Thursday, June 30, 2011

Lauren Weisberger: VIP-ihmisiä

Keväällä tuli luettua myös ei-spefististä (no...) höttöä, eli Lauren Weisbergerin VIP-ihmisiä.

Päähenkilö on juuri poikaystävästään eronnut Bette, joka päätyy töihin PR-firmaan New Yorkissa. Pintaliito on melkoista, ja lopulta pitää sitten päättää kuinka paljon on valmis uhraamaan uransa vuoksi.

Weisberger kirjoitti myös Paholainen pukeutuu Pradaan -kirjan, ja juoni on näissä kahdessa melkoisen samanlainen. On ärsyttävä, naivi päähenkilö jota ilkeä pomo pompottelee. Ja täysin turhia sivuhenkilöitä. Eli ei tämä mikään hyvä kirja ollut, ei edes tällaisten kirjojen joukossa. New Yorkin julkkiselämää se kuvaa ihan kivasti (tiedä sitten kuinka realistisesti).

Monday, June 27, 2011

Eija Lappalainen & Anne Leinonen: Routasisarukset

Pikkutauko back-login purkamisesta, eli aivan uunituore kirja! Eija Lappalaisen ja Anne Leinosen uuden sarjan ensimmäinen osa, Routasisarukset. Lappalainen & Leinonen ovat julkaiseet yhdessä romaaneja aikaisemminkin, ja Routasisarukset tuntuu olevan hieman "aikuisempi" kirja kuin aiemmat.

Utu-tyttö lähtee rauhallisesta Laaksosta etsimään post-ekokatastrofiseen Eurooppaan kadonnutta Marras-veljeään. Matkalla Utu tutustuu myös tarkemmin omiin voimiinsa, koneiden kanssa puhumiseen, ja Marras taas joutuu miettimään omien kykyjensä voimaa. Kaiken takana on ennustus, mutta ei aivan perinteinen sellainen...

Vaikka kirjan alussa on kartta & ennustus, ei Routasisarukset kuitenkaan ole fantasiaa. Se on enemmänkin dystopia-scifiä, mutta onneksi dystooppisuus ei ole aivan lannistavaa. Myöskään sen tarjoama scifi ei ole "vaikeaa" tai liian teknistä, vaan päähenkilöiden kautta luonnollisesti avautuvaa. Kirjan maailma on erityisen mielenkiintoinen: ihmisten lisääntymistä kontrolloidaan mielenkiintoisella tavalla. Biologisten vanhempien merkitys (tai merkitysettömyys) nouseekin esiin monella eri tavalla. Myös voima ja hallinta ovat teemoja joita pohditaan enemmänkin ja useammastakin eri näkökulmasta. Ennustus on myös hieman "perinteisestä" poikkeava!

Routasisarukset on joissain paikoissa leimattu täysin nuortenkirjaksi, todennäköisesti teini-päähenkilöittensä johdosta. Vaikka kirja nuorillekin ehdottomasti sopii, voi sitä kuitenkin suositella aikuisemmillekin lukijoille. Eijan ja Annen luoma maailma on mielenkiintoinen, hieman erilainen tulevaisuudenkuva, joka herättää ajattelemaan sitä, mihin olemme oikeasti menossa. Onko meillä varaa jatkaa tähän tahtiin? Routasisarukset ei kuitenkaan sorru saarnaamaan, ja tiettyä pinnanalaista positiivisuuttakin tuntuu löytyvän. Toivottavasti Suzanne Collinsin Nälkäpeli-sarjasta pitäneet lukijat löytävät tämänkin!

Ja sitten odotellaan jatkoa... Vuosi on pitkä aika odottaa, mutta kannattaa kyllä!

Friday, June 24, 2011

Diana Wynne Jones: Noidan veli

Diana Wynne Jonesin kuolema herätti inspiraation lukea uudestaan joku hänen loistavista teoksistaa. Noidan veli oli ensimmäinen DWJ:n kirja joka talouteen tuli (silloin kun se suomennettiin, eli siis 1980-luvun alkupuolella), eli sillä mennään.

Eric "Kissa" Chant kadehtii siskoaan Gwendolenea, joka on noita. Ja aika inhottava, mutta se ei sisarusrakkautta häiritse. Vanhempiensa kuoleman jälkeen Kissa ja Gwendolen päätyvät Chrestomanci-nimisen velhon "sisäoppilaitokseen" ja sitten Kissan ongelmat vasta alkavat.

Noidan veli kestää aikaa loistavasti. Noitakoulu konseptina on sittemmin toki käsitelty uudestaankin (eikä vain "sen yhden" toimesta), mutta se toimii täälläkin. Gwendolen pääpahiksena on hyvä idea: kyseessä on kuitenkin päähenkilön sisko! Chrestomancista ei tässä kirjassa vielä juurikaan kerrota, mikä lisää hahmon salaperäisyyttä. Myös taikuuden kuvaus on erittäin mielenkiintoista, ja on sinänsä hyvä että hahmojen taikakyvyt ovat tarpeeksi kehittyneet näyttävienkin loitsujen aikaansaamiseksi.

