Jospa 90-luvulla olisi kirjoitettu parempaa vampyyrifiktiota kuin 2000-luvulla... ja varmaan onkin, mutta Nancy Kilpatrickin Near Death ei sitä kyllä ole. Bram Stocker -palkintoehdokkaaksi Near Death pääsi ilmeistymisvuonnaan jostain syystä, esikoiskirjailijoiden sarjaan. Ehdokkaita oli sinä vuonna vain 4, eli ehkä se kertoo jotain vuoden yleisestä tasosta.
Zero-niminen narkkarityttö palkataan tappamaan vampyyri. Zero ei tietenkään onnistu, etenkin kun hänet on määrätty menemään vampyyrin kotiin yöllä. Vampyyri David sen sijaan kiinnostuu Zerosta ja yhdessä he alkavat selvittää kuka haluaa Davidin tappaa ja miksi juuri Zero palkattiin tehtävään. Romantiikkaa (ja huonosti kirjoitettua seksiä) seuraa, matkustetaan paljon.
Kilpatrick on selvästi Anne Rice'n aikalaisia ja Near Deathin maailma muistuttaa Ricen maailmaa, sillä erotuksella, että Rice viitsi panostaa hahmokuvauksiinkin. Vampyyrit toimivat yksin (paitsi tietenkin ne hyvikset, jotka toimivat yhdessä), ja ovat kovin vietteleviä. Siis teoriassa. Valitettavasti hahmot jäävät niin yksiulotteisiksi, että on vaikea ymmärtää mitä David ja Zero toisissaan näkevät. "Modernimman vampyyrikirjallisuuden" lähteenä tätä voisi ehkä tavallaan pitää (ellei paremmin tietäisi), sillä David on hyvin konservatiivinen luonne, joka mm. kieltää Zeroa käyttämästä liikaa meikkejä, ja määrää myös millaisia vaatteita (=peittäviä, perinteisiä!) tämän on pidettävä! Ja Zerohan tottelee. Myös muita, vieläkin epämiellyttävämpiä piirteitä Davidista löytyy, mutta Zero tuntuu onnellisesti ohittavan ne kaikki.
Near Death on ysärikirja, minkä huomaa mm. vaatekuvauksista. Sinänsä niitä on huvittava lukea, mutta aika nopeasti sekin käy vanhaksi. Juoni on ohut, hahmoista ei oikein jaksa välittää ja koko homma on kömpelösti kirjoitettu. Byron-siteeraukset ovat nättejä, mutta ne kannattaa lukea Byronin omista kirjoista.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment