George R.R. Martin: Valtaistuinpeli

Pitihän sitä aloittaa Finncon 2009:n kunniavieraiden kirjojen lukeminen, niissä kun on "vähän" tekemistä (sekä George R.R.Martin että Alastair Reynolds ovat suht tunnettuja valtavan kokoisista teoksistaan). Eli Martinia, ja kun kotoa hänen tuotantoaan löytyi suomeksi, niin sitten luetaan suomeksi.

Ja kyllähän ainakin Tulen ja jään laulun ensimmäinen osa, Valtaistuinpeli, vakuutti. Monesta eri näkökulmasta kerrottua eeppistä fantasiaa (1.osan fantasiaelementit olivat vielä melko hillittyjä, mutta selkeästi niitäkin oli). Muutama juonenkäänne oli ennalta-arvattava (ts. "näiden asioiden on pakko tapahtua jotta tarina pääsee kunnolla käyntiin"), mutta kiinnostus jatkoa kohti heräsi kyllä. Hahmoja on valtaisa lauma, heidän muistamisensa saattaa käydä vaikeaksi jatkossa, mutta onneksi kirjassa oli hyvä ja laaja henkilöhakemisto. Ymmärrän miksi Tad Williamsin Varjojen marssi -sarjaa on verrattu tähän: Williams pyrkii samanlaiseen monen näkökulman kerrontaan. Iso ero Martinin ja Williamsin välillä vain on se, että Williamsilla on huomattavasti ohuemmat ja epäkiinnostavammat hahmot. Tietenkään Martinin hahmoista kaikki eivät ole yhtä kiinnostavia, mutta Williamsilla etenkin ns. keskushahmot ovat todella tylsiä ja kuivia. Martinin "hyviksetkin" ovat sentään persoonallisia (ja hyvä ja paha ovat toki varsin joustavia käsitteitä Martinin kirjassa, niin kuin olla pitääkin).

Tästä on hyvä jatkaa, paljon on vielä luettavaa ennen heinäkuun puoliväliä!