Tämä blogi ei ole vainaa (enkä ole minäkään). Vuosi 2012 meni jonnekin (lue: Finncon) ja lukeminen jäi vähiin. Tai ainakin bloggaaminen jäi vähiin, kaikenlaista tuli kyllä luettua. Mutta nyt, uusi yritys!
Karin Tidbeck on ruotsalainen kirjailija, jonka novellikokoelma Jagannath julkaistiin viime vuonna englanniksi. Olisi tietenkin pitänyt lukea novellit ruotsiksi, mutta... No, englanniksi nyt kuitenkin tuli luettua.
Jagannath on poikkeuksellisen mielenkiintoinen novellikokoelma. Tidbeck kuvaa montaa erilaista, toinen toistaan kummallisempaa maailmaa, joista osa tuntuu kuitenkin hyvin tutuilta. Pohjoismaalaisuus näkyy tekstissä selvästi ja suomalaisena saa esim. maaseutukuvauksesta ja kesästä paljon irti. Ja silti kaikki on kuitenkin ihanasti vinossa.
Who is Arvid Pekon? herättää kysymyksiä todellisuudesta (tästä "meidän" todellisuudestamme arkipäiväisimmillään), kun taas monella tavalla häiritsevä Aunts ja sen kanssa samaan (?) maailmaan (?) sijoittuva Augusta Prima kuvaavat vilahduksen toisesta, mielikuvituksellisesta maailmasta. Osa kokoelman novelleista on varsin "realistisia", osa taas täysin "fantastisia", mutta kaikissa on voimakas toiseuden tuntu. Tidbeck käänsi itse omat novellinsa englanniksi, mikä tuntuu toimivalta ratkaisulta (edelleen, alkuperäisnovelleja lukematta).
Jagannath on parhaita novellikokoelmia hetkeen! Se on myös loistavan helppoa hommata e-kirjana, esim. Wizard's Tower Booksista. Kannattaa lukea, etekin jos ns. perinteinen fantasia ei jaksa enää innostaa, mutta etsii silti jotain "tavallisuudesta" (jyrkästi) poikkeavaa!
Showing posts with label uuskumma. Show all posts
Showing posts with label uuskumma. Show all posts
Friday, February 8, 2013
Wednesday, January 4, 2012
Jeff VanderMeer: Finch
Suomessakin pariin otteeseen (viimeksi keväällä 2011) vierailleen Jeff Vandermeerin Finch päättää Ambergris-triologian.
John Finch tutkii kaksoismurhaa, jossa on kuollut niin ihminen kuin harmaalakkikin (gray cap - Ambergrisissä elävä älykäs sieniolento). Finch ei haluaisi tapausta tutkia, mutta - kuinka ollakaan - päätyy syvemmälle kuin toivoikaan. Ambergris on synkkä dystopinen kaupunki, joka on kaukana City of Saints and Madmenin kuvauksista. Finch on toisaalta tyyliltäänkin hyvin erilainen kuin CoSaM: tällä kertaa genrenä on selvästi noir-etsivätarina, jossa toki mukana on fantastisia elementtejä roppakaupalla.
Siitäkin huolimatta, että tarina ja miljöö olivat synkkiä eikä Finch välttämättä ole maailman pidettävin päähenkilö, oli Finch äärettömän mukaansatempaava. Se on tarpeeksi erilainen kuin CoSaM tai Shriek, mutta oli kuitenkin suunnattoman mielenkiintoista palata taas Ambergrisiin, etenkin nyt tähän muuttuneeseen Ambergrisiin. Aiempien osien tunteminen ei ole välttämätöntä, Finch on ihan itsenäinen romaani, mutta kyllä niihin viitataan jatkuvasti (ja nyt tekisikin mieli lukea aiemmatkin osat uudestaan). Tolkienilaista fantasiaa etsiville (tai edes Martinilaista) ei tätä voi suositella, mutta erikoisemmasta fantasiasta kiinnostuneille ehdottomasti!
