Monday, July 21, 2008

Jasper Fforde: The Fourth Bear

Kirjallista (ja metakirjallista) huumoria, eli Jasper Fforden viimeisin Nursery Crime -kirja. Ei viimeinen, lisää on tulossa (ja tällaiset ei-jatkuvajuoniset-sarjat ovatkin ihan OK.)

The Fourth Bear'issa Jack Spratt jatkaa lastenloruihin liittyviä tutkimuksiaan. Karhut diilaavat laittomasti puuroryynejä, Kultakutri on kadonnut ja kurkkujen kasvattaminen onkin yllättävän vaarallista. Periaatteessa tämä on "dekkari" (=selvitetään kuka on tehnyt rikoksen), mutta kirjan oikea lumo on mm. siinä, että osa hahmoista on lastenkirja/loruhahmoja ja osa "oikeita" ihmisiä. Ja koko ajan viitataan kirjallisuuteen ja runoihin ja siihen, että hahmot ovat kuitenkin pohjimmiltaan kaikki fiktiivisiä kirjahenkilöitä.

Tämä vaatii siis melko tarkkaa lukemista, ja lastenlorut pitää tuntea aika hyvin (englanniksi). Lastenlorut ovat tunnetusti melko väkivaltaista kamaa, eli niistä saa hienosti materiaalia kaikenlaisiin "hauskoihin" rikoksiin. Jack Spratt -kirjat eivät ole aivan yhtä viihdyttäviä kuin Thursday Next -sarja, mutta oikein mielellään näitäkin lukee ja odotan seuraavaa pokkaria innokkaasti! Ja seuraava Thursday Next -pokkarihan on juuri tuloillaan/tullut!

No comments: