Steph Swainston: No Present Like Time

Jatketaan Åcon-linjalla: Steph Swainstonin toinen kirja No Present Like Time jatkaa samassa maailmassa kuin ensimmäinekin (The Year of Our War).

Viisi vuotta on kulunut 1.kirjan tapahtumista ja heti alkuun Kuolemattomien Piiriin tulee uusi jäsen. Jant kumppaneineen lähetetään tutkimaan vastalöydettyä saarta, ja - kuten arvata saattaa - kaikki ei mene ihan suunnitelmien mukaan.

Swainston kertoo toisessa romaanissaan enemmän luomansa maailman historiaa, mikä on varsin hyvä asia. Liikaa infodumppausta ei tässäkään tule, onneksi, vaan tapahtumat etenevät sujuvasti. Hahmojen kuvaukseen käytetään entistäkin enemmän aikaa, erityisesti Jant itse sekä Lightning ovat kovasti tapetilla. Tämän seurauksena hahmoihin kiintyy entistä enemmän, mikä taas lupaa hyvää jatkon kannalta. Pääpaino on siirtynyt myös pois Ötököistä, eli vanhan toistolta vältytään (tosin lopussa oli yksi hieman "hm, tämä on melkein nähty jo" -fiilis, mutta sekään ei häirinnyt).

Odotan innolla sarjan 3.osaa (joka pitäisi siis hankkia, se on jo ilmestynyt)!

Vuosi 2008: Tilastointia

Kun nyt viime vuonnakin tuli tällainen kirjoitettua... Elieli:

Romaaneja ehdin lukea yhteensä 87 kappaletta, mikä on yksi vähemmän kuin viime vuonna. Senkin olisin ehtinyt lukea, ellei olisi iskenyt niin kamala flunssa, että kaikki yhtään keskittymistä vaativa oli täysin mahdotonta. Noista 87:stä peräti 49 oli suomeksi, mikä on vähän enemmän kuin se "tavoiteltu" 50%! Arvostelu/Kuvastaja-kirjoja joukkoon mahtui 26, ja ne siis olivat kaikki suomeksi, mikä selittää korkeaa lukua. Arvostelukirjoista en ole blogannut, ne mielipiteet voi lukea Portti-lehdestä.

Muutama kirja tuli luettua uudestaan, "syynä" tähän oli tietenkin Morelin Teetä ja Tolkienia -lukupiiri, jossa luimme Tolkienin kirjat Seppä ja satumaa, Maamies ja lohikäärme sekä Herra Bliss. Näiden jälkeen lukukierrokselle lähtivät Muumit, nekin olen "joskus" ja "pari kertaa" aiemmin lukenut. Åconin vuoksi tuli uudelleen luettua myös Dan Simmonsin Hyperion. Virkistävää lukea "vanhoja" kirjoja. Työpaikan lukupiiristä taas tuli sellaisia kirjoja, joita muuten ehkä ei olisi tullut luettua (kotimaiset dekkarit eivät ole kovin korkealla lukulistallani).

Ehkä parhaita kirjoja viime vuonna olivat Ellen Kushnerin Swordspoint / Priviledge of the Sword, Päivi Honkapään Viides tuuli (joka voitti Kuvastajan!) sekä Justina Robsonin Quantum Gravity -sarjan 2.ekaa osaa (Guy Gavriel Kayn Ysabelia unohtamatta).

Sarjakuvia en taaskaan listannut, mutta viime vuonna tuli luettua ainakin täälläkin mainutut Testament sekä Alice in Sunderland. Jotain muutakin, varmasti (ainakin American Virgin, osa 1), mutta nuo olivat ehdottomasti parhaat. Lopullinen sortuminen mangaan tapahtui myös: Azuman Yotsuba& (ja Azumanga Daioh) veivät lopullisesti mukanaan. Myös Death Note -klassikkoon tuli sorruttua ja se on kyllä yllättävän hyvä... ja vielä siis kesken

Kirjallisuustapahtumien suhteen vuosi 2008 olikin sitten melko kiireinen: ehdin käydä/olla mukana järjestämässä peräti kuutta tapahtumaa vuoden aikana (Tampere Kuplii! / Åcon 2 / Swecon / Finncon&Animecon / OSFF / Helsingin kirjamessut). Melkoista haipakkaa, siis, mutta tämän vuoden tapahtumia odottelen jo innolla.