John Finch tutkii kaksoismurhaa, jossa on kuollut niin ihminen kuin harmaalakkikin (gray cap - Ambergrisissä elävä älykäs sieniolento). Finch ei haluaisi tapausta tutkia, mutta - kuinka ollakaan - päätyy syvemmälle kuin toivoikaan. Ambergris on synkkä dystopinen kaupunki, joka on kaukana City of Saints and Madmenin kuvauksista. Finch on toisaalta tyyliltäänkin hyvin erilainen kuin CoSaM: tällä kertaa genrenä on selvästi noir-etsivätarina, jossa toki mukana on fantastisia elementtejä roppakaupalla.
Siitäkin huolimatta, että tarina ja miljöö olivat synkkiä eikä Finch välttämättä ole maailman pidettävin päähenkilö, oli Finch äärettömän mukaansatempaava. Se on tarpeeksi erilainen kuin CoSaM tai Shriek, mutta oli kuitenkin suunnattoman mielenkiintoista palata taas Ambergrisiin, etenkin nyt tähän muuttuneeseen Ambergrisiin. Aiempien osien tunteminen ei ole välttämätöntä, Finch on ihan itsenäinen romaani, mutta kyllä niihin viitataan jatkuvasti (ja nyt tekisikin mieli lukea aiemmatkin osat uudestaan). Tolkienilaista fantasiaa etsiville (tai edes Martinilaista) ei tätä voi suositella, mutta erikoisemmasta fantasiasta kiinnostuneille ehdottomasti!
Friday, July 30, 2010
China Miéville: Kraken
China Miévillen uusin kirja piti ostaa heti kun tuli kaupassa vastaan, on sen verran mielenkiintoisesta kirjailijasta kuitenkin kyse.
Kraken kertoo Lontoosta, maailmanlopun kulteista, varkaudesta, taikuudesta ja - kuinka ollakaan - lonkeroista. Mitä tapahtuu, kun maailmanlopun ennustukset ja -kultit alkavatkin olla totta, ja mitä ja ketä palvotaan jumalina? Kauheasti ei juonesta tee mieli tässä sanoa.
Toisin kuin vaikkapa The City & The City, Kraken on paikoitellen todella hauska ja täynnä mustaa huumoria (myös ei-aivan-niin-mustaa). Vaikka kyseessä on vakava aihe (maailmanloppu), on tyyli ja kerronta kuitenkin suhteellisen kevyttä. Ja mielikuvituksellista! Miévillen Lontoota kansoittavat ihmisten lisäksi mm. patsaissa asuva hahmo, hieman re-made-tyyppiset olennot joita kontrolloi elävä Tatuointi ja laumoittain muita omituisia otuksia. Lontoo on todellakin elossa! Tämä ehkä vetoaa Miévillen kirjoissa kaikkein eniten: hänen tarinoissaan kaupunki, on se sitten "oikea" Lontoo tai fiktiivinen New Crobuzon/Beszel, on aina kulisseja tärkeämmässä roolissa. Siinä missä The City & The City:n fantastisista elementeistä voidaan kinastella, Krakenissa fantasia on voimakkaammin läsnä. Tietenkään kyseessä ei ole Tolkien-kopio, vaan Miévillelle tyypillisempää, groteskimpaa fantasiaa!
Toiseksi hauskin kirja maailmanlopusta!
Kraken kertoo Lontoosta, maailmanlopun kulteista, varkaudesta, taikuudesta ja - kuinka ollakaan - lonkeroista. Mitä tapahtuu, kun maailmanlopun ennustukset ja -kultit alkavatkin olla totta, ja mitä ja ketä palvotaan jumalina? Kauheasti ei juonesta tee mieli tässä sanoa.
Toisin kuin vaikkapa The City & The City, Kraken on paikoitellen todella hauska ja täynnä mustaa huumoria (myös ei-aivan-niin-mustaa). Vaikka kyseessä on vakava aihe (maailmanloppu), on tyyli ja kerronta kuitenkin suhteellisen kevyttä. Ja mielikuvituksellista! Miévillen Lontoota kansoittavat ihmisten lisäksi mm. patsaissa asuva hahmo, hieman re-made-tyyppiset olennot joita kontrolloi elävä Tatuointi ja laumoittain muita omituisia otuksia. Lontoo on todellakin elossa! Tämä ehkä vetoaa Miévillen kirjoissa kaikkein eniten: hänen tarinoissaan kaupunki, on se sitten "oikea" Lontoo tai fiktiivinen New Crobuzon/Beszel, on aina kulisseja tärkeämmässä roolissa. Siinä missä The City & The City:n fantastisista elementeistä voidaan kinastella, Krakenissa fantasia on voimakkaammin läsnä. Tietenkään kyseessä ei ole Tolkien-kopio, vaan Miévillelle tyypillisempää, groteskimpaa fantasiaa!
Toiseksi hauskin kirja maailmanlopusta!
Saturday, January 16, 2010
China Miéville: The City & the City
China Miéville on yksi harvoja kirjailjoita, joiden kirjoja ostan heti ilmestymisen jälkeen. The City & the City tuli hankittua jo lokakuussa, mutta nyt vasta joululomalla oli aikaa nauttia siitä.
Juonesta ei oikein uskalla sanoa mitään, sillä tätä kirjaa ei kannata spoilata itseltään. Lyhyesti kuitenkin kyseessä on dekkari, päähenkilö tutkii murhaa. Koska kyseessä on kuitenkin Miéville, ei tarina suinkaan dekkarin asteelle jää, vaan toimii (kirjaimellisesti?) monella tasolla ja eri ulottuvuuksissa. Miévillelle tyypillisesti tapahtumapaikka on sekin oma hahmonsa, ja aivan yhtä tärkeä kokonaisuuden muodostamiseksi kuin päähenkilötkin, ehkä tällä kertaa jopa tärkeämpi kuin aiemmissa Bas Lag-sarjan romaaneissa. The City & the Cityn kaupunki on tavallaan realistisempi kuin Bas Lag, se sijoittuu kuitenkin meidän maailmaamme, mikä osaltaan selittää myös kirjan tiiviyden (taas aiempaan Miévilleen verrattuna): aivan kaikkea ei tarvitse selittää alusta asti. Tapahtumapaikka on kuitenkin - jälleen kerran - elävä ja hengittävä, aidon tuntuinen kaupunki, josta todellakin haluaa lukea koko ajan lisää. Tietynlaista monisanaisuutta jäi paikoitellen jopa kaipaamaan.
Poliittisuus on tärkeässä asemassa, mikä ei sekään oikeastaan yllätä. The City & the City tuntuu olevan Miévillen toistaiseksi poliittisin romaani, mutta Iron Councilin lukemisesta on sen verran pitkä aika, että mielikuva saattaa olla väärä. Poliittisempi kuin Miévillen edellinen romaani, Un Lun Dun, tämä on, mutta siihen ehkei kannatakaan verrata. The City & the City on loistava kirja, joka vastustaa määrittelyitä ja kategorioita (sekä genrenä että sisällössään). Bas Lag-romaanien tasolle se ei aivan kuitenkaan yllä, mutta toisaalta ne tuli luettua silloin kun uuskummaa ei ollut vielä aivan niin paljon tarjolla, jolloin ne vaikuttivat poikkeuksellisen tuoreilta. The City & the City:n vertaaminen Miévillen vanhempiin teoksiin onkin kuin vertaisi American Gods'ia Sandmaniin: American Gods ei ole yhtä hyvä kuin Sandman-sarja, mutta se ei silti tarkoita, että American Gods olisi ollenkaan huono! Samalla tavalla The City & the City on ehdottomasti suositeltava kirja, myös niille, joita Miévillen aiempien romaanien paksuus on saattanut karkoittaa.
Juonesta ei oikein uskalla sanoa mitään, sillä tätä kirjaa ei kannata spoilata itseltään. Lyhyesti kuitenkin kyseessä on dekkari, päähenkilö tutkii murhaa. Koska kyseessä on kuitenkin Miéville, ei tarina suinkaan dekkarin asteelle jää, vaan toimii (kirjaimellisesti?) monella tasolla ja eri ulottuvuuksissa. Miévillelle tyypillisesti tapahtumapaikka on sekin oma hahmonsa, ja aivan yhtä tärkeä kokonaisuuden muodostamiseksi kuin päähenkilötkin, ehkä tällä kertaa jopa tärkeämpi kuin aiemmissa Bas Lag-sarjan romaaneissa. The City & the Cityn kaupunki on tavallaan realistisempi kuin Bas Lag, se sijoittuu kuitenkin meidän maailmaamme, mikä osaltaan selittää myös kirjan tiiviyden (taas aiempaan Miévilleen verrattuna): aivan kaikkea ei tarvitse selittää alusta asti. Tapahtumapaikka on kuitenkin - jälleen kerran - elävä ja hengittävä, aidon tuntuinen kaupunki, josta todellakin haluaa lukea koko ajan lisää. Tietynlaista monisanaisuutta jäi paikoitellen jopa kaipaamaan.
Poliittisuus on tärkeässä asemassa, mikä ei sekään oikeastaan yllätä. The City & the City tuntuu olevan Miévillen toistaiseksi poliittisin romaani, mutta Iron Councilin lukemisesta on sen verran pitkä aika, että mielikuva saattaa olla väärä. Poliittisempi kuin Miévillen edellinen romaani, Un Lun Dun, tämä on, mutta siihen ehkei kannatakaan verrata. The City & the City on loistava kirja, joka vastustaa määrittelyitä ja kategorioita (sekä genrenä että sisällössään). Bas Lag-romaanien tasolle se ei aivan kuitenkaan yllä, mutta toisaalta ne tuli luettua silloin kun uuskummaa ei ollut vielä aivan niin paljon tarjolla, jolloin ne vaikuttivat poikkeuksellisen tuoreilta. The City & the City:n vertaaminen Miévillen vanhempiin teoksiin onkin kuin vertaisi American Gods'ia Sandmaniin: American Gods ei ole yhtä hyvä kuin Sandman-sarja, mutta se ei silti tarkoita, että American Gods olisi ollenkaan huono! Samalla tavalla The City & the City on ehdottomasti suositeltava kirja, myös niille, joita Miévillen aiempien romaanien paksuus on saattanut karkoittaa.
Sunday, January 4, 2009
Steph Swainston: No Present Like Time
Jatketaan Åcon-linjalla: Steph Swainstonin toinen kirja No Present Like Time jatkaa samassa maailmassa kuin ensimmäinekin (The Year of Our War).
Viisi vuotta on kulunut 1.kirjan tapahtumista ja heti alkuun Kuolemattomien Piiriin tulee uusi jäsen. Jant kumppaneineen lähetetään tutkimaan vastalöydettyä saarta, ja - kuten arvata saattaa - kaikki ei mene ihan suunnitelmien mukaan.
Swainston kertoo toisessa romaanissaan enemmän luomansa maailman historiaa, mikä on varsin hyvä asia. Liikaa infodumppausta ei tässäkään tule, onneksi, vaan tapahtumat etenevät sujuvasti. Hahmojen kuvaukseen käytetään entistäkin enemmän aikaa, erityisesti Jant itse sekä Lightning ovat kovasti tapetilla. Tämän seurauksena hahmoihin kiintyy entistä enemmän, mikä taas lupaa hyvää jatkon kannalta. Pääpaino on siirtynyt myös pois Ötököistä, eli vanhan toistolta vältytään (tosin lopussa oli yksi hieman "hm, tämä on melkein nähty jo" -fiilis, mutta sekään ei häirinnyt).
Odotan innolla sarjan 3.osaa (joka pitäisi siis hankkia, se on jo ilmestynyt)!
Viisi vuotta on kulunut 1.kirjan tapahtumista ja heti alkuun Kuolemattomien Piiriin tulee uusi jäsen. Jant kumppaneineen lähetetään tutkimaan vastalöydettyä saarta, ja - kuten arvata saattaa - kaikki ei mene ihan suunnitelmien mukaan.
Swainston kertoo toisessa romaanissaan enemmän luomansa maailman historiaa, mikä on varsin hyvä asia. Liikaa infodumppausta ei tässäkään tule, onneksi, vaan tapahtumat etenevät sujuvasti. Hahmojen kuvaukseen käytetään entistäkin enemmän aikaa, erityisesti Jant itse sekä Lightning ovat kovasti tapetilla. Tämän seurauksena hahmoihin kiintyy entistä enemmän, mikä taas lupaa hyvää jatkon kannalta. Pääpaino on siirtynyt myös pois Ötököistä, eli vanhan toistolta vältytään (tosin lopussa oli yksi hieman "hm, tämä on melkein nähty jo" -fiilis, mutta sekään ei häirinnyt).
Odotan innolla sarjan 3.osaa (joka pitäisi siis hankkia, se on jo ilmestynyt)!
Sunday, December 28, 2008
Steph Swainston: The Year of Our War
Con-lukeminen alkaa kerrankin ajoissa, ensi vuoden Åconin kunniavieraaksi on varmistunut Steph Swainston joten hyvä paikka aloittaa oli hänen esikoisromaaninsa The Year of Our War.
Ja varsin vauhdikasta menoa onkin. 50 kuolemattoman avulla, Keisari suojelee valtakuntaansa valtavilta hyönteisiltä, jotka syövät ja tuhoavat kaiken tullessaan. Päähenkilö Jant on ainoa kuolematon (ja oikeastaan ainoa henkilö koko valtakunnassa) joka osaa lentää, ja siksi Keisarin Sanansaattaja. Jant ja muut kuolemattomat osallistuvat valtakunnan puolustamiseen, mutta heidän omat sisäiset kiistansa tuntuvat ajavan tavallisten ihmisten pelastamisen ohi.
Mielenkiintoista tässä maailmassa ovat tietenkin juuri kuolemattomat, jotka ovat Keisarin valitsemia, luomia ja siten Keisarin mielivallasta riippuvaisia. Jant on kaikkea muuta kuin täydellinen (ja siksi tietenkin erittäin mielenkiintoinen hahmo), ja muutkin kuolemattomat sortuvat yllättävän inhimillisiin kinasteluihin. Maailma on muutenkin erittäin hyvin luotu ja vaikka siellä onkin esim. selkeitä fantasiarotuja (kuolemattomat ovat itse asiassa melkein kaikki ihmisiä), ei fantasiankliseisiin sorruta. Ei, vaikka selvästi taistellaan ns. kasvotonta pahaa vastaankin maailman pelastamiseksi...!
Erittäin suositeltavaa, pitää lukea lisää!
Ja varsin vauhdikasta menoa onkin. 50 kuolemattoman avulla, Keisari suojelee valtakuntaansa valtavilta hyönteisiltä, jotka syövät ja tuhoavat kaiken tullessaan. Päähenkilö Jant on ainoa kuolematon (ja oikeastaan ainoa henkilö koko valtakunnassa) joka osaa lentää, ja siksi Keisarin Sanansaattaja. Jant ja muut kuolemattomat osallistuvat valtakunnan puolustamiseen, mutta heidän omat sisäiset kiistansa tuntuvat ajavan tavallisten ihmisten pelastamisen ohi.
Mielenkiintoista tässä maailmassa ovat tietenkin juuri kuolemattomat, jotka ovat Keisarin valitsemia, luomia ja siten Keisarin mielivallasta riippuvaisia. Jant on kaikkea muuta kuin täydellinen (ja siksi tietenkin erittäin mielenkiintoinen hahmo), ja muutkin kuolemattomat sortuvat yllättävän inhimillisiin kinasteluihin. Maailma on muutenkin erittäin hyvin luotu ja vaikka siellä onkin esim. selkeitä fantasiarotuja (kuolemattomat ovat itse asiassa melkein kaikki ihmisiä), ei fantasiankliseisiin sorruta. Ei, vaikka selvästi taistellaan ns. kasvotonta pahaa vastaankin maailman pelastamiseksi...!
Erittäin suositeltavaa, pitää lukea lisää!
Subscribe to:
Posts (Atom)