Joskus pitää ostaa kirja siksi, että kansi on kaunis. Patric Rothfussin Tuulen nimi -kirjan suomennoksen kansi oli nätti ja oli kirjaakin toki kehuttu...
Majataloon tulee Kronikoitsija kuulemaan majatalon pitäjän tarinaa. Se onkin hyvin perinteinen tarina: nuori, maagisesti (ja muutenkin) lahjakas poika opiskelee magiaa ja oppii paljon muutakin. Maailmaa piinaa ns. suuri paha ja sitä vastaan pitäisi taistella. Mutta ensin pitää oppia elämästä!
Juoni ei siis ole erityisen omaperäinen, mutta tarina pitää silti mukanaan. Osittain se johtuu päähenkilöstä: Kvothe on yhtä aikaa ärsyttävä, pikkuvanha, mielenkiintoinen ja uskottava. Osittain se johtuu maailmasta: Rothfuss on miettinyt maailmansa ja magiansa tarkkaan kuosiin ja turhia asioita ei kuitenkaan kerrota. Hieman tarina junnaa paikoitellen (Kvothen köyhyyteen kiinnitetään huomiota moneen otteeseen; vähempikin olisi riittänyt), ja enemmän olisi ehkä voinut tapahtua. Rotfhussin kieli on rikasta ja kaunista ja sitä todella lukee mielellään. Kuvaukset magian opettelusta ovat myös ihania. Musiikki on olennaisessa roolissa kirjassa ja Rothfuss kuvaa sitä herkullisesti.
Harvoin tulee luettua ihan näin perinteistä fantasiaa, mutta Tuulen nimi on sitä parhaimmillaan! Sen, minkä se omaperäisyydessä häviää, voittaa se kielessä ja maailmassa.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment