Finncon 2010 valmisteluissa piti lukea tietenkin vielä se viimeinen Ellen Kushnerin kirjoittama kirja (muut siis jo luettu aikaa sitten). Mukavasti myös Delia Sherman tuli Finnconiin, eli pääsi juttelemaan Riverside-kirjoista heidän molempien kanssa.
The Fall of Kings on toinen Riverside-kirjoista, mutta sijoittuu kronologisesti viimeiseksi. Swordspointin tapahtumista on kuutisenkymmentä vuotta, Priviledge of the Swordista noin neljäkymmentä. Muutamia ensimmäisestä ja kolmannesta kirjoista tuttuja hahmoja on vielä mukana, mutta pääpaino on uusissa hahmoissa: Theronissa ja Basilissa, joista toinen on herttuan perijä ja toinen taas yliopiston tohtori. Basil tutkii kuninkaiden arvoitusta: olivatko he todella hulluja ja pahoja, ja - ennen kaikkea - mikä oli kuninkaiden suhde velhoihinsa? Oliko velhojen magia oikeaa magiaa? Tämä kaikki on tietenkin hyvin vallankumouksellista, ja politiikka onkin tärkeässä osassa tarinaa. Yliopistotutkimus voi oikeasti vaikuttaa yhteiskuntaan! Tärkeänä juonena on toki myös Theorinin ja Basilin suhde, ja sen syyt ja seuraukset.
The Fall of Kings oli loistava kirja, ja silti pidin siitä vähiten Riverside-kirjoista. Yksityiskohtiin menemättä, Theronissa oli paljon samaa kuin Alecissa (perustellusti, toki), mikä oli ihanaa. Sarjan synkin kirja tämä oli, ehdottomasti, mutta kyllä herätti taas halun lukea uudestaan kaksi muutakin osaa. Tällainen ihmisten välinen "fantasy of manners" on kyllä monella tavalla vielä mielenkiintoisempaa kuin suuret taistelut ja hirviöt! Äh, olisipa Riverside-kirjoja enemmän!
Finnconista vielä muutama sana: uskomattoman loistava tapahtuma! Järjettömästi mielenkiintoista ohjelmaa (joka jäi väliin, kun piti olla itse ohjelmassa), mahtavat ja todella mukavat kunniavieraat (sekä ulkomaiset että kotimaiset) ja poikkeuksellisen korkeatasoiset naamiaiset! Ja oli tietenkin ihanaa tavata taas kaikkia vanhoja ja uusiakin kavereita! Ensi vuonna Turussa ja 2012 Tampereella!
Wednesday, July 21, 2010
Thursday, July 15, 2010
Terry Pratchett: Unseen Academicals
Jalkapallon MM-kisojen aikaan oli syytä lukea tietenkin jalkapalloaiheista kirjallisuutta. Onnekkaana sattumana (?) Terry Pratchettin viimeisin pokkarimuodossa julkaistu Discworld-kirja käsitteli juurikin jalkapalloa.
Jalkapalloa on tavallaan aina pelattu Ankh-Morporkissa, mutta nyt on tosi (ja Yliopiston maine, kunnia ja tulevaisuus) kyseessä. Pääpaino on siis velhoissa, mutta myös Yliopiston "vähäisemmissä" työntekijöissä, eli keittäjissä ja kynttilänsytyttäjissä. Sivujuonena pohditaan sitä, mikä tekee ihmisestä ihmisen (tai ei-ihmisestä, niin kuin tässä tapauksessa), rasismia ja supermalleja.
Unseen Academicals oli hyvin tyypillinen Discworld. Muutama aidosti hauska idea ja vitsi, hieman pitkitetty keskivaiheiltaan. On hyvä, että Pratchett on onnistunut siirtymään pois suosituimmista hahmoistaan, tai ainakin ottamaan heitä mukaan vain sivurooleissa (Rincewind, Vimes jne). Uudet hahmot ovat pääasiassa ihan toimivia, ja vähemmän "kovia", eli on helpompi keksiä vastustajia. Tosin Patriisi on toki hyvä vastustaja ihan kelle tahansa... Ei tämä nyt suuria odotuksia seuraaviin kirjoihin saanut aikaan, mutta kyllä silti ihan lukemisen arvoinen.
Jalkapalloa on tavallaan aina pelattu Ankh-Morporkissa, mutta nyt on tosi (ja Yliopiston maine, kunnia ja tulevaisuus) kyseessä. Pääpaino on siis velhoissa, mutta myös Yliopiston "vähäisemmissä" työntekijöissä, eli keittäjissä ja kynttilänsytyttäjissä. Sivujuonena pohditaan sitä, mikä tekee ihmisestä ihmisen (tai ei-ihmisestä, niin kuin tässä tapauksessa), rasismia ja supermalleja.
Unseen Academicals oli hyvin tyypillinen Discworld. Muutama aidosti hauska idea ja vitsi, hieman pitkitetty keskivaiheiltaan. On hyvä, että Pratchett on onnistunut siirtymään pois suosituimmista hahmoistaan, tai ainakin ottamaan heitä mukaan vain sivurooleissa (Rincewind, Vimes jne). Uudet hahmot ovat pääasiassa ihan toimivia, ja vähemmän "kovia", eli on helpompi keksiä vastustajia. Tosin Patriisi on toki hyvä vastustaja ihan kelle tahansa... Ei tämä nyt suuria odotuksia seuraaviin kirjoihin saanut aikaan, mutta kyllä silti ihan lukemisen arvoinen.
Monday, July 12, 2010
Justina Robson: Silver Screen
Ennen Condensea (ja sen aikana...) tuli luettua toinekin Justina Robsonin romaani. Tällä kertaa hänen esikoisromaaninsa, Silver Screen.
Anjuli O'Connell löytää ystävänsä Royn kuolleena. Kuoleman takana on tietenkin jotain kummallista, ja niinpä Anjuli alkaa selvittää miksi Roy kuoli. Samaan aikaan - ja tähän liittyen - selvitellään tekoälyn oikeutta elämään sekä Anjulin poikaystävän obsessiota kyborgeista. Eli pohditaan missä ihminen alkaa ja kone loppuu tai päinvastoin.
Tekoäly-juonikuvio oli mielenkiintoinen, ja tietyllä tavalla Anjulin murhatutkimuksetkin. Hieman sirpaleinen olo romaanista kuitenkin jäi: ehdottomasti ei Robsonin parhaita. No, oli myös toki ensimmäinen. Anjuli on hahmona mielenkiintoinen, ja hänen persoonansa tulee loistavasti esiin ruoka-kuvauksista: harvassa kirjassa syödään aivan näin paljon ja kuvaillaan erilaisia ruokia niin yksityiskohtaisesti. Suhteellisen kevyttä kamaa tämä myös on (verrattuna esim. MappaMundiin), mutta toki "raskaampaa" kuin Quantum Gravityt. Pelkästään Silver Screenin pohjalta olisi vaikea päättää kannattaako Robsonia lukea enempää, mutta siis jos Robsonin tuotantoon on jo tutustunut, kannattaa tämäkin lukaista. Näkee myös hyvin Robsonin kehityksen kirjailijana.
Anjuli O'Connell löytää ystävänsä Royn kuolleena. Kuoleman takana on tietenkin jotain kummallista, ja niinpä Anjuli alkaa selvittää miksi Roy kuoli. Samaan aikaan - ja tähän liittyen - selvitellään tekoälyn oikeutta elämään sekä Anjulin poikaystävän obsessiota kyborgeista. Eli pohditaan missä ihminen alkaa ja kone loppuu tai päinvastoin.
Tekoäly-juonikuvio oli mielenkiintoinen, ja tietyllä tavalla Anjulin murhatutkimuksetkin. Hieman sirpaleinen olo romaanista kuitenkin jäi: ehdottomasti ei Robsonin parhaita. No, oli myös toki ensimmäinen. Anjuli on hahmona mielenkiintoinen, ja hänen persoonansa tulee loistavasti esiin ruoka-kuvauksista: harvassa kirjassa syödään aivan näin paljon ja kuvaillaan erilaisia ruokia niin yksityiskohtaisesti. Suhteellisen kevyttä kamaa tämä myös on (verrattuna esim. MappaMundiin), mutta toki "raskaampaa" kuin Quantum Gravityt. Pelkästään Silver Screenin pohjalta olisi vaikea päättää kannattaako Robsonia lukea enempää, mutta siis jos Robsonin tuotantoon on jo tutustunut, kannattaa tämäkin lukaista. Näkee myös hyvin Robsonin kehityksen kirjailijana.
Saturday, July 10, 2010
Justina Robson: Chasing the Dragon
Justina Robsonin Quantum Gravity -sarjan neljäs osa oli hyvä lukea ennen Condense-conia, jossa Justina oli kunniavieraana.
Chasing the Dragon alkaa kolmannen osan lopun melko dramaattistenkin tapahtumien jälkeen hieman sekavana. Maailmankaikkeutta ollaan taas pelastamassa, tällä kertaa hieman erilaiselta uhalta. Sankarit ovat levinneet ympäriinsä, ja seurattavia näkökulmia on monta. Kaiken keskipisteessä on tietenkin edelleen Lila, joka on kehittänyt kaikenlaisia uusia jännittäviä juttuja sitten ensimmäisen kirjan (ja jolla on uusi, mielenkiintoinen mekko). Nyt pelataan useammalla eri aikajanalla, mikä ei varsinaisesti tee kirjasta helppoa seurattavaa.
Chasing the Dragon oli kuitenkin jotenkin yhtenäisempi kokonaisuus kuin edellinen osa. Myös huumoria tuntui olevan mukana enemmän, ja etenkin loppupuolen ABBA-viittaus oli hauska. Koko sarja pitäisi varmaan lukea yhteen pötköön jahka viimeinen osa ilmestyy.
Chasing the Dragon alkaa kolmannen osan lopun melko dramaattistenkin tapahtumien jälkeen hieman sekavana. Maailmankaikkeutta ollaan taas pelastamassa, tällä kertaa hieman erilaiselta uhalta. Sankarit ovat levinneet ympäriinsä, ja seurattavia näkökulmia on monta. Kaiken keskipisteessä on tietenkin edelleen Lila, joka on kehittänyt kaikenlaisia uusia jännittäviä juttuja sitten ensimmäisen kirjan (ja jolla on uusi, mielenkiintoinen mekko). Nyt pelataan useammalla eri aikajanalla, mikä ei varsinaisesti tee kirjasta helppoa seurattavaa.
Chasing the Dragon oli kuitenkin jotenkin yhtenäisempi kokonaisuus kuin edellinen osa. Myös huumoria tuntui olevan mukana enemmän, ja etenkin loppupuolen ABBA-viittaus oli hauska. Koko sarja pitäisi varmaan lukea yhteen pötköön jahka viimeinen osa ilmestyy.
Monday, June 28, 2010
Stieg Larsson: Pilvilinna joka romahti
Stieg Larssonin Millenium-sarjan kolmas osa toi toki ratkaisuja, mutta...
Pilvilinna joka romahti alkaa siitä, mihin edellinen osa loppui, ja hyvä niin. Tarina onkin ihan suoraa jatkoa, ja oikeastaan kaksi kirjaa muodostavat yhden melko massiivisen kokonaisuuden. Nyt onneksi saadaan selvitettyä asioita, ja tarinalle parempi "loppu." Mikael Blomkvistin ja Lisbeth Salanderin lisäksi mukana on aikamoinen kaarti enemmän tai vähemmän tärkeitä sivuhenkilöitä.
Onhan Larsson toki monisanainen. Ja kantaaottava. Nyt pelataan vielä paljon isommilla panoksilla kuin aiemmissa osissa, ja Ruotsi-kriittisyys nousee voimakkaasti läpi. Larsson kuvaa myös kaikkea hyvin yksityiskohtaisesti. Ehkä jopa hieman liiankin yksityiskohtaisesti: aivan kaikkien aamiaisten ja vaatteiden vaihtojen kuvaus ei ollut välttämätöntä. Toisaalta, hahmoihin saa luotua ihan erilaista kosketuspintaa, kun heistä tietää enemmän. Eikä Larsson sorru jaarittelemaan, vaan tarina etenee koko ajan melko vauhdikkaastikin. Sopivaa kesälukemista! (Pokkariversion kansikuva häiritsi: se on kaiketi olevinaan Lisbeth, mutta yksityiskohdat ovat pielessä!)
Pilvilinna joka romahti alkaa siitä, mihin edellinen osa loppui, ja hyvä niin. Tarina onkin ihan suoraa jatkoa, ja oikeastaan kaksi kirjaa muodostavat yhden melko massiivisen kokonaisuuden. Nyt onneksi saadaan selvitettyä asioita, ja tarinalle parempi "loppu." Mikael Blomkvistin ja Lisbeth Salanderin lisäksi mukana on aikamoinen kaarti enemmän tai vähemmän tärkeitä sivuhenkilöitä.
Onhan Larsson toki monisanainen. Ja kantaaottava. Nyt pelataan vielä paljon isommilla panoksilla kuin aiemmissa osissa, ja Ruotsi-kriittisyys nousee voimakkaasti läpi. Larsson kuvaa myös kaikkea hyvin yksityiskohtaisesti. Ehkä jopa hieman liiankin yksityiskohtaisesti: aivan kaikkien aamiaisten ja vaatteiden vaihtojen kuvaus ei ollut välttämätöntä. Toisaalta, hahmoihin saa luotua ihan erilaista kosketuspintaa, kun heistä tietää enemmän. Eikä Larsson sorru jaarittelemaan, vaan tarina etenee koko ajan melko vauhdikkaastikin. Sopivaa kesälukemista! (Pokkariversion kansikuva häiritsi: se on kaiketi olevinaan Lisbeth, mutta yksityiskohdat ovat pielessä!)
Tuesday, June 22, 2010
Hal Duncan: Escape from Hell!
Escape from Hell! ei ole ehkä ihan romaanimittainen vaan pienoisromaani ("novella"), mutta pitihän se lukea kun Hal oli Suomeen tulossa (vastaanottamaan Tähtivaeltaja-palkintoa ja lomailemaan).
Siinä missä Vellum tai Ink ovat melko korkealentoisia ja paikoitellen jopa monimutkaisia, on Escape from Hell! huomattavasti suoraviivaisempi. Kuten nimestä voi päätellä, kyseessä on tarina Helvetistä pakenemisesta. Neljä enemmän tai vähemmän viatonta henkilöä ("a hitman, a hooker, a hobo and a homo") kuolee ja joutuu Helvettiin, mikä ei tietenkään ole mikään mukava paikka. Joten sieltä pitää päästä pois, aseet laulaen.
Pääpaino on siis toki toiminnalla, ja sitä Duncan kuvaakin kiitettävän hyvin. Sivulauseissa mietitään toki sitäkin, millaiset synnit johtavat Helvettiin ja onko kaikki aivan oikeutettua. Helvetin kuvaus on myös mielenkiintoinen, sillä Helvetti on paitsi toiset ihmiset, myös esimerkiksi media, jota Duncan kohtelee varsin raa'asti. Helvetissä on eri tasoja, ja niitä kuvaillaan yksityiskohtaisesti. Kovin pahaan goreen ei kuitenkaan Duncan sorru. Hieman puolivälin jälkeen tapahtuva näkökulma muutos jätti hieman kylmäksi, mutta jatko-osaan Assault! on Heaven! pitää toki tutustua (kunhan se ilmestyy). Escape from Hell! sopinee mainiosti ihmisille, joita kiinnostaa Duncanin kiihkeä ja nopeatempoinen kerronta, mutta jotka eivät halua uhrata aivan niin paljon aikaa ja aivoja mitä Vellum tai Ink vaatisivat.
Siinä missä Vellum tai Ink ovat melko korkealentoisia ja paikoitellen jopa monimutkaisia, on Escape from Hell! huomattavasti suoraviivaisempi. Kuten nimestä voi päätellä, kyseessä on tarina Helvetistä pakenemisesta. Neljä enemmän tai vähemmän viatonta henkilöä ("a hitman, a hooker, a hobo and a homo") kuolee ja joutuu Helvettiin, mikä ei tietenkään ole mikään mukava paikka. Joten sieltä pitää päästä pois, aseet laulaen.
Pääpaino on siis toki toiminnalla, ja sitä Duncan kuvaakin kiitettävän hyvin. Sivulauseissa mietitään toki sitäkin, millaiset synnit johtavat Helvettiin ja onko kaikki aivan oikeutettua. Helvetin kuvaus on myös mielenkiintoinen, sillä Helvetti on paitsi toiset ihmiset, myös esimerkiksi media, jota Duncan kohtelee varsin raa'asti. Helvetissä on eri tasoja, ja niitä kuvaillaan yksityiskohtaisesti. Kovin pahaan goreen ei kuitenkaan Duncan sorru. Hieman puolivälin jälkeen tapahtuva näkökulma muutos jätti hieman kylmäksi, mutta jatko-osaan Assault! on Heaven! pitää toki tutustua (kunhan se ilmestyy). Escape from Hell! sopinee mainiosti ihmisille, joita kiinnostaa Duncanin kiihkeä ja nopeatempoinen kerronta, mutta jotka eivät halua uhrata aivan niin paljon aikaa ja aivoja mitä Vellum tai Ink vaatisivat.
Monday, June 14, 2010
Catherynne M. Valente: Palimpsest
Mitä tapahtui huhti- ja toukokuulle? Hyvä kysymys, kirjoja ei ainakaan tullut luettua (paitsi arvostelukirjoja ja aika paljon sarjakuvia). Mutta jotain sentään, esimerkiksi Hugo-ehdokkaanakin oleva Catherynne M. Valenten Palimpsest.
Palimpsest on neljän toisensa tuntemattoman henkilön tarina. Se sijoittuu "oikeaan" maailmaan ja Palimpsest-nimiseen paikkaan, jonne on vaikea päästä, ja jossa on vielä vaikeampi pysyä. Kovasti enempää siitä ei pidä tässä sanoa, mutta kyseessä on siis urbaania fantasiaa siinä merkityksessä, jossa urbaani tapahtumapaikka on tärkeässä roolissa, oikeastaan hahmo itsekin.
Palimpsest on todella kauniisti kirjoitettu ja unenomainen tarina. Pääidea on hieno, eikä tarina sorru liiallisiin turhanpäiväisiin monimutkaistumisiin vaan pysyy koko ajan raiteillaan. Tietyntyyppistä toistoa esiintyy, mutta se on oikeastaan jopa juonen kannalta perusteltua. Suositeltava kirja! Toivottavasti Valentelta tulee pian jotain muuta (vanhempia kirjoja pitää myös hankkia, vaikka niiden hankkiminen voi kyllä olla hankalaa).
Palimpsest on neljän toisensa tuntemattoman henkilön tarina. Se sijoittuu "oikeaan" maailmaan ja Palimpsest-nimiseen paikkaan, jonne on vaikea päästä, ja jossa on vielä vaikeampi pysyä. Kovasti enempää siitä ei pidä tässä sanoa, mutta kyseessä on siis urbaania fantasiaa siinä merkityksessä, jossa urbaani tapahtumapaikka on tärkeässä roolissa, oikeastaan hahmo itsekin.
Palimpsest on todella kauniisti kirjoitettu ja unenomainen tarina. Pääidea on hieno, eikä tarina sorru liiallisiin turhanpäiväisiin monimutkaistumisiin vaan pysyy koko ajan raiteillaan. Tietyntyyppistä toistoa esiintyy, mutta se on oikeastaan jopa juonen kannalta perusteltua. Suositeltava kirja! Toivottavasti Valentelta tulee pian jotain muuta (vanhempia kirjoja pitää myös hankkia, vaikka niiden hankkiminen voi kyllä olla hankalaa).
Subscribe to:
Posts (Atom)