Ja toivottavasti pääsen bloggaamaan vuoden ekasta kirjastakin pian!

Jay Lake: Mainspring

Monessakin paikassa hehkutettu Jay Lake on taas minulle uusi tuttavuus, vaikka hän on paljon novelleja kirjoittanutkin. Mainspring on kuitenkin romaani.

Mainspringin maailma on ihanaa steampunkia. Arkkienkeli Gabriel vierailee päähenkilön, Hethorin, luona ja kertoo tälle, että Maailman Vieteri ("Mainspring") pitää vetää uudestaan tai muuten... Ja Hethor, joka on vain kellosepän oppipoika, lähtee tietenkin vaaralliselle matkalle löytääkseen tuon vieterin ja vetääkseen sen... Matkalla vastaan tulee zeppelinejä, lentäviä villejä ja tietenkin päiväntasaajalla oleva Seinä, jonka päällä maailman rattaat pyörivät...!

Parasta Mainspringissä onkin juuri maailma ja sen osaset jotka sopivat yhteen kuin... no, kellonrattaat! Peruskertomus on hieman jopa messiaaninen, melko perinteinen, mutta tähän maailmaan se sopii! Hethor on oikein mielenkiintoinen hahmo ja sivuhahmot jäävät myös mieleen. Turhanaikaiseen mustavalkoisuuteen Lake ei sorru, mikä ei oikeastaan yllättänyt.

Lisää pitää saada, tähän on onneksi jatkoakin (tai siis samaan maailmaan sijoittuvaa jatkoa).

Steph Swainston: The Year of Our War

Con-lukeminen alkaa kerrankin ajoissa, ensi vuoden Åconin kunniavieraaksi on varmistunut Steph Swainston joten hyvä paikka aloittaa oli hänen esikoisromaaninsa The Year of Our War.

Ja varsin vauhdikasta menoa onkin. 50 kuolemattoman avulla, Keisari suojelee valtakuntaansa valtavilta hyönteisiltä, jotka syövät ja tuhoavat kaiken tullessaan. Päähenkilö Jant on ainoa kuolematon (ja oikeastaan ainoa henkilö koko valtakunnassa) joka osaa lentää, ja siksi Keisarin Sanansaattaja. Jant ja muut kuolemattomat osallistuvat valtakunnan puolustamiseen, mutta heidän omat sisäiset kiistansa tuntuvat ajavan tavallisten ihmisten pelastamisen ohi.

Mielenkiintoista tässä maailmassa ovat tietenkin juuri kuolemattomat, jotka ovat Keisarin valitsemia, luomia ja siten Keisarin mielivallasta riippuvaisia. Jant on kaikkea muuta kuin täydellinen (ja siksi tietenkin erittäin mielenkiintoinen hahmo), ja muutkin kuolemattomat sortuvat yllättävän inhimillisiin kinasteluihin. Maailma on muutenkin erittäin hyvin luotu ja vaikka siellä onkin esim. selkeitä fantasiarotuja (kuolemattomat ovat itse asiassa melkein kaikki ihmisiä), ei fantasiankliseisiin sorruta. Ei, vaikka selvästi taistellaan ns. kasvotonta pahaa vastaankin maailman pelastamiseksi...!

Erittäin suositeltavaa, pitää lukea lisää!

Stella Gibbons: Cold Comfort Farm

Kirjallisuusparodiaa tällä kertaa, Stella Gibbonsin Cold Comfort Farm. Varsin viihdyttävää.

Flora Poste on aikaansaava nuori nainen, joka lähtee maaseudulle kummallisten sukulaistensa luo tarkoituksenaan selvittää kaikki heidän ongelmansa ja tuoda sukulaiset ns. nykypäivään. Sukulaisissa riittää hommaa, mutta Flora ei helposti lannistu!

Ihastuttavaa kieltä, paljon omituisia (mutta ymmärrettäviä) termejä, jotka luovat ihanaa "maalaiskuvaa". Vinkeitä hahmoja, toinen toistaan oudompia ongelmia. Ja tietenkin pirteä (Flora on suorastaan pirteä!) päähenkilö, joka täysin muiden elämästä piittaamatta parantaa kaiken.

Ehdottoman viihdyttävä, mutta vaatii hieman brittiläisen kirjallisuuden tuntemusta: suurin osa riemusta tulee Gibbonsin tavasta parodioida mm. D.H.Lawrencea. Tämän tyyppisiä vakavia kirjoja on kuitenkin kirjoitettu paljonkin tuossa 1900-luvun alkupuolella... Pitäisi varmaan hankkia kirjan jatko-osakin, vaikka eiväthän ne yleensä ole niin hyviä... Myös leffaan tekisi mieli tutustua!

Joanne Harris: Pieni suklaapuoti

Kyllä sitä kirjojakin tulee luettua, viimeisin ei-arvostelukirja oli yllättävästi Joanne Harrisin Pieni suklaapuoti. Leffa on tullut katsottua jo vuosia sitten, kirja oli jäänyt lukematta. No, kun Sadetin sen lainasi ja tenttivalvontaan tarvitsi jotain lukemista, niin...

Ja olihan se kiva kirja. Vianne saapuu pieneen ranskalaiseen kaupunkiin, pistää pystyyn suklaapuodin (pienen!) ja aiheuttaa pahennusta paikallisessa papissa. Kirja onkin nimenomaan Viannen ja papin ristiriitaa, tosin pappi-parka ei tunnu tajuavan että hänen (ja Viannen!) ongelmat ovat paljon syvemmällä kuin vain yhdessä suklaakaupassa. Tietynlainen fantastinen elementtikin on mukana, vaikka suht realistisesta kirjasta on kyse. Tosin fantsu-elementti tuntuu sopivan mukaan, ei vaikuta lainkaan päälleliimatulta. Mikä on hyvä asia.

Temanttisesti puhutaan paljon kuolemasta ja luopumisesta yleensä, elämisestä ja uskonnosta ja siitä, kuinka paljon yksi ainoa ihminen voi vaikuttaa muiden elämään. Myös historia on tärkeää: juutummeko menneisyyden ongelmiin, pakenemmeko niitä vai kohtaammeko ne? Tämä puoli jäi elokuvassa vajaaksi, kirja korosti sitä hienosti. Elokuva ei myöskään onnistunut kuvaamaan suklaata ja ranskalaisia ruokia aivan samalla intensiteetillä kuin kirja, minkä seurauksena Pieni suklaapuoti oli todella huono valinta tenttivalvontaan: nälkä tulee kuin Viisikoita lukiessa ja suklaata on aivan pakko saada! Harris kuvaa hyvin tarkasti suklaan makua, tuoksua, tuntua jne... Ja tämäkin siis on hyvä asia! Kyllä tätä voi suositella, eikä tämä ole ollenkaan niin paha chick lit'in kuin voisi kuvitella.

Douglas Rushkoff: Testament

Arvostelukirjat vievät taas paljon aikaa, sarjakuvat samoin. Douglas Rushkoffin hienon Testament-saagan päätösosan ilmestyminen sai aikaan innon lukea koko sarjan kerralla.

Testamen on siis lähitulevaisuus-scifiä, johon nivoutuu Vanha testamentti ja sen tarinat. Maailman kulisseissa jumalat taistelevat olemassaolostaan ja vallastaan käyttäen ihmisiä pelinappuloinaan. Mutta ihmiset eivät aina käyttäydy niin kuin tarinaan kuuluu ja tarinoita pitääkin usein hieman uudelleenkirjoittaa. Historia toistaa itseään, paitsi silloin kun ei toista...

Tarinoiden ja uskomisen voima, tätä on nähty muuallakin (Terry Pratchett käsittelee samaa asiaa monessakin kirjassaan). Rushkoffin tulevaisuusnäkymät ovat melko synkät ja Raamatun tarinoiden mukaan ottaminen (uudelleen kertominen) toimii hyvin. Vaikka sarja koostuu vain neljästä albumista, on siinä kuitenkin selkeä loppu (Vanha testamentti jää kyllä pahasti kesken, sieltä jäi vielä monta mielenkiintoista tarinaa kertomatta). Olisi ollut kiva lukea enemmänkin, mutta toisaalta sarja pitää otteessaan alusta loppuun (ja liian pitkiksi venyvät sarjat välttämättä eivät, vrt. Preacher).