Sunday, February 5, 2012

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Harvoin pystyy sanomaan sen tarkan päivän, jolloin alkoi odottaa jonkin kirjan julkaisua. Emmi Itärannan esikoisromaanin, Teemestarin kirjan, kohdalla päivä oli 16.7.2011, jolloin Teoksen romaanikilpailun voittaja julkistettiin Finnconissa.

Teemestarin kirja sijoittuu tulevaisuuteen. Päähenkilö Noria kouluttautuu teemestariksi isänsä jalanjäljissä maailmassa, jossa vedestä on huutava pula. Noria varjelee myös suurta salaisuutta, jonka paljastuminen johtaisi väistämättä suuriin ongelmiin.

Vaikka dystopia ei ole todellakaan suosikkilajityyppini (ehkä jopa päinvastoin), on Teemestarin kirja miellyttävää luettavaa (ja kyllä, kyllä se on dystopiaa). Syy lienee se, että monissa dystopia-romaaneissa on hyvinkin graafisia kuvauksia kaikesta maailman kamaluudesta. Teemestarin kirjassa on hyvin graafisia kohtia, mutta ne keskittyvät niihin kauniisiin asioihin, joita maailmassa on vielä jäljellä: teen tuoksuun, lehtiin polulla, veteen. Vesi onkin keskeisessä roolissa romaanissa. Sekä sen puute että läsnäolo kulkevat koko ajan mukana, ja veden merkitys elämän ylläpitäjänä on selkeä. Tyyliltään Teemestarin kirja on viipyilevä ja paikoitellen hidas, mutta samalla tavalla hidas ja viipyilevä kuin teeseremoniakin. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö päähenkilön puolesta alkaisi jännittää, ja varsinkin loppua lähestyttäessä oli vaikea laskea kirjaa kädestään.

Menneisyyden kuvaus meille "arkisten" esineiden kautta on myös mielenkiintoista. Osa kuvailluista esineistä tuntuu nyt jo muinaismuistoilta, mikä omalla tavallaan lisää kirjan ajattomuutta. On teknologiaa, jota emme vielä tunne, mutta toisaalta joitain teknisiä laitteita ollaan nyt jo menetetty - tai ainakin aika on ajanut niiden ohi.

Eli kyllä, Teemestarin kirja on todella hyvä romaani! Siitä on - ainakin muutamien nettiarvosteluiden perusteella - pitäneet ihmiset, jotka eivät scifistä muuten välitä, mutta ei scifin harrastajienkaan tarvitse sitä missään nimessä karttaa. Päinvastoin! Toivottavasti kuulemme tästä kirjailijasta vielä paljon lisää!

3 comments:

Korppisusi said...

Kuulostaapa tutustumisen arvoiselta kirjalta! aamulehden verkkosivuilla oli kirjasta myös juttu:

http://www.aamulehti.fi/Kirjat/1194720968695/artikkeli/emmi+itaranta+teemestarin+kirja.html

Kisu said...

Myös Toni Jerrman tykkäsi: http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Kun+vesi+ehtyy+kuulumme+kuolemalle/HS20120130SI1KU02uqm

Tässäpä kirjailija, jota olisi kiva saada esim. Finnconiin... :)

Unknown said...

Hieno arvio! Luin juuri Teemestarin kirjan. Pidän scifikirjallisuudesta, jos se vain on hyvin kirjoitettua. Tämä oli nautinto lukea, vaikka itsekään en kovin synkistä dystopiasta välitä. Tämän kirjan lopussa oli kuitenkin vahvasti läsnä toivo. Eli yhdyn kehuihisi! Julkaisen oman arvioni blogissani heti kun kynnelle kykenen.