George R.R.Martin: Miekkamyrsky

George R.R. Martinin Tulen ja jään laulun 3.osa, Miekkamyrsky, julkaistiin Suomessa kahdessa osassa, mutta oikeasti kyseessä on siis vain yksi romaani.

Miekkamyrskyssä tarina eteneekin harppauksin, ja vaikka sivuja kyllä riittää, paikalleen ei jäädä junnaamaan. Sisällissota jatkuu, eikä valtakunta ole lainkaan varautumassa Muurin pohjoispuolen / Daeneryksen tuleviin uhkiin, mistä varmaan seuraa ongelmia jatko-osissa. Martin on taitavasti levittänyt näkökulmahahmonsa ympäri valtakuntaa siten, että suurin osa tärkeistä paikoista on edustettuna. Ainoastaan Talvivaarassa ei ole tässä kirjassa ketään, mikä omalla tavallaan lisää paikan mystisyyttä ja sen tulevaisuuden epävarmuutta. Kuninkaansatamassa on useampikin hahmo, mutta he käsittelevät paikan tapahtumia hyvin eri näkökulmista. Ja näppärästi Martin kirjan loppupuolella saa Kuninkaansatamaan uuden näkökulmahahmon vanhojen sieltä lähtiessä. Miekkamyrskyssä muutama "vanha tuttu hahmo" nostetaankin näkökulmahahmoiksi, mikä on ihan mielenkiintoista. Toivottavasti Martin saisi kuitenkin edes muutamia hahmoja seuraavassa osassa yhteen, uutisten vaihto tulee olemaan mielenkiintoista!

Martinilla ei onneksi ole niin monille fantasiakirjailijalle ominaista ongelmaa, eli hahmojen liiallista hengissäpitämistä. Tuntuu että kuka tahansa on vapaata riistaa, milloin tahansa, ja se lisää tarinaan todella tärkeän jännityselementin (mikä monilta heikommilta kirjailijoilta puuttuu tyystin). Toki tästäkin tarinasta henkiin jäädään, mutta yhdenkään hahmon tulevaisuus ei vaikuta täysin turvatulta.

Ongelma on nyt se, että sarjaa on enää jäljellä yksi osa, ja sitten pitääkin odottaa seuraavaa. Odottavan aika on tunnetusti pitkä...

Liz Williams: Banner of Souls

Viikonloppuna oli tietenkin Finncon09 (ja millainen Finncon se olikaan!! Parasta ikinä! Ja Finnconit ovat olleet aika uskomattoman mahtavia aikasemminkin!!), mutta valmistautuminen Sweconiin jatkuu Liz Williamsin Banner of Soulsin merkeissä.

Tällä kertaa ollaan tulevaisuuden Maassa ja Marsissa. Päähenkilöitä ja näkökulmia on useita: on marsilainen soturinainen Dreams-of-war, nuori Lunae-tyttö, jolla on "kohtalo", Lunaen perään lähtetty murhaaja ja niin edelleen. Tarinassa liikutaan paljon ajassa ja paikassa, mutta mukana on silti helppo pysyä. Williamsin Mars on erityisen onnistunut: ei maailman viihtyisin paikka, mutta asutettu kuitenkin.

Banner of Souls on hyvin taattua Williamsia. Voimakkaita naishahmoja (mieshahmoja ei juurikaan mukaan mahtunut), ja kahden täysin erilaisen kulttuurin kohtaaminen. Tämä teema toistuu itse asiassa aivan kaikissa hänen kirjoissaan (yleensä kyseessä on kaksi täysin eri maailmaa), mutta onneksi Williams ei vielä ole alkanut toistaa itseään. Hänelle toiseuden käsite on selvästi tärkeä ja sitä hän käsittelee mielenkiintoisesti eri näkökulmista. Jopa kevyemmissä Inspector Chen -kirjoissa tämä aspekti on selvästi esillä (Maa-Helvetti-Taivas -linjalla).

Vielä muutama Williamsin kirja lukematta ennen Sweconia! Nyt pitäisi tutustua myös toisen kunniavieraan, Graham Joycen, kirjoihin...

Sue Townsend: Number 10

Jotain ihan muuta vaihteeksi. Sue Townsendin hieman vanhempi teos Number 10, poliittista satiiria (ja "satiiria").

Britannian pääministeri Edward Clare tajuaa ettei ymmärrä enää lainkaan tavallisia kansalaisia, ja niinpä hän lähtee henkivartijansa Jack Sprattin kanssa "lomalle" normaalien ihmisten pariin selvittääkseen mitä hänestä ja hallinnosta oikeasti puhutaan. Pääministeri on toki tunnettu hahmo, joten naamiointi tulee tarpeeseen... onneksi pääministeri viihtyy vaimonsa vaatteissa!

Ihan kivasti Townsend taas kuvailee brittien ongelmia, esimerkiksi terveydenhuoltoon ja sosiaaliavustuksiin liittyen. Edward Clare on varsin onnistunut pökkelö, jonka kosketus tosielämään on melko ohut. Sivuhahmot ovat varsin karrikoituja, mikä tietenkin tällaiseen sopiikin. Toisin kuin The Queen and I:ssä ja Queen Camillassa, Number 10:n päähenkilö ei ole suoraan kukaan brittipoliitikko (vaikka yhteys Tony Blairiin onkin ihan selkeä).

Kevyttä kesälukemista, ei niin hyvä kuin The Queen and I, parempi kuin Queen Camilla.

John Scalzi: Zoe's Tale

Viimeinen Hugo-romaaniehdokas on John Scalzin Zoe's Tale. Jälleen kerran entuudestaan tuntematon kirjailija, ja itse asiassa Old Man's War -sarjan 4.osa.

Zoe's Tale kertoo (yllättävää...) Zoë-nimisestä teinistä, joka ottovanhempiensa lähtee asuttamaan kaukaista planeettaa. Melko pian käy ilmi, että planeetan asuttaminen ei menekään ihan suunnitelmien mukaan. Zoë kuitenkin haluaa elää normaalia teini-ikäisen elämää kavereineen ja poikaystävineen, siitäkin huolimatta että hän on - normaalielämänsä ohella - ihmisten ja Obin-alieneiden rauhanehto ja käytänössä Obinien puolijumalatar...

Tämä kirja liittyy Scalzin kolmanteen romaaniin, The Last Colony, ja itse asiassa kertookin saman tarinan eri näkökulmasta. The Last Colonyn lukeminen ei ole välttämätöntä Zoe's Tale'n ymmärtämiseksi, mutta kyllä se olisi helpottanut paljon. Monessa kohdassa tuli selkeä "tämä juttu on varmaan kerrottu jossain muualla" -fiilis, mikä ei varsinaisesti kirjaa parantanut. Zoë on hahmona onneksi ihan OK, eikä juonellisestikaan mitään suurta vikaa ole (tapaaminen "ihmissusien" kanssa tosin tökkäsi, se ei ollut luotenva), mutta ohueksi kirja yksinään jää. Koska Zoe's Tale oli kuitenkin varsin hyvä, niin pitää ehkä yrittää lukea sarjan alkupääkin.

George R.R. Martin: Kuninkaiden koitos

George R.R. Martin on, kuten kaikki varmaan tietävät, Finncon09:n kunniavieras. Ja Tulen ja jään laulu on onneksi toistaiseksi mielenkiintoinen sarja...

Toisessa osassa, Kuninkaiden koitoksessa, tarina itse asiassa etenee melko reippain harppauksin. Juonellisesti on vaikea sanoa mitään spoilaamatta täysin 1.osaa (tämä on kuitenkin sille ihan suoraa jatkoa). Muutamia uusia henkilöitä esitellään, muutama vanhoista ei ole enää mukana, ja sivuhenkilöitä vilisee! Kirjassa oleva henkilöluettelo on onneksi kattava, joten sieltä voi hieman lunttailla. Miksiköhän muuten kirjan nimessä ollut "clash" on käännetty "koitos" eikä "kamppailu"? Sillä ei onneksi ole juuri merkitystä: toisin kuin monet muut fantasiakirjat, Tulen ja jään laulu on käännetty erittäin hyvin.

Mutta juu, kovasti taistellaan ja kinataan kuninkuudesta. Ehtisiköhän sitä lukea 3.osan vielä ennen viikonloppua?

Liz Williams: The Ghost Sister

Loma alkoi ja sen myötä lukeminen lisääntyi. Nyt on ehtinyt tulla jo hieman backlogiakin, mutta puretaanpa sitä aikajärjestyksessä, eli ensimmäisenä Liz Williamsin The Ghost Sister.