Loistava kirja! Ikävää, ettei muita osia ole suomennettu (kronologisesti ensimmäistä lukuunottamatta). Muutenkin tuntuu että DWJ ei ole Suomessa lainkaan niin tunnettu ja arvostettu kuin hänen pitäisi olla! (Suomentamattomuus vaikuttaa tähän, luonnollisesti).

Neil Gaiman kirjoitti kauniin ja itkettävän muistokirjoituksen ystävästään.

Monday, June 13, 2011

Jim Butcher: Codex Alera

Poikkeuksellisesti nyt koko sarja yhdellä kertaa, eli Jim Butcherin Codex Alera (joka koostuu kirjoista Furies of Calderon, Academ's Fury, Cursor's Fury, Captain's Fury, Princep's Fury ja First Lord's Fury).

Aleran valtakuntaa uhkaavat vaarat monilta suunnilta: Marat'it, Canim'it, jäämiehet ja sisäiset kähinät, mutta kaikki nämä täytyy unohtaa vielä suuremman vihollisen edessä. Saaga keskittyy teini-ikäisen orpopojan, Tavin, aikuistumiseen ja sankariksi kasvamiseen. Tavin lisäksi seurataan muutamaa muuta tärkeää näkökulmahahmoa, jotka osaltaan valottavat Aleran antiikin Roomaa muistuttavaa maailmaa.

Lähtökohta on siis niin perinteinen ettei paremmasta väliä. Orpo maalaispoika, joka on vielä oman maailmansa mittapuulla "heikkolahjainen": kaikki muut aleralaiset osaavat hallita eri elementteihin yhdistettyjä olentoja, Furyja. Mutta ei Tavi. Tarinan aikana selvitää tietenkin miksi Tavi on näin erikoislaatuinen, eikä tarina varsinaisesti kovin yllätyksellinen ole. Butcherin elementteihin (no, melkein) sidottu "magiasysteemi" (eli ne Furyt) on ihan mielenkiintoinen (vaikka mieleen juolahtikin muutama japanilainen konsoliroolipeli), ja suurin osa hahmoista ihan siedettäviä. Tarinaa kerrotaan kivasti sekä "hyvien" että "pahojen" puolelta. Hieman tuntuu kuitenkin siltä, että sarjassa on "monster-of-the-book" -rakenne, eli joka kirjassa taistellaan jonkun rodun kanssa ja taistelut ovat aina vain suurempia ja verisempiä. Herää myös kysymys kuinka paljon taistelukuntoista porukkaa Alerassa oikein on: ruumiita tulee taistelukentällä sellaiseen tahtiin että heikompia hirvittää! Tosin tässä on myös yksi sarjan suurista heikkouksista (ja nyt seuraan SUURI SPOILERI LOPPURATKAISUSTA): Butcher ei tunnu uskaltavan tapattaa päähenkilöitään. Sivuhahmoja ja ennen kaikkea nimetöntä massaa kaatuu, mutta muita ei.

Toinen iso ongelma on Butcherin tyylissä. Codex Alera on hyvin, hyvin perinteistä korkeaa fantasiaa. Sitä ei tietenkään pitäisi verrata Butcherin toiseen sarjaan (Dresden files), mutta valitettavasti kerronta on siellä puolella sujuvampaa ja ennen kaikke humoristisempaa. Alerassa ollaan kovin vakavia, ja tuntuu siltä että joka kirjaan on pistetty yksi humoristinen vuorosana. Ei oikein jaksa toimia. Tästä huolimatta, jotain hyvää sarjassa on oltava, ne tuli kuitenkin kaikki luettua. Osa hahmoista kiinnosti oikeasti (Max, Kitai, Lady Invidia) ja oli kuitenkin mielenkiintoista nähdä veisiko Butcher fantasia-kliseensä loppuun asti. Näitä tuskin tulee kuitenkaan luettua uudestaan, toisin kuin Dresden files.

Wednesday, June 8, 2011

Haruki Murakami: Kafka rannalla

World Fantasy Award -voittajien lisäksi on kiva lukea Tähtifantasia-voittajia. Muutamissa tapauksissa voi jopa lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla! Nyt siis työn alla Haruki Murakamin Kafka rannalla.

Kafka rannalla on tavallaan juonellinen. Joka toisessa seurataan kotoaan lähteneen nuoren Kafkan matkaa, joka toisessa taas kissojen kanssa puhuvan Nakatan kertomusta. Tarinat lähestyvät toisiaan koko ajan, ja vaikuttavatkin toisiinsa. Kafka päätyy sisartaan etsiessään rauhalliseen kirjastoon, mutta hänen rauhansa järkkyy julmasta murhasta. Nakata taas etsii kissoja ja päätyy matkaamaan kauas kotoaan. Olennaisessa osassa ovat myös hahmot, jotka Kafka ja Nakata matkallaan tapaavat.

Kafka rannalla oli todella kummallinen kirja. Monta juttua meni varmasti ohi ja lopussa jäi hieman sellainen "mitä..?" fiilis. Paikoitellen kirja oli hauska, yhdessä kohdassa suorastaan vastenmielinen. Nakata on hahmona mielenkiintoinen, Kafka jää taas etäiseksi (tarkoituksella). Todellisuuden, mielikuvituksen, unen ja harhan väliset erot ovat Murakamilla hyvin häilyviä ja lukijankin on ajoittain vaikea erottaa missä mennään. Tai sitten en vain tajua.

Murakamilta pitäisi selvästi lukea jotain muutakin, kyllä tämä mielenkiintoinen kirja oli!

Monday, June 6, 2011

Patrick Süskind: Parfyymi

Patrick Süskindin Parfyymi on monellakin tavalla harvinainen World Fantasy Award -voittaja: se on alunperin saksankielinen (eikä siis englannin) ja se on suomennettu.

Parfyymi kertoo Jean-Baptiste Grenouillen tarinan. Jean-Baptisten elämä on lähinnä päähänpotkivaa (selityskin löytyy: Grenouillella ei ole ominaistuoksua), mutta hänellä on täydellinen hajuaisti. Hän pystyy erottamaan minkä tahansa tuoksun. Hän päätyykin parfyymintekijän oppipojaksi, mutta hänen ikuinen tavoitteensa on laatia täydellinen tuoksu. Harmi vain, että täydellinen tuoksu vaatii useammankin neitsyen hengen...

Parfyymi ei siis ole ihan tyypillinen fantasiakirja, sen fantasiaelementit ovat kuitenkin aika vähäiset. Pääpaino onkin tuoksujen kuvauksessa ja Süskind onnistuu tässä mestarillisesti. Tuoksut ovat yksi tehokkaimmista tavoista luoda tunnelmaa kertomukseen eikä tässäkään tehdä poikkeusta. Grenouille on hahmona harvinaisen epäpidettävä ja loppuratkaisu yhtäaikaa hyvin epätyydyttävä ja kuitenkin tyydyttävä. Temanttisesti Süskind ei varsinaisesti ihmiskuntaa säästele: siinä missä Grenouille on ikävä ihminen, ei siellä juuri ketään mukavampaakaan ole saatavilla. Sen verran mielenkiintoisia (vaikkakin ikäviä) ajatuksia Süskindillä kuitenkin on, että voisi olla mielenkiintoista lukea häneltä jotain muutakin. Mitään muuta ei tosin ole suomennettu.

Wednesday, June 1, 2011

Hannu Rajaniemi: The Quantum Thief

Hannu Rajaniemi on varmaankin kuuluisin suomalainen kirjailija tällä hetkellä. Hänen esikoisromaaninsa The Quantum Thief julkaistiin alunperin englanniksi Britanniassa, mutta suomennoskin on kyllä jo saatavilla.

Jean De Flambeur, rikollinen ja nero, saa elämänsä tilaisuuden paeta Dilemma-vankilasta jossa hän taistelee ikuisesti omaa itseään vastaan: Mieli-niminen nainen Perhonen-avaruusaluksellaan auttaa Jeanin pakoon. Paolla on toki hintansa, mutta ennen kuin siihen päästään on Jeanin selvitettävä kuka hän oikeastaan on ja se reissu vie parin hyvin mielenkiintoiseen Marsiin. Marsissa taas etsivä Isidore Beutrelet tutkii murhaa ja jäljet johtavat...

Rajaniemellä on monta konseptia käsissään, ja kaiken pohjalla toisaalta kuitenkin "yksinkertainen" seikkailukertomus. Etenkin hänen Marsinsa, missä aika on valuuttaa ja yksityisyys/jakaminen osa kultuurillista kanssakäymistä on hyvin erikoisen kiinnostava. Etenkin alkupuolella kirja oli melko hankalasti sisäistettävissä: maailmaan mukaan pääsemiseen meni melkoisesti aikaa. Rajaniemi ei turhia selittele.. Kiinnostavat hahmot (etenkin Mieli ja Perhonen) ja hitaasti aukeava maailma vetivät kuitenkin mukanaan ja oli tosi kiva lukea välillä kunnon high-concept scifiä. Olisi jännittävä lukea kirja uudestaan suomeksi, sillä tarinassa on paljon kääntämiskelvottomia osia (Mielin kulttuurissa kaikella on suomenkieliset nimet). Jatkoa odotan innolla!