Monday, July 11, 2011

Ian McDonald: The Derwish House

Loistavasti yksi Hugo-ehdokkaista ja Euroconin kunniavieraista olivat sama henkilö, eli lukemalla Ian McDonaldin The Derwish House -kirjan sai lyötyä kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Vuonna 2027 Turkki on kuulunut EU:hun jo 5 vuotta. Istanbul on yhtä aikaa perinteisen turkkilainen ja modernin eurooppalainen; täynnä myyttejä ja teknologiaa, terrorismia ja taidetta. The Derwish House seuraa kuuden henkilön tarinaa viikon ajan.

The Derwish House on niitä kirjoja, joissa tunnelma ja hahmot nousevat ehkä jopa juonen ohi. Se on hyvin tyypillinen (?) McDonaldin kirja, ja väistämättä tulikin mieleen Brazyl ja The River of Gods. Derwish House on kuitenkin lähestyttävämpi ja etenkin hahmoihin pääsee paremmin sisälle. Poikkeuksellisesti kirjan lapsihahmo on varsin onnistunut (pikkuvanha, mutta kuitenkin). Kirjan scifi-teknologia on sekin suhtellisen helppoa. Erityisen ihanaa kirjassa on kuitenkin tunnelma; McDonald hallitsee suuren kaupungin vilinästä kirjoittamisen. Istanbul onkin hyvin pitkälti kirjan seitsemäs hahmo, jota ilman koko tarina hajoaisi atomeiksi. Hugo-ehdokkaista ehdottomasti paremmasta päästä!

Viikon kuluttua onkin Finncon, ja siellä olisi tarkoitus jutella Hugo-romaaneista enemmänkin! Ja monesta, monesta muusta asiasta!!

No comments: