Wednesday, August 3, 2011

Elizabeth Bear: Jenny Casey -trilogia

Euroconin toinen kunniavieras, Elizabeth Bear, oli aiemmin täysin tuntematon tuttavuus, ja Jenny Casey -trilogiaa suositeltiin hyväksi aloitussarjaksi. Mitä se olikin.

Jenny Casey on menettänyt toisen silmänsä ja kätensä, ja saanut tilalle uudet, parannetut koneversiot. Sarjan ensimmäinen osa, Hammered, käsittelee Jennyn uudelleen rekrytointia hommaan johon vain hän on soveltuva. Ja johon hän ei tietenkään haluaisi ryhtyä, syistä jotka kyllä tulevat kirjassa hyvin selväksi. Tärkeässä osassa ovat myös Jennyn ystävät, etenkin Gabe perheineen. Toinen osa, Scardown, korostaa ensimmäisen osan teemoja, tai ainakin osaa niistä, etenkin ympäristötuhoja. Tapahtumat sijoittuvat pääasiallisesti avaruusalukselle, jonne suurin osa ensimmäisen osan hahmoista on päätynyt. Kanadan ja Kiinan välit alkavat kiristyä ja jossain tuntuu olevan jotain avaruusolentojakin. Kolmannessa osassa, Worldwired, Jenny "pelastaa maailman", tai jotain sen suuntaista. Tässä vaiheessa pelataan jo varsin isoilla panoksilla, eikä helppoja ratkaisuja enää ole. Koko ajan mukana on "oikean" maailman lisäksi virtuaaliulottuvuus, mutta varsinaista cyberpunkia tämä ei kyllä ole.

Jenny määrittelee itseään pitkään ja pitkälti muokkaustensa kautta. Jenny on hahmona oikein onnistunut: epätäydellinen, hieman vanhempi naishahmo. Jennyn tarina kerrotaan preesensissä ja 1.persoonassa, muut 3.persoonan imperfektissä. Poikkeuksellisesti kirjassa on myös onnistuneita ja kiinnostavia lapsi/teinihahmoja sekä ihana AI. Ihmissuhteet olivat myös miellyttävän monimuotoisia, ja mies-nais -heteropari ei ollut tässä maailmassa mitenkään ainoa vaihtoehto. Paikoitellen tarina on hieman sirpaleinen ja on hieman hankala pysyä mukana, mutta mitä pidemmälle sarja etenee, sitä helpommaksi se käy. Sarja kannattaa ehdottomasti lukea kokonaisuutena ja järjestyksessä!

Kyllä nämä mielellään luki. Pitäisi lukea Bearilta vielä jotain muutakin: Euroconissa selvisi nimittäin se, että hän on hyvin mielenkiintoinen ihminen ja loistava esiintyjä!

No comments: