Diana Wynne Jonesin kuolema herätti inspiraation lukea uudestaan joku hänen loistavista teoksistaa. Noidan veli oli ensimmäinen DWJ:n kirja joka talouteen tuli (silloin kun se suomennettiin, eli siis 1980-luvun alkupuolella), eli sillä mennään.
Eric "Kissa" Chant kadehtii siskoaan Gwendolenea, joka on noita. Ja aika inhottava, mutta se ei sisarusrakkautta häiritse. Vanhempiensa kuoleman jälkeen Kissa ja Gwendolen päätyvät Chrestomanci-nimisen velhon "sisäoppilaitokseen" ja sitten Kissan ongelmat vasta alkavat.
Noidan veli kestää aikaa loistavasti. Noitakoulu konseptina on sittemmin toki käsitelty uudestaankin (eikä vain "sen yhden" toimesta), mutta se toimii täälläkin. Gwendolen pääpahiksena on hyvä idea: kyseessä on kuitenkin päähenkilön sisko! Chrestomancista ei tässä kirjassa vielä juurikaan kerrota, mikä lisää hahmon salaperäisyyttä. Myös taikuuden kuvaus on erittäin mielenkiintoista, ja on sinänsä hyvä että hahmojen taikakyvyt ovat tarpeeksi kehittyneet näyttävienkin loitsujen aikaansaamiseksi.
Loistava kirja! Ikävää, ettei muita osia ole suomennettu (kronologisesti ensimmäistä lukuunottamatta). Muutenkin tuntuu että DWJ ei ole Suomessa lainkaan niin tunnettu ja arvostettu kuin hänen pitäisi olla! (Suomentamattomuus vaikuttaa tähän, luonnollisesti).
Neil Gaiman kirjoitti kauniin ja itkettävän muistokirjoituksen ystävästään.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
2 comments:
Jones on vaan aivan käsittämättömän loistava kirjailija. Ja iloksesi voin ilmoittaa että Noidan veljestä ja Tietäjän lapsuudesta on otettu uusintapainokset ja Pinhoe Egg on käännetty nimellä Taikuuden taakka. Lisää toki saisi tulla...
Nuo pitäisi hankkia (Noidan veljen uusintapainos vaan ei ole niin tunnelmallisen näköinen kuin vanhempi). "Huhu kertoo" että viime viikonlopun Euroconissa oli ohjelmaa Jonesista: osaisitkohan Sari kertoa mistä siellä puhuttiin?
Post a Comment