Jotenkin luulin päässeni pienelle tauolle con-kunniavieraiden kirjoista, mutta ei: Novaconin tämän vuoden kunniavieras on Justina Robson, ja hänen koko tuotantoa ei ollut vielä(kään) tullut luettua. Kirjahyllyssä oli Mappa Mundi, joten sen kimppuun siis.
Mappa Mundi on monen eri toimijan näkökulmasta kerrottu tarina ihmismielen "kartoittamisesta", tai oikeastaan siihen liittyvistä eettisistä ja moraalisista ongelmista. Scifi-juonen ohella tarinassa on voimakas poliittinen trilleri-fiilis, ja etenkin loppua kohti tämä juonikuvio tiivistyy mukavasti.
Hieman jäi mitetityttämään tarvittiinko tarinassa tosiaan niin montaa kertojanäkökulmaa, mutta toisaalta saman asian useampi puoli tuli tietenkin käsiteltyä ja lukija tiesi koko ajan enemmän kuin hahmot, mikä oli toisaalta ihan hyvä. Hahmot esiteltiin myös varsin kivasti: aivan alkuun kerrottiin jokaisesta hahmosta joko yksi "merkittävä" tapahtuma tai - kun tilanteeseen sopi - laajemmin hahmon historiaa. Etenkin Natalien ja Danin taustat avaavat hahmojen myöhempiä toimia.
Robsonilta on juuri ilmestynyt neljäs kirja Lila Black-sarjaan, joten se tulee toivottavasti myös luettua ennen pitkää. Lila Black (äh, Quantum Gravity-sarja) -kirjat ovat huomattavasti kevyempiä ja - voiko näin sanoa? - viihdyttävämpiä kuin Robsonin vanhemmat teokset, mutta kyllä näitä vanhempiakin kannattaa lukea. Mappa Mundi on hyvin ajatuksia herättävää scifiä, ja oikein suositeltava!
Sunday, November 8, 2009
Tuesday, October 27, 2009
Graham Joyce: The Facts of Life
Vielä yksi Swecon-kunniavieraan Graham Joycen kirja, eli se ehkäpä kaikkein kuuluisin: World Fantasy Awardinkin voittanut The Facts of Life.
Coventryyn 2.maailmansodan aikaan ja -jälkeen sijoittuva romaani kertoo Frank-nimisestä pojasta, joka kasvaa äitinsä Cassien ja Cassien sisarusten keskellä. Cassiella on omat ongelmansa, joten Frank siirtyy perheessä siskolta toiselle, oppien heiltä ja opettaen heille. Sisarukset ovat kaikki keskenään hyvin erilaisia... Joycelle ominaisesti yliluonnollinen elementti on tietenkin mukana, mutta Facts of Life on ennen kaikkea tarina perheestä, sodasta ja sodan aiheuttamista seurauksista.
Joycen tyyli on ehkä (näistä lukemistani kirjoista) tässä kaikkein lempein ja hahmokuvaus on hillityintä, mutta hyvin realistista. Frank esiintyy ikäänkuin ulkopuolisena omassa elämässään, mutta kuitenkin yhtäaikaa keskipisteessä. Hahmoja kuvataan sekä hänen kauttaan että perheen isoäidin, Marthan näkökulmasta (toki muistakin, mutta nämä "suodattimet" ovat usein esillä). Mieshahmot jäävät (tarkoituksella) taka-alalle. Kuten Smoking Poppykin (ja tavallaan myös Do the Creepy Thing), Facts of Life kertoo isän kaipuusta ja isän etsimisestä, mutta myös voimakkaasta äidinrakkaudesta.
Sweconissa oli jännä kuunnella kun Joyce kertoi kirjoistaan. Hän on itse kotoisin juuri Coventrysta, ja halusi kertoa 2.maailmansodassa maantasalle pommitetun kaupungin tarinan. Monet Facts of Lifen tapahtumista (yliluonnollisistakin!) ovat kuulemma Joycen sukulaisille tapahtuneita! Kaunis tarina yhdistää huumoria ja surullisia tapahtumia kauniiksi kokonaisuudeksi. Ihana kirja!!
Coventryyn 2.maailmansodan aikaan ja -jälkeen sijoittuva romaani kertoo Frank-nimisestä pojasta, joka kasvaa äitinsä Cassien ja Cassien sisarusten keskellä. Cassiella on omat ongelmansa, joten Frank siirtyy perheessä siskolta toiselle, oppien heiltä ja opettaen heille. Sisarukset ovat kaikki keskenään hyvin erilaisia... Joycelle ominaisesti yliluonnollinen elementti on tietenkin mukana, mutta Facts of Life on ennen kaikkea tarina perheestä, sodasta ja sodan aiheuttamista seurauksista.
Joycen tyyli on ehkä (näistä lukemistani kirjoista) tässä kaikkein lempein ja hahmokuvaus on hillityintä, mutta hyvin realistista. Frank esiintyy ikäänkuin ulkopuolisena omassa elämässään, mutta kuitenkin yhtäaikaa keskipisteessä. Hahmoja kuvataan sekä hänen kauttaan että perheen isoäidin, Marthan näkökulmasta (toki muistakin, mutta nämä "suodattimet" ovat usein esillä). Mieshahmot jäävät (tarkoituksella) taka-alalle. Kuten Smoking Poppykin (ja tavallaan myös Do the Creepy Thing), Facts of Life kertoo isän kaipuusta ja isän etsimisestä, mutta myös voimakkaasta äidinrakkaudesta.
Sweconissa oli jännä kuunnella kun Joyce kertoi kirjoistaan. Hän on itse kotoisin juuri Coventrysta, ja halusi kertoa 2.maailmansodassa maantasalle pommitetun kaupungin tarinan. Monet Facts of Lifen tapahtumista (yliluonnollisistakin!) ovat kuulemma Joycen sukulaisille tapahtuneita! Kaunis tarina yhdistää huumoria ja surullisia tapahtumia kauniiksi kokonaisuudeksi. Ihana kirja!!
Wednesday, October 14, 2009
Graham Joyce: Do the Creepy Thing
Graham Joycen kirjoja on jostain syystä hankala löytää Suomesta, mutta islantilaisessa kirjakaupassa oli hänen nuortenkirjansa, Do the Creepy Thing. Koska matkalukeminen alkoi loppua, piti ostaa lisää luettavaa.
Do the Creepy Thing kertoo 14-vuotiaasta Cazista, joka parhaan ystävänsä Lucyn kanssa murtautuu ihmisten taloihin näiden nukkuessa, vain tuijottaakseen heitä lähietäisyydeltä (=the creepy thing). Eräänä yönä nukkuja kuitenkin herää ja Cazin elämä ei enää koskaan palaa ennalleen, häneen kun lyödään eräänlainen leima tai kirous, jonka mukana tulee muitakin omituisuuksia. Cazin elämää ei helpota sekään, että äidillä on uusi miesystävä...!
Hyvin tyypillinen nuortenkirja, monellakin tavalla. Caz on ihan sympaattinen ja realistinenkin hahmo, jonka suhtautuminen elämään ja koulunkäyntiin on varsin normaalia. Hän ei varsinaisesti ole "ongelmatapaus", ja monet pikkujutut vaikuttavat elämää suuremmilta ongelmilta, niin kuin 14-vuotiaana helposti vaikuttavatkin. Joyce kirjoittaa suhteellisen lyhyitä virkkeitä, huomattavasti "kömpelömmin" kuin Smoking Poppy-kirjassa, mikä kyllä toimii kirjan ympäristössä ja hahmoissa. Koska (?) kyseessä on nuortenkirja, on Do the Creepy Thingissä selkeä "opetus", mutta onneksi se ei ole hirvittävän ärsyttävästi korostettu. Joycen kunniaksi pitää mainita se, että hänen aikuisensa eivät ole kaikki vihollisia. Liian monissa nuortenkirjoissa kaikki aikuiset (ja etenkin opettajat!) kuvataan todella negatiivisessa valossa, ja teinihahmot osaavat ja ratkaisevat kaiken itse, tyhmien aikuisten toimiessa lähinnä hidasteina ja esteinä. Vaikka Cazin suhtautuminen muutamiin aikuisiin ympärillään on aluksi melko nihkeää, on sekin luettavissa teini-iän piikkiin, ja - ennen kaikkea - tapahtumien edetessä ja Cazin tajutessa mistä on kyse, hän oppii myös näkemään aikuiset liittolaisina ja ehkä jopa ystävinä. Tietenkään kaikki aikuiset eivät ole hyviä, mutta mustavalkoista "nuoret hyviä, aikuiset pahoja" -asettelua ei Joyce myöskään ehdota.
Ei tämä niin syvällinen ja monikerroksinen ollut kuin Smoking Poppy, mutta ehdottomasti viihdyttävä!
Do the Creepy Thing kertoo 14-vuotiaasta Cazista, joka parhaan ystävänsä Lucyn kanssa murtautuu ihmisten taloihin näiden nukkuessa, vain tuijottaakseen heitä lähietäisyydeltä (=the creepy thing). Eräänä yönä nukkuja kuitenkin herää ja Cazin elämä ei enää koskaan palaa ennalleen, häneen kun lyödään eräänlainen leima tai kirous, jonka mukana tulee muitakin omituisuuksia. Cazin elämää ei helpota sekään, että äidillä on uusi miesystävä...!
Hyvin tyypillinen nuortenkirja, monellakin tavalla. Caz on ihan sympaattinen ja realistinenkin hahmo, jonka suhtautuminen elämään ja koulunkäyntiin on varsin normaalia. Hän ei varsinaisesti ole "ongelmatapaus", ja monet pikkujutut vaikuttavat elämää suuremmilta ongelmilta, niin kuin 14-vuotiaana helposti vaikuttavatkin. Joyce kirjoittaa suhteellisen lyhyitä virkkeitä, huomattavasti "kömpelömmin" kuin Smoking Poppy-kirjassa, mikä kyllä toimii kirjan ympäristössä ja hahmoissa. Koska (?) kyseessä on nuortenkirja, on Do the Creepy Thingissä selkeä "opetus", mutta onneksi se ei ole hirvittävän ärsyttävästi korostettu. Joycen kunniaksi pitää mainita se, että hänen aikuisensa eivät ole kaikki vihollisia. Liian monissa nuortenkirjoissa kaikki aikuiset (ja etenkin opettajat!) kuvataan todella negatiivisessa valossa, ja teinihahmot osaavat ja ratkaisevat kaiken itse, tyhmien aikuisten toimiessa lähinnä hidasteina ja esteinä. Vaikka Cazin suhtautuminen muutamiin aikuisiin ympärillään on aluksi melko nihkeää, on sekin luettavissa teini-iän piikkiin, ja - ennen kaikkea - tapahtumien edetessä ja Cazin tajutessa mistä on kyse, hän oppii myös näkemään aikuiset liittolaisina ja ehkä jopa ystävinä. Tietenkään kaikki aikuiset eivät ole hyviä, mutta mustavalkoista "nuoret hyviä, aikuiset pahoja" -asettelua ei Joyce myöskään ehdota.
Ei tämä niin syvällinen ja monikerroksinen ollut kuin Smoking Poppy, mutta ehdottomasti viihdyttävä!
Sunday, October 11, 2009
Graham Joyce: Smoking Poppy
Arvostelukirjat ja työt vievät kallisarvoista lukuaikaa, mutta työmatkalla oli onneksi muutama rauhallinen hetki lukea (=lentokoneessa). Tällä kertaa lukulistalla Imagicon 2:n toisen kunniavieraan, Graham Joycen kirja Smoking Poppy.
Smoking Poppy on melko realistinen tarina isästä, jonka vieraantunut tytär Charlie joutuu vankilaan huumeiden salakuljetuksesta Thaimaassa. Danny lähtee pelastamaan tytärtään yhdessä biljardikaverinsa Mickin ja uskonnollisen herätyksen kokeneen poikansa Philin kanssa. Dannyn joutuu kulkemaan pitkän matkan Thaimaan viidakoissa löytääkseen sen, mitä hän oikeastaan lähti etsimään.
Fantasiaelementtejä tarinassa on, mutta ne on helppo selittää muillakin ratkaisuilla. Eikä tätä kannatakaan lukea fantasiakirjana, vaan tarinan vanhemmuudesta ja uhrauksien tekemisestä. Lapsista ja vanhemmista, menetyksestä ja ehkä jopa - paikoitellen - toivosta. Joyce kirjoittaa kauniisti ja realistisen oloisesti Thaimaan synkemmistäkin puolista, ja hahmot ovat kaikki uskottavan oloisia, ehdottoman epätäydellisiä. Hahmoissa tapahtuva muutos kirjan aikana on sekin onnistuneesti kerrottu: yhtäaikaa selkeää ja toisaalta hienovaraista. Tarina kerrotaan Dannyn näkökulmasta, mikä luo oman suodattimensa tapahtumille ja ajoittain lukija tuntuukin tajuavan asioita joita Danny ei (vielä) aivan itse näe. Smoking Poppy oli hyvä johdanto Joycen tuotantoon, ja nyt pitää lukea kyllä lisää. Juuri tällaisia hahmovetoisia kirjoja on mielenkiintoista lukea, etenkin kun niihin yhdistyy kiinnostava juoni.
Smoking Poppy on melko realistinen tarina isästä, jonka vieraantunut tytär Charlie joutuu vankilaan huumeiden salakuljetuksesta Thaimaassa. Danny lähtee pelastamaan tytärtään yhdessä biljardikaverinsa Mickin ja uskonnollisen herätyksen kokeneen poikansa Philin kanssa. Dannyn joutuu kulkemaan pitkän matkan Thaimaan viidakoissa löytääkseen sen, mitä hän oikeastaan lähti etsimään.
Fantasiaelementtejä tarinassa on, mutta ne on helppo selittää muillakin ratkaisuilla. Eikä tätä kannatakaan lukea fantasiakirjana, vaan tarinan vanhemmuudesta ja uhrauksien tekemisestä. Lapsista ja vanhemmista, menetyksestä ja ehkä jopa - paikoitellen - toivosta. Joyce kirjoittaa kauniisti ja realistisen oloisesti Thaimaan synkemmistäkin puolista, ja hahmot ovat kaikki uskottavan oloisia, ehdottoman epätäydellisiä. Hahmoissa tapahtuva muutos kirjan aikana on sekin onnistuneesti kerrottu: yhtäaikaa selkeää ja toisaalta hienovaraista. Tarina kerrotaan Dannyn näkökulmasta, mikä luo oman suodattimensa tapahtumille ja ajoittain lukija tuntuukin tajuavan asioita joita Danny ei (vielä) aivan itse näe. Smoking Poppy oli hyvä johdanto Joycen tuotantoon, ja nyt pitää lukea kyllä lisää. Juuri tällaisia hahmovetoisia kirjoja on mielenkiintoista lukea, etenkin kun niihin yhdistyy kiinnostava juoni.
Sunday, September 13, 2009
George R.R.Martin: Fevre Dream
Coneissa on kiva kuulla, kun ihmiset suosittelevat kirjoja. Joskus kunniavieraat kehuvat omia kirjojaan, ja sehän on toki varsin OK. Finnconin kunniavieras George R.R.Martin puhui vampyyri-paneelissa myös omasta romaanistaan, Fevre Dream, ja pakkohan se oli sitten hankkia.
Fevre Dream sijoittuu Missisippin varrelle, 1850-luvun lopulle. Persoonallinen heikosti menestyvän jokilaivafirman omistaja Abner Marsh (Lovecraft tuli mieleen, mutta...) saa kalpealta ja rikkaalta herrasmieheltä Joshua Yorkilta tilauksen maailman hienoimmasta jokilaivasta. Marsh rakennuttaa laivan Yorkin rahoilla, Yorkilla on toki muutamia kummallisia ehtoja. Ja Fevre Dreamista tuleekin Missisippin komein ja nopein laiva, mikä herättää myös muiden tahojen huomion. Yorkin menneisyys tulee kolkuttelemaan, mikä ei oikeastaan ole ihme; hän kun tuntuu sitä aktiivisesti takaa ajavan.
Viime aikoina on tullut luettua paljon vampyyriromaaneja ja niissä on ollut selvästi havaittavissa kolme eri vampyyrityyppiä: on hyviä vampyyrejä (esim. Louis), pahoja vampyyrejä (esim. Zillah) ja sitten on huonoja vampyyrejä (ehkei pidä mainita esimerkkejä...). Martinin vampyyrit menevät kaikki kahteen ensimmäiseen kategoriaan: hahmot ovat hyviä, vampyyreille olennainen "peto" on läsnä koko ajan ja pedon voittaminen on tärkeä teema. Joshua York on mitä onnistunein vampyyri, Marsh myös varsin mieleenpainuva hahmo. Aivan kirjan alussa oleva kuvaus orjamarkkinoista jäi sekin mieleen. Myös yksinäisyys nousee monessa kohtaa esiin (sekä vampyyrien että ihmisten kohdalla) ja muutoksen väistämättömyys. Pitää pystyä muuttumaan, maailma ympärillä muuttuu koko ajan. Martinin kirjassa eletään juuri orjuuden lakkauttamisen aikoja ja jokilaivojen kultakautta, mutta tietoisuus laivaliikenteen hiipumisesta häilyy kauniisti taustalla. Tunnelma on kohdallaan: välillä nautitaan etelän lämpimistä, tuoksuvista öistä ja välillä ollaan oikeasti kauhukirjassa.
Se, että George R.R.Martinin kirjoittama romaani oli loistava, ei ollut varsinainen yllätys. Mutta kyllä tämä taas nosti rimaa uudempien vampyyriräpellysten kohdalla.
Fevre Dream sijoittuu Missisippin varrelle, 1850-luvun lopulle. Persoonallinen heikosti menestyvän jokilaivafirman omistaja Abner Marsh (Lovecraft tuli mieleen, mutta...) saa kalpealta ja rikkaalta herrasmieheltä Joshua Yorkilta tilauksen maailman hienoimmasta jokilaivasta. Marsh rakennuttaa laivan Yorkin rahoilla, Yorkilla on toki muutamia kummallisia ehtoja. Ja Fevre Dreamista tuleekin Missisippin komein ja nopein laiva, mikä herättää myös muiden tahojen huomion. Yorkin menneisyys tulee kolkuttelemaan, mikä ei oikeastaan ole ihme; hän kun tuntuu sitä aktiivisesti takaa ajavan.
Viime aikoina on tullut luettua paljon vampyyriromaaneja ja niissä on ollut selvästi havaittavissa kolme eri vampyyrityyppiä: on hyviä vampyyrejä (esim. Louis), pahoja vampyyrejä (esim. Zillah) ja sitten on huonoja vampyyrejä (ehkei pidä mainita esimerkkejä...). Martinin vampyyrit menevät kaikki kahteen ensimmäiseen kategoriaan: hahmot ovat hyviä, vampyyreille olennainen "peto" on läsnä koko ajan ja pedon voittaminen on tärkeä teema. Joshua York on mitä onnistunein vampyyri, Marsh myös varsin mieleenpainuva hahmo. Aivan kirjan alussa oleva kuvaus orjamarkkinoista jäi sekin mieleen. Myös yksinäisyys nousee monessa kohtaa esiin (sekä vampyyrien että ihmisten kohdalla) ja muutoksen väistämättömyys. Pitää pystyä muuttumaan, maailma ympärillä muuttuu koko ajan. Martinin kirjassa eletään juuri orjuuden lakkauttamisen aikoja ja jokilaivojen kultakautta, mutta tietoisuus laivaliikenteen hiipumisesta häilyy kauniisti taustalla. Tunnelma on kohdallaan: välillä nautitaan etelän lämpimistä, tuoksuvista öistä ja välillä ollaan oikeasti kauhukirjassa.
Se, että George R.R.Martinin kirjoittama romaani oli loistava, ei ollut varsinainen yllätys. Mutta kyllä tämä taas nosti rimaa uudempien vampyyriräpellysten kohdalla.
Sunday, August 30, 2009
Justina Robson: Going Under
Ja sarjojen luku jatkuu... Tällä kertaa Justina Robsonin Quantum Gravity sarjan 3.osa (joka ei, kuten luulin, olekaan sarjan viimeinen vaan näitä on tulossa ainakin kaksi vielä. Seuraava osa onkin jo ilmestynyt).
Lila Black jatkaa itsensä ja paikkansa etsimistä maailmassa. Tai maailmoissa, oikeammin. Demoniasta lähdetään ja Maan kautta kuljetaan Otopiaan, eli keijujen valtakuntaan, joka onkin vaarallisempi kuin yksikään aiemmin koetuista paikoista. Demoniassa tuntuu pärjäävän raa'alla voimalla, Otopiassa tilanne ei ole niin helppo. Lila saa myös itsestään ja menneisyydestään selville asioita jotka ravistelevat hänen maailmankuvaansa, ja muutos tuntuu olevan niin fyysinen kuin henkinenkin.
Going Under (ja jo edellinen Selling Out) ovat selkeämmin sarjan osia kuin ensimmäinen osa, eli tarina alkaa keskeltä ja loppuu kesken, mikä hieman häiritsi. Going Underin loppu saa toki kaipaamaan seuraavaa osaa välittömästi, mikä on aina hyvä juttu. Villiä toimintaa ei tässä osassa ollut aivan yhtä paljon kuin edellisessä, mutta hahmot ovat edelleen mielenkiintoisia ja niistä selviää aivan omia puolia, muistakin kuin Lilasta siis. Ja onhan rock-stara haltiapoikaystävä edelleen oikein sopiva puoliso cyborgille (eikä demoniaviomieskään tunnu kovasti pistävän kapuloita rattaisiin). Vaikka tarina etenee harppauksin (etenkin loppupuolella), tuntuu Going Under hieman väliosalta. Mutta onneksi hyvin, hyvin viihdyttävältä sellaiselta!
Lila Black jatkaa itsensä ja paikkansa etsimistä maailmassa. Tai maailmoissa, oikeammin. Demoniasta lähdetään ja Maan kautta kuljetaan Otopiaan, eli keijujen valtakuntaan, joka onkin vaarallisempi kuin yksikään aiemmin koetuista paikoista. Demoniassa tuntuu pärjäävän raa'alla voimalla, Otopiassa tilanne ei ole niin helppo. Lila saa myös itsestään ja menneisyydestään selville asioita jotka ravistelevat hänen maailmankuvaansa, ja muutos tuntuu olevan niin fyysinen kuin henkinenkin.
Going Under (ja jo edellinen Selling Out) ovat selkeämmin sarjan osia kuin ensimmäinen osa, eli tarina alkaa keskeltä ja loppuu kesken, mikä hieman häiritsi. Going Underin loppu saa toki kaipaamaan seuraavaa osaa välittömästi, mikä on aina hyvä juttu. Villiä toimintaa ei tässä osassa ollut aivan yhtä paljon kuin edellisessä, mutta hahmot ovat edelleen mielenkiintoisia ja niistä selviää aivan omia puolia, muistakin kuin Lilasta siis. Ja onhan rock-stara haltiapoikaystävä edelleen oikein sopiva puoliso cyborgille (eikä demoniaviomieskään tunnu kovasti pistävän kapuloita rattaisiin). Vaikka tarina etenee harppauksin (etenkin loppupuolella), tuntuu Going Under hieman väliosalta. Mutta onneksi hyvin, hyvin viihdyttävältä sellaiselta!
