Thursday, December 31, 2009

Seppo Jokinen: Piripolkka

Joulunpyhinä (=tapaninpäivänä) tuli luettua toinenkin komissaario Koskinen -kirja, eli Piripolkka (jonka joulupukki oli tuonut talouteen viime vuonna).

Piripolkassa tamperelainen teinijengi sotkeutuu huumeisiin pahemman kerran. Ennen kuin tarina on ehtinyt kunnolla alkaakaan, on heillä käsissään jo pahoinpitely, tuhopoltto ja kaksi ruumista. Ruumiit vaan tulivat oman jengin joukosta, eli joku saalistaa teinejä.

Piripolkka oli parempi kuin Siimamies. Jokisen kerronta on jo alkanut kehittyä, ja hahmot ovat hieman moniulotteisempia. Koskinen itse varsinkin on saanut lihaa luittensa päälle, ja siinä missä työelämässä homma tuntuu sujuvan varsin hyvin, ei hänen yksityiselämässään ole aina kehumista. Siimamiehen ja Piripolkan välillä Koskisen perhe-elämän kuviot ovat ehtineet hieman muuttua, mutta uuteen tilanteeseen pääsee heti mukaan. Jokisen kirjat ovatkin siitä hyviä, että vaikka hahmojen elämä muuttuu kirjasta toiseen, ei niitä kuitenkaan tarvitse lukea kronologisessa järjestyksessä. Eiväthän nämä suurta kirjallisuutta ole, mutta ihan jännittävästi kuitenkin kirjoitettuja ja otteessaan pitäviä, lähinnä varmaan aiemminkin mainitun realistisuutensa takia.

Tuesday, December 29, 2009

Seppo Jokinen: Koskinen ja siimamies

Kannattaa antaa joululahjaksi kirjoja, jotka itsekin voisi kuvitella lukevansa. Pitkiin joulunpyhiin löytyy jotain lisäluettavaa, jos mukana tuotu kirja loppuu kesken.

Eli Seppo Jokisen esikoisromaani, Koskinen ja siimamies. Perinteinen rikosromaani, toki. Ylikonstaapeli Koskinen tutkii Hervannassa tapahtunutta nuoren tytön murhaa. Tytön isä haluaisi ottaa oikeuden omiin käsiinsä, joten Koskisen on toimittava nopeasti.

Jokinen on malliesimerkki kehittyneestä kirjailijasta. Uudempi teos (Kuka semmoista tekisi) oli sekä juonellisesti että kielellisesti parempi. Mutta Siimamies esittelee monta tärkeää hahmoa, ja tavallaan myös Jokisen "Tampereen." Hervanta vaikuttaa hyvin vaaralliselta paikalta! Erityisen kivan Koskinen-kirjoista (no, lukemistani ainakin) tekee se, että Koskinen ei ole mikään superpoliisi, eikä tapahtumien jännitys tule ammuskelusta tai takaa-ajoista. Koskisella ei mene aina kaikki ihan putkeen, mutta kenelläpä menisi? Hyvin "realistista" poliisitoimintaa, siis. Näitä jaksaa lukea useammankin, onneksi.

Monday, December 28, 2009

Ian R.MacLeod: The House of Storms

Puolivahingossa tuli törmättyä Ian R. MacLeodin kirjaan The House of Storms. Hän piti yhteisen kaffe-klatchin Justina Robsonin kanssa Novaconissa, ja kun tilaa sattui olemaan, pitihän sitä mennä juttelemaan. Samalla MacLeod kertoi The Light Ages -kirjastaan, jota tosin ei mistään kirjakaupasta/divarista löytynyt. Jatko-osa The House of Storms sen sijaan löytyi.

The House of Storms on kirja kunnianhimosta ja rakkaudesta, sekä hylkäämisestä ja perheistä. Alice Meynell tuo vakavasti sairaan poikansa Ralphin Invercombeen paraneemaan, ja sortuu äärimmäiseen vaihtokauppaan poikansa hengen pelastamiseksi. Ralph paraneekin ja kasvaa, vaan ei aivan sellaiseksi kuin äiti toivoi. Ralphin rakkaus palvelijatyttöön sotkee Alicen suunnitelmat, ainakin joksikin aikaa, mutta mitäpä ei äiti poikansa vuoksi tekisi?

Erityisen hienoa tässä on maailma. MacLeodin maailma on hieman viktoriaaninen, hieman steam-punkahtava maailma, jossa kuitenkin taikuudellakin on paikkansa. Ja taikuuttakin on monenlaista, voimakastakin. Ilmeisesti tarkemmat kuvaukset maailmasta löytyivät Light Ages -romaanista, mutta sen tunteminen ei onneksi ole tarpeen The House of Stormista nauttimisen. Tarina jakautuu kahteen osaan, joista jälkimmäinen kertoo Britannian sisällissodasta ja on selvästi alkuosaa heikompi. Aivan loppu pelastaa jonkin veran, mutta alkupuolen vauhtiin ja mielenkiintoisuuteen ei enää päästä. Pitäisi kuitenkin lukea myös The Light Ages, sillä sen verran mukaansatempaavan kokonaisuuden on MacLeod saanut aikaan. Tarinan opetus: kannattaa aina mennä kaffe-klatcheihin coneissa jos vain on mahdollista (vaikka ei olisikaan lukenut klatchaavilta kirjailijoilta vielä mitään)!

Saturday, December 12, 2009

Liz Williams: The Empire of Bones

Liz Williamsin vanhempaa tuotantoa tuli hankittua Sweconissa. No, uudempaa myös, mutta ensin tuli luettua Intiaan sijoittuva The Empire of Bones, joka on Williamsin toinen romaani.

Jaya, kastiton vapaustaistelija kärsii nopeasti vanhentavasta sairaudesta. Kuullessaan verivihollisensa saapumisesta sairaalaan, Jaya karkaa, ja joutuu avaruusolentojen nappaamaksi. Käy ilmi, että maapallo on oikeasti avaruusolentojen kolonisaation tulosta, ja nyt he ovat tulossa takaisin. Onko kehitys maapallolla mennyt toivottuun suuntaan vai pitäisikö koe lopettaa pysyvästi? Jayan on tarkoitus toimia "vastaanottajana", mutta vaikka muukalaiset vaikuttavat ensin ystävällisiltä, onko heillä kuitenkin muita tarkoitusperiä?

Eli oikeastaan ihan samaa juonta, kuin muissakin Williamsin kirjoissa: kaksi eri kulttuuria kohtaa. Toisaalta, The Empire of Bonesissa on hyvin voimakas poliittinen painotus, jossa tasa-arvoa haetaan tavalla jos toisellakin. Muukalaisten ongelmat ovat ajoittain hyvinkin lähellä meidän omiamme, ja heidän kastijärjestelmänsä ja siihen liittyvät tunteita ja ajatuksia vaimentavat aineet on hyvin mielenkiintoinen. Ajoittain muukalaisten "toiseus" nousee hyvin esiin, ehkä eniten Sirrun hahmossa. Williamsilla on todella paljon "scifi-ideoita" The Empire of Bonesissa; ehkä enemmän kuin missään muussa hänen kirjoistaan.

Ei noussut aivan omaksi Williams-suosikikseni, mutta ehdottomasti lukemisen arvoinen!

Sunday, November 29, 2009

Amanda Grange: Mr Darcy, Vampyre

Lisää "vanhanaikaista" "kauhua". Amanda Grange on kirjoittanut aiemminkin Jane Austenin maailmasta (Mr Darcy's Diary kertoo Ylpeyden ja ennakkoluulon tapahtumat "toisesta" näkökulmasta), ja Mr Darcy, Vampyre, onkin suoraa jatkoa Ylpeydelle ja ennakkoluulolle. No, melkein suoraa...

Darcy ja Elizabeth menevät naimisiin ja lähtevät häämatkalleen Eurooppaan, Darcyn sukulaisia tapaamaan. Jokin tuntuu kuitenkin painavan tuoreen aviomiehen mieltä, ja vaimokin tietysti huolestuu.

Lukijalle kirjassa ei ole ainuttakaan yllätystä (ainakaan jos sattuu muistamaan kirjan nimen vielä lukiessakin), eli ainoa, joka yllättyy on Elizabeth. Tätä yllätystä sitten pedataan lähes koko kirja, ja paikoitellen hyvinkin puuduttavasti, tarinasta puuttuu jännitys aivan kokonaan. Darcyn vampyyri-piirteet ovat melko epätyypillisiä (aurinko ei aiheuta ongelmia, vertakaan ei tarvitse juoda, tosin hukkua kyllä voi?), ja vampyyrimytologiaan olennaisesti kuuluva vaara ja petomaisuus puuttuvat kokonaan. Grange vie kyllä "erään toisen vampyyreistä kirjoittavan kirjailijan" ajatukset seksistä ennen avioliittoa vieläkin pidemmälle: papin aamenkaan ei riitä tässä kirjassa! Elizabeth on hahmona ihan hyvä, Darcy jää etäiseksi, mikä lienee tarkoituskin. Viimeiset noin 4 lukua ovat aivan kammottavaa roskaa, loppuratkaisu on todella hirvittävä (eikä siis hyvällä, kauhukirjallisuudelle ominaisella tavalla hirvittävä).

Tyyli on toki varsin austenmaista, mikä on hyvä. Itse asiassa tarinasta olisi voinut saada vetävämmän, jos perinteisen proosan sijaan Granger olisi kirjoittanut kirjeromaanin. Elizabeth kirjoittelee kirjeitä koko ajan Janelle, ja jos koko tarina olisi kerrottu niiden avulla, olisi siinä ollut edes jotain itua. Tällaisenaan tätä ei voi oikein suositella Jane Austenin kirjojen ystäville eikä - varsinkaan - vampyyrikirjallisuuden harrastajille.

Saturday, November 28, 2009

Pat Cadigan: Mindplayers

Tämänvuotisesta Finncon-kunniavieraiden kirjojen lukemattomuudesta viisastuneena piti aloittaa ajoissa vuoden 2010 Finnconia varten. Pat Cadiganin kirjoja tuntuu olevan todella hankala löytää, mutta esikoisromaani Mindplayers osui divarista mukaan.

Allien mielikokeilu menee pahasti pieleen, kun tahallisesti aiheutettu psykoosi ei menekään ohi. Koska psykoosi on hankittu laittomin keinoin, Allie huomaakin olevansa sekä hullu että rikollinen. Hänelle annetaan kuitenkin vaihtoehto vankilan sijaan: mindplayeriksi ryhtyminen, eli muiden ihmisten pääkopan tonkiminen ja näiden parantaminen. Kaikesta mielen puhdistamisesta huolimatta Allie ei ole aivan varma ovatko hänen ongelmansa sittenkään aivan ohi.

Sinänsä jännittävästi Mindplayerisissa oli samantyyppisiä elementtejä kuin Mappa Mundissa, lähinnä siis ihmisten päähän meneminen. Ne oli toki hoidettu aivan eri tavalla kummassakin kirjassa, ja monella tavalla Mindplayers oli psykedeelisempi kokemus. Allien kohtaamat kummalliset ihmiset, ja näiden vieläkin omituisemmat mielet muistuttivat Liisaa ihmemaassa (mikä ei varsinainen ihme olekaan, jopa hahmojen nimien samankaltaisuus on selvä). Jonkin verran Cadigan sortuu "ennakoimaan" tapahtumia, tyyliin "What the hell was I here for anyway? I didn't get an answer for a long time." Tämä ärsyttää hieman, ajoittain. Mutta kokonaisuus on todella hyvä, ja Cadiganin hahmot tukevat scifististä maailmaa loistavasti. Ehdottomasti pitää yrittää hankkia lisää Cadiganin kirjoja ennen ensi kesää!

Tuesday, November 24, 2009

A.E. Moorat: Queen Victoria: Demon Hunter

Joskus kirjan ostaa puhtaasti kansikuvan ja nimen perusteella. A.E. Mooratin Queen Victoria: Demon Hunter on tietenkin juuri näitä kirjoja. Valitettavasti kansikuvan Victoria ei ollut romaanin Victoria.

Victoriasta on juuri tullut kuningatar, mutta valtakunnassa ei ole kaikki hyvin. Niinpä Victorialle kerrotaan "suuri salaisuus" (=valtakunnassa ei ole kaikki hyvin). Toisaalla ruoditaan nuoren Victorian suhdetta tuoreeseen prinssipuolisoonsa Albertiin.

Eipä tämä kyllä kovin kaksinen ollut. Zombie-kohtaukset olivat itse asiassa aika mainiota splatteria (paikoitellen hyvinkin graafista!), mutta muuten jäätiin pinnalliselle tasolle. Kauhuelementit olivat lähinnä koomisia, mikä oli ehkä ihan hyväkin asia. Hahmot olivat täysin mitäänsanomattomia, ehkä nimihahmoa lukuunottamatta, ja juonesta olisi saanut paljon enemmän irti. Esimerkiksi Victorian konfliktista monarkkina ja valtakunnan suojelijana olisi voitu ottaa enemmän iloa irti, ja hänen suhteensa Albertiin jäi myös aivan liian ohueksi. Hyvän elokuvan tästä kyllä saisi, ja varmaan vielä tuleekin. Takakansitekstillä oli hyvin vähän tekemistä itse kirjan kanssa, ja oikeastaan juuri takakansitekstin kirjan olisin halunnut lukea! Mutta toisaalta, eipä tässä mitään suurta kirjallisuutta oikein odottanutkaan. Kitinästä huolimatta ihan viihdyttävä kertakäyttöromaani. Ja tietenkin loistava nimi!

Sunday, November 8, 2009

Justina Robson: Mappa Mundi

Jotenkin luulin päässeni pienelle tauolle con-kunniavieraiden kirjoista, mutta ei: Novaconin tämän vuoden kunniavieras on Justina Robson, ja hänen koko tuotantoa ei ollut vielä(kään) tullut luettua. Kirjahyllyssä oli Mappa Mundi, joten sen kimppuun siis.

Mappa Mundi on monen eri toimijan näkökulmasta kerrottu tarina ihmismielen "kartoittamisesta", tai oikeastaan siihen liittyvistä eettisistä ja moraalisista ongelmista. Scifi-juonen ohella tarinassa on voimakas poliittinen trilleri-fiilis, ja etenkin loppua kohti tämä juonikuvio tiivistyy mukavasti.

Hieman jäi mitetityttämään tarvittiinko tarinassa tosiaan niin montaa kertojanäkökulmaa, mutta toisaalta saman asian useampi puoli tuli tietenkin käsiteltyä ja lukija tiesi koko ajan enemmän kuin hahmot, mikä oli toisaalta ihan hyvä. Hahmot esiteltiin myös varsin kivasti: aivan alkuun kerrottiin jokaisesta hahmosta joko yksi "merkittävä" tapahtuma tai - kun tilanteeseen sopi - laajemmin hahmon historiaa. Etenkin Natalien ja Danin taustat avaavat hahmojen myöhempiä toimia.

Robsonilta on juuri ilmestynyt neljäs kirja Lila Black-sarjaan, joten se tulee toivottavasti myös luettua ennen pitkää. Lila Black (äh, Quantum Gravity-sarja) -kirjat ovat huomattavasti kevyempiä ja - voiko näin sanoa? - viihdyttävämpiä kuin Robsonin vanhemmat teokset, mutta kyllä näitä vanhempiakin kannattaa lukea. Mappa Mundi on hyvin ajatuksia herättävää scifiä, ja oikein suositeltava!

Tuesday, October 27, 2009

Graham Joyce: The Facts of Life

Vielä yksi Swecon-kunniavieraan Graham Joycen kirja, eli se ehkäpä kaikkein kuuluisin: World Fantasy Awardinkin voittanut The Facts of Life.

Coventryyn 2.maailmansodan aikaan ja -jälkeen sijoittuva romaani kertoo Frank-nimisestä pojasta, joka kasvaa äitinsä Cassien ja Cassien sisarusten keskellä. Cassiella on omat ongelmansa, joten Frank siirtyy perheessä siskolta toiselle, oppien heiltä ja opettaen heille. Sisarukset ovat kaikki keskenään hyvin erilaisia... Joycelle ominaisesti yliluonnollinen elementti on tietenkin mukana, mutta Facts of Life on ennen kaikkea tarina perheestä, sodasta ja sodan aiheuttamista seurauksista.

Joycen tyyli on ehkä (näistä lukemistani kirjoista) tässä kaikkein lempein ja hahmokuvaus on hillityintä, mutta hyvin realistista. Frank esiintyy ikäänkuin ulkopuolisena omassa elämässään, mutta kuitenkin yhtäaikaa keskipisteessä. Hahmoja kuvataan sekä hänen kauttaan että perheen isoäidin, Marthan näkökulmasta (toki muistakin, mutta nämä "suodattimet" ovat usein esillä). Mieshahmot jäävät (tarkoituksella) taka-alalle. Kuten Smoking Poppykin (ja tavallaan myös Do the Creepy Thing), Facts of Life kertoo isän kaipuusta ja isän etsimisestä, mutta myös voimakkaasta äidinrakkaudesta.

Sweconissa oli jännä kuunnella kun Joyce kertoi kirjoistaan. Hän on itse kotoisin juuri Coventrysta, ja halusi kertoa 2.maailmansodassa maantasalle pommitetun kaupungin tarinan. Monet Facts of Lifen tapahtumista (yliluonnollisistakin!) ovat kuulemma Joycen sukulaisille tapahtuneita! Kaunis tarina yhdistää huumoria ja surullisia tapahtumia kauniiksi kokonaisuudeksi. Ihana kirja!!

Wednesday, October 14, 2009

Graham Joyce: Do the Creepy Thing

Graham Joycen kirjoja on jostain syystä hankala löytää Suomesta, mutta islantilaisessa kirjakaupassa oli hänen nuortenkirjansa, Do the Creepy Thing. Koska matkalukeminen alkoi loppua, piti ostaa lisää luettavaa.

Do the Creepy Thing kertoo 14-vuotiaasta Cazista, joka parhaan ystävänsä Lucyn kanssa murtautuu ihmisten taloihin näiden nukkuessa, vain tuijottaakseen heitä lähietäisyydeltä (=the creepy thing). Eräänä yönä nukkuja kuitenkin herää ja Cazin elämä ei enää koskaan palaa ennalleen, häneen kun lyödään eräänlainen leima tai kirous, jonka mukana tulee muitakin omituisuuksia. Cazin elämää ei helpota sekään, että äidillä on uusi miesystävä...!

Hyvin tyypillinen nuortenkirja, monellakin tavalla. Caz on ihan sympaattinen ja realistinenkin hahmo, jonka suhtautuminen elämään ja koulunkäyntiin on varsin normaalia. Hän ei varsinaisesti ole "ongelmatapaus", ja monet pikkujutut vaikuttavat elämää suuremmilta ongelmilta, niin kuin 14-vuotiaana helposti vaikuttavatkin. Joyce kirjoittaa suhteellisen lyhyitä virkkeitä, huomattavasti "kömpelömmin" kuin Smoking Poppy-kirjassa, mikä kyllä toimii kirjan ympäristössä ja hahmoissa. Koska (?) kyseessä on nuortenkirja, on Do the Creepy Thingissä selkeä "opetus", mutta onneksi se ei ole hirvittävän ärsyttävästi korostettu. Joycen kunniaksi pitää mainita se, että hänen aikuisensa eivät ole kaikki vihollisia. Liian monissa nuortenkirjoissa kaikki aikuiset (ja etenkin opettajat!) kuvataan todella negatiivisessa valossa, ja teinihahmot osaavat ja ratkaisevat kaiken itse, tyhmien aikuisten toimiessa lähinnä hidasteina ja esteinä. Vaikka Cazin suhtautuminen muutamiin aikuisiin ympärillään on aluksi melko nihkeää, on sekin luettavissa teini-iän piikkiin, ja - ennen kaikkea - tapahtumien edetessä ja Cazin tajutessa mistä on kyse, hän oppii myös näkemään aikuiset liittolaisina ja ehkä jopa ystävinä. Tietenkään kaikki aikuiset eivät ole hyviä, mutta mustavalkoista "nuoret hyviä, aikuiset pahoja" -asettelua ei Joyce myöskään ehdota.

Ei tämä niin syvällinen ja monikerroksinen ollut kuin Smoking Poppy, mutta ehdottomasti viihdyttävä!

Sunday, October 11, 2009

Graham Joyce: Smoking Poppy

Arvostelukirjat ja työt vievät kallisarvoista lukuaikaa, mutta työmatkalla oli onneksi muutama rauhallinen hetki lukea (=lentokoneessa). Tällä kertaa lukulistalla Imagicon 2:n toisen kunniavieraan, Graham Joycen kirja Smoking Poppy.

Smoking Poppy on melko realistinen tarina isästä, jonka vieraantunut tytär Charlie joutuu vankilaan huumeiden salakuljetuksesta Thaimaassa. Danny lähtee pelastamaan tytärtään yhdessä biljardikaverinsa Mickin ja uskonnollisen herätyksen kokeneen poikansa Philin kanssa. Dannyn joutuu kulkemaan pitkän matkan Thaimaan viidakoissa löytääkseen sen, mitä hän oikeastaan lähti etsimään.

Fantasiaelementtejä tarinassa on, mutta ne on helppo selittää muillakin ratkaisuilla. Eikä tätä kannatakaan lukea fantasiakirjana, vaan tarinan vanhemmuudesta ja uhrauksien tekemisestä. Lapsista ja vanhemmista, menetyksestä ja ehkä jopa - paikoitellen - toivosta. Joyce kirjoittaa kauniisti ja realistisen oloisesti Thaimaan synkemmistäkin puolista, ja hahmot ovat kaikki uskottavan oloisia, ehdottoman epätäydellisiä. Hahmoissa tapahtuva muutos kirjan aikana on sekin onnistuneesti kerrottu: yhtäaikaa selkeää ja toisaalta hienovaraista. Tarina kerrotaan Dannyn näkökulmasta, mikä luo oman suodattimensa tapahtumille ja ajoittain lukija tuntuukin tajuavan asioita joita Danny ei (vielä) aivan itse näe. Smoking Poppy oli hyvä johdanto Joycen tuotantoon, ja nyt pitää lukea kyllä lisää. Juuri tällaisia hahmovetoisia kirjoja on mielenkiintoista lukea, etenkin kun niihin yhdistyy kiinnostava juoni.

Sunday, September 13, 2009

George R.R.Martin: Fevre Dream

Coneissa on kiva kuulla, kun ihmiset suosittelevat kirjoja. Joskus kunniavieraat kehuvat omia kirjojaan, ja sehän on toki varsin OK. Finnconin kunniavieras George R.R.Martin puhui vampyyri-paneelissa myös omasta romaanistaan, Fevre Dream, ja pakkohan se oli sitten hankkia.


Fevre Dream sijoittuu Missisippin varrelle, 1850-luvun lopulle. Persoonallinen heikosti menestyvän jokilaivafirman omistaja Abner Marsh (Lovecraft tuli mieleen, mutta...) saa kalpealta ja rikkaalta herrasmieheltä Joshua Yorkilta tilauksen maailman hienoimmasta jokilaivasta. Marsh rakennuttaa laivan Yorkin rahoilla, Yorkilla on toki muutamia kummallisia ehtoja. Ja Fevre Dreamista tuleekin Missisippin komein ja nopein laiva, mikä herättää myös muiden tahojen huomion. Yorkin menneisyys tulee kolkuttelemaan, mikä ei oikeastaan ole ihme; hän kun tuntuu sitä aktiivisesti takaa ajavan.

Viime aikoina on tullut luettua paljon vampyyriromaaneja ja niissä on ollut selvästi havaittavissa kolme eri vampyyrityyppiä: on hyviä vampyyrejä (esim. Louis), pahoja vampyyrejä (esim. Zillah) ja sitten on huonoja vampyyrejä (ehkei pidä mainita esimerkkejä...). Martinin vampyyrit menevät kaikki kahteen ensimmäiseen kategoriaan: hahmot ovat hyviä, vampyyreille olennainen "peto" on läsnä koko ajan ja pedon voittaminen on tärkeä teema. Joshua York on mitä onnistunein vampyyri, Marsh myös varsin mieleenpainuva hahmo. Aivan kirjan alussa oleva kuvaus orjamarkkinoista jäi sekin mieleen. Myös yksinäisyys nousee monessa kohtaa esiin (sekä vampyyrien että ihmisten kohdalla) ja muutoksen väistämättömyys. Pitää pystyä muuttumaan, maailma ympärillä muuttuu koko ajan. Martinin kirjassa eletään juuri orjuuden lakkauttamisen aikoja ja jokilaivojen kultakautta, mutta tietoisuus laivaliikenteen hiipumisesta häilyy kauniisti taustalla. Tunnelma on kohdallaan: välillä nautitaan etelän lämpimistä, tuoksuvista öistä ja välillä ollaan oikeasti kauhukirjassa.

Se, että George R.R.Martinin kirjoittama romaani oli loistava, ei ollut varsinainen yllätys. Mutta kyllä tämä taas nosti rimaa uudempien vampyyriräpellysten kohdalla.

Sunday, August 30, 2009

Justina Robson: Going Under

Ja sarjojen luku jatkuu... Tällä kertaa Justina Robsonin Quantum Gravity sarjan 3.osa (joka ei, kuten luulin, olekaan sarjan viimeinen vaan näitä on tulossa ainakin kaksi vielä. Seuraava osa onkin jo ilmestynyt).

Lila Black jatkaa itsensä ja paikkansa etsimistä maailmassa. Tai maailmoissa, oikeammin. Demoniasta lähdetään ja Maan kautta kuljetaan Otopiaan, eli keijujen valtakuntaan, joka onkin vaarallisempi kuin yksikään aiemmin koetuista paikoista. Demoniassa tuntuu pärjäävän raa'alla voimalla, Otopiassa tilanne ei ole niin helppo. Lila saa myös itsestään ja menneisyydestään selville asioita jotka ravistelevat hänen maailmankuvaansa, ja muutos tuntuu olevan niin fyysinen kuin henkinenkin.

Going Under (ja jo edellinen Selling Out) ovat selkeämmin sarjan osia kuin ensimmäinen osa, eli tarina alkaa keskeltä ja loppuu kesken, mikä hieman häiritsi. Going Underin loppu saa toki kaipaamaan seuraavaa osaa välittömästi, mikä on aina hyvä juttu. Villiä toimintaa ei tässä osassa ollut aivan yhtä paljon kuin edellisessä, mutta hahmot ovat edelleen mielenkiintoisia ja niistä selviää aivan omia puolia, muistakin kuin Lilasta siis. Ja onhan rock-stara haltiapoikaystävä edelleen oikein sopiva puoliso cyborgille (eikä demoniaviomieskään tunnu kovasti pistävän kapuloita rattaisiin). Vaikka tarina etenee harppauksin (etenkin loppupuolella), tuntuu Going Under hieman väliosalta. Mutta onneksi hyvin, hyvin viihdyttävältä sellaiselta!

Saturday, August 22, 2009

Jasper Fforde: First Among Sequels

Pakkohan se viides osa Thursday Nextin seikkailuja oli lukea... Nyt on työn alla Kuvastaja-ehdokkaita, eli taas hieman taukoa täälläkin.

First Among Sequels sijoittuu vuoteen 2002, 14 vuotta Something Rottenin jälkeen. Thursday on kolmen lapsen äiti joka myy mattoja (ja muita lattianpäällysteitä). Tai ainakin niin hän uskottelee aviomiehelleen. Todellisuudessa Thursday on tietenkin edelleen kirjamaailmassa mukana, ja samalla tekee hyvin epäilyttäviä juustokauppoja... Ongelmia toki on: edellisistä kirjoista tutut hahmot eivät vain suostu pysymään poissa ja vanhin lapsi ei käyttäydy ollenkaan tavalla, joka mahdollistaisi Thursdayn jo hänelle näkemän tulevaisuuden. Tai oikeastaan tulevaisuutta ollenkaan, kenellekään.

Maailmaa ollaan siis taas pelastamassa, ja samalla ratkotaan kirjapuolen ongelmia. Kuten edellisissäkin kirjoissa, kirjamaailma on viihdyttävämpi. Tällä kertaa mukana on ylimääräisenä ongelmana se, että Thursday itse on tietenkin fiktiivinen hahmo, onhan hänen seikkailuistaan julkaistu jo monta kertaa, joten myös fiktiivinen Thursday elää kirjamaailmassa. Mutta onko niiden tarinoiden Thursday samanlainen kuin oikea, vai onko hänet kuvattu kirjoissa täysin erilaiseksi? Tästä saadaan paljon hupia irti.

Muuten First Among Sequels tuntui hieman väkinäiseltä ja ajoittain vaikutti siltä, että kaikki edellisissä kirjoissa esiintyneet hahmot piti saada tavalla tai toisella mukaan. Loppu oli kuitenkin onnistunut ja lopetus lupaa mielenkiintoista jatkoa Thursdayn tarinalle, joten kaipa sitä tulee näitä jatkossakin luettua. Koska ei tämäkään erityisen huono ollut..

Saturday, August 8, 2009

Jasper Fforde: Something Rotten

No niin, Thursday Next -sarja tältä osin luettuna, tai siis ne neljä "alkuperäistä" osaa. Something Rotten päättää tarinan, joka oikeastaan alkoi kirjassa Lost in a Good Book. The Eyre Affairin tapahtumatkin kummittelevat vielä mukana, mutta se toimii yksinäänkin (kolme muuta oikeastaan eivät).

Thursday palaa kaksivuotiaan poikansa (Friday) ja Pickwick-dodonsa kanssa takaisin "oikeaan maailmaan", jossa moni asia on muuttunut, mutta monet asiat ovat yhä ennallaan. Maailmanlopppua ennustetaan, mutta Goliath-korporaatio kaatuu, jos Swindon voittaa kroketin maailmanmestaruuden (kroketti on muuten todella vaarallinen laji!). Thursdaylla on myös ongelmia huonosti oikeaan maailmaan sopeutuvan Hamletin kanssa (jolla on mm.ongelmia tehdä päätöksiä...), ja kirjamaailmassa on myös vaikeuksia (mm. Hamletin poissaolon takia).

Something Rotten oli ehkä ehjempi kokonaisuus kuin The Well of Lost Plots ja varsin hauskahan tämälkin oli. Fforde nivoo aiemmissa osissa aloittamansa juonikuviot yhteen ja ainakin yksi "isommista kuvioista" oli sellainen, että kun tiesi sen olemassaolosta, sen etenemistä saattoi hyvin seurata aiemmissa kirjoissa (ekalla lukemisella meni ihan ohi). Lopussa oli tippa linssissä, yksi hienoimmista kuolinkohtauksista ikinä (sen enempää spoilaamatta kuka kuolee). Tämä olisi hyvin voinut olla viimeinen osa Thursdayn seikkailuita, mutta First Among Sequels on jo kirjahyllyssä...

Tuesday, August 4, 2009

Jasper Fforde: The Well of Lost Plots

Eipä mennyt puolta vuotta seuraavan Thursday Next-kirjan pariin pääsemisessä. Tämä olikin hyvä asia, sillä siinä missä The Eyre Affair on suhteellisen itsenäinen kirja, muodostavat kolme seuraavaa osaa selvästi yhden kokonaisuuden.

The Well of Lost Plotsissa Thursday on muuttanut väliaikaisesti Kadonneiden Juonien Kaivoon, eli paikkaan missä toistaiseksi kirjoittamattomat kirjat asuvat. Siellä on muuten ihan rauhallista, mitä nyt Macbethin kolme noitaa käyvät lausumassa ennustuksiaan ja kirja tuntuu hajoavan alta... Thursday joutuu myös Jurisfictionin pyörteisiin, eli varmistamaan että jo olemassaolevissa kirjoissa kaikki sujuu kuten pitäisi. Eikä sovi unohtaa aviomiestäkään...! "Oikean maailman" puolelle ei tässä kirjassa päästä lainkaan, mutta eipä sitä juuri kaipaakaan.

The Well of Lost Plots on ehkä sirpaleisin näistä neljästä kirjasta, eli siinä on monta pienempää juonta eikä niinkään yhtä isoa. Monessa muussa kirjassa se haittaisi, mutta onneksi Fforde kirjoittaa niin hauskasti, että "väliepisodejakin" on todella hauska lukea. Jonkiverran kirjallisuustuntemusta nämä vaativat, että tajuaa edes osan vitseistä. Shakespearen tuntemus on aika olennaista... Nyt vielä neljäs osa uusintakierrokselta pois ja sitten uuden Thursday Nextin kimppuun.

En muuten muistanutkaan että Fforden toinen sarja, Nursery Crime-sarja, on ihan suora Thursday Next spin-off.

Sunday, August 2, 2009

Martha Wells: Wheel of the Infinite

Sarjojen lisäksi on kiva lukea one-shot-romaaneja. Itse asiassa usein mukavampikin kuin sarjoja: ei tarvitse "sitoutua" yhteen kirjailijaan liian pitkäksi aikaa. Martha Wellsin Wheel of the Infinite on oikein onnistunut kokonainen tarina.

Päähenkilö Maskelle on teatteriseurueen mukana matkaava kirottu nainen, jonka menneisyys vaikuttaa (tietenkin) olennaisesti nykyisyyteen. Wheel of the Infiniten maailmassa rituaaleilla on tärkeä merkitys maailman ylläpitämisessä, eikä vain kuvainnollisesti. Sadan vuoden välein tehtävä rituaali on taas ajankohtainen, mutta jotain on pielessä. Maskelle joutuukin palaamaan takaisin kohtaamaan haamunsa kun koko maailman kohtalo on vaakalaudalla. Matkalla hän pelastaa miekkamiehen, Rianin, joka on kiinnostava muillakin tavoin.

Wheel of the Infiniten maailma on todella mielenkiintoinen. Se muistuttaa etäisesti Kiinaa, Esi-isineen ja Keisareineen, mutta on kuitenkin omanlaisensa. Erityisesti kiertävä teatteriseurue oli hauska yksityiskohta: päähenkilöllä on selkeä syy matkustaa ympäriinsä (matkustus tosin ei ole kovin tärkeässä osassa tarinaa). Magiaa on, mutta sitä on vaikea hallita. Vaikka jumalilla onkin tarinassa tärkeä osa, eivät he kuitenkaan nouse liikaa esiin (muutamaa yksittäistä kohtaa lukuunottamatta). Jumalten osa muistuttaa enemmän Bujoldin Chalion-sarjaa kuin vaikkapa Eddingsiä. Sekä Maskelle että Rian ovat ihan mielenkiintoisia hahmoja. Maskelle on - harvinaista sinänsä - huomattavasti Riania vanhempi. Tämä on ihan virkistävää poikkeusta teinisankarien joukkoon. Romantiikan osuus on myös melko... hillittyä.

Wheel of the Infinite oli selvästi mielenkiintoisempi ja mukaansatempaavampi kuin City of Bones, mikä ei sekään aivan huono ollut. Pitänee lukea Wellsiltä vielä lisää.

