Monday, October 15, 2007

Max Barry: Jennifer Valtiovalta

Työpaikan kirjapiiri iskee jälleen! Tällä kertaa luettavaksi tuli Max Barryn Jennifer Valtiovalta, joka onkin ollut "pitäisi lukea" -listallani jo ilmestymisestään asti. NationStates-peliä tuli pelattua muinoin enemmänkin, ja silloin piti tämäkin lukea, mutta ei vaan mukamas kerinnyt. No, nyt tuli luettua.

Jennifer Valtiovalta on satiiri äärimmäisyyteen viedystä kapitalismista maailmassa, jossa paras tapa markkinoida lenkkareita on ampua niiden ostajia. Tarinassa seurataan nimihenkilön lisäksi noin viittä muuta hahmoa, joiden elämät nivoutuvat yhteen. Heistä osa on suuryritysten puolella, osa niitä vastaan ja osa yrittää vain pysyä hengissä.

Melko synkähköstä aiheestaan huolimatta Jennifer Valtiovalta on erittäin hauska kirja. Se on tarpeeksi äärimmäinen ja kärjistetty jotta satiiri toimii. Hahmot ovat paikoitellen hyvinkin mustavalkoisia, mutta sekin toimii tässä tapauksessa. Osa hahmoista on varsin sympaattisia ja heidän henkiinjäämisensä kyllä kiinnostaa. Teemallisesti Barry ottaa selvästi kantaa suuryrityksiä vastaan (duh) ja se on myös mielenkiintoista. Jennifer Valtiovalta on ilmestynyt 2003 ja onneksi aivan vielä ei sen kuvaamassa yhteiskunnassa eletä, mutta pelottavasti siihen suuntaan ollaan kyllä menossa.

Suositeltavaa spefiä! Myös niille, joille scifi on kauhistus: tämä ei ole lainkaan teknologista tulevaisuudenkuvausta. Varsin ajatuksia herättävää, tosin.

No comments: