Hal Duncan: Ink

Ink on suoraa jatkoa Hal Duncanin ensimmäiselle kirjalle (Vellum) ja kokoaakin tarinan tavallaan kasaan.

Hyvin samoilla linjoilla Vellumin kanssa tässäkin ollaan. Kuolemattomia olentoja, myttejä, enkeleitä ja demoneita (tai jotain ihan muuta) ja vaihtoehtoisia tulevaisuuksia/menneisyyksiä/nykyisyyksiä. Åconissa Hal itse sanoi kirjansa kertovan psyykestä ja sen hajoamisesta/uudelleen kokoon saamisesta, Jungilaisin termein ilmaistuna ja se onkin yksi toimiva näkökulma tekstin tulkitsemiseen (muttei varmasti ainoa!). Hal kertoi myös Jack Flashin olevan hänen alter egonsa, mikä on lähinnä... pelottavaa.

Monipuolista tekstiä, paljon ajattelemisen aihetta. Tekisi mieli pureutua tekstiin heti uudestaan (tai siis Vellumiin, oikeastaan), mutta taitaa jäädä tulevaisuuteen. Helppo kirja tämä ei ollut, mutta ehdottomasti lukemisen arvoinen.

(Pakollinen Åcon-merkintä: yksi hienoimmista coneista ikinä! Mahtava kunniavieras, mielenkiintoisia paneeleita ja todella rentouttavaa! Yöunet? Ensi vuonna lisää fandom-ihmisiä mukaan!! Ja korvatulpat!)

Kyllikki Villa: Vanhan rouvan lokikirja

Taas jotakin hieman erilaista, eli kotimaista ei-fiktiota. Virkistävää.

Kyllikki Villa on eläessään reissannut sinne, tänne ja tuonne (rahti)laivoilla ja kirjassa Vanhan rouvan lokikirja hän kuvaa yhtä näistä reissuista, etelä-Amerikkaan. Matkallaan Villa nauhoitti päiväkirjaa ja niistä tämä teos sitten koostuu. Kirjassa ei varsinaisesti "tapahdu" mitään (matkustetaan kovasti), mutta tunnelmat ja vanhenevan naisen mietteet eletystä elämästä ja siitä, mitä vielä on edessä, riittävät mainiosti. Monissa kohdissa tulee sellainen "ah, jospa minäkin"-fiilis (joka karsiutuu nopeasti, kun muistaa kärsivänsä merisairaudesta). Monella tavalla kirja on haikea, Villa tuntee ikänsä painavan ja miettii usein onko tämä matka viimeinen kaukomatka. Toisaalta uusien ja tuttujen paikkojen kohtaamisessa on usein mukana täydellinen riemu, ja Villa saa taas uskomaan myös ihmisten hyvyyteen.

Hieno, "vanhanaikainen" matkakirja, jota lukiessa todella nauttii!

Hal Duncan: Vellum

Koska ennen coneja pitää aina lukea kunniavieraiden kirjoja, ennen Åconia piti tietenkin lukea sen kunniavieraan, Hal Duncanin, kirjoja tai ainakin kirja, eli Vellum.

Vellum oli helpoimmillaankin hyvin vaikea kirja. Duncanin kielenkäyttö on monimutkaista, hahmot monitasoisia ja hyvin muuttuvia (monella tavalla!) ja juoni... no, juonta ei varsinaisesti ollut. Tuntui olevan lähtötilanne ja sen ympärillä pyöriviä asioita. OK, tarina tietenkin jatkuu seuraavassa kirjassa.

Vaikeudesta huolimatta, Vellum oli hieno kokemus. Duncan on onnistunut luomaan maailman, jossa on paljon elementtejä saamatta kuitenkaan aikaan sillisalaattivaikutelmaa (vaikka en kyllä parhaalla tahdollakaan osaisi sanoa onko tämä scifiä vai fantasiaa!). Vellum antaa paljon ajattelemista ja nyt kun "palaset" on saatu paikalleen, on aivan pakko lukea seuraavakin osa. Duncanin kieli on kaunista ja vaikka se vaatiikin keskittymistä, ei tämä ennenkään ole ollut huono asia! Kyllä tätä suositella voi!

Lauren Weisberger: The Devil Wears Prada

Luen minä muutakin kuin spefiä. Työmatkalukemisena Lauren Weisbergerin The Devil Wears Prada oli ihan paikallaan.

Höttöähän tämä oli ja hieman liian muotimaailmaan painottuvaa minun makuuni (kun siitä niin vähän tiedän), mutta toisaalta ihan hyvä tarina siitä mitä tapahtuu, kun ura menee kaiken muun edelle. Toki näitä "kuinka pitkälle olet valmis menemään?" -tarinoita on tullut luettua genressä kuin genressä (juuri äsken Christopher Priestin novellissa The Head and the Hand), ja usein niissä mennään paljon pidemmällekin, mutta kuitenkin. Viihdyttävä tarina, ihan hyvin kerrottu ja sopi tilanteeseen. Ei näitä enempää taas ihan heti jaksaisi tosin lukea.

Tämän jälkeen oli jokseenkin omituista katsoa heti perään Ruman Bettyn pari ekaa jaksoa...

C.J.Cherryh: Foreigner

(Kyllä huomaa, että on taas pitänyt palata töihin! Aikaa ei ole ollut kirjoittaa tännekään vaikka kirjoja on tullut luettua. Yritetään purkaa sumaa päivä kerrallaan.)

Käsittämättömän tuotteliaan C.J.Cherryhin tuotannosta toinen kirja, johon olen tutustunut. Foreigner on kunnon scifiä, mutta miellyttävän ihmisläheistä kuitenkin.

Tai ehkä ihmisläheistä ei ole oikea sana kuvaamaan kirjaa, jossa oikeasti on vain yksi ainoa ihmishahmo. Siinä tietysti onkin koko jutun pointti, päähenkilön täydellisessä ulkopuolisuudessa maailmassa, jossa hän periaatteessa ymmärtää kieltä, mutta ei ymmärrä sen puhujia. Kehenkään ei voi luottaa ja ystävyyssuhteet ovat varsin tuntematon käsite. Cherryh kuvaa hienosti sitä ulkopuolisuuden tunnetta, mikä tuollaisessa tilanteessa varmasti syntyy. Vaikka periaatteessa hän kuvaakin ihmiskulttuuri vs. alienkulttuuri -tilannetta (jossa ihmiset ovat tunkeilijoina), voi samaa eroavaisuuden tuntua löytää ihan kotiplaneetaltamme. Vaikka kuinka ollaan kaikki ihmisiä, on muita kultuureja joskus todella vaikea ymmärtää.

Hm, viimeviikkoinen työmatka taitaa näkyä tuossa tekstissä... Joka tapauksessa, Cherryhiä voi suositella niillekin, joille sana "scifi" saa aikaan näppylöitä. Ei tämä ole "sellaista" scifiä.

Dick Francis: Varjo yössä

(Sairasloman hyöty on se, että ehtii lukea ja jopa blogata.)

Dick Francis on pitkän linjan dekkarikirjailija, jonka teokset sijoittuvat lähinnä Englannin laukkaradoille. Tämä ei ole varsinainen ihme, Francis itse on eläkkeelle jäänyt jockey.

Varjo yössä on ensimmäinen kosketukseni Francisin teoksiin, vaikka toki niistä on paljon kuultu ystäviltä ja sukulaisilta. Ja oikein toimiva dekkari tämä olikin, mielikseen luki. Dekkarit eivät ole genre, josta erityisen paljon tietäisin, mutta tässä juoni toimi, taustatyötä oli selvästi tehty (kaikki vaikutti autenttiselta) ja päähenkilö oli tarpeeksi sympaattinen, jotta hänen tutkimuksillaan oli mielenkiintoa. Ehkä eniten huomiota herätti se, että kirjassa uhrit eivät olleet ihmisiä vaan hevosia, ja vielä nimenomaan nuoria hevosia. Hevosiin kohdistetulla väkivallalla ei onneksi kirjassa mässäilty, mutta se tuntui silti varsin pahalta. Ainakin tuli sellainen tunne, että väkivallantekijä on saatava kiinni.

Toinen sinänsä jännä puoli kirjassa oli sen rakenne. Tarinan alussa epäilty on jo saatu kiinni ja noin 1/3 kirjasta kerrotaan miten siihen tilanteeseen päädyttiin. Sitten palataan taas alkutilanteen hetkeen ja selvitetään miten asia jatkui. Sinänäsä ihan hauska, vaikka siirtymä menneisyyden ja nykyhetken välillä tökkäsi hieman (tai siis sen olisi voinut tehdä sujuvammin).

Kyllä tämän perusteella voisi useampiakin Francisin kirjoja lukea! Sitä en tiedä kuinka hyvin ne aukeavat ihmisille, joilla ei ole hevosinnostusta tai -taustaa.

Porttia varten luin muuten myös Michael Cunninghamin Säkenöivät päivät, josta tarkempi arvostelu sitten Portissa. (Mutta lyhytarvostelu tässä: Upea!)

Butcher: Summer Knight

Summer Knight jatkaa Jim Butcherin Harry Dresden -sarjaa. Yllätyksellisesti (tai siis ei) tässä kirjassa seikkaillaan haltioiden kanssa.

Kyllähän tämä sarja hieman itseään jo toistaa. Dresden saa tehtävän, joka osoittautuu huomattavasti vaarallisemmaksi kuin miltä päälle päin näytti. Sitten tapellaan kovasti erilaisten yliluonnollisten öttiäisten kanssa. Tästä huolimatta jotenkin tämä nyt taas vetosi. OK, haltiat ja keijut ovat tietysti suosikkejani, ja etenkin juuri tällaiset häikäilemättömät sidhe-haltiat (eikä mitkään ylihyvät Tolkien-haltiat, jotka toimivat Tolkienilla eivätkä sitten juuri muualla. Tosin Tolkienin haltioiden "hyvyydestä" voitaisiin keskustella teeman "Silmarillion" alla toinenkin hetki...). Dresden on symppis hahmo, ja suurin osa sivuhahmoista on myös ihan kivoja. Ja tietenkin henkilökohtaisista syistä minulla on "soft spot" Billy the Werewolf'ia kohtaan. Eli vaikka juonessa nyt ei varsinaisesti mitään uutta olekaan, ei se oikeastaan haittaa. Näitä lukee ihan mielellään, jos ei nyt ole etsimässä mitään maailmanhistorian parasta romaania. Viihdyttävyyskin on jo hyvän kirjan merkki.

(Tässä välissä tuli luettua myös Nora Robertsin Musta ruusu, mutta sen arvostelun voi lukea seuraavasta Portti-lehdestä.)