Saturday, January 16, 2010

China Miéville: The City & the City

China Miéville on yksi harvoja kirjailjoita, joiden kirjoja ostan heti ilmestymisen jälkeen. The City & the City tuli hankittua jo lokakuussa, mutta nyt vasta joululomalla oli aikaa nauttia siitä.

Juonesta ei oikein uskalla sanoa mitään, sillä tätä kirjaa ei kannata spoilata itseltään. Lyhyesti kuitenkin kyseessä on dekkari, päähenkilö tutkii murhaa. Koska kyseessä on kuitenkin Miéville, ei tarina suinkaan dekkarin asteelle jää, vaan toimii (kirjaimellisesti?) monella tasolla ja eri ulottuvuuksissa. Miévillelle tyypillisesti tapahtumapaikka on sekin oma hahmonsa, ja aivan yhtä tärkeä kokonaisuuden muodostamiseksi kuin päähenkilötkin, ehkä tällä kertaa jopa tärkeämpi kuin aiemmissa Bas Lag-sarjan romaaneissa. The City & the Cityn kaupunki on tavallaan realistisempi kuin Bas Lag, se sijoittuu kuitenkin meidän maailmaamme, mikä osaltaan selittää myös kirjan tiiviyden (taas aiempaan Miévilleen verrattuna): aivan kaikkea ei tarvitse selittää alusta asti. Tapahtumapaikka on kuitenkin - jälleen kerran - elävä ja hengittävä, aidon tuntuinen kaupunki, josta todellakin haluaa lukea koko ajan lisää. Tietynlaista monisanaisuutta jäi paikoitellen jopa kaipaamaan.

Poliittisuus on tärkeässä asemassa, mikä ei sekään oikeastaan yllätä. The City & the City tuntuu olevan Miévillen toistaiseksi poliittisin romaani, mutta Iron Councilin lukemisesta on sen verran pitkä aika, että mielikuva saattaa olla väärä. Poliittisempi kuin Miévillen edellinen romaani, Un Lun Dun, tämä on, mutta siihen ehkei kannatakaan verrata. The City & the City on loistava kirja, joka vastustaa määrittelyitä ja kategorioita (sekä genrenä että sisällössään). Bas Lag-romaanien tasolle se ei aivan kuitenkaan yllä, mutta toisaalta ne tuli luettua silloin kun uuskummaa ei ollut vielä aivan niin paljon tarjolla, jolloin ne vaikuttivat poikkeuksellisen tuoreilta. The City & the City:n vertaaminen Miévillen vanhempiin teoksiin onkin kuin vertaisi American Gods'ia Sandmaniin: American Gods ei ole yhtä hyvä kuin Sandman-sarja, mutta se ei silti tarkoita, että American Gods olisi ollenkaan huono! Samalla tavalla The City & the City on ehdottomasti suositeltava kirja, myös niille, joita Miévillen aiempien romaanien paksuus on saattanut karkoittaa.

No comments: