Thursday, December 22, 2011

Michael Moorcock: Elric of Melniboné

Lukemattomien klassikkojen linjalla taas: Michael Moorcockin Elric on tietysti tuttu hahmona, mutta tarinoita ei ole varsinaisesti tullut koskaan luettua...

Elric of Melniboné on - yllätys - kronologisesti ensimmäinen Elric tarina, ja juonellisesti ensimmäisessä osassa tunnutaan pohjustavan sarjaa (josta osa, esim. saagan lopetus, on kyllä kirjoitettu jo ennen tätä). Melnibonén viimeinen hallitsija, Elric, on fyysisesti heikko albiino, joka on kuitenkin äärimmäisen älykäs, voimakas velho ja jopa "hyvä", jos tässä maailmassa nyt hyvällä tai pahalla on mitään merkitystä (melnibonélaiset eivät pidä muita kansoja juuri minään ja tämä tuntuu koituvan heidän tuhokseen). Kyse on enemmänkin filosofisesta ja moraalisesta pohdinnasta, jota Elric harrastaa mutta muut juuri eivät. Ja niinpä Elricin serkku päättää hankkiutua hallitsijasta eroon, mutta se ei tietenkään ole niin helppoa...

Moorcockin antisankari Elric on hahmo, josta on vaikea pitää, mutta toisaalta ympäröivät hahmot ovat vielä ikävämpiä. Näitä olisi kyllä kiva lukea lisääkin, pitää varmaan etsiä hieman. Moorcockin kieli on kaunista ja jotenkin surumielistä, ja sekin lisää Melnibonén rappion tunnelmaa.

Wednesday, December 14, 2011

Jim Butcher: Side Jobs

Dresden Files -sarjan kesken ilmestyi sitten novellikokoelma, johon on kerätty Harryn seikkailuita ennen Changes -kirjaa (ja yksi sen jälkeen sijoittuva novelli). Kuten arvata saattaa, osa oli hyviä, osa huonoja (mutta tämä ei silti ollut se Dresden-kirja, jonka olisin halunnut seuraavaksi lukea...)

Tarinoista huomaa sen, että vanhemmat kertomukset ovat oikeastaan pääsääntöisesti heikompia kuin uudemmat, eli Butcher on selvästi kehittynyt kirjailijana (mitä Codex Alerasta ei voinut päätellä). On myös kiva lukea kirjailijan kommentteja omista kertomuksistaan ja siitä mihin ne sijoittuvat Dresden Files -aikajanalla. Mielenkiintoisesti novelleista osa on myös jonkun muun kuin Harryn näkökulmasta kerrottuja: etenkin Murphyn ja Thomasin näkökulmat olivat ihan jänniä, vaikkakaan eivät yhtä persoonallisia kuin Harryn itsensä, eli samaa ohueksi jäämistä kuin Alerassa oli havaittavissa. Ehkä paras novelli oli The Warrior, jossa Michael painii uskonkysymysten kanssa.

Loistavia novelleja? No, ei oikeastaan. Viihdyttäviä? Kyllä. Saavatko odottamaan seuraavaa Dresden Files -romaania? No takuuvarmasti!

Wednesday, December 7, 2011

Mark Z. Danielewski: House of Leaves

Blogi ei ole kuollut enkä ole minäkään, ainoastaan kovin kiireinen. Jo aika päivää sitten tuli luettua kirja, joka saanee "vuoden erikoisin kirja" -maininnan.

Eli siis Mark Z. Danielewskin romaani (?) House of Leaves. Joka kertoo... niin, no. Monta tarinaa, joissa keskiössä (?) on kertomus talosta, joka ei ole ihan niin stabiili ja turvallinen kuin talot yleensä, vaan jonne ilmestyy yhtäkkiä uusia ovia ja joka on - aiheeseen sopimaton klisee - suurempi sisältä kuin ulkoa. Kirja on yhtäaikaa "tieteellinen" teksti, päiväkirjamainen purkaus ja dokumenttielokuva. Siinä on monta kertojaa, toinen toistaan epäluotettavampia, ja itse talo on yksi tärkeimmistä hahmoista, ellei jopa kaikkein tärkein. Ja kirjan ulkoasu... no, sekin rikkoo romaanejen perinteistä tyyliä. Julkisella paikalla lukiessa muut ihmiset tuijottavat.

Ja siis aivan loistava kirja! Yhtä aikaa kauhua, tiedettä (?), romantiikkaa! Kirjaan pitää todella keskittyä, ja Danielewski onnistuu kuljettamaan montaa eri tyyliä hyvin yhtä aikaa. Tästä on todella vaikea sanoa yhtään mitään muuta kuin että kannattaa ehdottomasti lukea se!

Thursday, November 3, 2011

Joseph DeMarco: A Study in Lavender

Matkalukemiseksi oli hyvä ottaa novelleja ja mielellään vielä e-kirjamuodossa. Tällä kertaa Sherlock Holmes -tarinoita eri näkökulmasta: A Study in Lavender'in alaotsikko onkin "Queering Sherlock Holmes."

Ja varsin mielenkiintoisia, eri näkökulman novelleja kokoelmassa olikin. Esipuheessa viitataan Doylen omiin viittauksiin Holmesin (ja Watsonin!) mahdollisista seksuaalisista suuntautumisista, ja hyvin novelistit ovatkin saaneet tarinat vaikuttamaan aidoilta. Tyylillisesti novellit noudattelevat myös mukavasti Doylen tyyliä, ja vaikka tarinoissa onkin selkeä eroottinen teema, ei graafisiin kuvauksiin missään vaiheessa mennä (paitsi tietenkin murhien kohdalla). Erityisesti mieleen jäi Vincent Kovar'in "The Bride and the Bachelors", jossa käsitellään myös naisten asemaa viktoriaanisessa maailmassa ja joka - toisin kuin alkuperäiset Doylen tarinat - on kerrottu Holmesin, ei Watsonin näkökulmasta.

Varsin mukava kokoelma, siis, ja tosiaan oikein näppärästi e-kirjana ostettavissa mm: Wizard's Tower Press'istä.

Friday, October 21, 2011

Martin Millar: Lonely Werewolf Girl

Vakavammasta kirjallisuudesta takaisin urbaanin fantasian pariin. Tosin kovin, kovin vakavia ollaan myös Martin Millarin kirjassa Lonely Werewolf Girl, etenkin nimihenkilö.

Yksinäinen teini-ihmissusityttö Kalix pakenee Lontooseen yritettyään tappaa isänsä, ihmissusiklaanin johtajan (thane?). Kohta ihmissusilla onkin käsissään uuden johtajan valinta, ja Kalixin teot nivoutuvat olennaisesti siihen, mitä itse kukin klaanilainen äänestää. Selviääkö häädetty Kalix edes hengissä johtajan vaihdoksesta? Muissa (monissa muissa!) juonissa seurataan mm. ihmissusi-vaatesuunnittelijan epätoivoista kanssakäymistä tulielementaalin kanssa, kahden rapajuopon ihmissuden bändiambitioita sekä Kalixin ihmisystävien ihmissuhdesotkuja.

Tarinaa ja hahmoja siis riittää. Suurin osa hahmoista on varsin hauskoja (Kalix on tässä poikkeus: hän on vain angstinen ja rasittava), mutta juonet junnaavat paikallaan. Samankaltaisia tapahtumia piisaa ja Millar toistaa itseään aivan liian paljon. Hahmogalleriasta on myös ajoittain hieman hankala pitää lukua. Lonely Werewolf Girl on kuitenkin varsin hupaisa kirja, ja sen käsittelemä yliluonnollisten Skotlanti ja Lontoi ovat ihan kiintoisia paikkoja. Jos tästä olisi leikannut pois n. 150 sivua, olisi tarina ollut sujuvampi. Editointi olisi tehnyt kirjalle hyvää.

(Niin, tämä on siis sama kirjailija, jonka Martin Scott -nimellä kirjoittama Thraxas voitti World Fantasy Awardin... Lonely Werewolf Girl on, hyvässä ja pahassa, varsin erilainen!)

Wednesday, October 12, 2011

Margo Lanagan: Tender Morsels

Margo Lanagan on aiemmin tullut tutuksi lähinnä novelleistaan, mutta Tender Morsels voitti World Fantasy Awardin (ja tuli vastaan kesällä sattumalta).

Kamalien tapahtumien jälkeen Liga pakenee kahden lapsensa kanssa mielikuvitusmaailmaan tajuamatta, että tyttärien eristäminen maailmasta ei sekään ole hyvä vaihtoehto. Ligan maailma alkaakin murentua, kun tyttäret itsenäistyvät.

Tender Morsels on todella raskas kirja. Vaikka kyse on nuortenkirjasta ja vieläpä hyvin sadunomaisesta, Lanagan käsittelee todella raskaita teemoja. Etenkin aivan ensimmäiset luvut ovat varsin rajua tavaraa, ja vaikka hieman "kevyemmäksi" tarina muuttuu, on se kuitenkin hyvin raskas alusta loppuun. Lanaganin rikas ja monipuolinen kieli ei kevennä sisältöjä lainkaan, vaan vetää entistä syvemmälle mukaansa hyvin rakennettuun maailmaan. Tarina on kyllä varsin feministinen ja ajoittain miehet vaikuttivat liiankin petomaisilta, mutta toisaalta se tämäntyyppiseen "satuun" sopikin.

Tender Morsels on erittäin hyvä kirja, jota ei ihan heti tee mieli lukea uudestaan. Kovin nuorille lukijoille sitä ei uskalla suositella, sen verran rajua sisältöä tässä on. Aikuisille se kyllä sopii hyvin, paitsi että samat sisällöt ovat kyllä raskaita...!

Friday, October 7, 2011

Guy Gavriel Kay: Under Heaven

Todella typerä idea oli lukea kirja, josta oli suuria odotuksia, heti sellaisen kirjan perään, joka oli ollut loistava. Näin kuitenkin kävi, kun Embassytownista siirryttiin suoraan "Kiinaan" Guy Gavriel Kayn Under Heaven'in mukana.

Shen Tai, kuuluisan (edesmenneen) kenraalin poika, saa ruhtinaallisen lahjan: 250 erityisen hienoa hevosta. Hevosten avulla Shen Tai saa yllättävää valtaa, ja hän joutuukin mukaan poliittiseen valtataisteluun keisarin seuraajasta. Toisaalla Shen Tain sisko, Li-Mei, matkustaa pohjoiseen tullakseen naitetuksi barbaariheimon johtajalle. Mukana kuvioissa on vielä sisarusten vanhempi veli, joka on kunnianhimoinen ja valmis tekemään mitä tahansa oman asemansa pönkittämiseksi. Poliittisiin kuvioihin liittyy toki myös naisia, etenkin keisarilinen puoliso (no, jalkavaimo) sekä pääministerin jalkavaimo, joka sattuu olemaan Shen Tain rakastettu...

Kayta lukee aina mielikseen eikä Under Heaven ole poikkeus. Päinvastoin; menetyksen, kunnian ja kaipuun tunteet nousevat voimakkaasti esiin ja - kuten usein Kaylla - hahmoihin kiintyy. Under Heavenissa Kay onnistuu kirjoittamaan mielenkiintoisesti myös naisista "vallan" takana: sekä keisarin että pääministern jalkavaimoilla on yllättävän paljon valtaa siihen, mitä tapahtuu. Ei tietenkään suoraan, vaan kulissien takana. Kayn "Kiina" on hyvin uskottavan oloinen ja kaunis paikka. Under Heaven oli huomattavasti mielenkiintoisempi ja ehjempi kokonaisuus kuin esimerkiksi Sarantine Mosaic tai Last Light of the Sun.

Miksi sitten ei olisi pitänyt lukea tätä ja Embassytownia peräkkäin? Liikaa hyvää kerralla, ja melkoinen sense-of-wonder-overload. Näiden tasolle ei ihan hetkeen mikään nousekaan!

Monday, September 26, 2011

China Miéville: Embassytown

Yksi maailman parhaista kirjailjoista, China Miéville, kirjoitti scifi-romaanin. Ja Embassytown on ihan "selvää" scifiä, toisin kuin Miévillen aiempi tuotanto jonka genrelajittelusta voisi keskustella pitkäänkin.

Kaukana tulevaisuudessa ihmiset asuttavat planeettaa, jolla elää myös planeetan alkuperäisrotu, "Isännät." Elo on sinänsä aivan rauhaisaa, siitäkin huolimatta että Isäntien kanssa keskustelu ei ole aivan helppoa, vaan siihen kykenevät ainostaan Suurlähettiläät. Päähenkilö Benner Cho pääsee näkemään eturivistä mitä tapahtuu kun paikalle saapuu uusi Suurlähetteliäs.

Embassytown on mahtava kirja! Siinä on yhdessä kirjassa enemmän mielenkiintoisia ideoita kuin monessa heikomassa yhteensä. Miéville kirjoittaa tietenkin edelleen omalla, kauniin mutkikkaalla kielellään.Vanhalle lingvistille kirja, jossa (yhdessä) pääosassa on kieli, tulkkaus ja kulttuuri oli miellyttävä kokemus. Ehkä juuri tuo kielen merkitys ja kielen muodostuminen jäivät mieleen kaikkein mielenkiintoisimpana aspektina.

Vaikka The City & The City olikin loistava romaani, on Embassytown vielä loistavampi. Tämä piti - kliseisesti sanottuna - otteessaan alusta loppuun ja yllätti joka metrillä! Lisää!

Tuesday, September 20, 2011

Holly Black & Ellen Kushner: Welcome to Bordertown

7 arvostelukirjaa myöhemmin, lisää novelleja. Tällä kertaa aidosti urbaania fantasiaa edustava novellikokoelma, eli klassiseen Bordertowniin sijoittuva (duh) Welcome to Bordertown.

Bordertownin rajat ovat olleet kiinni kolmetoista päivää. Täällä meillä 13 vuotta on kuitenkin ehtinyt vierähtää ennen kuin portit taas aukesivat. Nyt kaikenlaiset väliinputoajat löytävät taas tiensä Bordertowniin, meidän maailmamme ja Keijumaan rajamaastoon, missä kaikki on toisin. Osa heistä palaa etsimään kadotettuja rakkaitaan, osalla on muut motiivit.

Jälleen kerran, osa novelleista oli todella loistavia, ja osa jäi hieman puolitiehen. Osa kirjoittajista on pitkäaikaisia bordertownilaisia, osa ensimmäistä kertaa mukana. Novellien lisäksi mukana on myös runoja, ja ne olivat ehkä kirjan mielenkiintoisin osuus (etenkin Jane Yolenin runot olivat hyviä ja niistä Soulja Grrrl loistava!). A Tangle of Green Men (Charles deLint) oli kaunis, ja niminovelli (Kushner & Terri Windling) erittäin hyvä. Toisaalta taas Tim Prattin Our Stars, Our Selves taas jäi ohueksi (ja siinä oli yksi perustavaa laatua oleva virhekin).

Vaikka Bordertown on periaatteessa nuortenkirjallisuutta (ja hyvin ymmärrettävästi onkin: kukapa nuori ei haluaisi päästä jonnekin muualle, jonnekin minne varmasti kuuluu - tosin onko Bordertown sitten se paikka onkin ihan toinen asia), on Welcome to Bordertown oikein hyvin luettavissa vanhempanakin. Tämä toimi jotenkin jopa paremmin kuin Emma Bullin Finder, mikä johtui ehkä siitä, että Welcome to Bordertown -kirjan lukijoilta ei selvästi odotettu aiempaa maailman tuntemusta (vaikka siitä varmasti apua olikin, ts. novelleissa oli paljon viittauksia vanhempiin kirjoihin). Tähän maailmaan olisi kiva tutustua tarkemmin, mutta vanhojen kirjojen saatavuus on.. heikko. Harmi: tällaista urbaani fantasia parhaimmillaan on!

Tuesday, September 13, 2011

Ellen Datlow & Terri Windling: Teeth

Vampyyrit eivät ole enää ihan niin uusi musta kuin aiemmin, mutta vieläkin tarinoita riittää. Ellen Datlown ja Terri Windlingin nuorisolle suunnattu vampyyriantologia Teeth on onneksi paremmasta päästä.

Teeth sisältää nipun vampyyriaiheisia novelleja, enemmän (Neil Gaiman, Ellen Kushner, Holly Black, Garth Nix) tai vähemmän (Catherynne M. Valente, Kathe Koja, Kaaron Warren) tunnetuilta kirjailijoilta. Kuten arvata saattaa, osa novelleista (no, muutamat ovat runojakin) on parempia kuin toiset. Muutama todella siirappinen teos mahtui mukaan, mutta onneksi pääasiassa lukijaa ei aliarvioitu eikä liialliseen vampyyriromantiikkaan sorruttu. Delia Shermanin "Flying" oli varsin itse asiassa kaunis, ja Jeffrey Fordin "Sit the Dead" viihdyttävä. Gaimanilta oli ihan nätti runo, ei kuitenkaan mitään erityisen spesiaalia. Kathe Kojan "Doll" oli taas loistavan karmiva, eikä ollenkaan siirappinen, toisin kuin taas Cecil Castelluccin "Best Friends Forever", mikä ei vedonnut lainkaan. Mutta tämä on tilanne aina novelliantologioiden kanssa: osasta tykkää, osasta ei.

Yritin kesällä lukea toistakin vampyyriantologiaa, "Love Bites 2", minkä piti olla nimenomaan vampyyriromantiikkaa (ja vieläpä "synkkää ja hieman erilaista!"), mutta se oli vain kauheaa itseään toistavaa roskaa. Teeth on, vaikka sinänsä nuortenkirja onkin, merkittävästi parempi eivätkä vampyyrit ole kaikissa tarinoissa samanlaisia. Kyllä tätä suosittelee vampyyrifiktion ystäville, ikään katsomatta.

Sunday, September 11, 2011

Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa

Viimeinen Tähtifantasia-ehdokas oli Mari Strachanin Hiljaisuus soi h-mollissa. Kirja edusti fantasiaa vähemmän "äärimmäisenä", eli kallistui enemmän maagisen realismin suuntaan (ja aika pitkälti ihan puhtaan realismin suuntaan: maagisuus jäi aika taka-alalle).

12-vuotias Gwenni on erilainen lapsi: hän näkee ja kuulee asioita mitä muut eivät, ja lentääkin unissaan. Gwenni kasvaa walesilaisessa pikkukylässä, missä kaikilla on omat salaisuutensa joista ei saa puhua, ja jossa kukaan ei Gwenniä ymmärrä. Eräs kylän miehistä löytyy hukkuneena ja jotenkin Gwennin on saatava selville mitä on tapahtunut ja ymmärrettävä kaikkea. Oman perheenkin kulissit alkavat murtua tapahtumien liikkuessa.

Kovin fantasinen tämä ei siis ollut. Gwenni näkee kyllä asioita ja kokee etiäisiä, mutta onko kyse varsinaisesti magiasta? Strachanin kuvaus Walesista ja pikkukylästä on kaunista ja Gwennin tarina on aika satuttavakin, mutta Tähtifantasia-listalle tämä oli hieman erikoinen. "Mainstream"-kirjana tätä lukee kyllä oikein hyvin, ja juuri sellainen "jos asioista ei puhuta, on kaikki kunnossa" -asenne onnistui mainiosti (ja tämä oli selvästi sieltä realismin päästä!). Strachanilta tuskin tulee jatkossa muuta luettua, ellei sitten sattumalta vastaan kävele.

Saturday, August 27, 2011

Andrzei Sapkowski: Viimeinen toivomus

Osallistuin kesän Finnconissa Tähtifantasia-palkinnon varjopaneeliin (eli siis panelistit, jotka eivät tienneet voittajaa, puivat ehdokkaita ja esittivät omat arvauksensa voittajasta: pieleen meni). Tuli siis luettua nekin Tähtifantasia-ehdokkaat, jotka oli jääneet lukematta (Tuulen nimi & Kuolemattomien kaarti on arvosteltu Portissa, Yövartiosto tuli luettua englanniksi kauan aikaa sitten). Toinen näistä vielä lukemattomista oli Andrzei Sapkowskin Viimeinen toivomus.

Viimeinen toivomus seuraa (Witcher-peleistäkin tutun) Geraltin seikkailuita. Kirja on oikeastaan novellikokoelma, joita sitoo yhteen hyvin löyhä kehyskertomus. Geralt reissaa ympäriinsä ja kohtaa erilaisia hirviöitä.

Romaanin vahvuus on nimenomaan Geraltissa ja hänen kohtaamissaan otuksissa. Perinteisistä hirviöistä on päästy itäeurooppalaisiin ja - ennen kaikkea - musta-valkoisuuden sijaan Sapkowski pelaa paljon harmaasävyillä. Siinä missä Geralt ei ole aivan puhtoisa, eivät hänen kohtaamansa hirviöt ole välttämättä suoranaisesti pahoja. Käsiteltävät aiheet ovat muutenkin "aikuisempia": sekä väkivalta että seksi on melkoisen graafista. Sinänsä Viimeinen toivomus oli ihan viihdyttävä, hieman pulp-henkinenkin, mutta oliko se paras viime vuonna ilmestyneistä käännetyistä fantasiakirjoista...? No, virallisen raadin mukaan ainakin oli: Viimeinen toivomus voitti Tähtifantasia-palkinnon. Varjoraati tuntui olevan Swainstonin puolella.

Tuesday, August 23, 2011

Jasper Fforde: Shades of Grey

Seuraavaa Thursday Next -romaania odotellessa oli hyvä lukea Jasper Fforden uusin teos, humoristinen dystopia Shades of Grey. Humoristinen dystopia? Niinpä.

Tulevaisuuden Walesiin (n.+500 v.) Eddie Russet ja hänen isänsä lähetetään "maaseudulle", East Carminen kylään rangaistukseksi käytännön pilasta. East Carminessa Eddie tapaa Jane-nimisen tytön, joka on ns. kastiton. Jane ei tunnu hyväksyvän maailmassa vallitsevaa tilaa ja ihmisluokkia kovinkaan helposti, ja luonnollisesti naivi Eddie tempautuu mukaan Janen suunnitelmiin. Matkan varrella selviää tietenkin myös se, että hallitus ei ehkä olekaan aivan niin hyvä kuin mitä antaa ymmärtää.

Shades of Greyn maailma on mielenkiintoinen. Ihmisten sosiaalinen status ja luokka määrittyy sen mukaan, mitä värejä he pystyvät näkemään. Teini-ikäiset testataan tietyn ikäisinä, ja esimerkiksi eri värejä näkevien väliset avioliitot ovat kiellettyjä. Toisaalta taas avioiliitoilla halutaan jalostaa jälkikasvun väripotentiaalia: mitä selvemmin tietyn värin näkee, sitä korkeampaan asemaan nousee. Shades of Grey ei ole yhtä hauska ja sanaleikkejä viljelevä kuin Fforden aiemmat sarjat. Dystopiaksi se kuitenkin on varsin huvittava (mihin ei tietenkään paljoa tarvita: dystopiat eivät kuitenkaan yleensä ole lainkaan hauskoja), ja korostaa dystooppisten hallitusten mielettömyyttä (esim. lusikoiden tekeminen on kiellettyä ja siksipä ne ovat kovaa valuuttaa maailmassa).

Vaikka ehkä Fforden muut sarjat ovat parempia, kyllä tämänkin jatko-osat tulee varmasti luettua!

Sunday, August 21, 2011

Terry Pratchett: I shall wear midnight

Terry Pratchett tuntuu solmivan langanpäitään yhteen; I shall wear midnight on varmaankin viimeinen kirja nuoresta noidasta, Tiffany Achingista.

Tiffany on 15-vuotias ja jo kokenut noita. Tiffany joutuukin kokemaan melkoisia: vastuuta, rakkautta, vihaa monissa eri muodoissa. Noitavainot ja ennakkoluulot nostavat rumaa päätään, ja se saattaa olla Tiffanyn vika! Nac Mac Feeglet ovat myös vauhdissa, ja niiden pysäyttäminen on perinteisesti vaikeaa.

I shall wear midnight on selvästi synkin Tiffany-kirja. Teemat, joita tässä käsitellään, ovat selvästi voimakkaampia ja vakavampia kuin aiemmissa kirjoissa (esim. perheväkivalta, ennakkoluulot, mustasukkaisuus). Ihan kauhean synkäksi meno ei onneksi kuitenkaan mene (vrt. monet muut nuortenkirjat), mutta aiempiin osiin verrattuna tämä on "aikuisempi." Niin on tietenkin myös Tiffany itse, ja hahmojen kehitys onkin tässä taas hyvin onnistunutta. Pratchettin kirjat toimivat yksittäisinä tarinoina, mutta kun ne lukee järjestyksessä, huomaa selvästi miten hahmot ovat muuttuneet. Joka tapauksessa I shall wear midnight on kaunis tarina, joka lopettaa tyylikkäästi tiettyjen hahmojen tarinan. Oli myös hauska tavata muutama "vanha tuttu" aiemmista Discworld-romaaneista!

Ja niinhän siinä sitten tietenkin kävi, että Connie Willisin Blackout/All Clear voitti sen Hugon. Ehkä minä en vain tajunnut sen hienoutta, mutta The Dervish House oli kyllä selkeästi paljon parempi kirja! Harmi.

Wednesday, August 17, 2011

Connie Willis: Blackout/All Clear

Viimeinenkin Hugo-ehdokas piti lukea, eli Connie Willisin tupla-kirja (=yksi kirja kahteen osaan jaettuna, molemmat osat ilmestyivät viime vuonna) Blackout/All Clear.

Blackout/All Clear seuraa kolmea historioitsijaa, jotka matkustavat vuodesta 2060 vuoden 1941 Lontooseen tutkimaan ja seuraamaan elämää Englannissa pommitusten aikaan. Suhteellisen nopeasti käy ilmi, että he eivät pääse enää takaisin "nykypäivään", ja pelko siitä, että he ovatkin muuttaneet menneisyyttä nousee esiin. Paljon aikaa käytetään myös toisten hahmojen etsimiseen...

Blackout oli itse asiassa ihan kiva, ainakin aluksi, etenkin kun ei Willisiä ollut aiemmin lukenut. Lähtökohta oli sinänsä ihan mielenkiintoinen, ja ajatus historian tutkimisesta "paikan päällä" oli hauska. Mutta. Tarina junnasi paikallaan ihan hirvittävästi. Samaa "mennään ristiin jossain paikassa" -juonikuvioita käytettiin kuin farssissa konsanaan, ja kirjassa oli aivan liikaa toistoa, tyyliin: "Maanantaina Michaelin piti soittaa. Mutta hän ei soittanut. Hän ei soittanut tiistainakaan." Hahmot olivat suhteellisen mielenkiintoisia, mutta eivät niin mielenkiintoisia, että olisi ihan kauheasti jaksanut kiinnostaa. Tästä olisi saanut ehkä yhden ihan hyvän n.400-sivuisen kirjan, mutta ei kahta yli 700-sivuista!

Ensi viikonloppuna sitten selviää kuinka Hugoissa käy!

Friday, August 5, 2011

N. K. Jemisin: The Hundred Thousand Kingdoms

Tämän vuoden Hugo-ehdokaslistalla oli yksi oikea esikoiskirjailija, N. K. Jemisin, jonka romaani The Hundred Thousand Kingdoms on ollut monella "vuoden parhaat kirjat" -listalla ja voittikin jo Locus'in "paras esikoisromaani"-palkinnon.

Äitinsä menettänyt Yeine kutsutaan leijuvaan Taivaskaupunkiin. Maailman hallitsija, Yeinen isoisä, nimeää tämän yllättävästi yhdeksi potentiaalisista perijöistään ja niinpä Yeine päätyy kiivaaseen kamppailuun serkkujensa kanssa hyvin julmassa yhteiskunnassa. Taivaassa asuu myös neljä orjuutettua jumalaa, jotka hekin kiinnostuvat Yeinestä.

Ideana tämä oli tosi hyvä, ja etenkin ajatus siitä, että jumalia voisi orjuuttaa aseikseen oli mielenkiintoinen. Jemisinin käyttämä kieli on myös todella kaunista ja sitä luki mielellään. Valitettavasti muu juoni ja ennen kaikkea hahmot jäivät ohuiksi. Yeine on kaikesta huolimatta melko persoonaton ja jumalista tärkein, Nahadoth on varsin yksiulotteinen. Jotenkin tästä jäi sellainen paranormaalin romanssin -fiilis, vaikka siitä ei varmaankaan ollut kyse.

Jatko-osia tulee luettua, ehkä, mutta jotenkin tämä ei vain ollut minun makuuni. Tai sitten en vaan tajunnut.

Wednesday, August 3, 2011

Elizabeth Bear: Jenny Casey -trilogia

Euroconin toinen kunniavieras, Elizabeth Bear, oli aiemmin täysin tuntematon tuttavuus, ja Jenny Casey -trilogiaa suositeltiin hyväksi aloitussarjaksi. Mitä se olikin.

Jenny Casey on menettänyt toisen silmänsä ja kätensä, ja saanut tilalle uudet, parannetut koneversiot. Sarjan ensimmäinen osa, Hammered, käsittelee Jennyn uudelleen rekrytointia hommaan johon vain hän on soveltuva. Ja johon hän ei tietenkään haluaisi ryhtyä, syistä jotka kyllä tulevat kirjassa hyvin selväksi. Tärkeässä osassa ovat myös Jennyn ystävät, etenkin Gabe perheineen. Toinen osa, Scardown, korostaa ensimmäisen osan teemoja, tai ainakin osaa niistä, etenkin ympäristötuhoja. Tapahtumat sijoittuvat pääasiallisesti avaruusalukselle, jonne suurin osa ensimmäisen osan hahmoista on päätynyt. Kanadan ja Kiinan välit alkavat kiristyä ja jossain tuntuu olevan jotain avaruusolentojakin. Kolmannessa osassa, Worldwired, Jenny "pelastaa maailman", tai jotain sen suuntaista. Tässä vaiheessa pelataan jo varsin isoilla panoksilla, eikä helppoja ratkaisuja enää ole. Koko ajan mukana on "oikean" maailman lisäksi virtuaaliulottuvuus, mutta varsinaista cyberpunkia tämä ei kyllä ole.

Jenny määrittelee itseään pitkään ja pitkälti muokkaustensa kautta. Jenny on hahmona oikein onnistunut: epätäydellinen, hieman vanhempi naishahmo. Jennyn tarina kerrotaan preesensissä ja 1.persoonassa, muut 3.persoonan imperfektissä. Poikkeuksellisesti kirjassa on myös onnistuneita ja kiinnostavia lapsi/teinihahmoja sekä ihana AI. Ihmissuhteet olivat myös miellyttävän monimuotoisia, ja mies-nais -heteropari ei ollut tässä maailmassa mitenkään ainoa vaihtoehto. Paikoitellen tarina on hieman sirpaleinen ja on hieman hankala pysyä mukana, mutta mitä pidemmälle sarja etenee, sitä helpommaksi se käy. Sarja kannattaa ehdottomasti lukea kokonaisuutena ja järjestyksessä!

Kyllä nämä mielellään luki. Pitäisi lukea Bearilta vielä jotain muutakin: Euroconissa selvisi nimittäin se, että hän on hyvin mielenkiintoinen ihminen ja loistava esiintyjä!

Monday, July 11, 2011

Ian McDonald: The Derwish House

Loistavasti yksi Hugo-ehdokkaista ja Euroconin kunniavieraista olivat sama henkilö, eli lukemalla Ian McDonaldin The Derwish House -kirjan sai lyötyä kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Vuonna 2027 Turkki on kuulunut EU:hun jo 5 vuotta. Istanbul on yhtä aikaa perinteisen turkkilainen ja modernin eurooppalainen; täynnä myyttejä ja teknologiaa, terrorismia ja taidetta. The Derwish House seuraa kuuden henkilön tarinaa viikon ajan.

The Derwish House on niitä kirjoja, joissa tunnelma ja hahmot nousevat ehkä jopa juonen ohi. Se on hyvin tyypillinen (?) McDonaldin kirja, ja väistämättä tulikin mieleen Brazyl ja The River of Gods. Derwish House on kuitenkin lähestyttävämpi ja etenkin hahmoihin pääsee paremmin sisälle. Poikkeuksellisesti kirjan lapsihahmo on varsin onnistunut (pikkuvanha, mutta kuitenkin). Kirjan scifi-teknologia on sekin suhtellisen helppoa. Erityisen ihanaa kirjassa on kuitenkin tunnelma; McDonald hallitsee suuren kaupungin vilinästä kirjoittamisen. Istanbul onkin hyvin pitkälti kirjan seitsemäs hahmo, jota ilman koko tarina hajoaisi atomeiksi. Hugo-ehdokkaista ehdottomasti paremmasta päästä!

Viikon kuluttua onkin Finncon, ja siellä olisi tarkoitus jutella Hugo-romaaneista enemmänkin! Ja monesta, monesta muusta asiasta!!

Friday, July 8, 2011

Mira Grant: Feed

Tämän vuoden Hugo-urakka alkoi Mira Grantin "esikoisromaanilla" Feed (tai oikeastaanhan jo Cryoburn on Hugo-ehdokas, mutta ei vielä silloin kun se tuli luettua). "Esikoisromaanilla" sen takai, että Grant on kirjoittanut Seanan McGuire -nimellä jo muutaman vuoden ajan.

Feed on kirja presidentinvaaleista (USA), uudesta mediasta ja nimenomaan blogien voimakkuudesta, vapauksien puutteesta ja turvattomuudesta, uskollisuudesta ja petoksesta ja luonnollisesti zombeista. Kirjan päähenkilöt, Georgia, Shawn ja Buffy kutsutaan raportoimaan USAn presidentinvaaleista blogeihinsa, ensimmäisinä bloggereina ikinä. Ehdokas lähtee kiertueelle ja teinit hänen mukanaan. Ja koska mukana on voimakas zombie-elementti, alkaa homma nopeasti mennä pahasti pieleen.

Kirjaa vaihtelee eri kerronnan muotoja kivasti. Välillä on ihan suoraa 1.persoonan kerrontaa, välillä blogitekstejä. Grantia on kehuttu siitä, että hän tunnistaa zombie-genrensä (esim. päähenkilöiden nimet on napattu erilaisista yliluonnollisista yhteyksistä ja tämä tehdään hyvin selväksi myös kirjassa itsessään), mutta ajoittain se menee vähän ylisöpön ja liioitellun puolelle. Hahmot ovat mielenkiintoisia ja maailma tuntuu toimivan (muutamia kauneusvirheitä lukuunottamatta). Muutaman hahmon motiivit jäävät ikävän ohuiksi eikä aivan selviä miksi he tekivät mitä tekivät. Yksi poikkeuksellisen voimakas kohtaus kirjassa onneksi on! Feed on myös varsin "helppo" ja paikoitellen kevytkin kirja, eli hieman ihmetyttää miten se Hugo-ehdokkaaksi on päässyt. Kiva kirja, kannattaa lukea, mutta...

Monday, July 4, 2011

Joanna Russ: Naisten planeetta

Inhottavaa lukea kirjoja vian siksi, että kirjailija on juuri kuollut... Niin kuitenkin kävi Joanna Russin kanssa, jonka Naisten planeetta tuli luettua uudestaan kirjailijan kuoltua huhtikuussa. Tämä on niitä kirjoja, joista on kirjoitettua kirjoja, eli tässä tulee nyt aika pintaraapaisu.

Naisten planeetta on neljän naisen, Janetin, Jeanninen, Johannan ja Jaelin tarina. Neljä naista edustavat neljää eri planeettaa, joista jokaisella on erilainen suhtautuminen tasa-arvoon (tai ehkä oikeimmin feminismiin). Tarinan aikana kukin nainen - ja ennen kaikkea lukija - oppii näkemään asiat useammalta eri kantilta.

Mikään helppo kirja Naisten planeetta ei ole. Se on moniulotteinen, monikertojainen ja vihainen kirja. Toisaalta se on myös nopeatempinen ja humoristinen. Monet sen teemoista olivat, ehkäpä onneksi, ajankohtaisempia vuonna 1975 kuin nykypäivänä. Missään tapauksessa Naisten planeetta ei ole kuitenkaan vanhentunut, minkä huomaa loistavasti esim. viime aikoina käydystä "miksi naisten kirjoittamaa scifiä ei julkaista enemmän" -keskustelusta (esim. täällä). Kirjan englanninkielinen nimi, The Female Man kertoo myös paljon enemmän kuin Naisten planeetta. Voidakseen olla hyväksytty ihmisenä, pitää muuttua mieheksi. Pitääkö naisten todella luopua itsestään tullakseen hyväksytyksi?

Mielenkiintoinen kirja! Pitäisi lukea vielä Piknikki paratiisissa.

Thursday, June 30, 2011

Lauren Weisberger: VIP-ihmisiä

Keväällä tuli luettua myös ei-spefististä (no...) höttöä, eli Lauren Weisbergerin VIP-ihmisiä.

Päähenkilö on juuri poikaystävästään eronnut Bette, joka päätyy töihin PR-firmaan New Yorkissa. Pintaliito on melkoista, ja lopulta pitää sitten päättää kuinka paljon on valmis uhraamaan uransa vuoksi.

Weisberger kirjoitti myös Paholainen pukeutuu Pradaan -kirjan, ja juoni on näissä kahdessa melkoisen samanlainen. On ärsyttävä, naivi päähenkilö jota ilkeä pomo pompottelee. Ja täysin turhia sivuhenkilöitä. Eli ei tämä mikään hyvä kirja ollut, ei edes tällaisten kirjojen joukossa. New Yorkin julkkiselämää se kuvaa ihan kivasti (tiedä sitten kuinka realistisesti).

Monday, June 27, 2011

Eija Lappalainen & Anne Leinonen: Routasisarukset

Pikkutauko back-login purkamisesta, eli aivan uunituore kirja! Eija Lappalaisen ja Anne Leinosen uuden sarjan ensimmäinen osa, Routasisarukset. Lappalainen & Leinonen ovat julkaiseet yhdessä romaaneja aikaisemminkin, ja Routasisarukset tuntuu olevan hieman "aikuisempi" kirja kuin aiemmat.

Utu-tyttö lähtee rauhallisesta Laaksosta etsimään post-ekokatastrofiseen Eurooppaan kadonnutta Marras-veljeään. Matkalla Utu tutustuu myös tarkemmin omiin voimiinsa, koneiden kanssa puhumiseen, ja Marras taas joutuu miettimään omien kykyjensä voimaa. Kaiken takana on ennustus, mutta ei aivan perinteinen sellainen...

Vaikka kirjan alussa on kartta & ennustus, ei Routasisarukset kuitenkaan ole fantasiaa. Se on enemmänkin dystopia-scifiä, mutta onneksi dystooppisuus ei ole aivan lannistavaa. Myöskään sen tarjoama scifi ei ole "vaikeaa" tai liian teknistä, vaan päähenkilöiden kautta luonnollisesti avautuvaa. Kirjan maailma on erityisen mielenkiintoinen: ihmisten lisääntymistä kontrolloidaan mielenkiintoisella tavalla. Biologisten vanhempien merkitys (tai merkitysettömyys) nouseekin esiin monella eri tavalla. Myös voima ja hallinta ovat teemoja joita pohditaan enemmänkin ja useammastakin eri näkökulmasta. Ennustus on myös hieman "perinteisestä" poikkeava!

Routasisarukset on joissain paikoissa leimattu täysin nuortenkirjaksi, todennäköisesti teini-päähenkilöittensä johdosta. Vaikka kirja nuorillekin ehdottomasti sopii, voi sitä kuitenkin suositella aikuisemmillekin lukijoille. Eijan ja Annen luoma maailma on mielenkiintoinen, hieman erilainen tulevaisuudenkuva, joka herättää ajattelemaan sitä, mihin olemme oikeasti menossa. Onko meillä varaa jatkaa tähän tahtiin? Routasisarukset ei kuitenkaan sorru saarnaamaan, ja tiettyä pinnanalaista positiivisuuttakin tuntuu löytyvän. Toivottavasti Suzanne Collinsin Nälkäpeli-sarjasta pitäneet lukijat löytävät tämänkin!

Ja sitten odotellaan jatkoa... Vuosi on pitkä aika odottaa, mutta kannattaa kyllä!

Friday, June 24, 2011

Diana Wynne Jones: Noidan veli

Diana Wynne Jonesin kuolema herätti inspiraation lukea uudestaan joku hänen loistavista teoksistaa. Noidan veli oli ensimmäinen DWJ:n kirja joka talouteen tuli (silloin kun se suomennettiin, eli siis 1980-luvun alkupuolella), eli sillä mennään.

Eric "Kissa" Chant kadehtii siskoaan Gwendolenea, joka on noita. Ja aika inhottava, mutta se ei sisarusrakkautta häiritse. Vanhempiensa kuoleman jälkeen Kissa ja Gwendolen päätyvät Chrestomanci-nimisen velhon "sisäoppilaitokseen" ja sitten Kissan ongelmat vasta alkavat.

Noidan veli kestää aikaa loistavasti. Noitakoulu konseptina on sittemmin toki käsitelty uudestaankin (eikä vain "sen yhden" toimesta), mutta se toimii täälläkin. Gwendolen pääpahiksena on hyvä idea: kyseessä on kuitenkin päähenkilön sisko! Chrestomancista ei tässä kirjassa vielä juurikaan kerrota, mikä lisää hahmon salaperäisyyttä. Myös taikuuden kuvaus on erittäin mielenkiintoista, ja on sinänsä hyvä että hahmojen taikakyvyt ovat tarpeeksi kehittyneet näyttävienkin loitsujen aikaansaamiseksi.

Loistava kirja! Ikävää, ettei muita osia ole suomennettu (kronologisesti ensimmäistä lukuunottamatta). Muutenkin tuntuu että DWJ ei ole Suomessa lainkaan niin tunnettu ja arvostettu kuin hänen pitäisi olla! (Suomentamattomuus vaikuttaa tähän, luonnollisesti).

Neil Gaiman kirjoitti kauniin ja itkettävän muistokirjoituksen ystävästään.

Monday, June 13, 2011

Jim Butcher: Codex Alera

Poikkeuksellisesti nyt koko sarja yhdellä kertaa, eli Jim Butcherin Codex Alera (joka koostuu kirjoista Furies of Calderon, Academ's Fury, Cursor's Fury, Captain's Fury, Princep's Fury ja First Lord's Fury).

Aleran valtakuntaa uhkaavat vaarat monilta suunnilta: Marat'it, Canim'it, jäämiehet ja sisäiset kähinät, mutta kaikki nämä täytyy unohtaa vielä suuremman vihollisen edessä. Saaga keskittyy teini-ikäisen orpopojan, Tavin, aikuistumiseen ja sankariksi kasvamiseen. Tavin lisäksi seurataan muutamaa muuta tärkeää näkökulmahahmoa, jotka osaltaan valottavat Aleran antiikin Roomaa muistuttavaa maailmaa.

Lähtökohta on siis niin perinteinen ettei paremmasta väliä. Orpo maalaispoika, joka on vielä oman maailmansa mittapuulla "heikkolahjainen": kaikki muut aleralaiset osaavat hallita eri elementteihin yhdistettyjä olentoja, Furyja. Mutta ei Tavi. Tarinan aikana selvitää tietenkin miksi Tavi on näin erikoislaatuinen, eikä tarina varsinaisesti kovin yllätyksellinen ole. Butcherin elementteihin (no, melkein) sidottu "magiasysteemi" (eli ne Furyt) on ihan mielenkiintoinen (vaikka mieleen juolahtikin muutama japanilainen konsoliroolipeli), ja suurin osa hahmoista ihan siedettäviä. Tarinaa kerrotaan kivasti sekä "hyvien" että "pahojen" puolelta. Hieman tuntuu kuitenkin siltä, että sarjassa on "monster-of-the-book" -rakenne, eli joka kirjassa taistellaan jonkun rodun kanssa ja taistelut ovat aina vain suurempia ja verisempiä. Herää myös kysymys kuinka paljon taistelukuntoista porukkaa Alerassa oikein on: ruumiita tulee taistelukentällä sellaiseen tahtiin että heikompia hirvittää! Tosin tässä on myös yksi sarjan suurista heikkouksista (ja nyt seuraan SUURI SPOILERI LOPPURATKAISUSTA): Butcher ei tunnu uskaltavan tapattaa päähenkilöitään. Sivuhahmoja ja ennen kaikkea nimetöntä massaa kaatuu, mutta muita ei.

Toinen iso ongelma on Butcherin tyylissä. Codex Alera on hyvin, hyvin perinteistä korkeaa fantasiaa. Sitä ei tietenkään pitäisi verrata Butcherin toiseen sarjaan (Dresden files), mutta valitettavasti kerronta on siellä puolella sujuvampaa ja ennen kaikke humoristisempaa. Alerassa ollaan kovin vakavia, ja tuntuu siltä että joka kirjaan on pistetty yksi humoristinen vuorosana. Ei oikein jaksa toimia. Tästä huolimatta, jotain hyvää sarjassa on oltava, ne tuli kuitenkin kaikki luettua. Osa hahmoista kiinnosti oikeasti (Max, Kitai, Lady Invidia) ja oli kuitenkin mielenkiintoista nähdä veisiko Butcher fantasia-kliseensä loppuun asti. Näitä tuskin tulee kuitenkaan luettua uudestaan, toisin kuin Dresden files.

Wednesday, June 8, 2011

Haruki Murakami: Kafka rannalla

World Fantasy Award -voittajien lisäksi on kiva lukea Tähtifantasia-voittajia. Muutamissa tapauksissa voi jopa lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla! Nyt siis työn alla Haruki Murakamin Kafka rannalla.

Kafka rannalla on tavallaan juonellinen. Joka toisessa seurataan kotoaan lähteneen nuoren Kafkan matkaa, joka toisessa taas kissojen kanssa puhuvan Nakatan kertomusta. Tarinat lähestyvät toisiaan koko ajan, ja vaikuttavatkin toisiinsa. Kafka päätyy sisartaan etsiessään rauhalliseen kirjastoon, mutta hänen rauhansa järkkyy julmasta murhasta. Nakata taas etsii kissoja ja päätyy matkaamaan kauas kotoaan. Olennaisessa osassa ovat myös hahmot, jotka Kafka ja Nakata matkallaan tapaavat.

Kafka rannalla oli todella kummallinen kirja. Monta juttua meni varmasti ohi ja lopussa jäi hieman sellainen "mitä..?" fiilis. Paikoitellen kirja oli hauska, yhdessä kohdassa suorastaan vastenmielinen. Nakata on hahmona mielenkiintoinen, Kafka jää taas etäiseksi (tarkoituksella). Todellisuuden, mielikuvituksen, unen ja harhan väliset erot ovat Murakamilla hyvin häilyviä ja lukijankin on ajoittain vaikea erottaa missä mennään. Tai sitten en vain tajua.

Murakamilta pitäisi selvästi lukea jotain muutakin, kyllä tämä mielenkiintoinen kirja oli!

Monday, June 6, 2011

Patrick Süskind: Parfyymi

Patrick Süskindin Parfyymi on monellakin tavalla harvinainen World Fantasy Award -voittaja: se on alunperin saksankielinen (eikä siis englannin) ja se on suomennettu.

Parfyymi kertoo Jean-Baptiste Grenouillen tarinan. Jean-Baptisten elämä on lähinnä päähänpotkivaa (selityskin löytyy: Grenouillella ei ole ominaistuoksua), mutta hänellä on täydellinen hajuaisti. Hän pystyy erottamaan minkä tahansa tuoksun. Hän päätyykin parfyymintekijän oppipojaksi, mutta hänen ikuinen tavoitteensa on laatia täydellinen tuoksu. Harmi vain, että täydellinen tuoksu vaatii useammankin neitsyen hengen...

Parfyymi ei siis ole ihan tyypillinen fantasiakirja, sen fantasiaelementit ovat kuitenkin aika vähäiset. Pääpaino onkin tuoksujen kuvauksessa ja Süskind onnistuu tässä mestarillisesti. Tuoksut ovat yksi tehokkaimmista tavoista luoda tunnelmaa kertomukseen eikä tässäkään tehdä poikkeusta. Grenouille on hahmona harvinaisen epäpidettävä ja loppuratkaisu yhtäaikaa hyvin epätyydyttävä ja kuitenkin tyydyttävä. Temanttisesti Süskind ei varsinaisesti ihmiskuntaa säästele: siinä missä Grenouille on ikävä ihminen, ei siellä juuri ketään mukavampaakaan ole saatavilla. Sen verran mielenkiintoisia (vaikkakin ikäviä) ajatuksia Süskindillä kuitenkin on, että voisi olla mielenkiintoista lukea häneltä jotain muutakin. Mitään muuta ei tosin ole suomennettu.

Wednesday, June 1, 2011

Hannu Rajaniemi: The Quantum Thief

Hannu Rajaniemi on varmaankin kuuluisin suomalainen kirjailija tällä hetkellä. Hänen esikoisromaaninsa The Quantum Thief julkaistiin alunperin englanniksi Britanniassa, mutta suomennoskin on kyllä jo saatavilla.

Jean De Flambeur, rikollinen ja nero, saa elämänsä tilaisuuden paeta Dilemma-vankilasta jossa hän taistelee ikuisesti omaa itseään vastaan: Mieli-niminen nainen Perhonen-avaruusaluksellaan auttaa Jeanin pakoon. Paolla on toki hintansa, mutta ennen kuin siihen päästään on Jeanin selvitettävä kuka hän oikeastaan on ja se reissu vie parin hyvin mielenkiintoiseen Marsiin. Marsissa taas etsivä Isidore Beutrelet tutkii murhaa ja jäljet johtavat...

Rajaniemellä on monta konseptia käsissään, ja kaiken pohjalla toisaalta kuitenkin "yksinkertainen" seikkailukertomus. Etenkin hänen Marsinsa, missä aika on valuuttaa ja yksityisyys/jakaminen osa kultuurillista kanssakäymistä on hyvin erikoisen kiinnostava. Etenkin alkupuolella kirja oli melko hankalasti sisäistettävissä: maailmaan mukaan pääsemiseen meni melkoisesti aikaa. Rajaniemi ei turhia selittele.. Kiinnostavat hahmot (etenkin Mieli ja Perhonen) ja hitaasti aukeava maailma vetivät kuitenkin mukanaan ja oli tosi kiva lukea välillä kunnon high-concept scifiä. Olisi jännittävä lukea kirja uudestaan suomeksi, sillä tarinassa on paljon kääntämiskelvottomia osia (Mielin kulttuurissa kaikella on suomenkieliset nimet). Jatkoa odotan innolla!

Sunday, May 29, 2011

Cory Doctorow: For the Win

Minne meni toukokuu?! Cory Doctorowin For the Win tuli luettua jo huhtikuun puolella, e-kirjana tämäkin (mikä Doctorowin kohdalla onkin ihan hyvä vaihtoehto: hänen kirjojaan saa helposti ja laillisesti maksuttomina e-kirjoina. Eipä sillä, on niistö ihan fyysisiäkin kappaleita tullut osteltua).

For the Win seuraa tavallaan muutaman vuoden takaisen Little Brotherin jalanjälkiä. Tämäkin on nuortenkirjaksi tarkoitettu ja käsittelee ajankohtaista aihetta melkeinpä opettavaisella tavalla. Tällä kertaa aiheena on mm.ammattimainen nettipelaaminen, siihen liittyvät ihmisoikeusrikokset ja liittotoiminta. Tarinassa seurataan useamman ammattimaiseen nettipelaamiseen liittyvän henkilön tarinaa ja melkoisiin sfääreihin tälläkin kerralla päästään.

For the Win on monella tavalla raskaampi kuin Little Brother, mikä on sinänsä jännittävää, olihan Little Brotherin aiheena terrorismi ja ihmisoikeudet. For the Win on kuitenkin aiheeltaan monimutkaisempi ja siihen liittyvät esim. liiketaloudelliset teoriat hankalampia. Monipäähenkilöinen rakenne tekee siitä myös ajoittain raskaan seurata, vaikka hyvin action-painotteisesta seikkailutarinasta onkin kyse. Tästä huolimatta, Doctorow on jälleen kerran mielenkiintoinen ja ajan hermolla, ja tulee kyllä ajateltua niitä asioita, mihin Doctorow huomion kiinnittää. Kevyestä nuorten hötöstä ei siis ole kyse, vaan vakavalla asialla ollaan (eikä luennointi missään vaiheessa onneksi leviä käsistä). For the Win kannattaa lukea, helpoiten kirjaan pääsee käsiksi sen omilta kotisivuilta.

Back-logi alkaa nyt olla sen verran pitkä, että pitää tiivistää päivitystahtia täällä ennen kesän varsinaisen lukemisen alkamista. Eli yritetään nyt sitten purkaa back-logia parin päivän välein.

Monday, May 2, 2011

Paolo Bacigalupi: The Windup Girl

Viime vuonna Hugo-palkinto jaettiin kahden romaanin kesken. Toinen tuli luettua jo aika päivää sitten (City and the City), toinen nyt hieman myöhemmin. Kyseessä siis Paolo Bacigalupin The Windup Girl.

Tulevaisuuden Thaimaata hallitsee lapsihallitsija. Luonnonmullistukset ja kulkutaudit ovat muuttaneet maailmaa ja kaloreita kontrolloivilla megakorporaatioilla on valtaa. Thaimaassa omia polkujaan - niin poliittisia kuin kaupallisiakin - kulkevat kirjan päähenkilöt, joista yksi on nimessäkin mainittu "Windup Girl", Emiko. Emiko on aiemman omistajansa hylkäämä prostituoiduksi ajautunut kellopelinainen (paremman termin puutteessa). Tunnelma on synkkä eikä kukaan hahmoista, ehkä juuri Emikoa lukuunottamatta, vaikuta erityisen pidettäviltä. Etenkin Anderson ja Kanya jäävät tarkoituksellakin etäiseksi.

Windup Girl seuraa siis monen hahmon tarinoita, mutta jotenkin niihin oli vaikea tarttua. Bacigalupin maailma on monimutkainen ja monitasoinen, ja itse kirjaan sisäänpääsyssä meni useita satoja sivuja. Vaikka kertomus kyllä käynnistyy nopeasti ja etenee verrattain vauhdikkaasti. Ehkä hahmoja on kuitenkin hieman liikaa, ja - ennen kaikkea - Bacigalupin maailma on aidosti outo ja vieras ja vaatisi enemmän keskittymistä kuin mihin nyt oli mahdollisuus. (Tai sitten en vain tajunnut, mikä on varsin todennäköistä sekin.)

Windup Girl oli Bacigalupin esikoisromaani, ja varmasti tulee luettua häneltä jotain muuta myöhemmin.

Wednesday, April 6, 2011

Lois McMaster Bujold: Cryoburn

Melkoisesti odotukset pettäneiden Sharing Knife -kirjojen jälkeen kynnys tarttua uuteen Miles Vorkosigan -kirjaan oli yllättävän korkea. Mutta koska kyseessä oli kuitenkin Miles (ja kun kaveritkin olivat kehuneet) niin pitihän Cryoburn sitten kuitenkin lukea.

Miles joutuu vaihteeksi ongelmiin kaukana kotoa. Kibou-dainin planeetalla tapahtuu jotain kummallista, ja kaikki tuntuu liittyvän planeetalla käytössä olevaan kryo-jäädytys-systeemiin. Miles joutuu eroon seurueestaan ja jälleen kerran saa pärjätä omillaan, tai ei aivan omillaan: 11-vuotias Jin-poika osoittautuu yllättävän suureksi avuksi. Koska Miles-kirjat yleensä ovat mielenkiintoisia juuri Milesin seikkailuiden takia, on Cryoburnkin itse asiassa menevämpi ja mukaansatempaavampi kuin edellinen osa, Diplomatic Immunity. Cryoburn onkin oikeastaan lähinnä seikkailutarina, eikä ehkä aivan niin paljon Milesin kasvutarina kuin vaikkapa Memory.

Kibou-dani oli planeettana mielenkiintoinen yhdistelmä kaukoitää ja muinaista Egyptiä. Kloonaamalla ja geenimuuntelulla saadaan aikaan vaikka mitä, jopa lemmikkisfinksejä! Tarina kerrottiin tällä kertaa kolmen eri hahmon näkökulmasta, eli Milesin lisäksi ääneen pääsivät aiemmistakin osista tuttu Roic ja Jin. Roicin näkökulma oli näistä mielenkiintoisempi, sillä hän tietenkin näki Milesin varsin eri silmin kuin Jin (tai Miles itse: on aina jännittävää nähdä miten muut hahmot päähenkilön kokevat). Cryoburn ei ole sarjan paras osa, missään tapauksessa, muttei kyllä huonoinkaan. Oli todella kiva havaita kuinka voimakas "Miles-tunnelma" siinä oli. Isoin ero Miles-sarjan ja Sharing Knife -kirjojen välillä lienee se, että jälkimmäisissä ei ole oikeastaan ollenkaan huumoria. Bujold kuitenkaan ei ole, harha-askelistaan huolimatta, kadottanut taitoaan kirjoittaa menevää ja tunteisiin vetoavaa tarinaa jossa on hyvät hahmot! Seuraavasta osasta voinee tulla hyvin, hyvin mielenkiintoinen (jos seuraavaa osaa enää tulee, ainakaan mistään ei löytynyt tietoa sellaisesta).

Cryoburn oli myös ensimmäinen kokeilu e-kirjojen parissa. Väliaikaisesti yksikätiselle e-kirja-lukija oli loistava vaihtoehto, sillä sitä saattoi pidellä yhdellä kädellä ja kääntää sivujakin samalla kädellä. Jostain syystä kirjan muotoilussa oli pientä häikkää, sillä kaikki kohdat missä olisi pitänyt olla kolme pistettä (...) olivat muodossa (.?.?.?). No, pikkujuttuhan tuo oli, muuten kyllä hyvin sujui lukeminen näinkin!

Monday, April 4, 2011

Jim Butcher: Changes

Dresden files -sarjan viimeisin osa piti sitten lukea, vaikka monet kaverit sanoivat ettei siihen kannata koskea ennen kuin seuraava osa on ilmestynyt, lopussa kun on hieman cliff-hangerin vikaa. Ehkei olisikaan pitänyt lukea vielä...

Harryn elämässä tapahtuu isoja muutoksia. Hänen vanha tyttöystävänsä Susan (se, josta tehtiin puolivampyyri jossain sarjan alkupuolella) palaa kuvioihin, ja Susanilla onkin paljon kerrottavaa. Harryn apua tarvitaan taas, ja nyt pelataan niin isoilla panoksilla, että Harrynkin on hankittava apua, mm. kummitädiltään Leanansidheltä (joka, kuten arvata saattaa, on voimakas keiju). Mustan Neuvoston salaisuutta pohditaan yhä, ja nopeasti Harry huomaakin, että hänen elämänsä on aikamoisessa syöksykierteessä. Eikä siinä vielä kaikki...

Butcher vetää siis oikein kunnolla maton päähenkilönsä jalkojen alta, ja hyvä niin. Sarjassa oli hieman toistoa, mutta Changes'in jälkeen mikään ei ole enää ennallaan ja on hyvin mielenkiintoista nähdä mihin suuntaan Butcher lähtee hahmojaan kuljettamaan. Changes'issa riitti dramatiikkaa lähes useampaankin kirjaan, mutta onneksi Butcherin huumori on myös edelleen mukana. Eli seuraava tulee nyt sitten varmaan taas luettua, ei tätä tähän voi jättää!

Sen verran jäi kaivelemaan yhden hahmon kohtalo hampaankoloon, että oli pakko tehdä pikaista nettitutkimusta ja selvittää jääkö hahmo eloon vai ei....

Wednesday, March 30, 2011

Nalo Hopkinson: Brown Girl in the Ring

Mitä tapahtui helmi- ja maaliskuulle? Katkennut kyynärvarsi esti sekä aluksi kirjojen lukemisen että vielä paljon pidempään kirjoittamisen. Jos nyt saisi kirjoiteltua enemmän...

Finncon-Animecon 2011 -kunniavieras Nalo Hopkinsonin esikoiskirja Brown Girl in the Ring poikaystävänsä jättäneestä Ti-Annesta, joka on palannut takaisin isoäitinsä hoiviin. Isoäiti hallitsee kansanparannukset ja taiat, mistä onkin hyötyä; narkkaripoikaystävä kun tekee paluun ja muitankin isompia ongelmia ilmenee. Ti-Anne ei itsekään ole aivan osaton taikuudesta, ja vaikka hän kuinka siltä yrittää mielensä sulkea, vastustaminen on vaikeaa.

Vaikka Brown Girl in the Ring sijoittuu Toronton lähitulevaisuuteen (lähes post-apokalyptiseen), on se kuitenkin enemmän fantasiaa kuin science fictionia. Taikuudella ja ihmeillä on suurempi osa kuin tieteellä, vaikka erilaiset elinsiirrot ovatkin juonessa tärkeässä asemassa. Alkuun Brown Girl in the Ring ei ollut aivan kaikkein helpoin ja nopealukuisin kirja, ainakaan englantia ei-äidinkielenään lukevalle. Jamaikalais-kanadalaisen kirjailijan ilmaisu on hyvin paksusti erilaisten slangi- ja murretermien kyllästämää, ja vaikka kaikki onkin ymmärrettävissä, ei lukeminen ole nopeaa. Kieliopillisesti "oikeaa" englantia olisi ehkä jopa helpompi lukea, puhekielisyys on yllättävän raskasta. Onneksi siihen tottuu nopeasti, ja tietenkin autenttinen kieli hahmojen puhumana luo paljon uskottavamman kuvan kuin mihin kirjakieli pystyisi.

Ehdottomasti pitää lukea Hopkinsonilta vielä jotain muuta ennen kesää!

Sunday, February 6, 2011

Jim Butcher: Turn Coat

Aina voi lukea lisää Jim Butcheria... Dresden files -sarja on ainoa urbaanifantasiasarja joka on pitänyt otteessaan oikeasti pitkään; kaikki muut ovat jääneet kesken viimeistään noin 4-5 osan kohdalla. Mutta Dresden tekee tässä poikkeuksen, hänen seikkailunsa kiinnostavat jatkuvasti.

Turn Coatin alussa Dresdenin vanha verivihollinen, Vartija Morgan, pölähtää vakavasti haavoittuneena Harryn ovesta sisään ja kertoo olevansa pakomatkalla murhasta syytettynä. Dresden hyvin tietää millaista on olla syyttömänä syytetty (ks. kohta "vanha verivihollinen"), ja niinpä hän alkaa selvittää kuka murhaaja oikeasti on. Matka vie pitkälle Velhojen salaisuuksiin, vampyyrien koteihin ja puolijumaluuksiin.

Turn Coatissa Butcher selvästi maalaa tilannetta tulevaisuutta varten jo aika isolla siveltimellä. Monia asioita muuttuu ja aiempien kirjojen hieman ajoittain tylsäkin status quo horjuu vakavasti. Dresden saa, jälleen kerran, huomata kuinka kaikella on hintansa, ja nyt alkaa tuntua jo siltä, että jotkut menetykset ovat liian arvokkaita. Onhan tässäkin toki aiemmista osista tuttua toistoa, ja etenkin tässä osassa tiettyjä asioita kuvattiin selvästi samoin sanoin useampiin otteisiin (mm. Harryn tapaa sytyttää kynttilät kammiossaan sekä hänen kissansa painavuutta...), mikä hieman häiritsi ja mikä herättää kysymyksiä kustannustoimittajan tehokkuudesta (vai onko Butcher jo niin kuuluisa, ettei häntä saa enää toimittaa...?) Kaikesta huolimatta, Turn Coat oli oikein viihdyttävä ja pakkohan Dresden-files -sarjan lukemista on tästäkin jatkaa.

Wednesday, February 2, 2011

Richard Morgan: Muuntohiili

Oikeasti viime vuoden viimeinen kirja oli joululahjaksi saatu Richard Morganin Muuntohiili. Richard Morgan on tietenkin ajankohtainen vuonna 2011, onhan hän Finncon 2011:n kunniavieras!

Muuntohiili on noir-cyberpunk-dekkari. Päähenkilö Kovacs palkataan tutkimaan Laurens Bankcroftin näennäistä itsemurhaa. Hommassa tuntuu olevan jotain mätää: uuteen ruumiiseen ("sukkaan") kuolemansa jälkeen ladattu Bankcroft on vakuuttunut siitä, ettei hän olisi missään tapauksessa tappanut itseään. Kovacs tutkii asiaa paikallisen poliisin sukassa, mikä aiheuttaa omat ongelmansa sekin.

Morgan pelaa pitkälle ajatuksella siitä, että muistomme voidaan tallettaa ja siirtää toiseen ruumiiseen. Rikkailla on varaa kasvattaa itselleen uusia kehoja jatkuvasti ja säilyä ikuisesti nuorina, kun taas köyhemmät siirtyvät ruumiista toiseen vasta käytettyään ensimmäisen kehonsa "loppuun." Tietoisuuden jakamista useampaan kehoon yhtäaikaa paheksutaan. Katoliset pitävät tietoisuuden siirtoa vääränä (sielu päätyy taivaaseen), ja niinpä katolisia (tai ainakin katolisksi väitettyjä) murhataan paljon; he kun eivät voi tulla takaisin kielimään. Tätä mielenkiintoista lähtökohtaa Morgan käsittelee monesta eri näkökulmasta. Tavallaan "kropasta toiseen" siirtymä on hyvin samankaltaista kuin Dollhouse-sarjassa (etenkin 2.kaudella), vaikka Morgan toki käsitteli asiaa jo jonkin verran aikaisemmin! Kirjoitustyylinä noir-dekkari sopii näin kovaksikeitettyyn scifiin varsin mainiosti (cyberpunkiin erityisesti), ja Kovacs on kuitenkin pohjimmiltaan kiinnostava hahmo, vaikka toki hieman jähmeä. Paikoitellen Morgan kuvailee asioita hyvinkin graafisesti (ei heikkohermoisille!) ja aivan kirjan keskivaiheilla on hieman tyhjäkäyntiäkin, mutta positiivinen kokemus Muuntohiili kuitenkin oli. Seuraavaa suomennosta odotellessa: Musta mies ilmestynee tämän kevään aikana.

Wednesday, January 19, 2011

Seppo Jokinen: Räätälöity ratkaisu

Taas Komissario Koskista joululomalla. "Kummasti" aina juuri joulunpyhinä tulee luettua näitä.

Räätälöidyssä ratkaisussa Koskisella on isoja henkilökohtaisia murheita, mutta samalla pitäisi tutkia ratapihalta löytyneen teinipojan murhaa. Toisin kuin edellinen kirja, tällä kertaa liikutaan enemmän Tampereen keskustassa ja vähemmän muualla.

Ihan leppoisaahan nämä Koskiset ovat. Hyvin realistisen oloista sinänsä, että mitään suuria takaa-ajoja tai tulitaisteluita ei mukaan mahdu. Ja kaupunkikuvaus on hyvin tarkkaa: Koskisen jalanjälkiä on helppo seurata ja vaikka baareja ei nimeltä mainitakaan, niin tietää kyllä mihin milloinkin eksytään. Koskinen on ihan sympaattinen hahmo, sivuhahmot jäävät taas hieman ohuemmiksi (auttaisi ehkä, jos olisi lukenut kaikki sarjan aiemmat osat). Varmaan tulee taas ensi jouluna luettua seuraava osa.

Sunday, January 16, 2011

Patric Rotfhuss: Tuulen nimi

Joskus pitää ostaa kirja siksi, että kansi on kaunis. Patric Rothfussin Tuulen nimi -kirjan suomennoksen kansi oli nätti ja oli kirjaakin toki kehuttu...

Majataloon tulee Kronikoitsija kuulemaan majatalon pitäjän tarinaa. Se onkin hyvin perinteinen tarina: nuori, maagisesti (ja muutenkin) lahjakas poika opiskelee magiaa ja oppii paljon muutakin. Maailmaa piinaa ns. suuri paha ja sitä vastaan pitäisi taistella. Mutta ensin pitää oppia elämästä!

Juoni ei siis ole erityisen omaperäinen, mutta tarina pitää silti mukanaan. Osittain se johtuu päähenkilöstä: Kvothe on yhtä aikaa ärsyttävä, pikkuvanha, mielenkiintoinen ja uskottava. Osittain se johtuu maailmasta: Rothfuss on miettinyt maailmansa ja magiansa tarkkaan kuosiin ja turhia asioita ei kuitenkaan kerrota. Hieman tarina junnaa paikoitellen (Kvothen köyhyyteen kiinnitetään huomiota moneen otteeseen; vähempikin olisi riittänyt), ja enemmän olisi ehkä voinut tapahtua. Rotfhussin kieli on rikasta ja kaunista ja sitä todella lukee mielellään. Kuvaukset magian opettelusta ovat myös ihania. Musiikki on olennaisessa roolissa kirjassa ja Rothfuss kuvaa sitä herkullisesti.

Harvoin tulee luettua ihan näin perinteistä fantasiaa, mutta Tuulen nimi on sitä parhaimmillaan! Sen, minkä se omaperäisyydessä häviää, voittaa se kielessä ja maailmassa.

Sunday, January 2, 2011

Vuosi 2010: Tilastointia

Vuosi 2010 oli lukemisen kannalta huono vuosi. Vain 68 romaania. Tämä on huonoin vuosi pitkään aikaan, ja johtui toki monesta seikasta (mm. raskaasta työkuormasta).

Mieleen jäi toki muutamia kirjoja, Miévillen uusimmat, Swainstonia ja vihdoinkin arvostelukirjojen kautta avautuneet Charlaine Harrisin Sookie Stackhouse -kirjat. Arvostelupuolella myös Susanne Collinsin Nälkäpeli-sarja osoittautui loistavaksi, ja Kuvastaja-voittaja, Helena Wariksen Uniin piirretty polku, upposi sekin.

27 romaania tuli luettua englanniksi. Tähän saattoi vaikuttaa se, että peräti 33 luetuista kirjoista oli arvostelu/Kuvastaja-kirjoja, eli siis luonnollisesti suomenkielisiä. Genrekirjallisuuden ulkopuolelta ei tullutkaan kovin paljoa luettua, Larssonin Millenium-trilogia, uusin Seppo Jokinen jouluna ja siinäpä se melkein olikin.

Con-puolella oli taas loistava vuosi! Åcon toukokuussa ja loistavan ihastuttava Geoff Ryman, Swecon kesäkuussa ja aina yhtä hurmaava Justina Robson sekä tietenkin kaiken kruununa Finncon heinäkuussa! Finnconin kaikki kunniavieraat (Kushner, Cadigan, Peltoniemi ja Rantalaiho) jäivät mieleen hauskoina ja mielenkiintoisina ihmisinä (OK, rehellisyyden nimissä pitää kai myöntää että kahden viimeisen kohdalla tämä mieleenpainuminen on tapahtunut jo vuosia sitten).

Toivottavasti tänä vuonna ehtii lukea enemmän. Muutama viimeisin kirja viime vuodelta on vielä tänne listaamatta, eli hieman pitää purkaa backlogia vielä.