Thursday, March 27, 2008

Beowulf

Aina unohdan listailla tänne Teetä ja Tolkienia -lukupiirissä lukemiani kirjoja. Viimeksi saimme luettua Beowulfin, mikä tunnetusti oli Tolkienillekin suuri inspiraatio.

En kovin usein lue runomuotoisia teoksia, joten oli hauskaa lukea Beowulfia. Luimme siis kirjan suomeksi, englanniksikin se olisi epäilemättä ollut mielenkiintoinen, mutta suomennos oli helpompi saada käsiin (nidotussa kirjamuodossa, netistähän tuo kyllä löytyisi). Muinaisenglanti ei ihan myöskään sujuisi...

Tarina oli toki tuttu ja mielenkiintoinen (Beowulf tappaa hirviöitä), mutta kertomuksen rakenne oli oikeastaan vielä mielenkiintoisempi. Tarinan joukkoon on upotettu paljon kerrontaa "menneiltä ajoilta" ja sen seuraaminen vaati oikeasti hieman keskittymistä. Muuten runomuotoista juonenkerrontaa oli helppo seurata.

Kyllä tätä voi suositella jos haluaa lukea jotain oikeasti erilaista. Kielellisesti suomennos on hyvin onnistunut ja rikas ja monet kohdat suorastaan halusivat tulla ääneen luetuiksi. Tarinana kertomus on toki jännittävä, mutta ainakin minulle sen voima tuli nimenomaan käytetystä kielestä.

Saturday, March 22, 2008

Adam Roberts: On

Jälleen kerran pre-con-lukemista. Tällä kertaa kyseessä on Swecon 2008 - ConFuse 2008 ja sen toinen kunniavieras Adam Roberts (joka kirjoja en ole Suomessa nähnytkään mutta Lontoosta niitä sai helposti ja yllättävän edullisesti).

On kertoo Tighe-nimisestä pojasta maailmassa, joka on pystysuora. Ihmiset siis asuvat kirjaimellisesti maailman reunalla olevilla ulkonemilla, maailma jatkuu suoraan ylös- ja alaspäin. Tighellä ei mene kovin hyvin isoisänsä kanssa ja eräänä päivänä tilanne menee niin huonoksi että Tighe putoaa maailman laidalta... eikä kuole, vaan päätyy toisen kulttuurin pariin.

Lähtökohta Onissa on tosi mielenkiintoinen: pystysuora maailma. Ja uusien kulttuurien kohtaaminen on tosi mielenkiintoista (tapa jolla uusien kielien ymmärtäminen on kuvattu on tosi onnistunut). Mutta hieman puolivälin jälkeen tulee muutama suoraan sanottuna liiankin graafinen kohta ja loppu oli ehkä vähän liikaa ristiriidassa alun kanssa, vaikka toki samaa "asiat voivat muuttua todella nopeasti" -teemaa siinäkin on. Harmillista sinänsä: alkuosa oli todella hienoa! Ihan lopusta en myöskään pitänyt, mutta kirjailija itsekin on ollut sitä mieltä, että ihmiset joko pitävät siitä tai sitten eivät (vaikka kirjailijan itsensä mukaan se on ainoa tapa jolla On voi loppua).

Eli siis: en varmaankaan tajunnut kirjaa, kun en sen hienoutta osannut täysin arvostaa. Aion kuitenkin lukea Robertsilta vielä jotain muutakin ennen Sweconia, mutta sitä ennen täytyy varmaan ottaa "työn alle" Åconin kunniavieraan Ian McDonaldin kirja... tai pari.

Tuesday, March 11, 2008

Gaelen Foley: Prince Charming

Ei voi lukea liian monta hyvää kirjaa peräkkäin, välillä pitää lukea höttöä. Tällä kertaa höttö oli Gaelen Foleyn Prince Charming.

Ascensionia piinannut Naamioitunut Ratsastaja ryöstää epähuomiossa valtakunnan kruununperijän, legendaarisen naistenmiehen maineessa olevan prinssi Rafaelin (ks. kirjan nimi). Naamioituneen Ratsastajan naamion alta paljastuukin nainen (tämä ei ole suuri spoileri, lukijalle se paljastetaan heti kirjan aluksi), Daniela, ja hirttämisen sijaan Rafael rakastuukin häneen päätäpahkaa. Taustalla tietysti juonitellaan kruununperijää vastaan ja kaikkea muuta mitä historialliseen romanssiin kuuluu. Tapahtumapaikkana on Välimeren alue, aika 1815.

