Jasper Fforde: Shades of Grey

Seuraavaa Thursday Next -romaania odotellessa oli hyvä lukea Jasper Fforden uusin teos, humoristinen dystopia Shades of Grey. Humoristinen dystopia? Niinpä.

Tulevaisuuden Walesiin (n.+500 v.) Eddie Russet ja hänen isänsä lähetetään "maaseudulle", East Carminen kylään rangaistukseksi käytännön pilasta. East Carminessa Eddie tapaa Jane-nimisen tytön, joka on ns. kastiton. Jane ei tunnu hyväksyvän maailmassa vallitsevaa tilaa ja ihmisluokkia kovinkaan helposti, ja luonnollisesti naivi Eddie tempautuu mukaan Janen suunnitelmiin. Matkan varrella selviää tietenkin myös se, että hallitus ei ehkä olekaan aivan niin hyvä kuin mitä antaa ymmärtää.

Shades of Greyn maailma on mielenkiintoinen. Ihmisten sosiaalinen status ja luokka määrittyy sen mukaan, mitä värejä he pystyvät näkemään. Teini-ikäiset testataan tietyn ikäisinä, ja esimerkiksi eri värejä näkevien väliset avioliitot ovat kiellettyjä. Toisaalta taas avioiliitoilla halutaan jalostaa jälkikasvun väripotentiaalia: mitä selvemmin tietyn värin näkee, sitä korkeampaan asemaan nousee. Shades of Grey ei ole yhtä hauska ja sanaleikkejä viljelevä kuin Fforden aiemmat sarjat. Dystopiaksi se kuitenkin on varsin huvittava (mihin ei tietenkään paljoa tarvita: dystopiat eivät kuitenkaan yleensä ole lainkaan hauskoja), ja korostaa dystooppisten hallitusten mielettömyyttä (esim. lusikoiden tekeminen on kiellettyä ja siksipä ne ovat kovaa valuuttaa maailmassa).

Vaikka ehkä Fforden muut sarjat ovat parempia, kyllä tämänkin jatko-osat tulee varmasti luettua!

Terry Pratchett: I shall wear midnight

Terry Pratchett tuntuu solmivan langanpäitään yhteen; I shall wear midnight on varmaankin viimeinen kirja nuoresta noidasta, Tiffany Achingista.

Tiffany on 15-vuotias ja jo kokenut noita. Tiffany joutuukin kokemaan melkoisia: vastuuta, rakkautta, vihaa monissa eri muodoissa. Noitavainot ja ennakkoluulot nostavat rumaa päätään, ja se saattaa olla Tiffanyn vika! Nac Mac Feeglet ovat myös vauhdissa, ja niiden pysäyttäminen on perinteisesti vaikeaa.

I shall wear midnight on selvästi synkin Tiffany-kirja. Teemat, joita tässä käsitellään, ovat selvästi voimakkaampia ja vakavampia kuin aiemmissa kirjoissa (esim. perheväkivalta, ennakkoluulot, mustasukkaisuus). Ihan kauhean synkäksi meno ei onneksi kuitenkaan mene (vrt. monet muut nuortenkirjat), mutta aiempiin osiin verrattuna tämä on "aikuisempi." Niin on tietenkin myös Tiffany itse, ja hahmojen kehitys onkin tässä taas hyvin onnistunutta. Pratchettin kirjat toimivat yksittäisinä tarinoina, mutta kun ne lukee järjestyksessä, huomaa selvästi miten hahmot ovat muuttuneet. Joka tapauksessa I shall wear midnight on kaunis tarina, joka lopettaa tyylikkäästi tiettyjen hahmojen tarinan. Oli myös hauska tavata muutama "vanha tuttu" aiemmista Discworld-romaaneista!

Ja niinhän siinä sitten tietenkin kävi, että Connie Willisin Blackout/All Clear voitti sen Hugon. Ehkä minä en vain tajunnut sen hienoutta, mutta The Dervish House oli kyllä selkeästi paljon parempi kirja! Harmi.

Terry Pratchett: Unseen Academicals

Jalkapallon MM-kisojen aikaan oli syytä lukea tietenkin jalkapalloaiheista kirjallisuutta. Onnekkaana sattumana (?) Terry Pratchettin viimeisin pokkarimuodossa julkaistu Discworld-kirja käsitteli juurikin jalkapalloa.

Jalkapalloa on tavallaan aina pelattu Ankh-Morporkissa, mutta nyt on tosi (ja Yliopiston maine, kunnia ja tulevaisuus) kyseessä. Pääpaino on siis velhoissa, mutta myös Yliopiston "vähäisemmissä" työntekijöissä, eli keittäjissä ja kynttilänsytyttäjissä. Sivujuonena pohditaan sitä, mikä tekee ihmisestä ihmisen (tai ei-ihmisestä, niin kuin tässä tapauksessa), rasismia ja supermalleja.

Unseen Academicals oli hyvin tyypillinen Discworld. Muutama aidosti hauska idea ja vitsi, hieman pitkitetty keskivaiheiltaan. On hyvä, että Pratchett on onnistunut siirtymään pois suosituimmista hahmoistaan, tai ainakin ottamaan heitä mukaan vain sivurooleissa (Rincewind, Vimes jne). Uudet hahmot ovat pääasiassa ihan toimivia, ja vähemmän "kovia", eli on helpompi keksiä vastustajia. Tosin Patriisi on toki hyvä vastustaja ihan kelle tahansa... Ei tämä nyt suuria odotuksia seuraaviin kirjoihin saanut aikaan, mutta kyllä silti ihan lukemisen arvoinen.

Jasper Fforde: First Among Sequels

Pakkohan se viides osa Thursday Nextin seikkailuja oli lukea... Nyt on työn alla Kuvastaja-ehdokkaita, eli taas hieman taukoa täälläkin.

First Among Sequels sijoittuu vuoteen 2002, 14 vuotta Something Rottenin jälkeen. Thursday on kolmen lapsen äiti joka myy mattoja (ja muita lattianpäällysteitä). Tai ainakin niin hän uskottelee aviomiehelleen. Todellisuudessa Thursday on tietenkin edelleen kirjamaailmassa mukana, ja samalla tekee hyvin epäilyttäviä juustokauppoja... Ongelmia toki on: edellisistä kirjoista tutut hahmot eivät vain suostu pysymään poissa ja vanhin lapsi ei käyttäydy ollenkaan tavalla, joka mahdollistaisi Thursdayn jo hänelle näkemän tulevaisuuden. Tai oikeastaan tulevaisuutta ollenkaan, kenellekään.

Maailmaa ollaan siis taas pelastamassa, ja samalla ratkotaan kirjapuolen ongelmia. Kuten edellisissäkin kirjoissa, kirjamaailma on viihdyttävämpi. Tällä kertaa mukana on ylimääräisenä ongelmana se, että Thursday itse on tietenkin fiktiivinen hahmo, onhan hänen seikkailuistaan julkaistu jo monta kertaa, joten myös fiktiivinen Thursday elää kirjamaailmassa. Mutta onko niiden tarinoiden Thursday samanlainen kuin oikea, vai onko hänet kuvattu kirjoissa täysin erilaiseksi? Tästä saadaan paljon hupia irti.

Muuten First Among Sequels tuntui hieman väkinäiseltä ja ajoittain vaikutti siltä, että kaikki edellisissä kirjoissa esiintyneet hahmot piti saada tavalla tai toisella mukaan. Loppu oli kuitenkin onnistunut ja lopetus lupaa mielenkiintoista jatkoa Thursdayn tarinalle, joten kaipa sitä tulee näitä jatkossakin luettua. Koska ei tämäkään erityisen huono ollut..

Jasper Fforde: Something Rotten

No niin, Thursday Next -sarja tältä osin luettuna, tai siis ne neljä "alkuperäistä" osaa. Something Rotten päättää tarinan, joka oikeastaan alkoi kirjassa Lost in a Good Book. The Eyre Affairin tapahtumatkin kummittelevat vielä mukana, mutta se toimii yksinäänkin (kolme muuta oikeastaan eivät).

Thursday palaa kaksivuotiaan poikansa (Friday) ja Pickwick-dodonsa kanssa takaisin "oikeaan maailmaan", jossa moni asia on muuttunut, mutta monet asiat ovat yhä ennallaan. Maailmanlopppua ennustetaan, mutta Goliath-korporaatio kaatuu, jos Swindon voittaa kroketin maailmanmestaruuden (kroketti on muuten todella vaarallinen laji!). Thursdaylla on myös ongelmia huonosti oikeaan maailmaan sopeutuvan Hamletin kanssa (jolla on mm.ongelmia tehdä päätöksiä...), ja kirjamaailmassa on myös vaikeuksia (mm. Hamletin poissaolon takia).

Something Rotten oli ehkä ehjempi kokonaisuus kuin The Well of Lost Plots ja varsin hauskahan tämälkin oli. Fforde nivoo aiemmissa osissa aloittamansa juonikuviot yhteen ja ainakin yksi "isommista kuvioista" oli sellainen, että kun tiesi sen olemassaolosta, sen etenemistä saattoi hyvin seurata aiemmissa kirjoissa (ekalla lukemisella meni ihan ohi). Lopussa oli tippa linssissä, yksi hienoimmista kuolinkohtauksista ikinä (sen enempää spoilaamatta kuka kuolee). Tämä olisi hyvin voinut olla viimeinen osa Thursdayn seikkailuita, mutta First Among Sequels on jo kirjahyllyssä...

Jasper Fforde: The Well of Lost Plots

Eipä mennyt puolta vuotta seuraavan Thursday Next-kirjan pariin pääsemisessä. Tämä olikin hyvä asia, sillä siinä missä The Eyre Affair on suhteellisen itsenäinen kirja, muodostavat kolme seuraavaa osaa selvästi yhden kokonaisuuden.

The Well of Lost Plotsissa Thursday on muuttanut väliaikaisesti Kadonneiden Juonien Kaivoon, eli paikkaan missä toistaiseksi kirjoittamattomat kirjat asuvat. Siellä on muuten ihan rauhallista, mitä nyt Macbethin kolme noitaa käyvät lausumassa ennustuksiaan ja kirja tuntuu hajoavan alta... Thursday joutuu myös Jurisfictionin pyörteisiin, eli varmistamaan että jo olemassaolevissa kirjoissa kaikki sujuu kuten pitäisi. Eikä sovi unohtaa aviomiestäkään...! "Oikean maailman" puolelle ei tässä kirjassa päästä lainkaan, mutta eipä sitä juuri kaipaakaan.

The Well of Lost Plots on ehkä sirpaleisin näistä neljästä kirjasta, eli siinä on monta pienempää juonta eikä niinkään yhtä isoa. Monessa muussa kirjassa se haittaisi, mutta onneksi Fforde kirjoittaa niin hauskasti, että "väliepisodejakin" on todella hauska lukea. Jonkiverran kirjallisuustuntemusta nämä vaativat, että tajuaa edes osan vitseistä. Shakespearen tuntemus on aika olennaista... Nyt vielä neljäs osa uusintakierrokselta pois ja sitten uuden Thursday Nextin kimppuun.

En muuten muistanutkaan että Fforden toinen sarja, Nursery Crime-sarja, on ihan suora Thursday Next spin-off.

Jasper Fforde: Lost in a Good Book

Ajatuksena oli tietenkin lukea koko Thursday Next -sarja putkeen, mutta näköjään meni sitten puolisen vuotta osien 1 ja 2 välissä. Oh well...

Thursday Next on The Eyre Affairin jälkeen varsin hyvässä mielentilassa ja muutenkin menee hyvin, jatkuvaa julkisuutta lukuunottamatta. On ikävä mennä televisiohaastatteluihin, jos ei saa puhua The Eyre Affairissa paljastuneista asioista, vaan lähinnä dodojen kasvatuksesta. Thursdayn ongelmat kuitenkin pahenevat nopeasti, ja jatkuvat yhteensattumat alkavat olla hengenvaarallisia. The Eyre Affairissa tehdyt päätökset tulevat nekin kummittelemaan ja sen seurauksena Thursdayn parisuhteeseen tulee melko valtaisa ryppy (ehkä jopa Wrinkle in Time?).

Samaa kamaa kuin edellinenkin osa, siis. Kirjallisuusviitteitä on ehkä hieman vähemmän (tosin Shakespearen kadonneen näytelmän metsästys on varsin vinkeää), mutta homma toimii edelleen. Sanaleikkejä on tässä osassa vastaavasti hieman entistä enemmän, eli tuskin näitä tullaan koskaan suomeksi saamaan. Pickwick - Thrusdayn lemmikkidodo - osoittaa myös yllättäviä piirteitä, mikä on tietenkin ihanaa! Lost in a Good Book jää selkeästi enemmän kesken kuin The Eyre Affair, mikä tarkoittaa sitä, että seuraavan osan kimppuun pitikin käydä heti eikä odottaa taas puolta vuotta.

Sue Townsend: Number 10

Jotain ihan muuta vaihteeksi. Sue Townsendin hieman vanhempi teos Number 10, poliittista satiiria (ja "satiiria").

Britannian pääministeri Edward Clare tajuaa ettei ymmärrä enää lainkaan tavallisia kansalaisia, ja niinpä hän lähtee henkivartijansa Jack Sprattin kanssa "lomalle" normaalien ihmisten pariin selvittääkseen mitä hänestä ja hallinnosta oikeasti puhutaan. Pääministeri on toki tunnettu hahmo, joten naamiointi tulee tarpeeseen... onneksi pääministeri viihtyy vaimonsa vaatteissa!

Ihan kivasti Townsend taas kuvailee brittien ongelmia, esimerkiksi terveydenhuoltoon ja sosiaaliavustuksiin liittyen. Edward Clare on varsin onnistunut pökkelö, jonka kosketus tosielämään on melko ohut. Sivuhahmot ovat varsin karrikoituja, mikä tietenkin tällaiseen sopiikin. Toisin kuin The Queen and I:ssä ja Queen Camillassa, Number 10:n päähenkilö ei ole suoraan kukaan brittipoliitikko (vaikka yhteys Tony Blairiin onkin ihan selkeä).

Kevyttä kesälukemista, ei niin hyvä kuin The Queen and I, parempi kuin Queen Camilla.

Jasper Fforde: The Eyre Affair

Tämän olen kyllä lukenut aikaisemminkin, mutta kun nyt kirja sattui (kirjaimellisesti) kulkemaan kauttani, niin päätin lukea sen uudestaan, eli Jasper Fforden The Eyre Affair uusintakierroksella.

On vuosi 1985 maailmassa, jossa Krimin sota jatkuu edelleen, Wales on itsenäinen valtio ja kloonatut dodot suosittuja lemmikkejä (vaikkakaan eivät enää aivan tredikkäitä). Kirjallisuuteen liittyviä rikoksia on niin paljon, että niitä tutkii oma osastonsa, johon päähenkilö Thursday Next kuuluu. Thursday tutkii kirjallisuusväärennöksiä ja piraattikopioita ja muuta normaalia, kunnes kirjoihin liittyvät rikokset siirtyvä ihan muihin sfääreihin... Onko mahdollista kidnapata fiktiivistä hahmoa? Thursdaylla onkin vastassaan suunnattoman vaarallinen vastustaja, jonka kynsistä ei vielä kukaan ole selvinnyt hengissä!

Syvällistähän tämä ei sinänsä ole, mutta ehdottoman viihdyttävää ja täynnä ihania kirjallisuusvitsejä (hienovaraisia ja vähemmän sellaisia), jotka vetoavat minuun. Ja tietenkin dodoja: Pickwick (Thursdayn dodo) on ehkä kirjallisuushistorian sympaattisin lemmikki! (Destructionin/Deliriumin Barnabasta ehkä lukuunottamatta, mutta hän ei ehkä ollutkaan varsinaisesti lemmikki...). Hieman kirjallisuustaustaahan tällaisesta huumorista nauttiminen ehkä vaatii (=tietyntyyppistä nörttiyttä), mutta ilmankin sitä The Eyre Affair on mitä viihdyttävin ja actionpainotteinen dekkari! Pitääkin lukea koko sarja uudestaan (ja uusin osa ensimmäistä kertaa!)

Stella Gibbons: Cold Comfort Farm

Kirjallisuusparodiaa tällä kertaa, Stella Gibbonsin Cold Comfort Farm. Varsin viihdyttävää.

Flora Poste on aikaansaava nuori nainen, joka lähtee maaseudulle kummallisten sukulaistensa luo tarkoituksenaan selvittää kaikki heidän ongelmansa ja tuoda sukulaiset ns. nykypäivään. Sukulaisissa riittää hommaa, mutta Flora ei helposti lannistu!

Ihastuttavaa kieltä, paljon omituisia (mutta ymmärrettäviä) termejä, jotka luovat ihanaa "maalaiskuvaa". Vinkeitä hahmoja, toinen toistaan oudompia ongelmia. Ja tietenkin pirteä (Flora on suorastaan pirteä!) päähenkilö, joka täysin muiden elämästä piittaamatta parantaa kaiken.

Ehdottoman viihdyttävä, mutta vaatii hieman brittiläisen kirjallisuuden tuntemusta: suurin osa riemusta tulee Gibbonsin tavasta parodioida mm. D.H.Lawrencea. Tämän tyyppisiä vakavia kirjoja on kuitenkin kirjoitettu paljonkin tuossa 1900-luvun alkupuolella... Pitäisi varmaan hankkia kirjan jatko-osakin, vaikka eiväthän ne yleensä ole niin hyviä... Myös leffaan tekisi mieli tutustua!

Jasper Fforde: The Fourth Bear

Kirjallista (ja metakirjallista) huumoria, eli Jasper Fforden viimeisin Nursery Crime -kirja. Ei viimeinen, lisää on tulossa (ja tällaiset ei-jatkuvajuoniset-sarjat ovatkin ihan OK.)

The Fourth Bear'issa Jack Spratt jatkaa lastenloruihin liittyviä tutkimuksiaan. Karhut diilaavat laittomasti puuroryynejä, Kultakutri on kadonnut ja kurkkujen kasvattaminen onkin yllättävän vaarallista. Periaatteessa tämä on "dekkari" (=selvitetään kuka on tehnyt rikoksen), mutta kirjan oikea lumo on mm. siinä, että osa hahmoista on lastenkirja/loruhahmoja ja osa "oikeita" ihmisiä. Ja koko ajan viitataan kirjallisuuteen ja runoihin ja siihen, että hahmot ovat kuitenkin pohjimmiltaan kaikki fiktiivisiä kirjahenkilöitä.

Tämä vaatii siis melko tarkkaa lukemista, ja lastenlorut pitää tuntea aika hyvin (englanniksi). Lastenlorut ovat tunnetusti melko väkivaltaista kamaa, eli niistä saa hienosti materiaalia kaikenlaisiin "hauskoihin" rikoksiin. Jack Spratt -kirjat eivät ole aivan yhtä viihdyttäviä kuin Thursday Next -sarja, mutta oikein mielellään näitäkin lukee ja odotan seuraavaa pokkaria innokkaasti! Ja seuraava Thursday Next -pokkarihan on juuri tuloillaan/tullut!

Terry Pratchett: Making Money

Joskus pitää lukea jotain muutakin kuin con-vieraiden kirjoja. Ja uusi Prathett-pokkari menee aina kaikkien muiden lukulistojen ohi...

Making Money on siis viimeisin Discworld-pokkari ja kertoo, kuinka ollakaan, pankkielämästä Ankh-Morporkissa. Pääosassa on Going Postal -kirjasta tuttu Moist von Lipwig, joka onkin ihan hauska hahmo (vaikka tietyt piirteet ovatkin hyvin samat kuin Vimesillä, ei se haittaa, koska Vimes on myös Pratchettin hahmojen paremmasta päästä). Moistille tehdään tarjous, josta hänen on hyvin vaikea kieltäytyä, eli hänet "valitaan" pankin johtoon (oikeasti pankin omistaa Mr Fuzzpot, koira). Pankin johtaminen ei ole ihan helppoa, tietenkään, ja niin pankin entisen omistajan sukulaiset kuin Lordi Vetinarikin tuntuvat heittävän kapuloita rattaisiin jatkuvasti. Moist haluaisi myös vaihtaa Ankh-Morporkin rahakannan kultakolikoista seteleihin ja siinäkin on omat ongelmansa.

Ei Making Money Pratchettin parhaita kirjoja ole, mutta muutama ihan vinkeä ajatus tässäkin on. Vetinari on ihastuttava vastustaja ja Moist tosiaan ihan viihdyttävä hahmo. Takakansiteksti on muuten taas näitä tapauksia, joissa kirjoittaja on lukenut palan sieltä, toisen täältä: sillä on hyvin vähän tekemistä kirjan itsensä kanssa! Kyllä kannatti kuitenkin lukea, leppoisaa välipalalukemista.

Martin Scott: Thraxas

Jatkan edelleen projektiani lukea kaikki World Fantasy Award ja Hugo-voittajat (romaanit) ja nyt vuorossa oli WFA-voittaja Thraxas.
Martin Scottin Thraxas on humoristinen pulp-dekkari, joka sijoittuu mystiseen Turain suurkaupunkiin, jossa asuu velhoja, haltioita jne, mutta jossa on kuitenkin myös selvästi huumeita, prostituutiota ja muita "ei-perinteisiä" fantasiamaailman elementtejä. Turaissa toimii Thraxas-niminen yksityisetsivä, joka on melko hyvä yksityisetsivä mutta huono velho. Hän ei myöskään ole sankarillisin sankari: hän on syö, juo, pelaa ja polttaa liikaa. Thraxas palkataan etsimään nippu kirjeitä ja pian häntä syytetäänkin jo murhasta. Niin kuin näissä aika usein käykin.
Thraxas oli ihan hauska kirja. Ja tosiaan, ihan hauska, muttei ehkä ihan WFA:n tasoisesti hyvä. Ehkä olen lukenut jo aivan liikaa urbaania fantasiaa, mutta monet Thraxasin ideoista olivat ehtineet jo tulla vastaan. OK, tämä kirja on tietysti kirjoitettu aikaisemmin, eli täältähän varmasti monet ovat ideoita napanneet, mutta silti. Thraxas on hahmona ihan hauska ja Scott kirjoittaa todella hyvin, eli kyllä tätä ihan ilokseen luki. Tuskin hankin seuraavia osia, mutta jos nyt kirjastossa tai jossain muualla (halvalla) vastaan tulee, niin ehkä sitten kuitenkin...

Terry Pratchett: Wintersmith

Vaikka vaikuttaa siltä, etten ole lukenut mitään pitkään aikaan, kyse on kuitenkin taas arvostelukirjoista (ja niitä olen ehtinyt lukea viimeisen parin viikon sisään 5 kpl, ja yksi niistä oli todellinen mammutti kooltaan!)

Mutta nyt oli taas aika lukea "omaksi iloksi" ja mikä sen iloisempaa kuin Terry Pratchettin uusin pokkari, Wintersmith. Wintersmith on "nuoremmille" suunnattua Discworldia ja kertoo nuoresta (13 v) noidasta, Tiffany Achingista. Tiffany on ikäisekseen varsin kyvykäs noita ja apunaan hänellä ovat Nac Mac Feeglet, tappelemiseen ja ryyppäämiseen keskittyvät lähinnä haltioita muistuttavat pienet, siniset miehet. Tiffany on nuoruudestaan johtuen vielä varsin impulsiivinen ja impulsiivisuus johtaakin ongelmiin: Talventakoja (Wintersmith) itse rakastuu Tiffanyyn ja kevään tulo onkin vaakalaudalla.

Hyvin taattua Pratchettia. Hieman samoja teemoja kuin muutamassa aikaisemmassa teoksessa (tarinoiden merkitys, itseluottamus), mutta ei suinkaan häiritsevästi. Tiffany on varsin hyvä hahmo ja toisin kuin muutamat muut Pratchettin hahmot, hän ei ole vielä täysin kaikkivoipa vaan erehtyväinen. Sivuhahmoina mukana hääräävät Pratchettiin "kuuluisammat" noidat ja uutena, ihanana hahmona mukaan tulee kissanpoikanen You. (Kuten lausessa: "You, get off from there!")

Pratchettin huumori vetoaa yhä, vaikkei tämä aivan hysteerisen hauska ollutkaan. Aion kyllä lukea jatkossakin, nyt taas vaan pitää odotella vuosi uuden Discworld romaanin pokkariversiota...

Sue Townsend: Queen Camilla

Sue Townsend on ollut yksi suurista suosikeistani jo vuosia, ja ensimmäiset Adrian Mole -kirjat on tullut luettua todella monta kertaa. Nyt kuitenkin luettavana yksi Townsendin "poliittisista" kirjoista, Queen Camilla. Mitään vakavaa kirjallisuutta tämäkään ei ole, vaan erittäin kevyttä ja satiirista kuvausta politiikasta ja kuninkaallisista.

Englannin kuningasperhe asuu "muiden sopeutumattomien" (mm. rikollisten ja ylipainoisten) kanssa suljetulla asuinalueella. Toisaalla Britannian pääministeri haluaa eroon hommastaan, ja tekee kaikkensa välttääkseen uudelleenvalitsemisen, mm. määräämällä vain yksi koira/talous -lain. Hänen pahin kilpailijansa sen sijaan haluaisi nostaa kuningasperheen uudelleen "asemaansa", mikä taas ei kuningattaren mielestä ole kokonaan hyvä idea...

Tämä oli ihan hauska. Ehkei ihan nimensä veroinen, mutta varsin hauska. Ihan The Queen and I tasolle ei Townsend tässä yllä ja osaa kuningasperheen jäsenistä kohdellaan melko kaltoin, mutta silti ihan hyvä fiilis jäi. Huomasin myös kauhukseni, etten ole lukenut Townsendin edellistä poliittista romaania (Number 10)! Tämä pitää korjata ensi tilassa!