Työpaikan lukupiirissä oli tällä kertaa kotimainen dekkari, eli Seppo Jokisen uusin Kuka sellaista tekisi.
Tampereella, Hervannan kaupunginosassa, kuolee pari laitapuolen kulkijaa. Sinänsä asiassa ei ole mitään kovin kummallista, mutta kuolemat vaikuttavat häiritsevän samanlaisilta, eivätkä varsinaisilta viinakuolemilta. Komissario Koskinen ei malta edes kesälomailla, vaan alkaa selvitellä kuolemantapauksia. Koskisen kykyä (tai sen puutetta) yhdistää työ ja vapaa-aikaruoditaan kirjassa enemmänkin.
Tosi "todenmukaiselta" Jokisen teksti vaikuttaa. Koskinen on ihan oikean tuntuinen hahmo (naisia tosin pörrää ympärillä aika paljon), ja vaikka kertomus ei ole erityisen action-painotteinen eikä edes jännittävä, on se kiinnostava. Jokisella on paljon sanottavaa Hervannasta ja Hervannan oloista, mutta onneksi pahempaan saarnaamiseen hän ei ryhdy. Oli muuten harvinaisen kummallista lukea kirjaa, jossa tapahtumapaikkoja ei voi kuvitella, vaan oikeasti tietää ihan tarkalleen miltä kaikki paikat näyttävät! Tarkkaan Jokinen paikkoja kuvaileekin, niin Hervannassa kuin keskustassakin.
Vaikka yleensä en murhaajaa dekkareista arvaa, niin tällä kertaa arvasin. Hm.
Tuesday, November 18, 2008
Friday, November 14, 2008
Justina Robson: Selling out
Hämmentävää tehokkuutta: Quantum Gravity -sarjan 2.osa tuli luettua melkein heti 1.osan perään! Kyseessä siis Justina Robsonin scifi/fantasiasarja.
Lila Black menee tällä kertaa Helvettiin tai ainakin demoneita moikkaamaan. Kuinka ollakaan, asiat eivät mene ihan putkeen (tai ainakin Lilalle tulee kaikenlaisia normaaleja demonisia ongelmia, kuten salamurhayrityksiä, kaksintaisteluhaasteita ja kosintoja). Toisaalla sekä Zal että Malachi selvittävät maailmankaikkeuden olemusta ja yrittävät pysyä hengissä.
Teemana tällä kertaa identiteetin lisäksi on valta. Kenellä on valtaa, miten sen voi menettää ja miten sitä voisi saada lisää? Tästä saadaan paljon tosi mielenkiintoista pohdintaa, etenkin tarinan loppupuolella. Selling out ei ole ehkä aivan yhtä kevyt kirja kuin Keeping it real, mutta varsin jouhevasti tämäkin etenee. Tarina jää huomattavasti selkeämmin auki kuin 1.osassa, ja 3.osaa jää suorastaan kaipaamaan. Haluan tietää mitä tapahtuu seuraavaksi! Toki Selling out toimii ihan yksittäisenäkin kirjana (tosin Keeping it real on syytä lukea ensin eikä olekaan mitään syytä olla lukematta sitä).
Seuraavaksi lukupiirikirja ja sitten - vaihteeksi - arvostelukirjoja.
Lila Black menee tällä kertaa Helvettiin tai ainakin demoneita moikkaamaan. Kuinka ollakaan, asiat eivät mene ihan putkeen (tai ainakin Lilalle tulee kaikenlaisia normaaleja demonisia ongelmia, kuten salamurhayrityksiä, kaksintaisteluhaasteita ja kosintoja). Toisaalla sekä Zal että Malachi selvittävät maailmankaikkeuden olemusta ja yrittävät pysyä hengissä.
Teemana tällä kertaa identiteetin lisäksi on valta. Kenellä on valtaa, miten sen voi menettää ja miten sitä voisi saada lisää? Tästä saadaan paljon tosi mielenkiintoista pohdintaa, etenkin tarinan loppupuolella. Selling out ei ole ehkä aivan yhtä kevyt kirja kuin Keeping it real, mutta varsin jouhevasti tämäkin etenee. Tarina jää huomattavasti selkeämmin auki kuin 1.osassa, ja 3.osaa jää suorastaan kaipaamaan. Haluan tietää mitä tapahtuu seuraavaksi! Toki Selling out toimii ihan yksittäisenäkin kirjana (tosin Keeping it real on syytä lukea ensin eikä olekaan mitään syytä olla lukematta sitä).
Seuraavaksi lukupiirikirja ja sitten - vaihteeksi - arvostelukirjoja.
Sunday, November 9, 2008
Guy Gavriel Kay: Ysabel
Joskus ajoitus osuu nappiin. Guy Gavriel Kay'n Ysabel oli istunut hyllyssä jo pari kuukautta, mutta sain luettua sen samana päivänä kun se voitti World Fantasy Award'in! Eli sekin projekti edistyi hieman.
Ysabel - toisin kuin Kayn aiemmat teokset - sijoittuu kokonaan "oikeaan maailmaan," Provenceen tarkkaanottaen. Päähenkilö Ned on työmatkalla olevan isänsä mukana Ranskassa ja sotkeentuu ikiaikaiseen ja toistuvaan rakkaustarinaan. Ned joutuu samalla selvittelemään myös omaa elämäänsä ja etenkin hänen ympärillään olevien ihmisten historiaa. Kay yhdistelee roomalaisia ja kelttimyyttejä hienosti ja "vieras"-konseptia käsitellään paljon.
OK, ensimmäinen ajatus Ysabelista oli "15-vuotias päähenkilö, voi ei!", mutta sen verran kehutusta kirjasta kuitenkin oli kyse, että oli pakko jatkaa. Eikä Ned huono päähenkilö olekaan, Kay osaa tunnetusti kirjoittaa hyviä hahmoja. Tarinassa oli tiettyjä yhtymäkohtia Fionovar-sarjaan, mutta ei mitenkään huonolla tavalla (lähinnä tiettyjä samoja teemoja). Vaikka Ned on tarinan päähenkilö, useissa kohdissa käy hyvin selväksi että hän ei oikeastaan tiedä asioista kovin paljoa, eikä hän ratkaise kaikkia ongelmia (onneksi!). Hänen ympärillään olevilla aikuisilla on omakin elämänsä, josta Ned ei ole tietoinen. Kirjasta puuttuu myös useille fantasiakirjoille ominainen mustavalkoisuus, mikä on aina ollutkin Kayn vahvuus.
Onko tämä Kayn paras kirja, ja se, josta WFA olisi pitänyt antaa? Ehkei, mutta ei tämä missään tapauksessa ole huonoinkaan hänen kirjoistaan (eikä lainkaan huono muutekaan). Seuraavaa Kayn kirjaa odotttelen jo...
Ysabel - toisin kuin Kayn aiemmat teokset - sijoittuu kokonaan "oikeaan maailmaan," Provenceen tarkkaanottaen. Päähenkilö Ned on työmatkalla olevan isänsä mukana Ranskassa ja sotkeentuu ikiaikaiseen ja toistuvaan rakkaustarinaan. Ned joutuu samalla selvittelemään myös omaa elämäänsä ja etenkin hänen ympärillään olevien ihmisten historiaa. Kay yhdistelee roomalaisia ja kelttimyyttejä hienosti ja "vieras"-konseptia käsitellään paljon.
OK, ensimmäinen ajatus Ysabelista oli "15-vuotias päähenkilö, voi ei!", mutta sen verran kehutusta kirjasta kuitenkin oli kyse, että oli pakko jatkaa. Eikä Ned huono päähenkilö olekaan, Kay osaa tunnetusti kirjoittaa hyviä hahmoja. Tarinassa oli tiettyjä yhtymäkohtia Fionovar-sarjaan, mutta ei mitenkään huonolla tavalla (lähinnä tiettyjä samoja teemoja). Vaikka Ned on tarinan päähenkilö, useissa kohdissa käy hyvin selväksi että hän ei oikeastaan tiedä asioista kovin paljoa, eikä hän ratkaise kaikkia ongelmia (onneksi!). Hänen ympärillään olevilla aikuisilla on omakin elämänsä, josta Ned ei ole tietoinen. Kirjasta puuttuu myös useille fantasiakirjoille ominainen mustavalkoisuus, mikä on aina ollutkin Kayn vahvuus.
Onko tämä Kayn paras kirja, ja se, josta WFA olisi pitänyt antaa? Ehkei, mutta ei tämä missään tapauksessa ole huonoinkaan hänen kirjoistaan (eikä lainkaan huono muutekaan). Seuraavaa Kayn kirjaa odotttelen jo...
Saturday, November 1, 2008
Glen Duncan: Minä, Lucifer
Halloweenin "kunniaksi" tuli luettua sitten Luciferin omaelämäkerta, Minä, Lucifer (jonka on tosin kirjoittanut Glen Duncan).
Luciferille annetaan siis mahdollisuus elää kuukausi ihmisenä (surkean kirjailijan, Declan Gunn'in ruumiissa) ja sen jälkeen mahdollisuus jopa - gasp! - palata takaisin Taivaaseen. Kunhan vaan elää kunniallisesti eikä ainakaan tee Gunnille mitään peruuttamatonta. No, Lucifer ottaa tietenkin kaiken ilon irti ihmisyydestä ja manipuloi maailmaa "tavalliseen tapaansa." Samalla hän tietenkin kertoo, miten raamatullinen historia oikeasti menikään.
Ajatuksena tosi hauska ja kirjassa on hetkensä. Luciferin into maanpäälliseen elämään on melko ennalta-arvattavaa (huumeita, viinaa, seksiä), ja satiiriset kommentit eivät aivan pure. Erittäin hyviä pointtejakin on (kuten se, että Luciferille Jeesuksen kuolemasta ei ollut mitään hyötyä, päinvastoin, ja natsi-kohtaus on myös ihan vaikuttava), mutta kokonaisuus jää latteaksi ja varsinkin loppu on varsin tökkö. Erityisen ärsyttävää on myös Luciferin tapa vaellella aiheesta toiseen ja sitten valittaa siitä: hän ilmeisesti kuitenkin kirjoittaa tietokoneella, jolla tunnetusti editoiminen on mahdollista...!
Ei hyvä, ei erityisen huonokaan. Harmillisesti ihan hyvä lähtökohta. Parempiakin Lucifereja on kirjallisuudessa nähty (Gaimanin, esimerkiksi).
Luciferille annetaan siis mahdollisuus elää kuukausi ihmisenä (surkean kirjailijan, Declan Gunn'in ruumiissa) ja sen jälkeen mahdollisuus jopa - gasp! - palata takaisin Taivaaseen. Kunhan vaan elää kunniallisesti eikä ainakaan tee Gunnille mitään peruuttamatonta. No, Lucifer ottaa tietenkin kaiken ilon irti ihmisyydestä ja manipuloi maailmaa "tavalliseen tapaansa." Samalla hän tietenkin kertoo, miten raamatullinen historia oikeasti menikään.
Ajatuksena tosi hauska ja kirjassa on hetkensä. Luciferin into maanpäälliseen elämään on melko ennalta-arvattavaa (huumeita, viinaa, seksiä), ja satiiriset kommentit eivät aivan pure. Erittäin hyviä pointtejakin on (kuten se, että Luciferille Jeesuksen kuolemasta ei ollut mitään hyötyä, päinvastoin, ja natsi-kohtaus on myös ihan vaikuttava), mutta kokonaisuus jää latteaksi ja varsinkin loppu on varsin tökkö. Erityisen ärsyttävää on myös Luciferin tapa vaellella aiheesta toiseen ja sitten valittaa siitä: hän ilmeisesti kuitenkin kirjoittaa tietokoneella, jolla tunnetusti editoiminen on mahdollista...!
Ei hyvä, ei erityisen huonokaan. Harmillisesti ihan hyvä lähtökohta. Parempiakin Lucifereja on kirjallisuudessa nähty (Gaimanin, esimerkiksi).
Wednesday, October 29, 2008
Neil Gaiman: The Graveyard Book / Odd and the Frost Giant
Viimeisin Amazon-tilaushetki karkasi käsistä pahan kerran, mutta Neil Gaimanin uusi romaani The Graveyard Book oli kyllä sillä alkuperäiselläkin tilauslistalla (The Dangerous Alphabet ei ollut eikä varsinkaan Neverwhere DVD...)
The Graveyard Book on taas hieman nuoremmille lukijoille (ei pienille lapsille, mutta Coraline-ikäisille?) suunnattu kauhutarina. Nobodyn perhe murhataan raa'asti, mutta Nobodyn ("Bod") adoptoivat läheisen hautausmaan asukit, joista suurin osa on tietenkin luonnollisesti kuolleita. Taustalla tapahtuu kaikenlaista, mutta pääasiassa keskitytään tietenkin Bodin elämään: kuinka hankalaa on kasvaa elävänä kuolleiden joukossa? Bodin ainoan eläväksi laskettavan kumppanin elävyys on sekin hieman kyseenalaista... Oikein kaunis kasvutarina.
Hyvin tyypillistä Gaimania, hyvässä ja pahassa. Erikoinen ympäristö, sympaattiset hahmot, toimivaa jännitystä, aidosti pelottava ja silleen. Toisaalta ei ehkä mitään kovin uutta...? Mutta ei siis missään tapauksessa huono tarina, hyvin kerrottu ja Dave McKeanin kuvat tukivat tarinaa kauniisti. Tästäkin tulisi oikein hieno animaatio (etenkin stop-motion-sellainen).
Samalla tuli tilattua Gaimanin Odd and the Frost Giants, mikä oli varsin mukava pieni tarina ja tavallaan toi mukaan aiemmista Gaimanin tarinoista tuttuja hahmoja (ihan eri ympäristössä ja tavallaan erilaisina, mutta kuitenkin...). Odd ja Bod ovat itse asiassa hyvin samanlaisia hahmoja: molemmat nuoria poikia, jotka joutuvat pärjäämään aivojensa avulla. Kiva kirja, toivottavasti julkaistaan kuvitettuna jossain novellikokoelmassa, sen verran lyhyestä tarinasta on kyse.
The Graveyard Book on taas hieman nuoremmille lukijoille (ei pienille lapsille, mutta Coraline-ikäisille?) suunnattu kauhutarina. Nobodyn perhe murhataan raa'asti, mutta Nobodyn ("Bod") adoptoivat läheisen hautausmaan asukit, joista suurin osa on tietenkin luonnollisesti kuolleita. Taustalla tapahtuu kaikenlaista, mutta pääasiassa keskitytään tietenkin Bodin elämään: kuinka hankalaa on kasvaa elävänä kuolleiden joukossa? Bodin ainoan eläväksi laskettavan kumppanin elävyys on sekin hieman kyseenalaista... Oikein kaunis kasvutarina.
Hyvin tyypillistä Gaimania, hyvässä ja pahassa. Erikoinen ympäristö, sympaattiset hahmot, toimivaa jännitystä, aidosti pelottava ja silleen. Toisaalta ei ehkä mitään kovin uutta...? Mutta ei siis missään tapauksessa huono tarina, hyvin kerrottu ja Dave McKeanin kuvat tukivat tarinaa kauniisti. Tästäkin tulisi oikein hieno animaatio (etenkin stop-motion-sellainen).
Samalla tuli tilattua Gaimanin Odd and the Frost Giants, mikä oli varsin mukava pieni tarina ja tavallaan toi mukaan aiemmista Gaimanin tarinoista tuttuja hahmoja (ihan eri ympäristössä ja tavallaan erilaisina, mutta kuitenkin...). Odd ja Bod ovat itse asiassa hyvin samanlaisia hahmoja: molemmat nuoria poikia, jotka joutuvat pärjäämään aivojensa avulla. Kiva kirja, toivottavasti julkaistaan kuvitettuna jossain novellikokoelmassa, sen verran lyhyestä tarinasta on kyse.
Tuesday, October 28, 2008
Paolo Coelho: Portobellon noita
Paolo Coelho on sillä ikuisella "kirjailijoita, joihin pitäisi tutustua" -listalla, joten työpaikan kirjapiirin (eri asia kuin työpaikan kirjakerho, hm, kummallista) kirjaksi valittu Portobellon noita sopi hyvin. Oikeastaan mitään en kirjasta/kirjailijasta tiennyt etukäteen kuin että kiinnostavalta vaikutti.
Portobellon noita olikin ihan jees kirja, ja pidin tavasta jolla päähenkilö kuvailtiin muiden ihmisten kokemusten kautta. Athena muodostui tavallaan muiden kertomuksista ja ennen kaikkea niiden väliin jäävästä tilasta. Oikeastaan toivoin, että kertojia olisi ollut enemmänkin, etenkin loppupuolella meni hieman toistoksi. Tavallaan tämä muistutti Dinan tarinaa, tai siis Dinan tarina olisi ehkä hyötynyt kokonaan Dinan ulkopuolella olevasta kerronnasta.
Hegellisyydestä... no, hm. Odotin jotenkin enemmän romaania ja vähemmän uskonnollista kirjaa. Ei siinä mitään, uskonnollisuudessa ja siitä kirjoittamisessa ei ole mitään vikaa, ja onneksi Coelho ei sorru saarnaamiseen. Sen verran voimakkalta mielipiteet kuitenkin vaikuttivat, että olisi kiva tietää ovatko hänen kaikki kirjansa samanlaisia vai toimivatko muut vähemmän uskonnollisilla tasoilla (Athenan elämä muuttui kirjan loppupuolella hyvin... pääsiäismäiseksi, mikä hieman häiritsi. Tämä oli ihan varmasti tarkoituksellista, mutta jotenkin se tökki. Ehkä en taas vaan tajunnut.) Pääteemat muilta oppimisesta ja oman polun löytämisestä olivat toki hienoja!
Nyt voisi lukea lisää sarjakuvia, DMZ ja Transmetropolitan ovat hyvää erilaisuutta tähän... vaikka Transmetropolitanissakin uskontoa kovasti käsitellään!
Portobellon noita olikin ihan jees kirja, ja pidin tavasta jolla päähenkilö kuvailtiin muiden ihmisten kokemusten kautta. Athena muodostui tavallaan muiden kertomuksista ja ennen kaikkea niiden väliin jäävästä tilasta. Oikeastaan toivoin, että kertojia olisi ollut enemmänkin, etenkin loppupuolella meni hieman toistoksi. Tavallaan tämä muistutti Dinan tarinaa, tai siis Dinan tarina olisi ehkä hyötynyt kokonaan Dinan ulkopuolella olevasta kerronnasta.
Hegellisyydestä... no, hm. Odotin jotenkin enemmän romaania ja vähemmän uskonnollista kirjaa. Ei siinä mitään, uskonnollisuudessa ja siitä kirjoittamisessa ei ole mitään vikaa, ja onneksi Coelho ei sorru saarnaamiseen. Sen verran voimakkalta mielipiteet kuitenkin vaikuttivat, että olisi kiva tietää ovatko hänen kaikki kirjansa samanlaisia vai toimivatko muut vähemmän uskonnollisilla tasoilla (Athenan elämä muuttui kirjan loppupuolella hyvin... pääsiäismäiseksi, mikä hieman häiritsi. Tämä oli ihan varmasti tarkoituksellista, mutta jotenkin se tökki. Ehkä en taas vaan tajunnut.) Pääteemat muilta oppimisesta ja oman polun löytämisestä olivat toki hienoja!
Nyt voisi lukea lisää sarjakuvia, DMZ ja Transmetropolitan ovat hyvää erilaisuutta tähän... vaikka Transmetropolitanissakin uskontoa kovasti käsitellään!
Sunday, October 19, 2008
Justina Robson: Keeping it Real
Kirja, joka on pitänyt lukea vuodesta 2006 saakka... no, parempi myöhään jne. Eli Justina Robsonin Keeping it Real, joka aloittaa Quantum Gravity -sarjan.
Lila Black, salainen agentti, jolla on monimutkainen menneisyys (ja puolet kropasta kyborgia...) päätyy henkivartijaksi. Vartioinnin kohteena on rock-laulaja Zal, joka sattuu olemaan haltia (ja bändistäkin puolet on keijuja). Ja sitten mennään! Maailman tulevaisuus on tavallaan vaakalaudalla, mutta Lila-parka joutuu kohtaamaan ihan omiakin demoneitaan (monellakin tasolla, ja tämän kirjan maailmasa myös kirjaimellisesti).
Oliko tämä yhtä syvällistä kuin vaikkapa Natural History? Ei. Oliko tämä viihdyttävää, hyvin kirjoitettua ja innostiko lukemaan jatko-osia? Ehdottomasti! Vaikka Keeping it real'issa oli ns. vakavat hetkensä (ja osa teemoista, etenkin Lilan identiteettiin ja sen määrittelyyn liittyen, ovatkin varsin vakavia), pääasiassa kyseessä oli kuitenkin erittäin viihdyttävä ja hauska (kulttuuriviitteet!!) seikkailukertomus. Erinomaista lukemista, siis! Nyt pitääkin hankkia jatko-osa jostakin...
Lila Black, salainen agentti, jolla on monimutkainen menneisyys (ja puolet kropasta kyborgia...) päätyy henkivartijaksi. Vartioinnin kohteena on rock-laulaja Zal, joka sattuu olemaan haltia (ja bändistäkin puolet on keijuja). Ja sitten mennään! Maailman tulevaisuus on tavallaan vaakalaudalla, mutta Lila-parka joutuu kohtaamaan ihan omiakin demoneitaan (monellakin tasolla, ja tämän kirjan maailmasa myös kirjaimellisesti).
Oliko tämä yhtä syvällistä kuin vaikkapa Natural History? Ei. Oliko tämä viihdyttävää, hyvin kirjoitettua ja innostiko lukemaan jatko-osia? Ehdottomasti! Vaikka Keeping it real'issa oli ns. vakavat hetkensä (ja osa teemoista, etenkin Lilan identiteettiin ja sen määrittelyyn liittyen, ovatkin varsin vakavia), pääasiassa kyseessä oli kuitenkin erittäin viihdyttävä ja hauska (kulttuuriviitteet!!) seikkailukertomus. Erinomaista lukemista, siis! Nyt pitääkin hankkia jatko-osa jostakin...
Subscribe to:
Posts (Atom)