Carlos Ruiz Zafón: Enkelipeli

Carlos Ruiz Zafónin edellinen kirja, Tuulen varjo, oli varsin loistava, joten odotukset Enkelipelin suhteen olivat ehkä hieman liiankin korkealla. Tuulen varjon tasolle ei päästy.

Enkelipelin päähenkilö, David, on kirjailija, jota pyydetään kirjoittamaan aivan tietty kirja. David ei kuitenkaan aivan hevillä suostu, vaan haluaa selvittää mitä tähän kirjoittamiseen oikeastaan kuuluu ja mitä on tapahtunut niille, jotka ovat aiemmin tarjoukseen tarttuneet. Menneisyys nostaa rumaa päätään joka käänteessä, välillä on romantiikkaakin.

Olihan tässä puolensa. Zafónin kieli on kaunista (tosin erääseen sivuhahmoon viitattiin sekä vamppina että vampyyrinä, ja jäi hyvin epäselväksi oliko hahmo todellakin molempia!), mutta tunnelma ei ole yhtä tiivis kuin Tuulen varjossa. Tuulen varjo kertoi myös Espanjasta, mutta Enkelipeli ei tartu maan historiaan yhtä tehokkaasti. Barcelona tulee tutuksi, mikä on hyvä asia, mutta Espanjan historia jää ohuemmaksi. Kirja on myös aivan liian pitkä ja keskivaiheilla jopa hieman tylsä. Juonellisesti Enkelipelissä on paljon samaa kuin Tuulen varjossa, ehkä hieman liikaakin. Vähän kurja maku tästä jäi: loistavan kirjan jatko-osa ei päässyt lähellekään alkuperäistä teosta.