Wednesday, February 21, 2007

Jim Butcher: Grave Peril

Dresden-files jatkuu ja nyt mukana on vampyyrejä! Ja missä vampyyrejä, siellä väistämättä sitten sitä jo aiemmin mainittua seksiä. Ei vieläkään häiritsevästi, mutta selvemmin kuin edellisissä osissa kuitenkin.

Juonellisesti Grave Peril oli alussa pitkälti samaa kuin edellinenkin osa, seurataan murhaajaa ruumiilta toiselle, mutta loppupuolella siitäkin päästiin onneksi eroon. Muutama uusi hahmo oli tuotu mukaan "kirjojen välissä", mikä nopeutti tarinaa mutta paikoitellen tuntui siltä, kuin olisi jättänyt yhden osan väliin tai jotakin. Butcherilla on selvästi ollut myös nimien keksimisessä ongelma: tässä kirjassa oli Michael, Mikey ja Mike (mekaanikko)... Tarina jäi nyt myös selvemmin auki kuin edellisissä osissa, aivan kaikkia langanpätkiä ei lopussa saatu täydellisesti solmittua yhteen. Itse pidän "jokainen kirja on kokonaisuus" -sarjoista, joten täytyy toivoa että Butcher ei yritä jatkossakaan tällä konstilla koukuttaa lukijaansa.

Ihan viihdyttävä kirja, parissa kohdassa hyvinkin hauska.

Saturday, February 17, 2007

Jim Butcher: Fool Moon

Kovasti on viime aikoina tullut luettua urbaania fantasiaakin (toistaiseksi sellaista, jossa vampyyrit ja ihmissudet ja sen sellaiset mellastavat USA:n suurkaupungeissa ja joku yliluonnollisin kyvyin varustettu tyyppi metsästää niitä). Jim Butcherin The Dresden Files on toistaiseksi osoittautunut parhaaksi sarjaksi.

Fool Moon on toinen Harry Dresdenin tutkimuksista kertova kirja. Dresden on Chicagon ainoa keltaisilla sivuilla mainostava velhoyksityisetsivä, joka tutkii lähinnä yliluonnollisia kuolemia. Ja niitähän tuntuu riittävän. Fool Moonissa (kuten ehkä nimestä voi arvata) Chicagossa on ihmissusiongelma. Samalla Dresden tietenkin murehtii myös yksityiselämästään ja toimeentulostaan.

Dresdenit ovat ihan hauskoja. Eivät todellakaan mitään suurta kirjallisuutta, mutta ihan kivaa viihdettä. Hauskoja, hyvin kirjoitettuja, pidettävä päähenkilö. Ehkä juuri Harry Dresden itse on syy miksi nämä kirjat vetoavat minuun enemmän kuin vaikkapa Anita Blaket tai Kim Harrisonin noita-kirjat. Dresden ei ole hemaisevan kaunis seksikäs nainen, jonka ulkonäköä ja vaatteita (ja minne hän on kätkenyt aseensa!) kuvataan joka luvussa, ja joka haluaa seksiä tapaamiensa yliluonnollisten olentojen kanssa. Ainakin sarjan kahdessa ensimmäisessä osassa seksi on ollut aika pienessä roolissa, mikä on vain hyvä asia. (Ja ei, seksi yleensä kirjoissa ei haittaa, ainoastaan tapa, jolla se tuodaan "juoneen" mukaan saattaa tökkiä.) Toisaalta, onko kirja urbaania fantasiaa jos siinä ei ole sitä "toista" fantasiaelementtiä myös mukana?

No, oli tai ei, Dresden vaikuttaa hahmona aidommalta kuin monet muut vastaavat. Toki hänkin tekee totaalisia idioottimaisuuksia, mutta ei häiritsevän paljoa. Näitä tulee varmaan luettua lisääkin, ovat sen verran mukavaa välipalaluettavaa työkiireiden keskelle.

Johanna Sinisalo: Lasisilmä

Johanna Sinisalo on aina ollut suuria suosikkejani ja siksi odotukset Lasisilmästä (Teos) olivat aika korkealla. Arvosteluista oli voinut päätellä ettei Lasisilmä ole lainkaan Sinisalon aiempien kirjojen kaltainen (toisaalta eipä Sankaritkaan ollut lainkaan kuin Ennen päivänlaskua ei voi), vaan monella tavalla "realistisempi". Ja realistiselta se vaikuttikin. Saippuaoopperan kirjoittamisen maailma on Sinisalolle varmasti tuttu ja koko hommasta jäi sellainen "ahaa, näin niitä oikeasti tehdään" -fiilis. Kirjan spekulatiivinen elementti (vai oliko se vain psykologista trilleriä?) jäi hieman taka-alalle, vaikka loppua kohti tahtia tiivistettiinkin. Toisaalta, monissa arvosteluissa kirjaa on pidetty vain trillerinä eikä mahdolliseen spekulatiivisuuteen ole kiinnitetty mitään huomiota... Melko taitavaa, tavallaan siis.

Päähenkilö Taru jäi vähän etäiseksi, vaikka tarinaa hänen näkökulmastaan (ehkä) kerrottiinkin. Ansan välikommenteilla sai avattua kirjaan vielä yhden tason, mutta niitäkin olisi ehkä kaivannut vähän enemmän. Toisaalta sitten kerronta olisi saattanut mennä liiankin alleviivaavaksi, parissa kohdassa siihen sorruttiin muutenkin.

Tämä kirja jää selvästi heikoimmaksi Sinisalolta lukemistani kirjoista, mutta toisaalta sekä Ennen päivänlaskua ei voi että Sankarit ovat molemmat äärimmäisen hyviä ja omaperäisiä kirjoja. Lasisilmä ei ollut niin hyvä, mutta ei se huonokaan ollut. Odotan innolla seuraavaa romaania, jota odotellessa olisi syytä vihdoin lukea se Kädettömät kuninkaat...

Sunday, February 11, 2007

Hobb: Narrin kohtalo

Robin Hobbin Narrin kohtalo (Otava) lopettaa Lordi Kultainen -sarjan ja hyvä niin. Tämä kirja oli lukulistalla jo jonkin aikaa, mutta vasta nyt oli yhtä aikaa sekä aikaa lukea että kirja saatavilla. Kun on lukenut läpi sarjan edelliset 5 osaa, jollain tavalla kuitenkin kiinnostaa mitä hahmoille tapahtuu "lopussa."

Narrin kohtalo oli kuitenkin pieni pettymys. Tarina etenee aluksi tuskastuttavan hitaasti, sankareiden (?) merimatkaa ja merisairautta kuvataan yksityiskohtaisen tarkkaan (ja vaikka se onkin klisee, olisi Kaukosaarista ollut kiva saada kartta). Vasta noin puolenvälin kohdalla alkaa oikeasti tapahtua. Tietyt juonenkäänteet tuntuvat päälleliimatun ennalta-arvattavilta, vaikka muutamia positiivisiakin yllätyksiä joukkoon onneksi mahtuu. Päähenkilö Fitz ei edelleenkään hahmona vakuuta: hän käyttäytyy kakaramaisesti ja vaikka osa Fitzin tyhmyyksistä voidaankin pistää katkeruuden tai vallan (sic!) vastustamisen piikkiin, aivan kaikkea sinnekään ei voi sulloa, etenkään ihmissuhdeasioissa, jotka olivatkin tämän kirjan heikoin lenkki.

Hobbin luoma maailma on kyllä varsin hieno. Vaisto ja Taito ovat mielenkiintoisia taikuuden muotoja ja ahjoaminen kamaluudessaan todella onnistunut pelote. Ehkä pitäisi lukea Liveship Traders, jossa olisi Hobbin maailma ilman Fitziä...

Kyllähän tämä kannattaa lukea, jos on pitänyt aikaisemmista Narri-kirjoista ja jos haluaa tietää "mitä sitten tapahtui." Salamurhaajan taru -sarja oli kuitenkin kokonaisuutena parempi. Hobbista pitävien kannattaa toki lukea myös Megan Lindholmin kirjoja, ja itse asiassa Hobbista pitämättömienkin kannattaa kokeilla niitä. Sama kirjailija, mutta huomattavasti vähemmän eeppistä paatosta ja maailmantuskaa.

Wednesday, February 7, 2007

Jänismainos-kampanja

Jänismainos-kampanjan tarkoitus on nostaa esille hyviä kirjoja, joita suuri yleisö ei ole ehkä vielä löytänyt. Yhtenä ihmisenä idean takana on Pasi Jääskeläinen, , mutta mukana on siis myös muita kirjailijoita (joita jänismainostelen myöhemmin).

Ensimmäisenä siis Pasi Jääskeläisen "Lumikko ja 9 muuta" (Atena, 2006) , joka kuului viime vuoden ei ehkä suuriin yllättäjiin, mutta oli yksi mielenkiintoisimmista kirjoista koko vuonna. Jääskeläisen tyyli oli tullut tutuksi novelleista, ja hieman jännitti lukea kokonaista romaania (kävisikö novelleissa toimiva tyyli romaanissa liian raskaaksi?). Mutta se toimi. Kaikki toimi. "Lumikko" on täynnä taikuutta ja realismia, kauhua ja kauneutta eivätkä sen "fantastiset" elementit hypi silmille, vaan ne pureutuvat lukijan tajuntaan hienovaraisesti. Jääskeläisen kirja on hyvin suomalaisen oloinen, Jäniksenselkä on mitä suomalaisin paikkakunta ja hahmotkin ovat uskottavia suomalaisia. Hyviä, pahoja, ihmisiä. Mitään "suurta pahaa" tai hyvää kirjassa ei ole, mikä sekin näin fantasiahenkiselle kirjalle on vain hyväksi.

Minä suosittelen (ja olen suositellutkin) "Lumikkoa" kaikille, jotka haluavat lukea jotakin erilaista! Sen "spekulatiivisia elementtejä" on turha pelätä: tämä ei ole mitään haltiatjakääpiöt -fantasiaa, vaan ihmeen tuntu tulee ihan muualta, pitkälti tutuista asioista. Lisää tällaista!

Tuesday, February 6, 2007

Kisun kirjablogi - avaus

Pitkällisen vastustamisen jälkeen, pakotettuna teen blogin. Tarkoitus olisi kirjoitella hieman lukemistani kirjoista ja toivottavasti saada lisäideoita siihen mitä lukea seuraavaksi.