Sunday, December 23, 2007

Alan Moore: Promethea

Ei, en ole lopettanut kirjojen lukemista. Nyt taas on ollut työn alla useampi arvostelukirja ja - säälittävää sinänsä - muutama "vapaaehtoinen", joita en vaan ole saanut luettua loppuun asti. Sääli sinänsä: hyviä kirjoja, mutta ei vaan energia riitä.

Mutta luin Alan Mooren Promethea-sarjakuvan loppun ja oli kyllä sellaista ajatusten ja visuaalisuuden tykitystä että oksat pois! Tarina alkoi melko "normaalisti": päähenkilö Sophie saa tietää olevansa Promethea-nimisen metafiktio-hahmon uusin reinkarnaatio. Sophie tutkii asiaa tarkemmin ja tajuaa Promethean olevan osa ikuista kertomusta, joka nivoutuu mystisyyteen, tarottiin ja vaikka mihin. Mukana Sophien matkalla immateriaan ja maailman alkuun/loppuun ovat myös aikaisemmat Promethea-inkarnaatiot.

Visuaalisesti todella hienoa kamaa! J.H.Williams ei tyydy todellakaan vain yhteen tyyliin sarjan aikana ja sivujen lay-outiin ja yksityiskohtiin pitää todella kiinnittää huomiota. Teemallisesti Promethea ei ole mitenkään kevyt ja taitaa olla parasta lukea koko tarina uudestaan, nyt kun se kokonaisuudessaan on ilmestynyt (nyt luin vain osat 4 ja 5).

Suosittelen aikuisen, ajatuksia herättävän sarjakuvan ystäville! Ja heille, ja kaikille muillekin, oikein leppoisaa ja kirjojen täyttämää vuodenvaihdetta!

Wednesday, November 21, 2007

Peter Such: Earthbaby

Taas on monta kirjaa kesken ja arvostelukirjojakin, mutta välissä hieman scifiä. Peter Suchin Earthbaby on enemmän tai vähemmän eko-scifiä, paikoitellen hyvinkin mukaansatempaavaa.

Tulevaisuuden maapalloa on koetellut ekokatastrofi ja henkiinjääneet selviävät miten selviävät. Toisaalla USA on lähettämässä avaruuteen Earthbaby-avaruusalusta jossa rahoittajina ovat NASAn lisäksi yksityiset tahot. Earthbabyn viisihenkinen miehistö huomaa nopeasti että heidän missionsa ei ehkä ole ihan niin suoraviivainen kuin he olivat kuvitelleet ja vaaralliseksihan se menee. Toisaalla seurataan maan pinnalla "vastarintaliikkeen" jäsenten toimintaa ja myös hieman mystisempiä elementtejä mukaan on hienosti saatu.

Mielenkiintoisinta tässä kirjassa on juuri Earthbaby-osuus. Se kerrotaan avaruusaluksen "psykologin" näkökulmasta ja on hauska lukea hänen pohdintojaan ryhmädynamiikasta ja siihen vaikuttavista asioista. Eko-scifinä Earthbabysta ehkä puuttui "jotakin": olisi ollut ehkä mielenkiintoisempaa lukea ajasta juuri katastrofin jälkeen. Mutta scifinä oikein hyvää: tarpeeksi tekonolgiaa ja kuitenkin ihmisiä. Earthbabyn kirjoittaja on asunut ilmeisesti Kanadan lisäksi myös Suomessa (tai ainakin hän tuntee suomalaisia), ja kirjan loppuosassa onkin pari "Suomi matkailumainos"-pätkää, jotka hieman häiritsivät... Suomalaisia nimiä on sentään käytetty oikein!

Olipa kiva lukea pitkästä aikaa scifiä!

Monday, November 5, 2007

Emily Gee: Thief With No Shadow

Olin lukemassa yhtä kirjaa mutta unohdin sen ravintolaan ja piti pikanapata joku muu matkaan: Euroconista vänkäripalkkiona mukaan lähti Emily Geen esikoisteos Thief With No Shadow (jonka nimessä on siis tosiaan jokainen sana isolla alkukirjaimella).

Fantasiaahan tämä on, ihan selvästi. On taikutta ja maagisia otuksia, ihan oma maailmansakin. Gee on kuitenkin onnistunut tarttumaan kohtaan, joka ei ainakaan minusta vaikuttanut lainkaan loppuunkulutetulta. Toinen päähenkilöistä, Melke, varastaa toiselta, Bastianilta, kaulakorun. Hyvin pian käy ilmi että sekä Melke että Bastian todella tarvitsevat ko.kaulakorua. Siis ihan oikeasti. Tarinaa kerrotaan vuoronperään molempien näkökulmasta mikä toimii ihan hyvin. Maailmaa ei kuvailla liian laajasti eikä tässä ollakaan pelastamassa koko valtakuntaa, mitkä ovat molemmat oikein hyviä asioita. Maagisten otusten maagisuus onnistutaan säilyttämään erittäin hyvin pitämällä ne hieman etäämmällä ihmisten maailmasta.

OK, hahmot ovat pahimmillaan hieman liian itseään toistavia ja samanlaisia keskenään. Itsensäsyyllistäminen on ihan hieno luonteenpiirre, mutta rajansa kaikella. Tämä ei kuitenkaan oikeastaan haittaa, hahmot ovat ihan onnistuneita. Gee käsittelee tuon syyllisyyden ohella hyvin paljon seksuaalisia teemoja: seksin ja tunteen yhteyttä, seksin käyttöä vallan välineenä (monella tasolla) ja seksuaalista väkivaltaa. Vaikka osa väkivaltakuvauksista on hieman graafisia, ei missään ylitetä hyvän maun rajaa. Thief With No Shadow ei ole kuitenkaan ihan nuoremmille fantasianystäville sopivaa luettavaa, vaikka muuten sadunomaisuutta kirjassa onkin (tosin saduissakin on näitä teemoja, joten...).

Eli: ei ihan nuorten kirja, kuitenkin selvästi hyvää ja omaperäistä fantasiaa! Tämähän on todella hyvä asia!

Monday, October 29, 2007

Kuvastaja-palkinto Lumikolle!

Joskus päätin etten bloggaa arvostelemistani kirjoista enkä Kuvastaja-ehdokkaista...

Toisin kuitenkin on käynyt: helmikuussa kehuin Pasi Ilmari Jääskeläisen Lumikko ja yhdeksän muuta -kirjaa osana Jänismainos-kampanjaa (joka sittemmin on meikäläiseltä surullisesti jäänyt) ja nyt eilen Lumikko voitti Suomen Tolkien-seuran parhaalle kotimaiselle fantasiakirjalle jakaman Kuvastaja-palkinnon! (Ja kyllä minä sen arvostelinkin...)

Lumikko oli kuitenkin kehumisen arvoinen silloin ja se on kehumisen arvoinen nytkin: Kuvastaja meni oikeutettuun osoitteeseen! Onnittelut vielä kerran! Kaikille tiedoksi: lukekaa Lumikko!

Saturday, October 27, 2007

Martin Scott: Thraxas

Jatkan edelleen projektiani lukea kaikki World Fantasy Award ja Hugo-voittajat (romaanit) ja nyt vuorossa oli WFA-voittaja Thraxas.
Martin Scottin Thraxas on humoristinen pulp-dekkari, joka sijoittuu mystiseen Turain suurkaupunkiin, jossa asuu velhoja, haltioita jne, mutta jossa on kuitenkin myös selvästi huumeita, prostituutiota ja muita "ei-perinteisiä" fantasiamaailman elementtejä. Turaissa toimii Thraxas-niminen yksityisetsivä, joka on melko hyvä yksityisetsivä mutta huono velho. Hän ei myöskään ole sankarillisin sankari: hän on syö, juo, pelaa ja polttaa liikaa. Thraxas palkataan etsimään nippu kirjeitä ja pian häntä syytetäänkin jo murhasta. Niin kuin näissä aika usein käykin.
Thraxas oli ihan hauska kirja. Ja tosiaan, ihan hauska, muttei ehkä ihan WFA:n tasoisesti hyvä. Ehkä olen lukenut jo aivan liikaa urbaania fantasiaa, mutta monet Thraxasin ideoista olivat ehtineet jo tulla vastaan. OK, tämä kirja on tietysti kirjoitettu aikaisemmin, eli täältähän varmasti monet ovat ideoita napanneet, mutta silti. Thraxas on hahmona ihan hauska ja Scott kirjoittaa todella hyvin, eli kyllä tätä ihan ilokseen luki. Tuskin hankin seuraavia osia, mutta jos nyt kirjastossa tai jossain muualla (halvalla) vastaan tulee, niin ehkä sitten kuitenkin...

Sunday, October 21, 2007

Jim Butcher: Proven Guilty

Dresden-files'iä, taas. Näitä riittää vielä ainakin hetkeksi aikaa (vaikka nyt pitää taas turvautua kavereiden kirjahyllyihin).

Proven Guiltyssä Harry vierailee kauhuelokuvaConissa, jossa tapahtuu todella kauheita. Mukana kuvioissa ovat tällä kertaa Thomasin ja Mousen lisäksi Harryn vanhan ystävän tytär Molly sekä samaisen ystävän vaimo Charity. Mollyn poikaystävää syytetään raa'asta pahoinpitelystä em. conissa ja Dresdenin pitää tutkia asiaa. Mikään ei - tietenkään - selviä helposti ja kohta ollaan taas hengenvaarassa useammankin tahon suunnalta.

Samaa kauraa tämä on kuin ne edellisetkin, hyvässä ja pahassa. Con-vierailu oli varsin hupaisa, Butcher on selvästi itse käynyt conissa jos toisessakin (ja vaikka Harry ei tiedä mitä filkkaaminen on, tulee sellainen tunne että Butcher kyllä tietää, mikä oli varsin hupaisaa). Harryn menneisyydestä selviää taas uusia juttuja ja tulevaisuuteen aukeaa uusia polkuja, joista saadaan epäilemättä paljon juonta aikaiseksi jatkossakin.

Kirjan keskivaiheilla oli pitkähkö action-pätkä, joka tuli ahmittua ihan hirvittävällä nopeudella. Ei ihan heti tule mieleen kirjaa jota olisi todella ahminut samaan tyyliin (vaikka hyviä kirjoja onkin tullut luettua), joten oli hauskaa törmätä taas vaihteeksi totaalisen mukaansatempaavaan tekstiin.

Monday, October 15, 2007

Max Barry: Jennifer Valtiovalta

Työpaikan kirjapiiri iskee jälleen! Tällä kertaa luettavaksi tuli Max Barryn Jennifer Valtiovalta, joka onkin ollut "pitäisi lukea" -listallani jo ilmestymisestään asti. NationStates-peliä tuli pelattua muinoin enemmänkin, ja silloin piti tämäkin lukea, mutta ei vaan mukamas kerinnyt. No, nyt tuli luettua.

Jennifer Valtiovalta on satiiri äärimmäisyyteen viedystä kapitalismista maailmassa, jossa paras tapa markkinoida lenkkareita on ampua niiden ostajia. Tarinassa seurataan nimihenkilön lisäksi noin viittä muuta hahmoa, joiden elämät nivoutuvat yhteen. Heistä osa on suuryritysten puolella, osa niitä vastaan ja osa yrittää vain pysyä hengissä.

Melko synkähköstä aiheestaan huolimatta Jennifer Valtiovalta on erittäin hauska kirja. Se on tarpeeksi äärimmäinen ja kärjistetty jotta satiiri toimii. Hahmot ovat paikoitellen hyvinkin mustavalkoisia, mutta sekin toimii tässä tapauksessa. Osa hahmoista on varsin sympaattisia ja heidän henkiinjäämisensä kyllä kiinnostaa. Teemallisesti Barry ottaa selvästi kantaa suuryrityksiä vastaan (duh) ja se on myös mielenkiintoista. Jennifer Valtiovalta on ilmestynyt 2003 ja onneksi aivan vielä ei sen kuvaamassa yhteiskunnassa eletä, mutta pelottavasti siihen suuntaan ollaan kyllä menossa.

Suositeltavaa spefiä! Myös niille, joille scifi on kauhistus: tämä ei ole lainkaan teknologista tulevaisuudenkuvausta. Varsin ajatuksia herättävää, tosin.

Sunday, October 14, 2007

Julie Powells: Julie and Julia: My Year of Cooking Dangerously

Vähemmän fiktiota tällä kertaa. Julie Powells'in Julia-projekti on ihan reaalimaailman juttu (ja blogosfäärin).

Julie on vajaa 30-vuotias nainen joka ei ihan tiedä mitä elämällään tekisi. Niinpä hän päättää yhden vuoden aikana kokata legendaarisen Julia Childin Mastering the Art of Frech Cooking -keittokirjan läpi. Hän piti kokemuksestaan myös blogia.

OK, ymmärrän miksi Julie on halunnut tämän kirjan kirjoittaa. Epäilemättä tärkeä osuus itsensä löytämisessä. Mutta sen julkaisu... noh, on tämä ihan mielenkiintoinen. Mutta siihen se sitten jääkin: "ihan mielenkiintoinen." Julialla on vaikeuksia kokata kaikkea, ihmissuhteissa ja muutenkin elämässä toki ongelmia (kuten kaikilla muillakin) ja aktiivisia blogilukioita. Itse asiassa, sen blogin julkaisu olisi saattanut olla paljon mielenkiintoisempi kuin tämä kirja. Julia ei nimittäin ole varsinaisesti kirjailija ja sen huomaa. Jotain jäi puuttumaan ja lopputulos oli hieman lässähtävä.

Ihan kivaa välipalalukemista ja nälkä tuli lukieassa. Nyt tekee tietysti mieli hankkia se Child'in keittokirja ihan vaan nähdäkseen onko se niin vaikea... ja mielenkiintoinen!

Tuesday, October 9, 2007

Terry Pratchett: Wintersmith

Vaikka vaikuttaa siltä, etten ole lukenut mitään pitkään aikaan, kyse on kuitenkin taas arvostelukirjoista (ja niitä olen ehtinyt lukea viimeisen parin viikon sisään 5 kpl, ja yksi niistä oli todellinen mammutti kooltaan!)

Mutta nyt oli taas aika lukea "omaksi iloksi" ja mikä sen iloisempaa kuin Terry Pratchettin uusin pokkari, Wintersmith. Wintersmith on "nuoremmille" suunnattua Discworldia ja kertoo nuoresta (13 v) noidasta, Tiffany Achingista. Tiffany on ikäisekseen varsin kyvykäs noita ja apunaan hänellä ovat Nac Mac Feeglet, tappelemiseen ja ryyppäämiseen keskittyvät lähinnä haltioita muistuttavat pienet, siniset miehet. Tiffany on nuoruudestaan johtuen vielä varsin impulsiivinen ja impulsiivisuus johtaakin ongelmiin: Talventakoja (Wintersmith) itse rakastuu Tiffanyyn ja kevään tulo onkin vaakalaudalla.

Hyvin taattua Pratchettia. Hieman samoja teemoja kuin muutamassa aikaisemmassa teoksessa (tarinoiden merkitys, itseluottamus), mutta ei suinkaan häiritsevästi. Tiffany on varsin hyvä hahmo ja toisin kuin muutamat muut Pratchettin hahmot, hän ei ole vielä täysin kaikkivoipa vaan erehtyväinen. Sivuhahmoina mukana hääräävät Pratchettiin "kuuluisammat" noidat ja uutena, ihanana hahmona mukaan tulee kissanpoikanen You. (Kuten lausessa: "You, get off from there!")

Pratchettin huumori vetoaa yhä, vaikkei tämä aivan hysteerisen hauska ollutkaan. Aion kyllä lukea jatkossakin, nyt taas vaan pitää odotella vuosi uuden Discworld romaanin pokkariversiota...

Monday, September 24, 2007

Lois McMaster Bujold: The Sharing Knife - Beguilement

Lois McMaster Bujold saisi minun puolestani palata takaisin Miles Vorkosigan-saagaan (jonka viimeinen osa oli melko heikko) tai Chalion-sarjaan (joka jäi mielestäni kesken). The Sharing Knife -sarja (2.osaa) on taas ihan uusi maailmansa.

Beguilement on käytännössä romanttinen kirja fantasiamaailmassa. Maailma on ihan mielenkiintoinen ja ensimmäiset n. 170 sivua kirjasta toimivatkin tosi hyvin. Sen jälkeen tarina keskittyy ihan liikaa päähenkilöiden väliseen suhteeseen ja sen etenemiseen ja muu kerronta tuntuu pysähtyvän. Sekä Fawn että Dag ovat ihan hyviä hahmoja, vähän kärjistettyjä toki molemmat. Fawn ei mene Bujoldille ominaiseen Cordeilia Naismith Vorkosigan -muottiin, mikä on tosi iso plussa. Varsin kykenevä Fawn tietysti on, mutta ei ihan samalla tavalla kuin Bujoldin naiset yleensä ovat, mikä on eruttöun hyvä asia.

Maailma on tosiaan oikein mielenkiintoinen, hyvin maanläheinen. Taikuus, sellaisena kuin se maailmassa esiintyy, on sekin hyvin kerrottu eikä liian voimakkaasti kaikkien ulottuvilla. Voimakkaimpiin juttuihin liittyvät uhraukset ovat nekin hieman erilaisia kuin nyt yleensä. Mutta silti: loppupuolella kirjaa tuntuu siltä, kuin Bujold kertoisi keksimänsä kansan tavoista ilman suurempaa juonellista merkitystä. Yksityiskohtaisuus on jo liiallista, näinkin (onneksi) lyhyessä kirjassa.

Kaikesta valituksesta huolimatta: paljon huonompaakin julkaistaan ja varmasti tulee se toinenkin osa luettua.

Sunday, September 16, 2007

Jim Butcher: Dead Beat

Viime aikoina on taas tullut luettua arvostelu- ja Kuvastaja-kirjoja niin paljon, että nyt piti välillä pitää "taukoa" ja lukea jotain muuta. Eli taas kerran, Jim Butcherin Dresden-files sarjaa.

Tällä kertaa Harry Dresdenillä on vastassaan nekromantikkoja, zombeja, langeneita enkeleitä ja kaiken muun lisäksi Valkoinen Neuvosto tekee asioita, joista Dresden ei lainkaan tykkää. Mukana menossa ovat vampyyri Thomas, kuolinsyyntutkija Butters sekä Dresdenin koira Mouse.

Aika samanlaistahan tämä oli kuin aikasemmatkin osat, mutta hyvin viihdyttävää. Butcher kuvailee erityisen hienosti erilaiset rituaalit ja varsinkin osat, joissa Dresden on tekemisissä keijujen kanssa ovat mielenkiintoisia. Uudet hahmot Butters ja Mouse (OK, Mouse oli jo edellisessäkin osassa) ovat sen verran onnistuneita, että oikeasti kiinnostaa onnistuuko Harry suojelemaan heitä (vai kuinka siinä sitten käykään). Tämän kirjan tapahtumat myös hyvin todennäköisesti vaikuttavat seuraaviin osiin, sen verran "merkittäviä" asioita Dresdenin elämässä ehti sattua

Vielä 2 osaa sarjaa jäljellä (tosin varmaan lisääkin tulee). Joo, eiköhän nekin tule luettua. Oikein hyvää välipalakirjallisuutta.

Tuesday, August 28, 2007

Sue Townsend: Queen Camilla

Sue Townsend on ollut yksi suurista suosikeistani jo vuosia, ja ensimmäiset Adrian Mole -kirjat on tullut luettua todella monta kertaa. Nyt kuitenkin luettavana yksi Townsendin "poliittisista" kirjoista, Queen Camilla. Mitään vakavaa kirjallisuutta tämäkään ei ole, vaan erittäin kevyttä ja satiirista kuvausta politiikasta ja kuninkaallisista.

Englannin kuningasperhe asuu "muiden sopeutumattomien" (mm. rikollisten ja ylipainoisten) kanssa suljetulla asuinalueella. Toisaalla Britannian pääministeri haluaa eroon hommastaan, ja tekee kaikkensa välttääkseen uudelleenvalitsemisen, mm. määräämällä vain yksi koira/talous -lain. Hänen pahin kilpailijansa sen sijaan haluaisi nostaa kuningasperheen uudelleen "asemaansa", mikä taas ei kuningattaren mielestä ole kokonaan hyvä idea...

Tämä oli ihan hauska. Ehkei ihan nimensä veroinen, mutta varsin hauska. Ihan The Queen and I tasolle ei Townsend tässä yllä ja osaa kuningasperheen jäsenistä kohdellaan melko kaltoin, mutta silti ihan hyvä fiilis jäi. Huomasin myös kauhukseni, etten ole lukenut Townsendin edellistä poliittista romaania (Number 10)! Tämä pitää korjata ensi tilassa!

Sunday, August 19, 2007

Jim Butcher: Blood Rites

Jepjep, lisää Jim Butcheria. Tämä on näköjään minulle "se" urbaanin fantasian sarja.

Sarjan 6.osassa (Blood Rites, huomaattekos kuinka näissä on aina tällainen "näppärä" sanaleikki?) Harry palkataan selvittämään kuka yrittää tapaa aikuisviihdetuottajan lähiympäristöä. Harry päätyykin sitten tietenkin niskaansa myöten liemeen, kun vanhat ja uudet viholliset käyvät päälle. Toisaalla taas Harry saa oikeasti selville asioita omasta menneisyydestään, ja näiden juttujen merkitys varmaan kantaa vielä pariin seuraavaankin kirjaan. Ai niin, kirjan ensimmäisessä luvussa Harry pelastaa koiranpentuja! Aww...

Tässä kirjassa Butcher tuo voimakkaammin mukaan vampyyrien Valkoisen hovin. Aikaisemmissa pääpaino on ollut Punaisella ja Mustalla, nyt siis Valkoisella. Valkoisen hovin vampyyrit eivät ime verta vaan elinvoimaa "muilla konsteilla", ja sopivat siksi tällaiseen aikuisviihdeteemaan (kuvaukset eivät ole missään vaiheessa liian graafisia, vaikka kuvauspaikoilla ollaankin). Nämä jotenkin nyt taas vetosivat minuun. OK; seksikkäitä vampyyrejä jotka haluavat seksiä elääkseen, mutta silti... Klisee mikä klisee, mutta minä pidin Thomasin hahmosta.

Mutta siis joo, ei tästä osasta kannata sarjaa aloittaa, mutta aion silti lukea varmaan lisääkin näitä. Seuraavaksi tosin lukulistalla on Suomen Tolkien-seuran jakaman Kuvastaja-palkinnon ehdokkaita, joista en voi tänne oikeastaan kommentoida mitään.

Wednesday, August 8, 2007

Ian Buruma: Murder in Amsterdam

Työporukan "kirjakerhon" satoa tällä kertaa: Ian Buruman Murder in Amsterdam - The Death of Theo van Gogh and the Limits of Tolerance ei ole fiktiota.

Elokuvaohjaaja Theo van Goghin murha järkytti Hollantia ja hollantilaista suvaitsevaisuutta varsin ennen kuulumattomalla tavalla, ja Buruma tutkii paitsi murhan syitä niin ennen kaikkea sen seurauksia. Hollannin menneisyys juutalaisvainoineen ja sitä seuranneine "integrointiyrityksineen" muodostaa pelottavan taustan.

Tämä kirja olisi syytä saada suomeksi, sillä tuntuu siltä, että monet Hollannin ongelmista saatavat olla helposti ongelmana Suomessakin ennen pitkää. Kaksi hyvinvointyhteiskuntaa, molemmat ylpeitä siitä, että yhteiskunta tukee maahanmuuttajia, mutta kuinka helppo yhteiskuntiin oikeasti on integroitua? Kuinka paljon pitää suvaita kulttuurierojen nimissä? Kuinka vaikea eri kulttuuritaustasta tulevan on sopeutua toiseen maahan ja toiseen kulttuuriin? Miten ja kenen pitää joustaa?

Hieno ja ajatuksia herättävä kirja!

Monday, August 6, 2007

Neil Gaiman: Fragile Things

Vihdoinkin sain luettua tämän. Neil Gaiman on aina ollut suosikkikirjailijoitani ja erityisesti olen aina pitänyt hänen novelleistaan, joten odotin tätä uutta novellikokoelmaa oikeasti innolla.

Sikispä Fragile Things oli paikoitellen pieni pettymys. Siellä oli aika paljon melko heikkoja ja jopa tylsähköjä novelleja. Onneksi mukaan mahtui myös todellisia helmiä. Omat suosikkini ovat varmaan kriitikoidenkin suosimat A Study in Emerald (Sherlock Holmes -henkinen yliluonnollinen tarina) ja Sunbird (jonka Gaiman kirjoitti tyttärelleen syntymäpäivälahjaksi). Koska en ole koskaan ollut Tori Amos -fani, menivät hänen töitään koskevat novellit täysin ohi. Matrixin maailmaan sijoittunut novelli oli ihan mielenkiintoinen, etenkin koska se on kirjoitettu jo ennen ensimmäistäkään elokuvaa. Forbidden Brides of the Faceless Slaves in the Secret House of the Night of Dread Desire oli hauska (ja sillä on ihana nimi).

Kokoelmassa oli myös novella-pituinen The Monarch of the Glen -tarina, jossa päähenkilönä oli American Gods -kirjan Shadow. Tästä pidin, osittain tosin siksi, että Skotlannissa tuli juuri itse käytyä. American Gods oli myös mielestäni liian pitkä, mutta Shadow ihan mielenkiintoinen, eli oli hauska lukea hänestä lyhyempääkin tekstiä.

Ei siis niin hyvä kuin olisi voinut olla, mutta kannattaa lukea. Valikoima kokoelmasta onkin ilmestymässä syksyllä myös suomeksi Kirjavalta.

Friday, August 3, 2007

J.K.Rowling: Harry Potter and the Deathly Hallows

Jep, viimeinen Potter, Harry Potter and the Deathly Hollows, luettu. Ei pelkoa, en aio tässä spoilata yhtään mitään, kunhan hieman koostan ajatuksiani.

Olihan se pitkä. Olisi voinut todellakin keskivaiheilta hieman tiivistää (tuli mieleen Frodon ja Samin matka Mordorissa, samantyyppistä tylsyyttä). Lopussa kiirehdittiin ehkä hieman liikaa. Muutama juonenkäänne oli hieman epäuskottava, pariin deus ex machinaankin sorruttiin.

Mutta. Minusta tämä oli hyvä lopetus (ja uskon, että se todella oli lopetus!) hyvinkin viihdyttävälle sarjalle. Tarpeeksi huumoria ja vastaavasti tarpeeksi tragediaa (tippa oli linssissä pariinkin otteeseen). Tässä kirjassa myös vaaran tuntu oli ensimmäistä kertaa selvästi mukana: fiksu kirjailija ei tapa suosittuja hahmoja kesken sarjan (paitsi yhden, muistaakseni 5.kirjan kuolemasta tuli paljon nutinaa, mutta Harryn kehityksen ja kasvun kannalta se oli välttämätön), mutta viimeisessä kirjassa kaikki (ihan kaikki!) ovat vapaata riistaa. Se vetosi! Omien suosikkihahmojeni "kohtalo" meni oikeastaan myös varsin hyvin, etenkin "suuren suosikkini" (jota en tässä mainitse, mutta joka IMHO sai ehdottomasti mitä ansaitsikin).

Kyllä tämä kannattaa lukea, etenkin jos on ne aiemmatkin lukenut. Tässä Rowling ei enää onneksi sorru samanlaiseen joka ikisen asian uudelleen selittämiseen kuin sarjan viidessä ekassa osassa.

Wednesday, August 1, 2007

Neil Stephenson: Snow Crash

On kirjoja, joita on pitänyt lukea ja pitänyt lukea ja pitänyt lukea, mutta ei vaan ole saanut aikaiseksi vaikka ne hyllyssä ovat olleetkin. Neil Stephensonin Snow Crash oli pitkään yksi näistä kirjoista.

Snow Crash on kuitenkin cyberpunk- ja virtuaalitodellisuuskirjallisuuden oikea klassikko, joka uudisti genreä paremmin kuin mikään ennen sitä (Neurovelhoa ehkä lukuunottamatta) tai sen jälkeen. Snow Crash vaikuttaa nyt ehkä hieman vanhentuneelta paikoin, johtuen tietenkin siitä, että monet niistä asioista, joista Stephenson kirjoitti 15 vuotta sitten, ovat nyt aivan arkipäiväisiä. Metaverse=2nd life? Tämä ei kuitenkaan kirjan kokonaisuuteen vaikuta, sillä tapa jolla Stephenson yhdistelee amerikkalaista unelmaa sumerilaisiin myytteihin on edelleen vertaansa vailla. Ja muutenkin, mitä muutakaan voisi odottaa kirjalta, jonka päähenkilön nimi todellakin on Hiro Protagonist? Saman tyyppistä yhdistelyä (ja aivan erilaista!) esiintyy muuten myös Hal Duncanin Book of All Hours -kirjoissa, ja Snow Crash onkin kuulemma ollut Halille tärkeä kirja aikoinaan.

Hieno kirja, ehdottoman suositeltava kaikille scifin ystäville! Ja muillekin, ei tämä niin HC-scifiä kuitenkaan ole (tai jos onkin, selittää Stephenson kaikki tarvittavat termit tarpeeksi syvällisesti).

Monday, July 30, 2007

Dick Francis: To the Hilt

Lomalukemisena Dick Francis menee mainiosti! Ja To the Hilt vielä sijoittuu osittain Skotlantiin (jossa olin viime viikon), eli sinänsä hyvä valinta.

To the Hilt ei ollut ehkä ihan yhtä mielenkiintoinen kuin edellinen lukemanin Francis (Varjo yössä), sillä tämä oli enemmänkin tavallinen dekkari kuin hevosaiheinen dekkari. Olihan tässäkin hevonen (ja nummilla ratsastamista, ah ihanaa!), mutta se jäi ihan liikaa sivuosaan. Päähenkilö oli ihan sympaattinen ja kyllä ainakin minua oikeasti kiinnosti tietää kuka oli tehnyt mitä.

Mutta viihdyttävää lomamatkalukemista. Tuskin tulee luettua uudestaan, muttei harmita että luki kerran.

Tuesday, July 17, 2007

CLAMP: Chobits

Eipä ole tullutkaan tänne kirjoiteltua mitään sarjakuvista, vaikka niitä paljon luenkin. Korjataanpa asia heti.

Harvinaista mutta totta: luin mangaa. Ostin netin kautta kehutun (ja haukutun) sarjan Chobits, joka on hieman vanhemmille suunnattua mangaa. Suhteellisen tyhmästä nimestään huolimatta tämä oli itse asiassa oikein mukava tuttavuus.

Pääidea on aika perinteinen, eli päähenkilö Hideki löytää roskiksesta hylätyn Persocomin eli hieman androidin tyyppisen robotin, joka näyttää kauniilta naiselta. Persocom ei käynnistyessään toimi ihan kunnolla, osaa sanoa vain "Chi" ja niinpä Hideki nimeää löytönsä Chiksi ja alkaa selvitellä Chin taustaa ja alkuperää: Chi kuitenkin pystyy toimimaan ja liikkumaan, vaikkei mitään muistakaan, eli jotain ohjelmointia on oltava tallella. Sarjan edetessä pohditaan ihmisten ja koneiden välisiä suhteita, ihmisten välisiä suhteita ja sitä, kuinka kammottavasti toisia voidaan käyttää hyväksi. Tosi rakkaus tarkoittaa hyväksymistä sellaisenaan kuin on, vaikka olisi millaisia negatiivisia piirteitä.

Minä pidin tästä. OK, olen nyt lukenut arvosteluita, joissa sanotaan että "kaikki on jo nähty aiemmin" ja "ihan tyhmä", mutta minuun tämä vetosi. En ole tietystikään lukenut kuin ihan vähän mangaa mikä ihan varmasti vaikuttaa mielipiteeseeni, mutta itse koin sarjakuvassa käsitellyt teemat hyvinki relevanteiksi ja jopa syvällisiksi. Vaikka osa olikin toki ennalta-arvattavissa, jäi loppuun muutama yllätyskin.

Ehkä luen joskus toisenkin mangasarjan. Tämän ehdoton bonus oli myös se, että koko sarja mahtui 8 alppariin!

Monday, July 16, 2007

Jim Butcher: Death Masks

Vielä olisi tarkoitus lukea muutama Jim Butcherin Dresden Files -kirja. Nyt ollaan jo osassa 5.

Harry Dresden joutuu tällä kertaa mm. kaksintaisteluun vampyyrin kanssa, metsästämään Torinon käärinliinaa ja tappelemaan demonien (suunnilleen) kanssa. Toisaalla puidaan Harryn ja Susanin välistä mutkistunutta suhdetta. Susan kun on muuttunut kovasti eikä Harry enää oikein pysy mukana.

Ihan mukavaa luettavaa tämäkin taas oli. Nyt ei ole enää tarve lukea urbaania fantasiaa hetkeen (paitsi "aivot narikkaan" -tarkoituksessa): pidin aiheesta esitelmän viime viikonlopun Finnconissa ja se vaati hieman ennakkovalmisteluita.

Finncon oli taas kerran tosi onnistunut tapahtuma, ja oli hienoa päästä tapaamaan sellaisia kirjailijoita, joista on pitänyt paljon. Gay Haldeman muisti minut viime vuoden Sweconista, mikä oli erityisen ilahduttavaa! Toki tuli tavattua myös vanhoja kavereita ja ystäviä fandomin piiristä ja kirjoitettua ihan kamalasti muistiinpanoja ensi vuoden Finnconin järjestämistä varten. Ensi vuoden Finncon pidetään nimittäin Tampereella 26.-27.7 ja itse olen uponnut jo nyt niskaani myöten siihen suohon. Saapa nähdä mitä hienoa ensi vuodelle keksitään!

Monday, July 9, 2007

Elizabeth Hand: Mortal Love

Finncon-luku-urakka jatkuu. Elizabeth Hand on yksi Finnconin kunniavieraista ja pitihän sitä vielä toinenkin kirja häneltä sitten lukea, etenkin koska Glimmering oli niin hyvä.

Mortal Love on ihan erilainen kirja kuin Glimmering. Se on enemmän fantasiaa ja pelaa ihmisten obsessioilla. Ja vaikka tarina onkin fantasiaa, ei tällä ole mitään tekemistä tolkienilaisen fantasian kanssa: "perinteistä" fantasiaa vieroksuvillekin tämä kirja sopii hyvin! Tarinasta on vaikea sanoa oikeastaan mitään, mutta kolmen päähenkilön kautta peilataan yhden hahmon elämää ja rakkautta. Osa tarinasta sijoittuu 1800-luvun loppuun, osa nykypäivään. Taiteella ja kirjallisuudella on suuri rooli tarinassa, ja taas heräsi suuri innostus lukea enemmän klassista englantilaista kirjallisuutta ja tutustua tarkemmin 1800-luvun lopun taiteeseen.

Hand kuvaa erittäin tarkkaan Lontoota ja Cornwallia kirjassaan, mikä sai myös aikaan sen, että tekisi mieli matkustaa sinne päin Brittien saaria. Kirjassa on todella voimakas tunnelma ja Hand kirjoittaa kaikkiin aisteihin vetoavaa tekstiä. Erittäin hyvä kirja! Nyt kun vain jostain löytäisi lisää Handin kirjoja... (Suomesta niitä saa surullisen heikosti!)

Saturday, July 7, 2007

Laura Anne Gilman: Staying Dead

Hoopla, urbaani fantasia jatkuu lukulistalla lähestyvän Finnconin vuoksi! Tällä kertaa uusi sarja, Laura Anne Gilman'in Retrievers-sarjan 1.osa Staying Dead.

Staying Dead kertoo Wren-neitokaisesta, jolla on maagisia kykyjä. Wren käyttää niitä lähinnä erilaisten tavaroiden "hankkimiseen" (varastamiseen tai palauttamiseen), ja nyt pitäisi hakea sitten erään rakennuksen perustuksesta napattua kiveä. Homma menee monimutkaiseksi varsin nopeasti. Samalla Wren pui suhdettaan ja tunteitaan työkumppaniinsa Sergeihin.

Tällä kertaa ollaan New Yorkissa, mutta muuten tämä on aika samanlaista kuin muutkin vastaavantyyppiset. Juonellisesti hieman monimutkaisempaa, ja ajoittain kamalasti paikallaan junnaavaa. Gilman kirjoittaa ihan hyvin kyllä, mutta pariin otteeseen hän kertoo jonkun jutun useampaan kertaan ihan samalla tavalla (jopa samoilla sanoilla). Tämä on rassaavaa sarjoissakin, saatikka sitten vain yhdessä kirjassa. Muutenkin hieman lyhyempänäkin tämä olisi toimut. Wren on sinänsä ihan hyvä hahmo ja New Yorkissa liikkuvat erilaiset supernaturaalit olennot ovat aina mielenkiintoisia. Tässä maailmassa on myös selvästi paljon erilaisia salaseuroja, joiden merkitys varmaankin kasvaa sarjan edetessä. Tuskin luen tätä kuitenkaan enempää, ellei nyt jostain satu vastaan tulemaan, muutamat muut urbaanin fantasian sarjat ovat olleet mielenkiintoisempia.

Tuesday, July 3, 2007

Emma Bull: Finder

Emma Bull'in Finder sijoittuu Borderlands-universiumiin, joka on oikeasti Terry Windlingin luoma maailma, mutta jota monet muut kirjailijat ovat (luvalla) käyttäneet. Mikä on ihan hauska konsepti sinänsä.

Jossain vaihessa (lähi)tulevaisuudessa haltiamaailma levittäytyy myös "oikean" maailman puolelle ja näiden kahden maailman yhtymäkohdassa on Bordertown, jossa sekä teknologia että magia käyttäytyvät kummallisesti. Bordertownissa on sekä ihmisiä että haltioita että kaikenlaisia muita omituisia olentoja. Finder kertoo tarinan Orient-nimisestä pojasta, joka osaa löytää asioita. Bordertownia koettelee vakava huumeongelma ja Orient palkataan selvittämään mistä on kyse.

Finder on selvästi teinikirjallisuutta: siinä on selvä ripaus S.E.Hintonia mukana ja tämä oli ihan hyvä asia. Toisin kuin monessa muussa urbaanimmassa fantasiassa, tässä ei ole kovin graafisia kuvauksia seksistä eikä väkivallasta ja sekin on ihan kiva. Orientin kyky on tarpeeksi yksiselitteinen eikä hän oikeasti osaa mitään muuta (ei magiaa yms), joten sekin pysyy "siistinä." Temanttisesti Finderissa on paljon esimerkiksi rotujen välisestä vihasta ja ystävyydestä, mikä on oikeastaan myös mielenkiintoista. Ja Bull kirjoittaa sujuvasti.

Tämä oli kyllä selvästi paremmasta päästä. Bordertown ei ollut kovin mielenkiintoinen paikka, mutta Bullilta voisi kyllä lukea jotain muuta joskus.

Friday, June 29, 2007

Simon R. Green: Agents of Light and Darkness

Nightside-sarja jatkuu.

Agents of Light and Darkness -kirjassa John Taylor päätyy etsimään Epäpyhää Graalin Maljaa ja sitä tietysti etsivät monet muutkin tahot. Taylorin mukana liikkuu melko epästabiili Shotgun Suzie, joka - kuinka ollakaan - ampuu ensin ja kysyy sitten.

Kun lukee kaksi sarjan kirjaa ihan näin peräkkäin (välissä vain yksi arvostelukirja) huomaa kuinka paljon Green toistaa itseään. Hahmoja kuvaillaan samoilla sanoilla kuin edellisessäkin osassa, ja vaikka on tietty hyvä, ettei edellisen osan lukeminen ole välttämätöntä, häiritsee se selvästi hieman. Pitäisi ehkä pitää pidempi tauko?

Muuten tämä oli ihan mukava luettava, juuri sopivan pitkä (=lyhyt) ja hahmoista nousi esiin uusia, mielenkiintoisia puolia. Ihan kiinnostaisi tietää Taylorin menneisyydestä ja vanhemmista enemmänkin! Ehkä luen näitä lisääkin (jos jaksan lainata).

Wednesday, June 27, 2007

Simon R. Green: Something from the Nightside

Tulevan Finnconin takia urbaanin fantasian lukutahti on vain kiihtynyt... Nyt vuorossa taas uusi tuttavuus, Simon R. Green.

Toisin kuin nuo aikaisemmat urbaanin fantasian sarjat, Greenin sarja sijoittuu Eurooppaan, Lontooseen. Oikeastaan voisi hieman kyseenalaistaa onko tämä urbaania fantasiaa ollenkaan, sillä Greenin päähenkilö, dekkari John Taylor, ei seikkaile varsinaisesti Lontoossa vaan Nightsidella, jonne pääsee Lontoosta, mutta joka ei ole Lontoo (samantapainen systeemi kuin Neverwheressä, muttei ihan). Mutta tämä menisi liikaa määrittelyihin, joita en halua tässä nyt tehdä. John Taylor on ihanan Bogart-henkinen yksityisetsivä ja kirja alkaa kunnon film noir -kuvauksella. Something from the Nigtside'ssä Taylor palkataan etsimään karannutta teiniä Nightsidelta, joka on hyvin vaarallinen paikka.

John Taylor oli yllättävänkin mielenkiintoinen hahmo ja Nightside, jossa kello on aina 3 yöllä, mielenkiintoinen paikka. Vaikka tässä taas juoni ei ollut kovin erikoinen (tämän tyylisissä dekkareissa yleensä ei olekaan), voisi maailmasta ja hahmosta mielellään lukea lisääkin. Ja lisäähän on: tämä on toistaiseksi 8-osaisen sarjan 1.osa! Ja kas, tästäkin ollaan tekemässä elokuvaa. Urbaani fantasia tuntuu olevan nyt kova sana audio-visuaalisella puolella: myös Huffia ja Butcheria ollaan filmattu telkkariin.

Monday, June 25, 2007

Tanya Huff: Blood Lines

Massoittain kirjoja kirjoittanut Tanya Huff on myös kirjoittanut urbaania fantasiaa. Aikaisemmin olin tutustunut vain Huffin Quarters-sarjaan, mikä ei ollutkaan lainkaan huono sarja, joten Blood-sarjakin vaikutti ihan mielenkiintoiselta.

Blood Lines onkin sitten tämän sarjan jo 3.osa (josta ei ehkä ole hyvä aloittaa, mutta se löytyi divarista halvalla). Torontoon sijoittuvassa dekkarityyppisessä tarinassa puolisokea etsivä Vicky, hänen poliisipoikaystäväsä Mike ja toinen poikaystävänsä, 450-vuotias vampyyri Henry, alkavat selvitellä mystisiä murhia, joiden takana tuntuisi olevan muumio! Mutta eihän toki Torontossa? Ja tässä onkin yksi keino, jolla Huff eroaa vaikkapa Hamiltonista ja Harrisonista: Huffin urbaanissa ympäristössä yliluonnolliset öttiäiset eivät ole ns. yleistä tietoa, vaan vain harvojen ja valittujen tiedossa. Huffin tarinassa on myös huomattavasti vähemmän graafista väkivaltaa ja seksiä, mikä on sitten joko hyvä tai huono asia, näkökulmasta riippuen. Toronto ei oikein kaupunkina nouse esiin, onpahan vain kaunis lavaste. Tämä tarina olisi voitu kertoa melkein missä tahansa muussa suurkaupungissa.

Juonellisesti ei mitään maailmoja mullistavaa, kerronnallisesti ihan jees. Kirja oli tarpeeksi lyhyt, jotta se ei ehtinyt ärsyttää. Hyvänä puolena pitää ehdottomasti mainita se, että tarinaan pääsi vallan mainiosti mukaan lukematta ensin sarjan kahta ensimmäistä osaa. Kyllä näitä ehkä voisi lukea lisääkin jos vastaan sattuu tulemaan.

Thursday, June 21, 2007

David Farlan: The Sum of All Men

David Farlandin The Sum of All Men aloittaa (kuinka ollakaan) eeppisen fantasiasarjan, Runelords-sarjan. Ei mitään uutta auringon alla siis.

Lähtökohdiltaan sarja (ja siis myös kirja) on aika hyvä. Runelords-sarjan maailmassa ihmisillä on selkeitä fyysisiä ja henkisiä ominaisuuksia, joita mystisten riimujen avulla voidaan siirtää toisiin ihmisiin, ns. riimulordeihin (hmm...suomennos ontuu). Jujuna on tietenkin se, että jos joku ominaisuudestaan luopuu, ei sitä saa takaisin ennen kuin se, jolle ominaisuus on annettu, kuolee. Maailmassa on siis todella voimakkaita/ketteriä/älykkäitä/kauniita ihmisiä ja vastavuoroisesti täysin voimattomia/kömpelöitä/tyhmiä/rumia. Periaatteessa antaminen on vapaaehtoista, mutta - kuten arvata saattaa - ihan kaikki eivät toimi niin ja sitten tuleekin ongelmia. Lähtökohta on siis hyvä ja herättää heti kaikenlaisia moraalisia kysymyksiä, joista ainakin osaa Farland käsitteleekin ihan hyvin.

Päähenkilöt ovat ihan OK, ei mitään kovin ihmeellistä. Ei ärsyttäviä ainakaan, muttei kovin mieleenpainuviakaan. Perinteinen "maanviljelijästä tulee kuningas" -lähtökohta on onneksi hylätty ja päähenkilöiden johtava asema on heti alusta asti selvä. Osa hahmoista tuntuu vain kehittyvän vähän liiankin nopeasti: elämää suurempi rakkaus kehittyy oikeasti neljässä päivässä? Niin, koko tarina tapahtuu noin viiden päivän aikana ja tähän Farland saa käytettyä yli 650 sivua...

Ja siinä onkin ongelma. Jo tätä kirjaa olisi saanut pätkäistä runsaasti, ja tämä vasta aloittaa sarjan, jossa on nyt jo 4 osaa ja lisää ilmeisesti tulossa. OK, eeppisyysskaala tästä varmaan vielä kohoaakin, mutta... Ei, ei vaan jaksa. Liikaa luettavaa. Jos yksittäiset kirjat olisivat ohuempia tai koko sarja esim. vain trilogia, ehkä viitsisi, mutta tämä taitaa kyllä jäädä tähän. Harmillista magiasysteemi oli kuitenkin hieman poikkeuksellinen ja ihan hyvin Farland kirjoitaa, mutta on niin paljon muutakin luettavaa. Eeppisen fantasiakirjallisuuden ystäville, joiden kärsivällisyys riittää sarjoille, tätä voi tosin hyvillä mielin suositella!

Monday, June 11, 2007

Kauko Röyhkä: Ocean City

Kotimaista spefiä tällä kertaa, eli Kauko Röyhkän Ocean City. En ole Röyhkää aikaisemmin lukenut enkä varmaan olisi tätäkään ihan heti valinnut, mutta Sadetin suositteli (=toi työpöydälle), joten tokihan!

Ocean City on scifi-elementeiltään varsin kevyttä, ainoastaan addiktoiva kide-laite on selvä scifi-elementti. Tai no, ehkä myös Ocean City itse, joka on veden päälle rakennettu rikkaiden ja menestyvien "ideaalikaupunki" (ja lyhenne O.C on varmasti ihan Röyhkältä tarkoituksellista). Röyhkän maailmassa ihmisten lisääntyminen on huomattavasti nykyistä vaikeampaa ja päähenkilö onkin siittäjä Luukas Rothovius, jonka uskonnollinen vakaumus sotii usein mielihaluja vastaan. Kirjan juoni on varsin köykäinen, pääasiassa ovat enemmänkin ihmisen itsensä löytämisen ja yksinäisyyden teemat. Isä-teemaa Röyhkä yrittää käsitellä, mutta valitettavasti hyvän alun jälkeen tarina hieman loppua kohti löysistyy ja muuttuu liiankin action-leffaksi. Tästä olisi saanut huomattavasti enemmänkin irti.

Itse olisin halunnut lukea enemmän mielenkiintoisimmasta hahmosta, eli Ocean Citystä itse. Tällaiset yhteen kaupunkiin sijoittuvat kirjat ovat parhaimmillaan silloin kun kaupungista itsestään tulee elävä hahmo (Ambergris, New Crobuzon, Un Lun Dun, London Below, Gormenghast jne.) Röyhkällä olisi ollut tähän mahdollisuus, mutta hän jättää sen käyttämättä. Muutenkin tuntuu siltä, että Röyhkä käyttää aikaansa tarkoituksenmukaiseen shokeeraamiseen (seksin, väkivallan ja ajoittain ulosteidenkin tasolla) syvällisemmän hahmokuvauksen ja pohdintojen sijaan.

Eihän tämä kuitenkaan huono kirja ollut. Röyhkä kirjoittaa sujuvasti, hahmot ovat pääasiallisesti ihan uskottavia ja ajatukset, joita Röyhkä alkaa käsitellä, ovat sinänsä varsin mielenkiintoisia. Voisin hyvin kuvitella lukevani Röyhkältä jotain muutakin, ehkä hänen ei-scifi-kirjansa olisivat vieläkin mielenkiintoisempia?

Wednesday, June 6, 2007

Joe Haldeman: Forever Peace

Jatketaan coni-kunniavieraiden kirjoilla, tällä kertaa Finncon'07 kunniavieraan Joe Haldemanin Forever Peace (joka ei todellakaan ole jatkoa kirjalle Forever War, vaan nämä voi lukea ihan erillisinä kokonaisuuksina. Mitä ne siis todellakin ovat.)

Tulevaisuudessa ei enää sodita face-to-face (tai ainakaan rikkaissa maissa ei niin tehdä) vaan sotilaille isketään plugi niskaan ja he kontrolloivat valtavia sotilasrobotteja etänä. Forever Peacen päähenkilö Julian on yksi näistä sotilaista, kunnes "alkaa tapahtua" ja yhtäkkiä koko universumin tulevaisuus onkin vaakalaudalla. Julian ei ole se henkilö, joka universumia yksin lähtee pelastamaan (tämä ei ole sellainen kirja), mutta hän on tahtomattaankin keskeisessä roolissa kun suunnitellaan juonta, jonka avulla maailmankaikkeus voi säilyä. Siinä on tärkeässä asemassa rauhan saavuttaminen.

Forever Peace on hyvin erilainen kuin Forever War (joka on yksi parhaista sotakirjoista ikinä, kannattaa lukea, suomennettu nimellä Loputon sota). Forever Peace käsittelee enemmän ihmisyyttä ja sen eri aspekteja ja siitä mikä tekee ihmisestä ihmisen. Pyhittääkö tarkoitus keinot ja mikä tarkoitus on sellainen, johon kannattaa edes pyrkiä? Julian ei ole suoraviivaisesti sankarityyppiä, monella tavalla jopa päin vastoin.

Forever Peace
'ssa luotu maailma on sellainen, josta olisi mielenkiintoista lukea enemmänkin! Mitä tapahtuu kirjan jälkeen? Tahtoo tietää! Valitettavasti (?) Forever Free onkin sitten Forever Warin jatko-osa, eli tälle jatkoa ei ole ainakaan vielä kirjoitettu.

Tuesday, May 29, 2007

Hal Duncan: Ink

Ink on suoraa jatkoa Hal Duncanin ensimmäiselle kirjalle (Vellum) ja kokoaakin tarinan tavallaan kasaan.

Hyvin samoilla linjoilla Vellumin kanssa tässäkin ollaan. Kuolemattomia olentoja, myttejä, enkeleitä ja demoneita (tai jotain ihan muuta) ja vaihtoehtoisia tulevaisuuksia/menneisyyksiä/nykyisyyksiä. Åconissa Hal itse sanoi kirjansa kertovan psyykestä ja sen hajoamisesta/uudelleen kokoon saamisesta, Jungilaisin termein ilmaistuna ja se onkin yksi toimiva näkökulma tekstin tulkitsemiseen (muttei varmasti ainoa!). Hal kertoi myös Jack Flashin olevan hänen alter egonsa, mikä on lähinnä... pelottavaa.

Monipuolista tekstiä, paljon ajattelemisen aihetta. Tekisi mieli pureutua tekstiin heti uudestaan (tai siis Vellumiin, oikeastaan), mutta taitaa jäädä tulevaisuuteen. Helppo kirja tämä ei ollut, mutta ehdottomasti lukemisen arvoinen.

(Pakollinen Åcon-merkintä: yksi hienoimmista coneista ikinä! Mahtava kunniavieras, mielenkiintoisia paneeleita ja todella rentouttavaa! Yöunet? Ensi vuonna lisää fandom-ihmisiä mukaan!! Ja korvatulpat!)

Sunday, May 13, 2007

Kyllikki Villa: Vanhan rouvan lokikirja

Taas jotakin hieman erilaista, eli kotimaista ei-fiktiota. Virkistävää.

Kyllikki Villa on eläessään reissannut sinne, tänne ja tuonne (rahti)laivoilla ja kirjassa Vanhan rouvan lokikirja hän kuvaa yhtä näistä reissuista, etelä-Amerikkaan. Matkallaan Villa nauhoitti päiväkirjaa ja niistä tämä teos sitten koostuu. Kirjassa ei varsinaisesti "tapahdu" mitään (matkustetaan kovasti), mutta tunnelmat ja vanhenevan naisen mietteet eletystä elämästä ja siitä, mitä vielä on edessä, riittävät mainiosti. Monissa kohdissa tulee sellainen "ah, jospa minäkin"-fiilis (joka karsiutuu nopeasti, kun muistaa kärsivänsä merisairaudesta). Monella tavalla kirja on haikea, Villa tuntee ikänsä painavan ja miettii usein onko tämä matka viimeinen kaukomatka. Toisaalta uusien ja tuttujen paikkojen kohtaamisessa on usein mukana täydellinen riemu, ja Villa saa taas uskomaan myös ihmisten hyvyyteen.

Hieno, "vanhanaikainen" matkakirja, jota lukiessa todella nauttii!

Friday, May 11, 2007

Hal Duncan: Vellum

Koska ennen coneja pitää aina lukea kunniavieraiden kirjoja, ennen Åconia piti tietenkin lukea sen kunniavieraan, Hal Duncanin, kirjoja tai ainakin kirja, eli Vellum.

Vellum oli helpoimmillaankin hyvin vaikea kirja. Duncanin kielenkäyttö on monimutkaista, hahmot monitasoisia ja hyvin muuttuvia (monella tavalla!) ja juoni... no, juonta ei varsinaisesti ollut. Tuntui olevan lähtötilanne ja sen ympärillä pyöriviä asioita. OK, tarina tietenkin jatkuu seuraavassa kirjassa.

Vaikeudesta huolimatta, Vellum oli hieno kokemus. Duncan on onnistunut luomaan maailman, jossa on paljon elementtejä saamatta kuitenkaan aikaan sillisalaattivaikutelmaa (vaikka en kyllä parhaalla tahdollakaan osaisi sanoa onko tämä scifiä vai fantasiaa!). Vellum antaa paljon ajattelemista ja nyt kun "palaset" on saatu paikalleen, on aivan pakko lukea seuraavakin osa. Duncanin kieli on kaunista ja vaikka se vaatiikin keskittymistä, ei tämä ennenkään ole ollut huono asia! Kyllä tätä suositella voi!

Friday, May 4, 2007

Lauren Weisberger: The Devil Wears Prada

Luen minä muutakin kuin spefiä. Työmatkalukemisena Lauren Weisbergerin The Devil Wears Prada oli ihan paikallaan.

Höttöähän tämä oli ja hieman liian muotimaailmaan painottuvaa minun makuuni (kun siitä niin vähän tiedän), mutta toisaalta ihan hyvä tarina siitä mitä tapahtuu, kun ura menee kaiken muun edelle. Toki näitä "kuinka pitkälle olet valmis menemään?" -tarinoita on tullut luettua genressä kuin genressä (juuri äsken Christopher Priestin novellissa The Head and the Hand), ja usein niissä mennään paljon pidemmällekin, mutta kuitenkin. Viihdyttävä tarina, ihan hyvin kerrottu ja sopi tilanteeseen. Ei näitä enempää taas ihan heti jaksaisi tosin lukea.

Tämän jälkeen oli jokseenkin omituista katsoa heti perään Ruman Bettyn pari ekaa jaksoa...

Monday, April 30, 2007

C.J.Cherryh: Foreigner

(Kyllä huomaa, että on taas pitänyt palata töihin! Aikaa ei ole ollut kirjoittaa tännekään vaikka kirjoja on tullut luettua. Yritetään purkaa sumaa päivä kerrallaan.)

Käsittämättömän tuotteliaan C.J.Cherryhin tuotannosta toinen kirja, johon olen tutustunut. Foreigner on kunnon scifiä, mutta miellyttävän ihmisläheistä kuitenkin.

Tai ehkä ihmisläheistä ei ole oikea sana kuvaamaan kirjaa, jossa oikeasti on vain yksi ainoa ihmishahmo. Siinä tietysti onkin koko jutun pointti, päähenkilön täydellisessä ulkopuolisuudessa maailmassa, jossa hän periaatteessa ymmärtää kieltä, mutta ei ymmärrä sen puhujia. Kehenkään ei voi luottaa ja ystävyyssuhteet ovat varsin tuntematon käsite. Cherryh kuvaa hienosti sitä ulkopuolisuuden tunnetta, mikä tuollaisessa tilanteessa varmasti syntyy. Vaikka periaatteessa hän kuvaakin ihmiskulttuuri vs. alienkulttuuri -tilannetta (jossa ihmiset ovat tunkeilijoina), voi samaa eroavaisuuden tuntua löytää ihan kotiplaneetaltamme. Vaikka kuinka ollaan kaikki ihmisiä, on muita kultuureja joskus todella vaikea ymmärtää.

Hm, viimeviikkoinen työmatka taitaa näkyä tuossa tekstissä... Joka tapauksessa, Cherryhiä voi suositella niillekin, joille sana "scifi" saa aikaan näppylöitä. Ei tämä ole "sellaista" scifiä.

Thursday, March 29, 2007

Dick Francis: Varjo yössä

(Sairasloman hyöty on se, että ehtii lukea ja jopa blogata.)

Dick Francis on pitkän linjan dekkarikirjailija, jonka teokset sijoittuvat lähinnä Englannin laukkaradoille. Tämä ei ole varsinainen ihme, Francis itse on eläkkeelle jäänyt jockey.

Varjo yössä on ensimmäinen kosketukseni Francisin teoksiin, vaikka toki niistä on paljon kuultu ystäviltä ja sukulaisilta. Ja oikein toimiva dekkari tämä olikin, mielikseen luki. Dekkarit eivät ole genre, josta erityisen paljon tietäisin, mutta tässä juoni toimi, taustatyötä oli selvästi tehty (kaikki vaikutti autenttiselta) ja päähenkilö oli tarpeeksi sympaattinen, jotta hänen tutkimuksillaan oli mielenkiintoa. Ehkä eniten huomiota herätti se, että kirjassa uhrit eivät olleet ihmisiä vaan hevosia, ja vielä nimenomaan nuoria hevosia. Hevosiin kohdistetulla väkivallalla ei onneksi kirjassa mässäilty, mutta se tuntui silti varsin pahalta. Ainakin tuli sellainen tunne, että väkivallantekijä on saatava kiinni.

Toinen sinänsä jännä puoli kirjassa oli sen rakenne. Tarinan alussa epäilty on jo saatu kiinni ja noin 1/3 kirjasta kerrotaan miten siihen tilanteeseen päädyttiin. Sitten palataan taas alkutilanteen hetkeen ja selvitetään miten asia jatkui. Sinänäsä ihan hauska, vaikka siirtymä menneisyyden ja nykyhetken välillä tökkäsi hieman (tai siis sen olisi voinut tehdä sujuvammin).

Kyllä tämän perusteella voisi useampiakin Francisin kirjoja lukea! Sitä en tiedä kuinka hyvin ne aukeavat ihmisille, joilla ei ole hevosinnostusta tai -taustaa.

Porttia varten luin muuten myös Michael Cunninghamin Säkenöivät päivät, josta tarkempi arvostelu sitten Portissa. (Mutta lyhytarvostelu tässä: Upea!)

Monday, March 26, 2007

Butcher: Summer Knight

Summer Knight jatkaa Jim Butcherin Harry Dresden -sarjaa. Yllätyksellisesti (tai siis ei) tässä kirjassa seikkaillaan haltioiden kanssa.

Kyllähän tämä sarja hieman itseään jo toistaa. Dresden saa tehtävän, joka osoittautuu huomattavasti vaarallisemmaksi kuin miltä päälle päin näytti. Sitten tapellaan kovasti erilaisten yliluonnollisten öttiäisten kanssa. Tästä huolimatta jotenkin tämä nyt taas vetosi. OK, haltiat ja keijut ovat tietysti suosikkejani, ja etenkin juuri tällaiset häikäilemättömät sidhe-haltiat (eikä mitkään ylihyvät Tolkien-haltiat, jotka toimivat Tolkienilla eivätkä sitten juuri muualla. Tosin Tolkienin haltioiden "hyvyydestä" voitaisiin keskustella teeman "Silmarillion" alla toinenkin hetki...). Dresden on symppis hahmo, ja suurin osa sivuhahmoista on myös ihan kivoja. Ja tietenkin henkilökohtaisista syistä minulla on "soft spot" Billy the Werewolf'ia kohtaan. Eli vaikka juonessa nyt ei varsinaisesti mitään uutta olekaan, ei se oikeastaan haittaa. Näitä lukee ihan mielellään, jos ei nyt ole etsimässä mitään maailmanhistorian parasta romaania. Viihdyttävyyskin on jo hyvän kirjan merkki.

(Tässä välissä tuli luettua myös Nora Robertsin Musta ruusu, mutta sen arvostelun voi lukea seuraavasta Portti-lehdestä.)

Friday, March 23, 2007

Flann O'Brien: Kolmas konstaapeli

Flann O'Brienin Kolmas konstaapeli on ollut sillä jatkuvasti pitenevällä "pakko lukea joskus" -listalla varmaan jo 7 vuotta, mutta edellisellä kirjastokäynnillä se vihdoinkin osui silmiin oikeaan aikaan.

Ja huh, mikä kielellinen ilotulitus (ja mikä kammottava klisee tuossa tulikaan!). On kyllä kirja sellainen pannari, ettei ihan ekalla lukukerralla varmaan kaikki irronnut. Dante-vertaus oli kyllä aika selvä ja sci-fi -elementit (hm...) nousivat esiin. Sinänsä jännittävä kirja, ettei koko tarinassa ollut yhtään kovin pidettävää hahmoa, ei edes kertoja itse ja siksi loppuratkaisu tuntui oikeutetulta. Ajan ja paikan konseptilla leikittiin kuin Lewis Carrol parhaimmissa kuvauksissaan, mutta muuten oltiin kyllä aivan muissa sfääreissä. Polkupyöriin on mahdotonta suhtautua enää aivan samalla tavalla kuin aiemmin.

Kolmas konstaapeli oli siis hankala, ajatuksia herättävä ja aivan hysteerisen hauska!

Thursday, March 22, 2007

China Miéville: Un Lun Dun

Yksi tämän hetken suurista suosikeistani, China Miéville, julkaisi nuortenkirjan! Yleensä en kovakantisia kirjoja kovin herkästi osta, mutta tässä oli tekijän kuvitus mukana (ja kuvitus on usein se asia mikä pokkarista poistetaan).

Un Lun Dun'in esipuheessa Miéville kiittää Neil Gaimania ja Gaimanin vaikutus tarinassa kyllä näkyy. Neverwhere nousee ihan väistämättä mieleen (eikä vain siksi, että Miéville sen itsekin mainitsee), mutta ei se ole paha asia, kyllä Miéville tarinaan omaakin näkemystä tuo. Tarinana Un Lun Dun on hauska ja herttainen ja pelaa aika näppärästikin fantasiakirjallisuuden ja "quest"-tarinoiden kliseillä. Hahmot ovat paikoitellen vähän yksiulotteisia, mutta kuitenkin sympaattisia ja varsinkin päähenkilö on oikein hyvin hahmoteltu. Oma suosikkini oli kyllä tyhjä maitotölkki Curdle... Kuvituskin oli varsin mallikasta: suurin osa kuvista oli pieniä ja tekstiä tukevaa, ei tämä mikään kuvakirja ole.

Olisi jännittävä tietää miten "kohderyhmään" kuuluva ihminen lukisi tämän kirjan. Tietynasteinen kliseiden tuntemus on varmaan välttämätöntä, jotta kirjasta saa sen "jujun" irti. Miéville käyttää tässä kirjassa yllättävän yksinkertaista kieltä (hänen muihin kirjoihinsa verrattuna) ja aika paljon puhekielisyyksiäkin esiintyy (tosin vuorosanoissa).

Ei tämä nyt ihan New Crobuzonin kertomuksia voittanut, mutta oikein viihdyttävää ja hyvin kirjoitettua tarinaa! Voin suositella!

Wednesday, March 14, 2007

Mikael Niemi: Nahkakolo

Mikael Niemen Populäärimusiikkia Vittulanjängältä oli hupaisa kokemus pari vuotta sitten, mutta ei ihan heti tullut mieleen että sama kirjailija voisi kirjoittaa myös hauskaa scifiä. Nahkakolo on kuitenkin juuri sitä.

OK, onha Niemi selvästi tutustunut Douglas Adamisin (may-he-rest-in-peace) tuotantoon, mutta ei se haittaa. Nahkakolo on lyhyistä avaruustunnelmapaloista muodostuva kokonaisuus, hieman suorastaan käsikirjamaisesti kirjoitettu: mitä maassa tallaajan pitäisi tietää avaruudesta. Niemen avaruus on varsin sekava ja häiriintynytkin paikka, ja maailmankaikkeus on kuin makkara...

Kieli on taas kerran romaanissa tärkeässä asemassa. Niemi kikkailee hienosti kielellä (onnittelut suomentajallekin) ja etenkin alun kuvaus kesäisestä Torniojokilaaksosta iskee kaikkiin aisteihin. Olisipa jo kesä! Huumori on hyvin samankaltaista kuin Adamsilla aikoinaan: enemmän viinaa kuin seksiä.

Oikein mukava "välipala" raskaamman kirjallisuuden lomassa.

Friday, March 9, 2007

Elizabeth Hand: Glimmering

Elizabeth Hand on tulossa Finncon'07 -tapahtumaan kunniavieraaksi, joten pitäähän häneltäkin (vihdoinkin) jotain lukea. Glimmering sattui helposti ja halvalla matkaan ulkomailta, joten siitä aloitettiin.

Glimmering on kirjoitettu 1997 ja sijoittuu vuosituhannen vaihteeseen. Se on aavistuksen verran kantaaottavaa eko-scifiä, jossa on kuitenkin voimakas ihmissnäkökulma. Handin kuvaama mailma on mielenkiintoinen pre/post-apokalyptinen (omituisella tavalla molepia yhtä aikaa...) sekoitus yliluonnollista ja luonnollista väkivaltaa ja kauhua. Etenkin muutamat hallusinaatio-kohtaukset ovat pelottavankin voimakkaasti kuvattuja. Tärkeänä teemana koko kirjassa tuntuvat olevan valinnat ja vastuut ja luonnollisesti kuolema.

Monella tavalla Glimmering vaikuttaa kirjalta, joka olisi voitu kirjoittaa 1987. Päähenkilöiden AIDS ja sen pelko/ongelmat vaikuttavat jotenkin tosi kahdeksankymmentälukuisilta. Tämä on toki ihan ymmärrettävää: Handin maailmassa ei ole enää AIDS-lääkkeitä ja AIDSin 80-luvun ongelmat ovat palanneet takaisin.

Melko synkkää kamaa, mutta "valitettavan" ajatuksia herättävää. Nyt pitäisi lukea Handilta vielä jotakin muuta, sen verran hyvä tämä oli.

Eilen tuli myös tehtyä "jotain outoa kirjallista", eli söimme Morelissa Lukitar-pullan! Toivottavasti saan siitä kuviakin, se oli hieno (eikä siis minun tekemäni).

Friday, March 2, 2007

Liz Williams: Nine Layers of Sky

Liz Williams on yksi uusista suosikeistani. Nine Layers of Sky oli vasta toinen kirja, jonka häneltä luin, mutta ei varmasti jää viimeiseksi.

NLoS:ssa scifi-elementti oli voimakkaasti läsnä, mutta Williams oli hienosti yhdistänyt siihen "tavallista maailmaa", entistä Neuvostoliittoa. Oikeastaan varsinainen outous ei välttämättä tullut myyttisistä olennoista ja omituisista laitteista (vaikka niitäkin mukana oli ja niiden mukana olo oli juonen kannalta välttämätöntä), vaan siitä kuinka molemmat päähenkilöt olivat tavalla tai toisella muukalaisia omissa maissaan. "Outous" toimi hyvin monella tasolla ja kuvaus tuntui hyvin realistiselta. Jos nyt kritisoida pitäisi, tietyt elementit olivat NLoS:ssa hyvin samankaltaiset kuin Williamsilta aiemmin lukemassani Poison Master'issa, mutta vielä kahdessa kirjassa tämä samankaltaisuus ei haitannut. Ehkä jos tyyli jatkuu...?

Nyt pitäisi seuraavaksi varmaan hankkia Etsivä Chen -kirjoja, jotka ainakin ainoan lukemani novellin (Tähtivaeltaja 3/06) perusteella vaikuttavat varsin vinkeiltä!

Thursday, March 1, 2007

Outoja asioita

Hm, kun kerran haastettiin niin vastataan. Sadetin haastoi listaamaan 6 outoa asiaa itsestäni, mutta tämän blogin luonteeseen nähden pitää listata 6 outoa kirjallisuuteen liittyvää asiaa. Nämä eivät kyllä ole kovin outoja...

1. Useimmin lukemani kirja on joko Sue Townsendin Mikä tsäkä, Hardianus (kyllä, suomeksi) tai sitten Kitty Byrnen Joululomateatteri, joka oli myös ensimmäinen kosketukseni Tam Linin tarinaan.

2. En ole koskaan lukenut ainuttakaan Stephen Kingin kirjaa. Kaksi hänen yhteistyössä Peter Straubin kanssa kirjoittamaansa kirjaa olen lukenut (Talismaani ja Pimeä talo), mutta yhtään Kingin omaa en.

3. Vaikka joskus "menneisyydessä" olin hyvinkin aktiivinen Suomen Tolkien-seurassa, luin Silmarillionin ensimmäisen kerran vasta pahimman aktiivisuuden mentyä ohi.

4. Valmistujaisjuhlinani pidin naamiaiset. Teemana oli kirjallisuus, ja niinpä juhlijoita pyydettiin pukeutumaan joksikin kirjan hahmoksi. Itse olin Neil Gaimanin Titania (nimenomaan Gaimanin versio aiheesta, tosin vähän vähemmän sininen). Paikalla nähtiin myös mm. Galadriel, Nuuskanmuikkunen sekä Aral Vorkosigan ja Corelia Naismith.

5. En pidä Robin Hobbista (tai siis hänen kirjoistaan). Tämä on suhteellisen outoa; Hobbia pidetään ns.parempana fantasiakirjailijana, mutta ei, minuun FitzUljas ei vain vetoa. Hahmo ei ole uskottava eikä lainkaan sympaattinen.

6. Samalla teemalla kuin kohta 4: olen esiintynyt julkisesti naamiaisissa Jeff VanderMeerin luomaksi Gray Cap'iksi pukeutuneena. Kyseessä on siis oikeasti iso, harmaa, sieni... myös kangaskaupassa katsottiin "hieman" pitkään kun kävin mallaamassa värikkään lasten sateenvarjon päälle harmaata kangasta. Kirjailija oli itse paikalla ko.naamiaisissa ja tämä oli tietenkin säälittävä yritys tehdä häneen vaikutus (ainakin jonkinlainen), mutta ilmeisesti kuitenkin onnistui. OK, tämä oli jo aika outoa.

Itse joudun toimimaan blogosfräärin umpikujana: kaikissa lukemissani blogeissa olen jo tähän listaan törmännyt. Sorry!

Wednesday, February 21, 2007

Jim Butcher: Grave Peril

Dresden-files jatkuu ja nyt mukana on vampyyrejä! Ja missä vampyyrejä, siellä väistämättä sitten sitä jo aiemmin mainittua seksiä. Ei vieläkään häiritsevästi, mutta selvemmin kuin edellisissä osissa kuitenkin.

Juonellisesti Grave Peril oli alussa pitkälti samaa kuin edellinenkin osa, seurataan murhaajaa ruumiilta toiselle, mutta loppupuolella siitäkin päästiin onneksi eroon. Muutama uusi hahmo oli tuotu mukaan "kirjojen välissä", mikä nopeutti tarinaa mutta paikoitellen tuntui siltä, kuin olisi jättänyt yhden osan väliin tai jotakin. Butcherilla on selvästi ollut myös nimien keksimisessä ongelma: tässä kirjassa oli Michael, Mikey ja Mike (mekaanikko)... Tarina jäi nyt myös selvemmin auki kuin edellisissä osissa, aivan kaikkia langanpätkiä ei lopussa saatu täydellisesti solmittua yhteen. Itse pidän "jokainen kirja on kokonaisuus" -sarjoista, joten täytyy toivoa että Butcher ei yritä jatkossakaan tällä konstilla koukuttaa lukijaansa.

Ihan viihdyttävä kirja, parissa kohdassa hyvinkin hauska.

Saturday, February 17, 2007

Jim Butcher: Fool Moon

Kovasti on viime aikoina tullut luettua urbaania fantasiaakin (toistaiseksi sellaista, jossa vampyyrit ja ihmissudet ja sen sellaiset mellastavat USA:n suurkaupungeissa ja joku yliluonnollisin kyvyin varustettu tyyppi metsästää niitä). Jim Butcherin The Dresden Files on toistaiseksi osoittautunut parhaaksi sarjaksi.

Fool Moon on toinen Harry Dresdenin tutkimuksista kertova kirja. Dresden on Chicagon ainoa keltaisilla sivuilla mainostava velhoyksityisetsivä, joka tutkii lähinnä yliluonnollisia kuolemia. Ja niitähän tuntuu riittävän. Fool Moonissa (kuten ehkä nimestä voi arvata) Chicagossa on ihmissusiongelma. Samalla Dresden tietenkin murehtii myös yksityiselämästään ja toimeentulostaan.

Dresdenit ovat ihan hauskoja. Eivät todellakaan mitään suurta kirjallisuutta, mutta ihan kivaa viihdettä. Hauskoja, hyvin kirjoitettuja, pidettävä päähenkilö. Ehkä juuri Harry Dresden itse on syy miksi nämä kirjat vetoavat minuun enemmän kuin vaikkapa Anita Blaket tai Kim Harrisonin noita-kirjat. Dresden ei ole hemaisevan kaunis seksikäs nainen, jonka ulkonäköä ja vaatteita (ja minne hän on kätkenyt aseensa!) kuvataan joka luvussa, ja joka haluaa seksiä tapaamiensa yliluonnollisten olentojen kanssa. Ainakin sarjan kahdessa ensimmäisessä osassa seksi on ollut aika pienessä roolissa, mikä on vain hyvä asia. (Ja ei, seksi yleensä kirjoissa ei haittaa, ainoastaan tapa, jolla se tuodaan "juoneen" mukaan saattaa tökkiä.) Toisaalta, onko kirja urbaania fantasiaa jos siinä ei ole sitä "toista" fantasiaelementtiä myös mukana?

No, oli tai ei, Dresden vaikuttaa hahmona aidommalta kuin monet muut vastaavat. Toki hänkin tekee totaalisia idioottimaisuuksia, mutta ei häiritsevän paljoa. Näitä tulee varmaan luettua lisääkin, ovat sen verran mukavaa välipalaluettavaa työkiireiden keskelle.

Johanna Sinisalo: Lasisilmä

Johanna Sinisalo on aina ollut suuria suosikkejani ja siksi odotukset Lasisilmästä (Teos) olivat aika korkealla. Arvosteluista oli voinut päätellä ettei Lasisilmä ole lainkaan Sinisalon aiempien kirjojen kaltainen (toisaalta eipä Sankaritkaan ollut lainkaan kuin Ennen päivänlaskua ei voi), vaan monella tavalla "realistisempi". Ja realistiselta se vaikuttikin. Saippuaoopperan kirjoittamisen maailma on Sinisalolle varmasti tuttu ja koko hommasta jäi sellainen "ahaa, näin niitä oikeasti tehdään" -fiilis. Kirjan spekulatiivinen elementti (vai oliko se vain psykologista trilleriä?) jäi hieman taka-alalle, vaikka loppua kohti tahtia tiivistettiinkin. Toisaalta, monissa arvosteluissa kirjaa on pidetty vain trillerinä eikä mahdolliseen spekulatiivisuuteen ole kiinnitetty mitään huomiota... Melko taitavaa, tavallaan siis.

Päähenkilö Taru jäi vähän etäiseksi, vaikka tarinaa hänen näkökulmastaan (ehkä) kerrottiinkin. Ansan välikommenteilla sai avattua kirjaan vielä yhden tason, mutta niitäkin olisi ehkä kaivannut vähän enemmän. Toisaalta sitten kerronta olisi saattanut mennä liiankin alleviivaavaksi, parissa kohdassa siihen sorruttiin muutenkin.

Tämä kirja jää selvästi heikoimmaksi Sinisalolta lukemistani kirjoista, mutta toisaalta sekä Ennen päivänlaskua ei voi että Sankarit ovat molemmat äärimmäisen hyviä ja omaperäisiä kirjoja. Lasisilmä ei ollut niin hyvä, mutta ei se huonokaan ollut. Odotan innolla seuraavaa romaania, jota odotellessa olisi syytä vihdoin lukea se Kädettömät kuninkaat...

Sunday, February 11, 2007

Hobb: Narrin kohtalo

Robin Hobbin Narrin kohtalo (Otava) lopettaa Lordi Kultainen -sarjan ja hyvä niin. Tämä kirja oli lukulistalla jo jonkin aikaa, mutta vasta nyt oli yhtä aikaa sekä aikaa lukea että kirja saatavilla. Kun on lukenut läpi sarjan edelliset 5 osaa, jollain tavalla kuitenkin kiinnostaa mitä hahmoille tapahtuu "lopussa."

Narrin kohtalo oli kuitenkin pieni pettymys. Tarina etenee aluksi tuskastuttavan hitaasti, sankareiden (?) merimatkaa ja merisairautta kuvataan yksityiskohtaisen tarkkaan (ja vaikka se onkin klisee, olisi Kaukosaarista ollut kiva saada kartta). Vasta noin puolenvälin kohdalla alkaa oikeasti tapahtua. Tietyt juonenkäänteet tuntuvat päälleliimatun ennalta-arvattavilta, vaikka muutamia positiivisiakin yllätyksiä joukkoon onneksi mahtuu. Päähenkilö Fitz ei edelleenkään hahmona vakuuta: hän käyttäytyy kakaramaisesti ja vaikka osa Fitzin tyhmyyksistä voidaankin pistää katkeruuden tai vallan (sic!) vastustamisen piikkiin, aivan kaikkea sinnekään ei voi sulloa, etenkään ihmissuhdeasioissa, jotka olivatkin tämän kirjan heikoin lenkki.

Hobbin luoma maailma on kyllä varsin hieno. Vaisto ja Taito ovat mielenkiintoisia taikuuden muotoja ja ahjoaminen kamaluudessaan todella onnistunut pelote. Ehkä pitäisi lukea Liveship Traders, jossa olisi Hobbin maailma ilman Fitziä...

Kyllähän tämä kannattaa lukea, jos on pitänyt aikaisemmista Narri-kirjoista ja jos haluaa tietää "mitä sitten tapahtui." Salamurhaajan taru -sarja oli kuitenkin kokonaisuutena parempi. Hobbista pitävien kannattaa toki lukea myös Megan Lindholmin kirjoja, ja itse asiassa Hobbista pitämättömienkin kannattaa kokeilla niitä. Sama kirjailija, mutta huomattavasti vähemmän eeppistä paatosta ja maailmantuskaa.

Wednesday, February 7, 2007

Jänismainos-kampanja

Jänismainos-kampanjan tarkoitus on nostaa esille hyviä kirjoja, joita suuri yleisö ei ole ehkä vielä löytänyt. Yhtenä ihmisenä idean takana on Pasi Jääskeläinen, , mutta mukana on siis myös muita kirjailijoita (joita jänismainostelen myöhemmin).

Ensimmäisenä siis Pasi Jääskeläisen "Lumikko ja 9 muuta" (Atena, 2006) , joka kuului viime vuoden ei ehkä suuriin yllättäjiin, mutta oli yksi mielenkiintoisimmista kirjoista koko vuonna. Jääskeläisen tyyli oli tullut tutuksi novelleista, ja hieman jännitti lukea kokonaista romaania (kävisikö novelleissa toimiva tyyli romaanissa liian raskaaksi?). Mutta se toimi. Kaikki toimi. "Lumikko" on täynnä taikuutta ja realismia, kauhua ja kauneutta eivätkä sen "fantastiset" elementit hypi silmille, vaan ne pureutuvat lukijan tajuntaan hienovaraisesti. Jääskeläisen kirja on hyvin suomalaisen oloinen, Jäniksenselkä on mitä suomalaisin paikkakunta ja hahmotkin ovat uskottavia suomalaisia. Hyviä, pahoja, ihmisiä. Mitään "suurta pahaa" tai hyvää kirjassa ei ole, mikä sekin näin fantasiahenkiselle kirjalle on vain hyväksi.

Minä suosittelen (ja olen suositellutkin) "Lumikkoa" kaikille, jotka haluavat lukea jotakin erilaista! Sen "spekulatiivisia elementtejä" on turha pelätä: tämä ei ole mitään haltiatjakääpiöt -fantasiaa, vaan ihmeen tuntu tulee ihan muualta, pitkälti tutuista asioista. Lisää tällaista!

Tuesday, February 6, 2007

Kisun kirjablogi - avaus

Pitkällisen vastustamisen jälkeen, pakotettuna teen blogin. Tarkoitus olisi kirjoitella hieman lukemistani kirjoista ja toivottavasti saada lisäideoita siihen mitä lukea seuraavaksi.