Tämä oli itse asiassa trilogian kolmas osa, mutta toimi varsin mainiosti sellaisenaankin. Erityisen omaperäistä tämä ei ollut, mutta ei sitä oikeastaan tältä odottanutkaan. Kevyttä, ihan hauskaa, melko kliseistä (etenkin rakkauskohtaukset, joita oli yllättävän vähän). Välipalakirjana toimi oikein hyvin. Kielellisesti tämä oli melko helppoa englantia (esim. moneen spefikirjailijaan verrattuna) eli tätä voisi hyvin suositella ihmisille, jotka haluavat lukea jotain kevyttä ja romanttista englanniksi.

Saturday, March 8, 2008

Carlos Ruiz Zafón: Tuulen varjo

Joskus kirjan valitsee tai hylkää täysin kannen perusteella. Carlos Ruiz Zafónin Tuulen varjon kansi on jotenkin synkkä ja niinpä kuvittelin että kirjakin on raskas ja synkkä eikä sellaista aina jaksa lukea. Ei tämä nyt ihan kevyt kirja ole, mutta ennemminkin viihdyttävä kuin raskas (olisi pitänyt uskoa henkilöä jolta kirjan sain, hän kyllä yleensä tietää suosittelemansa kirjat).

Tuulen varjon alussa kertojaminä Daniel käy isänsä kanssa Unohdettujen kirjojen hautausmaalla. Hän saa valita sieltä yhden kirjan ja valitsee Julián Caraxin kirjan Tuulen varjo. Daniel uppoutuu kirjaan täysin ja haluaa lukea lisää Caraxilta. Caraxin muut kirjat on kuitenkin tuhottu ja nopeasti käy ilmi, että Danielin kopio Tuulen varjosta herättää erilaisten ihmisten kiinnostuksen ja Danielin elämä käy vaaralliseksi. Hän haluaa kuitenkin selvittää mitä Juliánille tapahtui, miksi hänen kirjansa tuhottiin. Danielin ja Juliánin elämistä alkaa myös löytyä pelottavia yhtymäkohtia...

Eli hieno lähtökohta ja Zafón kirjoittaa uskomattoman mukaansatempaavasti. Hänen hahmonsa ovat mielenkiintoisia ja Caraxin (ja toki Danielin) kohtalo alkaa nopeasti kiinnostaa. Tapahtuma-aikana on sisällissodan runtelema Espanja, mikä luo oman varjonsa kertomukselle. Sisällissodan kauhut ja väkivalta ovat vielä muistissa, Francon valta on melko absoluuttinen, mutta toisaalta ihmiset elävät omia elämiään niin kuin aina ennenkin: vihaavat, rakastuvat, elävät ja kuolevat. Aikaa ja paikkaa eritavalla korotamalla Zafón olisi saanut kirjastaan helposti liiankin raskaan, mutta onneksi sille tielle ei mennä vaan pääpaino pysyy jännittävässä mysteerissä.

Olisi pitänyt lukea Tuulen varjo jo paljon aikaisemmin, mutta oma typerä ennakkoluulo esti sen. Tarinan opetus: ihan oikeasti ei saa tuomita kirjaa kannen perusteella! Tuulen varjo on hieno kirja jota voi hyvillä mielin suositella!

Wednesday, March 5, 2008

Holly Black: Tithe

Hiihtolomainen Lontoonreissu kartutti kirjahyllyä taas kerran monella (käytetyllä) kirjalla ja yksi niistä oli jo pitkään (käytettynä) metsästämäni Holly Blackin nuorisofantasia Tithe.

16-vuotias Kaye on kuin kuka tahansa ikäisensä: viinaa, poikia, koulusta lintsaamista, mutta lapsena Kaye näki keijuja. Keijut kuitenkin katosivat, vain palatakseen nyt kun Kaye on aikuistumisen kynnyksellä. Blackin keijut ovat hyvin "mytologisia" keijuja ja haltioita, eli eivät vain kauniita ja hyviä otuksia vaan useimmiten päinvastoin. Kaye sotkeentuu seitsemän vuoden välein tapahtuvaan uhrausseremoniaan eikä aivan tajua kuinka isosta asiasta on kyse.

Tämä oli hyvä kirja. Nuorisofantasiaksikaan ei liian loppuun pureskeltu eikä kukaan päähenkilöistä ole liian hyvä/täydellinen. Hyvät ovat hyviä, kun ovat, pahat pahoja, kun ovat. Mustavalkoisia hahmoja toki on, mutta ei määrättömästi. Seelie ja unseelie ero on melko ohut paikoitellen... Kaye on suhteelisen uskottava hahmo ja hänen ystävänsä samoin. Ja erilaiset myyttiset olennot on kuvattu erityisen hyvin, oma suosikkini oli "kelpie" (jolle on varmaan joku suomennoskin...)

Tämä on sarjansa 1.osa, lisää pitää saada. Ihme ettei tätä ole tullut vielä suomeksi, saman kirjoittajan Spiderwick Chronicles kun on jo saatu (eivätkä ne ole yhtä hyviä kuin Tithe).