The Ghost Sisterin maailmassa ihmiset elävät luonnon (ja etenkin vuorovetten) kanssa yhteydessä. Maailma voimistaa ihmisten viettejä, etenkin metsästykseen (The Hunt) ja lisääntymiseen (The Masque) liittyen, lähes eläimelliselle asteelle. Eräs päähenkilöistä, Mevennen , ei kuitenkaan tunne yhteyttä vaan on heikko ja usein vaarassa jopa omilta sukulaisiltaan. Hän on "kummitus". Hän kuitenkin on aluksi ainoa, joka voi kommunikoida muiden "kummitusten", toisesta maailmasta saapuneiden ihmisten kanssa. Heidän tarkoituksensa kun on pelastaa nämä viettien varassa elävät "villit"...

The Ghost Sistersissä on samankaltaisia elementtejä kuin Williamsin myöhemmissäkin teoksissa (tämä on hänen ensimmäinen romaaninsa), eli kahden maailman kohtaaminen. Tämä sama teema on itse asiassa toistunut toistaiseksi ihan kaikissa Williamsin kirjoissa, onneksi aina hieman eri näkökulmista. Tässäkin "avaruusolennot" ja planeetan ihmiset kohtaavat, eivätkä tietenkään aivan ongelmattomasti.

Mielenkiintoista kirjassa oli sen hahmojen seksuaalisuus sekä - tavallaan siihen liittyen - tapa jolla lapsia kasvatetaan. Sukupuolilla ei ollut juuri merkitystä seksuaalisuuden kannalta (ainakin yhdellä päähenkilöllä oli sekä rakastajia että rakastajattaria, eikä asiasta tehty suurta numeroa), ja syntyneiden lasten vanhemmilla ei ollut juurikaan merkitystä. Edes äideillä! The Ghost Sister -kirjan maailmassa lapset lähetetään pois sivistyksen keskeltä selviytymään itse metsissä heti kun he ovat oppineet kävelemään. Luonnonvalintaa raadollisimmillaan! Noin kymmenen vuoden iässä lapset palaavat kotiin (vrt. muuttolinnut), jolloin heidät vasta otetaan osaksi yhteiskuntaa, ja he ovat saavuttaneet "tietoisuuden". Silloin äidit tulevat palaavia lapsiaan vastaan, mutta tämäkin side katkeaa pian sen jälkeen. Jännittävä ja pelottavakin konsepti.

The Ghost Sister oli hyvä kirja, ja ehdottomasti - toistuvista teemoista huolimatta - Williamsilta pitää lukea lisääkin kirjoja.

Neal Stephenson: Anathem

Syy järkyttävään lukujumiin oli Hugo-ehdokas numero 4, eli Neal Stephensonin Anathem. Yli 900 sivua täyttä asiaa!

"Fraa" Erasmas elää eräänlaisessa luostaria muistuttavassa yhteisössä, jonka jäsenet eivät ole missään tekemisissä ulkomaailman kanssa kuin tietyin, tarkoin määritellyin väliajoin. Ideana siis se että muurien sisäpuolinen elämä on täysin erossa ulkoisen maailman turmeltuneisuudelta. "Avout" (eli näissä "math"eissa asuvat henkilöt) ovat onnistuneet aiemmin pelastamaan kulttuurin ja tieteen katastrofien jälkeen, ja - kuinka ollakaan - heitä taidetaan taas tarvita.

Stephensonin kerronta on hyvin rönsyilevää ja ideoita ja ajatuksia olisi vaikka useampaankin kirjaan. Tarinan ehdotonta parhautta ovat kohdat, joissa Erasmas kumppaneineen pohtii erilaisia filosofisia tai matemaattisia totuuksia (liitteet kannatti lukea!). Sen sijaan ns. action-pätkät eivät oikein toimineet. Viimeiset 150 sivua jumittivat kertomusta myös melko pahasti (ja sen jälkeen liitteet tuntuivat erityisen mielenkiintoisilta). Mielenkiintoinen Anathem kyllä oli, ja se vaatii ehdottomasti paljon keskittymistä. Mikään kevyt kesäkirja se ei ole (sanan "kevyt" missään merkityksessä). Pidin ehkä enemmän Stephensonin "kevyemmistä" teoksista (Snow Crash, Diamond Age), mutta kyllä Anathemkin mukanaan piti (lähes) loppuun asti.