Margo Lanagan: Tender Morsels

Margo Lanagan on aiemmin tullut tutuksi lähinnä novelleistaan, mutta Tender Morsels voitti World Fantasy Awardin (ja tuli vastaan kesällä sattumalta).

Kamalien tapahtumien jälkeen Liga pakenee kahden lapsensa kanssa mielikuvitusmaailmaan tajuamatta, että tyttärien eristäminen maailmasta ei sekään ole hyvä vaihtoehto. Ligan maailma alkaakin murentua, kun tyttäret itsenäistyvät.

Tender Morsels on todella raskas kirja. Vaikka kyse on nuortenkirjasta ja vieläpä hyvin sadunomaisesta, Lanagan käsittelee todella raskaita teemoja. Etenkin aivan ensimmäiset luvut ovat varsin rajua tavaraa, ja vaikka hieman "kevyemmäksi" tarina muuttuu, on se kuitenkin hyvin raskas alusta loppuun. Lanaganin rikas ja monipuolinen kieli ei kevennä sisältöjä lainkaan, vaan vetää entistä syvemmälle mukaansa hyvin rakennettuun maailmaan. Tarina on kyllä varsin feministinen ja ajoittain miehet vaikuttivat liiankin petomaisilta, mutta toisaalta se tämäntyyppiseen "satuun" sopikin.

Tender Morsels on erittäin hyvä kirja, jota ei ihan heti tee mieli lukea uudestaan. Kovin nuorille lukijoille sitä ei uskalla suositella, sen verran rajua sisältöä tässä on. Aikuisille se kyllä sopii hyvin, paitsi että samat sisällöt ovat kyllä raskaita...!

Haruki Murakami: Kafka rannalla

World Fantasy Award -voittajien lisäksi on kiva lukea Tähtifantasia-voittajia. Muutamissa tapauksissa voi jopa lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla! Nyt siis työn alla Haruki Murakamin Kafka rannalla.

Kafka rannalla on tavallaan juonellinen. Joka toisessa seurataan kotoaan lähteneen nuoren Kafkan matkaa, joka toisessa taas kissojen kanssa puhuvan Nakatan kertomusta. Tarinat lähestyvät toisiaan koko ajan, ja vaikuttavatkin toisiinsa. Kafka päätyy sisartaan etsiessään rauhalliseen kirjastoon, mutta hänen rauhansa järkkyy julmasta murhasta. Nakata taas etsii kissoja ja päätyy matkaamaan kauas kotoaan. Olennaisessa osassa ovat myös hahmot, jotka Kafka ja Nakata matkallaan tapaavat.

Kafka rannalla oli todella kummallinen kirja. Monta juttua meni varmasti ohi ja lopussa jäi hieman sellainen "mitä..?" fiilis. Paikoitellen kirja oli hauska, yhdessä kohdassa suorastaan vastenmielinen. Nakata on hahmona mielenkiintoinen, Kafka jää taas etäiseksi (tarkoituksella). Todellisuuden, mielikuvituksen, unen ja harhan väliset erot ovat Murakamilla hyvin häilyviä ja lukijankin on ajoittain vaikea erottaa missä mennään. Tai sitten en vain tajua.

Murakamilta pitäisi selvästi lukea jotain muutakin, kyllä tämä mielenkiintoinen kirja oli!

Patrick Süskind: Parfyymi

Patrick Süskindin Parfyymi on monellakin tavalla harvinainen World Fantasy Award -voittaja: se on alunperin saksankielinen (eikä siis englannin) ja se on suomennettu.

Parfyymi kertoo Jean-Baptiste Grenouillen tarinan. Jean-Baptisten elämä on lähinnä päähänpotkivaa (selityskin löytyy: Grenouillella ei ole ominaistuoksua), mutta hänellä on täydellinen hajuaisti. Hän pystyy erottamaan minkä tahansa tuoksun. Hän päätyykin parfyymintekijän oppipojaksi, mutta hänen ikuinen tavoitteensa on laatia täydellinen tuoksu. Harmi vain, että täydellinen tuoksu vaatii useammankin neitsyen hengen...

Parfyymi ei siis ole ihan tyypillinen fantasiakirja, sen fantasiaelementit ovat kuitenkin aika vähäiset. Pääpaino onkin tuoksujen kuvauksessa ja Süskind onnistuu tässä mestarillisesti. Tuoksut ovat yksi tehokkaimmista tavoista luoda tunnelmaa kertomukseen eikä tässäkään tehdä poikkeusta. Grenouille on hahmona harvinaisen epäpidettävä ja loppuratkaisu yhtäaikaa hyvin epätyydyttävä ja kuitenkin tyydyttävä. Temanttisesti Süskind ei varsinaisesti ihmiskuntaa säästele: siinä missä Grenouille on ikävä ihminen, ei siellä juuri ketään mukavampaakaan ole saatavilla. Sen verran mielenkiintoisia (vaikkakin ikäviä) ajatuksia Süskindillä kuitenkin on, että voisi olla mielenkiintoista lukea häneltä jotain muutakin. Mitään muuta ei tosin ole suomennettu.

Graham Joyce: The Facts of Life

Vielä yksi Swecon-kunniavieraan Graham Joycen kirja, eli se ehkäpä kaikkein kuuluisin: World Fantasy Awardinkin voittanut The Facts of Life.

Coventryyn 2.maailmansodan aikaan ja -jälkeen sijoittuva romaani kertoo Frank-nimisestä pojasta, joka kasvaa äitinsä Cassien ja Cassien sisarusten keskellä. Cassiella on omat ongelmansa, joten Frank siirtyy perheessä siskolta toiselle, oppien heiltä ja opettaen heille. Sisarukset ovat kaikki keskenään hyvin erilaisia... Joycelle ominaisesti yliluonnollinen elementti on tietenkin mukana, mutta Facts of Life on ennen kaikkea tarina perheestä, sodasta ja sodan aiheuttamista seurauksista.

Joycen tyyli on ehkä (näistä lukemistani kirjoista) tässä kaikkein lempein ja hahmokuvaus on hillityintä, mutta hyvin realistista. Frank esiintyy ikäänkuin ulkopuolisena omassa elämässään, mutta kuitenkin yhtäaikaa keskipisteessä. Hahmoja kuvataan sekä hänen kauttaan että perheen isoäidin, Marthan näkökulmasta (toki muistakin, mutta nämä "suodattimet" ovat usein esillä). Mieshahmot jäävät (tarkoituksella) taka-alalle. Kuten Smoking Poppykin (ja tavallaan myös Do the Creepy Thing), Facts of Life kertoo isän kaipuusta ja isän etsimisestä, mutta myös voimakkaasta äidinrakkaudesta.

Sweconissa oli jännä kuunnella kun Joyce kertoi kirjoistaan. Hän on itse kotoisin juuri Coventrysta, ja halusi kertoa 2.maailmansodassa maantasalle pommitetun kaupungin tarinan. Monet Facts of Lifen tapahtumista (yliluonnollisistakin!) ovat kuulemma Joycen sukulaisille tapahtuneita! Kaunis tarina yhdistää huumoria ja surullisia tapahtumia kauniiksi kokonaisuudeksi. Ihana kirja!!

Michael Shea: Nifft the Lean

Välipalana World Fantasy Award -voittaja vuodelta 1982, eli Michael Shean Nifft the Lean.

Nifft the Lean kertoo neljä lyhyempää kertomusta kirjan alussa jo edesmenneestä mestarivarkaasta Nifftistä. Nifft menee sinne minne muut eivät uskalla, näissä tarinoissa neljään erilaiseen demonivaltakuntaan. Vaikka Nifft on ihan sympaattinen hahmo, valvoo hän kuitenkin tehokkaasti aina omia etujaan. Tarinat on pääosin kuvattu jonkun muun kuin Nifftin kertomina, joten totuushan saattaa olla vielä jotain ihan muuta...

Ihan veikeitä tarinoita, ja mielenkiintoisesti ja monipuolisesti Shea kuvailee demoneita ja niiden valtakuntia. Veri lentää, miekat ja magiat ottavat yhteen, ja Shea kyllä hyvin genreä hyödyntää. Helmenkalastus jäi erityisesti mieleen. Aavistuksen verran puuduttavaksi meno loppupuolella yltyi, mutta onneksi kirja oli suhteellisen lyhyt. Tällaista ei-Tolkienilaista fantasiaa on kiva lukea aina silloin tällöin (muunkinlaista ei-Tolkienilaista fantasiaa on toki kiva lukea!), mutta ei välttämättä kovin suurina erinä kerrallaan. No, lyhyinä tarinoina se Conankin toimi, joten...

Guy Gavriel Kay: Ysabel

Joskus ajoitus osuu nappiin. Guy Gavriel Kay'n Ysabel oli istunut hyllyssä jo pari kuukautta, mutta sain luettua sen samana päivänä kun se voitti World Fantasy Award'in! Eli sekin projekti edistyi hieman.

Ysabel - toisin kuin Kayn aiemmat teokset - sijoittuu kokonaan "oikeaan maailmaan," Provenceen tarkkaanottaen. Päähenkilö Ned on työmatkalla olevan isänsä mukana Ranskassa ja sotkeentuu ikiaikaiseen ja toistuvaan rakkaustarinaan. Ned joutuu samalla selvittelemään myös omaa elämäänsä ja etenkin hänen ympärillään olevien ihmisten historiaa. Kay yhdistelee roomalaisia ja kelttimyyttejä hienosti ja "vieras"-konseptia käsitellään paljon.

OK, ensimmäinen ajatus Ysabelista oli "15-vuotias päähenkilö, voi ei!", mutta sen verran kehutusta kirjasta kuitenkin oli kyse, että oli pakko jatkaa. Eikä Ned huono päähenkilö olekaan, Kay osaa tunnetusti kirjoittaa hyviä hahmoja. Tarinassa oli tiettyjä yhtymäkohtia Fionovar-sarjaan, mutta ei mitenkään huonolla tavalla (lähinnä tiettyjä samoja teemoja). Vaikka Ned on tarinan päähenkilö, useissa kohdissa käy hyvin selväksi että hän ei oikeastaan tiedä asioista kovin paljoa, eikä hän ratkaise kaikkia ongelmia (onneksi!). Hänen ympärillään olevilla aikuisilla on omakin elämänsä, josta Ned ei ole tietoinen. Kirjasta puuttuu myös useille fantasiakirjoille ominainen mustavalkoisuus, mikä on aina ollutkin Kayn vahvuus.

Onko tämä Kayn paras kirja, ja se, josta WFA olisi pitänyt antaa? Ehkei, mutta ei tämä missään tapauksessa ole huonoinkaan hänen kirjoistaan (eikä lainkaan huono muutekaan). Seuraavaa Kayn kirjaa odotttelen jo...

Robert McCammon: Boy's life

World Fantasy Award ja Hugo -projekti jatkuu, tällä kertaa vuoden 1992 WFA voittajalla Boy's life'llä. Robert McCammonin tuotanto oli myös aiemmin aivan tuntematonta.

Boy's life kertoo vuodesta 11-12 vuotiaan pojan elämässä amerikkalaisessa pikkukaupungissa vuonna 1964. Cory ja hänen isänsä näkevät kuinka autoon sidottu mies uppoaa järven syvyyksiin. Coryn isä yrittää pelastaa miehen, mutta tämä on murhattu jo ennen autoon laittamista. Mies ei kuitenkaan jätä Corya eikä tämän isää rauhaan, vaan pysyy heidän mielissään koko pitkän kesän ja syksynkin. Cory yrittää selvittää kotikaupungistaan löytyviä hyvän ja pahan voimia, mutta oikeastaan kyse on siitä maagisesta kesästä lapsuuden ja nuoruuden välimaastossa, jolloin kaikkialla on seikkailuita ja maailman ikävä todellisuus ei ole vielä tunkeutunut pysyvästi mielikuvitukseen.

Ei kuulosta kovin originaalilta, mutta McCammonin tapa kertoa Coryn kasvusta ja muutoksesta tuon yhden vuoden aikana on ihan uskomaton! Cory kertoo tarinaa aikuisen itsensä silmin, ja peilaa ajoittain kokemuksiaan aikuisen kokemuksiin. Cory haaveilee kirjailijan urasta, mutta McCammon väittää ettei tarina ole aivan kokonaan elämäkerrallinen. McCammon kuvailee myös hienosti vuotta 1964, jolloin Amerikassa tapahtui paljon merkittäviä asioita, etenkin rotukysymyksiin liittyen. Tämä onkin yksi hienoista asioista kirjassa: vaikka selkeästi asiat eivät aina ole 100% "realistisia" (vai ovatko? kirjan fantastiset elementit voi tulkita monella tavalla!), McCammonin Zephyr vaikuttaa todelliselta paikalta todellisine "arkipäiväisine" ongelmineen. Rotuasioista puhutaan paljon, ja McCammon tuntuu korostavan sitä, että kaikkia asioita ei saisi unohtaa. Niin kuin ei lapsuuden taikuuttakaan.

Hieno kirja! Jonkin verran kauhuelementtejäkin mukana oli, pari melkein liiankin tehokasta. McCammon kirjoittaa hyvin tunteisiin vetoavaa tekstiä, eli parissa kohdassa nenäliinatkin olivat tarpeen... Ehdottoman suositeltava kirja kaikille, jotka ovat joskus olleet lapsia!

Martin Scott: Thraxas

Jatkan edelleen projektiani lukea kaikki World Fantasy Award ja Hugo-voittajat (romaanit) ja nyt vuorossa oli WFA-voittaja Thraxas.
Martin Scottin Thraxas on humoristinen pulp-dekkari, joka sijoittuu mystiseen Turain suurkaupunkiin, jossa asuu velhoja, haltioita jne, mutta jossa on kuitenkin myös selvästi huumeita, prostituutiota ja muita "ei-perinteisiä" fantasiamaailman elementtejä. Turaissa toimii Thraxas-niminen yksityisetsivä, joka on melko hyvä yksityisetsivä mutta huono velho. Hän ei myöskään ole sankarillisin sankari: hän on syö, juo, pelaa ja polttaa liikaa. Thraxas palkataan etsimään nippu kirjeitä ja pian häntä syytetäänkin jo murhasta. Niin kuin näissä aika usein käykin.
Thraxas oli ihan hauska kirja. Ja tosiaan, ihan hauska, muttei ehkä ihan WFA:n tasoisesti hyvä. Ehkä olen lukenut jo aivan liikaa urbaania fantasiaa, mutta monet Thraxasin ideoista olivat ehtineet jo tulla vastaan. OK, tämä kirja on tietysti kirjoitettu aikaisemmin, eli täältähän varmasti monet ovat ideoita napanneet, mutta silti. Thraxas on hahmona ihan hauska ja Scott kirjoittaa todella hyvin, eli kyllä tätä ihan ilokseen luki. Tuskin hankin seuraavia osia, mutta jos nyt kirjastossa tai jossain muualla (halvalla) vastaan tulee, niin ehkä sitten kuitenkin...