2008

Jay Lake: Mainspring

Monessakin paikassa hehkutettu Jay Lake on taas minulle uusi tuttavuus, vaikka hän on paljon novelleja kirjoittanutkin. Mainspring on kuitenkin romaani.

Mainspringin maailma on ihanaa steampunkia. Arkkienkeli Gabriel vierailee päähenkilön, Hethorin, luona ja kertoo tälle, että Maailman Vieteri ("Mainspring") pitää vetää uudestaan tai muuten... Ja Hethor, joka on vain kellosepän oppipoika, lähtee tietenkin vaaralliselle matkalle löytääkseen tuon vieterin ja vetääkseen sen... Matkalla vastaan tulee zeppelinejä, lentäviä villejä ja tietenkin päiväntasaajalla oleva Seinä, jonka päällä maailman rattaat pyörivät...!

Parasta Mainspringissä onkin juuri maailma ja sen osaset jotka sopivat yhteen kuin... no, kellonrattaat! Peruskertomus on hieman jopa messiaaninen, melko perinteinen, mutta tähän maailmaan se sopii! Hethor on oikein mielenkiintoinen hahmo ja sivuhahmot jäävät myös mieleen. Turhanaikaiseen mustavalkoisuuteen Lake ei sorru, mikä ei oikeastaan yllättänyt.

Lisää pitää saada, tähän on onneksi jatkoakin (tai siis samaan maailmaan sijoittuvaa jatkoa).

Sunday, December 28, 2008

Steph Swainston: The Year of Our War

Con-lukeminen alkaa kerrankin ajoissa, ensi vuoden Åconin kunniavieraaksi on varmistunut Steph Swainston joten hyvä paikka aloittaa oli hänen esikoisromaaninsa The Year of Our War.

Ja varsin vauhdikasta menoa onkin. 50 kuolemattoman avulla, Keisari suojelee valtakuntaansa valtavilta hyönteisiltä, jotka syövät ja tuhoavat kaiken tullessaan. Päähenkilö Jant on ainoa kuolematon (ja oikeastaan ainoa henkilö koko valtakunnassa) joka osaa lentää, ja siksi Keisarin Sanansaattaja. Jant ja muut kuolemattomat osallistuvat valtakunnan puolustamiseen, mutta heidän omat sisäiset kiistansa tuntuvat ajavan tavallisten ihmisten pelastamisen ohi.

Mielenkiintoista tässä maailmassa ovat tietenkin juuri kuolemattomat, jotka ovat Keisarin valitsemia, luomia ja siten Keisarin mielivallasta riippuvaisia. Jant on kaikkea muuta kuin täydellinen (ja siksi tietenkin erittäin mielenkiintoinen hahmo), ja muutkin kuolemattomat sortuvat yllättävän inhimillisiin kinasteluihin. Maailma on muutenkin erittäin hyvin luotu ja vaikka siellä onkin esim. selkeitä fantasiarotuja (kuolemattomat ovat itse asiassa melkein kaikki ihmisiä), ei fantasiankliseisiin sorruta. Ei, vaikka selvästi taistellaan ns. kasvotonta pahaa vastaankin maailman pelastamiseksi...!

Erittäin suositeltavaa, pitää lukea lisää!

Monday, December 22, 2008

Stella Gibbons: Cold Comfort Farm

Kirjallisuusparodiaa tällä kertaa, Stella Gibbonsin Cold Comfort Farm. Varsin viihdyttävää.

Flora Poste on aikaansaava nuori nainen, joka lähtee maaseudulle kummallisten sukulaistensa luo tarkoituksenaan selvittää kaikki heidän ongelmansa ja tuoda sukulaiset ns. nykypäivään. Sukulaisissa riittää hommaa, mutta Flora ei helposti lannistu!

Ihastuttavaa kieltä, paljon omituisia (mutta ymmärrettäviä) termejä, jotka luovat ihanaa "maalaiskuvaa". Vinkeitä hahmoja, toinen toistaan oudompia ongelmia. Ja tietenkin pirteä (Flora on suorastaan pirteä!) päähenkilö, joka täysin muiden elämästä piittaamatta parantaa kaiken.

Ehdottoman viihdyttävä, mutta vaatii hieman brittiläisen kirjallisuuden tuntemusta: suurin osa riemusta tulee Gibbonsin tavasta parodioida mm. D.H.Lawrencea. Tämän tyyppisiä vakavia kirjoja on kuitenkin kirjoitettu paljonkin tuossa 1900-luvun alkupuolella... Pitäisi varmaan hankkia kirjan jatko-osakin, vaikka eiväthän ne yleensä ole niin hyviä... Myös leffaan tekisi mieli tutustua!

Sunday, December 21, 2008

Joanne Harris: Pieni suklaapuoti

Kyllä sitä kirjojakin tulee luettua, viimeisin ei-arvostelukirja oli yllättävästi Joanne Harrisin Pieni suklaapuoti. Leffa on tullut katsottua jo vuosia sitten, kirja oli jäänyt lukematta. No, kun Sadetin sen lainasi ja tenttivalvontaan tarvitsi jotain lukemista, niin...

Ja olihan se kiva kirja. Vianne saapuu pieneen ranskalaiseen kaupunkiin, pistää pystyyn suklaapuodin (pienen!) ja aiheuttaa pahennusta paikallisessa papissa. Kirja onkin nimenomaan Viannen ja papin ristiriitaa, tosin pappi-parka ei tunnu tajuavan että hänen (ja Viannen!) ongelmat ovat paljon syvemmällä kuin vain yhdessä suklaakaupassa. Tietynlainen fantastinen elementtikin on mukana, vaikka suht realistisesta kirjasta on kyse. Tosin fantsu-elementti tuntuu sopivan mukaan, ei vaikuta lainkaan päälleliimatulta. Mikä on hyvä asia.

Temanttisesti puhutaan paljon kuolemasta ja luopumisesta yleensä, elämisestä ja uskonnosta ja siitä, kuinka paljon yksi ainoa ihminen voi vaikuttaa muiden elämään. Myös historia on tärkeää: juutummeko menneisyyden ongelmiin, pakenemmeko niitä vai kohtaammeko ne? Tämä puoli jäi elokuvassa vajaaksi, kirja korosti sitä hienosti. Elokuva ei myöskään onnistunut kuvaamaan suklaata ja ranskalaisia ruokia aivan samalla intensiteetillä kuin kirja, minkä seurauksena Pieni suklaapuoti oli todella huono valinta tenttivalvontaan: nälkä tulee kuin Viisikoita lukiessa ja suklaata on aivan pakko saada! Harris kuvaa hyvin tarkasti suklaan makua, tuoksua, tuntua jne... Ja tämäkin siis on hyvä asia! Kyllä tätä voi suositella, eikä tämä ole ollenkaan niin paha chick lit'in kuin voisi kuvitella.

Sunday, December 7, 2008

Douglas Rushkoff: Testament

Arvostelukirjat vievät taas paljon aikaa, sarjakuvat samoin. Douglas Rushkoffin hienon Testament-saagan päätösosan ilmestyminen sai aikaan innon lukea koko sarjan kerralla.

Testamen on siis lähitulevaisuus-scifiä, johon nivoutuu Vanha testamentti ja sen tarinat. Maailman kulisseissa jumalat taistelevat olemassaolostaan ja vallastaan käyttäen ihmisiä pelinappuloinaan. Mutta ihmiset eivät aina käyttäydy niin kuin tarinaan kuuluu ja tarinoita pitääkin usein hieman uudelleenkirjoittaa. Historia toistaa itseään, paitsi silloin kun ei toista...

Tarinoiden ja uskomisen voima, tätä on nähty muuallakin (Terry Pratchett käsittelee samaa asiaa monessakin kirjassaan). Rushkoffin tulevaisuusnäkymät ovat melko synkät ja Raamatun tarinoiden mukaan ottaminen (uudelleen kertominen) toimii hyvin. Vaikka sarja koostuu vain neljästä albumista, on siinä kuitenkin selkeä loppu (Vanha testamentti jää kyllä pahasti kesken, sieltä jäi vielä monta mielenkiintoista tarinaa kertomatta). Olisi ollut kiva lukea enemmänkin, mutta toisaalta sarja pitää otteessaan alusta loppuun (ja liian pitkiksi venyvät sarjat välttämättä eivät, vrt. Preacher).

Tuesday, November 18, 2008

Seppo Jokinen: Kuka sellaista tekisi

Työpaikan lukupiirissä oli tällä kertaa kotimainen dekkari, eli Seppo Jokisen uusin Kuka sellaista tekisi.

Tampereella, Hervannan kaupunginosassa, kuolee pari laitapuolen kulkijaa. Sinänsä asiassa ei ole mitään kovin kummallista, mutta kuolemat vaikuttavat häiritsevän samanlaisilta, eivätkä varsinaisilta viinakuolemilta. Komissario Koskinen ei malta edes kesälomailla, vaan alkaa selvitellä kuolemantapauksia. Koskisen kykyä (tai sen puutetta) yhdistää työ ja vapaa-aikaruoditaan kirjassa enemmänkin.

Tosi "todenmukaiselta" Jokisen teksti vaikuttaa. Koskinen on ihan oikean tuntuinen hahmo (naisia tosin pörrää ympärillä aika paljon), ja vaikka kertomus ei ole erityisen action-painotteinen eikä edes jännittävä, on se kiinnostava. Jokisella on paljon sanottavaa Hervannasta ja Hervannan oloista, mutta onneksi pahempaan saarnaamiseen hän ei ryhdy. Oli muuten harvinaisen kummallista lukea kirjaa, jossa tapahtumapaikkoja ei voi kuvitella, vaan oikeasti tietää ihan tarkalleen miltä kaikki paikat näyttävät! Tarkkaan Jokinen paikkoja kuvaileekin, niin Hervannassa kuin keskustassakin.

Vaikka yleensä en murhaajaa dekkareista arvaa, niin tällä kertaa arvasin. Hm.

Friday, November 14, 2008

Justina Robson: Selling out

Hämmentävää tehokkuutta: Quantum Gravity -sarjan 2.osa tuli luettua melkein heti 1.osan perään! Kyseessä siis Justina Robsonin scifi/fantasiasarja.

Lila Black menee tällä kertaa Helvettiin tai ainakin demoneita moikkaamaan. Kuinka ollakaan, asiat eivät mene ihan putkeen (tai ainakin Lilalle tulee kaikenlaisia normaaleja demonisia ongelmia, kuten salamurhayrityksiä, kaksintaisteluhaasteita ja kosintoja). Toisaalla sekä Zal että Malachi selvittävät maailmankaikkeuden olemusta ja yrittävät pysyä hengissä.

Teemana tällä kertaa identiteetin lisäksi on valta. Kenellä on valtaa, miten sen voi menettää ja miten sitä voisi saada lisää? Tästä saadaan paljon tosi mielenkiintoista pohdintaa, etenkin tarinan loppupuolella. Selling out ei ole ehkä aivan yhtä kevyt kirja kuin Keeping it real, mutta varsin jouhevasti tämäkin etenee. Tarina jää huomattavasti selkeämmin auki kuin 1.osassa, ja 3.osaa jää suorastaan kaipaamaan. Haluan tietää mitä tapahtuu seuraavaksi! Toki Selling out toimii ihan yksittäisenäkin kirjana (tosin Keeping it real on syytä lukea ensin eikä olekaan mitään syytä olla lukematta sitä).

Seuraavaksi lukupiirikirja ja sitten - vaihteeksi - arvostelukirjoja.

Sunday, November 9, 2008

Guy Gavriel Kay: Ysabel

Joskus ajoitus osuu nappiin. Guy Gavriel Kay'n Ysabel oli istunut hyllyssä jo pari kuukautta, mutta sain luettua sen samana päivänä kun se voitti World Fantasy Award'in! Eli sekin projekti edistyi hieman.

Ysabel - toisin kuin Kayn aiemmat teokset - sijoittuu kokonaan "oikeaan maailmaan," Provenceen tarkkaanottaen. Päähenkilö Ned on työmatkalla olevan isänsä mukana Ranskassa ja sotkeentuu ikiaikaiseen ja toistuvaan rakkaustarinaan. Ned joutuu samalla selvittelemään myös omaa elämäänsä ja etenkin hänen ympärillään olevien ihmisten historiaa. Kay yhdistelee roomalaisia ja kelttimyyttejä hienosti ja "vieras"-konseptia käsitellään paljon.

OK, ensimmäinen ajatus Ysabelista oli "15-vuotias päähenkilö, voi ei!", mutta sen verran kehutusta kirjasta kuitenkin oli kyse, että oli pakko jatkaa. Eikä Ned huono päähenkilö olekaan, Kay osaa tunnetusti kirjoittaa hyviä hahmoja. Tarinassa oli tiettyjä yhtymäkohtia Fionovar-sarjaan, mutta ei mitenkään huonolla tavalla (lähinnä tiettyjä samoja teemoja). Vaikka Ned on tarinan päähenkilö, useissa kohdissa käy hyvin selväksi että hän ei oikeastaan tiedä asioista kovin paljoa, eikä hän ratkaise kaikkia ongelmia (onneksi!). Hänen ympärillään olevilla aikuisilla on omakin elämänsä, josta Ned ei ole tietoinen. Kirjasta puuttuu myös useille fantasiakirjoille ominainen mustavalkoisuus, mikä on aina ollutkin Kayn vahvuus.

Onko tämä Kayn paras kirja, ja se, josta WFA olisi pitänyt antaa? Ehkei, mutta ei tämä missään tapauksessa ole huonoinkaan hänen kirjoistaan (eikä lainkaan huono muutekaan). Seuraavaa Kayn kirjaa odotttelen jo...

Saturday, November 1, 2008

Glen Duncan: Minä, Lucifer

Halloweenin "kunniaksi" tuli luettua sitten Luciferin omaelämäkerta, Minä, Lucifer (jonka on tosin kirjoittanut Glen Duncan).

Luciferille annetaan siis mahdollisuus elää kuukausi ihmisenä (surkean kirjailijan, Declan Gunn'in ruumiissa) ja sen jälkeen mahdollisuus jopa - gasp! - palata takaisin Taivaaseen. Kunhan vaan elää kunniallisesti eikä ainakaan tee Gunnille mitään peruuttamatonta. No, Lucifer ottaa tietenkin kaiken ilon irti ihmisyydestä ja manipuloi maailmaa "tavalliseen tapaansa." Samalla hän tietenkin kertoo, miten raamatullinen historia oikeasti menikään.

Ajatuksena tosi hauska ja kirjassa on hetkensä. Luciferin into maanpäälliseen elämään on melko ennalta-arvattavaa (huumeita, viinaa, seksiä), ja satiiriset kommentit eivät aivan pure. Erittäin hyviä pointtejakin on (kuten se, että Luciferille Jeesuksen kuolemasta ei ollut mitään hyötyä, päinvastoin, ja natsi-kohtaus on myös ihan vaikuttava), mutta kokonaisuus jää latteaksi ja varsinkin loppu on varsin tökkö. Erityisen ärsyttävää on myös Luciferin tapa vaellella aiheesta toiseen ja sitten valittaa siitä: hän ilmeisesti kuitenkin kirjoittaa tietokoneella, jolla tunnetusti editoiminen on mahdollista...!

Ei hyvä, ei erityisen huonokaan. Harmillisesti ihan hyvä lähtökohta. Parempiakin Lucifereja on kirjallisuudessa nähty (Gaimanin, esimerkiksi).

Wednesday, October 29, 2008

Neil Gaiman: The Graveyard Book / Odd and the Frost Giant

Viimeisin Amazon-tilaushetki karkasi käsistä pahan kerran, mutta Neil Gaimanin uusi romaani The Graveyard Book oli kyllä sillä alkuperäiselläkin tilauslistalla (The Dangerous Alphabet ei ollut eikä varsinkaan Neverwhere DVD...)

The Graveyard Book on taas hieman nuoremmille lukijoille (ei pienille lapsille, mutta Coraline-ikäisille?) suunnattu kauhutarina. Nobodyn perhe murhataan raa'asti, mutta Nobodyn ("Bod") adoptoivat läheisen hautausmaan asukit, joista suurin osa on tietenkin luonnollisesti kuolleita. Taustalla tapahtuu kaikenlaista, mutta pääasiassa keskitytään tietenkin Bodin elämään: kuinka hankalaa on kasvaa elävänä kuolleiden joukossa? Bodin ainoan eläväksi laskettavan kumppanin elävyys on sekin hieman kyseenalaista... Oikein kaunis kasvutarina.

Hyvin tyypillistä Gaimania, hyvässä ja pahassa. Erikoinen ympäristö, sympaattiset hahmot, toimivaa jännitystä, aidosti pelottava ja silleen. Toisaalta ei ehkä mitään kovin uutta...? Mutta ei siis missään tapauksessa huono tarina, hyvin kerrottu ja Dave McKeanin kuvat tukivat tarinaa kauniisti. Tästäkin tulisi oikein hieno animaatio (etenkin stop-motion-sellainen).

Samalla tuli tilattua Gaimanin Odd and the Frost Giants, mikä oli varsin mukava pieni tarina ja tavallaan toi mukaan aiemmista Gaimanin tarinoista tuttuja hahmoja (ihan eri ympäristössä ja tavallaan erilaisina, mutta kuitenkin...). Odd ja Bod ovat itse asiassa hyvin samanlaisia hahmoja: molemmat nuoria poikia, jotka joutuvat pärjäämään aivojensa avulla. Kiva kirja, toivottavasti julkaistaan kuvitettuna jossain novellikokoelmassa, sen verran lyhyestä tarinasta on kyse.

Tuesday, October 28, 2008

Paolo Coelho: Portobellon noita

Paolo Coelho on sillä ikuisella "kirjailijoita, joihin pitäisi tutustua" -listalla, joten työpaikan kirjapiirin (eri asia kuin työpaikan kirjakerho, hm, kummallista) kirjaksi valittu Portobellon noita sopi hyvin. Oikeastaan mitään en kirjasta/kirjailijasta tiennyt etukäteen kuin että kiinnostavalta vaikutti.

Portobellon noita olikin ihan jees kirja, ja pidin tavasta jolla päähenkilö kuvailtiin muiden ihmisten kokemusten kautta. Athena muodostui tavallaan muiden kertomuksista ja ennen kaikkea niiden väliin jäävästä tilasta. Oikeastaan toivoin, että kertojia olisi ollut enemmänkin, etenkin loppupuolella meni hieman toistoksi. Tavallaan tämä muistutti Dinan tarinaa, tai siis Dinan tarina olisi ehkä hyötynyt kokonaan Dinan ulkopuolella olevasta kerronnasta.

Hegellisyydestä... no, hm. Odotin jotenkin enemmän romaania ja vähemmän uskonnollista kirjaa. Ei siinä mitään, uskonnollisuudessa ja siitä kirjoittamisessa ei ole mitään vikaa, ja onneksi Coelho ei sorru saarnaamiseen. Sen verran voimakkalta mielipiteet kuitenkin vaikuttivat, että olisi kiva tietää ovatko hänen kaikki kirjansa samanlaisia vai toimivatko muut vähemmän uskonnollisilla tasoilla (Athenan elämä muuttui kirjan loppupuolella hyvin... pääsiäismäiseksi, mikä hieman häiritsi. Tämä oli ihan varmasti tarkoituksellista, mutta jotenkin se tökki. Ehkä en taas vaan tajunnut.) Pääteemat muilta oppimisesta ja oman polun löytämisestä olivat toki hienoja!

Nyt voisi lukea lisää sarjakuvia, DMZ ja Transmetropolitan ovat hyvää erilaisuutta tähän... vaikka Transmetropolitanissakin uskontoa kovasti käsitellään!

Sunday, October 19, 2008

Justina Robson: Keeping it Real

Kirja, joka on pitänyt lukea vuodesta 2006 saakka... no, parempi myöhään jne. Eli Justina Robsonin Keeping it Real, joka aloittaa Quantum Gravity -sarjan.

Lila Black, salainen agentti, jolla on monimutkainen menneisyys (ja puolet kropasta kyborgia...) päätyy henkivartijaksi. Vartioinnin kohteena on rock-laulaja Zal, joka sattuu olemaan haltia (ja bändistäkin puolet on keijuja). Ja sitten mennään! Maailman tulevaisuus on tavallaan vaakalaudalla, mutta Lila-parka joutuu kohtaamaan ihan omiakin demoneitaan (monellakin tasolla, ja tämän kirjan maailmasa myös kirjaimellisesti).

Oliko tämä yhtä syvällistä kuin vaikkapa Natural History? Ei. Oliko tämä viihdyttävää, hyvin kirjoitettua ja innostiko lukemaan jatko-osia? Ehdottomasti! Vaikka Keeping it real'issa oli ns. vakavat hetkensä (ja osa teemoista, etenkin Lilan identiteettiin ja sen määrittelyyn liittyen, ovatkin varsin vakavia), pääasiassa kyseessä oli kuitenkin erittäin viihdyttävä ja hauska (kulttuuriviitteet!!) seikkailukertomus. Erinomaista lukemista, siis! Nyt pitääkin hankkia jatko-osa jostakin...

Wednesday, October 15, 2008

Martha Wells: City of Bones

Kyllä minä kirjojakin edelleen luen, mutta arvostelukirjoja on taas kertynyt. Välissä kuitenkin one-shot-fantasiaromaani, eli Martha Wellsin City of Bones.

Takakansitekstin (jota ei olisi kannattanut lukea) perusteella odotin hieman romanttisempaa fantasiaa, mutta se jäi aika ohueksi. Antiikkivaras palkkautuu väärän tyypin palvelukseen ja kohta - vaihteeksi - on maailman kohtalo vaakalaudalla. Ei mitään uutta siinä, mutta ihan hyvin kirjoitettua prosaa nyt kuitenkin.

Charisatin kaupunki vaikutti todella mielenkiintoiselta (kaupunki-pohjaiset fantasiakirjat ovat usein huomattavasti kiinnostavampia kuin maaseudulla vaeltelut), ja ongelmaksi muodostuikin se, että kaupungista olisi lukenut mielellään enemmän kuin hieman ohuiksi jääneistä hahmoista. City of Bones ei oikein missään vaiheessa napannutkaan mukaansa, vaikkei siinä mitään vikaa sinänsä ollutkaan (hahmot OK, juoni OK, kieli OK). Plussaa siitä, että kyseessä ei ole sarja. Varmasti luen Wellsiltä vielä jotain muutakin, mutta ensin taas arvostelukirjoja...

Tuesday, September 30, 2008

Bryan Talbot: The Adventures of Luther Arkwright / Tuhman rotan tarina

Viime aikoina on taas tullut luettua Kuvastaja-ehdokkaita ja arvostelukirjoja (sekä Teetä ja Tolkienia -kirjoja, joista ehkä lisää myöhemmin), mutta väliin onneksi mahtui jotain muutakin. Eli pitkäaikainen "pitäisi lukea": The Adventures of Luther Arkwright, Bryan Talbotin eeppinen saaga sekä saman taiteilijan Tuhman rotan tarina, nyt ties kuinka monetta kertaa.

Ensin Lutherista... Monella eri tasolla (kirjaimellisesti!) toimiva tarina ei ole ihan nopein mahdollinen lukea. Luther Arkwright seikkailee useassa eri maailmassa ja yrittää pelastaa maailmankaikkeuden, samalla kun selvittää kuka oikeastaan itse onkaan... Pikkujuttuja, siis. Tarinassa on hyvin voimakasta politiikan ja uskonnonkin kritiikkiä, mikä tietenkin tekee tarinasta entistä mielenkiintoisemman. Scifi-elementti on luonnollisesti voimakas, mutta - niin kuin usein on - tarinan vahvuus on muualla.

Hankala tästä on sanoa... Vaikka Talbotin piirustustyylistä pidänkin, oli TAoLAssa muutamia liiankin tummia ja raskassävyisiä sivuja. Tekstiä on paljon, kuvissa on paljon yksityiskohtia ja tarina piti lukea useammssa lyhyemmässä pätkässä. Ei siinä mitään pahaa, tietenkään. Kyllä tämä ehdottomasti pitää lukea uudestaan!

Siinä missä Luther Arkwright on juonellisesti monimutkainen, on Tuhman rotan tarina näennäisesti yksinkertaisempi, mutta tunnetasolla vielä voimakkaampi (eikä lainkaan scifiä tai fantasiaa). Tuhman rotan tarina on kertomus kotoaan karanneesta tytöstä, karkauksen syistä ja lopulta voitosta (niinkin voi ehkä sanoa). Tämä on taas niitä sarjakuvia, jotka luettuaan ei voi parhaalla tahdollakaan väittää että sarjakuvat olisivat vain lasten juttu tai että niillä ei voitaisi kertoa "oikeista" ongelmista. Talbot kuitenkin välttää liiallisen raskauden tässä, ja vakavasta aiheestaan huolimatta (tai siitä johtuen) Tuhman rotan tarinasta jää erittäin positiivinen fiilis. Tekisi mieli vaan lähteä Englannin järviseudulle... Tuhman rotan tarina on yksi kauneimmista ja voimakkaimmista sarjakuvista ikinä ja sitä voi suositella melkein kaikille, myös ehdottomasti niille, jotka sarjakuvia eivät juuri lue.

