Sunday, February 7, 2010

John Scalzi: The Last Colony

Vielä yksi Scalzi samaan putkeen, eli The Last Colony. 2008 ilmestynyt Hugo-ehdokkaaksikin pässyt Zoe's Tale kertoi tämän saman tarinan uudestaan eri näkökulmasta, eli "tuttu" tarina.

John Perry ja Jane Sagan valitaan uuden siirtomaaplaneetan johtajiksi. Nopeasti käy kuitenkin ilmi, että heille ei ole kerrottu paikasta koko totuutta, ja tilanne muuttuu nopeasti vaaralliseksi. Perry ei tiedä kehen luottaa, ja Saganilla on myös omia pulmia luottamuksen suhteen. Mukana siirtomaata asuttamassa on tietenkin myös tytär Zoe, ja tämän "lemmikkiavaruusoliot", joiden rooli on tietenkin merkittävä.

Sinänsä The Last Colony oli ihan mielenkiintoinen. Uudisraivaajien arki oli hyvin kuvattu, ja siitä olisi lukenut mielellään enemmänkin. Lopussa Scalzi sortuu kuitenkin ratkaisemaan pääongelman tavalla, jota ei juurikaan kirjassa kuvata, ja ilman Zoe's Talen tapahtumia se vaikuttaakin hieman liikaa deus ex machinalta ollakseen toimiva ja uskottava. Scalzin erityinen vahvuus, taistelut, ovat The Last Colonyssa melko pienessä osassa, ja niitä jää jopa kaipaamaan. The Last Colony on selvästi huonompi kuin Old Man's War, mutta huomattavasti parempi kuin Zoe's Tale (jonka heikkous oikeastaan paljastui vasta nyt, kun sitä pääsi vertaamaan Scalzin aiempiin tuotoksiin: hahmokuvaus on huomattavasti realistisempaa, kun Scalzi pääsee kuvaamaan aikuisia mieshahmoja). Scalzia tulee kuitenkin varmaan luettua vielä jatkossakin jos jossain tulee vastaan, ihan kuitenkin kiinnostavia kirjoja nämä olivat.

2 comments:

tpi said...

Itse pidin siitä, että tämä kääntää ensimmäisen kirjan asetelmaa hyviksistä ja pahiksista toisinpäin. "Hyvikset" siinä ensimmäisessä kirjassa tekivät kohtuullisen kyseenalaisia tekoja, ja koko sarjan lukeneena palaset sopivat paremmin paikoilleen.

Kisu said...

Totta, "hyvisten" "hyvyys" kyseenalaistetaan tässä kivasti (tai "kivasti", jos nyt jatketaan sitaattimerkkilinjalla). Hieman samaa mietin jo aiempien kirjojen kohdalla, mutta tässä se tulee selkeämmin esiin. Kyllä nämä ihan jo senkin vuoksi kannattaa lukea kaikki!