Saturday, August 27, 2011

Andrzei Sapkowski: Viimeinen toivomus

Osallistuin kesän Finnconissa Tähtifantasia-palkinnon varjopaneeliin (eli siis panelistit, jotka eivät tienneet voittajaa, puivat ehdokkaita ja esittivät omat arvauksensa voittajasta: pieleen meni). Tuli siis luettua nekin Tähtifantasia-ehdokkaat, jotka oli jääneet lukematta (Tuulen nimi & Kuolemattomien kaarti on arvosteltu Portissa, Yövartiosto tuli luettua englanniksi kauan aikaa sitten). Toinen näistä vielä lukemattomista oli Andrzei Sapkowskin Viimeinen toivomus.

Viimeinen toivomus seuraa (Witcher-peleistäkin tutun) Geraltin seikkailuita. Kirja on oikeastaan novellikokoelma, joita sitoo yhteen hyvin löyhä kehyskertomus. Geralt reissaa ympäriinsä ja kohtaa erilaisia hirviöitä.

Romaanin vahvuus on nimenomaan Geraltissa ja hänen kohtaamissaan otuksissa. Perinteisistä hirviöistä on päästy itäeurooppalaisiin ja - ennen kaikkea - musta-valkoisuuden sijaan Sapkowski pelaa paljon harmaasävyillä. Siinä missä Geralt ei ole aivan puhtoisa, eivät hänen kohtaamansa hirviöt ole välttämättä suoranaisesti pahoja. Käsiteltävät aiheet ovat muutenkin "aikuisempia": sekä väkivalta että seksi on melkoisen graafista. Sinänsä Viimeinen toivomus oli ihan viihdyttävä, hieman pulp-henkinenkin, mutta oliko se paras viime vuonna ilmestyneistä käännetyistä fantasiakirjoista...? No, virallisen raadin mukaan ainakin oli: Viimeinen toivomus voitti Tähtifantasia-palkinnon. Varjoraati tuntui olevan Swainstonin puolella.

Tuesday, August 23, 2011

Jasper Fforde: Shades of Grey

Seuraavaa Thursday Next -romaania odotellessa oli hyvä lukea Jasper Fforden uusin teos, humoristinen dystopia Shades of Grey. Humoristinen dystopia? Niinpä.

Tulevaisuuden Walesiin (n.+500 v.) Eddie Russet ja hänen isänsä lähetetään "maaseudulle", East Carminen kylään rangaistukseksi käytännön pilasta. East Carminessa Eddie tapaa Jane-nimisen tytön, joka on ns. kastiton. Jane ei tunnu hyväksyvän maailmassa vallitsevaa tilaa ja ihmisluokkia kovinkaan helposti, ja luonnollisesti naivi Eddie tempautuu mukaan Janen suunnitelmiin. Matkan varrella selviää tietenkin myös se, että hallitus ei ehkä olekaan aivan niin hyvä kuin mitä antaa ymmärtää.

Shades of Greyn maailma on mielenkiintoinen. Ihmisten sosiaalinen status ja luokka määrittyy sen mukaan, mitä värejä he pystyvät näkemään. Teini-ikäiset testataan tietyn ikäisinä, ja esimerkiksi eri värejä näkevien väliset avioliitot ovat kiellettyjä. Toisaalta taas avioiliitoilla halutaan jalostaa jälkikasvun väripotentiaalia: mitä selvemmin tietyn värin näkee, sitä korkeampaan asemaan nousee. Shades of Grey ei ole yhtä hauska ja sanaleikkejä viljelevä kuin Fforden aiemmat sarjat. Dystopiaksi se kuitenkin on varsin huvittava (mihin ei tietenkään paljoa tarvita: dystopiat eivät kuitenkaan yleensä ole lainkaan hauskoja), ja korostaa dystooppisten hallitusten mielettömyyttä (esim. lusikoiden tekeminen on kiellettyä ja siksipä ne ovat kovaa valuuttaa maailmassa).

Vaikka ehkä Fforden muut sarjat ovat parempia, kyllä tämänkin jatko-osat tulee varmasti luettua!

Sunday, August 21, 2011

Terry Pratchett: I shall wear midnight

Terry Pratchett tuntuu solmivan langanpäitään yhteen; I shall wear midnight on varmaankin viimeinen kirja nuoresta noidasta, Tiffany Achingista.

Tiffany on 15-vuotias ja jo kokenut noita. Tiffany joutuukin kokemaan melkoisia: vastuuta, rakkautta, vihaa monissa eri muodoissa. Noitavainot ja ennakkoluulot nostavat rumaa päätään, ja se saattaa olla Tiffanyn vika! Nac Mac Feeglet ovat myös vauhdissa, ja niiden pysäyttäminen on perinteisesti vaikeaa.

I shall wear midnight on selvästi synkin Tiffany-kirja. Teemat, joita tässä käsitellään, ovat selvästi voimakkaampia ja vakavampia kuin aiemmissa kirjoissa (esim. perheväkivalta, ennakkoluulot, mustasukkaisuus). Ihan kauhean synkäksi meno ei onneksi kuitenkaan mene (vrt. monet muut nuortenkirjat), mutta aiempiin osiin verrattuna tämä on "aikuisempi." Niin on tietenkin myös Tiffany itse, ja hahmojen kehitys onkin tässä taas hyvin onnistunutta. Pratchettin kirjat toimivat yksittäisinä tarinoina, mutta kun ne lukee järjestyksessä, huomaa selvästi miten hahmot ovat muuttuneet. Joka tapauksessa I shall wear midnight on kaunis tarina, joka lopettaa tyylikkäästi tiettyjen hahmojen tarinan. Oli myös hauska tavata muutama "vanha tuttu" aiemmista Discworld-romaaneista!

Ja niinhän siinä sitten tietenkin kävi, että Connie Willisin Blackout/All Clear voitti sen Hugon. Ehkä minä en vain tajunnut sen hienoutta, mutta The Dervish House oli kyllä selkeästi paljon parempi kirja! Harmi.

Wednesday, August 17, 2011

Connie Willis: Blackout/All Clear

Viimeinenkin Hugo-ehdokas piti lukea, eli Connie Willisin tupla-kirja (=yksi kirja kahteen osaan jaettuna, molemmat osat ilmestyivät viime vuonna) Blackout/All Clear.

Blackout/All Clear seuraa kolmea historioitsijaa, jotka matkustavat vuodesta 2060 vuoden 1941 Lontooseen tutkimaan ja seuraamaan elämää Englannissa pommitusten aikaan. Suhteellisen nopeasti käy ilmi, että he eivät pääse enää takaisin "nykypäivään", ja pelko siitä, että he ovatkin muuttaneet menneisyyttä nousee esiin. Paljon aikaa käytetään myös toisten hahmojen etsimiseen...

Blackout oli itse asiassa ihan kiva, ainakin aluksi, etenkin kun ei Willisiä ollut aiemmin lukenut. Lähtökohta oli sinänsä ihan mielenkiintoinen, ja ajatus historian tutkimisesta "paikan päällä" oli hauska. Mutta. Tarina junnasi paikallaan ihan hirvittävästi. Samaa "mennään ristiin jossain paikassa" -juonikuvioita käytettiin kuin farssissa konsanaan, ja kirjassa oli aivan liikaa toistoa, tyyliin: "Maanantaina Michaelin piti soittaa. Mutta hän ei soittanut. Hän ei soittanut tiistainakaan." Hahmot olivat suhteellisen mielenkiintoisia, mutta eivät niin mielenkiintoisia, että olisi ihan kauheasti jaksanut kiinnostaa. Tästä olisi saanut ehkä yhden ihan hyvän n.400-sivuisen kirjan, mutta ei kahta yli 700-sivuista!

Ensi viikonloppuna sitten selviää kuinka Hugoissa käy!

Friday, August 5, 2011

N. K. Jemisin: The Hundred Thousand Kingdoms

Tämän vuoden Hugo-ehdokaslistalla oli yksi oikea esikoiskirjailija, N. K. Jemisin, jonka romaani The Hundred Thousand Kingdoms on ollut monella "vuoden parhaat kirjat" -listalla ja voittikin jo Locus'in "paras esikoisromaani"-palkinnon.

Äitinsä menettänyt Yeine kutsutaan leijuvaan Taivaskaupunkiin. Maailman hallitsija, Yeinen isoisä, nimeää tämän yllättävästi yhdeksi potentiaalisista perijöistään ja niinpä Yeine päätyy kiivaaseen kamppailuun serkkujensa kanssa hyvin julmassa yhteiskunnassa. Taivaassa asuu myös neljä orjuutettua jumalaa, jotka hekin kiinnostuvat Yeinestä.

Ideana tämä oli tosi hyvä, ja etenkin ajatus siitä, että jumalia voisi orjuuttaa aseikseen oli mielenkiintoinen. Jemisinin käyttämä kieli on myös todella kaunista ja sitä luki mielellään. Valitettavasti muu juoni ja ennen kaikkea hahmot jäivät ohuiksi. Yeine on kaikesta huolimatta melko persoonaton ja jumalista tärkein, Nahadoth on varsin yksiulotteinen. Jotenkin tästä jäi sellainen paranormaalin romanssin -fiilis, vaikka siitä ei varmaankaan ollut kyse.

Jatko-osia tulee luettua, ehkä, mutta jotenkin tämä ei vain ollut minun makuuni. Tai sitten en vaan tajunnut.

Wednesday, August 3, 2011

Elizabeth Bear: Jenny Casey -trilogia

Euroconin toinen kunniavieras, Elizabeth Bear, oli aiemmin täysin tuntematon tuttavuus, ja Jenny Casey -trilogiaa suositeltiin hyväksi aloitussarjaksi. Mitä se olikin.

Jenny Casey on menettänyt toisen silmänsä ja kätensä, ja saanut tilalle uudet, parannetut koneversiot. Sarjan ensimmäinen osa, Hammered, käsittelee Jennyn uudelleen rekrytointia hommaan johon vain hän on soveltuva. Ja johon hän ei tietenkään haluaisi ryhtyä, syistä jotka kyllä tulevat kirjassa hyvin selväksi. Tärkeässä osassa ovat myös Jennyn ystävät, etenkin Gabe perheineen. Toinen osa, Scardown, korostaa ensimmäisen osan teemoja, tai ainakin osaa niistä, etenkin ympäristötuhoja. Tapahtumat sijoittuvat pääasiallisesti avaruusalukselle, jonne suurin osa ensimmäisen osan hahmoista on päätynyt. Kanadan ja Kiinan välit alkavat kiristyä ja jossain tuntuu olevan jotain avaruusolentojakin. Kolmannessa osassa, Worldwired, Jenny "pelastaa maailman", tai jotain sen suuntaista. Tässä vaiheessa pelataan jo varsin isoilla panoksilla, eikä helppoja ratkaisuja enää ole. Koko ajan mukana on "oikean" maailman lisäksi virtuaaliulottuvuus, mutta varsinaista cyberpunkia tämä ei kyllä ole.

Jenny määrittelee itseään pitkään ja pitkälti muokkaustensa kautta. Jenny on hahmona oikein onnistunut: epätäydellinen, hieman vanhempi naishahmo. Jennyn tarina kerrotaan preesensissä ja 1.persoonassa, muut 3.persoonan imperfektissä. Poikkeuksellisesti kirjassa on myös onnistuneita ja kiinnostavia lapsi/teinihahmoja sekä ihana AI. Ihmissuhteet olivat myös miellyttävän monimuotoisia, ja mies-nais -heteropari ei ollut tässä maailmassa mitenkään ainoa vaihtoehto. Paikoitellen tarina on hieman sirpaleinen ja on hieman hankala pysyä mukana, mutta mitä pidemmälle sarja etenee, sitä helpommaksi se käy. Sarja kannattaa ehdottomasti lukea kokonaisuutena ja järjestyksessä!

Kyllä nämä mielellään luki. Pitäisi lukea Bearilta vielä jotain muutakin: Euroconissa selvisi nimittäin se, että hän on hyvin mielenkiintoinen ihminen ja loistava esiintyjä!