Tuesday, September 2, 2008

Ellen Kushner: The Priviledge of the Sword

Kuten todettua, pakko saada lisää Kushneria! The Priviledge of the Sword oli luonteva jatko Swordspointille (kronologisesti maailman sisällä, siis).

Ja alussa Swordspointia kaipasikin. Pääh, tyhmä Katherine, haluan lukea lisää Richardista (ja nuoresta Alecista). Mutta sitten... mielenkiintoinen maailma kerrottuna tällä kertaa ihan eri näkökulmasta. Miten nuori nainen, joka on "opetettu" pelaamaan maailman säännöillä ("naisen asema määräytyy hänen miehensä aseman mukaan") sopeutuukin täysin uudenlaiseen tilanteeseen, jossa valta onkin hänellä itsellään? Tärkeän aviomiehen löytämisen sijaan onkin yhtäkkiä muita vaihtoehtoja. Ja mitä oikein on tapahtunut niiden vajaan 20 vuoden aikana mitä kirjojen välissä on ollut? Paikallinen maailma on muuttunut radikaalisti, mikä on tietenkin varsin realistista.

The Priviledge of the Swordissa oli monta sellaista asiaa, mihin ei usein fantasiakirjallisuudessa törmää (ja joihin ei kaikissa kirjoissa haluakaan törmätä), kuitekin hyvin ja tilanteeseen sopivasti kirjoitettuna. Olipa nyt kierrellen sanottua, mutta spoilerit eivät ole kiva asia.

Sitten vielä The Fall of the Kings (jonka posti toi viime viikolla Amazonilta...)!

Saturday, August 23, 2008

Herbjorg Wassmo: Dinan kirja

Herbjorg Wassmon Dinan kirjasta olisi kai pitänyt pitää... Sadetin lykkäsi keväällä ennen lomaa mukaan ja nyt sain vihdoinkin luettua. Ilmeisesti en vaan tajunnut tai jotain, mutta minuun tämä ei uponnut ollenkaan.

Dina aiheuttaa lapsena vahingossa äitinsä kuoleman sillä seurauksella, että hän etääntyy isästään lopullisesti eikä itsekään tietenkään siitä koskaan toivu. Dinaa ei voi hallita, ja niinpä vallesmanni-isä pakkonaittaa Dinan vanhalle Jacobille. Dina ei tietenkään sitä purematta niele vaan jatkaa itsenäistä ja itsepäistä käytöstään.

Hylkäys-teema on kirjassa selvästi esillä ja niinpä Dina selviytymiskonstina kuljettaakin kuolleita läheisiään mukanaan jatkuvasti: näin he eivät voi häntä enää koskaan hylätä. Dinan omapäinen käytös (=mielen järkkyminen) on muutenkin ymmärrettävissä lapsuuden kokemusten ja traumojen perusteella, mutta miksi ihmeessä kirjan lähes kaikki miehet toimivat niin typerästi kuin toimivat? Dinalla tuntuu olevan suorastaan noitamainen voima miehiin, mitä ei selitetä oikeastaan millään (Dinan käytös sitä ei ainakaan selitä). Se vaikuttaa siksi epäuskottavalta.

Wassmon kuvaus Norjasta ja Norjan luonnosta on kaunista ja tarinan lomaan tiputellut "Dinan näkökulmat" ihan mielenkiintoinen tapa kertoa (tosin Dinan olisi voinut muuten etäyttää tarinasta vieläkin selkeämmin, mikä olisi saattanut korostaa hahmon sairautta entistä enemmän). Pienen paikkakunnan elämä vaikuttaa aidolta. Ehkä tarina olisi ollut parempi ilman nimihenkilöä? Tai sitten en tosiaan vain tajunnut mikä tässä oli "niin" hienoa. Ymmärrän tavallaan miksi tämän kirjan olisi pitänyt tehdä suuri vaikutus, mutta eipä vain tehnyt.

Tuesday, August 19, 2008

Ellen Kushner: Swordspoint

Fantasiaa, tällä kertaan Ellen Kushnerin esikoisromaani (tosin jo vuodelta 1987) Swordspoint. Kushnerilta on tulossa piakkoin suomeksi Thomas the Rhymer (Vaskikirjoilta!), joka tulikin luettua jo pari vuotta sitten.

Swordspoint sijoittuu nimettömään (ja kartattomaan, mutta kerrankin sitä ei tarvinnut!) kaupunkiin, jossa kaksintaistelut ovat tavallinen tapa ratkoa ristiriitoja. Aateliset palkkaavat luonnollisesti miekkamiehiä taistelemaan puolestaan ja yksi heistä, Richard de Vier, onkin yksi kirjan päähenkilöistä. Kaupungissa juonitellaan kovasti ja Richard päätyy puolustamaan sekä omaansa että ennen kaikkea rakastettunsa Alecin kunniaa.

Todella hieno kirja! Ihana lukea periatteessa yksiosaista (jatko-osat eivät ole suoraa jatkoa) "toiseen maailmaan sijoittuvaa" kirjaa jossa ei matkustettu, ei ollut outoja rotuja, eikä edes magiaa. Kaupunki oli huolella laadittu ja Kushnerin tapa kuvailla juonitteluita ja seksuaalisuutta virkistävän raikas. Ei tässä mitään kovin graafista kuvausta ollut, mutta tarinan maailmassa henkilöiden rakastajien/rakastajattarien asemalla oli paljonkin merkitystä, sukupuolella huomattavasti vähemmän. Tästä ei kuitenkaan missään vaiheessa tehty suurta numeroa, näin vain oli, ja se tuntui aivan luonnolliselta. Ainakin yhdellä hahmolla oli yhtä aikaa sekä rakastaja että rakastajatar (joista hän oikeastaan halusi molemmista eroon, he olivat jo käyneet tylsiksi. Kirjassa ei ollut myöskään selvää "hyvää" tai "pahaa": monien hahmojen moraali oli parhaimmillaankin kyseenalainen eikä kukaan ollut selvästi suoraselkäisen hyvä. Richard, joka ehkä näennäisesti oli "kunniallisin" hahmo, oli hänkin kuitenkin ammatiltaan palkkatappaja... Alec oli erityisen mielenkiintoinen hahmo, hän ei ole fantasiahistorian tasapainoisin yksilö.

Samaan maailmaan sijoittuu myös pari muuta kirjaa, joihin pitää ehdottomasti tutustua! Kategorisoidaan tämä nyt fantasiaksi, vaikkei se oikeastaan sitä ehkä olekaan...?

Monday, August 18, 2008

Norman Spinrad: Rautainen unelma

Vaikka Vaskikirjojen kirjoja on tullut ostettua jo monta, vihdoinkin tuli sellainen myös luettua! Kysesssä siis Norman Spinradin vaihtoehtohistoria-fantasiakirja Rautainen unelma.

Eli: Hitler päätti sittenkin jahdata unelmiaan spefi-kirjailijana. Hänen palkittu kirjansa Hakaristin herra (1956) muodostaa suuren osan Rautainen unelma -teoksesta. Hakaristin herra kertoo hyvin selkein sanoin herrarotuun kuuluvan miehen matkasta hallitsijaksi ja epäsikiöiden alistajaksi. Rautaisen unelman lopussa jenkkiprofessori analysoi miksi Hakaristin herra nousi niin suureen suosioon aikanaan.

Hauska idea, OK toteutus. Ajoittain Hakaristin herra käy hieman pitkäveteiseksi ja kirjoittajan (Hitler, ei ehkä niinkään Spinrad) tyyli on hieman töksähtelevää ja itseään toistavaa. Toisaalta, kun peilaa Hakaristin herraa moneen fantasiaeepokseen (en halua sanoa Eragon, mutta sanon kuitekin), on pelottavaa havaita kuinka selkeästi samaa kaavaa ne edelleen noudattavat ja kuinka selkeän fasistisia piirteitä ns. perinteisestä fantasiasta on löydettävissä, jos niitä haluaa sieltä nähdä. Rautainen unelma on toki satiiri, mutta valitettavan iso osa nykyfantasiasta ei ole... Ei Spinradia aivan parhaimmillaan, mutta oikein viihdyttävä teos.

Monday, August 11, 2008

Robert McCammon: Boy's life

World Fantasy Award ja Hugo -projekti jatkuu, tällä kertaa vuoden 1992 WFA voittajalla Boy's life'llä. Robert McCammonin tuotanto oli myös aiemmin aivan tuntematonta.

Boy's life kertoo vuodesta 11-12 vuotiaan pojan elämässä amerikkalaisessa pikkukaupungissa vuonna 1964. Cory ja hänen isänsä näkevät kuinka autoon sidottu mies uppoaa järven syvyyksiin. Coryn isä yrittää pelastaa miehen, mutta tämä on murhattu jo ennen autoon laittamista. Mies ei kuitenkaan jätä Corya eikä tämän isää rauhaan, vaan pysyy heidän mielissään koko pitkän kesän ja syksynkin. Cory yrittää selvittää kotikaupungistaan löytyviä hyvän ja pahan voimia, mutta oikeastaan kyse on siitä maagisesta kesästä lapsuuden ja nuoruuden välimaastossa, jolloin kaikkialla on seikkailuita ja maailman ikävä todellisuus ei ole vielä tunkeutunut pysyvästi mielikuvitukseen.

Ei kuulosta kovin originaalilta, mutta McCammonin tapa kertoa Coryn kasvusta ja muutoksesta tuon yhden vuoden aikana on ihan uskomaton! Cory kertoo tarinaa aikuisen itsensä silmin, ja peilaa ajoittain kokemuksiaan aikuisen kokemuksiin. Cory haaveilee kirjailijan urasta, mutta McCammon väittää ettei tarina ole aivan kokonaan elämäkerrallinen. McCammon kuvailee myös hienosti vuotta 1964, jolloin Amerikassa tapahtui paljon merkittäviä asioita, etenkin rotukysymyksiin liittyen. Tämä onkin yksi hienoista asioista kirjassa: vaikka selkeästi asiat eivät aina ole 100% "realistisia" (vai ovatko? kirjan fantastiset elementit voi tulkita monella tavalla!), McCammonin Zephyr vaikuttaa todelliselta paikalta todellisine "arkipäiväisine" ongelmineen. Rotuasioista puhutaan paljon, ja McCammon tuntuu korostavan sitä, että kaikkia asioita ei saisi unohtaa. Niin kuin ei lapsuuden taikuuttakaan.

Hieno kirja! Jonkin verran kauhuelementtejäkin mukana oli, pari melkein liiankin tehokasta. McCammon kirjoittaa hyvin tunteisiin vetoavaa tekstiä, eli parissa kohdassa nenäliinatkin olivat tarpeen... Ehdottoman suositeltava kirja kaikille, jotka ovat joskus olleet lapsia!

Thursday, August 7, 2008

Liz Williams: Snake Agent

Lukemattomien kirjojen pino kasvaa, kun uudet kirjat kirivät jonon edelle. Liz Williamsin kirja Snake Agent (etsivä Chen-romaani) tuli luettua jo ostopäivänä...

Snake Agentissä etsivä Chen selvittää mystisesti kuolleen rikkaan perheen tytön murhaa. Ja ennen kaikkea sitä, miksi tyttö ei kuolemansa jälkeen päässytkään heti Taivaallisille niityille vaan juuttui Helvettiin. Samaa asiaa, mutta hyvin eri näkökulmasta, tutkii myös demoni Zhu Irzh. Chenillä ei mene privaattielämässäänkään ihan hyvin... Eli urbaanifantasiaa, dekkari ja hieman scifi-elementtejäkin, tulevaisuudessa kun seikkaillaan eikä magia selitä aivan kaikkea.

Ihan uskomattoman viihdyttävää! Liz Williams on hyvä kirjailija, tässä ei ollut mitään uutta, mutta Chen-tarina oli juuri sellaista hyvin kirjoitettua viihdettä mitä ajoittain kaipaa. Tarpeeksi hauskaa, tarpeeksi vakavaa, mielenkiintoinen maailma (etenkin - luonnollisesti - Helvetti) ja hahmot. Nyt pitää vaan alkaa haalia lisää Williamsin kirjoja, mikä tarkoittanee shoppailureissua nettiin... Williamsin novelli "Seikkailuja aavekaupan parissa" (Tähtivaeltaja 3/2006) on muuten lähtökohdiltaan sama kuin Snake Agent, mutta novellin lukeneillekin voi romaania suositella: tarinat lähtevät hyvin eri suuntiin noin kahden luvun jälkeen.

Wednesday, August 6, 2008

Iain Banks: The Business

Vielä yksi con-kirja, tällä kertaa Oslo Science Fiction Festival'in kunniavieraan Iain Banksin The Business. Huonona scifi-fanina pitää myöntää, että Iain Banksin kirjat ovat mielenkiintoisempia kuin Iain M. Banksin...

The Business on tarina valinnoista ja valintojen seurauksista. Päähenkilölle tehdään melkein tarjous, josta hän ei voi kieltäytyä, mutta vastaavasti hänen on pohdittava tekonsa seurauksia. Toisaalla Firmassa ("The Business") on käynnissä jotakin kummallista, jota päähenkilö tietenkin päätyy tutkimaan.

Ei aivan yhtä hyvä kuin Crow Road, ei aivan yhtä realistinenkaan. The Business tapahtuu kyllä melkein "tuntemassamme maailmassa", muttei aivan kuitenkaan, mikä tekee siitä erittäin mielenkiintoisen. Etenkin Thulahn on paikkana kiehtova: se voisi olla olemassa muttei kuitenkaan taida olla. Banks tiputtelee sujuvasti paikkoja ja merkkituotteita ja tarina pysyy hyvin koossa ja oikean oloisena. Monella tavalla kirja viittaa myös kirjoitusaikaansa (1999), eli osa teknologiasta on hyvin pian vanhentunutta, mutta se ei onneksi haittaa, se ei ole tarinan pääpointti. Oikein suositeltava, ei tosin ainakaan vielä suomennettu.

Monday, July 21, 2008

Jasper Fforde: The Fourth Bear

Kirjallista (ja metakirjallista) huumoria, eli Jasper Fforden viimeisin Nursery Crime -kirja. Ei viimeinen, lisää on tulossa (ja tällaiset ei-jatkuvajuoniset-sarjat ovatkin ihan OK.)

The Fourth Bear'issa Jack Spratt jatkaa lastenloruihin liittyviä tutkimuksiaan. Karhut diilaavat laittomasti puuroryynejä, Kultakutri on kadonnut ja kurkkujen kasvattaminen onkin yllättävän vaarallista. Periaatteessa tämä on "dekkari" (=selvitetään kuka on tehnyt rikoksen), mutta kirjan oikea lumo on mm. siinä, että osa hahmoista on lastenkirja/loruhahmoja ja osa "oikeita" ihmisiä. Ja koko ajan viitataan kirjallisuuteen ja runoihin ja siihen, että hahmot ovat kuitenkin pohjimmiltaan kaikki fiktiivisiä kirjahenkilöitä.

Tämä vaatii siis melko tarkkaa lukemista, ja lastenlorut pitää tuntea aika hyvin (englanniksi). Lastenlorut ovat tunnetusti melko väkivaltaista kamaa, eli niistä saa hienosti materiaalia kaikenlaisiin "hauskoihin" rikoksiin. Jack Spratt -kirjat eivät ole aivan yhtä viihdyttäviä kuin Thursday Next -sarja, mutta oikein mielellään näitäkin lukee ja odotan seuraavaa pokkaria innokkaasti! Ja seuraava Thursday Next -pokkarihan on juuri tuloillaan/tullut!

Tuesday, July 15, 2008

M. John Harrison: Nova Swing

M.John Harrison, Finncon08 jne. You know the drill.

Eli uusin suomennos, Nova Swing. Jatkoa, tavallaan, Valolle, mutta kuitenkin - onneksi - ihan itsenäinen teos (muistikuvat Valosta ovat parhaimmillaankin hämäriä). Nova Swing on monella tavalla "pienempi" romaani kuin Valo: tapahtumapaikat ovat vähemmän eeppisiä, hahmot vielä epätäydellisempiä ja ongelmat lähinnä ihmisten omia. Nova Swing selvästi ammentaa samasta lähteestä kuin Huviretki tienpientareelle: "Tapahtumapaikka" on mystinen alue, joka ei noudata mitään normaaleja lainalaisuuksiamme. Sinne katoaa ihmisiä, mutta entä kun sieltä alkaa myös tulla porukkaa...?

Nova Swing on jotenkin haikean surumielinen romaani. Hahmojen valinnat eivät tunnu oikeilta vaikka he tekisivät mitä. Jokaisella hahmolla on menneisyys, jonka pakeneminen on mahdotonta (vrt. Eilisen mystinen sydän). Ja kuitenkaan Nova Swing ei ole ahdistava. Se on tavallaan film noir -dekkarigenreä, tavallaan scifiä, tavallaan vielä jotain ihan muuta. Tangoa, ja muutenkin musiikkia, kirjassa esiintyy myös paljon.

Tämä pitää ehdottomasti lukea uudestaan Finnconin jälkeen ja odotan innolla mitä kirjailija kertoo kirjastaan! Tästä aukeaa todennäköisesti toisella lukukirjalla paljon uusia ulottuvuuksia!

Sunday, July 13, 2008

Lackey, Flint & Freer: Shadow of the Lion

Ruotsintuliaisia, tai jotakin. Väitin siellä, etten ollut koskaan oikein pitänyt Mercedes Lackey'n kirjoista ja niinpä sain co-panelistiltani lahjaksi Lackeyn, Eric Flintin ja Dave Freer'in yhteiskirjan Shadow of the Lion. Tämä olikin hieman erilainen kuin aiemmat Lackey-kokemukseni, mutta ei vielä käännyttänyt minua faniksi, lähinnä valtaisan pituutensa takia.

Shadow of the Lion sijoittuu vaihtoehtoiseen 1500-luvun Venetsiaan. Rakkautta, petosta, uskontoa, murhia, magiaa, demoneita. Päähenkilöitä on useampia, lähes kaikkien tarinat nivoutuvat toisiinsa (tosin lukija on aina askeleen edellä päähenkilöiden tietoja) ja pääasiallisesti ihan mielenkiintoista "hovijuonittelua." Osa hahmoista on oikein onnistuneita, osa hieman yksiulotteisia. Maailma oli itse asiassa ihan onnistunut: kristinusko yhdistyi hienosti "pakanallisiin" taikuuksiin. Venetsia on tietysti hieno tausta melkein mille tahansa, melkein missä ajassa tahansa.

Ihan hauskaa kesälukemista, muttei ihan 900 sivun arvoista. Ja, kuinka ollakaan, tämä on vasta trilogian 1.osa! (Mikä tosin selittää osittain hieman kökköä loppua.) Tuskin tartun jatko-osiin, tosin tämä on nopealukuista viihdekirjallisuutta, jolle sillekin on paikkansa. Ehkä jos tulee halvalla vastaan jossain... Kirjassa oli myös oikein tarpeellinen nimiluettelo, melko turha "termiluettelo" (hyvin epätäydellinen) ja aivan täysin turha Venetsian kartta.

Tuesday, July 1, 2008

M.John Harrison: Pastellikaupunki

Siltä varalta, että vielä on epäselvää, M. John Harrison on Finncon08-tapahtuman kunniavieraana. Sen takia pitää yrittää lukea hänen kirjojaan, tällä kertaan vanhempi (muttei lainkaan huonompi!) Pastellikaupunki.

Pastellikaupunki on kertomus kuolevasta tai jo kuolleesta kulttuurista, jonka raunioilla pieni joukkio "sankareita" yrittää puolustaa inhimillisyyden rippeitä. Päähenkilö Lordi Cromis on - omien sanojensa mukaan - ennemminkin runoilija kuin miekkamies. Koko kertomuksen ajan tunnelma on voimakkaan sodan vastainen, taistellaan vain koska on vain pakko ja lopputulos on koko ajan selvillä. Viivytystaistelua väistämätöntä vastaan. Ja tämähän tietenkin tekee Pastellikaupungista niin hienon. Vertajanoavien "sankareiden" sijaan Harrisonin hahmot toimivat lähinnä pakon edessä, lojaalisuudesta toisiaan kohtaan. Heidän hienoimmat hetkensä ovat jo menneisyydessä (kuten kuvatun kulttuurinkin) ja menneisyys toimii sekä voimavarana (sen jo kadotettu teknologia auttaa monessa kohdassa) että painolastina.

Kaunista kuvausta, toisenlaista kuin yleinen fantasia. Vai olisiko tämä scifiä? Magiaa ei varsinaisesti ole, kadotettua teknologiaa senkin edestä? Loppu kuitenkin yllättää ja haluaisinkin lukea Viriconium-sarjasta muutkin osat (joita valitettavasti ei ole suomennettu). Ehkä jonain päivänä, jollain muulla kääntäjällä (Pastellikaupungin hienosta käännöksestä vastasi Leena Peltonen). Harrisonin myöhempään tuotantoon verrattuna Pastellikaupunki on varsin erilainen, monin tavoin selkeämpi, mutta myös hyvin suositeltava (ja kannattaa verrata sitä uudempaan tuotantoon)!

Monday, June 30, 2008

Robert A. Heinlein: Have Space Suit - Will Travel

Nopeasti luettu kirja on... nopeasti luettu. Robert A. Heinleinin Have Space Suit - Will Travel on nuorten scifikirjallisuuden klassikko ja kun se tuli Sweconista halvalla vastaan, niin pitihän se hankkia.

Jos tämän kirjan olisi lukenut 12-vuotiaana, niin on hyvin mahdollista että scifi olisi iskenyt ns. kertaheitolla. Have Space Suit - Will Travel on viihdyttävä seikkailukirja Kip-nimisen teinin matkasta ensin kuuhun, sitten Plutoon ja vieläkin kauemmaksi. Kip joutuu seikkailuunsa melko yllättäen, mutta onneksi hän on varautunut. Kip kasvaa aikuisemmaksi tarinan aikana (tämä on selvä kasvukertomus), vaikka melko varhaiskypsältä hän paikoitellen muutenkin vaikuttaa... samoin kuin toinen päähenkilö, Peewee. Mutta eipä sekään oikeastaan haittaa.

Seikkailujen lisäksi Have Space Suit - Will Travel ottaa kantaa ihmisyyteen ja ihmisenä olemiseen, sekä ns. hyvään ja pahaan, muttei kuitenkaan liian "silmiinpistävästi." Oikein kiva "välipalakirja", nyt voi lukea taas jotain vakavampaa. Jännittävästi sinänsä tätä ei ole suomennettu ollenkaan...

Saturday, June 28, 2008

Terry Pratchett: Making Money

Joskus pitää lukea jotain muutakin kuin con-vieraiden kirjoja. Ja uusi Prathett-pokkari menee aina kaikkien muiden lukulistojen ohi...

Making Money on siis viimeisin Discworld-pokkari ja kertoo, kuinka ollakaan, pankkielämästä Ankh-Morporkissa. Pääosassa on Going Postal -kirjasta tuttu Moist von Lipwig, joka onkin ihan hauska hahmo (vaikka tietyt piirteet ovatkin hyvin samat kuin Vimesillä, ei se haittaa, koska Vimes on myös Pratchettin hahmojen paremmasta päästä). Moistille tehdään tarjous, josta hänen on hyvin vaikea kieltäytyä, eli hänet "valitaan" pankin johtoon (oikeasti pankin omistaa Mr Fuzzpot, koira). Pankin johtaminen ei ole ihan helppoa, tietenkään, ja niin pankin entisen omistajan sukulaiset kuin Lordi Vetinarikin tuntuvat heittävän kapuloita rattaisiin jatkuvasti. Moist haluaisi myös vaihtaa Ankh-Morporkin rahakannan kultakolikoista seteleihin ja siinäkin on omat ongelmansa.

Ei Making Money Pratchettin parhaita kirjoja ole, mutta muutama ihan vinkeä ajatus tässäkin on. Vetinari on ihastuttava vastustaja ja Moist tosiaan ihan viihdyttävä hahmo. Takakansiteksti on muuten taas näitä tapauksia, joissa kirjoittaja on lukenut palan sieltä, toisen täältä: sillä on hyvin vähän tekemistä kirjan itsensä kanssa! Kyllä kannatti kuitenkin lukea, leppoisaa välipalalukemista.

Tuesday, June 24, 2008

M.John Harrison: Eilisen mystinen sydän

M. John Harrison (joka on tietenkin Finncon08:n kunniavieraana) ei varsinaisesti ole tunnettu helpoista kirjoistaan. Eilisen mystinen sydän ei ole mikään poikkeus.

Mielenkiintoisesti 1.persoonasta kerrotun tarinan päähenkilö ei ole kertoja vaan hänen ystävänsä, joiden kanssa kertoja on ottanut osaa "johonkin" menneisyydessä. Se jokin on jäänyt vaivaamaan hahmoja eivätkä he pääse siitä yli. Menneisyys ottaa vallan hahmoista ja sen selvittäminen muuttuu heidän elämäntehtäväkseen. Hahmot ovat hyvin riippuvaisia toisistaan, hyvässä ja pahassa. Toisiaan täydentävät ja toisensa rikki repäivät parit ovat tarinan keskiössä: teema toistuu niin pää- kuin sivuhenkilöidenkin kohdalla.