Saturday, August 1, 2009

Jasper Fforde: Lost in a Good Book

Ajatuksena oli tietenkin lukea koko Thursday Next -sarja putkeen, mutta näköjään meni sitten puolisen vuotta osien 1 ja 2 välissä. Oh well...

Thursday Next on The Eyre Affairin jälkeen varsin hyvässä mielentilassa ja muutenkin menee hyvin, jatkuvaa julkisuutta lukuunottamatta. On ikävä mennä televisiohaastatteluihin, jos ei saa puhua The Eyre Affairissa paljastuneista asioista, vaan lähinnä dodojen kasvatuksesta. Thursdayn ongelmat kuitenkin pahenevat nopeasti, ja jatkuvat yhteensattumat alkavat olla hengenvaarallisia. The Eyre Affairissa tehdyt päätökset tulevat nekin kummittelemaan ja sen seurauksena Thursdayn parisuhteeseen tulee melko valtaisa ryppy (ehkä jopa Wrinkle in Time?).

Samaa kamaa kuin edellinenkin osa, siis. Kirjallisuusviitteitä on ehkä hieman vähemmän (tosin Shakespearen kadonneen näytelmän metsästys on varsin vinkeää), mutta homma toimii edelleen. Sanaleikkejä on tässä osassa vastaavasti hieman entistä enemmän, eli tuskin näitä tullaan koskaan suomeksi saamaan. Pickwick - Thrusdayn lemmikkidodo - osoittaa myös yllättäviä piirteitä, mikä on tietenkin ihanaa! Lost in a Good Book jää selkeästi enemmän kesken kuin The Eyre Affair, mikä tarkoittaa sitä, että seuraavan osan kimppuun pitikin käydä heti eikä odottaa taas puolta vuotta.

Tuesday, July 28, 2009

George R.R.Martin: Korppien kestit

Pitihän se viimeisinkin osa sitten lukea. George R.R.Martinin Tulen ja jään laulu on nyt tältä erää ohi, ja nyt alkaa odotus.

Korppien kestit oli hieman erilainen aikaisempiin kirjoihin verrattuna, eikä välttämättä pelkästään hyvällä tavalla. Aiemmista kirjoista tuttujen näkökulmahahmojen lisäksi mukaan oli tuotu uusia, "vähäisempiä" hahmoja, joihin tottumiseen meni aikansa. Heistä osalla oli vain luku tai pari, ja aina piti miettiä kenestä taas olikaan kyse eivätkä Greyjoyt oikein jaksaneet nyt kiinnostaa muutenkaan. Korppien kesteissä ei myöskään tapahtunut aivan niin paljoa kuin Miekkamyrskyssä, mikä oikeastaan olikin odotettavissa edellisen kirjan tapahtumapaljouden jälkeen, mutta mikä ei välttämättä ollut kauhean kivaa. Martin oli myös - tarkoituksella - kertonut tarinan tämän osan vain tiettyjen hahmojen näkökulmista, mikä jätti taas toisia (hyvinkin mielenkiintoisia!) hahmoja kokonaan ulkopuolelle. Muutama hahmo kehittyi mielenkiintoisempaan suuntaan, etenkin Alayne. Ja muutaman hahmon kohtalo jäi ihanasti (tai kamalasti...) auki. Uskonnolla oli Korppien kesteissä isompi osa kuin aiemmissa kirjoissa, ja uskonnolliset aspektit olivatkin hyvin mielenkiintoisia.

Mutta aika paljon jäi kertomatta, joten kyllä, nyt odotetaan jatkoa. Olisi muuten tosi kiva, jos kirjoissa olisi "koko maailman" kartta, ts. tietäisi kuinka kaukana Westeros on sitä meren takaa uhkaavista vaaroista. Kuinka pitkään meren ylittämiseen menisi? Ehkä seuraavissa kirjoissa?

Sunday, July 26, 2009

Emily Gee: The Laurentine Spy

Arvostelukirjoja on tullut luettua taas liiankin kanssa, mutta välillä jotain muuta. Emily Geen uusin, The Laurentine Spy, kuuluu romanttisen fantasian genreen, jota yleensä ei tule kauheasti harrastettua. Hänen edellinen romaaninsa, The Thief With No Shadow, oli kuitenkin sen verran hyvä, että pakkohan tähänkin oli tarttua. Se tuntui hyvältä lukemiselta mökkireissulle.

Ja toisaalta olikin, toisaalta ei. The Laurentine Spy kertoo kahdesta vakoojasta Corhonan hovissa. Vakoojien ongelmaksi muodostuu hoviin kutsuttu Vakoojannappaaja (Spycatcher). Kaiken lisäksi Saliella, naispuolisella vakoojalla, on tiettyjä yliluonnollisia kykyjä, joista Corhonassa palkka on kuolema. Vakoojat tapaavat toisiaan naamioituneina, joten he eivät tiedä toistensa identiteettiä. Lukijalle asia paljastetaan hyvin aikaisessa vaiheessa, ja muutenkin lukija on koko ajan hahmojen edellä. Tämä ei häiritse, päin vastoin herättää paljon "mitenkähän tuo tämänkin asian saa selville?" -tyyppistä spekulaatiota. Corhonan hovi on ihastuttava yhdistelmä viktoriaanista siveyttä ja roomalaisia orgioita. Miesten ja naisten asemat ovat varsin selvät, naisen paikka on miehensä luona ja aviomiehen asema on tärkeä, mikä ei tarkoita etteikö naisilla olisi vaikutusvaltaa...!

Geen hahmot ovat The Laurentine Spyssä paremmat kuin esikoisteoksessa. Molemmilla hahmoilla on enemmän motivaatioita ja he ovat vähemmän toistensa kopioita. Tarina on hyvin kirjoitettu, kevyttä ja sujuvaa ja fantasiaelementit hyvin hillitysti mukana. Myös juoni oikeastaan kiinnostaa, etenkin Salielin selviäminen Vakoojannapaajan kynsistä. Ja tässä tulikin sitten se ongelma. Sosiaalisella mökkimatkalla pitäisi ehkä tehdä muutakin kuin vain lukea, mutta The Laurentine Spytä oli hyvin vaika jättää kesken! Luvut ovat lyhyitä ja kiusaus "yksi vielä" nousee korkeaksi. Mökkiseurueeseen kuului neljä henkilöä, joista kaksi ehti lukea 2,5 vuorokauden aikana kirjan kokonaan ja kolmaskin puoleenväliin. Kaiken saunomisen ja lautapelaamisen ohella, siis. Tämä voitaneen laskea kehuksi The Laurentine Spylle, ja nyt pitääkin pitää silmät auki Emily Geen seuraavaa kirjaa varten.

Tuesday, July 21, 2009

George R.R.Martin: Miekkamyrsky

George R.R. Martinin Tulen ja jään laulun 3.osa, Miekkamyrsky, julkaistiin Suomessa kahdessa osassa, mutta oikeasti kyseessä on siis vain yksi romaani.

Miekkamyrskyssä tarina eteneekin harppauksin, ja vaikka sivuja kyllä riittää, paikalleen ei jäädä junnaamaan. Sisällissota jatkuu, eikä valtakunta ole lainkaan varautumassa Muurin pohjoispuolen / Daeneryksen tuleviin uhkiin, mistä varmaan seuraa ongelmia jatko-osissa. Martin on taitavasti levittänyt näkökulmahahmonsa ympäri valtakuntaa siten, että suurin osa tärkeistä paikoista on edustettuna. Ainoastaan Talvivaarassa ei ole tässä kirjassa ketään, mikä omalla tavallaan lisää paikan mystisyyttä ja sen tulevaisuuden epävarmuutta. Kuninkaansatamassa on useampikin hahmo, mutta he käsittelevät paikan tapahtumia hyvin eri näkökulmista. Ja näppärästi Martin kirjan loppupuolella saa Kuninkaansatamaan uuden näkökulmahahmon vanhojen sieltä lähtiessä. Miekkamyrskyssä muutama "vanha tuttu hahmo" nostetaankin näkökulmahahmoiksi, mikä on ihan mielenkiintoista. Toivottavasti Martin saisi kuitenkin edes muutamia hahmoja seuraavassa osassa yhteen, uutisten vaihto tulee olemaan mielenkiintoista!

Martinilla ei onneksi ole niin monille fantasiakirjailijalle ominaista ongelmaa, eli hahmojen liiallista hengissäpitämistä. Tuntuu että kuka tahansa on vapaata riistaa, milloin tahansa, ja se lisää tarinaan todella tärkeän jännityselementin (mikä monilta heikommilta kirjailijoilta puuttuu tyystin). Toki tästäkin tarinasta henkiin jäädään, mutta yhdenkään hahmon tulevaisuus ei vaikuta täysin turvatulta.

Ongelma on nyt se, että sarjaa on enää jäljellä yksi osa, ja sitten pitääkin odottaa seuraavaa. Odottavan aika on tunnetusti pitkä...

Tuesday, July 14, 2009

Liz Williams: Banner of Souls

Viikonloppuna oli tietenkin Finncon09 (ja millainen Finncon se olikaan!! Parasta ikinä! Ja Finnconit ovat olleet aika uskomattoman mahtavia aikasemminkin!!), mutta valmistautuminen Sweconiin jatkuu Liz Williamsin Banner of Soulsin merkeissä.

Tällä kertaa ollaan tulevaisuuden Maassa ja Marsissa. Päähenkilöitä ja näkökulmia on useita: on marsilainen soturinainen Dreams-of-war, nuori Lunae-tyttö, jolla on "kohtalo", Lunaen perään lähtetty murhaaja ja niin edelleen. Tarinassa liikutaan paljon ajassa ja paikassa, mutta mukana on silti helppo pysyä. Williamsin Mars on erityisen onnistunut: ei maailman viihtyisin paikka, mutta asutettu kuitenkin.

Banner of Souls on hyvin taattua Williamsia. Voimakkaita naishahmoja (mieshahmoja ei juurikaan mukaan mahtunut), ja kahden täysin erilaisen kulttuurin kohtaaminen. Tämä teema toistuu itse asiassa aivan kaikissa hänen kirjoissaan (yleensä kyseessä on kaksi täysin eri maailmaa), mutta onneksi Williams ei vielä ole alkanut toistaa itseään. Hänelle toiseuden käsite on selvästi tärkeä ja sitä hän käsittelee mielenkiintoisesti eri näkökulmista. Jopa kevyemmissä Inspector Chen -kirjoissa tämä aspekti on selvästi esillä (Maa-Helvetti-Taivas -linjalla).

Vielä muutama Williamsin kirja lukematta ennen Sweconia! Nyt pitäisi tutustua myös toisen kunniavieraan, Graham Joycen, kirjoihin...

Thursday, July 9, 2009

Sue Townsend: Number 10

Jotain ihan muuta vaihteeksi. Sue Townsendin hieman vanhempi teos Number 10, poliittista satiiria (ja "satiiria").

Britannian pääministeri Edward Clare tajuaa ettei ymmärrä enää lainkaan tavallisia kansalaisia, ja niinpä hän lähtee henkivartijansa Jack Sprattin kanssa "lomalle" normaalien ihmisten pariin selvittääkseen mitä hänestä ja hallinnosta oikeasti puhutaan. Pääministeri on toki tunnettu hahmo, joten naamiointi tulee tarpeeseen... onneksi pääministeri viihtyy vaimonsa vaatteissa!

Ihan kivasti Townsend taas kuvailee brittien ongelmia, esimerkiksi terveydenhuoltoon ja sosiaaliavustuksiin liittyen. Edward Clare on varsin onnistunut pökkelö, jonka kosketus tosielämään on melko ohut. Sivuhahmot ovat varsin karrikoituja, mikä tietenkin tällaiseen sopiikin. Toisin kuin The Queen and I:ssä ja Queen Camillassa, Number 10:n päähenkilö ei ole suoraan kukaan brittipoliitikko (vaikka yhteys Tony Blairiin onkin ihan selkeä).

Kevyttä kesälukemista, ei niin hyvä kuin The Queen and I, parempi kuin Queen Camilla.

Tuesday, July 7, 2009

John Scalzi: Zoe's Tale

Viimeinen Hugo-romaaniehdokas on John Scalzin Zoe's Tale. Jälleen kerran entuudestaan tuntematon kirjailija, ja itse asiassa Old Man's War -sarjan 4.osa.

Zoe's Tale kertoo (yllättävää...) Zoë-nimisestä teinistä, joka ottovanhempiensa lähtee asuttamaan kaukaista planeettaa. Melko pian käy ilmi, että planeetan asuttaminen ei menekään ihan suunnitelmien mukaan. Zoë kuitenkin haluaa elää normaalia teini-ikäisen elämää kavereineen ja poikaystävineen, siitäkin huolimatta että hän on - normaalielämänsä ohella - ihmisten ja Obin-alieneiden rauhanehto ja käytänössä Obinien puolijumalatar...

Tämä kirja liittyy Scalzin kolmanteen romaaniin, The Last Colony, ja itse asiassa kertookin saman tarinan eri näkökulmasta. The Last Colonyn lukeminen ei ole välttämätöntä Zoe's Tale'n ymmärtämiseksi, mutta kyllä se olisi helpottanut paljon. Monessa kohdassa tuli selkeä "tämä juttu on varmaan kerrottu jossain muualla" -fiilis, mikä ei varsinaisesti kirjaa parantanut. Zoë on hahmona onneksi ihan OK, eikä juonellisestikaan mitään suurta vikaa ole (tapaaminen "ihmissusien" kanssa tosin tökkäsi, se ei ollut luotenva), mutta ohueksi kirja yksinään jää. Koska Zoe's Tale oli kuitenkin varsin hyvä, niin pitää ehkä yrittää lukea sarjan alkupääkin.

Monday, July 6, 2009

George R.R. Martin: Kuninkaiden koitos

George R.R. Martin on, kuten kaikki varmaan tietävät, Finncon09:n kunniavieras. Ja Tulen ja jään laulu on onneksi toistaiseksi mielenkiintoinen sarja...

Toisessa osassa, Kuninkaiden koitoksessa, tarina itse asiassa etenee melko reippain harppauksin. Juonellisesti on vaikea sanoa mitään spoilaamatta täysin 1.osaa (tämä on kuitenkin sille ihan suoraa jatkoa). Muutamia uusia henkilöitä esitellään, muutama vanhoista ei ole enää mukana, ja sivuhenkilöitä vilisee! Kirjassa oleva henkilöluettelo on onneksi kattava, joten sieltä voi hieman lunttailla. Miksiköhän muuten kirjan nimessä ollut "clash" on käännetty "koitos" eikä "kamppailu"? Sillä ei onneksi ole juuri merkitystä: toisin kuin monet muut fantasiakirjat, Tulen ja jään laulu on käännetty erittäin hyvin.

Mutta juu, kovasti taistellaan ja kinataan kuninkuudesta. Ehtisiköhän sitä lukea 3.osan vielä ennen viikonloppua?

Friday, July 3, 2009

Liz Williams: The Ghost Sister

Loma alkoi ja sen myötä lukeminen lisääntyi. Nyt on ehtinyt tulla jo hieman backlogiakin, mutta puretaanpa sitä aikajärjestyksessä, eli ensimmäisenä Liz Williamsin The Ghost Sister.

The Ghost Sisterin maailmassa ihmiset elävät luonnon (ja etenkin vuorovetten) kanssa yhteydessä. Maailma voimistaa ihmisten viettejä, etenkin metsästykseen (The Hunt) ja lisääntymiseen (The Masque) liittyen, lähes eläimelliselle asteelle. Eräs päähenkilöistä, Mevennen , ei kuitenkaan tunne yhteyttä vaan on heikko ja usein vaarassa jopa omilta sukulaisiltaan. Hän on "kummitus". Hän kuitenkin on aluksi ainoa, joka voi kommunikoida muiden "kummitusten", toisesta maailmasta saapuneiden ihmisten kanssa. Heidän tarkoituksensa kun on pelastaa nämä viettien varassa elävät "villit"...

The Ghost Sistersissä on samankaltaisia elementtejä kuin Williamsin myöhemmissäkin teoksissa (tämä on hänen ensimmäinen romaaninsa), eli kahden maailman kohtaaminen. Tämä sama teema on itse asiassa toistunut toistaiseksi ihan kaikissa Williamsin kirjoissa, onneksi aina hieman eri näkökulmista. Tässäkin "avaruusolennot" ja planeetan ihmiset kohtaavat, eivätkä tietenkään aivan ongelmattomasti.

Mielenkiintoista kirjassa oli sen hahmojen seksuaalisuus sekä - tavallaan siihen liittyen - tapa jolla lapsia kasvatetaan. Sukupuolilla ei ollut juuri merkitystä seksuaalisuuden kannalta (ainakin yhdellä päähenkilöllä oli sekä rakastajia että rakastajattaria, eikä asiasta tehty suurta numeroa), ja syntyneiden lasten vanhemmilla ei ollut juurikaan merkitystä. Edes äideillä! The Ghost Sister -kirjan maailmassa lapset lähetetään pois sivistyksen keskeltä selviytymään itse metsissä heti kun he ovat oppineet kävelemään. Luonnonvalintaa raadollisimmillaan! Noin kymmenen vuoden iässä lapset palaavat kotiin (vrt. muuttolinnut), jolloin heidät vasta otetaan osaksi yhteiskuntaa, ja he ovat saavuttaneet "tietoisuuden". Silloin äidit tulevat palaavia lapsiaan vastaan, mutta tämäkin side katkeaa pian sen jälkeen. Jännittävä ja pelottavakin konsepti.

The Ghost Sister oli hyvä kirja, ja ehdottomasti - toistuvista teemoista huolimatta - Williamsilta pitää lukea lisääkin kirjoja.

Tuesday, June 9, 2009

Neal Stephenson: Anathem

Syy järkyttävään lukujumiin oli Hugo-ehdokas numero 4, eli Neal Stephensonin Anathem. Yli 900 sivua täyttä asiaa!

"Fraa" Erasmas elää eräänlaisessa luostaria muistuttavassa yhteisössä, jonka jäsenet eivät ole missään tekemisissä ulkomaailman kanssa kuin tietyin, tarkoin määritellyin väliajoin. Ideana siis se että muurien sisäpuolinen elämä on täysin erossa ulkoisen maailman turmeltuneisuudelta. "Avout" (eli näissä "math"eissa asuvat henkilöt) ovat onnistuneet aiemmin pelastamaan kulttuurin ja tieteen katastrofien jälkeen, ja - kuinka ollakaan - heitä taidetaan taas tarvita.

Stephensonin kerronta on hyvin rönsyilevää ja ideoita ja ajatuksia olisi vaikka useampaankin kirjaan. Tarinan ehdotonta parhautta ovat kohdat, joissa Erasmas kumppaneineen pohtii erilaisia filosofisia tai matemaattisia totuuksia (liitteet kannatti lukea!). Sen sijaan ns. action-pätkät eivät oikein toimineet. Viimeiset 150 sivua jumittivat kertomusta myös melko pahasti (ja sen jälkeen liitteet tuntuivat erityisen mielenkiintoisilta). Mielenkiintoinen Anathem kyllä oli, ja se vaatii ehdottomasti paljon keskittymistä. Mikään kevyt kesäkirja se ei ole (sanan "kevyt" missään merkityksessä). Pidin ehkä enemmän Stephensonin "kevyemmistä" teoksista (Snow Crash, Diamond Age), mutta kyllä Anathemkin mukanaan piti (lähes) loppuun asti.

Sunday, May 31, 2009

Charles Stross: Saturn's Children

Jotenkin on lukeminen ollut jumissa, ts. tuli luettua pari arvostelukirjaa (Portti-lehteen) ja nyt "työn alla" on tämän vuoden Hugo-romaaniehdokkaat, joista kolmantena tuli luettua Charles Strossin Saturn's Children. Neljäs ehdokas onkin sitten vienyt melkein koko toukokuun, mutta siitä lisää myöhemmin.

Saturn's Children on ihan vinkeä avaruusooppera universumista, jossa ihmiset ovat kuolleet sukupuuttoon ja jäljellä on vain androideja. Päähenkilö Freya on luotu täyttämään kaikki ihmisten seksuaaliset tarpeet, joten hänelle ja hänen olemassaololleen on erityisen ankeaa se, että viimeinenkin ihminen kuoli ennen kuin hänet käynnistettiin. Freya päätyy mukaan monimutkaisiin juonitteluihin, joissa oikeastaan koko androidikunnan tulevaisuus on vaakalaudalla. Ja koko ajan matkustetaan kovasti.

Stross oli ihan uusi tuttavuus, ja vaikka aihe/tyyli on mielenkiintoinen, niin jotenkin Saturn's Childreniin oli vaikea päästä mukaan. Hankala sanoa mistä se johtuu: Freya on hyvin "inhmillinen" hahmo ja hänen eksistentialistinen kriisinsä on sinänsä hyvin koskettava. Stross käsittelee näennäisen kevyesti myös "keveitä" aiheita, kuten miten määritellään persoonallisuus ja identiteetti (ehkä jopa inhimillisyys?) sekä vapauden ja orjuuden ongelmia. Saturn's Childrenissä tapahtuu myös paljon, eikä juoni junnaa paikallaan. Tästä huolimatta "se jokin" jäi puuttumaan. Pitää siis varmasti lukea Strossilta jotain muutakin: hän on ollut Hugo-ehdokkaana niin monta kertaa (tämä on 7. romaani, joka on ehdolla), että varmasti jotain mielenkiintoista muistakin kirjoista löytyy. Eikä Saturn's Children ollut missään tapauksessa huono sekään!

Tuesday, May 12, 2009

Liz Williams: The Demon and the City

Con-vieras tämäkin, Liz Williams on tämän vuoden Sweconin kunniavieras. Tämän lukemisella ei ehkä olisi ollut niin kiire, Swecon on vasta lokakuussa...

The Demon and the City jatkaa etsivä Chenin seikkailuita, vaikka hän itse mukana kuvioissa kirjan alussa ei olekaan. Ei, Chen on lomalla ja demoni Zhu Irzh päätyy selvittelemään kummallisia murhia ja erikoisia tietellisiä kokeita Singapore 3:ssa. Zhu Irzhillä on - luonnollisesti - omiakin ongelmia jotka nopeasti sotkeutuvat murhatutkimuksiin. Ja kohta ollaankin jo aikamoisissa sfääreissä.

Niin hyvin kuin Williams kirjoittaakin ja niin mielenkiintoisia kuin hahmot ovatkin, ei The Demon and the City napannut mukaansa yhtä voimakkaasti kuin Snake Agent. On vaikea sanoa miksi (Zhu Irzh ei ole yhtään vähemmän mielenkiintoinen kuin Chen eikä Williams vielä tässä ainakaan kovasti itseään toista). Olisiko Singapore 3 vähemmän mielenkiintoinen kuin Helvetti? The Demon and the Cityssä tosin kuolemanjälkeistä elämää pohditaan enemmän kuin ensimmäisessä kirjassa, ja se oli kyllä varsin mielenkiintoista luettavaa, samoin kuin Taivas-spekulaatiot.

Vaikka ihan Snake Agentin tasolle ei The Demon and the City kivunnut, niin jatko-osiin on kyllä toki tarkoitus tutustua! Oikein suositeltavaa edelleen!

Wednesday, May 6, 2009

Michael Shea: Nifft the Lean

Välipalana World Fantasy Award -voittaja vuodelta 1982, eli Michael Shean Nifft the Lean.

Nifft the Lean kertoo neljä lyhyempää kertomusta kirjan alussa jo edesmenneestä mestarivarkaasta Nifftistä. Nifft menee sinne minne muut eivät uskalla, näissä tarinoissa neljään erilaiseen demonivaltakuntaan. Vaikka Nifft on ihan sympaattinen hahmo, valvoo hän kuitenkin tehokkaasti aina omia etujaan. Tarinat on pääosin kuvattu jonkun muun kuin Nifftin kertomina, joten totuushan saattaa olla vielä jotain ihan muuta...

Ihan veikeitä tarinoita, ja mielenkiintoisesti ja monipuolisesti Shea kuvailee demoneita ja niiden valtakuntia. Veri lentää, miekat ja magiat ottavat yhteen, ja Shea kyllä hyvin genreä hyödyntää. Helmenkalastus jäi erityisesti mieleen. Aavistuksen verran puuduttavaksi meno loppupuolella yltyi, mutta onneksi kirja oli suhteellisen lyhyt. Tällaista ei-Tolkienilaista fantasiaa on kiva lukea aina silloin tällöin (muunkinlaista ei-Tolkienilaista fantasiaa on toki kiva lukea!), mutta ei välttämättä kovin suurina erinä kerrallaan. No, lyhyinä tarinoina se Conankin toimi, joten...

Saturday, April 25, 2009

George R.R. Martin: Valtaistuinpeli

Pitihän sitä aloittaa Finncon 2009:n kunniavieraiden kirjojen lukeminen, niissä kun on "vähän" tekemistä (sekä George R.R.Martin että Alastair Reynolds ovat suht tunnettuja valtavan kokoisista teoksistaan). Eli Martinia, ja kun kotoa hänen tuotantoaan löytyi suomeksi, niin sitten luetaan suomeksi.

Ja kyllähän ainakin Tulen ja jään laulun ensimmäinen osa, Valtaistuinpeli, vakuutti. Monesta eri näkökulmasta kerrottua eeppistä fantasiaa (1.osan fantasiaelementit olivat vielä melko hillittyjä, mutta selkeästi niitäkin oli). Muutama juonenkäänne oli ennalta-arvattava (ts. "näiden asioiden on pakko tapahtua jotta tarina pääsee kunnolla käyntiin"), mutta kiinnostus jatkoa kohti heräsi kyllä. Hahmoja on valtaisa lauma, heidän muistamisensa saattaa käydä vaikeaksi jatkossa, mutta onneksi kirjassa oli hyvä ja laaja henkilöhakemisto. Ymmärrän miksi Tad Williamsin Varjojen marssi -sarjaa on verrattu tähän: Williams pyrkii samanlaiseen monen näkökulman kerrontaan. Iso ero Martinin ja Williamsin välillä vain on se, että Williamsilla on huomattavasti ohuemmat ja epäkiinnostavammat hahmot. Tietenkään Martinin hahmoista kaikki eivät ole yhtä kiinnostavia, mutta Williamsilla etenkin ns. keskushahmot ovat todella tylsiä ja kuivia. Martinin "hyviksetkin" ovat sentään persoonallisia (ja hyvä ja paha ovat toki varsin joustavia käsitteitä Martinin kirjassa, niin kuin olla pitääkin).

Tästä on hyvä jatkaa, paljon on vielä luettavaa ennen heinäkuun puoliväliä!

Wednesday, April 22, 2009

Alexander McCall Smith: The No.1 Ladies' Detective Agency

Oikeanlaisten työkavereiden kanssa työmatkoilla käymisissä on se hyvä puoli, että kun oma kirja loppuu, voi heiltä lainata lisää luettavaa. Nyt tuli taas luettua pitkään "pitäisi tutustua" -listalla ollutta sarjaa, eli Alexander McCall Smithin The No.1 Ladies' Detective Agency.

Ja varsin mukava tämä Precious Ramotswen ensimmäinen "seikkailu" olikin. Rauhallinen, mutta kuitenkin suhteellisen paljon tapahtui. Kovin suurta actionia kirjassa ei ehkä ollut, mutta ei se olisi sopinutkaan. Mma Ramotswen tapa tarkkailla maailmaansa ja ennen kaikkea ihmisiä vetosi kovasti ja Smithin tapa kuvailla Botswanaa tuntui lämpimältä ja luontevalta. Kaikki oli kovin maanläheistä ja rauhallista ja Smithin Botswanassa tuntui olevan paljon hyvää ja kaunista. Tekisi mieli matkustaa sinne...

Näitä voisi hyvinkin lukea lisää, leppoisaa dekkaria välillä kaiken con-lukemisen lomassa (sillä sitä riittää...).

Friday, April 10, 2009

Steph Swainston: The Modern World

Toistaiseksi viimeinen (seuraava toivottavasti tulee tämän vuoden puolella) Fourlands-kirja Åconin kunniavieraalta Steph Swainstonilta.

Fourlandissa ajat muuttuvat, mutta muuttuvatko kuolemattomat niiden mukana, vai jumahtavatko omiin "syntymäaikoihinsa?" Tämä siis teemana The Modern Worldissa, jossa Hyönteiset ovat ehkä aiempaakin isommassa roolissa. Mukaan tuodaan muutamia "uusia" kuolemattomia, mutta vanhat tututkin ovat toki mukana ja Jant jatkaa kertojaroolissaan. Tämä tarina on toki Jantin kertomus, mutta pääpaino on tällä kertaa muissa hahmoissa. Jousimies Lightningilla on ongelmia kuolevaisen tyttärensä kanssa (kiittämättömyys todellakin on maailman palkka) ja arkkitehti Frost on elämänsä isoimman haasteen edessä.

Tykkäsin kyllä ja Jant on edelleen hahmona ihastuttava, vaikka hieman erilainen edellisiin kirjoihin verrattuna. Onneksi vain hieman... Ehkä tuota maailman muuttumisen aspektia olisi voinut tarinassa korostaa entistä enemmän? Loppuratkaisu oli toisaalta ennalta-arvattava mutta toisaalta hahmojen historian ja persoonan tuntien (ja 3 kirjan jälkeen ne jo tuntee, hahmot on kuitenkin erittäin hyvin kirjoitettuja) ratkaisu oli perusteltu ja oikeastaan väistämätön. Saapa nähdä mitä seuraavaksi tapahtuu!

Tuesday, April 7, 2009

Carrie Vaughn: Kitty and the Midnight Hour

Luulisi että näihin urbaaneihin fantasiasarjoihin kyllästyisi, mutta aina pitää kokeilla uutta. Carrie Vaughnin Kitty-sarjaa oli kehuttu, joten parempi aloittaa ekasta osasta, Kitty and the Midnight Hour.

Kitty on myöhäsillan radio-DJ, joka ajautuu vetämään keskusteluohjelmaa yliluonnollisista jutuista. Tämä on tietysti ihan luontevaa, onhan Kitty ihmissusi. Tässä maailmassa tosin yliluonnollisen olemassaolo ei ole vielä ihan "julkista kamaa" ja ongelmiahan siitä seuraa, niin ihmissusien kuin muidenkin öttiäisten kanssa. Toisaalla Kitty auttaa poliiseja tutkimaan raatelumurhaa, joka vaikuttaa ihan ihmissusien hampaiden tekemältä.

Tämä oli taas vaihteeksi ihan mielenkiintoinen kirja. Vaughn kuvaa hyvin Kittyn ihmis/susipersoonien eroja ja - toisin kuin Briggsin Mercy - Kitty todellakin tuntuu olevan osa susilaumaa, hyvässä ja pahassa (Mercy tietenkään ei ollut ihmissusi, mikä selittää eron, mutta tämä toimi paremmin). Susivaisto vs. ihmismieli toimi hyvin, etenkin kun susipersoonassa oli muutakin kuin vain väkivaltaa (lauman johtajan miellyttäminen kuvattiin hyvin). Kitty on ihan vinkeä muutenkin hahmonakin (ja nimestä on pakko tykätä!), joten varmaan näitä tulee luettua toinenkin, jos jostain lainaksi saa. Urbaanifantsusarjoja ei jaksa ostaa, kirjahyllyt notkuvat jo entisestäänkin, mutta onneksi kaverit ostaa...

Sunday, April 5, 2009

Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa

Tyäpaikan lukupiiri jälleen kerran: edellisenä kirjana oli Bryan Talbotin Tuhman rotan tarina (ei varmaankaan tarvitse kauheasti arvailla kuka ehdotti lukupiiriin sarjakuvaa...), nyt Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa. Ihan erilaista, ja kuitenkin monissa kohdin samanlaistakin, ihmisistä ja heidän väärinkohtelustaan on kyse kuitenkin pohjimmiltaan molemmissa.

Tuhat loistavaa aurinkoa on kahden afganistanilaisen naisen, Mariamin ja Lailan tarina. Mariam naitetaan itseään huomattavasti vanhemmalle miehelle, ja lapsettomuus muodostuu ylitsepääsemättömäksi ongelmaksi. Mies ottaa toisen vaimon, Lailan, ja naisten välinen ystävyys kehittyy voimaksi väkivaltaista ja hallitsevaa aviomiestä vastaan. Afganistanin historia ja nykyisyys toimivat hyvin kulisseina tarinalle.

Kirja on tärkeä: on totta kai hirvittävän tärkeää, että naisten asemasta maailmassa puhutaan. Ja kauheita asioita kirjassa tapahtuukin, epäilemättä hyvin realistisia ja totuudenmukaisia. Tämä ei kuitenkaan valitettavasti muuta sitä seikkaa, että hahmot ovat hieman yksiulotteisia (ehkä Lailaa ja osittain Mariamia lukuunottamatta), tarina on ennalta-arvattava ja etenkin miehet kuvataan hyvin mustavalkoisesti (loppuratkaisu on hieman töksähtävä sekin). Eli asia on hyvä ja tärkeä, mutta kerrontatapa ei aivan tehokkain mahdollinen. Leijapoika on kuulemma parempi, pitänee lukea sekin.

Wednesday, March 25, 2009

J. Pekka Mäkelä: Nedut

Kotimainen kirjailija, jolta olen lukenut vain käännöstöitä (hyviä käännöksiä, tosin!). Tenttivalvonnan ajaksi tarvitsin kirjan ja työkaverilla oli Nedut töissä työmatkan jäljiltä. Nedut on ollut lukulistalla jo pitkään, joten...

Varsin mukava kirja Nedut olikin. Siinä yhdistyy hyvin aidontuntuista muusikkoelämää (suomalaisen, ei-aivan-hirvittävän-menestyneen-mutta-suht-kuuluisan muusikon elämässä ei ole ihan kamalasti glamouria) shamanismiin ja - tietenkin - neadnertalilaisia eli neduja. Nedut ovat palanneet maahan ja - sinänsä perustellusti - haluavat vanhat alueensa takaisin, mitä ei katsota mitenkään hyvällä. Puoliksi tahtomattaan muusikkolegenda Jolle sotkeutuu nedujen asiaan. Samalla selvitellään Jollen muusikkoelämän sotkuja hyvinkin realistisella tasolla.

Kiva lukea kotimainen kirja, kiva lukea scifiä ja vielä näin sujuvasti etenevää. Neduissa fantasiaelementti tuntui olevan myös mukana, vaikka ihan "oikeassa" maailmassa ollaankin ja tämähän on tietenkin reaalifantasia-genren edustaja, J.Pekan aiemmat kirjat lienevät selvemmin sitten scifiä. Pitääikin tutustua niihinkin, Alshain hyllyssä jo nököttääkin.

Sunday, March 22, 2009

Bryan Smith: Soultaker

Työmatkalla loppui lukeminen eikä oikein ollut muita kirjakauppavaihtoehtoja kuin Walmart. OK, Walmartin hyllystä, fantasia-hintalapulla leimattu kirja; takakansitekstien perusteella urbaania fantasiaa... ei varmaan ihan mitään Hamiltonia tämäkään, kun Walmartissa myydään...

...eikä ollutkaan. Ylläri oli melkoinen, kun Bryan Smithin Soultarker paljastuikin melko tyylipuhtaaksi gore-kauhuksi. Verta, viinaa, seksiä ja suolenpätkiä. Tarina on ohut: Jake Allister palaa takaisin kotikaupunkiinsa pelastamaan velipuolensa uudelta tyttöystävältä. Tyttö on - tietenkin - vähemmän ihminen ja kohta kaikki "hyvikset" taistelevat henkensä edestä, koko kaupunkia vastaan!

Leffana tämä olisi voinut olla hyvä, kirjana ei (tosin en ole gore-kauhun suurkuluttaja missään muodossa, eli ehkä tämä on oman genrensä sisällä hyvä). Hahmojen ohuus tökki ihan liikaa. Kaikki naiset ovat seksillä miehiä manipuloivia ja väkivaltaisia (ja vaikka tähän löytyykin kirjasta selitys, niin silti... Ainoa poikkeus tähän muottiin on tietenkin lesbo!), kaikki miehet taas seksiin lankeavia ja väkivaltaisia. Yhdenkään hahmon kohtalo ei voisi vähempää kiinnostaa.

Tai sitten en vaan tajunnut Soultakerin hienoutta, kun en osaa arvostaa tätä muihin genrensä teoksiin verrattuna.

Wednesday, March 18, 2009

Patricia Briggs: Iron Kissed

Mercy Thompson jatkaa seikkailuitaan... Nyt mennään jo sitten reippaammin paranormaaliin romanssiin (muttei vieläkään kovin "graafisiin kuvailuihin", ei mitenkään Hamilton-tyyliin).

Tällä kertaa Mercyllä on ongelmia - ylläri, kun nimeä katsoo, Iron Kissed - keijujen kanssa. Lähtökohta olikin kiva, keijuja (ja etenkin tällaisia ei-tolkienilaisia vaan enemmän kansanperinteisiä ja vaarallisia), mitä ei ihan kaikissa urbaanin fantsun teoksissa kauheasti ole. Valitettavasti perusjuonikuvio oli melko samanlainen kuin kahdessa sarjan ekassakin osassa, joten... Mercyn pitää myös tehdä "vaikeita ratkaisuja" elämänsä miesten (=ihmissusien) suhteen. Tämä puoli meneekin ihan hötöksi ja varsinainen ratkaisu ei ollut kovin mielenkiintoinen tai onnistunut. Lopussa oli myös yksi selvästi lukijat kahtaalle jakanut juonikuvio: se sopi kuitenkin tarinaan ihan OK, vaikken siitä erityisesti välittänytkään. Samaa on käytetty paremminkin.

Ihmissusien kuvauksen ohuus iski nyt päälle oikein kunnolla ekaa kertaa. Niillä ei oikein ole kuin on/off-asento, ja vaikka toki ihmissusiin helposti suuttuminen ja malttinsa menettäminen kuuluu, niin raja kaikella. Nämä räjähtelevät ihan kaikesta ja joka kohtauksessa, jossa ihmissusia on, päädytään ainakin melkein tappelemaan. Blaah.

Kansikuvasta päätellen Mercy on hankkinut lisää tatskoja sarjan edetessä, kumma ettei näistä ole mainittu missään vaiheessa mitään... Taitaa tämä sarja jäädä tähän, paremman puutteessa voi tulla vielä lisää luettua.

Tuesday, March 17, 2009

Maeve Binchy: This Year it Will be Different

Työmatkalla tuli ensin luettua työmatkaa varten joululahjaksi saatu kirja, eli Maeve Binchyn joulunovellikokoelma This Year it Will be Different.

Osa novelleista olikin ihan hyviä, vaikka olikin hieman kummallista lukea joulunovelleja maaliskuussa. Tarinat eivät (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta) liity toisiinsa mitenkään, ja ne on kirjoitettu hyvin eri aikoina (tämän huomaa mm. tarinasta, jossa vanhemmat miettivät ostaisivatko tyttärelleen joululahjaksi kirjoituskoneen ja päätyvät kuitenkin hankkimaan polaroid-kameran). Mutta romantiikkaa, perheitä, "toisia naisia," tavallisia ihmisiä näissä on, kuten Binchyn kertomuksissa yleensä. Siirappisuuteen sorrutaan pari kertaa, mutta ihan kauheaksi sekään ei mene missään vaiheessa.

Binchy on oikeastaan ainoa "chick-lit" -kirjailija, jota olen jaksanut lukea enemmänkin. Hänellä on ehdottomasti hyvät hetkensä (Evening class oli varsin mukava kirja) ja sitten ihan kamalaa soopaa (Tara Road, ei kiitos). This Year it Will be Different oli täydellinen työmatkakirja: sopivan lyhyitä novelleja, ei mitään liian tunteita herättävää ja kuitenkin ihan mukavasti kirjoitettua.

Monday, March 9, 2009

Philip José Farmer: The Other Log of Phileas Fogg

Ei enää tällaisia ajoituksia: Philip José Farmer kuoli samana päivänä kun sain luettua hänen kirjansa The Other Log of Phileas Fogg.

Philas Fogg matkusti maailman ympäri 80 päivässä. Tämän tietävät kaikki. Kuitenkaan kaikki (kuten Jules Verne) eivät tiedä kaikkea, kuten Foggin matkan taustalla vaikuttavista avaruusolennoista! Onneksi Farmer sai käsiinsä "sen toisen" matkapäiväkirjan, jossa totuus paljastuu!

Ihan vinkeä ajatus, ja kantaakin melko pitkälle tarinaan. Foggin ja Passepartout'n persoonista selviää paljon enemmän kuin Vernen versiossa ja varsinkin Foggin kannalta tämä on ihan merkityksellistä. Sankarimme kohtaavat myös paljon jännittäviä hahmoja, joista Verne ei maininnut mitään (tai ainakaan alkuperäisteoksessa heitä ei mainittu). Tarina alkaa hieman toistaa itseään loppua kohti, mutta melko hyvin Farmer langat käsissään pitää. Kuinka ollakaan, tarina ei aukea todennäköisesti lainkaan jos Vernen kertomusta ei ole lukenut (mutta kukapa ei olisi?), mutta jos Maailman ympäri 80 päivässä on tullut luettua useampaankin otteeseen, niin Farmerin "rinnakkaiskertomus" on ihan hauskaa luettavaa. Olisi ehkä ollut vielä hauskempi lukea tarina matkapäiväkirjamuotoon kirjoitettuna (kirjan nimi on hieman harhaanjohtava), mutta käy tämä näinkin.

Thursday, February 26, 2009

Patricia Briggs: Blood Bound

Ja samaa sarjaa heti perään... tosin ei enää montaa tämän jälkeen, melko nopeaa lässähdystä havaittavissa. Briggs toistaa itseään ja kuvailee tosi tarkkaan 1.kirjassa jo selitettyjä asioita, mikä häiritsee melkoisesti jos/kun 1.osan on juuri lukenut.

Mercy Thompsonilla on taas ongelma, tällä kertaa vampyyrien suunnalta (vihje vampyyreihin jo kirjan nimessä). Kaupungissa on jotain, jolle vampyyritkään eivät tunnu pärjäävän ja Mercyn apua kaivataan. Kyseessä on tietenkin jotain todella suurta ja ihmeellistä... mutta miten ihmeessä Mercystä voisi olla apua?

Toisessa osassa Briggs pääseekin sitten jo enemmän sen paranormaalin romanssin pariin, ja sehän ärsyttää. Mitään Hamilton-tyyppistä teksti ei vieläkään ole, mutta Mercyn ympärillä pyörivät miehet alkavat käydä hermoille. Valinnan vaikeus on niin suuri... Vampyyri Stefan on myös jotenkin hahmona lälly, mikä ei tietenkään sinänsä ihmetytä: nämähän ovat pääasiallisesti ihmissusikirjoja. Ihmissusien sun muiden julkisuuteen tulemisesta olisi ollut kiva lukea enemmänkin, nyt se kuitataan aika nopeasti.

Kitinästä huolimatta: ihan sujuvaa, huonompaakin on (ja 3.osankin aion lukea, kun se hyllyssä on).

Friday, February 20, 2009

Alice Seblod: The Lovely Bones

Joskus pitää (ehkä) lukea myös ei-genreromaaneja, vaikka olihan Alice Seboldin The Lovely Bones -teoksessa myös ehkä hieman genre-elementtejä.

Sinänsä idea on hyvä, 14-vuotias tyttö kertoo omasta murhastaan, ns. taivasnäkökulmasta. Lukija tietää koko ajan kuka murhaaja on, vaikka muut hahmot eivät tietenkään. Koko pointti onkin siinä, miten päähenkilö Susie eli, ja - ennen kaikkea - miten hänen läheisensä elivät hänen kuolemansa jälkeen. Kuinka paljon se vaikutti, keneen eniten ja kuinka pitkään. Paljon kerrotaan takaumien kautta ja kuolleena Susie pääsee tietenkin katsomaan kaikkien elämää. Erityisesti vaikutuksen tekivät Susien pikkusiskon kokemukset: millaista on tulla jatkuvasti verratuksi kuolleeseen siskoon? Loppua kohti tarina hieman lässähtää, mutta ei onneksi kovin häiritsevästi.

Itse asiassa ihan OK kirja. Ei mitään elämää suurempaa, mutta ihan sujuvasti kirjoitettua. Leffakin tästä on tällä hetkellä tekeillä, Peter Jackson siirtyy "realistisempien" aiheiden pariin. Itse asiassa, Jacksonin Heavenly Creatures oli sen verran hyvä, että tämäkin saattaa häneltä onnistua. Seboldin muut teokset pyörivät - aina luotettavan Wikipedian mukaan - saman väkivalta-teeman ympärillä, joten tuskin tulee häneltä enempää luettua.

Tuesday, February 17, 2009

Patricia Briggs: Moon Called

Takaisin urbaanin fantasian pariin. Tällä kertaa Patricia Briggs'in urbaanifantasiasarjan ensimmäinen osa, Moon Called. Ihmissusia vampyyrien sijaan. Tosin toki verenimijöitäkin tavataan.

Moon Called -kirjan kertojaminä Mercedes "Mercy" Thompson on autonkorjaaja ja "kulkija" (walker). Hän osaa muuttua ihmisestä kojootiksi ja päinvastoin ja muutakin magiaa hieman tuntuu veressä olevan. Mercyn naapuri on ihmissusi ja sitä(kin) kautta Mercy päätyy mukaan ihmissusien välienselvittelyyn. Tai ainakin johonkin...

OK, onhan tämä sitä samaa urbaania fantasiaa, mutta ei paranormaalia romanssia. Ja se oli hyvä asia. Hieman romantiikkaa toki mukana on (tosi vähän!), mutta esim. Hamiltonin tyyliä odottavat pettyvät pahasti. Väkivaltakin on suht hillittyä (ihmissusien kanssa siltä ei voi kokonaan välttyä). Ei tosiaan mitään maailmanhistorian suurta kirjallisuutta, mutta keskivertoa viihdyttävämpää, hahmot oikeastaan aika mielenkiintoiset ja juonikin ihan mukiinmenevä. Lisääkin voisi lukea... ja hyllyssä onneksi lisää onkin.

Friday, February 13, 2009

C.J.Cherryh: Downbelow Station

Hugo-voittaja tämäkin, eli C.J. Cherryhin Downbelow Station. Sijoittuu Alliance-Union -universumiin (joka oli ihan vieras ennen tätä kirjaa).

Monen kertojan näkökulmasta kerrottu sotakirja, avaruusasemalle sijoittuva (nimestä voinee arvata jotain). Mukana tarinassa tärkeässä osassa myös avaruusaseman vieressä oleva planeetta Pell, jolla asuu rauhanomainen rotu, hisa. Sota koskettaa toki myös heitä ja he eivät ole siihen lainkaan varautuneet. Aseman väki joutuu nopeasti sotivien osapuolten "puun ja kuoren" väliin ja joutuu tekemään tulevaisuuttaan koskevia, hankaliakin ratkaisuja.

OK, monen kertojan tarinassa oli ehdottomasti se hyvä puoli, että sodan eri osapuolet saivat - ainakin osittain - äänensä kuuluviin. Ongelmaksi (minulle) muodostui se, että mieleenpainuvia ja koskettavia hahmoja oli melko vähän. Muutama (Talley, Satin) hahmo nousi onneksi ylitse muiden ja etenkin hisa oli varsin mielenkiintoinen rotu (ja hyvä esimerkki ihmisten ahneudesta ja sortovallasta...). Mutta verrattuna niihin kahteen muuhun Cherryhin kirjaan, jotka olen aiemmin lukenut, ei Downbelow Station ollut mitenkään erityisen hyvä. 200 sivua käytettiin juonen alustamiseen ja vasta sen jälkeen alkoi tapahtua. Osa alustuksesta oli toki tärkeää ja hahmoja tosiaan oli paljon, mutta hieman nopeammin olisi voinut asia edetä. Onnistuneita kohtia oli (ja muutama oikein koskettavakin kuvaus), mutta ne jäivät ikävästi vähemmistöön.

Paladin ja Foreigner olivat hahmoiltaan parempia, mutta kaipa Cyteen (joka näytti pelottavan paksulta... ja on siis tämän jatko-osa) pitää lukea, sekin kun voitti Hugon.

Wednesday, January 28, 2009

Alfred Bester: Murskattu mies

Hugo-listan lyhentämistä, tällä kertaa ihka ensimmäinen voittaja Alfred Bester ja kirja Murskattu mies (joka tuli kirjastossa vastaan suomeksi).

Murskattu mies kertoo maailmasta jossa esperit eli kurkistajat (=telepaatit) näkevät kaikkien mieliin ja rikosten tekeminen onkin sen takia mahdotonta. Toinen päähenkilöistä, Ben Reich, päättää kuitenkin tehdä murhan ja päästä pakoonkin, välttyä pelätyltä Murskaamiselta. Reichin vastavoimana toimii esperi Lincoln Powell, joka yrittää selvittää sekä miten Reich murhansa teki että ennenkaikkea miksi.

Telepaatit ovat toki scifissä usein nähty teema ja siksi olikin virkistävää lukea ns. alkuteos, joka on - epäilemättä - toiminut esikuvana monelle muulle vastaavaa teemaa käsittelevälle kirjalle (ja muullekin, B5 nousee tietenkin heti mieleen). Besterin tapa kirjoittaa (kuvailla?) esperien äänetöntä, ajatuksista muodostuvaa keskustelua lauseista muodostetuilla kuvilla oli myös varsin hyvä ja pidin tavasta jolla Reich peitti ajatuksensa Powelilta.

Ymmärrettävästi alansa klassikko. Ei nyt varsinaisesti innostanut heti lukemaan lisää Besteriä, mutta varmasti tulee jossain vaiheessa hänenkin teoksiin taas tartuttua.

Wednesday, January 21, 2009

Jasper Fforde: The Eyre Affair

Tämän olen kyllä lukenut aikaisemminkin, mutta kun nyt kirja sattui (kirjaimellisesti) kulkemaan kauttani, niin päätin lukea sen uudestaan, eli Jasper Fforden The Eyre Affair uusintakierroksella.

On vuosi 1985 maailmassa, jossa Krimin sota jatkuu edelleen, Wales on itsenäinen valtio ja kloonatut dodot suosittuja lemmikkejä (vaikkakaan eivät enää aivan tredikkäitä). Kirjallisuuteen liittyviä rikoksia on niin paljon, että niitä tutkii oma osastonsa, johon päähenkilö Thursday Next kuuluu. Thursday tutkii kirjallisuusväärennöksiä ja piraattikopioita ja muuta normaalia, kunnes kirjoihin liittyvät rikokset siirtyvä ihan muihin sfääreihin... Onko mahdollista kidnapata fiktiivistä hahmoa? Thursdaylla onkin vastassaan suunnattoman vaarallinen vastustaja, jonka kynsistä ei vielä kukaan ole selvinnyt hengissä!

Syvällistähän tämä ei sinänsä ole, mutta ehdottoman viihdyttävää ja täynnä ihania kirjallisuusvitsejä (hienovaraisia ja vähemmän sellaisia), jotka vetoavat minuun. Ja tietenkin dodoja: Pickwick (Thursdayn dodo) on ehkä kirjallisuushistorian sympaattisin lemmikki! (Destructionin/Deliriumin Barnabasta ehkä lukuunottamatta, mutta hän ei ehkä ollutkaan varsinaisesti lemmikki...). Hieman kirjallisuustaustaahan tällaisesta huumorista nauttiminen ehkä vaatii (=tietyntyyppistä nörttiyttä), mutta ilmankin sitä The Eyre Affair on mitä viihdyttävin ja actionpainotteinen dekkari! Pitääkin lukea koko sarja uudestaan (ja uusin osa ensimmäistä kertaa!)

Friday, January 16, 2009

Michael Chabon: The Yiddish Policemen's Union

Viimeisimmän romaani-Hugon voitti Michael Chabon kirjastaan The Yiddish Policemen's Union. Aiemmin Chabonilta oli tullut luettua ainoastaan loistava Kesämaa (joka on hieno fantasiakirja baseballista!).

Vaihtoehtoisesta historiasta on kyse, juutalaisasutusta Alaskassa. The Yiddish Policemen's Union on dekkari, pääosassa alkoholisoitunut, vaimostaan eronnut poliisi Landsman. Landsman päätyy selvittelemään mysteeristä murhaa, jonka seuraukset ja syyt voivat olla huomattavasti syvemmällä kuin hän aluksi kuvittelikaan. Koko ajan mukana kulkee ajatus uudesta diasporasta: USA haluaa Alaskan takaisin juutalaisilta ja kaikkien tulevaisuus on vaakalaudalla. Landsmanilla on vielä - tietenkin - henkilökohtaisiakin ongelmia, joista vähäisin ei liene se, että hänen ex-vaimonsa onkin yhtäkkiä hänen pomonsa...

The Yiddish Policemen's Union on niitä kirjoja, jotka oikeastaan pitäisi lukea useampaan kirjaan. Chabon ei alleviivaa, ja etenkin hänen vaihtoehtoinen historiansa kuvaillaan hienovaraisesti rivien välissä, eikä selitetä rautalangasta väännetysti. Mikä ei tietenkään tee tästä helppoa, iltaisin väsyneenä luettavaa kirjaa. Tarinassa on paljon tietyntyyppistä kuivaa huumoria, mikä vetosi. Yhtä kevyt tämä ei ollut kuin Kesämaa, mutta aihe ja kohdelukijatkin ovat huomattavan eri. Chabon kuvasi kivasti Landsmanin nykyisyyttä preesensissä ja menneisyyttä imperfektissä, mikä loi hienon kontrastin useamman aikajanan välille (ja loi tavallaan myös lisäjännitystä: preesensissä voi tapahtua mitä tahansa!)

Pitäisi varmaan tutustua amerikanjuutalaisten kulttuuriin tarkemmin ja lukea tämä sitten uudestaan!

Sunday, January 4, 2009

Steph Swainston: No Present Like Time

Jatketaan Åcon-linjalla: Steph Swainstonin toinen kirja No Present Like Time jatkaa samassa maailmassa kuin ensimmäinekin (The Year of Our War).

Viisi vuotta on kulunut 1.kirjan tapahtumista ja heti alkuun Kuolemattomien Piiriin tulee uusi jäsen. Jant kumppaneineen lähetetään tutkimaan vastalöydettyä saarta, ja - kuten arvata saattaa - kaikki ei mene ihan suunnitelmien mukaan.

Swainston kertoo toisessa romaanissaan enemmän luomansa maailman historiaa, mikä on varsin hyvä asia. Liikaa infodumppausta ei tässäkään tule, onneksi, vaan tapahtumat etenevät sujuvasti. Hahmojen kuvaukseen käytetään entistäkin enemmän aikaa, erityisesti Jant itse sekä Lightning ovat kovasti tapetilla. Tämän seurauksena hahmoihin kiintyy entistä enemmän, mikä taas lupaa hyvää jatkon kannalta. Pääpaino on siirtynyt myös pois Ötököistä, eli vanhan toistolta vältytään (tosin lopussa oli yksi hieman "hm, tämä on melkein nähty jo" -fiilis, mutta sekään ei häirinnyt).

Odotan innolla sarjan 3.osaa (joka pitäisi siis hankkia, se on jo ilmestynyt)!

Thursday, January 1, 2009

Vuosi 2008: Tilastointia

Kun nyt viime vuonnakin tuli tällainen kirjoitettua... Elieli:

Romaaneja ehdin lukea yhteensä 87 kappaletta, mikä on yksi vähemmän kuin viime vuonna. Senkin olisin ehtinyt lukea, ellei olisi iskenyt niin kamala flunssa, että kaikki yhtään keskittymistä vaativa oli täysin mahdotonta. Noista 87:stä peräti 49 oli suomeksi, mikä on vähän enemmän kuin se "tavoiteltu" 50%! Arvostelu/Kuvastaja-kirjoja joukkoon mahtui 26, ja ne siis olivat kaikki suomeksi, mikä selittää korkeaa lukua. Arvostelukirjoista en ole blogannut, ne mielipiteet voi lukea Portti-lehdestä.

Muutama kirja tuli luettua uudestaan, "syynä" tähän oli tietenkin Morelin Teetä ja Tolkienia -lukupiiri, jossa luimme Tolkienin kirjat Seppä ja satumaa, Maamies ja lohikäärme sekä Herra Bliss. Näiden jälkeen lukukierrokselle lähtivät Muumit, nekin olen "joskus" ja "pari kertaa" aiemmin lukenut. Åconin vuoksi tuli uudelleen luettua myös Dan Simmonsin Hyperion. Virkistävää lukea "vanhoja" kirjoja. Työpaikan lukupiiristä taas tuli sellaisia kirjoja, joita muuten ehkä ei olisi tullut luettua (kotimaiset dekkarit eivät ole kovin korkealla lukulistallani).

Ehkä parhaita kirjoja viime vuonna olivat Ellen Kushnerin Swordspoint / Priviledge of the Sword, Päivi Honkapään Viides tuuli (joka voitti Kuvastajan!) sekä Justina Robsonin Quantum Gravity -sarjan 2.ekaa osaa (Guy Gavriel Kayn Ysabelia unohtamatta).

Sarjakuvia en taaskaan listannut, mutta viime vuonna tuli luettua ainakin täälläkin mainutut Testament sekä Alice in Sunderland. Jotain muutakin, varmasti (ainakin American Virgin, osa 1), mutta nuo olivat ehdottomasti parhaat. Lopullinen sortuminen mangaan tapahtui myös: Azuman Yotsuba& (ja Azumanga Daioh) veivät lopullisesti mukanaan. Myös Death Note -klassikkoon tuli sorruttua ja se on kyllä yllättävän hyvä... ja vielä siis kesken

Kirjallisuustapahtumien suhteen vuosi 2008 olikin sitten melko kiireinen: ehdin käydä/olla mukana järjestämässä peräti kuutta tapahtumaa vuoden aikana (Tampere Kuplii! / Åcon 2 / Swecon / Finncon&Animecon / OSFF / Helsingin kirjamessut). Melkoista haipakkaa, siis, mutta tämän vuoden tapahtumia odottelen jo innolla.

Ja toivottavasti pääsen bloggaamaan vuoden ekasta kirjastakin pian!