Saturday, August 22, 2009
Jasper Fforde: First Among Sequels
Pakkohan se viides osa Thursday Nextin seikkailuja oli lukea... Nyt on työn alla Kuvastaja-ehdokkaita, eli taas hieman taukoa täälläkin.
First Among Sequels sijoittuu vuoteen 2002, 14 vuotta Something Rottenin jälkeen. Thursday on kolmen lapsen äiti joka myy mattoja (ja muita lattianpäällysteitä). Tai ainakin niin hän uskottelee aviomiehelleen. Todellisuudessa Thursday on tietenkin edelleen kirjamaailmassa mukana, ja samalla tekee hyvin epäilyttäviä juustokauppoja... Ongelmia toki on: edellisistä kirjoista tutut hahmot eivät vain suostu pysymään poissa ja vanhin lapsi ei käyttäydy ollenkaan tavalla, joka mahdollistaisi Thursdayn jo hänelle näkemän tulevaisuuden. Tai oikeastaan tulevaisuutta ollenkaan, kenellekään.
Maailmaa ollaan siis taas pelastamassa, ja samalla ratkotaan kirjapuolen ongelmia. Kuten edellisissäkin kirjoissa, kirjamaailma on viihdyttävämpi. Tällä kertaa mukana on ylimääräisenä ongelmana se, että Thursday itse on tietenkin fiktiivinen hahmo, onhan hänen seikkailuistaan julkaistu jo monta kertaa, joten myös fiktiivinen Thursday elää kirjamaailmassa. Mutta onko niiden tarinoiden Thursday samanlainen kuin oikea, vai onko hänet kuvattu kirjoissa täysin erilaiseksi? Tästä saadaan paljon hupia irti.
Muuten First Among Sequels tuntui hieman väkinäiseltä ja ajoittain vaikutti siltä, että kaikki edellisissä kirjoissa esiintyneet hahmot piti saada tavalla tai toisella mukaan. Loppu oli kuitenkin onnistunut ja lopetus lupaa mielenkiintoista jatkoa Thursdayn tarinalle, joten kaipa sitä tulee näitä jatkossakin luettua. Koska ei tämäkään erityisen huono ollut..
First Among Sequels sijoittuu vuoteen 2002, 14 vuotta Something Rottenin jälkeen. Thursday on kolmen lapsen äiti joka myy mattoja (ja muita lattianpäällysteitä). Tai ainakin niin hän uskottelee aviomiehelleen. Todellisuudessa Thursday on tietenkin edelleen kirjamaailmassa mukana, ja samalla tekee hyvin epäilyttäviä juustokauppoja... Ongelmia toki on: edellisistä kirjoista tutut hahmot eivät vain suostu pysymään poissa ja vanhin lapsi ei käyttäydy ollenkaan tavalla, joka mahdollistaisi Thursdayn jo hänelle näkemän tulevaisuuden. Tai oikeastaan tulevaisuutta ollenkaan, kenellekään.
Maailmaa ollaan siis taas pelastamassa, ja samalla ratkotaan kirjapuolen ongelmia. Kuten edellisissäkin kirjoissa, kirjamaailma on viihdyttävämpi. Tällä kertaa mukana on ylimääräisenä ongelmana se, että Thursday itse on tietenkin fiktiivinen hahmo, onhan hänen seikkailuistaan julkaistu jo monta kertaa, joten myös fiktiivinen Thursday elää kirjamaailmassa. Mutta onko niiden tarinoiden Thursday samanlainen kuin oikea, vai onko hänet kuvattu kirjoissa täysin erilaiseksi? Tästä saadaan paljon hupia irti.
Muuten First Among Sequels tuntui hieman väkinäiseltä ja ajoittain vaikutti siltä, että kaikki edellisissä kirjoissa esiintyneet hahmot piti saada tavalla tai toisella mukaan. Loppu oli kuitenkin onnistunut ja lopetus lupaa mielenkiintoista jatkoa Thursdayn tarinalle, joten kaipa sitä tulee näitä jatkossakin luettua. Koska ei tämäkään erityisen huono ollut..
Subscribe to:
Posts (Atom)