Eilisen mystisestä sydämestä on todella vaikea sanoa yhtään mitään. Juoni tuntuu olevan toisarvoinen tunnelman rinnalla. Harrison "maalaa" kauniin ja haikean kuvan Englannistaan. Koko tarina vaikuttaa vanhalta, kellastuneelta valokuvalta, josta yritetään saada vielä selkoa. Kuulostipa tuo kummalta ja teennäiseltä... Joka tapauksessa, Valoon verrattuna Eilisen mystinen sydän on ehkä marginaalisesti helpompi kirja, mutta missään tapauksessa se ei lukijaansa helpolla päästä! Tästä voisi yrittää keksiä jotain järkevää kysymistäkin ennen conia... ehkä.

Sunday, June 22, 2008

Iain M. Banks: Consider Phlebas

Taas con-kunniavieraan kirja, tällä kertaa Oslo Science Fiction Festival'in, Iain M. Banksin esikoisromaani, Consider Phlebas.

Banks esittelee jo ensimmäisessä romaanissaan Kulttuurin, mikä onkin kantava teema myöhemmissäkin kirjoissa. Ihmisten ja tietoisten koneiden "yhteismaailma," joka pitää muita vähempiarvoisina ja on sodassa useampaa muuta maailmaa vastaan. Consider Phlebasin päähenkilö, Horza, on vankkumaton Kulttuurinvihaaja ja hänen tehtäväkseen tuleekin käydä nappaamassa Kulttuurista hetkeksi karannut Mieli (Mind) muiden kansojen hyödynnettäväksi.

Player of Games ei napannut Banksilta eikä kyllä oiken tämäkään. Tässä tunnuttiin vain lentävän kiireellä paikasta toiseen ja etenkin aluksi tarina eteni liian avaruusoopperamaisesti (avaruusooppera on oikein hyvä juttu, mutta ei silloin kun odottaa jotakin muuta). Loppua kohti tunnelma tiivistyi ja tarina parani: loppukohtaus planeetalla olisi toiminut tosi hyvin novellina tai pienoisromaanina. Hm, pitää ehkä yrittää vielä jotakin Iain M. Banksilta ennen tuota conia, Iain Banksin (ilman M-kirjainta) töistä kyllä pidän... ja olisihan se noloa scifi-conissa mainita pitävänsä lähinnä niistä ei-scifi-kirjoista!

Thursday, June 19, 2008

Lois McMaster Bujold: Sharing Knife: Legacy

Miksi, oi miksi, Bujold ei voi kirjoittaa jatkoa "Chalion-sarjaansa" vaan vääntää näitä romanttisia fantasiaromaaneja? OK, tällä kertaa pettymys ei ollut niin suuri, kun osasi odottaa kirjan olevan romanttista "roskaa", mutta...

Fawnin ja Dagin tarina siis jatkuu Sharing Knife sarjan osassa 2, Legacy. Tällä kertaa ollaan Dagin kotipaikassa, jossa hänen maalaismorsiotaan ei katsota erityisen hyvällä. Vähän taistellaan taas pahoja otuksia vastaan, mutta melko vähän tässä tapahtuu. Paljon käytetään aikaa Dagin kotipaikan tapojen kuvaukseen, mikä on sinänsä mielenkiintoista, mutta hieman väliosalta tämä tuntuu. Ihan viihdyttävää, mutta samalta kirjailijalta on tullut luettua monta niin paljon parempaakin kirjaa, että latteaksi jäin.

Isoin huijaus tässä tosin on se, että sarjan 1.osan kannessa lukee, varsin selkeästi että kyseessä on 2.osainen sarja... ja tässä osassa mainostetaan jo 3.osaa. Toivottavasti kyseessä on toinen kaksiosainen sarja, jolla ei ole juonellisesti liikaa tekemistä näiden kanssa, mutta...

Wednesday, June 11, 2008

Mike Carey: Neil Gaimanin Neverwhere

Olipas kummallinen otsikko ("Bram Stocker's Dracula"), mutta olkoon. Siis sarjakuvaa, Mike Careyn käsikirjoittama ja Glenn Fabryn kuvittama sarjakuvaversio Neil Gaimanin alunperin kirjoittamasta/käsikirjoittamasta romaanista/televisiosarjasta Neverwhere.

Suhteellisen uskollinen tarina alkuperäiselle teokselle onkin. Muutama juttu on jätetty pois (Lamiaa hieman kaipasin), mutta pääpiirteittäin homma toimii. Jotkut jutut näyttävät tietty vielä paremmilta kuin televisiosarjassa, ainakin Lontoon Peto on varsin komea otus piirettynä. OK, olen ehkä yksi niistä noin kolmesta ihmisestä maailmassa, jonka mielestä BBC:n sarja oli onnistunut, ja siksi osa sarjakuvan hahmoista näytti vähän vääriltä (Anestesia, esimerkiksi).

Käännökset olivat osittain vanhat, osittain uudet. Osa kalskahti kummasti korvaan, esimerkiksi Old Bailey jupisemassa itsekseen Kalevalaa... ja paljon oli jätetty kääntämättä: Lady Door oli edelleen Lady Door. No, eipä se paljon haitannut.

Olisi tietty kiva lukea taas Gaimanin käsikirjoittamaan sarjakuvaa, mutta kyllä Carey ihan hyvää työtä tässä on tehnyt!

Monday, June 9, 2008

Cory Doctorow: Little Brother

Ja vielä yksi... Cory Doctorowin Little Brother -kirjaa kehuttiin monessa paikassa ja se vaikutti muutenkin mielenkiintoiselta (ja tykkään nuortenkirjoista), joten pakkohan se oli ladata...

Ja ihan mielenkiintoinen se olikin. USA post-911 (kirja sijoittuu tarkemmin määrittelemättömään lähitulevaisuuteen) kärsii uuden terroristi-iskun ja ihmisten oikeuksia ja vapauksia karsitaan entisestään. Päähenkilö joutuu ns. silmätikuksi (hän on jo aiemmin kiertänyt Hallituksen Valvontaa mm. koulutietokoneestaan) ja tarttuu toimeen vapauksien takaisin saamiseksi tai ainakin väärinkäytösten paljastamiseksi. Kokonaisvaltaisena teemana onkin juuri sananvapaus, sen historia ja tietysti terrorisminvastaisten toimien ajoittainen äärimmäisyys ja päättömyys. Onko oikein lähteä oletuksesta että kuka tahansa voi olla terroristi?

Tämä on selkeästi nuoremmille lukijoille (ei kovin nuorille, tosin, lastenkirjasta ei ole kyse) suunnattu opetusromaani siitä, mitä kaikkea voi tehdä yksilönvapauden säilyttämiseksi. Miten kryptataan tietoa, miten varmistetaan että kukaan ei vakoile tietojasi yms. Ajoittain teksti onkin hieman infodumppausta, mutta onneksi erityiseen opettamiseen Doctorow ei sorru. Päähenkilön nörttitausta (kinda) on ihan vinkeä: vanhana roolipelaajana on hyvin helppo ymmärtää Vampire yms. viittaukset.

Kyllä tämä mielenkiintoinen kirja oli! Saatan hyvin käyttää tätä itsekin joskus opetuksessa: kirja oli kuitenkin sen verran ajatuksia herättävä (ja sen saa netistä...). Nyt pitäisi keksiä vielä joku fiksu kysymys tästä (tai jostain muusta Doctorowin kirjasta) ennen viikonloppua.

Sunday, June 8, 2008

Adam Roberts: Polystom

Taas voisi luulla, että mitään ei ole tullut luettua, mutta jälleen kerran arvostelukirjat ovat vieneet aikaa (ja - totuuden nimissä - on tullut luettua hieman normaalia vähemmän, on tässä ollut "hieman" muita kiireitä).

Mutta juu, Adam Robertsilta piti lukea toinenkin kirja ja se toinen kirja oli Polystom. Polystom on paikallisen hallitsijan poika, jonka maailmankuva järkkyy kun hänen setänsä tapetaan. Itse asiassa, Polystomin juoni oli häiritsevästi samanlainen kuin On'in: päähenkilö on verrattain suojattua elämää viettänyt nuori mies, jonka elämää kohtaa suuri järkytys (maailman laidalta putoaminen/sedän kuolema). Mies/poika hämmentyy suuresti ja päätyy - osittain tarkoituksella, osittain tahattomasti - osaksi sotatoimia. Lopussa ihmetellään kaiken olemusta ja mikä maailmassa oikeastaan onkaan totta.

Ja tämä oli hieman häiritsevää. Polystomissa oli paljon hyviä juttuja (vähemmän graafista väkivaltaa kuin On'issa, vaikka hieman tässäkin sitä oli), ihmissuhdeasiat huomattavasti paremmin ja perustellummin kuvailtuja, mutta silti tuli sellainen fiilis, että vähän samasta tarinasta oli kyse. Scifi-elementti oli eri, ja se olikin tässä se mielenkiintoinen kohta. Ei tämä siis todellakaan huono ollut, ja tavallaan tekisi mieli lukea vielä joku kolmas kirja, joka toivottavasti olisi erilasempi, mutta ainakaan ennen Sweconia siihen ei ole aikaa, etenkin kun Robertsin kirjojen löytäminen Suomesta on melko mahdotonta.

Wednesday, May 21, 2008

Cory Doctorow: Someone comes to town, someone leaves town

Jatketaan kunniavieraslinjalla, tällä kertaan Sweconin kunniavieraan Cory Doctorowin Someone comes to town, someone leaves town.

Kirjailija itse kuvailee kirjaansa "a contemporary fantasy about wireless networking, revenge, and secrets" ja niinpä se kyllä onkin. Taustalla perhetarina (kostosta ja salaisuuksista), päällä juttua langattomista verkoista ja koko hommaa kuorruttaa melkoinen outous. Tietenkään Alanin perhe ei ole aivan tavallinen perhe, onhan hänen isänsä vuori ja äitinsä pesukone (ei, ei ainoastaan kuvainnollisesti), mutta silti perinteisiä sisaruskateuden ja rakkauden/rakkaudettomuuden motiiveja tarinassa kyllä on. Ja toisaalta myös verkostoitumisen (niin teknisen kuin ihmisten välistenkin) elementtejä, eli hyvin inhimillisiä teemoja siinäkin.

Jaa, tästä on vaikea sanoa mitään paljastamatta liikaa. Erikoinen, moderni fantasiatarina (enemmän fantasiaa kuin scifiä, sanoisin). Pidin kovasti! Aivan erilainen tämä oli kuin Down and Out In Magic Kingdom, mutta sehän on vain hyvä. Jos Someone comes to town, someone leaves town kiinnostaa, löytyy se ihan laillisesti netistäkin. Itse preferoin kirjamuotoa...

Thursday, May 15, 2008

Ian McDonald: Brazyl ja Desolation Road

Kaksi kirjaa yhdellä iskulla tai postilla ainakin, eli Åconin kunniavieraan Ian McDonaldin kirjat Brazyl (jonka luin ennen conia) ja Desolation Road (jonka ostin conista ja luin sen jälkeen). Myös samaisen kirjailijan ensimmäinen (DR) ja viimeisin (B) kirja.

Brazyl jatkoi monella tavalla samoilla linjoilla River of Gods'in kanssa. Samantyyppinen "vieraan kulttuurin" kuvaus tässäkin. Mutta oikeasti kirjat olivat tietysti täysin erilaiset. Brazyl'issä seurattiin kolmea erillistä/yhtenevää tarinaa menneisyydessä, nykypäivässä ja tulevaisuudessa, Brasiliassa toki (ainakin jossain Brasiliassa). Voimakkaana teemana kirjassa oli - kuinka ollakaan - jalkapallo. Myös yksilöllisyyttä ja uskontoa kuvattiin voimakkaasti. Brazyl saattoi vedota minuun enemmän kuin River of Gods ihan sen tyhmän syyn takia että Brasiliassa (ja juuri Sao Paolossa) olen käynyt, Intiassa en. Omia kokemuksia oli siis helpompi verrata kirjailijan kokemuksiin. Hieno kirja! Tarkemman ruotimisen jätän myöhäisempään ajankohtaan ja johonkin toiseen paikkaan.

Desolation Road oli taas ihan erilainen. Marsiin sijoittuva "uudisraivaaja"-tarina, jossa kuitenkin oli hyvin voimakkaan oloisia fantastisia elementtejä (eikä niinkään "mies elementtejä vastaan!", mihin usein näissä kirjoissa törmää). Desolation / destiny -rinnastus nousi usein esiin. Desolation Road kertoo pienestä Desolation Roadin kaupungista, sen perustamisesta aina väistämättömään (niinkö?) tuhoon asti. Monet pienet asiat ja ihmiset nivoutuvat yhteen ja tuntuu että monilla kaupungin asukkailla on selkeä kohtalo Marsin ja Desolation Roadin historiassa, monen sukupolven ajanjaksolla. Paikoitellen tarina hieman keskikohdallaan junnaa, mutta onneksi ei kovin pitkää aikaa. Pidin kovasti kirjoitustavasta: monet luvuista muodostavat ihan oman kokonaisuutensa ja tarinassa vain vierailevista sivuhenkilöistä on saatu novellinkaltaisia tarinoita kerrottua. Olipa kiva lukea tällaista scifiä taas pitkästä aikaa!

Sunday, April 27, 2008

Kate Jacobs: The Friday Night Knitting Club

Työmatkahöttöä, siis. Kate Jacobsin The Friday Night Knitting Club on oikein perinteistä "chick-lit'iä": ikäviä asioita tapahtuu periaatteessa ihan hyville ihmisille.

Yksinhuoltajaäiti Georgia omistaa lankakaupan, ja koko juoni nivoutuu (ehkä jopa kutoutuu) lankakaupassa syntyvien ystävyyksien ympärille. Perjantai-iltaisin porukka kokoontuu kutomaan yhdessä ja jakamaan huoliaan. Tätä puolta olisikin saanut olla enemmän: klubi-idea jäi hieman ohueksi ja siitä olisi ihan mielellään lukenut hieman enemmän.

Tarinaa kerrotaan melkein kaikkien hahmojen näkökulmista, mikä tekee siitä hieman rikkonaisen. Muutamaan tärkeimpään hahmoon (Georgia, Anita, Cat, Darwin) keskittyminen olisi tiivistänyt tarinaa olennaisesti, ja etenkin Georgian lapsen isän Jamesin näkökulma oli ihan "turha". Monia juonenpätkiä solmittiin lopussa myös hieman liian pikaisesti yhteen ja loppu oli muutenkin epäuskottava (enkä pitänyt siitä muutenkaan).

Ihan hyvin kirjoitettu, ihan viihdyttävä paikoitellen. Kauhea nälkä tuli: Georgian tytär Dakota leipoi koko kirjan ajan toinen toistaan paremman kuuloisia leivonnaisia. Myös ihan minimaalisen pieni into kokeilla kutomista syntyi, mikä lienee sekin ihan hyvä asia? The Friday Night Knitting Clubista on - kuinka ollakaan - tekeillä myös elokuva jossa näyttäisi olevan Julia Roberts pääosassa. Se jäänee väliin, mutta tämä varmaan suomennetaan leffan yhteydessä. On sitä huonompiakin kirjoja suomennettu.

Sunday, April 20, 2008

Dan Simmons: Hyperion

Kuten on jo miljoona kertaa tullut tässäkin blogissa kuulutettua, ensi kuun alussa (1.-4.5, tarkalleen ottaen) osallistun vaihteeksi taas scifi-coniin eli tällä kertaa Åconiin. Åconin kirjakunniavieraana on tänä(kin) vuonna Dan Simmonsin Hyperion, jota piti hieman kertailla.

Hyperion on Canterburyn tarinoita -tyyppinen kertomus, jossa 7 pyhiinvaeltajaa matkaa Hyperion-planeetalla kohdatakseen mystisen ja vaarallisen Shrike-olennon. Matkan aikana kukin kertoo oman tarinansa ja miten hänen menneisyytensä liittyy Hyperioniin ja väistämättä myös Shrikeen. Kehyskertomusta tärkeämmäksi nousevatkin yksittäisten ihmisten tarinat.

Ja kaikki tarinat ovat erilaisia, hieman eri tavoin kerrottuja, osa kevyempiä, osa raskaampia. Kokonaisuus ei ensimmäisellä lukukerralla joskus kauan sitten jäänyt aktiivisesti mieleen, mutta näin uudelleen luettaessa huomasi tosi paljon sellaisia "ai niin, tämän muistankin" -juttuja. Muistan myös miksi silloin pidin Hyperionista: paikoitellen kuvattu "toiseus" ja - uskaltaako sanoakaan? - sense of wonder pitivät otteessaan alusta loppuun asti. Muistan myös mistä Hyperionissa en pitänyt, mutta sitä en tässä kerro.

Seuraavaksi työmatka-höttöä ja sitten ehkä Brazyl...?

Sunday, April 13, 2008

J.R.R. Tolkien: Maamies ja lohikäärme / Seppä ja Satumaa

Jälleen kerran Morelin Teetä ja Tolkienia -satoa (asiaan vihkiytymättömille: Teetä ja Tolkienia on lukupiiri, jossa luetaan pääasiassa Tolkienia (duh), vaikka myös muuta fantasiaa on lueskeltu. Tapaamme n. 2 viikon välein ja keskustelu polveilee hyvin laidasta laitaan. Joskus jutellaan ihan fiksuja, melko usein hieman... sekavampia).

Mutta nyt oli siis Tolkienia, ensin Maamies ja lohikäärme ja sitten Seppä ja Satumaa, molemmat Tolkienin "lastenkirjamaisempaa" tuotantoa. Maamies ja lohikäärme on itse asiassa ihan herttainen pikku satu, sijoituu jopa ihan oikeaan Englantiin ja Walesiin. Toisin kuin Tolkienin monet muut tarinat, Maamies ja lohikäärme on varsin hauska. Siinä on paljon huumoria ja se on varsin kevyt palanen (ja siinä on hieno lohikäärmekin!). Siihen verrattuna Seppä ja Satumaa onkin jo huomattavan synkempi ja allegorisempi: luopumisen tuska ja elämän rajallisuus (mielikuvituksen kuolema, ehkä myöskin?) nousevat ainakin näin "aikuisnäkökulmasta" (hah!) voimakkaasti esille. Vaikka Seppä ja Satumaa on kaunis, ei se kuitenkaan vedonnut yhtä paljon kuin Tolkienin muut "syvällisemmät" tarinat.

Molemmat kirjat on kuvitettu hienosti. Itse en välttämättä olisi kumpaankaan tosin kansikuvan perustella kirjastossa tarttunut, en lapsena enkä vieläkään (olettaen siis että kirjailijan nimi on vieras). Kyllä nämä kannattaa lukea, jos Tolkienista/fantasiasta/saduista pitää. Ei tosiaan Tolkienia parhaimmillaan, Tolkien parhaimmillaan on kuitenkin jotain ihan muuta. (Ja joo, olin tietysti nämä lukenut aikaisemminkin).

Saturday, April 5, 2008

Ian McDonald: River of Gods

Kuten sanottu, Åconin kunniavieraan, Ian McDonaldin, kirjoja pitää lukea (vaikka yhden olenkin joskus kauan sitten lukenutkin), joten River of Gods oli luonteva aloituspaikka.

Intia, 2047. Sotaa, politiikkaa, seksuaalisuutta (ja gender-identiteettiä), tekoälyä, traditioita, robotteja, uskontoa, ihmisiä, kuivuutta ja kaiken taustalla Ganges-joki. River of Gods yhdistää hienosti Intian perinteiset aspektit scifi-elementteihin ja nivoo monipolvisen tarinan. McDonaldin päähenkilöt kaikki liittyvät samaan tarinaan sen eri osapuolina. Osa heistä on tärkeämpiä "pelaajia", osa enemmän tai vähemmän olosuhteiden uhreja, mutta kaikki mielenkiintoisia ja erilaisia.

Intia kuvataan mieleenpainuvasti. En ole koskaan siellä käynyt, mutta McDonald saa kuvattua sen niin värikkäästi, että tuntuu siltä kuin olisi paikan päällä. Äänet, hajut, värit, kaikki. Myös joen merkitys sekä tarinalle että intialaisille tulee hyvin esille. Ganges on kaiken alku ja loppu, niin kuin vesi usein on. Vaikka tarinassa kuivuus onkin tärkeässä osassa, Ganges ei kuitenkaan koskaan lakkaa virtaamasta. Ihmisiä tulee ja menee, joki pysyy.

Mielenkiintoinen kirja! Seuraavaksi pitää lukea pari arvostelukirjaa, mutta ehkä sitten McDonaldin Brazyl...? Vai kenties (uudestaan) Dan Simmonsin Hyperion...?

Thursday, March 27, 2008

Beowulf

Aina unohdan listailla tänne Teetä ja Tolkienia -lukupiirissä lukemiani kirjoja. Viimeksi saimme luettua Beowulfin, mikä tunnetusti oli Tolkienillekin suuri inspiraatio.

En kovin usein lue runomuotoisia teoksia, joten oli hauskaa lukea Beowulfia. Luimme siis kirjan suomeksi, englanniksikin se olisi epäilemättä ollut mielenkiintoinen, mutta suomennos oli helpompi saada käsiin (nidotussa kirjamuodossa, netistähän tuo kyllä löytyisi). Muinaisenglanti ei ihan myöskään sujuisi...

Tarina oli toki tuttu ja mielenkiintoinen (Beowulf tappaa hirviöitä), mutta kertomuksen rakenne oli oikeastaan vielä mielenkiintoisempi. Tarinan joukkoon on upotettu paljon kerrontaa "menneiltä ajoilta" ja sen seuraaminen vaati oikeasti hieman keskittymistä. Muuten runomuotoista juonenkerrontaa oli helppo seurata.

Kyllä tätä voi suositella jos haluaa lukea jotain oikeasti erilaista. Kielellisesti suomennos on hyvin onnistunut ja rikas ja monet kohdat suorastaan halusivat tulla ääneen luetuiksi. Tarinana kertomus on toki jännittävä, mutta ainakin minulle sen voima tuli nimenomaan käytetystä kielestä.

Saturday, March 22, 2008

Adam Roberts: On

Jälleen kerran pre-con-lukemista. Tällä kertaa kyseessä on Swecon 2008 - ConFuse 2008 ja sen toinen kunniavieras Adam Roberts (joka kirjoja en ole Suomessa nähnytkään mutta Lontoosta niitä sai helposti ja yllättävän edullisesti).

On kertoo Tighe-nimisestä pojasta maailmassa, joka on pystysuora. Ihmiset siis asuvat kirjaimellisesti maailman reunalla olevilla ulkonemilla, maailma jatkuu suoraan ylös- ja alaspäin. Tighellä ei mene kovin hyvin isoisänsä kanssa ja eräänä päivänä tilanne menee niin huonoksi että Tighe putoaa maailman laidalta... eikä kuole, vaan päätyy toisen kulttuurin pariin.

Lähtökohta Onissa on tosi mielenkiintoinen: pystysuora maailma. Ja uusien kulttuurien kohtaaminen on tosi mielenkiintoista (tapa jolla uusien kielien ymmärtäminen on kuvattu on tosi onnistunut). Mutta hieman puolivälin jälkeen tulee muutama suoraan sanottuna liiankin graafinen kohta ja loppu oli ehkä vähän liikaa ristiriidassa alun kanssa, vaikka toki samaa "asiat voivat muuttua todella nopeasti" -teemaa siinäkin on. Harmillista sinänsä: alkuosa oli todella hienoa! Ihan lopusta en myöskään pitänyt, mutta kirjailija itsekin on ollut sitä mieltä, että ihmiset joko pitävät siitä tai sitten eivät (vaikka kirjailijan itsensä mukaan se on ainoa tapa jolla On voi loppua).

Eli siis: en varmaankaan tajunnut kirjaa, kun en sen hienoutta osannut täysin arvostaa. Aion kuitenkin lukea Robertsilta vielä jotain muutakin ennen Sweconia, mutta sitä ennen täytyy varmaan ottaa "työn alle" Åconin kunniavieraan Ian McDonaldin kirja... tai pari.

Tuesday, March 11, 2008

Gaelen Foley: Prince Charming

Ei voi lukea liian monta hyvää kirjaa peräkkäin, välillä pitää lukea höttöä. Tällä kertaa höttö oli Gaelen Foleyn Prince Charming.

Ascensionia piinannut Naamioitunut Ratsastaja ryöstää epähuomiossa valtakunnan kruununperijän, legendaarisen naistenmiehen maineessa olevan prinssi Rafaelin (ks. kirjan nimi). Naamioituneen Ratsastajan naamion alta paljastuukin nainen (tämä ei ole suuri spoileri, lukijalle se paljastetaan heti kirjan aluksi), Daniela, ja hirttämisen sijaan Rafael rakastuukin häneen päätäpahkaa. Taustalla tietysti juonitellaan kruununperijää vastaan ja kaikkea muuta mitä historialliseen romanssiin kuuluu. Tapahtumapaikkana on Välimeren alue, aika 1815.

Tämä oli itse asiassa trilogian kolmas osa, mutta toimi varsin mainiosti sellaisenaankin. Erityisen omaperäistä tämä ei ollut, mutta ei sitä oikeastaan tältä odottanutkaan. Kevyttä, ihan hauskaa, melko kliseistä (etenkin rakkauskohtaukset, joita oli yllättävän vähän). Välipalakirjana toimi oikein hyvin. Kielellisesti tämä oli melko helppoa englantia (esim. moneen spefikirjailijaan verrattuna) eli tätä voisi hyvin suositella ihmisille, jotka haluavat lukea jotain kevyttä ja romanttista englanniksi.

