Neil Gaiman: The Graveyard Book / Odd and the Frost Giant

Viimeisin Amazon-tilaushetki karkasi käsistä pahan kerran, mutta Neil Gaimanin uusi romaani The Graveyard Book oli kyllä sillä alkuperäiselläkin tilauslistalla (The Dangerous Alphabet ei ollut eikä varsinkaan Neverwhere DVD...)

The Graveyard Book on taas hieman nuoremmille lukijoille (ei pienille lapsille, mutta Coraline-ikäisille?) suunnattu kauhutarina. Nobodyn perhe murhataan raa'asti, mutta Nobodyn ("Bod") adoptoivat läheisen hautausmaan asukit, joista suurin osa on tietenkin luonnollisesti kuolleita. Taustalla tapahtuu kaikenlaista, mutta pääasiassa keskitytään tietenkin Bodin elämään: kuinka hankalaa on kasvaa elävänä kuolleiden joukossa? Bodin ainoan eläväksi laskettavan kumppanin elävyys on sekin hieman kyseenalaista... Oikein kaunis kasvutarina.

Hyvin tyypillistä Gaimania, hyvässä ja pahassa. Erikoinen ympäristö, sympaattiset hahmot, toimivaa jännitystä, aidosti pelottava ja silleen. Toisaalta ei ehkä mitään kovin uutta...? Mutta ei siis missään tapauksessa huono tarina, hyvin kerrottu ja Dave McKeanin kuvat tukivat tarinaa kauniisti. Tästäkin tulisi oikein hieno animaatio (etenkin stop-motion-sellainen).

Samalla tuli tilattua Gaimanin Odd and the Frost Giants, mikä oli varsin mukava pieni tarina ja tavallaan toi mukaan aiemmista Gaimanin tarinoista tuttuja hahmoja (ihan eri ympäristössä ja tavallaan erilaisina, mutta kuitenkin...). Odd ja Bod ovat itse asiassa hyvin samanlaisia hahmoja: molemmat nuoria poikia, jotka joutuvat pärjäämään aivojensa avulla. Kiva kirja, toivottavasti julkaistaan kuvitettuna jossain novellikokoelmassa, sen verran lyhyestä tarinasta on kyse.

J.R.R. Tolkien: Maamies ja lohikäärme / Seppä ja Satumaa

Jälleen kerran Morelin Teetä ja Tolkienia -satoa (asiaan vihkiytymättömille: Teetä ja Tolkienia on lukupiiri, jossa luetaan pääasiassa Tolkienia (duh), vaikka myös muuta fantasiaa on lueskeltu. Tapaamme n. 2 viikon välein ja keskustelu polveilee hyvin laidasta laitaan. Joskus jutellaan ihan fiksuja, melko usein hieman... sekavampia).

Mutta nyt oli siis Tolkienia, ensin Maamies ja lohikäärme ja sitten Seppä ja Satumaa, molemmat Tolkienin "lastenkirjamaisempaa" tuotantoa. Maamies ja lohikäärme on itse asiassa ihan herttainen pikku satu, sijoituu jopa ihan oikeaan Englantiin ja Walesiin. Toisin kuin Tolkienin monet muut tarinat, Maamies ja lohikäärme on varsin hauska. Siinä on paljon huumoria ja se on varsin kevyt palanen (ja siinä on hieno lohikäärmekin!). Siihen verrattuna Seppä ja Satumaa onkin jo huomattavan synkempi ja allegorisempi: luopumisen tuska ja elämän rajallisuus (mielikuvituksen kuolema, ehkä myöskin?) nousevat ainakin näin "aikuisnäkökulmasta" (hah!) voimakkaasti esille. Vaikka Seppä ja Satumaa on kaunis, ei se kuitenkaan vedonnut yhtä paljon kuin Tolkienin muut "syvällisemmät" tarinat.

Molemmat kirjat on kuvitettu hienosti. Itse en välttämättä olisi kumpaankaan tosin kansikuvan perustella kirjastossa tarttunut, en lapsena enkä vieläkään (olettaen siis että kirjailijan nimi on vieras). Kyllä nämä kannattaa lukea, jos Tolkienista/fantasiasta/saduista pitää. Ei tosiaan Tolkienia parhaimmillaan, Tolkien parhaimmillaan on kuitenkin jotain ihan muuta. (Ja joo, olin tietysti nämä lukenut aikaisemminkin).

J.K.Rowling: Harry Potter and the Deathly Hallows

Jep, viimeinen Potter, Harry Potter and the Deathly Hollows, luettu. Ei pelkoa, en aio tässä spoilata yhtään mitään, kunhan hieman koostan ajatuksiani.

Olihan se pitkä. Olisi voinut todellakin keskivaiheilta hieman tiivistää (tuli mieleen Frodon ja Samin matka Mordorissa, samantyyppistä tylsyyttä). Lopussa kiirehdittiin ehkä hieman liikaa. Muutama juonenkäänne oli hieman epäuskottava, pariin deus ex machinaankin sorruttiin.

Mutta. Minusta tämä oli hyvä lopetus (ja uskon, että se todella oli lopetus!) hyvinkin viihdyttävälle sarjalle. Tarpeeksi huumoria ja vastaavasti tarpeeksi tragediaa (tippa oli linssissä pariinkin otteeseen). Tässä kirjassa myös vaaran tuntu oli ensimmäistä kertaa selvästi mukana: fiksu kirjailija ei tapa suosittuja hahmoja kesken sarjan (paitsi yhden, muistaakseni 5.kirjan kuolemasta tuli paljon nutinaa, mutta Harryn kehityksen ja kasvun kannalta se oli välttämätön), mutta viimeisessä kirjassa kaikki (ihan kaikki!) ovat vapaata riistaa. Se vetosi! Omien suosikkihahmojeni "kohtalo" meni oikeastaan myös varsin hyvin, etenkin "suuren suosikkini" (jota en tässä mainitse, mutta joka IMHO sai ehdottomasti mitä ansaitsikin).

Kyllä tämä kannattaa lukea, etenkin jos on ne aiemmatkin lukenut. Tässä Rowling ei enää onneksi sorru samanlaiseen joka ikisen asian uudelleen selittämiseen kuin sarjan viidessä ekassa osassa.