Viimeinen Hugo-romaaniehdokas on John Scalzin Zoe's Tale. Jälleen kerran entuudestaan tuntematon kirjailija, ja itse asiassa Old Man's War -sarjan 4.osa.
Zoe's Tale kertoo (yllättävää...) Zoë-nimisestä teinistä, joka ottovanhempiensa lähtee asuttamaan kaukaista planeettaa. Melko pian käy ilmi, että planeetan asuttaminen ei menekään ihan suunnitelmien mukaan. Zoë kuitenkin haluaa elää normaalia teini-ikäisen elämää kavereineen ja poikaystävineen, siitäkin huolimatta että hän on - normaalielämänsä ohella - ihmisten ja Obin-alieneiden rauhanehto ja käytänössä Obinien puolijumalatar...
Tämä kirja liittyy Scalzin kolmanteen romaaniin, The Last Colony, ja itse asiassa kertookin saman tarinan eri näkökulmasta. The Last Colonyn lukeminen ei ole välttämätöntä Zoe's Tale'n ymmärtämiseksi, mutta kyllä se olisi helpottanut paljon. Monessa kohdassa tuli selkeä "tämä juttu on varmaan kerrottu jossain muualla" -fiilis, mikä ei varsinaisesti kirjaa parantanut. Zoë on hahmona onneksi ihan OK, eikä juonellisestikaan mitään suurta vikaa ole (tapaaminen "ihmissusien" kanssa tosin tökkäsi, se ei ollut luotenva), mutta ohueksi kirja yksinään jää. Koska Zoe's Tale oli kuitenkin varsin hyvä, niin pitää ehkä yrittää lukea sarjan alkupääkin.
Tuesday, July 7, 2009
Monday, July 6, 2009
George R.R. Martin: Kuninkaiden koitos
George R.R. Martin on, kuten kaikki varmaan tietävät, Finncon09:n kunniavieras. Ja Tulen ja jään laulu on onneksi toistaiseksi mielenkiintoinen sarja...
Toisessa osassa, Kuninkaiden koitoksessa, tarina itse asiassa etenee melko reippain harppauksin. Juonellisesti on vaikea sanoa mitään spoilaamatta täysin 1.osaa (tämä on kuitenkin sille ihan suoraa jatkoa). Muutamia uusia henkilöitä esitellään, muutama vanhoista ei ole enää mukana, ja sivuhenkilöitä vilisee! Kirjassa oleva henkilöluettelo on onneksi kattava, joten sieltä voi hieman lunttailla. Miksiköhän muuten kirjan nimessä ollut "clash" on käännetty "koitos" eikä "kamppailu"? Sillä ei onneksi ole juuri merkitystä: toisin kuin monet muut fantasiakirjat, Tulen ja jään laulu on käännetty erittäin hyvin.
Mutta juu, kovasti taistellaan ja kinataan kuninkuudesta. Ehtisiköhän sitä lukea 3.osan vielä ennen viikonloppua?
Toisessa osassa, Kuninkaiden koitoksessa, tarina itse asiassa etenee melko reippain harppauksin. Juonellisesti on vaikea sanoa mitään spoilaamatta täysin 1.osaa (tämä on kuitenkin sille ihan suoraa jatkoa). Muutamia uusia henkilöitä esitellään, muutama vanhoista ei ole enää mukana, ja sivuhenkilöitä vilisee! Kirjassa oleva henkilöluettelo on onneksi kattava, joten sieltä voi hieman lunttailla. Miksiköhän muuten kirjan nimessä ollut "clash" on käännetty "koitos" eikä "kamppailu"? Sillä ei onneksi ole juuri merkitystä: toisin kuin monet muut fantasiakirjat, Tulen ja jään laulu on käännetty erittäin hyvin.
Mutta juu, kovasti taistellaan ja kinataan kuninkuudesta. Ehtisiköhän sitä lukea 3.osan vielä ennen viikonloppua?
Friday, July 3, 2009
Liz Williams: The Ghost Sister
Loma alkoi ja sen myötä lukeminen lisääntyi. Nyt on ehtinyt tulla jo hieman backlogiakin, mutta puretaanpa sitä aikajärjestyksessä, eli ensimmäisenä Liz Williamsin The Ghost Sister.
The Ghost Sisterin maailmassa ihmiset elävät luonnon (ja etenkin vuorovetten) kanssa yhteydessä. Maailma voimistaa ihmisten viettejä, etenkin metsästykseen (The Hunt) ja lisääntymiseen (The Masque) liittyen, lähes eläimelliselle asteelle. Eräs päähenkilöistä, Mevennen , ei kuitenkaan tunne yhteyttä vaan on heikko ja usein vaarassa jopa omilta sukulaisiltaan. Hän on "kummitus". Hän kuitenkin on aluksi ainoa, joka voi kommunikoida muiden "kummitusten", toisesta maailmasta saapuneiden ihmisten kanssa. Heidän tarkoituksensa kun on pelastaa nämä viettien varassa elävät "villit"...
The Ghost Sistersissä on samankaltaisia elementtejä kuin Williamsin myöhemmissäkin teoksissa (tämä on hänen ensimmäinen romaaninsa), eli kahden maailman kohtaaminen. Tämä sama teema on itse asiassa toistunut toistaiseksi ihan kaikissa Williamsin kirjoissa, onneksi aina hieman eri näkökulmista. Tässäkin "avaruusolennot" ja planeetan ihmiset kohtaavat, eivätkä tietenkään aivan ongelmattomasti.
Mielenkiintoista kirjassa oli sen hahmojen seksuaalisuus sekä - tavallaan siihen liittyen - tapa jolla lapsia kasvatetaan. Sukupuolilla ei ollut juuri merkitystä seksuaalisuuden kannalta (ainakin yhdellä päähenkilöllä oli sekä rakastajia että rakastajattaria, eikä asiasta tehty suurta numeroa), ja syntyneiden lasten vanhemmilla ei ollut juurikaan merkitystä. Edes äideillä! The Ghost Sister -kirjan maailmassa lapset lähetetään pois sivistyksen keskeltä selviytymään itse metsissä heti kun he ovat oppineet kävelemään. Luonnonvalintaa raadollisimmillaan! Noin kymmenen vuoden iässä lapset palaavat kotiin (vrt. muuttolinnut), jolloin heidät vasta otetaan osaksi yhteiskuntaa, ja he ovat saavuttaneet "tietoisuuden". Silloin äidit tulevat palaavia lapsiaan vastaan, mutta tämäkin side katkeaa pian sen jälkeen. Jännittävä ja pelottavakin konsepti.
The Ghost Sister oli hyvä kirja, ja ehdottomasti - toistuvista teemoista huolimatta - Williamsilta pitää lukea lisääkin kirjoja.
The Ghost Sisterin maailmassa ihmiset elävät luonnon (ja etenkin vuorovetten) kanssa yhteydessä. Maailma voimistaa ihmisten viettejä, etenkin metsästykseen (The Hunt) ja lisääntymiseen (The Masque) liittyen, lähes eläimelliselle asteelle. Eräs päähenkilöistä, Mevennen , ei kuitenkaan tunne yhteyttä vaan on heikko ja usein vaarassa jopa omilta sukulaisiltaan. Hän on "kummitus". Hän kuitenkin on aluksi ainoa, joka voi kommunikoida muiden "kummitusten", toisesta maailmasta saapuneiden ihmisten kanssa. Heidän tarkoituksensa kun on pelastaa nämä viettien varassa elävät "villit"...
The Ghost Sistersissä on samankaltaisia elementtejä kuin Williamsin myöhemmissäkin teoksissa (tämä on hänen ensimmäinen romaaninsa), eli kahden maailman kohtaaminen. Tämä sama teema on itse asiassa toistunut toistaiseksi ihan kaikissa Williamsin kirjoissa, onneksi aina hieman eri näkökulmista. Tässäkin "avaruusolennot" ja planeetan ihmiset kohtaavat, eivätkä tietenkään aivan ongelmattomasti.
Mielenkiintoista kirjassa oli sen hahmojen seksuaalisuus sekä - tavallaan siihen liittyen - tapa jolla lapsia kasvatetaan. Sukupuolilla ei ollut juuri merkitystä seksuaalisuuden kannalta (ainakin yhdellä päähenkilöllä oli sekä rakastajia että rakastajattaria, eikä asiasta tehty suurta numeroa), ja syntyneiden lasten vanhemmilla ei ollut juurikaan merkitystä. Edes äideillä! The Ghost Sister -kirjan maailmassa lapset lähetetään pois sivistyksen keskeltä selviytymään itse metsissä heti kun he ovat oppineet kävelemään. Luonnonvalintaa raadollisimmillaan! Noin kymmenen vuoden iässä lapset palaavat kotiin (vrt. muuttolinnut), jolloin heidät vasta otetaan osaksi yhteiskuntaa, ja he ovat saavuttaneet "tietoisuuden". Silloin äidit tulevat palaavia lapsiaan vastaan, mutta tämäkin side katkeaa pian sen jälkeen. Jännittävä ja pelottavakin konsepti.
The Ghost Sister oli hyvä kirja, ja ehdottomasti - toistuvista teemoista huolimatta - Williamsilta pitää lukea lisääkin kirjoja.
Tuesday, June 9, 2009
Neal Stephenson: Anathem
Syy järkyttävään lukujumiin oli Hugo-ehdokas numero 4, eli Neal Stephensonin Anathem. Yli 900 sivua täyttä asiaa!
"Fraa" Erasmas elää eräänlaisessa luostaria muistuttavassa yhteisössä, jonka jäsenet eivät ole missään tekemisissä ulkomaailman kanssa kuin tietyin, tarkoin määritellyin väliajoin. Ideana siis se että muurien sisäpuolinen elämä on täysin erossa ulkoisen maailman turmeltuneisuudelta. "Avout" (eli näissä "math"eissa asuvat henkilöt) ovat onnistuneet aiemmin pelastamaan kulttuurin ja tieteen katastrofien jälkeen, ja - kuinka ollakaan - heitä taidetaan taas tarvita.
Stephensonin kerronta on hyvin rönsyilevää ja ideoita ja ajatuksia olisi vaikka useampaankin kirjaan. Tarinan ehdotonta parhautta ovat kohdat, joissa Erasmas kumppaneineen pohtii erilaisia filosofisia tai matemaattisia totuuksia (liitteet kannatti lukea!). Sen sijaan ns. action-pätkät eivät oikein toimineet. Viimeiset 150 sivua jumittivat kertomusta myös melko pahasti (ja sen jälkeen liitteet tuntuivat erityisen mielenkiintoisilta). Mielenkiintoinen Anathem kyllä oli, ja se vaatii ehdottomasti paljon keskittymistä. Mikään kevyt kesäkirja se ei ole (sanan "kevyt" missään merkityksessä). Pidin ehkä enemmän Stephensonin "kevyemmistä" teoksista (Snow Crash, Diamond Age), mutta kyllä Anathemkin mukanaan piti (lähes) loppuun asti.
"Fraa" Erasmas elää eräänlaisessa luostaria muistuttavassa yhteisössä, jonka jäsenet eivät ole missään tekemisissä ulkomaailman kanssa kuin tietyin, tarkoin määritellyin väliajoin. Ideana siis se että muurien sisäpuolinen elämä on täysin erossa ulkoisen maailman turmeltuneisuudelta. "Avout" (eli näissä "math"eissa asuvat henkilöt) ovat onnistuneet aiemmin pelastamaan kulttuurin ja tieteen katastrofien jälkeen, ja - kuinka ollakaan - heitä taidetaan taas tarvita.
Stephensonin kerronta on hyvin rönsyilevää ja ideoita ja ajatuksia olisi vaikka useampaankin kirjaan. Tarinan ehdotonta parhautta ovat kohdat, joissa Erasmas kumppaneineen pohtii erilaisia filosofisia tai matemaattisia totuuksia (liitteet kannatti lukea!). Sen sijaan ns. action-pätkät eivät oikein toimineet. Viimeiset 150 sivua jumittivat kertomusta myös melko pahasti (ja sen jälkeen liitteet tuntuivat erityisen mielenkiintoisilta). Mielenkiintoinen Anathem kyllä oli, ja se vaatii ehdottomasti paljon keskittymistä. Mikään kevyt kesäkirja se ei ole (sanan "kevyt" missään merkityksessä). Pidin ehkä enemmän Stephensonin "kevyemmistä" teoksista (Snow Crash, Diamond Age), mutta kyllä Anathemkin mukanaan piti (lähes) loppuun asti.
Sunday, May 31, 2009
Charles Stross: Saturn's Children
Jotenkin on lukeminen ollut jumissa, ts. tuli luettua pari arvostelukirjaa (Portti-lehteen) ja nyt "työn alla" on tämän vuoden Hugo-romaaniehdokkaat, joista kolmantena tuli luettua Charles Strossin Saturn's Children. Neljäs ehdokas onkin sitten vienyt melkein koko toukokuun, mutta siitä lisää myöhemmin.
Saturn's Children on ihan vinkeä avaruusooppera universumista, jossa ihmiset ovat kuolleet sukupuuttoon ja jäljellä on vain androideja. Päähenkilö Freya on luotu täyttämään kaikki ihmisten seksuaaliset tarpeet, joten hänelle ja hänen olemassaololleen on erityisen ankeaa se, että viimeinenkin ihminen kuoli ennen kuin hänet käynnistettiin. Freya päätyy mukaan monimutkaisiin juonitteluihin, joissa oikeastaan koko androidikunnan tulevaisuus on vaakalaudalla. Ja koko ajan matkustetaan kovasti.
Stross oli ihan uusi tuttavuus, ja vaikka aihe/tyyli on mielenkiintoinen, niin jotenkin Saturn's Childreniin oli vaikea päästä mukaan. Hankala sanoa mistä se johtuu: Freya on hyvin "inhmillinen" hahmo ja hänen eksistentialistinen kriisinsä on sinänsä hyvin koskettava. Stross käsittelee näennäisen kevyesti myös "keveitä" aiheita, kuten miten määritellään persoonallisuus ja identiteetti (ehkä jopa inhimillisyys?) sekä vapauden ja orjuuden ongelmia. Saturn's Childrenissä tapahtuu myös paljon, eikä juoni junnaa paikallaan. Tästä huolimatta "se jokin" jäi puuttumaan. Pitää siis varmasti lukea Strossilta jotain muutakin: hän on ollut Hugo-ehdokkaana niin monta kertaa (tämä on 7. romaani, joka on ehdolla), että varmasti jotain mielenkiintoista muistakin kirjoista löytyy. Eikä Saturn's Children ollut missään tapauksessa huono sekään!
Saturn's Children on ihan vinkeä avaruusooppera universumista, jossa ihmiset ovat kuolleet sukupuuttoon ja jäljellä on vain androideja. Päähenkilö Freya on luotu täyttämään kaikki ihmisten seksuaaliset tarpeet, joten hänelle ja hänen olemassaololleen on erityisen ankeaa se, että viimeinenkin ihminen kuoli ennen kuin hänet käynnistettiin. Freya päätyy mukaan monimutkaisiin juonitteluihin, joissa oikeastaan koko androidikunnan tulevaisuus on vaakalaudalla. Ja koko ajan matkustetaan kovasti.
Stross oli ihan uusi tuttavuus, ja vaikka aihe/tyyli on mielenkiintoinen, niin jotenkin Saturn's Childreniin oli vaikea päästä mukaan. Hankala sanoa mistä se johtuu: Freya on hyvin "inhmillinen" hahmo ja hänen eksistentialistinen kriisinsä on sinänsä hyvin koskettava. Stross käsittelee näennäisen kevyesti myös "keveitä" aiheita, kuten miten määritellään persoonallisuus ja identiteetti (ehkä jopa inhimillisyys?) sekä vapauden ja orjuuden ongelmia. Saturn's Childrenissä tapahtuu myös paljon, eikä juoni junnaa paikallaan. Tästä huolimatta "se jokin" jäi puuttumaan. Pitää siis varmasti lukea Strossilta jotain muutakin: hän on ollut Hugo-ehdokkaana niin monta kertaa (tämä on 7. romaani, joka on ehdolla), että varmasti jotain mielenkiintoista muistakin kirjoista löytyy. Eikä Saturn's Children ollut missään tapauksessa huono sekään!
Tuesday, May 12, 2009
Liz Williams: The Demon and the City
Con-vieras tämäkin, Liz Williams on tämän vuoden Sweconin kunniavieras. Tämän lukemisella ei ehkä olisi ollut niin kiire, Swecon on vasta lokakuussa...
The Demon and the City jatkaa etsivä Chenin seikkailuita, vaikka hän itse mukana kuvioissa kirjan alussa ei olekaan. Ei, Chen on lomalla ja demoni Zhu Irzh päätyy selvittelemään kummallisia murhia ja erikoisia tietellisiä kokeita Singapore 3:ssa. Zhu Irzhillä on - luonnollisesti - omiakin ongelmia jotka nopeasti sotkeutuvat murhatutkimuksiin. Ja kohta ollaankin jo aikamoisissa sfääreissä.
Niin hyvin kuin Williams kirjoittaakin ja niin mielenkiintoisia kuin hahmot ovatkin, ei The Demon and the City napannut mukaansa yhtä voimakkaasti kuin Snake Agent. On vaikea sanoa miksi (Zhu Irzh ei ole yhtään vähemmän mielenkiintoinen kuin Chen eikä Williams vielä tässä ainakaan kovasti itseään toista). Olisiko Singapore 3 vähemmän mielenkiintoinen kuin Helvetti? The Demon and the Cityssä tosin kuolemanjälkeistä elämää pohditaan enemmän kuin ensimmäisessä kirjassa, ja se oli kyllä varsin mielenkiintoista luettavaa, samoin kuin Taivas-spekulaatiot.
Vaikka ihan Snake Agentin tasolle ei The Demon and the City kivunnut, niin jatko-osiin on kyllä toki tarkoitus tutustua! Oikein suositeltavaa edelleen!
The Demon and the City jatkaa etsivä Chenin seikkailuita, vaikka hän itse mukana kuvioissa kirjan alussa ei olekaan. Ei, Chen on lomalla ja demoni Zhu Irzh päätyy selvittelemään kummallisia murhia ja erikoisia tietellisiä kokeita Singapore 3:ssa. Zhu Irzhillä on - luonnollisesti - omiakin ongelmia jotka nopeasti sotkeutuvat murhatutkimuksiin. Ja kohta ollaankin jo aikamoisissa sfääreissä.
Niin hyvin kuin Williams kirjoittaakin ja niin mielenkiintoisia kuin hahmot ovatkin, ei The Demon and the City napannut mukaansa yhtä voimakkaasti kuin Snake Agent. On vaikea sanoa miksi (Zhu Irzh ei ole yhtään vähemmän mielenkiintoinen kuin Chen eikä Williams vielä tässä ainakaan kovasti itseään toista). Olisiko Singapore 3 vähemmän mielenkiintoinen kuin Helvetti? The Demon and the Cityssä tosin kuolemanjälkeistä elämää pohditaan enemmän kuin ensimmäisessä kirjassa, ja se oli kyllä varsin mielenkiintoista luettavaa, samoin kuin Taivas-spekulaatiot.
Vaikka ihan Snake Agentin tasolle ei The Demon and the City kivunnut, niin jatko-osiin on kyllä toki tarkoitus tutustua! Oikein suositeltavaa edelleen!
Wednesday, May 6, 2009
Michael Shea: Nifft the Lean
Välipalana World Fantasy Award -voittaja vuodelta 1982, eli Michael Shean Nifft the Lean.
Nifft the Lean kertoo neljä lyhyempää kertomusta kirjan alussa jo edesmenneestä mestarivarkaasta Nifftistä. Nifft menee sinne minne muut eivät uskalla, näissä tarinoissa neljään erilaiseen demonivaltakuntaan. Vaikka Nifft on ihan sympaattinen hahmo, valvoo hän kuitenkin tehokkaasti aina omia etujaan. Tarinat on pääosin kuvattu jonkun muun kuin Nifftin kertomina, joten totuushan saattaa olla vielä jotain ihan muuta...
Ihan veikeitä tarinoita, ja mielenkiintoisesti ja monipuolisesti Shea kuvailee demoneita ja niiden valtakuntia. Veri lentää, miekat ja magiat ottavat yhteen, ja Shea kyllä hyvin genreä hyödyntää. Helmenkalastus jäi erityisesti mieleen. Aavistuksen verran puuduttavaksi meno loppupuolella yltyi, mutta onneksi kirja oli suhteellisen lyhyt. Tällaista ei-Tolkienilaista fantasiaa on kiva lukea aina silloin tällöin (muunkinlaista ei-Tolkienilaista fantasiaa on toki kiva lukea!), mutta ei välttämättä kovin suurina erinä kerrallaan. No, lyhyinä tarinoina se Conankin toimi, joten...
Nifft the Lean kertoo neljä lyhyempää kertomusta kirjan alussa jo edesmenneestä mestarivarkaasta Nifftistä. Nifft menee sinne minne muut eivät uskalla, näissä tarinoissa neljään erilaiseen demonivaltakuntaan. Vaikka Nifft on ihan sympaattinen hahmo, valvoo hän kuitenkin tehokkaasti aina omia etujaan. Tarinat on pääosin kuvattu jonkun muun kuin Nifftin kertomina, joten totuushan saattaa olla vielä jotain ihan muuta...
Ihan veikeitä tarinoita, ja mielenkiintoisesti ja monipuolisesti Shea kuvailee demoneita ja niiden valtakuntia. Veri lentää, miekat ja magiat ottavat yhteen, ja Shea kyllä hyvin genreä hyödyntää. Helmenkalastus jäi erityisesti mieleen. Aavistuksen verran puuduttavaksi meno loppupuolella yltyi, mutta onneksi kirja oli suhteellisen lyhyt. Tällaista ei-Tolkienilaista fantasiaa on kiva lukea aina silloin tällöin (muunkinlaista ei-Tolkienilaista fantasiaa on toki kiva lukea!), mutta ei välttämättä kovin suurina erinä kerrallaan. No, lyhyinä tarinoina se Conankin toimi, joten...
Subscribe to:
Posts (Atom)