Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa

Viimeinen Tähtifantasia-ehdokas oli Mari Strachanin Hiljaisuus soi h-mollissa. Kirja edusti fantasiaa vähemmän "äärimmäisenä", eli kallistui enemmän maagisen realismin suuntaan (ja aika pitkälti ihan puhtaan realismin suuntaan: maagisuus jäi aika taka-alalle).

12-vuotias Gwenni on erilainen lapsi: hän näkee ja kuulee asioita mitä muut eivät, ja lentääkin unissaan. Gwenni kasvaa walesilaisessa pikkukylässä, missä kaikilla on omat salaisuutensa joista ei saa puhua, ja jossa kukaan ei Gwenniä ymmärrä. Eräs kylän miehistä löytyy hukkuneena ja jotenkin Gwennin on saatava selville mitä on tapahtunut ja ymmärrettävä kaikkea. Oman perheenkin kulissit alkavat murtua tapahtumien liikkuessa.

Kovin fantasinen tämä ei siis ollut. Gwenni näkee kyllä asioita ja kokee etiäisiä, mutta onko kyse varsinaisesti magiasta? Strachanin kuvaus Walesista ja pikkukylästä on kaunista ja Gwennin tarina on aika satuttavakin, mutta Tähtifantasia-listalle tämä oli hieman erikoinen. "Mainstream"-kirjana tätä lukee kyllä oikein hyvin, ja juuri sellainen "jos asioista ei puhuta, on kaikki kunnossa" -asenne onnistui mainiosti (ja tämä oli selvästi sieltä realismin päästä!). Strachanilta tuskin tulee jatkossa muuta luettua, ellei sitten sattumalta vastaan kävele.

Andrzei Sapkowski: Viimeinen toivomus

Osallistuin kesän Finnconissa Tähtifantasia-palkinnon varjopaneeliin (eli siis panelistit, jotka eivät tienneet voittajaa, puivat ehdokkaita ja esittivät omat arvauksensa voittajasta: pieleen meni). Tuli siis luettua nekin Tähtifantasia-ehdokkaat, jotka oli jääneet lukematta (Tuulen nimi & Kuolemattomien kaarti on arvosteltu Portissa, Yövartiosto tuli luettua englanniksi kauan aikaa sitten). Toinen näistä vielä lukemattomista oli Andrzei Sapkowskin Viimeinen toivomus.

Viimeinen toivomus seuraa (Witcher-peleistäkin tutun) Geraltin seikkailuita. Kirja on oikeastaan novellikokoelma, joita sitoo yhteen hyvin löyhä kehyskertomus. Geralt reissaa ympäriinsä ja kohtaa erilaisia hirviöitä.

Romaanin vahvuus on nimenomaan Geraltissa ja hänen kohtaamissaan otuksissa. Perinteisistä hirviöistä on päästy itäeurooppalaisiin ja - ennen kaikkea - musta-valkoisuuden sijaan Sapkowski pelaa paljon harmaasävyillä. Siinä missä Geralt ei ole aivan puhtoisa, eivät hänen kohtaamansa hirviöt ole välttämättä suoranaisesti pahoja. Käsiteltävät aiheet ovat muutenkin "aikuisempia": sekä väkivalta että seksi on melkoisen graafista. Sinänsä Viimeinen toivomus oli ihan viihdyttävä, hieman pulp-henkinenkin, mutta oliko se paras viime vuonna ilmestyneistä käännetyistä fantasiakirjoista...? No, virallisen raadin mukaan ainakin oli: Viimeinen toivomus voitti Tähtifantasia-palkinnon. Varjoraati tuntui olevan Swainstonin puolella.

Haruki Murakami: Kafka rannalla

World Fantasy Award -voittajien lisäksi on kiva lukea Tähtifantasia-voittajia. Muutamissa tapauksissa voi jopa lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla! Nyt siis työn alla Haruki Murakamin Kafka rannalla.

Kafka rannalla on tavallaan juonellinen. Joka toisessa seurataan kotoaan lähteneen nuoren Kafkan matkaa, joka toisessa taas kissojen kanssa puhuvan Nakatan kertomusta. Tarinat lähestyvät toisiaan koko ajan, ja vaikuttavatkin toisiinsa. Kafka päätyy sisartaan etsiessään rauhalliseen kirjastoon, mutta hänen rauhansa järkkyy julmasta murhasta. Nakata taas etsii kissoja ja päätyy matkaamaan kauas kotoaan. Olennaisessa osassa ovat myös hahmot, jotka Kafka ja Nakata matkallaan tapaavat.

Kafka rannalla oli todella kummallinen kirja. Monta juttua meni varmasti ohi ja lopussa jäi hieman sellainen "mitä..?" fiilis. Paikoitellen kirja oli hauska, yhdessä kohdassa suorastaan vastenmielinen. Nakata on hahmona mielenkiintoinen, Kafka jää taas etäiseksi (tarkoituksella). Todellisuuden, mielikuvituksen, unen ja harhan väliset erot ovat Murakamilla hyvin häilyviä ja lukijankin on ajoittain vaikea erottaa missä mennään. Tai sitten en vain tajua.

Murakamilta pitäisi selvästi lukea jotain muutakin, kyllä tämä mielenkiintoinen kirja oli!