Saturday, March 8, 2008

Carlos Ruiz Zafón: Tuulen varjo

Joskus kirjan valitsee tai hylkää täysin kannen perusteella. Carlos Ruiz Zafónin Tuulen varjon kansi on jotenkin synkkä ja niinpä kuvittelin että kirjakin on raskas ja synkkä eikä sellaista aina jaksa lukea. Ei tämä nyt ihan kevyt kirja ole, mutta ennemminkin viihdyttävä kuin raskas (olisi pitänyt uskoa henkilöä jolta kirjan sain, hän kyllä yleensä tietää suosittelemansa kirjat).

Tuulen varjon alussa kertojaminä Daniel käy isänsä kanssa Unohdettujen kirjojen hautausmaalla. Hän saa valita sieltä yhden kirjan ja valitsee Julián Caraxin kirjan Tuulen varjo. Daniel uppoutuu kirjaan täysin ja haluaa lukea lisää Caraxilta. Caraxin muut kirjat on kuitenkin tuhottu ja nopeasti käy ilmi, että Danielin kopio Tuulen varjosta herättää erilaisten ihmisten kiinnostuksen ja Danielin elämä käy vaaralliseksi. Hän haluaa kuitenkin selvittää mitä Juliánille tapahtui, miksi hänen kirjansa tuhottiin. Danielin ja Juliánin elämistä alkaa myös löytyä pelottavia yhtymäkohtia...

Eli hieno lähtökohta ja Zafón kirjoittaa uskomattoman mukaansatempaavasti. Hänen hahmonsa ovat mielenkiintoisia ja Caraxin (ja toki Danielin) kohtalo alkaa nopeasti kiinnostaa. Tapahtuma-aikana on sisällissodan runtelema Espanja, mikä luo oman varjonsa kertomukselle. Sisällissodan kauhut ja väkivalta ovat vielä muistissa, Francon valta on melko absoluuttinen, mutta toisaalta ihmiset elävät omia elämiään niin kuin aina ennenkin: vihaavat, rakastuvat, elävät ja kuolevat. Aikaa ja paikkaa eritavalla korotamalla Zafón olisi saanut kirjastaan helposti liiankin raskaan, mutta onneksi sille tielle ei mennä vaan pääpaino pysyy jännittävässä mysteerissä.

Olisi pitänyt lukea Tuulen varjo jo paljon aikaisemmin, mutta oma typerä ennakkoluulo esti sen. Tarinan opetus: ihan oikeasti ei saa tuomita kirjaa kannen perusteella! Tuulen varjo on hieno kirja jota voi hyvillä mielin suositella!

Wednesday, March 5, 2008

Holly Black: Tithe

Hiihtolomainen Lontoonreissu kartutti kirjahyllyä taas kerran monella (käytetyllä) kirjalla ja yksi niistä oli jo pitkään (käytettynä) metsästämäni Holly Blackin nuorisofantasia Tithe.

16-vuotias Kaye on kuin kuka tahansa ikäisensä: viinaa, poikia, koulusta lintsaamista, mutta lapsena Kaye näki keijuja. Keijut kuitenkin katosivat, vain palatakseen nyt kun Kaye on aikuistumisen kynnyksellä. Blackin keijut ovat hyvin "mytologisia" keijuja ja haltioita, eli eivät vain kauniita ja hyviä otuksia vaan useimmiten päinvastoin. Kaye sotkeentuu seitsemän vuoden välein tapahtuvaan uhrausseremoniaan eikä aivan tajua kuinka isosta asiasta on kyse.

Tämä oli hyvä kirja. Nuorisofantasiaksikaan ei liian loppuun pureskeltu eikä kukaan päähenkilöistä ole liian hyvä/täydellinen. Hyvät ovat hyviä, kun ovat, pahat pahoja, kun ovat. Mustavalkoisia hahmoja toki on, mutta ei määrättömästi. Seelie ja unseelie ero on melko ohut paikoitellen... Kaye on suhteelisen uskottava hahmo ja hänen ystävänsä samoin. Ja erilaiset myyttiset olennot on kuvattu erityisen hyvin, oma suosikkini oli "kelpie" (jolle on varmaan joku suomennoskin...)

Tämä on sarjansa 1.osa, lisää pitää saada. Ihme ettei tätä ole tullut vielä suomeksi, saman kirjoittajan Spiderwick Chronicles kun on jo saatu (eivätkä ne ole yhtä hyviä kuin Tithe).

Friday, February 29, 2008

Robert A. Heinlein: Starship Troopers

Yksi omituisista asioista scifi-harrastuksessani oli pitkään se, etten ollut koskaan lukenut ainuttakaan Robert A. Heinleinin kirjaa. Ja Heinlein on kuitenkin ns. suuri nimi scifin alueella! No, nyt on tämäkin korjattu: luin Starship Troopersin.

Starship Troopers on yksi Heinleinin tunnetuimmista kirjoista, osittain toki sen takia, että sen pohjalta tehtiin elokuva muutama vuosi takaperin. Leffa olikin oikein hyvä, vaikka tuntui painottavan eri asioita kuin romaani. Starship Troopers (kirja) kertoo yhden sotilaan, Ricon, elämästä armejassa ja lopulta maan sotavoimien taistelusta "ötököitä" (bugs) vastaan. Yksi mies, valtava järjestelmä.

Starship Troopersia on kritisoitu sotaa glorifioivana ja onhan siinä sitäkin. Toisalta taas muutamassa kohdassa Heinlein tuntuu ottavan kantaa sodan järjettömyyteen (tai sen välttämättömyyteen) sekä vapauteen ja vastuuseen (vai onko se jo fasismia?). Kirja on hyvin monitulkintainen ja eriyisen mielenkiintoista on verrata sitä muutamaan muuhun scifi-sotakirjaan (etenkin Joe Haldemanin erinomaisiin Forever War ja Forever Peace -kirjoihin) sekä tietenkin aikaansa, jolloin se on kirjoitettu (1959).

OK, Heinleinin kirja on hyvin militaristinen, pääpaino on todellakin sotilaskoulutuksessa. Tästä huolimatta se pitää hyvin otteesaan ja luo pelottavan realistisenkin kuvan tulevaisuudestamme. Kritiikistä huolimatta hyvä teos. Antoi kuitenkin ajattelemisen aihetta olematta liian raskas luettavaksi. Suosittelen! Luen varmasti Heinleiniltä jotain lisää tulevaisuudessa.

Friday, February 22, 2008

Cory Doctorow: Down and Out in Magic Kingdom

Kerrankin ajoissa liikkeellä... Kesällä on Swecon ja Sweconin toinen kunniavieras on Cory Doctorow!

Down and Out in Magic Kingdom on Doctorowin ensimmäinen romaani ja varsin mielenkiintoinen romaani onkin. Kirja sijoittuu tulevaisuuteen, jossa kuolema on voitettu ja ihmiset elävät ikuisesti, vaihtavat vain välillä ruumiista toiseen varmuuskopioiden avulla. Päähenkilö Julius toteuttaa suuren haaveensa ja muuttaa asumaan Disney Worldiin. Disney Worldissa on kuitenkin alkamassa sisällissota (kärjistetysti sanottuna) ja Julius joutuu tietysti siihen mukaan.

Doctorowin maailma on mielenkiintoinen. Hän ei hirveän syvällisesti pohdi kaikkia niitä ongelmia, mitä kuolemattomuudesta syntyy (tosin ei jätä aihetta käsittelemättäkään). Down and Out in Magic Kingdom keskittyykin hyvin yhteen tiettyyn aspektiin ja paikkaan/tapahtumaan Doctorowin yhteiskunnassa. Maine ja kunnia ovat kaikki kaikessa, rahan sijaan ihmisten status mitataan "Wuffie"'ina. Rahalle ei enää juuri ole tarvetta, maailma on varsin yltäkylläinen. Kirja kuvailee paljon Disney Worldin ominaisuuksia ja laitteita, joten niiden tuntemus helpottaa tunnelmaan pääsyä olennaisesti (kaikkia ei kuvata kovin tarkkaan: oletetaan että lukija tietää mikä on Liberty Belle tai Hall of Presidents).

Sen verran mielenkiintoinen Doctorowin luoma maailma oli, että taidanpa lukea häneltä jotain muutakin ennen Sweconia! Lisämielenkiintoisuus tässä romaanissa on vielä se, että se julkaistiin alunperin netissä Creative Commons -lisenssin alla ja on edelleen saatavilla ilmaiseksi Doctorowin kotisivujen kautta. (Minä olen vanhanaikainen ja ostin kirjan...)

Tuesday, February 19, 2008

Bryan Talbot: Alice in Sunderland

Vaikka en ole koskaan Luther Arkwright'istä innostunut, Bryan Talbotin The Tale of One Bad Rat on uskomattoman hieno sarjakuva! Joten kun Talbot käy Alicen kimppuun, niin toki heti kiinnostuin (ja tajusin sanoa sen ääneenkin, niin sain sarjakuvan ystävänpäivälahjaksi).

Alice in Sunderland kertoo... no, vaikka mitä! Se kuvaa Sunderlandin historiaa, Alice in Wonderland kirjaan ja ennen kaikkea sen syntyyn liittyviä myyttejä ja totuuksia mutta toisaalta pohtii myös pitkälti samoja teemoja kuin Lewis Carrollkin aikoinaan Alicessa pohti. Lapsuutta, kaiken katoavaisuutta ja ajan olemusta. Talbotin tapa kuvittaa ja kertoa on värikästä ja vaihtelevaa ja vaikka albumi on paikoitellen hyvin raskas (historiaa on paljon!), pysyy se kuitenkin koko ajan kasassa ja liikkeessä monipuolisen ja tilanteisiin sopivan kuvituksensa ansiosta. Lewis Carrollista Talbot saa aikaan kuvan aidosti mielenkiintoisena henkilönä ja hänen suhteensa Alice Liddelliin kuvataan erinomaisesti.


Alice in Sunderland ei siis ole "juonellinen romaani" vaan enemmänkin aitoa historiaa, tarinoita, totutta ja valheita yhdistelevä historiankirja. Kuinka paljon tarinasta on totta? Ja mikä on unta? Mikä taas valetta? Syökö kissa yökön? Yökön kissa syökö?

Monday, February 18, 2008

Scott Lynch: Locke Lamoran valheet

Hip hei, toinenkin joululahjakirja luettu (ja nyt on vasta helmikuu). Tämä oli suomeksi, Scott Lynchin Locke Lamoran valheet. Nyt on jäljellä joululahjakirjoista enää muutama mietelausekirja (joista yhdessä on lehmiä! ja jotka olen siis lukenut) ja yksi sarjakuva, joka pitäisi vielä lukea.

Mutta siis: Locke Lamora on herrasmiesvaras, joka varastelee vaarallisessa ja julmassa Camorrin kaupungissa. Locken elämä muuttuu entistä hankalammaksi kun kaupungin varkaita aletaan murhailla ja muutenkin koko homma leviääkin nopeasti käsiin... Camorr on fiktiivinen kaupunki, jonka fantastiset elementit ovat yleensä melko hienovaraisia, mutta koko ajan läsnä kuitenkin. Lynchin kuvaama maailma on julma ja raaka (paikoitellen ehkä hieman liiankin, osan verenvuodatuksesta olisi voinut ehkä tehdä off-stage), eikä hyvyys todellakaan aina voita. Tästä huolimatta Locke Lamoran valheet on melko kevyt veijariromaani ja oli pakko lukea myöhään yöhön asti, jotta saisi selville miten tarina päättyy... Hyvin viihteellistä! Locke on myös varsin pidettävä hahmo, oikein kunnon rakastettava lurjus.

Aion ehdottomasti lukea lisääkin Lynchin kirjoja! Toivottavasti hän ei vaan sorru perinteiseen ja ala kirjoittaa liian pitkiä kirjoja tai liian pitkää sarjaa... Locke Lamoran valheet toimii ihan itsenäisenäkin kokonaisuutena, mutta saa kyllä aikaan halun lukea lisää. Seuraavan osan suomennosta odotellessa...

Tuesday, February 12, 2008

Evelyn Waugh: Brideshead Revisited

No nyt, joululahjakirja! Joulupukki toi kombo-lahjan, eli siis Brideshead Revisited -kirjan ja Mennyt maailma DVD-boksin. Kirja on luettu, DVD't vielä katsomatta (en ole nähnyt sarjaa koskaan!).

Brideshead Revisited on kirjoitettu 1944-1945 ja kuvaa - jo silloin - mennyttä maailmaa, eli 2.maailmansotaa edeltänyttä Britanniaa. Maailmaa kuvataan Charles Ryder-nimisen hahmon näkökulmasta (kertojahahmo). Ryderin maailmassa hyvin tärkeässä osassa on Flyte'jen perhe, ja varsinkin kaksi perheen lapsista, Sebastian ja Julia. Sebastian on Ryderin läheinen ystävä nuoruudessa, Julia taas hieman myöhemmin. (Sebastianin ja Charlesin suhteesta voisi tehdä - ja on tietysti tehtykin - kaikenlaisia tulkintoja, joihin en tässä nyt mene. Niin on Frodon ja Saminkin suhteesta!). Kantavana teemana kirjassa on uskonto, etenkin katolisuus.

Evelyn Waugh kirjoittaa todella koukeroisesti ja virkkeet ovat pitkiä. Kirjan lukemisessa siis meni tovi jos toinenkin, vaikka kyse on lyhyestä romaanista. "Lukemisen vaiva" kannatti kuitenkin nähdä: Waugh kuvaa upeasti maailmaa, jossa on elänyt ja jota ei enää ole (ja taas tekee mieli rinnastaa Tolkieniin...). Tunnelma on surumielinen, mutta kuitenkin toiveikas.

Suosittelen ehdottomasti historiallisesta ajankuvauksesta pitäville! Tämä on ilmeisesti suomennettukin, kai...?

Monday, February 4, 2008

Doris Lessing: Shikasta

Nyt on työn alla joululahjakirja, mutta sitä ennen Nobel-voittaja, eli Doris Lessing ja kirja Shikasta (jonka luin suomeksi). Häpeäkseni myönnän etten ollut Lessingiä lukenut ennen tätä lainkaan...

Shikasta olikin uskomattoman hyvä! Kirja on noin 30 vuotta vanha, mutta (valitettavasti) täysin ajankohtainen. Perusideana Shikasta on maankaltainen (=Maa) planeetta, jota tarkkaillaan ja kontrolloidaan Canopukselta. Shikastasta olisi voinut tulla täydellinen, harmoninen paratiisi, mutta jotain meni pieleen ja myös ulkopuoliset voimat vaikuttivat ihmisiin korruptoivasti. Tarinaa kerrotaan koko ajan ulkopuolisten silmin, maan asukit ovat vain tutkimuskohteita. Ja kuitenkin hyvin tärkeässä asemassa.

Shikastassa käsitellään voimakkaasti rotuun ja orjuuteen liittyviä asioita, sekä luonnollisesti myös tasa-arvoa. Lessing ei maalaa ihmisistä erityisen mairittelevaa kuvaa, mutta antaa kuitenkin ymmärtää että aina on myös "hyviä" yksilöitä. Lessing kuvaa ihmiskunnan historiaa (ja "historiaa") kymmenien tuhansien vuosien ajan, niin menneisyyttä kuin tulevaisuuttakin. Vaikka kirjassa on synkät hetkensä ja teemallisesti se on hyvin vakava (valkoisen miehen ylivalta muita rotuja kohtaan yms.), ei Lessing kuitenkaan sorru liialliseen synkistelyyn. Hyvä niin.

Esipuheessaan (vuodelta 1978) Lessing muuten kritisoi sitä, että science fiction kirjallisuutta ei vieläkään pidetä vakavasti otettavana kirjallisuutena vaikka juuri scifistä tulevat nykymaailmaa eniten arvostelevat ja kritisoivat tekstit sekä tuoreimmat ideat. Tämäkään asia ei sitten näköjään ole 30 vuodessa mihinkään muuttunut...

Sunday, January 27, 2008

Sean Stewart: Yoda: Dark Rendezvous

Ei vieläkään joululahjakirjoja... "Välipalana" päätin lukaista Sean Steawartin kirjan Yoda: Dark Rendezvous. Elämäni ensimmäinen Star Wars -kirja! Joten miksi ihmeessä Star Warsia? Sean Stewartin takia (hän on yksi suosikkikirjailijoistani tällä hetkellä.).

Eikä hän pettänyt tässäkään. YDR (lyhennetään hieman...) sijoittuu aikaan osien II ja III välillä, eli siis kloonisotiin. Kreivi Dooku ilmoittaa Yodalle haluavansa rauhaa ja niinpä Yoda lähtee tapaamaan Dookua mukanaan 2 jediä ja 2 jedioppilasta. Pääpaino tarinassa onkin jedioppilaiden tarinassa, ja se on hyvä asia. Leffat nähneenä tietää, että tiettyjen hahmojen on jäätävä henkiin, mutta tätä tarinaa varten keksityt hahmot ovat kaikki ihan vapaata riistaa. Eli on mahdollista jännittääkin hahmojen kohtaloa. Stewart nostaa jälleen kerran esiin myös perheen merkityksen, niin kuin useissa muissakin kirjoissaan, eikä tälläkään kertaa perhe ole täysin 100% rakastava ja luotettava. Perheen käsitettä käsitellään myös monella tavalla.

Lopussa tarina melkein sortuu Deus ex machinaan, mutta onneksi ei ihan niin pahasti kuin miltä ensin näyttää. Yoda on hahmona varsin sympaattinen ja Stewart kohtelee häntä tarpeeksi humoristisesti. Yoda ei suinkaan ole täydellinen vaan paikoitellen kärttyisä vanha otus. Myös muut hahmot ovat tarpeeksi mielenkiintoisia ja jopa kreivi Dookun ajatuksiin päästään käsiksi (ja hänen motiivejaan selvennetään). Dialogi on parempaa kuin Lucasilla, mutta siihen nyt ei paljoa tarvita... Star Wars -leffojen (niiden uusienkin) näkeminen tosin on välttämätöntä romaanista nauttimiseen, mutta tuskin näitä kukaan sellainen lukeekaan, joka ei olisi leffoja nähnyt?

Kannatti lukea! Aionko lukea lisää Star Wars -romaaneja? Tuskin (elleivät ole mielenkiintoisilta kirjailijoilta). Luenko lisää Sean Stewartia? Takuuvarmasti!

Thursday, January 24, 2008

J.R.R. Tolkien: Húrinin lasten tarina

Tätä on luettu pitkään ja hartaasti Morelin Teetä ja Tolkienia -lukupiirissä ja vihdoinkin saatiin loppuun. Eli siis J.R.R. Tolkienin "jälkeenjääneitä papereita", Húrinin lasten tarina.

Tarina oli sinänsä tietty tuttu Silmarillionista (vaikken kovin hyvin muistanutkaan), ei sinänsä mitään uutta. Ja kuitenkin paljon uutta oli. Kummasti Silman tarinaa oli saatu lihotettua ihan kokonaiseksi kirjaksi. Synkkä kertomus, totta kai, mutta se oli odotettavissakin.

Ehkä tässä versiossa Túrinista on saatu hieman monitahoisempi hahmo (mutta tyhmä, edelleen!) ja muutamat sivuhahmotkin saavat hieman persoonallisuutta. Tolkienin vahvuus ei koskaan oikein ollut monipuolisissa hahmoissa ja tässäkin ns. Suuren Kohtalon ja taisteluiden kuvaukset nousevat henkilöhahmojen yli. Túrin tosin saa monesta asiasta syyttää enemmän itseään kuin Morgothia...

Kannatti lukea, ja Alan Leen upea kuvitus tuki tarinaa mahtavalla tavalla! Oli hienoa havaita kuinka pieniä Leen ihmishahmot aina olivat; se entisestään korosti hahmojen ponnisteluita melko mahdotonta vihollista vastaan. Tästä oli myös kiva jutella Morelissa: tarkemmin Tolkieninsa tuntevat osasivat kertoa mielenkiintoisia viittauksia myös HoME-sarjaan sekä Silmarillioniin.

Wednesday, January 16, 2008

Gregory Maguire: Wicked

Ei vieläkään joululahjakirja, mutta sellainen, joka on ollut lukulistalla jo pitkään (ja jonka löytäminen pokkarina oli kiven alla), eli Gregory Maguiren Wicked - The Life and Times of the Wicked Witch of the West.

Wicked
kertoo siis Oz-maan "Lännen ilkeän noidan" tarinan, pääasiallisesti ajalta ennen Dorothyn saapumista. Ns. loppuratkaisu on siis selvillä jo alusta asti, mutta Maguire kertoo kuinka Noidasta tuli Noita (ja mikä - ja millä tavalla - teki hänestä Ilkeän). Maguire luo myös melko oman kuvauksensa Ozista, paikoitellen nojaten Baumin alkuperäiseen tekstiin, paikoitellen leffaan ja suurimmaksi osaksi omaan mielikuvitukseensa. Oz ei ole lainkaan yhtä auvoinen ja satumainen paikka kuin Baumin teoksessa (jonka jatko-osista en muista mitään...)

Maguiren Ozissa on paljon uskontoa, politiikkaa ja uskonnollista politiikkaa. Tämä luo paikoitellen hyvinkin julman alavireen kertomukselle ja herättää kysymyksiä myös ihmisyydestä, vapaasta tahdosta ja muista keveistä aiheista... Tarina ei siis ole lainkaan niin "höttöä" kuin voisi lähtökohdasta päätellä, päinvastoin! Toki kevyempiäkin osuuksia on, mikä tietysti tasapainottaa.

Oikein hyvä ja suositeltava kirja, mutta Oz-tarinan tunteminen lienee välttämätöntä tarinasta nauttimiseen. Kirja lienee tulossa myös suomeksi tai niin olen kuullut...?

Wednesday, January 9, 2008

Iain Banks: Crow Road

Ei sitten tullutkaan aloitettua joululahjakirjalla vaan lainakirjalla, eli Iain Banksin Crow Road.

Crow Road kertoo käytännössä yhden suvun miesten (no, osan ainakin) elämästä, suhteista, salaisuuksista ja - ennen kaikkea - kuolemasta. Melko synkästä teemastaan huolimatta Crow Road ei ole mitään synkistelyä vaan viihdyttävää ja tosi hyvin kerrottua ihmissuhdedraamaa (paikoitellen hyvin huvittavaakin). Kirja kuvaa miellyttävästi sekä "mennyttä" aikaa että nykypäivää, joka on 1992, mikä taas esimerkiksi tietokoneasioista puhuttaessa tulee erittäin selväksi... Viskiä juodaan paljon, ollaanhan Skotlannissa. Kirja tempaa hyvin mukaansa alusta asti, ensimmäinen lause kun on: "It was the day my grandmother exploded."

En ollut Iain Banksilta aiemmin mitään lukenut, Iain M. Banksilta sen sijaan Player of Games -kirjan, joka jostain syystä ei tehnyt vaikutusta. Olisin halunnut lukea enemmän Kulttuurista ja vähemmän tylsästä päähenkilöstä. Pitäisi varmaan yrittää jotakin muutakin scifi-kirjaa Banksilta. Näitä ei-scifejä aion myös lukea lisää, ehdottomasti, Crow Road oli erinomainen.

Tuesday, January 1, 2008

Vuosi 2007: tilastointia

Eipä tullut blogattua ihan kaikista vuonna 2007 luetuista kirjoista. Lukuvihkoni mukaan ehdin lukea vuoden 2007 aikana 88 kirjaa, mikä on - yllättävää sinänsä - enemmän kuin vuonna 2006. Minä kun kuvittelin olevani kiireinen! (88 kirjaa ei ole kovin paljon, mutta tässä on ollut "vähän muutakin tekemistä" vuoden aikana, eli siihen nähden ihan OK saavutus.)

Suomenkielisiä kirjoja tuli luettua 43 kpl, mikä on ällistyttävän hyvin tasapainossa suunnittelemani 50% suomenkielistä / 50% englanninkielistä kirjallisuutta -jakaumani kanssa. Jossain vaiheessa yritin lukea järjestelmällisesti joka toisen kirjan suomeksi, joka toisen englanniksi, mutta arvostelukirjat (suomeksi) ja urban fantasy -kirjat (englanniksi, Finnconia varten) sotkivat suunnitelmaa.
Arvostelu/Kuvastaja-kirjoja ehdin lukea vuoden aikana 33 (viimeisen sain loppuun eilen illalla).

Lukemiani sarjakuvia en ole listannut, mutta vuonna 2007 tuli luettua ainakin Gloom Cookie (1-5), Testament (1-2), Fables (1-3, pitäisi hankkia lisää), Azumanga Daioh (1-3, tätäkin lisää!), paljon Alan Moorea ja aina uudestaan Sandmaneja.

Vuonna 2008 pitää tietysti lukea tulevan Finnconin kunniavieraita sekä Åconin ja Sweconin kunniavieraita. Taidan kuitenkin aloittaa joululahjakirjoilla...